NordenBladet — Poliisi valvoi liikennettä Etelä-Karjalassa ja tavoitti sunnuntaina kaksi henkilöauton kuljettajaa, joiden epäillään ajaneen huumausaineen vaikutuksen alaisena ja syyllistyneen rattijuopumukseen ja huumausaineen käyttörikokseen. Poliisi tavoitti kuljettajat Lappeenrannasta Ruoholammen kaupunginosasta ja Rautjärveltä.
Susi hyökkäsi metsästyskoiran kimppuun Ruokolahdella
Poliisille tehtiin ilmoitus lauantaina 21.11 Rautjärvellä hirvenmetsästyksen aikana metsästyskoiran kimppuun hyökänneestä sudesta. Eläinlääkäri totesi vammojen olevan niin vakavat, että koira oli lopetettava.
NordenBladet — Suomen ministerit Pekka Haavisto ja Ville Skinnari matkustavat johtamaan kansainvälistä Afganistan-apukonferenssia 23.-24.11. Geneveen. Suomi järjestää apukonferenssin yhdessä Afganistanin hallituksen ja YK:n kanssa. Ministeritason kansainvälinen tapahtuma järjestetään koronavirusrajoitusten vuoksi Genevestä virtuaalisena.Afganistanin hallitus ja kansainvälinen yhteisö sopivat konferenssissa yhteisistä sitoumuksista Afganistanin vakauttamiseksi vuosille 2021-2024. Konferenssi ajoittuu Afganistanin tulevaisuuden kannalta merkittävään hetkeen, sillä historialliset rauhanneuvottelut hallituksen ja Taliban-liikkeen välillä käynnistyivät syyskuussa Dohassa. Suomen ministereiden lisäksi Genevessä ovat paikalla Afganistanin ulkoministeri Haneef Atmar sekä valtiovarainministeri Abdul Hadi Arghandiwal. YK:n puolesta puhetta johtaa YK:n pääsihteerin Afganistanin erityisedustaja Deborah Lyons.Kaksipäiväiseen ohjelmaan sisältyy myös kahdenvälisiä tapaamisia ministereille Sveitsin hallituksen sekä Genevessä edustautuvien kansainvälisten järjestöjen kanssa.Konferenssia voi seurata suorana YK:n verkkosivuilta http://webtv.un.org/
23.11.2020 klo 09.42Pohjanmaa
Pohjanmaan poliisi sai eilen iltapäivällä tehtävän, jossa avunhuutoja oli kuulunut metsästä. Alue sijaitsee Vaasan ja Maalahden rajalla, Söderfjärdenin eteläpuolella. Alueella aloitettiin etsintä, johon osallistui useita poliisipartioita ja poliisikoira. Paikalle kutsuttiin myös rajavartiolaitoksen helikopteri lämpökameralla. Alueelta ei löydetty ketään eikä poliisille ole ilmoitettu kadonneesta henkilöstä alueella, joten etsinnät lopetettiin klo 20-aikaan.
Kello 18.45 poliisi aloitti toisen henkilön etsinnät Vaasan Suvilahdessa. Ilmoituksen mukaan tummiin vaatteisiin pukeutunut mies oli lähtenyt kotoa eikä ollut palannut. Useita poliisipartioita osallistui etsintään ja myös tällä kertaa rajavartiolaitos avusti etsinnöissä. Sama helikopteri, joka oli hetkeä aikaisemmin osallistunut etsintään Söderfjärdenillä osallistui myös etsintöihin Suvilahdessa. Kyseinen henkilö ei löytynyt yöllä ja etsinnät jatkuvat tänään.
NordenBladet — Pääministeri Sanna Marin vierailee tänään maanantaina 23.11. Pirkanmaalla Pirkkalassa ja Ikaalisissa.Pääministeri vierailee Pirkkalassa Pirkkalan yhteislukiossa ja Ikaalisissa IDEA-kampuksella. Vierailulla tavataan lisäksi kaupunkien edustajia. Vierailu järjestetään terveysturvallisesti.
NordenBladet — Pohjoismaisen yhteistyön ministeri Thomas Blomqvist osallistuu Pohjoismaiden yhteistyöministerien ylimääräiseen videokokoukseen 23.11.2020.Kokouksessa hyväksytään ensi vuoden budjetti Pohjoismaiden ministerineuvostolle sekä neuvoston toimintasuunnitelma vuosille 2021-24. Toimintasuunnitelma viitoittaa pääministereiden viime vuoden kesänä vahvistaman vision toimeenpanoa. Uuden vision mukaan Pohjolan tulee olla maailman kestävin ja integroitunein alue vuoteen 2030 mennessä. Toimintasuunnitelman luonnos on julkistettu sihteeristön verkkosivuilla. Hyväksytty suunnitelma käännetään kokouksen jälkeen suomen kielelle. Kokouksessa keskustellaan pandemian vaikutuksista pohjoismaiseen yhteistyöhön. Lisäksi agendalla on kansalaisyhteiskunnan osallistamisen vahvistaminen pohjoismaisessa yhteistyössä ja ministerineuvoston toiminnan vahvistaminen Valko-Venäjällä maan demokratiakehityksen tukemiseksi.Kokous on viimeinen Tanskan puheenjohtajuuskaudella. Suomen puheenjohtajuuskausi Pohjoismaiden ministerineuvostossa alkaa tammikuussa 2021. Puheenjohtajuusohjelma löytyy digitaalisena julkaisuna.
23.11.2020 klo 08.49Häme
Lahti
Kolmekymppisen naisen epäillään olleen huumaavan aineen alaisena kuljettaessaan henkilöautoa Ahtialantiellä sunnuntaina puolen päivän aikaan. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja huumausaineen käyttörikoksesta.
Asikkala
Viisikymppistä miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta miehen kuljetettua henkilöautoa alkoholin vaikutuksen alaisena Kalkkistentiellä sunnuntaina illalla.
Riihimäki
Nelikymppisen miehen epäillään olleen huumaavan aineen alaisena kuljettaessaan henkilöautoa Hämeenlinnantiellä aikaisin maanantain puolella. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja huumausaineen käyttörikoksesta.
Riihimäki
Nelikymppistä miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta miehen kuljetettua henkilöautoa alkoholin vaikutuksen alaisena Apilakadulla aikaisin maanantain puolella.
NordenBladet — Vantaalla Junkkarinkaarella sijaitsevassa kerrostaloasunnossa tapahtui yöllä tulipalo.
Paikalla oli useita pelastuslaitoksen ja poliisin yksiköitä. Talon ympäristö eristettiin toiminnan turvaamiseksi ja pelastuslaitos evakuoi talon asukkaat muista asunnoista.
Asunnon tarkistuksen yhteydessä asunnon kylpyhuoneesta löytyi vainaja.
Tapaus on nyt siirtynyt nyt Itä-Uudenmaan poliisin tukintaan ja sitä tutkitaan törkeänä tuhotyönä. Tapauksen esitutkinta on vasta alussa ja jatkuu mm. asunnon teknisellä tutkinnalla sekä asunnosta löytyneen vainajan kuolemansyyn selvittämisellä.
Tapauksesta tiedotetaan lisää tutkinnan edetessä.
NordenBladet — Poliisi etsii eilen 21.11. Raahessa kadonnutta 35-vuotiasta Jari Mäntylää. Hän lähti kotoaan noin klo 10 koiran kanssa. Mäntylästä ei ole havaintoja tämän jälkeen. Katoamishetkellä hän oli pukeutunut vihreään metsästystakkiin. Mäntylä saattaa olla liikkeellä ruskean/beigen värisellä Nissan Qashqai-merkkisellä henkilöautolla, jonka rekisteritunnus on GIF-419. Havainnot kadonneesta pyydetään ilmoittamaan hätäkeskukseen numeroon 112.
Mäntyläjpg, 4,5 MB
NordenBladet — Kuolemaan johtanut liikenneonnettomuus Kuusamontiellä Oulussa
Sunnuntaina klo 10.54 hätäkeskukseen ilmoitettiin liikenneonnettomuudesta Kuusamontiellä hieman ennen Hannusperää Oulun suunnasta tultaessa.
Oulun suunnasta kohti Kuusamoa ajanut henkilöauto oli pyörähtänyt vastaantulevien kaistalle ja törmännyt oikea kylki edellä Kuusamon suunnasta tulleeseen henkilöautoon. Oulun suunnasta tulleessa henkilöautossa yksin ollut oululainen mies menehtyi onnettomuudessa. Kuusamon suunnasta tulleessa ajoneuvossa olleet kaksi ulkopaikkakuntalaista henkilöä loukkaantuivat lievästi, ja heidät vietiin ensihoidon toimesta Oys:an tarkistettavaksi.
Tapahtumahetkellä tien pinta oli sohjoinen ja lämpötila +2 astetta. Nopeusrajoitus alueella on 80 km/h.
Poliisi haluaa erikseen kiittää paikalle ennen pelastusviranomaisia tulleita kolmea varusmiestä. Heistä kaksi ohjasi liikennettä ennen pelastuslaitoksen ja poliisin paikalle tuloa, ja näin toimien estivät lisävahinkojen syntymisen. Kolmas varusmies elvytti Oulun suunnasta tulleen henkilöauton kuljettajaa ensihoidon saapumiseen asti.
Alkoholilla ei ollut osuutta tapahtumiin.
22.11.2020 klo 09.53Lounais-Suomi
Kokemäen poliisiaseman tiedote viikonlopulta 21-22.11.2020:
SÄKYLÄ:
Noin 40-vuotiaan miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta Säkylässä. Poliisipartio pysäytti henkilöauton Säkylässä puolenyön aikaan lauantain 21.11 ja sunnuntain 22.11 välisenä yönä. Ajoneuvon kuljettajalle suoritettiin puhalluskoe ja huumepikatesti, jonka tulos oli positiivinen.
KOKEMÄKI:
Nuoren miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen Kokemäellä lauantaina 21.11.2020 klo 01.30 aikaan. Poliisipartio pysäytti epävarmasti edenneen ajoneuvon Kokemäen keskustassa Tulkkilantiellä. Kuljettaja puhalsi alkometriin tuloksen 0.65 mg/l ja hänet kuljetettiin tarkkuusalkometrikokeeseen Kokemäen poliisiasemalle. Lisäksi kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja hänen ajokorttinsa otettiin poliisin haltuun.
HUITTINEN:
Poliisin partio pysäytti perjantaina 20.11 illalla Räikänmaantiellä Huittisissa henkilöauton, jonka kuljettajana toimi nuori mies, jolla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Lisäksi hänen kuljettama henkilöauto oli liikennekäytöstä poistettu. Kyydissään hänellä oli yksi matkustaja. Mies jäi kiinni 16. kerran vuoden sisällä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Kuljettajan puhallustulos seulonta-alkometriin jäi alle rangaistavuuden, mutta huumausainepikatesti oli positiivinen. Henkilöautoon suoritettiin paikanetsintä, jonka tuloksena poliisi takavarikoi luvattoman aseen sekä vähäisen määrän huumausainetta.
Kuljettajana toiminut mies otettiin kiinni rikoksesta epäiltynä ja toimitettiin verikokeisiin. Häntä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, lievästä ampuma-aserikoksesta sekä ajoneuvorikkomuksesta. Miehellä oli lisäksi perässään useita viranomaisten etsintäkuulutuksia. Miehen käyttämä henkilöauto otettiin poliisin takavarikkoon toistuvien liikennerikosten vuoksi.