NordenBladet — Poliisipartiot pysäyttivät Joensuussa, Kiteellä ja Outokummussa kuljettajia, joita epäillään mm. rattijuopumuksesta. Joensuussa Rukkitiellä sijaitsevan kerrostalon häkkivarastoon oli murtauduttu 26. – 29.4.2023 välisenä aikana. Alustavan tiedon mukaan varastosta ei ole anastettu omaisuutta.Lauantai-iltapäivänä Puhoksentiellä Kiteellä tarkastusta varten pysäytetyn henkilöauton kuljettaja puhalsi alkometriin 2,2 promillen lukeman. Kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Kuljettajan lisäksi henkilöauton kyydissä oli yksi matkustaja.Lauantai-iltana Outokummuntiellä Outokummun taajama-alueella poliisiautoa vastaan ajaneelle henkilöautolle mitattiin nopeudeksi 95 kilometriä tunnissa alueen rajoituksen ollessa 50 kilometriä tunnissa. Kuljettajalle suoritettu puhallustesti antoi tulokseksi 1,15 promillea. Kuljettajalla ei ollut ajo-oikeutta.Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Joensuun Noljakantiellä kevyen nelipyörän kuljettaja puhalsi alkometriin tuloksen 0,97 promillea. Poliisipartio antoi kuljettajalle sakon rattijuopumuksesta tapahtumapaikalla.
Poliisipartiot pysäyttivät Joensuussa, Kiteellä ja Outokummussa kuljettajia, joita epäillään mm. rattijuopumuksesta. Joensuussa Rukkitiellä sijaitsevan kerrostalon häkkivarastoon oli murtauduttu 26. – 29.4.2023 välisenä aikana. Alustavan tiedon mukaan varastosta ei ole anastettu omaisuutta.
Lauantai-iltapäivänä Puhoksentiellä Kiteellä tarkastusta varten pysäytetyn henkilöauton kuljettaja puhalsi alkometriin 2,2 promillen lukeman. Kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Kuljettajan lisäksi henkilöauton kyydissä oli yksi matkustaja.
Lauantai-iltana Outokummuntiellä Outokummun taajama-alueella poliisiautoa vastaan ajaneelle henkilöautolle mitattiin nopeudeksi 95 kilometriä tunnissa alueen rajoituksen ollessa 50 kilometriä tunnissa. Kuljettajalle suoritettu puhallustesti antoi tulokseksi 1,15 promillea. Kuljettajalla ei ollut ajo-oikeutta.
Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Joensuun Noljakantiellä kevyen nelipyörän kuljettaja puhalsi alkometriin tuloksen 0,97 promillea. Poliisipartio antoi kuljettajalle sakon rattijuopumuksesta tapahtumapaikalla.
NordenBladet — Hämeen poliisilla oli varsin kiireinen Vapun aatonaatto. Tehtäviä kertyi vuorokauden aikana hiukan alle 300 kappaletta. Poliisin suojiin päätyi 21 henkilöä. Nuorten liikennekäyttäytäytyminen aiheutti poliisille useampia tehtäviä ja tapanäpistelijöitä tavattiin molemmilta kenttäjohtoalueilta. Myös liikenteessä päihtyneenä autoa kuljettaneita tavattiin runsaasti.PÄIJÄT-HÄMEKello 10.30 aikaan, ajoi Uudenmaankadulla partiota vastaan anastetuksi ilmoitettu henkilöauto. Partio kääntyi auton perään, joka saatiin pysäytettyä hetken päästä. Anastettua autoa kuljettanut 41-vuotias mies puhalsi nolla tuloksen seulonta-alkometriin, mutta huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumeita. Kuljettajalla ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta. Hänet kiinniotettiin ja toimitettiin verikokeiden oton jälkeen poliisivankilaan odottamaan kuulusteluja.Kello 13.30 aikaan, jäi Lahdessa Vapaudenkadulla sijaitsevassa kaupassa kiinni näpistyksestä 24-vuotias mies. Mies oli ottanut hyllystä elintarvikkeita ja alkoholia hiukan yli neljän euron arvosta ja poistunut liikkeestä. Vartija tavoitti miehen kirjaston puistosta. Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni omaisuusrikoksista 69 kertaa.Kello 14.00 aikaan sai partio tehtäväksi mennä Lahdessa Sokoksen parkkihalliin, jossa vartijoilla on kiinniotettuna aggressiivinen mies. Partion tultua paikalle, selvisi että 21-vuotias mies oli ollut skeittaamassa kavereidensa kanssa Sokoksen parkkihallissa autojen seassa. Vartijoiden pyytäessä henkilöitä poistumaan, oli kyseinen kiinniotettu mies kieltäytynyt lähtemästä, jolloin vartijat olivat ottaneet miestä kiinni käsistä ja lähteneet taluttamaan tätä ulos. Mies oli alkanut haraamaan voimakkaasti vastaan, jolloin vartijat olivat vieneet miehen maahan. Mies oli jatkanut vastaan haraamista vielä maassakin ja tavoitellut toisen vartijan varustevyössä olevia voimankäyttövälineitä. Mies pääsi potkaisemaan vartijaa poskeen. Tämän jälkeen mies oli onnistunut irtautumaan vartijoiden otteesta ja noussut ylös. Vartijat joutuivat käyttämään mieheen OC-sumutinta vastarinnan murtamiseksi. Poliisipartion tullessa paikalle, saatiin mies raudoitettua ja kuljetettua poliisiautoon, jossa mies rauhoittui. Vartija sai poskeensa lääkärin hoitoa vaativan ruhjeen. Miestä epäillään pahoinpitelystä ja järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta.Kello 15.50 aikaan pysäytti partio Lahdessa VT4.llä Kujalan kohdalla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 40-vuotias mies puhalsi seulonta-alkometriin alle rattijuopumuksen olevan tuloksen. Mies kieltäytyi huumausainepikatestistä, jonka takia hänet kuljetettiin verikokeisiin epäiltynä huumaantuneena ajamisesta.Kello 16.15 jäi Lahdessa Petsamonkadulla sijaitsevassa kaupassa näpistyksestä kiinni 30-vuotias nainen. Nainen oli ottanut hyllystä alkoholituotteita 16 euron arvosta ja yrittänyt poistua kaupasta maksamatta niitä. Nainen on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni omaisuusrikoksista 11 kertaa.Kello 20.00 aikaan, havaitsi partio Heinolassa Savontiellä henkilöauton, jonka kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Autoilijan havaittua poliisit, yritti hän pysäköidä autonsa ja poistua siitä. Partio tavoitti kuljettajan lähistöltä ja kiinniotti tämän. 40-vuotias mies puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen ja hänelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumeita. Miehellä oli myös voimassa oleva etsintäkuulutus, jonka vuoksi hänet toimitettiin poliisivankilaan.Kello 22.30 pysäytti partio Kausalassa Iitintiellä pakettiauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 38-vuotias mies puhalsi seulonta-alkometriin nolla tuloksen, mutta hänelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumausaineita. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta.Kello 05.30 aikaan sai partio hälytyksen Lahden keskustassa sijaitsevaan ravintolaan, jossa mies oli lukittautunut naisten vessaan ja tuhoaa siellä irtaimistoa. Partion tulessa paikalle, olivat järjestyksenvalvojat saaneet oven auki ja estäneet lisä tuhojen teon ottamalla 22-vuotiaan miehen kiinni. Mies oli repinyt mm. lavuaarin poistoputken irti. Aggressiivisen miehen kiinniottoon oli jouduttu käyttämään OC-sumutetta. Mies kiinniotettiin vahingontekoon ja järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamiseen epäiltynä.KANTA-HÄMEKello 13.00 aikaan, jäi Hämeenlinnassa Eteläkadulla sijaitsevassa kaupassa kiinni näpistyksestä 67-vuotias mies. Mies oli laittanut myymälässä kassiinsa 10 pakettia kahvia neljä sixpackia lonkeroa, jonka jälkeen mies oli yrittänyt poistua kaupasta. Henkilökunta sai estettyä miehen poistumisen ja poliisi korjasi näpistelijän talteen. Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni omaisuusrikoksisista 24 kertaa. Kello 16.50 pysäytti Hämeenlinnassa Hallituskadulla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 31-vuotias mies puhalsi seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Miehelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti hänen käyttäneen myös huumeita. Autoon suoritetussa paikanetsinnässä löytyi vähäinen määrä huumausaineita ja käsiase. Ase oli starttipistooli, jota oli mahdollisesti yritetty tehdä toimintakuntoiseksi aseeksi. Auton matkustaja oli koettanut piilottaa asetta penkin alle pysäytyksen aikana. Autoa kuljettaneella miehellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana 11 kertaa kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.Kello 17.30 aikaan suoritti partio liikennevalvontaa Janakkalassa VT3.lla, kun partiota vastaan ajoi henkilöauto 186 km/h. Kyseisellä osuudella on nopeusrajoitus 120 km/h. Autoilija saatiin pysäytettyä Hämeenlinnan keskustaan johtavalla rampilla ja 30-vuotias mies määrättiin paikan päällä ajokieltoon ja häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.Kello 18.30 aikaan, sai partio tehtäväksi mennä Riihimäellä Hämeenkadulle, jossa ihmiset olivat pysäyttäneet auton, joka oli ajellut pitkin jalkakäytäviä. Paikalla selvisi, että selkeästi päihtynyt. 47-vuotias mies, oli ajanut autollansa Keskuskatua ja kääntynyt siltä Hämeenkadun jalkakäytävälle. Ilmoittaja oli ystävänsä kanssa saanut pysäytettyä auton ja otettua kuljettajan pois autosta. Autoa kuljettanut mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin reilusti yli törkeän rattijuopumusrajan. Mies kuljetettiin tarkkuusalkometrikokeeseen, jonka tulos oli 1.21 mg/l.Kello 21.00 suistui Hausjärvellä Rajalantiellä mopoauto ojaan katolleen. Tapahtumapaikalta tavattiin mopoauton kuljettaja, 16-vuotias nuori nainen ja saman ikäinen toinen nuori nainen. Kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Molemmat nuoret kuljetettiin sairaankuljetuksen toimesta tarkastuttamaan mahdollisia vammoja sairaalaan. Poliisi tutkii asiaa Rattijuopumuksena ja liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Kello 20.30 aikaan päätti partio pysäyttää Forssassa Yhtiönkadulla mopon tarkastusta varten. Mopon kyydissä myös matkustaja. Mopoilijan, havaitessa poliisiauton, lähti se pakenemaan. Mopoilija ajoi punaisia liikennevaloja päin Citymarketin ja Prisman kohdalla. Samoin mopoilija ajoi punaisia valoja päin Lyseokadun valoissa. Yhtiökadun päästä mopo ajoi niin ikään läpi punaisista liikennevaloista, kääntyen Hämeentielle kohti keskustaa. Näissä valoissa mopoilija oli ajaa kahden lapsen päälle, jotka ehtivät juuri ja juuri suojatien keskikorokkeelle turvaan, pois mopon tieltä. Mopo jatkoi matkaansa Vapaudenkadulle, näissä liikennevaloissa paloi vihreävalo. Mopo jatkoi suoraan ja ennen Kartanonkatua mopo kurvasi Kartanonkatu 9:n takaa läpi Vilppaankadulle. Vilppaankatu on yksisuuntainen, mutta mopoilija ajoi Vilppaankatua väärään suuntaan kääntyen Kartanonkadulle vasemmalle. Mopo jatkoi Kartanonkatua oikealle kääntyvien kaistaa käyttäen suoraan ja autoja oikealta ohittaen Koskisillalle ja liikenneympyrästä suoraan Rautatienkadulle. Rautatienkadulta mopo kääntyi Kuhalankadulle, jossa mopon nopeus vaihteli 70-75 km/h välillä. Kuhalankadun päässä Turuntiellä, oli toinen partio vastassa mopoilijaa, mutta mopoilija jatkoi edelleen matkaansa Turuntietä. Partio ajoi mopon viereen ja yritti viittilöidä sitä pysähtymään. Kyydissä ollut tyttö yritti selkeästi käskeä kuljettajaa pysähtymään, mutta mopoilija jatkoi liikenneympyrään ja siitä edelleen suoraan Kauppakadulle. Kauppakadulta matka jatkui Yhdyskadulle. Yhdyskadun ja Yhtiökadun risteyksessä, liikennevalot olivat punaisella ja valoissa oli pysähtyneenä ajoneuvo, jonka takia mopoilija joutui jarruttamaan. Kyydissä ollut tyttö käytti tilanteen hyväkseen ja hyppäsi pois kyydistä. Mopoilija jatkoi hidastuksen jälkeen matkaansa Finlaysonintielle ja sieltä liikenneympyrästä Helsingintielle. Helsingintieltä mopoilija ajoi pientareen ja kävelytien yli Urheilutalon pihan sekä parkkipaikan ja puiston läpi Siurilankadun ostoskeskukselle. Partio näki mopon kääntyvän Isoniityntielle, jonka jälkeen mopoon kadotettiin näköyhteys. Hiukan myöhemmin tavoitettiin mopoilija kävelemässä Isoniityntien ja 2-tien välissä. Epäilty mopoilija kiisti aluksi ensin kuljettaneensa mopoa ja hukanneensa moponsa, Mopo löytyi kuitenkin lähettyviltä, piilotettuna tienviereiseen pusikkoon. 16-vuotiasta nuorta miestä epäillään tässä vaiheessa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja niskoittelusta poliisia vastaan. Kello 23.30 tuli ulkomaankilvissä oleva henkilöauto huomattavaa ylinopeutta partiota vastaan Hämeenlinnassa Aleksis Kiven Kadulla. Partio mittasi autolle nopeudeksi 108 km/h, kun kyseisellä tiellä nopeusrajoitus on 50 km/h. Autoa kuljettanut ulkomaalainen 17-vuotias mies määrättiin paikan päällä ajokieltoon ja hänen ajokorttinsa otettiin poliisin haltuun. Asiasta kirjattiin ilmoitus nimikkeellä törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen.Kello 02.00 aikaan, pysäytti partio Hämeenlinnassa Lahdensivuntiellä henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 28-vuotias mies puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Tarkkuusalkometrikoe vahvisti epäilyn.
Hämeen poliisilla oli varsin kiireinen Vapun aatonaatto. Tehtäviä kertyi vuorokauden aikana hiukan alle 300 kappaletta. Poliisin suojiin päätyi 21 henkilöä. Nuorten liikennekäyttäytäytyminen aiheutti poliisille useampia tehtäviä ja tapanäpistelijöitä tavattiin molemmilta kenttäjohtoalueilta. Myös liikenteessä päihtyneenä autoa kuljettaneita tavattiin runsaasti.
PÄIJÄT-HÄME
Kello 10.30 aikaan, ajoi Uudenmaankadulla partiota vastaan anastetuksi ilmoitettu henkilöauto. Partio kääntyi auton perään, joka saatiin pysäytettyä hetken päästä. Anastettua autoa kuljettanut 41-vuotias mies puhalsi nolla tuloksen seulonta-alkometriin, mutta huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumeita. Kuljettajalla ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta. Hänet kiinniotettiin ja toimitettiin verikokeiden oton jälkeen poliisivankilaan odottamaan kuulusteluja.
Kello 13.30 aikaan, jäi Lahdessa Vapaudenkadulla sijaitsevassa kaupassa kiinni näpistyksestä 24-vuotias mies. Mies oli ottanut hyllystä elintarvikkeita ja alkoholia hiukan yli neljän euron arvosta ja poistunut liikkeestä. Vartija tavoitti miehen kirjaston puistosta. Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni omaisuusrikoksista 69 kertaa.
Kello 14.00 aikaan sai partio tehtäväksi mennä Lahdessa Sokoksen parkkihalliin, jossa vartijoilla on kiinniotettuna aggressiivinen mies. Partion tultua paikalle, selvisi että 21-vuotias mies oli ollut skeittaamassa kavereidensa kanssa Sokoksen parkkihallissa autojen seassa. Vartijoiden pyytäessä henkilöitä poistumaan, oli kyseinen kiinniotettu mies kieltäytynyt lähtemästä, jolloin vartijat olivat ottaneet miestä kiinni käsistä ja lähteneet taluttamaan tätä ulos. Mies oli alkanut haraamaan voimakkaasti vastaan, jolloin vartijat olivat vieneet miehen maahan. Mies oli jatkanut vastaan haraamista vielä maassakin ja tavoitellut toisen vartijan varustevyössä olevia voimankäyttövälineitä. Mies pääsi potkaisemaan vartijaa poskeen. Tämän jälkeen mies oli onnistunut irtautumaan vartijoiden otteesta ja noussut ylös. Vartijat joutuivat käyttämään mieheen OC-sumutinta vastarinnan murtamiseksi. Poliisipartion tullessa paikalle, saatiin mies raudoitettua ja kuljetettua poliisiautoon, jossa mies rauhoittui. Vartija sai poskeensa lääkärin hoitoa vaativan ruhjeen. Miestä epäillään pahoinpitelystä ja järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta.
Kello 15.50 aikaan pysäytti partio Lahdessa VT4.llä Kujalan kohdalla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 40-vuotias mies puhalsi seulonta-alkometriin alle rattijuopumuksen olevan tuloksen. Mies kieltäytyi huumausainepikatestistä, jonka takia hänet kuljetettiin verikokeisiin epäiltynä huumaantuneena ajamisesta.
Kello 16.15 jäi Lahdessa Petsamonkadulla sijaitsevassa kaupassa näpistyksestä kiinni 30-vuotias nainen. Nainen oli ottanut hyllystä alkoholituotteita 16 euron arvosta ja yrittänyt poistua kaupasta maksamatta niitä. Nainen on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni omaisuusrikoksista 11 kertaa.
Kello 20.00 aikaan, havaitsi partio Heinolassa Savontiellä henkilöauton, jonka kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Autoilijan havaittua poliisit, yritti hän pysäköidä autonsa ja poistua siitä. Partio tavoitti kuljettajan lähistöltä ja kiinniotti tämän. 40-vuotias mies puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen ja hänelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumeita. Miehellä oli myös voimassa oleva etsintäkuulutus, jonka vuoksi hänet toimitettiin poliisivankilaan.
Kello 22.30 pysäytti partio Kausalassa Iitintiellä pakettiauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 38-vuotias mies puhalsi seulonta-alkometriin nolla tuloksen, mutta hänelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumausaineita. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta.
Kello 05.30 aikaan sai partio hälytyksen Lahden keskustassa sijaitsevaan ravintolaan, jossa mies oli lukittautunut naisten vessaan ja tuhoaa siellä irtaimistoa. Partion tulessa paikalle, olivat järjestyksenvalvojat saaneet oven auki ja estäneet lisä tuhojen teon ottamalla 22-vuotiaan miehen kiinni. Mies oli repinyt mm. lavuaarin poistoputken irti. Aggressiivisen miehen kiinniottoon oli jouduttu käyttämään OC-sumutetta. Mies kiinniotettiin vahingontekoon ja järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamiseen epäiltynä.
KANTA-HÄME
Kello 13.00 aikaan, jäi Hämeenlinnassa Eteläkadulla sijaitsevassa kaupassa kiinni näpistyksestä 67-vuotias mies. Mies oli laittanut myymälässä kassiinsa 10 pakettia kahvia neljä sixpackia lonkeroa, jonka jälkeen mies oli yrittänyt poistua kaupasta. Henkilökunta sai estettyä miehen poistumisen ja poliisi korjasi näpistelijän talteen. Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni omaisuusrikoksisista 24 kertaa.
Kello 16.50 pysäytti Hämeenlinnassa Hallituskadulla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 31-vuotias mies puhalsi seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Miehelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti hänen käyttäneen myös huumeita. Autoon suoritetussa paikanetsinnässä löytyi vähäinen määrä huumausaineita ja käsiase. Ase oli starttipistooli, jota oli mahdollisesti yritetty tehdä toimintakuntoiseksi aseeksi. Auton matkustaja oli koettanut piilottaa asetta penkin alle pysäytyksen aikana. Autoa kuljettaneella miehellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana 11 kertaa kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Kello 17.30 aikaan suoritti partio liikennevalvontaa Janakkalassa VT3.lla, kun partiota vastaan ajoi henkilöauto 186 km/h. Kyseisellä osuudella on nopeusrajoitus 120 km/h. Autoilija saatiin pysäytettyä Hämeenlinnan keskustaan johtavalla rampilla ja 30-vuotias mies määrättiin paikan päällä ajokieltoon ja häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Kello 18.30 aikaan, sai partio tehtäväksi mennä Riihimäellä Hämeenkadulle, jossa ihmiset olivat pysäyttäneet auton, joka oli ajellut pitkin jalkakäytäviä. Paikalla selvisi, että selkeästi päihtynyt. 47-vuotias mies, oli ajanut autollansa Keskuskatua ja kääntynyt siltä Hämeenkadun jalkakäytävälle. Ilmoittaja oli ystävänsä kanssa saanut pysäytettyä auton ja otettua kuljettajan pois autosta. Autoa kuljettanut mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin reilusti yli törkeän rattijuopumusrajan. Mies kuljetettiin tarkkuusalkometrikokeeseen, jonka tulos oli 1.21 mg/l.
Kello 21.00 suistui Hausjärvellä Rajalantiellä mopoauto ojaan katolleen. Tapahtumapaikalta tavattiin mopoauton kuljettaja, 16-vuotias nuori nainen ja saman ikäinen toinen nuori nainen. Kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Molemmat nuoret kuljetettiin sairaankuljetuksen toimesta tarkastuttamaan mahdollisia vammoja sairaalaan. Poliisi tutkii asiaa Rattijuopumuksena ja liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
Kello 20.30 aikaan päätti partio pysäyttää Forssassa Yhtiönkadulla mopon tarkastusta varten. Mopon kyydissä myös matkustaja. Mopoilijan, havaitessa poliisiauton, lähti se pakenemaan. Mopoilija ajoi punaisia liikennevaloja päin Citymarketin ja Prisman kohdalla. Samoin mopoilija ajoi punaisia valoja päin Lyseokadun valoissa. Yhtiökadun päästä mopo ajoi niin ikään läpi punaisista liikennevaloista, kääntyen Hämeentielle kohti keskustaa. Näissä valoissa mopoilija oli ajaa kahden lapsen päälle, jotka ehtivät juuri ja juuri suojatien keskikorokkeelle turvaan, pois mopon tieltä.
Mopo jatkoi matkaansa Vapaudenkadulle, näissä liikennevaloissa paloi vihreävalo. Mopo jatkoi suoraan ja ennen Kartanonkatua mopo kurvasi Kartanonkatu 9:n takaa läpi Vilppaankadulle.
Vilppaankatu on yksisuuntainen, mutta mopoilija ajoi Vilppaankatua väärään suuntaan kääntyen Kartanonkadulle vasemmalle. Mopo jatkoi Kartanonkatua oikealle kääntyvien kaistaa käyttäen suoraan ja autoja oikealta ohittaen Koskisillalle ja liikenneympyrästä suoraan Rautatienkadulle.
Rautatienkadulta mopo kääntyi Kuhalankadulle, jossa mopon nopeus vaihteli 70-75 km/h välillä. Kuhalankadun päässä Turuntiellä, oli toinen partio vastassa mopoilijaa, mutta mopoilija jatkoi edelleen matkaansa Turuntietä.
Partio ajoi mopon viereen ja yritti viittilöidä sitä pysähtymään. Kyydissä ollut tyttö yritti selkeästi käskeä kuljettajaa pysähtymään, mutta mopoilija jatkoi liikenneympyrään ja siitä edelleen suoraan Kauppakadulle. Kauppakadulta matka jatkui Yhdyskadulle.
Yhdyskadun ja Yhtiökadun risteyksessä, liikennevalot olivat punaisella ja valoissa oli pysähtyneenä ajoneuvo, jonka takia mopoilija joutui jarruttamaan. Kyydissä ollut tyttö käytti tilanteen hyväkseen ja hyppäsi pois kyydistä. Mopoilija jatkoi hidastuksen jälkeen matkaansa Finlaysonintielle ja sieltä liikenneympyrästä Helsingintielle.
Helsingintieltä mopoilija ajoi pientareen ja kävelytien yli Urheilutalon pihan sekä parkkipaikan ja puiston läpi Siurilankadun ostoskeskukselle.
Partio näki mopon kääntyvän Isoniityntielle, jonka jälkeen mopoon kadotettiin näköyhteys. Hiukan myöhemmin tavoitettiin mopoilija kävelemässä Isoniityntien ja 2-tien välissä. Epäilty mopoilija kiisti aluksi ensin kuljettaneensa mopoa ja hukanneensa moponsa, Mopo löytyi kuitenkin lähettyviltä, piilotettuna tienviereiseen pusikkoon. 16-vuotiasta nuorta miestä epäillään tässä vaiheessa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja niskoittelusta poliisia vastaan.
Kello 23.30 tuli ulkomaankilvissä oleva henkilöauto huomattavaa ylinopeutta partiota vastaan Hämeenlinnassa Aleksis Kiven Kadulla. Partio mittasi autolle nopeudeksi 108 km/h, kun kyseisellä tiellä nopeusrajoitus on 50 km/h. Autoa kuljettanut ulkomaalainen 17-vuotias mies määrättiin paikan päällä ajokieltoon ja hänen ajokorttinsa otettiin poliisin haltuun. Asiasta kirjattiin ilmoitus nimikkeellä törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen.
Kello 02.00 aikaan, pysäytti partio Hämeenlinnassa Lahdensivuntiellä henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 28-vuotias mies puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Tarkkuusalkometrikoe vahvisti epäilyn.
NordenBladet — Poliisi pysäytti Kemissä yöllä kaksi autoa, joissa kuljettajia epäillään rattijuopumuksestaKemi 30.4.2022 kello 03.05 rattijuopumusPoliisipartio suoritti normaalia partiointia Kemin alueella, jolloin he päättivät tarkistaa Valtakadulla henkilöautolla ajavan kuljettajan ajokunnon. Autosta oli tullut jo aiemmin ilmoituksia mahdollisesta kuljettajan humalatilasta. Poliisin mennessä auton luokse kuljettajan paikalla ei ollut ketään. Autossa oli liettualaisia miehiä, jotka puhallutettiin ja vietiin LPKS:aan verikokeeseen, josta Kemin poliisivankilaan kiinniotetuksi. Poliisi jatkaa asian tutkimuksia kuulustelemalla kiinniotettuja ja mahdollisia todistajia.Kemi 30.4.2022 kello 03.09 rattijuopumusPoliisipartio suoritti normaalia partiointia Kemin alueella, jolloin he päättivät tarkistaa Karjalahdenkadulla henkilöautolla ajavan kuljettajan ajokunnon. Kuljettajaksi paljastui 24-vuotias torniolainen nainen. Nainen puhalsi seulonta-alkometriin 0,41 mg/l ja hänet käytettiin verikokeessa LPKS:ssa. Nainen määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja hänen ajokortti otettiin poliisin haltuun. Meri-Lapin alueella oli viimeisen vuorokauden aikana muutamia parisuhdeväkivaltatapauksia, joista poliisi otti kiinni kahdesta eri tapauksesta pariskunnan miehen. Muuten viimeinen vuorokausi oli Meri-Lapissa rauhallinen.
Poliisi pysäytti Kemissä yöllä kaksi autoa, joissa kuljettajia epäillään rattijuopumuksesta
Kemi 30.4.2022 kello 03.05 rattijuopumus Poliisipartio suoritti normaalia partiointia Kemin alueella, jolloin he päättivät tarkistaa Valtakadulla henkilöautolla ajavan kuljettajan ajokunnon. Autosta oli tullut jo aiemmin ilmoituksia mahdollisesta kuljettajan humalatilasta. Poliisin mennessä auton luokse kuljettajan paikalla ei ollut ketään. Autossa oli liettualaisia miehiä, jotka puhallutettiin ja vietiin LPKS:aan verikokeeseen, josta Kemin poliisivankilaan kiinniotetuksi. Poliisi jatkaa asian tutkimuksia kuulustelemalla kiinniotettuja ja mahdollisia todistajia.
Kemi 30.4.2022 kello 03.09 rattijuopumus Poliisipartio suoritti normaalia partiointia Kemin alueella, jolloin he päättivät tarkistaa Karjalahdenkadulla henkilöautolla ajavan kuljettajan ajokunnon. Kuljettajaksi paljastui 24-vuotias torniolainen nainen. Nainen puhalsi seulonta-alkometriin 0,41 mg/l ja hänet käytettiin verikokeessa LPKS:ssa. Nainen määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja hänen ajokortti otettiin poliisin haltuun.
Meri-Lapin alueella oli viimeisen vuorokauden aikana muutamia parisuhdeväkivaltatapauksia, joista poliisi otti kiinni kahdesta eri tapauksesta pariskunnan miehen. Muuten viimeinen vuorokausi oli Meri-Lapissa rauhallinen.
NordenBladet — Lauantai-illalla Lempäälän ja Pirkkalan alueella oli kokoontumisajo, johon osallistui useita satoja ajoneuvoja ja arviolta jopa toista tuhatta henkilöä. Tapahtumasta ei oltu ilmoitettu poliisille etukäteen.Ajoneuvoja, pääasiassa henkilöautoja, alkoi kokoontua illalla Pirkanhovin parkkialueelle jo ennen kello kuutta, mistä ne siirtyivät Lempäälän Realparkin alueelle. Täältä ajoneuvoletka siirtyi illan aikana edelleen Pirkkalaan.Kokoontumisen muuttuessa puoli yhdentoista maissa Pirkkalan Jasperintiellä kilpa-ajoiksi, poliisi joutui puuttumaan tapahtumiin usealla partiolla estääkseen henkilövahinkojen syntymisen. Enimmillään poliisin yksiköitä oli tehtävällä yli kaksikymmentä, mikä väistämättä vaikutti hetkellisesti myös muiden hälytystehtävien hoitamiseen.Tilanne oli ohitse hieman ennen puolta kahtatoista, viimeistenkin ajoneuvojen hajaantuessa paikalta. Huomattavan ylinopeuden tai muun vakavan piittaamattomuuden vuoksi ajokorttinsa menetti kolme henkilöä. Seuraamuksia annettiin kymmenkunta myös muista liikennerikoksista ja -rikkomuksista.
Lauantai-illalla Lempäälän ja Pirkkalan alueella oli kokoontumisajo, johon osallistui useita satoja ajoneuvoja ja arviolta jopa toista tuhatta henkilöä. Tapahtumasta ei oltu ilmoitettu poliisille etukäteen.
Ajoneuvoja, pääasiassa henkilöautoja, alkoi kokoontua illalla Pirkanhovin parkkialueelle jo ennen kello kuutta, mistä ne siirtyivät Lempäälän Realparkin alueelle. Täältä ajoneuvoletka siirtyi illan aikana edelleen Pirkkalaan.
Kokoontumisen muuttuessa puoli yhdentoista maissa Pirkkalan Jasperintiellä kilpa-ajoiksi, poliisi joutui puuttumaan tapahtumiin usealla partiolla estääkseen henkilövahinkojen syntymisen. Enimmillään poliisin yksiköitä oli tehtävällä yli kaksikymmentä, mikä väistämättä vaikutti hetkellisesti myös muiden hälytystehtävien hoitamiseen.
Tilanne oli ohitse hieman ennen puolta kahtatoista, viimeistenkin ajoneuvojen hajaantuessa paikalta. Huomattavan ylinopeuden tai muun vakavan piittaamattomuuden vuoksi ajokorttinsa menetti kolme henkilöä. Seuraamuksia annettiin kymmenkunta myös muista liikennerikoksista ja -rikkomuksista.
NordenBladet — Oulun poliisi tutkii kahden henkilön kuolemaa, joista toista tutkitaan epäiltynä henkirikoksena.Poliisi tiedotti aiemmin lauantaina kuolonkolarista Ouluntiellä, Kärsämäen pohjoispuolella. Henkilöauton kuljettaja kuoli törmättyään raskaaseen ajoneuvoon noin kello 12.Poliisi epäilee, että kolarin ajanut noin 30-vuotias mies syyllistyi ennen kuolemaansa henkirikokseen.Henkirikoksen epäillään tapahtuneen lauantainvastaisena yönä Hotelli Katinkullassa, Vuokatissa. Uhri oli noin 30-vuotias nainen. Sekä uhri että epäilty tekijä olivat kotoisin Haapavedeltä.Poliisi on suorittanut lauantaina tutkintaa Hotelli Katinkullassa ja onnettomuuspaikalla Kärsämäellä.Esitutkinta on alkutekijöissäänTapahtumien selvittäminen on vasta alkuvaiheessaan, ja tarkemmat tiedot tapahtumista tulevat selviämään esitutkinnan myötä. Rikoksen tekotavasta tai muista yksityiskohdista ei esitutkinnan alkuvaiheessa voida julkisuuteen kertoa ilman, että se vaarantaisi esitutkintaa.Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa tekemällä taktista ja teknistä tutkintaa. Tapauksesta ei tässä vaiheessa voida tiedottaa enempää.Aiempi tiedote: Yksi henkilö on kuollut henkilöauton ja raskaan ajoneuvon kolarissa Kärsämäellä – Poliisi
Oulun poliisi tutkii kahden henkilön kuolemaa, joista toista tutkitaan epäiltynä henkirikoksena.
Poliisi tiedotti aiemmin lauantaina kuolonkolarista Ouluntiellä, Kärsämäen pohjoispuolella. Henkilöauton kuljettaja kuoli törmättyään raskaaseen ajoneuvoon noin kello 12.
Poliisi epäilee, että kolarin ajanut noin 30-vuotias mies syyllistyi ennen kuolemaansa henkirikokseen.
Henkirikoksen epäillään tapahtuneen lauantainvastaisena yönä Hotelli Katinkullassa, Vuokatissa. Uhri oli noin 30-vuotias nainen.
Sekä uhri että epäilty tekijä olivat kotoisin Haapavedeltä.
Poliisi on suorittanut lauantaina tutkintaa Hotelli Katinkullassa ja onnettomuuspaikalla Kärsämäellä.
Esitutkinta on alkutekijöissään
Tapahtumien selvittäminen on vasta alkuvaiheessaan, ja tarkemmat tiedot tapahtumista tulevat selviämään esitutkinnan myötä.
Rikoksen tekotavasta tai muista yksityiskohdista ei esitutkinnan alkuvaiheessa voida julkisuuteen kertoa ilman, että se vaarantaisi esitutkintaa.
Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa tekemällä taktista ja teknistä tutkintaa. Tapauksesta ei tässä vaiheessa voida tiedottaa enempää.
NordenBladet — Henkilöauto törmäsi vastaantulevan raskaaseen ajoneuvoon Ouluntiellä noin kello 12.Henkilöauton kuljettaja kuoli törmäyksessä.Onnettomuuspaikka sijaitsee Ouluntiellä, Kärsämäen pohjoispuolella Pyrrönperäntien risteyksen jälkeen.Poliisi selvittää onnettomuuteen liittyviä tapahtumia.
Henkilöauto törmäsi vastaantulevan raskaaseen ajoneuvoon Ouluntiellä noin kello 12.
Henkilöauton kuljettaja kuoli törmäyksessä.
Onnettomuuspaikka sijaitsee Ouluntiellä, Kärsämäen pohjoispuolella Pyrrönperäntien risteyksen jälkeen.
Poliisi selvittää onnettomuuteen liittyviä tapahtumia.
NordenBladet — Lieksan Pankakoskentien majoitusliikkeen murrosta pyydetään silminnäkijähavaintoja. Lisäksi Pohjois-Karjalassa autoili useampi päihtyneeksi epäilty kuljettaja.Lauantaina kello 3.00 Joensuuntiellä Polvijärvellä epäillään henkilöauton kuljettajaa törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Hätäkeskukseen oli ilmoitettu päihtyneen henkilön lähteneen liikenteeseen Polvijärveltä. Partio tavoitti henkilöauton hieman myöhemmin Joensuuntieltä hiekkatien liittymästä pysähtyneenä, jolloin kuljettajan puhallustulos oli ylittänyt törkeän rattijuopumuksen rajan. Saman kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta myös perjantaina kello 16.44 Lieksantiellä Kontiolahdessa.Lauantaina kello 02.22 Kuopiontiellä Viinijärvellä epäillään henkilöauton kuljettajaa törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Kuljettajalla ei ollut voimassa ole ajo-oikeutta. Henkilöauton kyydissä oli kuljettajan lisäksi kaksi matkustajaa.Perjantaina kello 21.10 mitattiin Kajaanintiellä Joensuussa henkilöautolle nopeudeksi 117 kilometriä tunnissa rajoituksen ollessa alueella 60 kilometriä tunnissa. Ajo-oikeudettomalle kuljettajalle suoritettu alkometrimittaus osoitti tulokseksi nolla promillea, mutta hänelle suoritettu huumepikatesti antoi positiivisen tuloksen. Kuljettaja käytettiin verikokeessa asian varmentamiseksi. Kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta sekä huumausaineen käyttörikokseen. Henkilöauton kyydissä oli kuljettajan lisäksi yksi matkustaja.27.4 – 28.4 illan tai yön aikana oli murtauduttu Lieksassa Pankakoskentiellä sijaitsevaan majoitusliikkeeseen, josta anastettu omaisuutta. Mahdolliset havainnot alueella asiattomasti liikkuneista pyydetään ilmoittamaan sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi, vihjepuhelimeen 0295415232 tai poliisipäivystykseen 0295415320 arkisin kello 8-16.
Lieksan Pankakoskentien majoitusliikkeen murrosta pyydetään silminnäkijähavaintoja. Lisäksi Pohjois-Karjalassa autoili useampi päihtyneeksi epäilty kuljettaja.
Lauantaina kello 3.00 Joensuuntiellä Polvijärvellä epäillään henkilöauton kuljettajaa törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Hätäkeskukseen oli ilmoitettu päihtyneen henkilön lähteneen liikenteeseen Polvijärveltä. Partio tavoitti henkilöauton hieman myöhemmin Joensuuntieltä hiekkatien liittymästä pysähtyneenä, jolloin kuljettajan puhallustulos oli ylittänyt törkeän rattijuopumuksen rajan. Saman kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta myös perjantaina kello 16.44 Lieksantiellä Kontiolahdessa.
Lauantaina kello 02.22 Kuopiontiellä Viinijärvellä epäillään henkilöauton kuljettajaa törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Kuljettajalla ei ollut voimassa ole ajo-oikeutta. Henkilöauton kyydissä oli kuljettajan lisäksi kaksi matkustajaa.
Perjantaina kello 21.10 mitattiin Kajaanintiellä Joensuussa henkilöautolle nopeudeksi 117 kilometriä tunnissa rajoituksen ollessa alueella 60 kilometriä tunnissa. Ajo-oikeudettomalle kuljettajalle suoritettu alkometrimittaus osoitti tulokseksi nolla promillea, mutta hänelle suoritettu huumepikatesti antoi positiivisen tuloksen. Kuljettaja käytettiin verikokeessa asian varmentamiseksi. Kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta sekä huumausaineen käyttörikokseen. Henkilöauton kyydissä oli kuljettajan lisäksi yksi matkustaja.
27.4 – 28.4 illan tai yön aikana oli murtauduttu Lieksassa Pankakoskentiellä sijaitsevaan majoitusliikkeeseen, josta anastettu omaisuutta. Mahdolliset havainnot alueella asiattomasti liikkuneista pyydetään ilmoittamaan sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi, vihjepuhelimeen 0295415232 tai poliisipäivystykseen 0295415320 arkisin kello 8-16.
NordenBladet — Mies ajoi Jokivarrentiellä 60 km/h rajoitusalueella 122 km/h.Tornio 29.4.2022 kello 01.27 törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen, rattijuopumus, huumausaineen käyttörikos ja kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta Poliisipartiota vastaan tuli Jokivarrentiellä Kivirannan kohdalla 60 km/h rajoitusalueella henkilöauto 122 km/h nopeudella. Partio lähti auton perään ja auto pysähtyi. Kuljettajana oli 23-vuotias torniolainen mies. Miehelle tehtiin huumausainetesti, joka näytti positiivista amfetamiinille ja kannabikselle. Miehelle tehdyssä turvatarkastuksessa hänen taskusta löytyi kaksi minigrip-pussia, joiden sisällä epäiltyä hasista. Autoon suoritetussa paikanetsinnässä ei löytynyt mitään. Miehellä ei ollut ajo-oikeutta. Miestä käytettiin verikokeessa ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.Kemi 24.4.2023 varkausKaivokadulta anastettiin lukitusta varastosta lukittu sininen White-merkkinen maastopolkupyörä, rungonnumero 701630.Meri-Lapin alueella alkoi vappuviikonloppu muuten rauhallisissa merkeissä, ei rikosperusteisia kiinniottoja.
Mies ajoi Jokivarrentiellä 60 km/h rajoitusalueella 122 km/h.
Tornio 29.4.2022 kello 01.27 törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen, rattijuopumus, huumausaineen käyttörikos ja kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta
Poliisipartiota vastaan tuli Jokivarrentiellä Kivirannan kohdalla 60 km/h rajoitusalueella henkilöauto 122 km/h nopeudella. Partio lähti auton perään ja auto pysähtyi. Kuljettajana oli 23-vuotias torniolainen mies. Miehelle tehtiin huumausainetesti, joka näytti positiivista amfetamiinille ja kannabikselle. Miehelle tehdyssä turvatarkastuksessa hänen taskusta löytyi kaksi minigrip-pussia, joiden sisällä epäiltyä hasista. Autoon suoritetussa paikanetsinnässä ei löytynyt mitään. Miehellä ei ollut ajo-oikeutta. Miestä käytettiin verikokeessa ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Kemi 24.4.2023 varkaus Kaivokadulta anastettiin lukitusta varastosta lukittu sininen White-merkkinen maastopolkupyörä, rungonnumero 701630.
Meri-Lapin alueella alkoi vappuviikonloppu muuten rauhallisissa merkeissä, ei rikosperusteisia kiinniottoja.
NordenBladet — Hämeen poliisilaitoksen alueella on kulunut vuorokausi ollut poliisille varsin työntäyteinen. Tehtäviä vuorokaudelle kertyi kaikkiaan 244 kappaletta koko laitoksen alueelle. Poliisia on työllistänyt mm. rattijuopot, häiriökäyttäytyminen ja muutamat pahoinpitelyt. Päihtymyksen tai muun häiriökäyttäytymisen vuoksi poliisin suojiin päätyi kuusi henkilöä.HÄMEENLINNAPerjantaina aamupäivällä noin kello 09.00 aikaan poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen mahdollisesta rattijuoposta, joka oli liikkeellä kuorma-autolla Itäportinkadulla. Paikalle lähtenyt poliisipartio tavoittikin tuntomerkkeihin sopivan auton. Kuljettajalle suoritettu seulonta-alkometrikoe ylitti törkeän rattijuopumuksen lukeman. Noin viisikymppinen mies käytettiin verikokeessa ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.LAHTIPerjantaina iltapäivällä kello 15.05 aikaan poliisipartio kiinnitti huomiota epävarmasti liikkuneeseen henkilöautoon Itäkadulla Liipolassa. Partio pysäytti auton selvittääkseen syyn ajotapaan. Autoa kuljettanut parikymppinen mies puhalsi lakometriin nolla tuloksen, mutta huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen. Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.Perjantai-iltana kello 23.50 aikaan poliisipartio pysäytti Sorvarinkadulla henkilöauton tarkistusta varten. Autoa kuljettanut noin viisikymppinen mies puhalsi alkometriin nolla tuloksen, mutta huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, sillä voimassa olevaa ajo-oikeuttakaan ei miehellä ollut.Lauantain puolella kello 00.45 aikaan Uudenmaankadulla poliisipartio pysäytti huomattavalla ylinopeudella vastaan tulleen henkilöauton. Auton nopeudeksi mitattiin 107km/h, rajoituksen ollessa 60km/h. Autoa kuljettanutta parikymppistä miestä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisen lisäksi törkeästä rattijuopumuksesta. Mies käytettiin tarkkuusalkometrikokeessa ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.Lauantain puolella kello 01.00 aikaan poliisipartio kiinnitti Vapaudenkadulla huomiota henkilöautoon, jonka kuljettajan tiedettiin olevan ajokiellossa. Kyseinen auto pysäytettiin Aleksanterikadulla. Autoa kuljettanut 2000 luvun alkupuolella syntynyt mies on jäänyt ajo-oikeudetta ajosta kiinni 23 kertaa vuoden sisällä.IITTILauantain puolella noin kello 01.00 aikaan poliisi kävi hätäkeskukseen tulleen ilmoituksen perusteella useamman partion voimin selvittämässä Löyttiläntien seurojentalolla nuorison juhlintaa. Ilman virallisia lupia järjestetty nuorten vappujuhlinta päättyi muutaman nuoren osalta poliisin suojissa, osan päästessä huoltajien mukana kotiin. Tapahtunutta tutkitaan kokoontumisrikkomuksena.HEINOLAPerjantai-iltana kello 18.25 aikaan liikennevalvontaa suorittanut poliisipartio pysäytti Tehtaankadulla henkilöauton tarkistaakseen kuljettajan ajokunnon. Autoa kuljettanut 1970-luvulla syntynyt mies puhalsi seulonta-alkometriin nolla tuloksen, mutta huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen. Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.
Hämeen poliisilaitoksen alueella on kulunut vuorokausi ollut poliisille varsin työntäyteinen. Tehtäviä vuorokaudelle kertyi kaikkiaan 244 kappaletta koko laitoksen alueelle. Poliisia on työllistänyt mm. rattijuopot, häiriökäyttäytyminen ja muutamat pahoinpitelyt. Päihtymyksen tai muun häiriökäyttäytymisen vuoksi poliisin suojiin päätyi kuusi henkilöä.
HÄMEENLINNA Perjantaina aamupäivällä noin kello 09.00 aikaan poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen mahdollisesta rattijuoposta, joka oli liikkeellä kuorma-autolla Itäportinkadulla. Paikalle lähtenyt poliisipartio tavoittikin tuntomerkkeihin sopivan auton. Kuljettajalle suoritettu seulonta-alkometrikoe ylitti törkeän rattijuopumuksen lukeman. Noin viisikymppinen mies käytettiin verikokeessa ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. LAHTI Perjantaina iltapäivällä kello 15.05 aikaan poliisipartio kiinnitti huomiota epävarmasti liikkuneeseen henkilöautoon Itäkadulla Liipolassa. Partio pysäytti auton selvittääkseen syyn ajotapaan. Autoa kuljettanut parikymppinen mies puhalsi lakometriin nolla tuloksen, mutta huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen. Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Perjantai-iltana kello 23.50 aikaan poliisipartio pysäytti Sorvarinkadulla henkilöauton tarkistusta varten. Autoa kuljettanut noin viisikymppinen mies puhalsi alkometriin nolla tuloksen, mutta huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, sillä voimassa olevaa ajo-oikeuttakaan ei miehellä ollut. Lauantain puolella kello 00.45 aikaan Uudenmaankadulla poliisipartio pysäytti huomattavalla ylinopeudella vastaan tulleen henkilöauton. Auton nopeudeksi mitattiin 107km/h, rajoituksen ollessa 60km/h. Autoa kuljettanutta parikymppistä miestä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisen lisäksi törkeästä rattijuopumuksesta. Mies käytettiin tarkkuusalkometrikokeessa ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Lauantain puolella kello 01.00 aikaan poliisipartio kiinnitti Vapaudenkadulla huomiota henkilöautoon, jonka kuljettajan tiedettiin olevan ajokiellossa. Kyseinen auto pysäytettiin Aleksanterikadulla. Autoa kuljettanut 2000 luvun alkupuolella syntynyt mies on jäänyt ajo-oikeudetta ajosta kiinni 23 kertaa vuoden sisällä. IITTI Lauantain puolella noin kello 01.00 aikaan poliisi kävi hätäkeskukseen tulleen ilmoituksen perusteella useamman partion voimin selvittämässä Löyttiläntien seurojentalolla nuorison juhlintaa. Ilman virallisia lupia järjestetty nuorten vappujuhlinta päättyi muutaman nuoren osalta poliisin suojissa, osan päästessä huoltajien mukana kotiin. Tapahtunutta tutkitaan kokoontumisrikkomuksena. HEINOLA Perjantai-iltana kello 18.25 aikaan liikennevalvontaa suorittanut poliisipartio pysäytti Tehtaankadulla henkilöauton tarkistaakseen kuljettajan ajokunnon. Autoa kuljettanut 1970-luvulla syntynyt mies puhalsi seulonta-alkometriin nolla tuloksen, mutta huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen. Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.
NordenBladet — Juvalla henkilöautoa kuljettanut mies ajoi 187km/h, nopeusrajoituksen ollessa 100km/h. Mikkelissä mopoa kuljettaneen miehen epäillään ajaneen amfetamiinin vaikutuksen alaisena.MIKKELIPoliisipartio pysäytti perjantaina 28.4.2023 kello 16.20 aikaan Mikkelissä Mannerheimintiellä mopoilijan, jolle suoritettu huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen amfetamiinille. Lisäksi mopoa ajaneen miehen hallusta löytyi epäiltyä huumausainetta. Miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen sekä huumausainerikokseen.JUVAPoliisipartio mittasi perjantaina 28.4.2023 kello 21.30 aikaan Juvalla VT 5:llä henkilöauton nopeudeksi 187km/h, nopeusrajoituksen ollessa 100km/h. Henkilöautoa kuljettaneen miehen epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.
Juvalla henkilöautoa kuljettanut mies ajoi 187km/h, nopeusrajoituksen ollessa 100km/h. Mikkelissä mopoa kuljettaneen miehen epäillään ajaneen amfetamiinin vaikutuksen alaisena.
MIKKELI Poliisipartio pysäytti perjantaina 28.4.2023 kello 16.20 aikaan Mikkelissä Mannerheimintiellä mopoilijan, jolle suoritettu huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen amfetamiinille. Lisäksi mopoa ajaneen miehen hallusta löytyi epäiltyä huumausainetta. Miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen sekä huumausainerikokseen.
JUVA Poliisipartio mittasi perjantaina 28.4.2023 kello 21.30 aikaan Juvalla VT 5:llä henkilöauton nopeudeksi 187km/h, nopeusrajoituksen ollessa 100km/h. Henkilöautoa kuljettaneen miehen epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.