Helena-Reet Ennet

Helena-Reet Ennet
21013 VIESTIT 0 KOMMENTIT

Oulussa oli rauhallinen maanantainvastainen yö

NordenBladet — Poliisilla oli Oulussa illan ja yön aikana viitisenkymmentä hälytystehtävääSunnuntain ja maanantainvälinen yövuoro oli Oulussa poliisityön näkökulmasta kohtuullisen rauhallinen. Poliisilla oli Oulussa illan ja yön aikana viitisenkymmentä hälytystehtävää. Ihmisiä oli kaupungilla ja ravintoloissa liikkeellä jonkin verran. Yksi ravintolan asiakas aiheutti häiriötä vastustamalla järjestyksenvalvojaa, jonka vuoksi häiriön aiheuttanut henkilö päätyi poliisin haltuun ja viettämään yönsä poliisilaitoksella. Poliisi tavoitti yövuoron aikana Oulusta myös kaksi etsintäkuulutettua henkilöä. Kaksikko oli näpistelemässä kauppaliikkeessä ja poliisin ottaessa heidät kiinni kävi ilmi, että molemmilla henkilöillä oli perässään useita etsintäkuulutuksia. Heidät vietiin poliisilaitokselle selvittelemään asioitaan. 

Poliisilla oli Oulussa illan ja yön aikana viitisenkymmentä hälytystehtävää

Sunnuntain ja maanantainvälinen yövuoro oli Oulussa poliisityön näkökulmasta kohtuullisen rauhallinen. Poliisilla oli Oulussa illan ja yön aikana viitisenkymmentä hälytystehtävää. Ihmisiä oli kaupungilla ja ravintoloissa liikkeellä jonkin verran. Yksi ravintolan asiakas aiheutti häiriötä vastustamalla järjestyksenvalvojaa, jonka vuoksi häiriön aiheuttanut henkilö päätyi poliisin haltuun ja viettämään yönsä poliisilaitoksella. 

Poliisi tavoitti yövuoron aikana Oulusta myös kaksi etsintäkuulutettua henkilöä. Kaksikko oli näpistelemässä kauppaliikkeessä ja poliisin ottaessa heidät kiinni kävi ilmi, että molemmilla henkilöillä oli perässään useita etsintäkuulutuksia. Heidät vietiin poliisilaitokselle selvittelemään asioitaan.
 

 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Rakennuspalo Espooossa

NordenBladet — Poliisi sai ilmoituksen rakennuspalosta Espoossa Veininkadulla klo 21:24.Poliisi sai ilmoituksen rakennuspalosta Espoossa Veininkadulla klo 21:24. Rakennuspalossa tuhoutui puurakenteinen omakotitalo. Paikalla vielä useita pelastuksen partioita ja Sammutustyöt jatkuvat vielä.

Poliisi sai ilmoituksen rakennuspalosta Espoossa Veininkadulla klo 21:24.

Poliisi sai ilmoituksen rakennuspalosta Espoossa Veininkadulla klo 21:24. Rakennuspalossa tuhoutui puurakenteinen omakotitalo. Paikalla vielä useita pelastuksen partioita ja Sammutustyöt jatkuvat vielä.

Palosta ei aiheutunut vaaraa ulkopuolisille, mutta talosta löytyi vainaja. Poliisi tutkii palon syttymissyytä. Tässä vaiheessa asiasta ei lisätietoja. Mahdollinen lisätiedottaminen tapahtuu tutkinnanjohtajan toimesta myöhemmin.

Uutista päivitetään ja voit seurata päivityksiä osoitteessa Poliisi.fi.

 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Keravalla kadonnut lapsi on löytynyt kunnossa

NordenBladet — Poliisi tiedotti lauantaina 27.1.2024 Keravalla kadonneesta lapsesta. Lapsi on löytynyt kunnossa.Poliisi kiittää saamistaan havainnoista.

Poliisi tiedotti lauantaina 27.1.2024 Keravalla kadonneesta lapsesta. Lapsi on löytynyt kunnossa.

Poliisi kiittää saamistaan havainnoista.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

79-vuotias muistisairas mies kadonnut Kemin Syväkankaalla

NordenBladet — Poliisi kaipaa havaintoja Kemin Syväkankaalla kadonneesta 79-vuotiaasta miehestä.Viimeisimmät havainnot miehestä on Syväkankaan alueelta tänään klo 12.Kadonnut mies on 180 cm pitkä ja hoikkavartaloinen. Kadonneella miehellä on päällään vihreän harmaa toppatakki, harmaat college-housut sekä lammaskarvalippis. Mies kävelee hieman etukenossa.Havainnot miehestä pyydetään ilmoittamaan hätänumeroon 112. 

Poliisi kaipaa havaintoja Kemin Syväkankaalla kadonneesta 79-vuotiaasta miehestä.

Viimeisimmät havainnot miehestä on Syväkankaan alueelta tänään klo 12.

Kadonnut mies on 180 cm pitkä ja hoikkavartaloinen. Kadonneella miehellä on päällään vihreän harmaa toppatakki, harmaat college-housut sekä lammaskarvalippis. Mies kävelee hieman etukenossa.

Havainnot miehestä pyydetään ilmoittamaan hätänumeroon 112.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Antiikkiliikeeseen murtauduttiin Joensuussa

NordenBladet — Hätäkeskuksesta ilmoitettiin Joensuun keskustassa sijaitsevan antiikkiliikeen murrosta poliisille lauantaina aamupäivällä.Joensuun keskustassa Siltakadulla sijaitsevaan antiikkiliikkeeseen oli murtauduttu ulko-oven lasi rikkomalla perjantain ja lauantain välisenä yönä. Liikkeestä anastettiin mm. kultaesineitä sekä taidelasia. Tapahtunutta tutkitaan varkausrikoksena.Mahdollisia havaintoja edellä mainittuun asiaan liittyen pyydetään ilmoittamaan sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi, vihjepuhelimeen p. 0295 415 232 ympäri vuorokauden tai poliisipäivystykseen p. 0295 415 320 ma-pe klo 08-16.15.    

Hätäkeskuksesta ilmoitettiin Joensuun keskustassa sijaitsevan antiikkiliikeen murrosta poliisille lauantaina aamupäivällä.

Joensuun keskustassa Siltakadulla sijaitsevaan antiikkiliikkeeseen oli murtauduttu ulko-oven lasi rikkomalla perjantain ja lauantain välisenä yönä. Liikkeestä anastettiin mm. kultaesineitä sekä taidelasia. Tapahtunutta tutkitaan varkausrikoksena.

Mahdollisia havaintoja edellä mainittuun asiaan liittyen pyydetään ilmoittamaan sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi, vihjepuhelimeen p. 0295 415 232 ympäri vuorokauden tai poliisipäivystykseen p. 0295 415 320 ma-pe klo 08-16.15. 

 

 

 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi etsii Keravalla kadonnutta 7-vuotiasta poikaa

NordenBladet — Poika on nähty viimeksi Marttilankadulla lauantaina 27.1.2024 noin kello 10.Pojalla on päällään haalarit, joiden yläosa on vihreä ja alaosa musta. Hänellä on päässään musta pipo ja jalassaan kengät, joissa on mustaa ja vihreää. Kadonnut on noin 130 cm pitkä. Havainnot kadonneesta pyydetään ilmoittamaan hätänumeroon 112.

Poika on nähty viimeksi Marttilankadulla lauantaina 27.1.2024 noin kello 10.

Pojalla on päällään haalarit, joiden yläosa on vihreä ja alaosa musta. Hänellä on päässään musta pipo ja jalassaan kengät, joissa on mustaa ja vihreää. Kadonnut on noin 130 cm pitkä. Havainnot kadonneesta pyydetään ilmoittamaan hätänumeroon 112.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Yksi henkilö menehtynyt tulipalossa Kouvolassa

NordenBladet — 26.1.2024 henkilö menehtynyt tulipalossa Kouvolassa.Kouvolan Utissa syttyi perjantaina 26.1.2024 aamulla tulipalo omakotitalossa. Pelastuslaitos sai hälytyksen tulipalosta hieman ennen aamukahdeksaa.

26.1.2024 henkilö menehtynyt tulipalossa Kouvolassa.

Kouvolan Utissa syttyi perjantaina 26.1.2024 aamulla tulipalo omakotitalossa. Pelastuslaitos sai hälytyksen tulipalosta hieman ennen aamukahdeksaa.

Maatilan kiinteistön päärakennus tuhoutui palossa kokonaan. Talosta pelastettiin palon alkuvaiheessa yksi henkilö ja jälkiraivauksen yhteydessä talon jäänteistä löytyi vainaja.

Poliisi jatkaa palopaikan teknistä tutkintaa ja selvittää tapahtumien kulkua sekä palon syttymissyytä.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Lapissa tappeluita ja päihtyneenä ajoja

NordenBladet — Poliisilla on ollut Lapissa kohtuullisen vilkas viikonlopun alku väkivalta- ja liikennetehtävien osalta.Rovaniemellä keskustassa sijaitsevan anniskeluravintolan liepeillä oli lauantaina aamuyön aikana kolme erillistä tappelua. Yhteensä paikalta tuotiin poliisin talteen kolme henkilöä, joita epäillään pahoinpitelyistä, järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisista, laittomista uhkauksista sekä virkamiehen vastustamisista.Rovaniemen pohjoispuolella poliisin partio tavoitti sivullisen ilmoituksen perusteella lauantaina aamuyöstä päihtyneenä autoa ajaneen naisen. Nainen oli ajanut Kittiläntiellä henkilöautonsa penkkaan vastaantulevan ajokaistan yli. Nainen puhalsi törkeän rattijuopumuksen ylittävät lukemat. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.Rattijuopumuksia Meri-LapissaTorniossa poliisipartio pysäytti lauantaina kello 01.55 henkilöauton kuljettajan ajokunnon tarkastamiseksi. Auton kuljettajana toiminut mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta hänelle tehty huumepikatesti näytti positiivista amfetamiinille. Miehen autoon tehtiin paikanetsintä. Mies kuljetettiin Mehiläinen Länsi-Pohjan sairaalaan verikokeeseen. Asiaa tutkitaan rattijuopumuksena ja huumausaineen käyttörikoksena.Kemissä poliisipartio sai hätäkeskukselta tehtävän lauantaina kello 02.00 päihtyneestä mönkijän kuljettajasta. Mönkijän kuljettajana toiminut mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 0,77 mg/l. Mies kuljetettiin Kemin poliisiasemalle tarkkuusalkometrikokeeseen. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Asiaa tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena.

Poliisilla on ollut Lapissa kohtuullisen vilkas viikonlopun alku väkivalta- ja liikennetehtävien osalta.

Rovaniemellä keskustassa sijaitsevan anniskeluravintolan liepeillä oli lauantaina aamuyön aikana kolme erillistä tappelua. Yhteensä paikalta tuotiin poliisin talteen kolme henkilöä, joita epäillään pahoinpitelyistä, järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisista, laittomista uhkauksista sekä virkamiehen vastustamisista.

Rovaniemen pohjoispuolella poliisin partio tavoitti sivullisen ilmoituksen perusteella lauantaina aamuyöstä päihtyneenä autoa ajaneen naisen. Nainen oli ajanut Kittiläntiellä henkilöautonsa penkkaan vastaantulevan ajokaistan yli. Nainen puhalsi törkeän rattijuopumuksen ylittävät lukemat. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Rattijuopumuksia Meri-Lapissa

Torniossa poliisipartio pysäytti lauantaina kello 01.55 henkilöauton kuljettajan ajokunnon tarkastamiseksi. Auton kuljettajana toiminut mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta hänelle tehty huumepikatesti näytti positiivista amfetamiinille. Miehen autoon tehtiin paikanetsintä. Mies kuljetettiin Mehiläinen Länsi-Pohjan sairaalaan verikokeeseen. Asiaa tutkitaan rattijuopumuksena ja huumausaineen käyttörikoksena.

Kemissä poliisipartio sai hätäkeskukselta tehtävän lauantaina kello 02.00 päihtyneestä mönkijän kuljettajasta. Mönkijän kuljettajana toiminut mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 0,77 mg/l. Mies kuljetettiin Kemin poliisiasemalle tarkkuusalkometrikokeeseen. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Asiaa tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Kontiolahdella jälleen apteekkimurto

NordenBladet — Kontiolahden apteekki joutui rikoksen kohteeksi toistamiseen tällä viikolla. Apteekkiin murtauduttiin uudelleen perjantain ja lauantain välisenä yönä, kun edellisestä murrosta oli ehtinyt kulua vain vuorokausi.Poliisi sai ilmoituksen perjantain ja lauantain välisenä yönä hieman kello kahden jälkeen Kontiolahden keskuskadulla sijaitsevasta apteekista tulleesta murtohälytyksestä. Tapahtumapaikalla poliisi havaitsi, että apteekkiin oli päästy sisälle ovi murtamalla ja sisällä oli jälleen pengottu paikkoja. Mahdollisia havaintoja edellä mainittuun asiaan sekä aiempaan murtoon liittyen pyydetään ilmoittamaan sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi, vihjepuhelimeen p. 0295 415 232 ympäri vuorokauden tai poliisipäivystykseen p. 0295 415 320 ma-pe klo 08-16.15.  

Kontiolahden apteekki joutui rikoksen kohteeksi toistamiseen tällä viikolla. Apteekkiin murtauduttiin uudelleen perjantain ja lauantain välisenä yönä, kun edellisestä murrosta oli ehtinyt kulua vain vuorokausi.

Poliisi sai ilmoituksen perjantain ja lauantain välisenä yönä hieman kello kahden jälkeen 
Kontiolahden keskuskadulla sijaitsevasta apteekista tulleesta murtohälytyksestä. Tapahtumapaikalla poliisi havaitsi, että apteekkiin oli päästy sisälle ovi murtamalla ja sisällä oli jälleen pengottu paikkoja. 

Mahdollisia havaintoja edellä mainittuun asiaan sekä aiempaan murtoon liittyen pyydetään ilmoittamaan sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi, vihjepuhelimeen p. 0295 415 232 ympäri vuorokauden tai poliisipäivystykseen p. 0295 415 320 ma-pe klo 08-16.15. 

 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Rattijuopumuksesta epäilty tavoitettiin Mikkelissä

NordenBladet — Epäilty tavoitettiin liikennevalvonnan yhteydessä

Epäilty tavoitettiin liikennevalvonnan yhteydessä

Poliisipartio pysäytti perjantai-iltana Vuolingonkadulla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljetti paikkakuntalainen mies, joka puhalsi poliisin seulonta-alkometriin nollat. Miehelle tehtiin myös huumausaineiden pikatesti, joka osoitti positiivista tulosta amfetamiinille.

Mies kuljetettiin verikokeeseen mahdollisten huumausaineiden toteamiseksi, ja tämän jälkeen hänet päästettiin vapaaksi. Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

]]>

Lähde: Poliisi.fi