NordenBladet — Poliisi sai lauantaina noin kello 15.30 ilmoituksen epäillystä ampumavälikohtauksesta Espoon Kiltakalliossa.Poliisille tehdyn ilmoituksen mukaan kohteessa oli ammuttu laukauksia. Kukaan ei loukkaantunut tilanteessa.Poliisi tavoitti tapahtumapaikalta poistuneen auton ja sen kuljettajan myöhemminPirkanmaalta ja epäilty on otettu kiinni.Poliisi tutkii tapausta tapon yrityksenä. Asiasta ei toistaiseksi tiedoteta enempää.
Poliisi sai lauantaina noin kello 15.30 ilmoituksen epäillystä ampumavälikohtauksesta Espoon Kiltakalliossa.
Poliisille tehdyn ilmoituksen mukaan kohteessa oli ammuttu laukauksia. Kukaan ei loukkaantunut tilanteessa.
Poliisi tavoitti tapahtumapaikalta poistuneen auton ja sen kuljettajan myöhemmin
Pirkanmaalta ja epäilty on otettu kiinni.
Poliisi tutkii tapausta tapon yrityksenä. Asiasta ei toistaiseksi tiedoteta enempää.
NordenBladet — Poliisi osoitti mielenosoitukselle sopivamman paikan ja otti kiinni poistumiskäskyä noudattamatta jättäneet henkilöt.Elokapinan mielenosoitus aiheutti tilapäistä haittaa Helsinki-Vantaan lentoasemalla tänään 7.5. noin kello 15–17. Kaiken kaikkiaan paikalla oli noin 40–50 mielenosoittajaa, joista noin 30 henkilöä vaikeutti väliaikaisesti matkustajien pääsyä turvatarkastukseen terminaali 2:ssa makaamalla lattialla porttien edustalla.Poliisi antoi mielenosoittajille poistumiskäskyn ja osoitti sopivamman paikan mielenosoitukselle terminaalin ulkopuolelta.Poistumiskäskyä noudattamatta jättäneet 28 henkilöä otettiin kiinni. Jokaisen kiinniotetun osalta kirjataan erilliset rikosilmoitukset, joissa nimikkeinä ovat niskoittelu poliisia vastaan ja julkisrauhan rikkominen.Kiinniotetut kuljetettiin Helsingin ja Vantaan poliisivankiloihin. Heidät päästetään vapaaksi keskiyöllä.Kiinniotetuista kaksi on tähän mennessä osoittautunut alaikäisiksi ja heidät on päästetty vapaaksi heti.Lentoasemaa ei voi verrata mihin tahansa julkiseen paikkaanPoliisi tyhjensi terminaalin mielenosoittajista noin kello 17 ja tilanne Helsinki-Vantaan lentoasemalla on nyt ohi.Lentoasemaa koskevien turvallisuusvaatimusten vuoksi lentoasemaa ei voi verrata mihin tahansa yleiseen paikkaan. Mielenosoitukset eivät saa aiheuttaa vaaraa tai kohtuutonta häiriötä matkustajille, sivullisille, liikenteelle tai lentoaseman toiminnalle.– Poliisi ei ollut saanut mielenosoituksesta ennakkoilmoitusta. Helsinki-Vantaan lentoaseman yleisillä alueilla saa osoittaa mieltään, mutta poliisi osoittaa mielenosoitukselle sopivamman paikan, jos mielenosoitus järjestetään lentoaseman sisätiloissa tai sisääntuloväylien läheisyydessä, sanoo komisario Jere Pääkkönen Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta.Poliisi sai lentoasemalla virka-apua Rajavartiolaitokselta tilanteen hoitamisessa.Lisätietoa mielenosoittamisesta lentoasemalla poliisin verkkosivuilta: Mielenosoittaminen Helsinki-Vantaalla – yleisimpiä kysymyksiä ja vastauksia
Poliisi osoitti mielenosoitukselle sopivamman paikan ja otti kiinni poistumiskäskyä noudattamatta jättäneet henkilöt.
Elokapinan mielenosoitus aiheutti tilapäistä haittaa Helsinki-Vantaan lentoasemalla tänään 7.5. noin kello 15–17. Kaiken kaikkiaan paikalla oli noin 40–50 mielenosoittajaa, joista noin 30 henkilöä vaikeutti väliaikaisesti matkustajien pääsyä turvatarkastukseen terminaali 2:ssa makaamalla lattialla porttien edustalla.
Poliisi antoi mielenosoittajille poistumiskäskyn ja osoitti sopivamman paikan mielenosoitukselle terminaalin ulkopuolelta.
Poistumiskäskyä noudattamatta jättäneet 28 henkilöä otettiin kiinni. Jokaisen kiinniotetun osalta kirjataan erilliset rikosilmoitukset, joissa nimikkeinä ovat niskoittelu poliisia vastaan ja julkisrauhan rikkominen.
Kiinniotetut kuljetettiin Helsingin ja Vantaan poliisivankiloihin. Heidät päästetään vapaaksi keskiyöllä.
Kiinniotetuista kaksi on tähän mennessä osoittautunut alaikäisiksi ja heidät on päästetty vapaaksi heti.
Lentoasemaa ei voi verrata mihin tahansa julkiseen paikkaan
Poliisi tyhjensi terminaalin mielenosoittajista noin kello 17 ja tilanne Helsinki-Vantaan lentoasemalla on nyt ohi.
Lentoasemaa koskevien turvallisuusvaatimusten vuoksi lentoasemaa ei voi verrata mihin tahansa yleiseen paikkaan. Mielenosoitukset eivät saa aiheuttaa vaaraa tai kohtuutonta häiriötä matkustajille, sivullisille, liikenteelle tai lentoaseman toiminnalle.
– Poliisi ei ollut saanut mielenosoituksesta ennakkoilmoitusta. Helsinki-Vantaan lentoaseman yleisillä alueilla saa osoittaa mieltään, mutta poliisi osoittaa mielenosoitukselle sopivamman paikan, jos mielenosoitus järjestetään lentoaseman sisätiloissa tai sisääntuloväylien läheisyydessä, sanoo komisario Jere Pääkkönen Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta.
Poliisi sai lentoasemalla virka-apua Rajavartiolaitokselta tilanteen hoitamisessa.
NordenBladet — Valtatie 8:lla Mustasaaren Koivulahdessa tapahtui tänään noin kello 13 kolmen henkilöauton välinen liikenneonnettomuus. Onnettomuus tapahtui Herrgårdsbackvägenin risteyksen kohdalla.Vaasan suunnasta ajanut auto törmäsi vasemmalle kääntymässä olleen auton perään. Perään ajanut auto sinkoutui vastaantulevien kaistalle ja törmäsi vastakkaisesta ajosuunnasta tulleen henkilöauton keulaan. Onnettomuudessa oli osallisena kaikkiaan kuusi henkilöä, joista kolme oli alaikäisiä lapsia. Kaikki osalliset toimitettiin sairaalaan. Perään ajaneen henkilöauton kuljettaja loukkaantui vakavasti.Osallisina olleista ajoneuvoista kaksi vaurioitui täysin. Tapahtuma-alueella on voimassa 80km/h nopeusrajoitus. Keliolosuhteet olivat hyvät. Liikenne oli tilapäisesti katkaistuna onnettomuuspaikan kohdalla.Poliisi ja pelastuslaitos ohjasivat liikennettä kiertotielle.
Valtatie 8:lla Mustasaaren Koivulahdessa tapahtui tänään noin kello 13 kolmen henkilöauton välinen liikenneonnettomuus.
Onnettomuus tapahtui Herrgårdsbackvägenin risteyksen kohdalla.
Vaasan suunnasta ajanut auto törmäsi vasemmalle kääntymässä olleen auton perään. Perään ajanut auto sinkoutui vastaantulevien kaistalle ja törmäsi vastakkaisesta ajosuunnasta tulleen henkilöauton keulaan.
Onnettomuudessa oli osallisena kaikkiaan kuusi henkilöä, joista kolme oli alaikäisiä lapsia. Kaikki osalliset toimitettiin sairaalaan. Perään ajaneen henkilöauton kuljettaja loukkaantui vakavasti.
Osallisina olleista ajoneuvoista kaksi vaurioitui täysin.
Tapahtuma-alueella on voimassa 80km/h nopeusrajoitus. Keliolosuhteet olivat hyvät. Liikenne oli tilapäisesti katkaistuna onnettomuuspaikan kohdalla.
Poliisi ja pelastuslaitos ohjasivat liikennettä kiertotielle.
NordenBladet — Kadoksissa ollut Riikka Isomäki on löytynyt Jyväskylästä 7.5.2022 iltapäivällä.Kadoksissa ollut 14-vuotias Riikka Isomäki on löytynyt Jyväskylän keskustasta hyväkuntoisena iltapäivällä 7.5.2022. Katoamiseen ei epäillä liittyvän rikosta. Poliisi kiittää saaduista lukuisista yleisövihjeistä.
Kadoksissa ollut Riikka Isomäki on löytynyt Jyväskylästä 7.5.2022 iltapäivällä.
Kadoksissa ollut 14-vuotias Riikka Isomäki on löytynyt Jyväskylän keskustasta hyväkuntoisena iltapäivällä 7.5.2022. Katoamiseen ei epäillä liittyvän rikosta. Poliisi kiittää saaduista lukuisista yleisövihjeistä.
NordenBladet — Kuopion torin läheisyydessä ja Niiralassa tapeltiin ja Kuopiossa murtauduttiin kahteen kauppaanKuopiossa heilui nyrkit Niiralassa perjantaina alkuillasta. Poliisi otti paikalta epäiltyjä pahoinpitelijöitä kiinni ja selvittelee tapahtumien kulkua. Myöhemmin lauantaina aamuyöstä heilui taas nyrkit, tällä kertaa torin läheisyydessä. Paikalta otettiin kiinni mies epäiltynä pahoinpitelyyn. Miestä epäillään myös toisesta pahoinpitelystä, mikä sattui aikaisemmin.Männistössä ja Linnanpellolla murtautui mieshenkilö kauppaliikeisiin. Toisessa murto jäi yritykseksi, mutta toisessa mieshenkilö onnistui anastamaan olutta kaupasta, rikottuaan ensin oven. Poliisi tutkii tapauksia varkauden yrityksenä sekä varkaus-rikoksena.
Kuopion torin läheisyydessä ja Niiralassa tapeltiin ja Kuopiossa murtauduttiin kahteen kauppaan
Kuopiossa heilui nyrkit Niiralassa perjantaina alkuillasta. Poliisi otti paikalta epäiltyjä pahoinpitelijöitä kiinni ja selvittelee tapahtumien kulkua. Myöhemmin lauantaina aamuyöstä heilui taas nyrkit, tällä kertaa torin läheisyydessä. Paikalta otettiin kiinni mies epäiltynä pahoinpitelyyn. Miestä epäillään myös toisesta pahoinpitelystä, mikä sattui aikaisemmin. Männistössä ja Linnanpellolla murtautui mieshenkilö kauppaliikeisiin. Toisessa murto jäi yritykseksi, mutta toisessa mieshenkilö onnistui anastamaan olutta kaupasta, rikottuaan ensin oven. Poliisi tutkii tapauksia varkauden yrityksenä sekä varkaus-rikoksena.
NordenBladet — Sisä-Suomen poliisi kaipaa havaintoja 6.5.2022 kadonneesta 14-vuotiaasta Riikka Isomäestä.Sisä-Suomen poliisi kaipaa havaintoja 6.5.2022 kadonneesta 14-vuotiaasta Riikka Isomäestä.Riikka on noin 155 cm pitkä, normaalivartaloinen ja hänellä on suorat tummat hiukset, jotka ulottuvat olkapäille. Vaatetuksena Riikalla oli kadotessaan musta huppari, punainen paita ja mukana punainen ruudullinen reppu. Riikan alahuulessa on kaksi pientä lävistystä ja hän käyttää meikkejä. Olemus on ”goottilainen”. Viimeisin varma havainto on perjantaiaamulta 6.5.2022 klo 07.00 aikaan. Riikka oli lähtenyt ajamaan polkupyörällään kotoaan Jämsästä Riihossalontieltä. Riikan käyttämä polkupyörä on valkoinen Nopsa ja siinä oleva teksti on pinkkiä. Poliisin tutkimuksissa on varmistunut, että Riikan käytössä oleva puhelin on paikantunut illasta 6.5.2022 Jyväskylän keskustan tuntumaan.Kaikki havainnot Riikasta tai hänen tämänhetkisestä olinpaikastaan ovat arvokkaita. Havainnot ja tiedot pyydetään ilmoittamaan Sisä-Suomen poliisin numeroon 0295414741 (klo 07 – 16) tai muuna aikana hälytysnumeroon 112. Havainnot voi ilmoittaa myös osoitteeseen [email protected]
Sisä-Suomen poliisi kaipaa havaintoja 6.5.2022 kadonneesta 14-vuotiaasta Riikka Isomäestä.
Sisä-Suomen poliisi kaipaa havaintoja 6.5.2022 kadonneesta 14-vuotiaasta Riikka Isomäestä.
Riikka on noin 155 cm pitkä, normaalivartaloinen ja hänellä on suorat tummat hiukset, jotka ulottuvat olkapäille. Vaatetuksena Riikalla oli kadotessaan musta huppari, punainen paita ja mukana punainen ruudullinen reppu. Riikan alahuulessa on kaksi pientä lävistystä ja hän käyttää meikkejä. Olemus on ”goottilainen”.
Viimeisin varma havainto on perjantaiaamulta 6.5.2022 klo 07.00 aikaan. Riikka oli lähtenyt ajamaan polkupyörällään kotoaan Jämsästä Riihossalontieltä. Riikan käyttämä polkupyörä on valkoinen Nopsa ja siinä oleva teksti on pinkkiä.
Poliisin tutkimuksissa on varmistunut, että Riikan käytössä oleva puhelin on paikantunut illasta 6.5.2022 Jyväskylän keskustan tuntumaan.
Kaikki havainnot Riikasta tai hänen tämänhetkisestä olinpaikastaan ovat arvokkaita. Havainnot ja tiedot pyydetään ilmoittamaan Sisä-Suomen poliisin numeroon 0295414741 (klo 07 – 16) tai muuna aikana hälytysnumeroon 112. Havainnot voi ilmoittaa myös osoitteeseen jamsa.rikostorjunta.sisa-suomi@poliisi.fi
NordenBladet — Päihtynyt motoristi törmäili LahdessaLahtiHämeenlinnantien ja Reissumiehenkadun risteyksessä tapahtui perjantaina iltapäivällä liikenneonnettomuus, jossa moottoripyöräilijä oli lähtenyt ohittamaan punaisissa valoissa seisseitä autoja oikealta puolelta ja törmännyt kääntyvään autoilijaan. Moottoripyörän kuljettaja on epäiltynä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.HämeenlinnaKolmekymppisen miehen epäillään kuljettaneen pakettiautoa alkoholin ja huumaavan aineen vaikutuksen alaisena Tuuloksentiellä perjantaina iltapäivällä. Kuljettaja on epäiltynä rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.JanakkalaKolmekymppisen miehen epäillään kuljettaneen henkilöautoa alkoholin ja huumaavan aineen vaikutuksen alaisena Tervajoentiellä aikaisin lauantaina aamulla. Kuljettaja on epäiltynä törkeästä rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Päihtynyt motoristi törmäili Lahdessa
Lahti Hämeenlinnantien ja Reissumiehenkadun risteyksessä tapahtui perjantaina iltapäivällä liikenneonnettomuus, jossa moottoripyöräilijä oli lähtenyt ohittamaan punaisissa valoissa seisseitä autoja oikealta puolelta ja törmännyt kääntyvään autoilijaan. Moottoripyörän kuljettaja on epäiltynä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Hämeenlinna Kolmekymppisen miehen epäillään kuljettaneen pakettiautoa alkoholin ja huumaavan aineen vaikutuksen alaisena Tuuloksentiellä perjantaina iltapäivällä. Kuljettaja on epäiltynä rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.
Janakkala Kolmekymppisen miehen epäillään kuljettaneen henkilöautoa alkoholin ja huumaavan aineen vaikutuksen alaisena Tervajoentiellä aikaisin lauantaina aamulla. Kuljettaja on epäiltynä törkeästä rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
NordenBladet — Nuoret miehet laittovat raiteille jarrutuskenkiä, johon juna törmäsi ja vaurioituiKemi 6.5.2022 kello 21.00 – 22.19 törkeä vahingonteko ja liikenteen häirintäKemin rautatieasemalla oli tyhjennetty jauhesammutin junaradalle kahden nuoren miehen toimesta ja paikalle mennyt partio tavoitti lähistöltä alle 18-vuotiaan nuoren miehen, joka sopi toisen epäillyn tekijän tuntomerkkeihin. Nuori mies kertoi lopulta puhuttelussa, että hän oli tyhjentämässä jauhesammuttimen raiteille. Puhuttelun yhteydessä partiolle tuli tieto, että raiteille oli laitettu nuorten miesten toimesta jarrutuskenkiä, johon Kolarista tullut juna oli törmännyt. Juna oli vaurioitunut ja tilanteessa oli ollut suuri vaara, että juna olisi suistunut raiteilta. Asiassa tarkistetaan myöhemmin, mitä muita vaurioita ratapihalle ja raiteille on tullut. Nuori mies vietiin Kemin poliisiasemalle, josta hänen vanhempi nouti hänet kotiin. Vahingot tulevat olemaan ilmeisesti huomattavat.Kemi 3-5.5.2022 näpistysToijärventiellä sijaitsevan omakotitalon pihalta anastettiin mustapunainen N1-merkkinen maastopyörä, jossa omia tarroja. Tornio 5.5.2022 kello 01.00 – 05.00 moottorikulkuneuvon käyttövarkauden yritysKeskikatu 2 sijaitsevan kerrostalon pihalla murtauduttiin henkilöautoon, jota yritettiin ottaa käyttöön.Kemi 6.5.2022 kello 21.04 kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta, rattijuopumus ja huumausaineen käyttörikosPoliisipartio suoritti normaalia partiointia Kemin alueella, jolloin he päättivät tarkistaa Veitsiluodontiellä henkilöautoa ajavan kuljettajan ajokunnon. Auton kuljettajana oli kemiläinen 40-vuotias mies. Mies puhalsi seulonta-alkometriin nolla tuloksen, mutta hänelle tehty huumepikatesti näytti positiivista amfetamiinille ja kannabikselle, josta syystä mies vietiin LPKS:ään verikokeeseen. Miehellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Tämä oli miehelle 18 kulkuneuvon kuljettaminen vuoden sisällä. Kemi 6.5.2022 kello 19.10 rattijuopumus, liikenneturvallisuuden vaarantaminen, liikennerikkomus ja kulkuneuvon kuljettaminen oikeudettaPoliisille tuli ilmoitus liikenneonnettomuudesta Takajärventie ja Isotörminkadun risteyksessä. Paikalle menneen poliisipartion tutkimuksissa kävi ilmi, että kolmion takaa tullut moottoripyöräilijä törmäsi risteyksessä kääntymässä olevan auton keulaan. Moottoripyöräilijä oli oululainen 31-vuotias mies ja hän loukkaantui tilanteessa. Mies puhalsi seulonta-alkometriin 0,42 mg/l ja hänellä ei ollut ajo-oikeutta. Moottoripyörä oli lisäksi poistettu liikennekäytöstä. Ensihoito vei miehen sairaalaan.
Nuoret miehet laittovat raiteille jarrutuskenkiä, johon juna törmäsi ja vaurioitui
Kemi 6.5.2022 kello 21.00 – 22.19 törkeä vahingonteko ja liikenteen häirintä Kemin rautatieasemalla oli tyhjennetty jauhesammutin junaradalle kahden nuoren miehen toimesta ja paikalle mennyt partio tavoitti lähistöltä alle 18-vuotiaan nuoren miehen, joka sopi toisen epäillyn tekijän tuntomerkkeihin. Nuori mies kertoi lopulta puhuttelussa, että hän oli tyhjentämässä jauhesammuttimen raiteille. Puhuttelun yhteydessä partiolle tuli tieto, että raiteille oli laitettu nuorten miesten toimesta jarrutuskenkiä, johon Kolarista tullut juna oli törmännyt. Juna oli vaurioitunut ja tilanteessa oli ollut suuri vaara, että juna olisi suistunut raiteilta. Asiassa tarkistetaan myöhemmin, mitä muita vaurioita ratapihalle ja raiteille on tullut. Nuori mies vietiin Kemin poliisiasemalle, josta hänen vanhempi nouti hänet kotiin. Vahingot tulevat olemaan ilmeisesti huomattavat.
Kemi 3-5.5.2022 näpistys Toijärventiellä sijaitsevan omakotitalon pihalta anastettiin mustapunainen N1-merkkinen maastopyörä, jossa omia tarroja.
Tornio 5.5.2022 kello 01.00 – 05.00 moottorikulkuneuvon käyttövarkauden yritys Keskikatu 2 sijaitsevan kerrostalon pihalla murtauduttiin henkilöautoon, jota yritettiin ottaa käyttöön.
Kemi 6.5.2022 kello 21.04 kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta, rattijuopumus ja huumausaineen käyttörikos Poliisipartio suoritti normaalia partiointia Kemin alueella, jolloin he päättivät tarkistaa Veitsiluodontiellä henkilöautoa ajavan kuljettajan ajokunnon. Auton kuljettajana oli kemiläinen 40-vuotias mies. Mies puhalsi seulonta-alkometriin nolla tuloksen, mutta hänelle tehty huumepikatesti näytti positiivista amfetamiinille ja kannabikselle, josta syystä mies vietiin LPKS:ään verikokeeseen. Miehellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Tämä oli miehelle 18 kulkuneuvon kuljettaminen vuoden sisällä.
Kemi 6.5.2022 kello 19.10 rattijuopumus, liikenneturvallisuuden vaarantaminen, liikennerikkomus ja kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta Poliisille tuli ilmoitus liikenneonnettomuudesta Takajärventie ja Isotörminkadun risteyksessä. Paikalle menneen poliisipartion tutkimuksissa kävi ilmi, että kolmion takaa tullut moottoripyöräilijä törmäsi risteyksessä kääntymässä olevan auton keulaan. Moottoripyöräilijä oli oululainen 31-vuotias mies ja hän loukkaantui tilanteessa. Mies puhalsi seulonta-alkometriin 0,42 mg/l ja hänellä ei ollut ajo-oikeutta. Moottoripyörä oli lisäksi poistettu liikennekäytöstä. Ensihoito vei miehen sairaalaan.
NordenBladet — Mopoilija ajoi poliisia karkuun humalassa Kiteellä, rattijuopumus Lieksasssa, Joensuussa pahoinpitely ja vahingonteko.Nuorukaista epäillään Kiteellä perjantai-iltana tapahtuneista törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.Poliisipartio oli päättänyt pysäyttää mopolla liikkuneen nuoren, mutta tämä oli päättänyt paeta. Pakeneminen tapahtui Kiteen keskustassa, missä nopeusrajoitus on pääasiassa 30 ja 40km/h. Mopoilija oli paennut katujen lisäksi pitkin kevyenliikenteen väyliä, kiinteistöjen pihoja ja parkkipaikkoja ja nurmialueita. Ajoreitin varrella oli ollut joitakin jalankulkijoita. Takaa-ajon aikana mopoilija oli ohittanut useita autoja.Myöhemmin tavoitettu kuljettaja puhalsi alkometriin 1,44 promillen lukemat, eikä hänellä ollut ajo-oikeutta. Mopossa ei ollut rekisterikilpeä. Poliisipartio pysäytti Lieksassa Rasivaarantiellä pakettiautolla liikkuneen miehen varhain lauantaiaamuna. Puhalluskoe oli osoitti 1,5 promillea. Auton kyydissä oli sen omistaja. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamista oikeudetta ja auton omistajaa kulkuneuvon luovuttamisesta juopuneelle ja kortittomalle.Hätäkeskukseen oli ilmoitettu pahoinpitelystä Joensuusta keskustan alueelta perjantaina hieman ennen puoltayötä. Mies oli lyönyt toista kasvoihin nyrkillä. Tapauksen jälkeen pahoinpitelijä seurasi uhria parkkipaikalle, jossa oli paljon nuoria ja löi siellä toista miestä nyrkillä kasvoihin. Uhrit saivat turvotusta kasvoihin ja verenvuotoa. Lyöjää epäillään kahdesta pahoinpitelystä. Poliisi tavoitti lyöjän ja otti hänet kiinni, vaikka tämä oli ehtinyt poistua paikalta.Nuorta tyttöä epäillään Joensuussa kauppatorilla perjantai-iltana tapahtuneesta vahingonteosta. Vartija oli tavoittanut hänet töhrimästä toriparkin sisäaulan seinää . Tyttö oli myöntänyt piirrelleensä tussilla hakaristin parkkialueen seinään. Häntä epäillään vahingonteosta. Poliisipartio löysi tytön kassista tussin, jolla seiniä oli töhritty.
Mopoilija ajoi poliisia karkuun humalassa Kiteellä, rattijuopumus Lieksasssa, Joensuussa pahoinpitely ja vahingonteko.
Poliisipartio oli päättänyt pysäyttää mopolla liikkuneen nuoren, mutta tämä oli päättänyt paeta. Pakeneminen tapahtui Kiteen keskustassa, missä nopeusrajoitus on pääasiassa 30 ja 40km/h. Mopoilija oli paennut katujen lisäksi pitkin kevyenliikenteen väyliä, kiinteistöjen pihoja ja parkkipaikkoja ja nurmialueita. Ajoreitin varrella oli ollut joitakin jalankulkijoita. Takaa-ajon aikana mopoilija oli ohittanut useita autoja.
Myöhemmin tavoitettu kuljettaja puhalsi alkometriin 1,44 promillen lukemat, eikä hänellä ollut ajo-oikeutta. Mopossa ei ollut rekisterikilpeä.
Poliisipartio pysäytti Lieksassa Rasivaarantiellä pakettiautolla liikkuneen miehen varhain lauantaiaamuna. Puhalluskoe oli osoitti 1,5 promillea. Auton kyydissä oli sen omistaja. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamista oikeudetta ja auton omistajaa kulkuneuvon luovuttamisesta juopuneelle ja kortittomalle.
Hätäkeskukseen oli ilmoitettu pahoinpitelystä Joensuusta keskustan alueelta perjantaina hieman ennen puoltayötä. Mies oli lyönyt toista kasvoihin nyrkillä. Tapauksen jälkeen pahoinpitelijä seurasi uhria parkkipaikalle, jossa oli paljon nuoria ja löi siellä toista miestä nyrkillä kasvoihin. Uhrit saivat turvotusta kasvoihin ja verenvuotoa. Lyöjää epäillään kahdesta pahoinpitelystä. Poliisi tavoitti lyöjän ja otti hänet kiinni, vaikka tämä oli ehtinyt poistua paikalta.
Nuorta tyttöä epäillään Joensuussa kauppatorilla perjantai-iltana tapahtuneesta vahingonteosta. Vartija oli tavoittanut hänet töhrimästä toriparkin sisäaulan seinää . Tyttö oli myöntänyt piirrelleensä tussilla hakaristin parkkialueen seinään. Häntä epäillään vahingonteosta. Poliisipartio löysi tytön kassista tussin, jolla seiniä oli töhritty.
NordenBladet — Huittisissa perjantai illan ja yön aikana jäi kiinni kaksi liikennejuopumuksesta epäiltyä ja yksi törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta epäilty.Perjantain ja lauantain välisenä yönä poliisipartio pysäytti Huhkolantiellä henkilöauton kuljettajan, joka puhalsi noin promillen verran seulonta-alkometriin. Kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen. Perjantaina illalla noin klo 21 aikaan henkilön epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta moposkootterilla Huittisissa. Skootterin kuljettaja ajoi Särmänkatua kohti Lauttakylänkadun risteystä ja siitä edelleen kohti Tampereentietä. Partio seurasi skootteria yrittäen pysäyttää tämän. Skootteri pysähtyi Lauttakylänkadulle ja kuljettaja yritti paeta paikalta juosten mutta poliisi tavoitti hänet näköetäisyydeltä. Kuljettajaksi osoittautui kortiton päihtynyt henkilö. Suoritettu puhalluskoe antoi tuloksen 0,98 promillea. Kuljettaja kuljetettiin verikokeeseen Huittisten terveyskeskukseen. Asian esitutkinta on kesken. Henkilöauton kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta Risto Rytin kadulla Huittisissa. Illalla noin klo 21 mieshenkilö ajoi kovalla vauhdilla aiheuttaen useita vaaratilanteita Huittisten keskustassa pysäköintialueella ja liikekeskuksen piha-alueella. Ajo oli ollut erittäin vaarallista, koska pihassa oli ollut paljon ihmisiä. Poliisipartio tavoitti kuljettajan, jonka ajokortti otettiin poliisin haltuun ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Huittisissa perjantai illan ja yön aikana jäi kiinni kaksi liikennejuopumuksesta epäiltyä ja yksi törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta epäilty.
Perjantain ja lauantain välisenä yönä poliisipartio pysäytti Huhkolantiellä henkilöauton kuljettajan, joka puhalsi noin promillen verran seulonta-alkometriin. Kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen.
Perjantaina illalla noin klo 21 aikaan henkilön epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta moposkootterilla Huittisissa. Skootterin kuljettaja ajoi Särmänkatua kohti Lauttakylänkadun risteystä ja siitä edelleen kohti Tampereentietä. Partio seurasi skootteria yrittäen pysäyttää tämän. Skootteri pysähtyi Lauttakylänkadulle ja kuljettaja yritti paeta paikalta juosten mutta poliisi tavoitti hänet näköetäisyydeltä. Kuljettajaksi osoittautui kortiton päihtynyt henkilö. Suoritettu puhalluskoe antoi tuloksen 0,98 promillea. Kuljettaja kuljetettiin verikokeeseen Huittisten terveyskeskukseen. Asian esitutkinta on kesken.
Henkilöauton kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta Risto Rytin kadulla Huittisissa. Illalla noin klo 21 mieshenkilö ajoi kovalla vauhdilla aiheuttaen useita vaaratilanteita Huittisten keskustassa pysäköintialueella ja liikekeskuksen piha-alueella. Ajo oli ollut erittäin vaarallista, koska pihassa oli ollut paljon ihmisiä. Poliisipartio tavoitti kuljettajan, jonka ajokortti otettiin poliisin haltuun ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.