maanantai, 17 marraskuun, 2025

Helena-Reet Ennet

Helena-Reet Ennet
20983 VIESTIT 0 KOMMENTIT

Rattijuoppoja Porissa ja Nakkilassa viikonloppuna

NordenBladet — Lounais-Suomen poliisipartio tavoitti viikonloppuna Porissa kaiteeseen törmänneen rattijuopon ja Nakkilassa ylinopeutta ajaneen rattijuopon.Porissa poliisipartio sai perjantaina kello 16.30 hätäkeskukselta ilmoituksen henkilöautosta, joka oli törmännyt Raumantiellä Lattomerentien risteyksen jälkeen ohituskaistan alussa keskikaiteeseen. Ennen törmäystä auto oli käynyt muutaman kerran vastaantulevien kaistalla. Kuljettajana toiminut nainen toimitettiin jatkotutkimuksiin. Hän puhalsi alkometriin 1 promillen lukeman. Hänen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Poliisipartiota vastaan ajoi sunnuntaina iltapäivällä Nakkilassa VT2:lla henkilöauto 135 km/h nopeudella nopeusrajoituksen ollessa 100 km/h. Partio kääntyi auton perään ja pysäytti sen. Kuljettajana toiminut mies puhalsi alkometriin nolla tuloksen, mutta hänelle tehty huumepikatesti osoitti positiivista amfetamiinille. Kuljettajalla ei ollut henkilöauton kuljettamiseen vaadittavaa ajo-oikeutta. Hänen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen, liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta. 

Lounais-Suomen poliisipartio tavoitti viikonloppuna Porissa kaiteeseen törmänneen rattijuopon ja Nakkilassa ylinopeutta ajaneen rattijuopon.

Porissa poliisipartio sai perjantaina kello 16.30 hätäkeskukselta ilmoituksen henkilöautosta, joka oli törmännyt Raumantiellä Lattomerentien risteyksen jälkeen ohituskaistan alussa keskikaiteeseen. Ennen törmäystä auto oli käynyt muutaman kerran vastaantulevien kaistalla. Kuljettajana toiminut nainen toimitettiin jatkotutkimuksiin. Hän puhalsi alkometriin 1 promillen lukeman. Hänen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.

 

Poliisipartiota vastaan ajoi sunnuntaina iltapäivällä Nakkilassa VT2:lla henkilöauto 135 km/h nopeudella nopeusrajoituksen ollessa 100 km/h. Partio kääntyi auton perään ja pysäytti sen. Kuljettajana toiminut mies puhalsi alkometriin nolla tuloksen, mutta hänelle tehty huumepikatesti osoitti positiivista amfetamiinille. Kuljettajalla ei ollut henkilöauton kuljettamiseen vaadittavaa ajo-oikeutta. Hänen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen, liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Oulun Kastellissa liikkunut koira otettu kiinni

NordenBladet — Oulun Kastellissa irrallaan liikkunut saksanpaimenkoira saatiin kiinni otettua.Sunnuntaina iltapäivällä Kastellissa liikkuneet henkilöt saivat kiinniotettua saksanpaimenkoiran, josta oli tullut hätäkeskukseen useita ilmoituksia viime päivien aikoina. Poliisi kuljetti koiran eläinkotiin.Poliisi kiittää koiran liikkeistä ilmoittaneita ja koiran kiinniottajia.

Oulun Kastellissa irrallaan liikkunut saksanpaimenkoira saatiin kiinni otettua.

Sunnuntaina iltapäivällä Kastellissa liikkuneet henkilöt saivat kiinniotettua saksanpaimenkoiran, josta oli tullut hätäkeskukseen useita ilmoituksia viime päivien aikoina. Poliisi kuljetti koiran eläinkotiin.

Poliisi kiittää koiran liikkeistä ilmoittaneita ja koiran kiinniottajia.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Syksyinen viikonloppu Rovaniemellä sujui poliisin näkökulmasta kohtuu rauhallisesti

NordenBladet — Lauantaina Rovaniemen keskustassa Lordi aukiolla Pohjolan Osuuspankin järjestämä yleisötilaisuus veti paljon ihmisiä paikalle. Poliisin näkökulmasta katsottuna yleisötilaisuus sujui moitteettomasti eikä tilaisuus aiheuttanut poliisille tehtäviä. Lauantai-iltana poliisi selvitti liikenneonnettomuutta Sodankyläntiellä.Liikenneonnettomuus SodankyläntielläPoliisi sai lauantaina illalla tehtävän Sodankyläntielle Rovaniemelle, jossa oli tapahtunut kahden henkilöauton liikenneonnettomuus. Paikan päällä poliisille selvisi, että toisen henkilöauton kuljettaja oli törmännyt kuljettamallaan autolla toisen auton keulaan vaurioseurauksin. Törmänneen auton kuljettaja puhalsi poliisin seulonta-alkometriin yli törkeän rattijuopumuksen rajan. Poliisi epäilee miehen syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen sekä liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.

Lauantaina Rovaniemen keskustassa Lordi aukiolla Pohjolan Osuuspankin järjestämä yleisötilaisuus veti paljon ihmisiä paikalle. Poliisin näkökulmasta katsottuna yleisötilaisuus sujui moitteettomasti eikä tilaisuus aiheuttanut poliisille tehtäviä. Lauantai-iltana poliisi selvitti liikenneonnettomuutta Sodankyläntiellä.

Liikenneonnettomuus Sodankyläntiellä

Poliisi sai lauantaina illalla tehtävän Sodankyläntielle Rovaniemelle, jossa oli tapahtunut kahden henkilöauton liikenneonnettomuus. Paikan päällä poliisille selvisi, että toisen henkilöauton kuljettaja oli törmännyt kuljettamallaan autolla toisen auton keulaan vaurioseurauksin. Törmänneen auton kuljettaja puhalsi poliisin seulonta-alkometriin yli törkeän rattijuopumuksen rajan. Poliisi epäilee miehen syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen sekä liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Takaa-ajo Varkaudessa lauantai-iltana

NordenBladet — 15-vuotiasta henkilöä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.Lauantai-iltana klo 23.20 poliisipartiota vastaan ajoi Varkaudessa VT-23:lla, Käärmeniementien risteyksen kohdalla himmeävaloinen moottoripyörä.Poliisipartion käännyttyä perään, moottoripyörä lähti kiihdyttämään vauhtiaan.Kuljettaja ei piitannut nopeusrajoituksista, punaisesta liikennevaloista eikä poliisiauton punaisesta pysäytysvalosta ajaessaan karkuun.Moottoripyörän kuljettaja käytti ajon aikana kevyenliikenteen väyliä, vastaantulevia kaistoja ja lisäksi kuljettajan epäillään yrittäneen eksyttää poliisia ajamalla osan matkaa ilman valoja.Poliisin saatua pysäytettyä ajoneuvon, ilmeni että kuljettajalla ei ollut kyseisen ajoneuvon kuljettamiseen vaadittavaa ajo-oikeutta.

15-vuotiasta henkilöä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Lauantai-iltana klo 23.20 poliisipartiota vastaan ajoi Varkaudessa VT-23:lla, Käärmeniementien risteyksen kohdalla himmeävaloinen moottoripyörä.

Poliisipartion käännyttyä perään, moottoripyörä lähti kiihdyttämään vauhtiaan.

Kuljettaja ei piitannut nopeusrajoituksista, punaisesta liikennevaloista eikä poliisiauton punaisesta pysäytysvalosta ajaessaan karkuun.

Moottoripyörän kuljettaja käytti ajon aikana kevyenliikenteen väyliä, vastaantulevia kaistoja ja lisäksi kuljettajan epäillään yrittäneen eksyttää poliisia ajamalla osan matkaa ilman valoja.

Poliisin saatua pysäytettyä ajoneuvon, ilmeni että kuljettajalla ei ollut kyseisen ajoneuvon kuljettamiseen vaadittavaa ajo-oikeutta.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Takaa-ajo Mikkelissä sunnuntaiaamuna

NordenBladet — Mikkeliläisen, noin 20-vuotiaan misehenkilön epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, törkeään rattijuopumukseen ja vammantuottamukseen.Sunnuntaiaamuna, noin klo 05 aikaan, Mikkelin Juvantiellä poliisipartiota ajoi vastaan henkilöauto huomattavaa ylinopeutta.Poliisipartion käännyttyä perään, autoilija lähti ajamaan karkuun.Myöhemmin hätäkeskukseen ilmoitettiin sivullisen henkilön toimesta samasta ajoneuvosta, joka oli Mikkelin torin tuntumassa ajellut pitkin jalkakäytäviä. Poliisipartion tavoitettua auton, se ei piitannut punaisesta pysäytysvalosta, vaan kiihdytti karkuun.Myöhemmin partio havaitsi Jyväskyläntien ja Lahteen kääntyvän tien liittymän tuntumassa sivullisen henkilöauton, johon oli törmätty toisella ajoneuvolla.Paikalle hälytettiin ambulanssi, joka kuljetti kyseisen ajoneuvon kuljettajaan sairaalaan tarkastettavaksi. Poliisipartiota paennut auto tavattiin hetkeä myöhemmin kolaroituna tyhjillään Pitkäjärven kiertoliittymästä. Poliisikoira jäljitti noin parikymppisen, kuljettajaksi epäillyn miehen maastosta.  

Mikkeliläisen, noin 20-vuotiaan misehenkilön epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, törkeään rattijuopumukseen ja vammantuottamukseen.

Sunnuntaiaamuna, noin klo 05 aikaan, Mikkelin Juvantiellä poliisipartiota ajoi vastaan henkilöauto huomattavaa ylinopeutta.

Poliisipartion käännyttyä perään, autoilija lähti ajamaan karkuun.

Myöhemmin hätäkeskukseen ilmoitettiin sivullisen henkilön toimesta samasta ajoneuvosta, joka oli Mikkelin torin tuntumassa ajellut pitkin jalkakäytäviä. 
Poliisipartion tavoitettua auton, se ei piitannut punaisesta pysäytysvalosta, vaan kiihdytti karkuun.

Myöhemmin partio havaitsi Jyväskyläntien ja Lahteen kääntyvän tien liittymän tuntumassa sivullisen henkilöauton, johon oli törmätty toisella ajoneuvolla.

Paikalle hälytettiin ambulanssi, joka kuljetti kyseisen ajoneuvon kuljettajaan sairaalaan tarkastettavaksi. 
Poliisipartiota paennut auto tavattiin hetkeä myöhemmin kolaroituna tyhjillään Pitkäjärven kiertoliittymästä. Poliisikoira jäljitti noin parikymppisen, kuljettajaksi epäillyn miehen maastosta. 
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Rattijuopumuksesta epäilty mies antoi poliisille väärät henkilötiedot Lahdessa

NordenBladet — Lahdessa jäi kiinni useita huumaantuneena ajamisesta epäiltyjä kuljettajia, Asikkalassa päihtyneen kuljettajan epäillään törmänneen autolla pylvääseen. Lahdessa jäi liikenteenvalvonnassa kiinni kovaa ylinopeutta autollaan ajanut nuori mies. Riihimäellä puolestaan otettiin kiinni järjestyksenvalvojia voimakkaasti vastustanut mies.LAHTI:Poliisi sai lauantaina iltapäivällä hätäkeskukselta tehtävän keskustassa sijaitsevaan kauppakeskukseen, jossa oli otettu kiinni näpistelystä epäilty nainen. Hieman yli 40-vuotiaan naisen epäillään anastaneen erilaista omaisuutta viidestä eri liikkeestä yhteensä yli 200 euron arvosta. Viidestä eri näpistyksestä epäilty nainen otettiin kiinni rikoksilta ja häiriöiltä suojaamiseksi. Nainen on ollut epäiltynä vastaavista teoista useita kertoja kuluneen vuoden aikana.Liikenteenvalvontaa lauantai-iltana suorittanut moottoripyöräpartio havaitsi valtatiellä 4 Mäkelässä kovaa ylinopeutta pohjoisen suuntaan etenevän henkilöauton. Partio mittasi auton nopeudeksi 188 km/h paikassa, jossa nopeusrajoitus on 120 km/h. Partio pysäytti auton ja määräsi autoa kuljettaneen nuoren miehen väliaikaiseen ajokieltoon. Miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.Poliisipartio pysäytti lauantaina aamupäivällä Metsäkankaalla henkilöauton tarkastaakseen kuljettajan ajokunnon. Autoa kuljettaneelle kolmekymppiselle naiselle suoritettu puhalluskoe oli kunnossa, mutta hänelle tehty huumepikatesti oli positiivinen. Naista epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.Poliisipartio pysäytti lauantaina iltapäivällä Metsäpellon alueella henkilöauton, jota kuljetti ajokiellossa oleva hieman yli 30-vuotias mies. Kuljettajalle suoritettu puhalluskoe osoitti alle rangaistavuuden olevia lukemia, mutta hänen epäillään käyttäneen lisäksi muita huumaavia aineita. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.Poliisi sai hätäkeskukselta tehtävän valtatietä 12 epävarmasti etenevästä henkilöautosta. Poliisipartio tavoitti auton pian ilmoituksen jälkeen Nastolassa. Autoa kuljettanut mies esitti aluksi toisen henkilön henkilöllisyystodistuksen, mutta tarkemman selvittelyn jälkeen kuljettajaksi osoittautui kolmekymppinen ajokiellossa oleva mies. Miehelle suoritettu puhalluskoe näytti nollaa, mutta päihtyneen oloisen miehen epäillään käyttäneen muita huumaavia aineita. Miehen hallusta löytyi vähäinen määrä huumaavia lääkkeitä joihin miehellä ei ollut reseptiä. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja väärän henkilötiedon antamisesta.ASIKKALA:Poliisi sai sunnuntaina aamuyöllä hätäkeskukselta tehtävän Viitailassa tapahtuneesta ulosajosta, jossa henkilöauto oli törmännyt puhelinpylvääseen. Autoa kuljettaneelle hieman yli 60-vuotiaalle miehelle suoritettu puhalluskoe osoitti törkeän rattijuopumuksen rajan ylittäviä lukemia. Mies otettiin kiinni verikokeita varten ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Miestä epäillään törkeän rattijuopumuksen lisäksi liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Törmäyksestä ei aiheutunut henkilövahinkoja.RIIHIMÄKI:Poliisi sai lauantain ja sunnuntain välisenä yönä tehtävän Riihimäen keskustassa sijaitsevaan ravintolaan, jossa järjestyksenvalvojat painivat miehen kanssa. Partiolle selvisi, että järjestyksenvalvojat olivat poistaneet ravintolasta miestä, joka oli vastustanut toimenpidettä voimakkaasti. Mies oli yrittänyt lyödä ja potkia järjestyksenvalvojia sekä purrut järjestyksenvalvojaa käteen. Järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta ja pahoinpitelystä epäilty mies otettiin kiinni rikoksista epäiltyä.

Lahdessa jäi kiinni useita huumaantuneena ajamisesta epäiltyjä kuljettajia, Asikkalassa päihtyneen kuljettajan epäillään törmänneen autolla pylvääseen. Lahdessa jäi liikenteenvalvonnassa kiinni kovaa ylinopeutta autollaan ajanut nuori mies. Riihimäellä puolestaan otettiin kiinni järjestyksenvalvojia voimakkaasti vastustanut mies.

LAHTI:

Poliisi sai lauantaina iltapäivällä hätäkeskukselta tehtävän keskustassa sijaitsevaan kauppakeskukseen, jossa oli otettu kiinni näpistelystä epäilty nainen. Hieman yli 40-vuotiaan naisen epäillään anastaneen erilaista omaisuutta viidestä eri liikkeestä yhteensä yli 200 euron arvosta. Viidestä eri näpistyksestä epäilty nainen otettiin kiinni rikoksilta ja häiriöiltä suojaamiseksi. Nainen on ollut epäiltynä vastaavista teoista useita kertoja kuluneen vuoden aikana.

Liikenteenvalvontaa lauantai-iltana suorittanut moottoripyöräpartio havaitsi valtatiellä 4 Mäkelässä kovaa ylinopeutta pohjoisen suuntaan etenevän henkilöauton. Partio mittasi auton nopeudeksi 188 km/h paikassa, jossa nopeusrajoitus on 120 km/h. Partio pysäytti auton ja määräsi autoa kuljettaneen nuoren miehen väliaikaiseen ajokieltoon. Miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Poliisipartio pysäytti lauantaina aamupäivällä Metsäkankaalla henkilöauton tarkastaakseen kuljettajan ajokunnon. Autoa kuljettaneelle kolmekymppiselle naiselle suoritettu puhalluskoe oli kunnossa, mutta hänelle tehty huumepikatesti oli positiivinen. Naista epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

Poliisipartio pysäytti lauantaina iltapäivällä Metsäpellon alueella henkilöauton, jota kuljetti ajokiellossa oleva hieman yli 30-vuotias mies. Kuljettajalle suoritettu puhalluskoe osoitti alle rangaistavuuden olevia lukemia, mutta hänen epäillään käyttäneen lisäksi muita huumaavia aineita. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Poliisi sai hätäkeskukselta tehtävän valtatietä 12 epävarmasti etenevästä henkilöautosta. Poliisipartio tavoitti auton pian ilmoituksen jälkeen Nastolassa. Autoa kuljettanut mies esitti aluksi toisen henkilön henkilöllisyystodistuksen, mutta tarkemman selvittelyn jälkeen kuljettajaksi osoittautui kolmekymppinen ajokiellossa oleva mies. Miehelle suoritettu puhalluskoe näytti nollaa, mutta päihtyneen oloisen miehen epäillään käyttäneen muita huumaavia aineita. Miehen hallusta löytyi vähäinen määrä huumaavia lääkkeitä joihin miehellä ei ollut reseptiä. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja väärän henkilötiedon antamisesta.

ASIKKALA:

Poliisi sai sunnuntaina aamuyöllä hätäkeskukselta tehtävän Viitailassa tapahtuneesta ulosajosta, jossa henkilöauto oli törmännyt puhelinpylvääseen. Autoa kuljettaneelle hieman yli 60-vuotiaalle miehelle suoritettu puhalluskoe osoitti törkeän rattijuopumuksen rajan ylittäviä lukemia. Mies otettiin kiinni verikokeita varten ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Miestä epäillään törkeän rattijuopumuksen lisäksi liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Törmäyksestä ei aiheutunut henkilövahinkoja.

RIIHIMÄKI:

Poliisi sai lauantain ja sunnuntain välisenä yönä tehtävän Riihimäen keskustassa sijaitsevaan ravintolaan, jossa järjestyksenvalvojat painivat miehen kanssa. Partiolle selvisi, että järjestyksenvalvojat olivat poistaneet ravintolasta miestä, joka oli vastustanut toimenpidettä voimakkaasti. Mies oli yrittänyt lyödä ja potkia järjestyksenvalvojia sekä purrut järjestyksenvalvojaa käteen. Järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta ja pahoinpitelystä epäilty mies otettiin kiinni rikoksista epäiltyä.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Useita törkeitä ylinopeuksia Joensuun ympäristössä

NordenBladet — Poliisi kirjasi törkeitä liikenneturvallisuuden vaarantamisia Joensussa, Liperissä ja Kontiolahdella. Lisäksi poliiisi tavoitti 4 rattijuopumusrikokseen syyllistynyttä lauantai-iltapäivän ja sunnuntaiaamun välillä.Nuorukaisen epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen Joensuussa VT9/23 ohitustiellä (Kuopiontiellä) sunnuntaina heti puolen yön jälkeen. Poliisipartio mittasi henkilöautoa ajaneelle nuorelle nopeuden 190km/h, kun rajoitus oli 80km/h. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Hänellä oli kyydissä yksi matkustaja.Poliisipartio mittasi henkilöautoilijalle Liperissä Kuopiontiellä sunnuntaina kello yhden jälkeen 173km/h ylinopeuden, kun sallittu nopeusrajoitus oli 100km/h. Nuorta miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja ajokortti otettiin poliisin haltuun. Kuljettajan lisäksi autossa oli kaksi matkustajaa ja tiellä muuta liikennettä.Moottoripyöräilijää epäillään lauantaina ennen puoltayötä  tapahtuneesta törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta Kontiolahdella Onttolantiellä. Poliisipartio mittasi moottoripyöräilijälle 132km/h nopeuden, kun rajoitus oli 60km/h. Kuljettajalla ei ollut ajo-oikeutta ja hän jäi kiinni kortitta ajosta jo seitsemännen kerran vuoden sisällä.Poliisipartio pysäytti autoilijan Lieksassa Nurmijärventiellä noin kello 15. Hänelle tehty puhalluskoe osoitti 2,12 promillea. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja ajokortti otettiin poliisin haltuun.Poliisipartio pysäytti Joensuussa Yläsatamakadulla lauantaina noin kello 18 henkilöautoilijan, jolle tehty huumausainepikatesti osoitti positiivista huumausaineille. Kuljettajan hallusta löytyi huumausaineita. Kuljettajaa epäillään huumausainerikoksesta, rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja ajokortti otettiin poliisin haltuun.Hätäkeskus oli saanut lauantaina kello 19.45 aikaan ilmoituksen Nurmeksesta Kuhmontieltä ulosajosta. Tapahtumapaikalla selvisi poliisipartiolle, että henkilöautolla oli ajettu Kuhmon suunnasta Nurmeksen suuntaan ja mutkassa kuljettaja oli menettänyt ajoneuvon hallinnan suistuen tieltä oikealle raviin, jossa auto oli mennyt katon kautta ympäri. Epäilty kuljettaja oli puhaltanut poliisin alkometriin 2,09 promillea. Sekä kuljettaja että autossa ollut matkustaja oli kuljetettu sairaalaan. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, sillä hänellä ei ollut ajo-oikeutta.Poliisipartio puhallutti autoilijan sunnuntaina noin kello kahden aikaan Joensuun Siihtalassa. Kuljettajalle tehty puhalluskoe oli osoittanut 0,61mg/l. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, sillä hänellä ei ollut ajo-oikeutta ja hän oli ajokiellossa.Hirvi ja auto törmäsivät lauantaina kello 19.25 aikaan Liperissä Käsämäntiellä. Autoon tuli vaurioita ja hirvi kuoli paikalle ojaan. Henkilövahinkoja ei tullut. Hirvi oli juossut tielle yllättäen lähellä Kuopiontien risteystä. 

Poliisi kirjasi törkeitä liikenneturvallisuuden vaarantamisia Joensussa, Liperissä ja Kontiolahdella. Lisäksi poliiisi tavoitti 4 rattijuopumusrikokseen syyllistynyttä lauantai-iltapäivän ja sunnuntaiaamun välillä.

Nuorukaisen epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen Joensuussa VT9/23 ohitustiellä (Kuopiontiellä) sunnuntaina heti puolen yön jälkeen. Poliisipartio mittasi henkilöautoa ajaneelle nuorelle nopeuden 190km/h, kun rajoitus oli 80km/h. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Hänellä oli kyydissä yksi matkustaja.

Poliisipartio mittasi henkilöautoilijalle Liperissä Kuopiontiellä sunnuntaina kello yhden jälkeen 173km/h ylinopeuden, kun sallittu nopeusrajoitus oli 100km/h. Nuorta miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja ajokortti otettiin poliisin haltuun. Kuljettajan lisäksi autossa oli kaksi matkustajaa ja tiellä muuta liikennettä.

Moottoripyöräilijää epäillään lauantaina ennen puoltayötä  tapahtuneesta törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta Kontiolahdella Onttolantiellä. Poliisipartio mittasi moottoripyöräilijälle 132km/h nopeuden, kun rajoitus oli 60km/h. Kuljettajalla ei ollut ajo-oikeutta ja hän jäi kiinni kortitta ajosta jo seitsemännen kerran vuoden sisällä.

Poliisipartio pysäytti autoilijan Lieksassa Nurmijärventiellä noin kello 15. Hänelle tehty puhalluskoe osoitti 2,12 promillea. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja ajokortti otettiin poliisin haltuun.

Poliisipartio pysäytti Joensuussa Yläsatamakadulla lauantaina noin kello 18 henkilöautoilijan, jolle tehty huumausainepikatesti osoitti positiivista huumausaineille. Kuljettajan hallusta löytyi huumausaineita. Kuljettajaa epäillään huumausainerikoksesta, rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja ajokortti otettiin poliisin haltuun.

Hätäkeskus oli saanut lauantaina kello 19.45 aikaan ilmoituksen Nurmeksesta Kuhmontieltä ulosajosta. Tapahtumapaikalla selvisi poliisipartiolle, että henkilöautolla oli ajettu Kuhmon suunnasta Nurmeksen suuntaan ja mutkassa kuljettaja oli menettänyt ajoneuvon hallinnan suistuen tieltä oikealle raviin, jossa auto oli mennyt katon kautta ympäri. Epäilty kuljettaja oli puhaltanut poliisin alkometriin 2,09 promillea. Sekä kuljettaja että autossa ollut matkustaja oli kuljetettu sairaalaan. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, sillä hänellä ei ollut ajo-oikeutta.

Poliisipartio puhallutti autoilijan sunnuntaina noin kello kahden aikaan Joensuun Siihtalassa. Kuljettajalle tehty puhalluskoe oli osoittanut 0,61mg/l. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, sillä hänellä ei ollut ajo-oikeutta ja hän oli ajokiellossa.

Hirvi ja auto törmäsivät lauantaina kello 19.25 aikaan Liperissä Käsämäntiellä. Autoon tuli vaurioita ja hirvi kuoli paikalle ojaan. Henkilövahinkoja ei tullut. Hirvi oli juossut tielle yllättäen lähellä Kuopiontien risteystä.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Kokoontumisajot Lounais-Suomen alueella

NordenBladet — 17-18.09. välisenä yönä Lounais-Suomen alueella järjestettiin kokoontumisajoja, joista jokainen keräsi satoja osallistujia. Kaksi kokoontumisista oli ilmoitettu ennakkoon poliisille, yksi järjestettiin ilmoittamatta. Poliisi valvoi tapahtumia.Kokoontumiset tapahtuivat autoilla ja kaksipyöräisillä ja liikkuivat Turun, Rauman, Liedon, Loimaan, Someron ja Kosken alueilla, ylittäen myös Kanta-Hämeen maakuntarajan. Lounais-Suomen poliisi iski tapahtumiin omalla toiminta-alueellaan.Illan ja yön aikana toteutetussa valvonnassa noin 500 kuljettajan ajokunto ja ajo-oikeus tarkastettiin, sekä puututtiin rikoksiin ja rikkomuksiin.Valvonnassa kirjattiin parikymmentä ajokieltoa ja tavattiin lisäksi viisi jo valmiiksi ajo-oikeudetonta kuljettajaa. Kolmisenkymmentä kuljettajaa sakotettiin nopeuden, ajotavan, puuttuvan ajo-oikeuden tai kunnoltaan liikenteeseen soveltumattoman ajoneuvon vuoksi.Törkeitä liikenneturvallisuuden vaarantamisia etenee rikostutkintaan kolmessa tapauksessa. Yksi mainituista oli poliisin pakeneminen autolla noin 240km/h nopeudella. Ajo-oikeudeton ja päihtynyt kuljettaja otettiin kiinni.Törkeitä rattijuopumuksia kirjattiin kaksi ja rattijuopumuksia kaksi. Rattijuopumusasioista yksi johtui huumausaineista.Yksi kuljettaja oli etsintäkuulutettu asepalveluksen välttelyn vuoksi.Yksi kuljettaja otettiin kiinni epävarman henkilöllisyyden ja maassa oleskelun edellytysten selvittämiseksi.Huomautuksia annettiin eri syistä tusinoittain.Useampi kuin joka kymmenes valvonnassa tavattu kuljettaja joutui erilaisten poliisitoimien kohteeksi. Liikennepoliisin kokeneen ryhmänjohtajan mukaan kokonaissaldo oli järjetön.

17-18.09. välisenä yönä Lounais-Suomen alueella järjestettiin kokoontumisajoja, joista jokainen keräsi satoja osallistujia. Kaksi kokoontumisista oli ilmoitettu ennakkoon poliisille, yksi järjestettiin ilmoittamatta. Poliisi valvoi tapahtumia.

Kokoontumiset tapahtuivat autoilla ja kaksipyöräisillä ja liikkuivat Turun, Rauman, Liedon, Loimaan, Someron ja Kosken alueilla, ylittäen myös Kanta-Hämeen maakuntarajan. Lounais-Suomen poliisi iski tapahtumiin omalla toiminta-alueellaan.

Illan ja yön aikana toteutetussa valvonnassa noin 500 kuljettajan ajokunto ja ajo-oikeus tarkastettiin, sekä puututtiin rikoksiin ja rikkomuksiin.

Valvonnassa kirjattiin parikymmentä ajokieltoa ja tavattiin lisäksi viisi jo valmiiksi ajo-oikeudetonta kuljettajaa. 

Kolmisenkymmentä kuljettajaa sakotettiin nopeuden, ajotavan, puuttuvan ajo-oikeuden tai kunnoltaan liikenteeseen soveltumattoman ajoneuvon vuoksi.

Törkeitä liikenneturvallisuuden vaarantamisia etenee rikostutkintaan kolmessa tapauksessa. Yksi mainituista oli poliisin pakeneminen autolla noin 240km/h nopeudella. Ajo-oikeudeton ja päihtynyt kuljettaja otettiin kiinni.

Törkeitä rattijuopumuksia kirjattiin kaksi ja rattijuopumuksia kaksi. Rattijuopumusasioista yksi johtui huumausaineista.

Yksi kuljettaja oli etsintäkuulutettu asepalveluksen välttelyn vuoksi.

Yksi kuljettaja otettiin kiinni epävarman henkilöllisyyden ja maassa oleskelun edellytysten selvittämiseksi.

Huomautuksia annettiin eri syistä tusinoittain.

Useampi kuin joka kymmenes valvonnassa tavattu kuljettaja joutui erilaisten poliisitoimien kohteeksi. 

Liikennepoliisin kokeneen ryhmänjohtajan mukaan kokonaissaldo oli järjetön.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi etsii Kuopion alueella 62-vuotiasta naishenkilöä.

NordenBladet — Poliisi etsii Kuopion alueella 62-vuotiasta naishenkilöä.Poliisi etsii Kuopion alueella 62-vuotiasta naishenkilöä. Etsittävä henkilö on 160-170 cm pitkä ja vartalotyypiltään normaali. Henkilö on pukeutunut  isoon Suomi -pipoon, tumman violettiin takkiin ja tumman sinisiin farkuihin. Henkilö liikkuu etukumarassa. Henkilöön liittyvät havainnot voi ilmoittaa hätäkeskukseen. 

Poliisi etsii Kuopion alueella 62-vuotiasta naishenkilöä.

Poliisi etsii Kuopion alueella 62-vuotiasta naishenkilöä. Etsittävä henkilö on 160-170 cm pitkä ja vartalotyypiltään normaali. Henkilö on pukeutunut  isoon Suomi -pipoon, tumman violettiin takkiin ja tumman sinisiin farkuihin. Henkilö liikkuu etukumarassa. Henkilöön liittyvät havainnot voi ilmoittaa hätäkeskukseen. 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi tutkii Kokkolan keskustassa lauantai-illalla tapahtunutta ampumavälikohtausta.

NordenBladet — Poliisi tutkii Kokkolan keskustassa lauantai-illalla tapahtunutta ampumavälikohtausta.Poliisi tutkii Kokkolan keskustassa lauantai-illalla tapahtunutta ampumavälikohtausta.Poliisi sai lauantaina hieman ennen 19 ilmoituksen, jonka mukaan Kokkolan keskustassa Torikadulla olisi ammuttu useita laukauksia. Tapahtumapaikalla meni useita poliisipartioita selvittämään asiaa ja mahdollisia osallisia.Tässä vaiheessa poliisin tiedossa ei ole että kukaan olisi loukkaantunut tilanteessa. Tilanteesta ei aiheudu enää vaaraa sivullisille.Asian tutkintaa jatketaan ampuma-aserikoksena sekä vaaran aiheuttamisena. 

Poliisi tutkii Kokkolan keskustassa lauantai-illalla tapahtunutta ampumavälikohtausta.

Poliisi tutkii Kokkolan keskustassa lauantai-illalla tapahtunutta ampumavälikohtausta.

Poliisi sai lauantaina hieman ennen 19 ilmoituksen, jonka mukaan Kokkolan keskustassa Torikadulla olisi ammuttu useita laukauksia. Tapahtumapaikalla meni useita poliisipartioita selvittämään asiaa ja mahdollisia osallisia.
Tässä vaiheessa poliisin tiedossa ei ole että kukaan olisi loukkaantunut tilanteessa. Tilanteesta ei aiheudu enää vaaraa sivullisille.

Asian tutkintaa jatketaan ampuma-aserikoksena sekä vaaran aiheuttamisena.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi