Helena-Reet Ennet

Helena-Reet Ennet
21013 VIESTIT 0 KOMMENTIT

Länsi-Uudenmaan viikkoon kuului onnistunut jäljestäminen ja riskialttiin kiipeilyn onnellinen loppu

NordenBladet — Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen viikkotiedotteessa kerrataan kuluneen viikon tapahtumat ja ennakoidaan tämän viikon lopussa koittavaa päättäjäisviikonloppua.Neljä nuorta kiipesi luvattomasti mastoon EspoossaNeljä 14-vuotiasta poikaa kiipesi luvattomasti antennimastoon Espoossa perjantaina 26.5. Nuoret videokuvasivat toimintaansa noin 150 metrin korkeudessa olevalla tasanteella.Kuvaukset kuitenkin loppuivat lyhyeen, kun nuoret tulivat poliisin käskyttämänä alas mastosta. Poliisi kuljetti heidät poliisiasemalle, jossa jokaista nuorta puhutettiin heidän vanhempiensa läsnä ollessa.Poliisi takavarikoi kuvausvälineet ja niissä olleen materiaalin. Takavarikkoon jäi myös puukko ja murtautumiseen sopivia välineitä. Tapahtuneesta on kirjattu rikosilmoitus hallinnan loukkauksesta, toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapidosta sekä murtovälineen hallussapidosta.Komisario Hannu Väänänen kertoo, että puhutuksessa nuoret kertoivat teon taustalla olevan sosiaalisessa mediassa leviävä haaste. − On itsestään selvää, että osaamattomien nuorten kiipeily 150 metrissä on hengenvaarallista. Olemme lukeneet uutisia maailmalta tapauksista, joissa leikki on somehaasteen myötä loppunut pysyvästi. Aikuisten tulee keskustella näistä asioista kotona, jotta meidän ei tarvitsee tiedottaa yhtä murheellisesta tapauksesta.Poliisi valvoi liikennettä niin suojateiden läheisyydessä kuin suurilla väylilläPoliisi valvoi Länsi-Uudellamaalla viime viikolla tehostetusti suojaamattomien tienkäyttäjien liikennesääntöjen noudattamista ja kyseisen tienkäyttäjäryhmän turvallisuutta. Valvonta toteutettiin koko maan laajuisena teemana.Viikonloppuna poliisi valvoi liikennettä myös isommilla väylillä – ja hyvä, että valvoi. Perjantaina 26.5. Lohjalla 17-vuotias poikkeuslupalainen ajoi poliisin tutkaan 193 kilometrin tuntivauhdilla rajoituksen ollessa 120 km/h. Lauantaina 27.5. Espoossa Länsiväylällä 19-vuotias nuorukainen puolestaan kiihdytti nopeuteen 215 km/h, kun rajoitus olisi sallinut 80 km/h. Molemmilla kuljettajilla oli matkustajia kyydissään. Molempia myös epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.Poliisi otti Espoossa kiinni kaksi miestä varkauden yrityksestäPoliisi sai lauantaina 27.5. tehtävän, jonka mukaan kaksi miestä yrittää murtautua tietyömaan rakennuskontteihin Espoon Örkkiniityssä. Kohteessa partio havaitsi, että tapahtumapaikan läheisyydestä poistui tila-auto. Poliisi otti auton kuljettajan kiinni varkauden yrityksestä epäiltynä.Tehtäväpaikalla partio totesi, että yhden työmaakontin ovi oli osittain auki. Toinen rakennustyömaalla sijainnut työmaakontti oli suljettu riippulukolla. Partio havaitsi, että riippulukko oli hajotettu sanka rikkomalla. Lukko löytyi kontin edestä maasta. Myös kolmanteen konttiin oli yritetty murtautua. Ilmoituksen mukaan paikalla oli ollut jo kiinniotetun miehen lisäksi toinen mies, joka oli paennut työmaalta. Miestä jäljestettiin koirapartion toimesta, mutta hän jäi kateisiin. Myöhemmin miehestä kuitenkin tehtiin havainto, kun tämä juoksi työmaan läpi metsään. Tällä kertaa mies tavoitettiin kahden poliisikoiran onnistuneen jäljestämisen avustuksella. Epäiltyjen kiinnisaaminen oli tärkeää, sillä heitä ei oltu rekisteröity aiemmin Suomessa. Toinen epäillystä oli kertonut kuulustelussa tekevänsä ”töitä” ympäri Eurooppaa. Poliisi valvoo koulujen päättämistä juhlivia nuoria ja varautuu myös tutkinnallisiin toimenpiteisiinMonet nuoret juhlivat viikon päätteeksi koulujen päättäjäisiä. Poliisi on varautunut siihen, että kesäloman koittaessa liikkeellä on perjantaina ja etenkin lauantaina runsaasti nuoria eri puolella Länsi-Uuttamaata.− Monesti tutut paikat, kuten uimarannat, vetävät nuoria puoleensa joka vuosi. Valvomme näillä paikoilla, ja olemme valmiina siirtymään sinne, missä meitä tarvitaan, kertoo komisario Hannu Väänänen.Poliisi kannustaa nuoria malttiin, jotta hauska ilta ei päättyisi ikävästi. Tässä auttaa, kun päihteet pidetään sivussa, eikä taskuun laiteta mitään sellaista, millä voisi vahingoittaa toista. Mukaan sen sijaan voi ottaa iloista mieltä ja kavereita, jotka pitävät toisistaan huolta.Vanhemmilta poliisi toivoo välittämistä ja tavoitettavuutta.− Suurimmalla osalla huoltajista on yöaikaan äänet puhelimessa päällä, ja he vastaavat poliisin puheluihin. Joka vuosi tapahtuu silti sitäkin, että huoltajaa ei saada kiinni. Monesti nämä huoltajat ovat niitä, jotka eivät ole nuoren kanssa kerranneet, miten iltaa turvallisesti vietetään, komisario Väänänen kertoo.Kenttäpartioiden matkassa Länsi-Uudellamaalla kulkee viikonloppuna myös nuorisorikostutkijoita− Tutkijat tulevat nuorten jutuille ja valvovat yhdessä muiden poliisien kanssa nuorten juhlintaa. Mikäli tarve vaatii, ovat tutkijat yhteydessä esimerkiksi lasten vanhempiin ja sosiaalitoimeen, Väänänen esittelee.

Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen viikkotiedotteessa kerrataan kuluneen viikon tapahtumat ja ennakoidaan tämän viikon lopussa koittavaa päättäjäisviikonloppua.

Neljä nuorta kiipesi luvattomasti mastoon Espoossa

Neljä 14-vuotiasta poikaa kiipesi luvattomasti antennimastoon Espoossa perjantaina 26.5. Nuoret videokuvasivat toimintaansa noin 150 metrin korkeudessa olevalla tasanteella.
Kuvaukset kuitenkin loppuivat lyhyeen, kun nuoret tulivat poliisin käskyttämänä alas mastosta. Poliisi kuljetti heidät poliisiasemalle, jossa jokaista nuorta puhutettiin heidän vanhempiensa läsnä ollessa.

Poliisi takavarikoi kuvausvälineet ja niissä olleen materiaalin. Takavarikkoon jäi myös puukko ja murtautumiseen sopivia välineitä. Tapahtuneesta on kirjattu rikosilmoitus hallinnan loukkauksesta, toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapidosta sekä murtovälineen hallussapidosta.

Komisario Hannu Väänänen kertoo, että puhutuksessa nuoret kertoivat teon taustalla olevan sosiaalisessa mediassa leviävä haaste. 

− On itsestään selvää, että osaamattomien nuorten kiipeily 150 metrissä on hengenvaarallista. Olemme lukeneet uutisia maailmalta tapauksista, joissa leikki on somehaasteen myötä loppunut pysyvästi. Aikuisten tulee keskustella näistä asioista kotona, jotta meidän ei tarvitsee tiedottaa yhtä murheellisesta tapauksesta.

Poliisi valvoi liikennettä niin suojateiden läheisyydessä kuin suurilla väylillä

Poliisi valvoi Länsi-Uudellamaalla viime viikolla tehostetusti suojaamattomien tienkäyttäjien liikennesääntöjen noudattamista ja kyseisen tienkäyttäjäryhmän turvallisuutta. Valvonta toteutettiin koko maan laajuisena teemana.

Viikonloppuna poliisi valvoi liikennettä myös isommilla väylillä – ja hyvä, että valvoi. Perjantaina 26.5. Lohjalla 17-vuotias poikkeuslupalainen ajoi poliisin tutkaan 193 kilometrin tuntivauhdilla rajoituksen ollessa 120 km/h. Lauantaina 27.5. Espoossa Länsiväylällä 19-vuotias nuorukainen puolestaan kiihdytti nopeuteen 215 km/h, kun rajoitus olisi sallinut 80 km/h. Molemmilla kuljettajilla oli matkustajia kyydissään. Molempia myös epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Poliisi otti Espoossa kiinni kaksi miestä varkauden yrityksestä

Poliisi sai lauantaina 27.5. tehtävän, jonka mukaan kaksi miestä yrittää murtautua tietyömaan rakennuskontteihin Espoon Örkkiniityssä. Kohteessa partio havaitsi, että tapahtumapaikan läheisyydestä poistui tila-auto. Poliisi otti auton kuljettajan kiinni varkauden yrityksestä epäiltynä.

Tehtäväpaikalla partio totesi, että yhden työmaakontin ovi oli osittain auki. Toinen rakennustyömaalla sijainnut työmaakontti oli suljettu riippulukolla. Partio havaitsi, että riippulukko oli hajotettu sanka rikkomalla. Lukko löytyi kontin edestä maasta. Myös kolmanteen konttiin oli yritetty murtautua. 

Ilmoituksen mukaan paikalla oli ollut jo kiinniotetun miehen lisäksi toinen mies, joka oli paennut työmaalta. Miestä jäljestettiin koirapartion toimesta, mutta hän jäi kateisiin. Myöhemmin miehestä kuitenkin tehtiin havainto, kun tämä juoksi työmaan läpi metsään. Tällä kertaa mies tavoitettiin kahden poliisikoiran onnistuneen jäljestämisen avustuksella. 

Epäiltyjen kiinnisaaminen oli tärkeää, sillä heitä ei oltu rekisteröity aiemmin Suomessa. Toinen epäillystä oli kertonut kuulustelussa tekevänsä ”töitä” ympäri Eurooppaa. 

Poliisi valvoo koulujen päättämistä juhlivia nuoria ja varautuu myös tutkinnallisiin toimenpiteisiin

Monet nuoret juhlivat viikon päätteeksi koulujen päättäjäisiä. Poliisi on varautunut siihen, että kesäloman koittaessa liikkeellä on perjantaina ja etenkin lauantaina runsaasti nuoria eri puolella Länsi-Uuttamaata.

− Monesti tutut paikat, kuten uimarannat, vetävät nuoria puoleensa joka vuosi. Valvomme näillä paikoilla, ja olemme valmiina siirtymään sinne, missä meitä tarvitaan, kertoo komisario Hannu Väänänen.

Poliisi kannustaa nuoria malttiin, jotta hauska ilta ei päättyisi ikävästi. Tässä auttaa, kun päihteet pidetään sivussa, eikä taskuun laiteta mitään sellaista, millä voisi vahingoittaa toista. Mukaan sen sijaan voi ottaa iloista mieltä ja kavereita, jotka pitävät toisistaan huolta.

Vanhemmilta poliisi toivoo välittämistä ja tavoitettavuutta.

− Suurimmalla osalla huoltajista on yöaikaan äänet puhelimessa päällä, ja he vastaavat poliisin puheluihin. Joka vuosi tapahtuu silti sitäkin, että huoltajaa ei saada kiinni. Monesti nämä huoltajat ovat niitä, jotka eivät ole nuoren kanssa kerranneet, miten iltaa turvallisesti vietetään, komisario Väänänen kertoo.

Kenttäpartioiden matkassa Länsi-Uudellamaalla kulkee viikonloppuna myös nuorisorikostutkijoita

− Tutkijat tulevat nuorten jutuille ja valvovat yhdessä muiden poliisien kanssa nuorten juhlintaa. Mikäli tarve vaatii, ovat tutkijat yhteydessä esimerkiksi lasten vanhempiin ja sosiaalitoimeen, Väänänen esittelee.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisilla oli Laukaalla kouluun kohdistunut uhkatehtävä

NordenBladet — Poliisille tuli hätäkeskuksen kautta tiistaina 30.5.2023 aamupäivällä ilmoitus Sydän-Laukaan koulun ja lukion oppilaisiin sekä henkilökuntaan kohdistuvasta hengen ja terveyden uhasta.Paikalle meni useita poliisipartioita ja ensihoidon yksiköitä. Poliisi tavoitti paikalta uhkauksen tekijän. Tämän hetkisten tietojen perusteella uhka on ollut sanallinen eikä kenellekään ole aiheutunut konkreettista hengen ja terveyden vaaraa tilanteessa. Asian selvittämistä jatketaan ala-ikäisen tekijän kanssa viranomaisten toimesta. Sydän-Laukaan koulu ja  lukio järjestää kriisiapua koululla asian osallisille. Toistaiseksi poliisilla ei ole muuta tiedotettavaa asiasta.

Poliisille tuli hätäkeskuksen kautta tiistaina 30.5.2023 aamupäivällä ilmoitus Sydän-Laukaan koulun ja lukion oppilaisiin sekä henkilökuntaan kohdistuvasta hengen ja terveyden uhasta.

Paikalle meni useita poliisipartioita ja ensihoidon yksiköitä. Poliisi tavoitti paikalta uhkauksen tekijän. Tämän hetkisten tietojen perusteella uhka on ollut sanallinen eikä kenellekään ole aiheutunut konkreettista hengen ja terveyden vaaraa tilanteessa. Asian selvittämistä jatketaan ala-ikäisen tekijän kanssa viranomaisten toimesta. 

Sydän-Laukaan koulu ja  lukio järjestää kriisiapua koululla asian osallisille. Toistaiseksi poliisilla ei ole muuta tiedotettavaa asiasta.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi määräsi sanktioita suojatiesääntöjen rikkomisesta ja jalkakäytävillä ajamisesta

NordenBladet — Poliisi määräsi lukuisia liikennevirhemaksuja ja sakkoja suojaamattomien tienkäyttäjien liikennekäyttäytymisen valvontaviikolla, joka järjestettiin 22.-26.5. Valvontaviikon tavoitteena oli valvoa suojatiesääntöjen noudattamista ja suojaamattomien tienkäyttäjien liikennekäyttäytymistä ja turvallisuutta. Valvonnassa puututtiin lähinnä sellaiseen liikennekäyttäytymiseen, joka vaaransi jalankulkijoiden, polkupyöräilijöiden ja kevyiden sähköajoneuvojen kuljettajien turvallisuutta.Sanktioita annettiin muun muassa suojatiesääntöjen rikkomisesta ja jalkakäytävällä ajaneille polkupyöräilijöille sekä kevyiden sähköajoneuvojen kuljettajille.- Valitettavasti huomautettavaa löytyi kaikkien tienkäyttäjäryhmien toiminnasta. Erityisesti jouduimme puuttumaan jalkakäytävillä liikkuneisiin ajoneuvoihin, kuten polkupyöriin ja sähköpotkulautoihin, jotka eivät niille kuulu. Näissä tapauksissa kuljettajille määrättiin 180 sanktiota, poliisitarkastaja Heikki Kallio Poliisihallituksesta sanoo.Polkupyöräilijöille annettiin yhteensä 132 liikennevirhemaksua tai sakkoa. Kallio muistuttaa, että vain alle 12-vuotias saa ajaa polkupyörää jalkakäytävällä ja hänkin ainoastaan siinä tapauksessa, ettei siitä aiheudu huomattavaa haittaa jalankululle.Kevyiden sähköajoneuvojen, eli pääasiassa sähköpotkulautojen kuljettajille annettiin 71 sanktiota. Jalankulkijat syyllistyivät 30 kertaa punaista valoa päin kävelemiseen poliisin silmien edessä.Suojatiesääntöjen noudattamatta jättämisestä annettiin moottorikäyttöisten ajoneuvojen kuljettajille yhteensä 130 sakkoa, näistä 18 oli niin vakavia tapauksia, että kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.- En lakkaa hämmästelemästä joidenkin autoilijoiden välinpitämättömyyttä suojatiesääntöjä kohtaan. Ne on luotu heikommassa asemassa olevien turvaksi ja siksi rikkeet ovat ankarasti sanktioituja. Vetoan kaikkia tienkäyttäjiä huomioimaan suojatiellä liikkuvat ja sinne pyrkivät jalankulkijat ja antamaan heille asianmukaisen ja turvallisen esteettömän kulun, Kallio painottaa. 

Poliisi määräsi lukuisia liikennevirhemaksuja ja sakkoja suojaamattomien tienkäyttäjien liikennekäyttäytymisen valvontaviikolla, joka järjestettiin 22.-26.5. Valvontaviikon tavoitteena oli valvoa suojatiesääntöjen noudattamista ja suojaamattomien tienkäyttäjien liikennekäyttäytymistä ja turvallisuutta. Valvonnassa puututtiin lähinnä sellaiseen liikennekäyttäytymiseen, joka vaaransi jalankulkijoiden, polkupyöräilijöiden ja kevyiden sähköajoneuvojen kuljettajien turvallisuutta.

Sanktioita annettiin muun muassa suojatiesääntöjen rikkomisesta ja jalkakäytävällä ajaneille polkupyöräilijöille sekä kevyiden sähköajoneuvojen kuljettajille.

– Valitettavasti huomautettavaa löytyi kaikkien tienkäyttäjäryhmien toiminnasta. Erityisesti jouduimme puuttumaan jalkakäytävillä liikkuneisiin ajoneuvoihin, kuten polkupyöriin ja sähköpotkulautoihin, jotka eivät niille kuulu. Näissä tapauksissa kuljettajille määrättiin 180 sanktiota, poliisitarkastaja Heikki Kallio Poliisihallituksesta sanoo.

Polkupyöräilijöille annettiin yhteensä 132 liikennevirhemaksua tai sakkoa. Kallio muistuttaa, että vain alle 12-vuotias saa ajaa polkupyörää jalkakäytävällä ja hänkin ainoastaan siinä tapauksessa, ettei siitä aiheudu huomattavaa haittaa jalankululle.

Kevyiden sähköajoneuvojen, eli pääasiassa sähköpotkulautojen kuljettajille annettiin 71 sanktiota. Jalankulkijat syyllistyivät 30 kertaa punaista valoa päin kävelemiseen poliisin silmien edessä.

Suojatiesääntöjen noudattamatta jättämisestä annettiin moottorikäyttöisten ajoneuvojen kuljettajille yhteensä 130 sakkoa, näistä 18 oli niin vakavia tapauksia, että kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

– En lakkaa hämmästelemästä joidenkin autoilijoiden välinpitämättömyyttä suojatiesääntöjä kohtaan. Ne on luotu heikommassa asemassa olevien turvaksi ja siksi rikkeet ovat ankarasti sanktioituja. Vetoan kaikkia tienkäyttäjiä huomioimaan suojatiellä liikkuvat ja sinne pyrkivät jalankulkijat ja antamaan heille asianmukaisen ja turvallisen esteettömän kulun, Kallio painottaa.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Kolmen poliisiaseman palvelupäivystysten aukioloajat muuttuvat kesäksi Jokilaaksoissa

NordenBladet — Kalajoen, Raahen ja Ylivieskan poliisiasemilla palvelupäivystykset ovat kesällä avoinna suppeammin kuin muulloin.Kalajoen, Raahen ja Ylivieskan poliisiasemien palvelupäivystykset ovat avoinna 1. kesäkuuta – 31. elokuuta 2023 seuraavasti:Kalajoen poliisiaseman palvelupäivystys on suljettu 1.–30. kesäkuuta 2023. Heinäkuun 1. päivästä elokuun 31. päivään asti palvelupäivystys on avoinna torstaisin kello 8.00–16.00.Raahen poliisiaseman palvelupäivystys on avoinna maanantaisin ja torstaisin kello 8.00–11.00 ja kello 12.00–16.00 kesäkuun 1. päivästä elokuun 31. päivään asti.Ylivieskan poliisiaseman palvelupäivystys on avoinna maanantaisin ja keskiviikkoisin kello 8.00–11.00 ja kello 12.00–16.00 kesäkuun 1. päivästä elokuun 31. päivään asti.

Kalajoen, Raahen ja Ylivieskan poliisiasemilla palvelupäivystykset ovat kesällä avoinna suppeammin kuin muulloin.

Kalajoen, Raahen ja Ylivieskan poliisiasemien palvelupäivystykset ovat avoinna 1. kesäkuuta – 31. elokuuta 2023 seuraavasti:

  • Kalajoen poliisiaseman palvelupäivystys on suljettu 1.–30. kesäkuuta 2023. Heinäkuun 1. päivästä elokuun 31. päivään asti palvelupäivystys on avoinna torstaisin kello 8.00–16.00.
  • Raahen poliisiaseman palvelupäivystys on avoinna maanantaisin ja torstaisin kello 8.00–11.00 ja kello 12.00–16.00 kesäkuun 1. päivästä elokuun 31. päivään asti.
  • Ylivieskan poliisiaseman palvelupäivystys on avoinna maanantaisin ja keskiviikkoisin kello 8.00–11.00 ja kello 12.00–16.00 kesäkuun 1. päivästä elokuun 31. päivään asti.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Siististi skuutilla! Tule kuuntelemaan sähköpotkulautailun säännöistä Oulun Rotuaarille

NordenBladet — Oulun poliisilaitos ja Liikenneturva kertovat sähköpotkulautailun liikennesäännöistä ja turvallisuudesta Oulun Rotuaarilla maanantaina 5. kesäkuuta.Oulun poliisilaitos ja Liikenneturva järjestävät Siististi skuutilla -tapahtuman Rotuaarin aukiolla Oulussa maanantaina 5. kesäkuuta 2023 kello 14–17. Tapahtumassa keskustellaan ja sääntövisaillaan sähköpotkulautailusta, sillä ihmisiä puhuttavat siihen liittyvät riskit, kuten humalassa ajo, kyyditys, holtiton pysäköinti ja ajonopeudet. Liikenneturva kertaa lautailuun liittyviä sääntöjä sekä ajamisen turvallisuuteen vaikuttavia asioita. Siltä varalta, ettei kaikki menekään niin kuin pitäisi, poliisi kertoo puuttumiskynnyksestä.– Poliisi saa paljon valvontapyyntöjä, joten yritämme valistuksen keinoin lisätä liikenneturvallisuutta sekä ehkäistä häiriöitä ja rikoksia, kertoo Oulun poliisilaitoksen liikenneyksikön johtaja, ylikomisario Tommi Heikkilä.Tapahtumassa tarjotaan jäätelöt 300 osallistujalle.

Oulun poliisilaitos ja Liikenneturva kertovat sähköpotkulautailun liikennesäännöistä ja turvallisuudesta Oulun Rotuaarilla maanantaina 5. kesäkuuta.

Oulun poliisilaitos ja Liikenneturva järjestävät Siististi skuutilla -tapahtuman Rotuaarin aukiolla Oulussa maanantaina 5. kesäkuuta 2023 kello 14–17. Tapahtumassa keskustellaan ja sääntövisaillaan sähköpotkulautailusta, sillä ihmisiä puhuttavat siihen liittyvät riskit, kuten humalassa ajo, kyyditys, holtiton pysäköinti ja ajonopeudet. Liikenneturva kertaa lautailuun liittyviä sääntöjä sekä ajamisen turvallisuuteen vaikuttavia asioita. Siltä varalta, ettei kaikki menekään niin kuin pitäisi, poliisi kertoo puuttumiskynnyksestä.

– Poliisi saa paljon valvontapyyntöjä, joten yritämme valistuksen keinoin lisätä liikenneturvallisuutta sekä ehkäistä häiriöitä ja rikoksia, kertoo Oulun poliisilaitoksen liikenneyksikön johtaja, ylikomisario Tommi Heikkilä.

Tapahtumassa tarjotaan jäätelöt 300 osallistujalle.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Hämeen poliisin vuorokauteen kuului useita liikennetehtäviä

NordenBladet — Liikenteestä aiheutuvat tehtävät työllistivät poliisia, mutta vuorokausi oli pääasiassa rauhallinen Hämeen poliisilaitoksen alueella.HOLLOLAKuorma-auto suistui ulos kehätieltä Hollolassa valtatie 12:lla. Ulosajo johtui ilmeisesti kuorma-auton renkaan räjähtämisestä. Kuorma-auto ajautui vastaantulevien kaistan yli tien penkalle. Kehätien liikenne saatiin nopeasti avattua pelastuslaitoksen siivouksen jälkeen. Kuorma-auton kuljettaja loukkasi tilanteessa kasvojaan ja käsiään. Kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.LAHTIAjo-oikeudeton ja päihtynyt kuljettaja ajoi poliisia pakoon Lahdessa. Kuljettaja rikkoi useita liikennesääntöjä ja käytti huomattavaa ylinopeutta pyrkiessään karkuun. Nopeasti kuljettaja päätyi kuitenkin päättyvälle kadulle, jossa hän yritti vielä kääntää autoaan ympäri, mutta poliisi ehti sulkea pakoreitin. Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.LAHTIPoliisipartio tavoitti epäillyn rattijuopon Launeen McDonaldsin pihalta. Kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin törkeää rattijuopumusta osoittavat lukemat. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja käytettiin verikokeissa. 

Liikenteestä aiheutuvat tehtävät työllistivät poliisia, mutta vuorokausi oli pääasiassa rauhallinen Hämeen poliisilaitoksen alueella.

HOLLOLA
Kuorma-auto suistui ulos kehätieltä Hollolassa valtatie 12:lla. Ulosajo johtui ilmeisesti kuorma-auton renkaan räjähtämisestä. Kuorma-auto ajautui vastaantulevien kaistan yli tien penkalle. Kehätien liikenne saatiin nopeasti avattua pelastuslaitoksen siivouksen jälkeen. Kuorma-auton kuljettaja loukkasi tilanteessa kasvojaan ja käsiään. Kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

LAHTI
Ajo-oikeudeton ja päihtynyt kuljettaja ajoi poliisia pakoon Lahdessa. Kuljettaja rikkoi useita liikennesääntöjä ja käytti huomattavaa ylinopeutta pyrkiessään karkuun. Nopeasti kuljettaja päätyi kuitenkin päättyvälle kadulle, jossa hän yritti vielä kääntää autoaan ympäri, mutta poliisi ehti sulkea pakoreitin. Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.
LAHTI
Poliisipartio tavoitti epäillyn rattijuopon Launeen McDonaldsin pihalta. Kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin törkeää rattijuopumusta osoittavat lukemat. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja käytettiin verikokeissa.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Karhujahti alkoi ruokintapaikalta – Kaksi epäiltyä metsästysrikosta Kouvolan Valkealassa

NordenBladet — Poliisi on tutkinut Kouvolan Valkealassa vuoden 2022 elo-syyskuun vaihteessa järjestettyjä kahta karhujahtia, joissa epäilyksen mukaan on käytetty metsästyslain vastaisia menetelmiä. Epäiltynä rikoksista on useampia henkilöitä. Poliisin esitutkinnat tapauksista ovat valmistuneet ja asiat siirtyvät syyteharkintaan Itä-Suomen syyttäjäalueelle.Ensimmäinen epäillyistä rikoksista tapahtui elokuun viimeisenä päivänä. Valkealan-Kouvolan riistanhoitoyhdistyksen alueella järjestettiin 31.8.2022 poikkeusluvalla karhujahti, jonka aikana epäillään käytetyn metsästyslaissa kiellettyä menetelmää, ihmisen perustamaa ravintohoukutinta. Poliisin esitutkinnassa on käynyt ilmi, että kaksi henkilöä on aloittanut karhun jäljestämisen ruokintapaikan välittömästä läheisyydestä Valkealassa myöhään illalla 30.8.2022. Havainnon ruokintapaikalla olevasta karhusta he saivat riistakameran kautta. Jäljestäminen aloitettiin noin 1,5 tuntia karhun ruokintapaikkavierailun jälkeen. Ruokintapaikka ja riistakamera kuuluvat toiselle rikoksesta epäillyistä. Havaittuaan karhun vierailun, riistakameran omistajan epäillään menneen metsästyskoiransa kanssa ruokintapaikalle ja laskeneen koiran vapaaksi karhun jäljelle. Aluksi karhua on jäljestetty kahden ravintohoukuttimesta tietoisen henkilön toimesta yön yli. Aamun aikaisina tunteina jäljestykseen on liittynyt lisää henkilöitä. Elokuun viimeisen päivän aamuna noin kello 05.00 karhulle pyydettiin pyyntilupa, joka myös myönnettiin. Jahti päättyi lopulta ilman saalista. Kahta karhua ravintohoukuttimelta jäljestänyttä henkilöä epäillään metsästysrikoksesta. Henkilöt ovat kiistäneet rikoksen esitutkinnassa. Muita karhujahtiin osallistuneita ei epäillä rikoksesta, sillä heidän ei epäillä tienneen, että karhun jäljestys aloitettiin ruokintapaikalta. Viiden henkilön epäillään syyllistyneen törkeään metsästysrikokseenToinen syyteharkintaan siirtyvistä metsästysrikoksista epäillään tapahtuneen niin ikään Valkealan-Kouvolan riistanhoitoyhdistyksen alueella poikkeusluvalla järjestetyssä karhujahdissa 3.9.2022. Esitutkinnassa on käynyt ilmi, että Riistakeskuksen hankkeeseen liitetystä, Valkealassa sijainneesta riistakamerasta on lähetetty Riistakeskukselle sekä kahdelle paikalliselle metsästäjälle kuvia karhusta, joka on 3.9.2022 aamuyön aikana ollut ruokintapaikalla useita tunteja. Toisen karhukuvat saaneen henkilön epäillään pyytäneen tuntemiaan metsästäjiä jäljestämään karhua aamulla noin kaksi tuntia sen jälkeen, kun karhu on poistunut ruokintapaikalta. Karhun jälkeä on haettu ensin ruokintapaikan välittömästä läheisyydestä kameran omistavan henkilön metsästyskoiralla, ja hetken päästä jäljestystä on jatkettu paikalle kutsutun toisen metsästäjän koiralla. Karhua jäljestettiin iltapäivään saakka, kunnes saadun näköhavainnon perusteella on noin tunnin viiveellä pyydetty ja saatu karhulle pyyntilupa. Pyyntiluvan jälkeen koolle kutsuttiin karhujahti. Karhu kaadettiin noin 20 minuutin kuluttua koolle kutsusta ja pyyntiluvan saamisesta. Jahtimiehet eivät ehtineet saapua paikalle ennen karhun kaatamista. Karhun jäljestykseen on sen alkuhetkillä osallistunut yhteensä viisi henkilöä eri rooleissa. Heitä kaikkia epäillään törkeästä metsästysrikoksesta. Kaikki heistä ovat esitutkinnassa kiistäneet syyllistyneensä rikokseen. Karhun ampunutta henkilöä ei epäillä rikoksesta, sillä esitutkinnassa ei ole ilmennyt seikkoja, joiden perusteella voitaisi epäillä karhun hänen olleen tietoinen karhun metsästyksessä käytetyn ravintohoukutinta.  

Poliisi on tutkinut Kouvolan Valkealassa vuoden 2022 elo-syyskuun vaihteessa järjestettyjä kahta karhujahtia, joissa epäilyksen mukaan on käytetty metsästyslain vastaisia menetelmiä. Epäiltynä rikoksista on useampia henkilöitä. Poliisin esitutkinnat tapauksista ovat valmistuneet ja asiat siirtyvät syyteharkintaan Itä-Suomen syyttäjäalueelle.

Ensimmäinen epäillyistä rikoksista tapahtui elokuun viimeisenä päivänä. Valkealan-Kouvolan riistanhoitoyhdistyksen alueella järjestettiin 31.8.2022 poikkeusluvalla karhujahti, jonka aikana epäillään käytetyn metsästyslaissa kiellettyä menetelmää, ihmisen perustamaa ravintohoukutinta. 

Poliisin esitutkinnassa on käynyt ilmi, että kaksi henkilöä on aloittanut karhun jäljestämisen ruokintapaikan välittömästä läheisyydestä Valkealassa myöhään illalla 30.8.2022. Havainnon ruokintapaikalla olevasta karhusta he saivat riistakameran kautta. Jäljestäminen aloitettiin noin 1,5 tuntia karhun ruokintapaikkavierailun jälkeen. 

Ruokintapaikka ja riistakamera kuuluvat toiselle rikoksesta epäillyistä. Havaittuaan karhun vierailun, riistakameran omistajan epäillään menneen metsästyskoiransa kanssa ruokintapaikalle ja laskeneen koiran vapaaksi karhun jäljelle. Aluksi karhua on jäljestetty kahden ravintohoukuttimesta tietoisen henkilön toimesta yön yli. Aamun aikaisina tunteina jäljestykseen on liittynyt lisää henkilöitä. Elokuun viimeisen päivän aamuna noin kello 05.00 karhulle pyydettiin pyyntilupa, joka myös myönnettiin. Jahti päättyi lopulta ilman saalista. 

Kahta karhua ravintohoukuttimelta jäljestänyttä henkilöä epäillään metsästysrikoksesta. Henkilöt ovat kiistäneet rikoksen esitutkinnassa. Muita karhujahtiin osallistuneita ei epäillä rikoksesta, sillä heidän ei epäillä tienneen, että karhun jäljestys aloitettiin ruokintapaikalta. 

Viiden henkilön epäillään syyllistyneen törkeään metsästysrikokseen

Toinen syyteharkintaan siirtyvistä metsästysrikoksista epäillään tapahtuneen niin ikään Valkealan-Kouvolan riistanhoitoyhdistyksen alueella poikkeusluvalla järjestetyssä karhujahdissa 3.9.2022. 

Esitutkinnassa on käynyt ilmi, että Riistakeskuksen hankkeeseen liitetystä, Valkealassa sijainneesta riistakamerasta on lähetetty Riistakeskukselle sekä kahdelle paikalliselle metsästäjälle kuvia karhusta, joka on 3.9.2022 aamuyön aikana ollut ruokintapaikalla useita tunteja. 

Toisen karhukuvat saaneen henkilön epäillään pyytäneen tuntemiaan metsästäjiä jäljestämään karhua aamulla noin kaksi tuntia sen jälkeen, kun karhu on poistunut ruokintapaikalta. Karhun jälkeä on haettu ensin ruokintapaikan välittömästä läheisyydestä kameran omistavan henkilön metsästyskoiralla, ja hetken päästä jäljestystä on jatkettu paikalle kutsutun toisen metsästäjän koiralla. 

Karhua jäljestettiin iltapäivään saakka, kunnes saadun näköhavainnon perusteella on noin tunnin viiveellä pyydetty ja saatu karhulle pyyntilupa. Pyyntiluvan jälkeen koolle kutsuttiin karhujahti. Karhu kaadettiin noin 20 minuutin kuluttua koolle kutsusta ja pyyntiluvan saamisesta. Jahtimiehet eivät ehtineet saapua paikalle ennen karhun kaatamista. 

Karhun jäljestykseen on sen alkuhetkillä osallistunut yhteensä viisi henkilöä eri rooleissa. Heitä kaikkia epäillään törkeästä metsästysrikoksesta. Kaikki heistä ovat esitutkinnassa kiistäneet syyllistyneensä rikokseen. Karhun ampunutta henkilöä ei epäillä rikoksesta, sillä esitutkinnassa ei ole ilmennyt seikkoja, joiden perusteella voitaisi epäillä karhun hänen olleen tietoinen karhun metsästyksessä käytetyn ravintohoukutinta. 
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Laiton uhkaus käynnisti tapahtumaketjun Salossa

NordenBladet — Lounais-Suomen poliisi tutkii Salossa perjantaina tapahtunutta tapahtumaketjua, jossa miehen epäillään ensin syyllistyneen laittomaan uhkaukseen, sen jälkeen vahingontekoon ja lopuksi niskoitteluun poliisia vastaan.Poliisi epäilee noin 40-vuotiaan miehen uhanneen julkista tehtävää hoitavaa tahoa perjantaina Salossa. Lisäksi miehen epäillään syyllistyneen vahingontekoon kyseistä tahoa kohtaan.Asian yksityisen luonteen vuoksi poliisi ei yksilöi tarkemmin, mistä tahosta on kysymys.Poliisin saatua tiedon asiasta puoli yhden aikaan iltapäivällä se lähti tavoittamaan miestä. Miehen kuljettama auto havaittiinkin Salon Meriniitynkadulla.Ei pysähtynyt pysäytysmerkistä huolimattaPoliisi yritti pysäyttää auton, mutta kuljettaja ei pysäytysmerkistä huolimatta pysähtynyt vaan jatkoi matkaansa.Raatihuoneenkadulla partio joutui ”sumputtamaan” auton liikennevaloissa Raatihuoneenkadun ja Horninkadun risteyksessä, jotta auto ei enää päässyt jatkamaan matkaansa. Koska kuljettaja ei avannut auton ovea, poliisi joutui rikkomaan auton ikkunan.Miehen kiinnioton jälkeen poliisi kuulusteli miestä. Häntä epäillään laittomasta uhkauksesta, vahingonteosta ja niskoittelusta poliisia vastaan. Mies vapautettiin myöhemmin samana päivänä. Lounais-Suomen poliisi jatkaa asian esitutkintaa. 

Lounais-Suomen poliisi tutkii Salossa perjantaina tapahtunutta tapahtumaketjua, jossa miehen epäillään ensin syyllistyneen laittomaan uhkaukseen, sen jälkeen vahingontekoon ja lopuksi niskoitteluun poliisia vastaan.

Poliisi epäilee noin 40-vuotiaan miehen uhanneen julkista tehtävää hoitavaa tahoa perjantaina Salossa. Lisäksi miehen epäillään syyllistyneen vahingontekoon kyseistä tahoa kohtaan.

Asian yksityisen luonteen vuoksi poliisi ei yksilöi tarkemmin, mistä tahosta on kysymys.

Poliisin saatua tiedon asiasta puoli yhden aikaan iltapäivällä se lähti tavoittamaan miestä. Miehen kuljettama auto havaittiinkin Salon Meriniitynkadulla.

Ei pysähtynyt pysäytysmerkistä huolimatta

Poliisi yritti pysäyttää auton, mutta kuljettaja ei pysäytysmerkistä huolimatta pysähtynyt vaan jatkoi matkaansa.

Raatihuoneenkadulla partio joutui ”sumputtamaan” auton liikennevaloissa Raatihuoneenkadun ja Horninkadun risteyksessä, jotta auto ei enää päässyt jatkamaan matkaansa. Koska kuljettaja ei avannut auton ovea, poliisi joutui rikkomaan auton ikkunan.

Miehen kiinnioton jälkeen poliisi kuulusteli miestä. Häntä epäillään laittomasta uhkauksesta, vahingonteosta ja niskoittelusta poliisia vastaan. Mies vapautettiin myöhemmin samana päivänä. 

Lounais-Suomen poliisi jatkaa asian esitutkintaa.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Epäilty henkirikos Varkaudessa 28.05.2023.

NordenBladet — Itä-Suomen poliisilaitos tutkii Varkaudessa 28.5.2023 aamuyöllä syttynyttä tulipaloa henkirikoksena.Itä-Suomen poliisilaitoksen Varkauden poliisiaseman poliisipartio sai hätäkeskukselta tehtävän sunnuntaina 28.5.2023 klo 02.46 aikaan Varkauden Lehtoniemen kaupunginosaan luhtitalossa syttyneen tulipalon johdosta.Tapahtumapaikalle oli hälytetty poliisipartion lisäksi useita pelastuslaitoksen yksiköitä.Kohteessa sammutus- ja pelastustoimien yhteydessä sisältä asunnosta löytyi asunnossa asunut mies kuolleena ja tulipaloa epäillään tahallaan sytytetyksi.Rikosepäilyjen perusteella poliisi otti kiinni muutamia henkilöitä.  Nyt pidätettynä on keski-ikäinen mies.Esitutkinta jatkuu tiiviinä ja tällä hetkellä esitutkinnassa tutkittavina rikosnimikkeinä ovat tappo ja tuhotyö. 

Itä-Suomen poliisilaitos tutkii Varkaudessa 28.5.2023 aamuyöllä syttynyttä tulipaloa henkirikoksena.

Itä-Suomen poliisilaitoksen Varkauden poliisiaseman poliisipartio sai hätäkeskukselta tehtävän sunnuntaina 28.5.2023 klo 02.46 aikaan Varkauden Lehtoniemen kaupunginosaan luhtitalossa syttyneen tulipalon johdosta.

Tapahtumapaikalle oli hälytetty poliisipartion lisäksi useita pelastuslaitoksen yksiköitä.
Kohteessa sammutus- ja pelastustoimien yhteydessä sisältä asunnosta löytyi asunnossa asunut mies kuolleena ja tulipaloa epäillään tahallaan sytytetyksi.

Rikosepäilyjen perusteella poliisi otti kiinni muutamia henkilöitä.  Nyt pidätettynä on keski-ikäinen mies.

Esitutkinta jatkuu tiiviinä ja tällä hetkellä esitutkinnassa tutkittavina rikosnimikkeinä ovat tappo ja tuhotyö.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisilla rauhallinen viikonloppu Etelä-Kymenlaaksossa

NordenBladet — Törkeitä rattijuopumuksia kolme viikonlopun aikanaPerjantaina poliisi tarkasti sivullisen ilmoituksen johdosta henkilöautolla liikkeellä olleen mieskuljettajan ajokunnon Pyhtään kirkonkylällä. Puhallutuksen perusteella kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Kulkuneuvoaan kuljettaja ajoi ilman vaadittavaa ajo-oikeutta ja auto oli katsastamaton. Lauantaina puoliltapäivin Jumalniemessä toista autoa kaistanvaihdon yhteydessä kolhinut ja paikalta poistunut naiskuljettaja tavoitettiin Pyhtäältä. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Lauantaina heti puolen yön jälkeen poliisi pysäytti Kotkan keskustassa mieskuljettajan, jonka puhalluskoe osoitti törkeän rattijuopumuksen lukemaa. 

Törkeitä rattijuopumuksia kolme viikonlopun aikana

Perjantaina poliisi tarkasti sivullisen ilmoituksen johdosta henkilöautolla liikkeellä olleen mieskuljettajan ajokunnon Pyhtään kirkonkylällä. Puhallutuksen perusteella kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Kulkuneuvoaan kuljettaja ajoi ilman vaadittavaa ajo-oikeutta ja auto oli katsastamaton. Lauantaina puoliltapäivin Jumalniemessä toista autoa kaistanvaihdon yhteydessä kolhinut ja paikalta poistunut naiskuljettaja tavoitettiin Pyhtäältä. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Lauantaina heti puolen yön jälkeen poliisi pysäytti Kotkan keskustassa mieskuljettajan, jonka puhalluskoe osoitti törkeän rattijuopumuksen lukemaa. 

]]>

Lähde: Poliisi.fi