NordenBladet — Ulkoministeri Pekka Haavisto osallistuu 19.11.2020 EU:n ulkoministerien epäviralliseen videokokoukseen. Kokouksen asialistalla ovat monenvälinen yhteistyö sekä keskustelu Palestiinan ulkoministeri Riad Al-Malkin kanssa.Monenvälisen yhteistyön osalta ulkoministerit pohtivat, miten EU voi tahollaan vahvistaa sääntöpohjaista kansainvälistä järjestelmää. Suomi pitää tärkeänä, että EU toimii tässä aktiivisesti. Globaalit haasteet kuten asevalvonta, ilmastonmuutos ja pandemiat vaativat globaaleja ratkaisuja ja monenvälistä yhteistyötä. Suomi tukee YK:n uudistamista ja pitää EU:n aktiivista roolia ja yhtenäisyyttä tärkeänä.Palestiinan ulkoministeri Riad Al-Malkin kanssa keskustellaan Palestiinan vaalien järjestämisestä sekä mahdollisuuksista jatkaa rauhanneuvotteluja Palestiinan ja Israelin välillä. Suomen näkemyksen mukaan EU:n tulee korostaa Palestiinalaishallinnolle vaalien järjestämisen tärkeyttä. Siirtokuntarakentaminen ja siihen kytköksissä olevat laittomat toimet ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia. Israelin ja Palestiinan välisen konfliktin ratkaisun keskiössä on edelleen osapuolten välisten neuvotteluiden avulla saavutettava, kansainvälistä oikeutta ja aiempia sopimuksia noudattava kahden valtion ratkaisu.Kokouksessa käsitellään lyhyesti myös Yhdysvaltojen vaaleja, mutta laajempi keskustelu transatlanttisista suhteista käydään joulukuussa. Suomi antaa lisäksi tilannekatsauksen Afganistan-apukonferenssista, jonka Suomi järjestää yhdessä Afganistanin hallituksen ja YK:n kanssa Genevessä 23.-24. marraskuuta.
NordenBladet — Pääministeri Sanna Marin osallistuu torstaina 19. marraskuuta järjestettävään Eurooppa-neuvoston jäsenten videokokoukseen, jossa käsitellään koronapandemiaa. Tarkoituksena on tehostaa yhteisiä toimia pandemian torjumiseksi.Yhteiset toimet olivat laajasti esillä myös Eurooppa-neuvoston kokouksessa 15. lokakuuta Brysselissä sekä EU-maiden päämiesten videokokouksessa 29. lokakuuta. EU-maiden johtajat ovat korostaneet tarvetta tiivistää yhteistyötä koronan torjumisessa. Jäsenmaat tekevät yhteistyötä etenkin testauksen, jäljitysmenetelmien sekä rokotteen kehittämiseksi.
NordenBladet — Uusiin rakennuksiin asennettavat huoneistokohtaiset kylmän ja lämpimän veden mittarit ovat jatkossa etäluettavia. Ympäristöministeriö antoi tänään muutokset asetukseen rakennusten vesi- ja viemärilaitteistoista (1047/2017). Vaatimus koskee rakennuksia, jotka hakevat rakennuslupaa asetuksen voimaan tulon, eli 23.11.2020 jälkeen. Vanhoissa rakennuksissa vaatimus koskee putkiremontin yhteydessä asennettavia mittareita.Moniasuntoisten asuinrakennusten vesilaskutus perustuu jatkossa todelliseen mitattuun kulutukseen.Ympäristöministeriön asetuksen muutoksella pannaan täytäntöön EU:n energiatehokkuusdirektiivin muutoksen edellyttämä vaatimus kuluttajakohtaisten vesimittareiden etäluettavuudesta.Rakentamismääräyksissä huoneistokohtaisten vedenkulutusmittareiden asentaminen uusiin rakennuksiin säädettiin pakolliseksi jo vuonna 2011 ja putkiremonttien yhteydessä vuonna 2013. Vesimittareiden käyttämisestä kulutusmittaukseen ja kulutuksen mukaiseen laskutukseen sen sijaan ei ole aikaisemmin säädetty.Hallitus esitti EU:n energiatehokkuusdirektiivin edellyttämiä muutoksia energiatehokkuuslakiin, asunto-osakeyhtiölakiin, asuinhuoneiston vuokrauksesta annettuun lakiin, vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annettuun lakiin, aravarajoituslakiin sekä asumisoikeusasunnoista annettuun lakiin istunnossaan 12.11.2020. Tasavallan presidentti vahvisti lait esittelyssä 13.11.2020.
NordenBladet — Ympäristöministeriö pyytää lausuntoja luonnoksesta hallituksen esitykseksi laeiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain ja maa-aineslain muuttamisesta.Ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annettuun lakiin ehdotetaan tehtävän tarkennuksia määritelmiin, yhteysviranomaisiin ja toimivaltaisiin viranomaisiin, ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta ja ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta kuultaviin viranomaisiin ja kansainvälistä kuulemista koskevaan menettelyyn. Lisäksi esityksellä ehdotetaan tehtävän teknisluonteisia muutoksia ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annettuun lakiin ja sen liitteisiin, jotta ne vastaavat tarkemmin tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnista annettua direktiiviä.Maa-aineslaissa ehdotetaan säädettävän valtioiden rajat ylittävien ympäristövaikutusten arvioinnista niiden maa-ainestenottohankkeiden osalta, joihin sovelletaan ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annettua lakia. Lisäksi maa-aineslakiin ehdotetaan sisällytettävän säännöksiä luonnollisten henkilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelystä sekä näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta ja direktiivin 95/46/EY kumoamisesta annetun asetuksen (EU:n yleinen tietosuoja-asetus) mukaisista rekisterinpitäjistä.Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.9.2021.Lausunnot pyydetään toimittamaan ympäristöministeriölle viimeistään 8.1.2021 Lausuntopalvelu.fi-palvelun kautta tai sähköpostitse osoitteeseen [email protected]Lausuntopalvelu.fi: Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi laeiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain ja maa-aineslain muuttamisesta
NordenBladet — Lapsiin investoiminen auttaa sekä turvaamaan lapsen oikeuksia että vahvistamaan hyvinvointia ja taloutta, muistutti perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru keskiviikkona 18.11. Eurochildin ja Lastensuojelun Keskusliiton yhteisseminaarissa.Ministeri korosti myös yhteistyötä ja laajaa näkemystä hyvinvointiin. ”Lapsi- ja perhepolitiikkaa ei pidä tarkastella vain erillisenä asiana, vaan osana hyvinvointitaloutta. Lasten asiat on tuotava politiikan keskustelun ja päätöksenteon ytimeen, sillä päätösten vaikutus lapsiin on suuri.”Suomessa laaditaan parhaillaan kansallista lapsistrategiaa, joka valmistuu vuoden 2020 lopussa. Strategian ideana on kirjata lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja oikeuksien toteutumisen nykytila sekä keskeiset tavoitteet ja toimenpiteet niiden edistämiseksi. Lasten ja nuorten osallisuuden edistäminen on keskeinen osa strategiatyötä.Strategian toimeenpanon tueksi on myös selvitetty ja arvioitu koronakriisin vaikutuksia lasten ja nuorten hyvinvointiin. ”Koronakriisi on vaikuttanut syvästi lasten ja nuorten asemaan, ja nämä haitalliset seuraukset tulee korjata jatkossa. Jälkihoidossa ja jälleenrakennuksessa on tärkeää tehdä yhteistyötä eri toimijoiden ja sektoreiden kesken, jotta saadaan turvattua lasten oikeus tulevaisuuteen,” totesi ministeri Kiuru.Eurochildin kolmen webinaarin sarjassa 18.-20.11. asetetaan lapset keskustelun keskiöön. Ensimmäisessä webinaarissa keskityttiin muun muassa hyvinvointitalouteen ja siihen, miten Suomessa asetetaan lapsen oikeudet etusijalle.
NordenBladet — Mikkelin urheilupuiston ylä-asteelle tuli koulu- uhkaus keskiviikkona noin klo 10.40.
Uhkaus oli lähetetty puhelimen viestisovelluksella ja uhkauksen vuoksi koululle meni useita poliisipartioita.
Uhkauksen tekijä , 14- vuotias poika, otettiin kiinni kotoaan n klo 11.30.
Poliisi ja lastensuojeluviranomaiset jatkavat tapauksen hoitamista.
Tapahtuman aikana koulut varautuivat uhkauksen johdosta asianmukaisin toimenpitein ja tapahtuman jälkeen opetustyö jatkui
18.11.2020 klo 11.44Itä-Suomi
Juankoskella Hankamäentiellä (tie 570) oli 1.11.2020 kello 16.55 – 17.05 välisenä aikana niin sanottu lähetläpiti tapaus, jossa etelän suunnasta pohjoiseen ajanut hopean värinen Volkswagen Caddy -merkkinen pakettiauto oli lähellä törmätä vastaantulleeseen henkilöautoon. Tapahtumapaikka on tarkentunut Topilanmäen ja Vehnäänahon välille, lähelle Hankamäentien ja Kivirannantien risteystä.
Pakettiautoa vastaan tullut henkilöauto on mahdollisesti väriltään viininpunainen ja kohtaamishetkellä siinä oli ollut sumuvalot päällekytkettynä. Henkilöauton kuljettajaa ei epäillä mistään rikoksesta.
Poliisi pyytää henkilöauton kuljettajaa ottamaan yhteyttä puhelimitse numeroon 050 468 7436 tai sähköpostilla eet.pohjois-savo.ita-suomi@poliisi.fi
NordenBladet — Poliisihallituksen asehallinto järjestää poliisin haltuun tulleiden ampuma-aseiden ja aseen osien huutokaupan omistajien lukuun maanantaina 7.12.2020 osoitteessa Konepajankatu 2, 11710 Riihimäki (käynti sisäpihan puolelta).
Turvallisen tapahtuman järjestäminen on meille ensisijaisen tärkeää. Tutustuthan tähän tiedotteeseen ja sen ohjeistuksiin huolellisesti ja sitoudut omalta osaltasi noudattamaan niitä. Huomioithan, että vallitsevassa koronapandemiatilanteessa ohjeistus saattaa muuttua ja muitakin tiedotteita saatetaan julkaista ennen tapahtumaa.
Ilmoittautuminen ja sisäänpääsy
Huutokauppaan voivat ilmoittautua henkilöt, yritykset ja yhteisöt, jotka ovat oikeutettuja hankkimaan ampuma-aseen tai aseen osan. Asehuutokauppaan tulee ilmoittautua etukäteen viimeistään 20.11.2020 klo 16.15 mennessä (jälki-ilmoittautuminen ei ole mahdollista). Ennakkoilmoittautuminen tehdään sähköpostitse ilmoittamalla nimi, puhelinnumero sekä aseluvan numero. Asekeräilijän tulee ilmoittaa lisäksi asekeräilijähyväksynnän numero. Mikäli ilmoittautuja toimii ase-elinkeinoluvanhaltijan palveluksessa, edustajan tulee ilmoittaa aseenkäsittelyluvan ja ase-elinkeinoluvan numero. Edellä mainitut tiedot lähetetään osoitteeseen asehallinto@poliisi.fi otsikolla Asehuutokauppa 7.12.2020.
Ennakkoilmoittautuneet jaetaan ryhmiin. Saapuminen huutokauppa-alueelle tapahtuu porrastetusti ryhmittäin. Ennakkoilmoittautuneet saavat sähköpostitse noin viikkoa ennen huutokauppapäivää tapahtumatiedotteen, josta selviää saapumisryhmä, aikataulu ja muut ohjeet. Huutokauppa-alueelle on siis pääsy sallittu vain ennakkoon ilmoittautuneilla, joilla on mukanaan virallinen henkilöllisyyttä osoittava asiakirja eli voimassa oleva passi tai henkilökortti ja hankkimiseen oikeutta lupa (ajokortti ei riitä). Asekeräilijän tulee esittää virallisen henkilöllisyyttä osoittavan asiakirjan ja hankkimiseen oikeuttavan luvan lisäksi keräilijähyväksyntä. Ase-elinkeinonharjoittajan edustajan tulee esittää virallisen henkilöllisyyttä osoittavan asiakirjan lisäksi aseenkäsittelylupa ja asealan elinkeinolupa. Huutokauppa-alueella on käytettävä kasvosuojaa!
Poliisi tarkistaa yllä mainitut asiakirjat sisäpihan portilla ennen alueelle pääsyä. Tämän jälkeen ilmoittaudutaan huutokauppaan ilmoittautumispisteellä. Ilmoittautumisen yhteydessä esitetään henkilötiedot ja hankkimiseen oikeuttavat asiakirjat uudelleen; tiedot asiakirjoista merkitään ostajaluetteloon sekä luovutetaan ostajanumeroa osoittava kyltti. Ilmoittautumisen jälkeen on mahdollisuus tutustua huutokaupattaviin esineisiin.
Myös myytävänä olevien esineiden näyttö suoritetaan ryhmittäin porrastetusti ennen huutokaupan alkua. Esineitä käsitellessä on käytettävä kertakäyttökäsineitä! Huomioithan, että esineiden näyttöaika on ilmoittautuneiden määrästä riippuen keskimäärin 15 minuuttia/ryhmä. Tarkka näyttöaika ilmoitetaan tapahtumatiedotteessa. Tutustuthan siis etukäteen huolellisesti liitteenä olevaan aseluetteloon.
Huutokauppatilaisuus
Varaathan mukaasi suun ja nenän peittävän suojaimen, sillä sinun tulee käyttää sellaista koko huutokauppatilaisuuden ajan. Myytävien esineiden näyttötilanteessa sinun tulee käyttää kertakäyttökäsineitä. Itsesi ja muiden turvallisuuden vuoksi pidä turvaväli 1 – 2 metriä muihin osallistujiin ja huomioi turvaväli myös jonotustilanteissa. Tilaisuudessa on käsienpesumahdollisuus sekä käsidesipisteitä. Tilaisuudessa ei ole istumapaikkoja (oman istuimen tuominen on sallittua).
Tapahtumaan ei saa tulla sairaana. Jääthän pois tapahtumasta, jos sinulla on vähäisiäkin sairauden oireita tai mikäli olet oleskellut maissa, joihin Suomi on asettanut matkustusrajoitteet. Mikäli epäilet saaneesi koronatartunnan tapahtuman aikana ja/tai alat oireilla tapahtuman aikana, otathan välittömästi yhteyttä terveydenhuoltoon ja toimit saamiesi ohjeiden mukaisesti. Ilmoita asiasta myös viipymättä tilaisuuden järjestäjälle.
Riskiryhmään kuuluvien suositellaan koronaepidemian aikana välttämään lähikontakteja, eikä yleisötilaisuuksiin osallistumista voida siten myöskään suositella. Mikäli kuulut riskiryhmään, harkitsethan tarkkaan tapahtumaan osallistumista ja noudatat viranomaisten riskiryhmälle suunnattuja ohjeistuksia.
Tähän tilaisuuteen ei ole mahdollista osallistua asiantuntijana tai median edustajana. Näin osallistujamäärä pysyy kohtuullisena ja järjestäjänä pystymme turvaamaan paremmin paikallaolijoiden terveysturvallisuuden.
Ohjeistus on voimassa toistaiseksi. Ohjeistuksessa on huomioitu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sekä Opetus- ja kulttuuriministeriön 21.9.2020 antamat koronavirustartuntojen ehkäisemisohjeet ja muiden viranomaisten määräykset ja suositukset. Päivitämme sitä tilanteiden ja viranomaisohjeistuksen muuttuessa.
Huutokauppamenettely
Huutokappaehdot ja aseluettelo ovat tämän ilmoituksen liitteenä. Muutokset luettelossa ovat mahdollisia. Luetteloa ei ole jaossa huutokauppatilaisuudessa.
Huutokaupattavan esineen lähtöhinta on 50 euroa. Aseluettelossa olevasta esineestä tehdään tarjous suullisesti selkeällä äänellä ja samalla nostetaan ylös ilmoittautumisen yhteydessä saatu numerokyltti.
Huutokaupassa myymättä jääneet esineet siirtyvät lunastuksetta valtion omistukseen.
Huutokauppahinnan maksaminen ja esineiden luovutus
Huudetut esineet on maksettava ja vietävä pois huutokauppapäivänä. Huutokaupassa voi maksaa vain yleisimpiä maksukortteja käyttäen (ei käteisellä). Huutokaupan sulkeuduttua ei esineitä enää luovuteta.
Ampuma-aseet myydään ja luovutetaan vain luvanhaltijalle, ei valtakirjalla asiamiehelle. Yksityis-henkilöille tai asekeräilijöille myytävät esineet luovutetaan ainoastaan voimassaolevaa hankkimiseen oikeuttavaa lupaa vastaan. Alkuperäinen lupa on oltava mukana. Poikkeuksena on aseen osan ostaminen. Tällöin henkilöllä on oltava mukana hallussapitolupa/aselupa siitä aseesta, johon ostettava aseen osa liitetään.
Lisätietoja:
suunnittelija Susanna Kouvalainen, puh. 0295 481 958
sähköposti: asehallinto@poliisi.fi tai susanna.kouvalainen@poliisi.fi
Asehallinnon huutokauppaehdot 2020doc, 142 kB
Aseluettelo 7.12.2020 (päivitetty 18.11.2020) pdf, 81,1 kB
NordenBladet — Kuntouttavasta työtoiminnasta annettuun lakiin on tehty muutoksia, joilla halutaan vahvistaa asiakkaan oikeutta hyvään sosiaalihuoltoon. Lakimuutokset tulevat voimaan 1.1.2021. Sosiaali- ja terveysministeriö on koostanut muutoksista tarkentavan kuntainfon. Muutosten tarkoitus on varmistaa, että kuntouttavaan työtoimintaan ohjautuvat ne pitkään työttömänä olleet henkilöt, jotka tarvitsevat sosiaalihuollon tukea osana palveluprosessiaan. Lain mukaan aina ensin on selvitettävä mahdollisuus tarjota henkilölle työtä tai TE-palveluita. Vasta jos henkilö ei työ- ja toimintakyvyn rajoitusten vuoksi voi osallistua TE-palveluihin tai työhön, aktivointisuunnitelmaan sisällytetään kuntouttava työtoiminta. Kuntouttava työtoiminta on toissijainen palvelu TE-palveluihin nähden. Tämä ei muutu uudistuksessa.Kuntouttavan työtoiminnan sisältö määritellään jatkossa laissa. Palvelukokonaisuuteen kuuluu henkilön elämänhallintaa sekä työ- ja toimintakykyä edistäviä palveluita. Säännöksessä edellytetään, että palveluun sisältyy aina henkilön tarvitsema tuki ja ohjaus. Lisäksi kuntouttavan työtoiminnan järjestämisestä ja tuottamisesta säädetään nykyistä tarkemmin.Uutta on myös se, että aktivointisuunnitelmaan tai monialaiseen työllistymissuunnitelmaan on kirjattava asiakkaalle annettava tuki ja ohjaus kuntouttavan työtoiminnan aikana sekä toiminnan tavoite. Aktivointisuunnitelmat tai monialaiset työllistymissuunnitelmat on päivitettävä muuttuneiden säännösten mukaisiksi 31.3.2021 mennessä.
NordenBladet — Työ- ja elinkeinoministeriö on avannut haun, jossa valitaan Suomen ehdokkaat eurooppalaisiksi digitaalisiksi innovaatiohubeiksi. Niiden tehtävänä on tukea yrityksiä ja julkista sektoria digitaalisten ratkaisujen hyödyntämisessä ja käyttöönotossa. Haku sulkeutuu 15.1.2021.Hakea voivat organisaatiot ja yhteenliittymät, jotka pystyvät tuottamaan ja välittämään liiketoiminnan digitaalista uudistamista tukevia palveluja. Toiminnan on oltava voittoa tavoittelematonta.Seuraavassa vaiheessa komissio järjestää rajatun haun kansallisesti esivalituille ehdokkaille. Eurooppalaisen haun alustava aikataulu on tammikuun lopulta huhtikuun lopulle.Lopullisen valinnan hubeista tekee Euroopan komissio. Komissio on ehdottanut, että Suomeen perustettaisiin kahdesta neljään innovaatiohubia.Innovaatiohubit muodostavat koko EU:n kattavan verkostonEurooppalaiset digitaaliset innovaatiohubit (European Digital Innovation Hubs, EDIH) ovat osa EU:n uutta Digitaalinen Eurooppa -ohjelmaa ja toimivat digi-investointeja vauhdittavina palvelukeskuksina.Tavoitteena on saada uusia teknologioita nykyistä laajemmin ja nopeammin yritysten ja julkisten palveluiden käyttöön. Verkosto pyritään rakentamaan jo olemassa olevien toimijoiden pohjalta, ja se tarjoaa asiakaslähtöisiä palveluita ja tukee talouden kestävää digitaalista uudistumista.Digitaalinen Eurooppa -ohjelmasta on varattu alustavasti noin 14,8 miljoonaa euroa Suomen hubien rahoitukseen vuosina 2021–2027. Vastaavan määrän rahoitusta on tultava jäsenvaltiosta, esimerkiksi Euroopan aluekehitysrahastosta (EAKR), yrityksiltä tai muuten hubien piiristä. Työ- ja elinkeinoministeriö jatkaa valmisteluja hubien kansalliseksi rahoittamiseksi ja tukemiseksi osana Tekoäly 4.0 -ohjelmaa.