NordenBladet — Lounais-Suomen poliisi epäilee naisen puukottaneen miestä yksityisasunnossa Paraisilla.Poliisi sai lauantaina iltapäivällä kotihälytyksen yksityisasuntoon Paraisille. Asunnossa oli poliisin saapuessa kaksi loukkaantunutta henkilöä, mies ja nainen.Poliisin tekemän esitutkinnan perusteella henkilöt olivat alkaneet riidellä keskenään ja tilanne kärjistyi puukotukseen. Poliisi epäilee naisen puukottaneen ensin miestä ja vahingoittaneen sitten itseään. Asiaa tutkitaan törkeänä pahoinpitelynä. Poliisi jatkaa asian esitutkintaa eikä tiedota asiasta enempää.
Lounais-Suomen poliisi epäilee naisen puukottaneen miestä yksityisasunnossa Paraisilla.
Poliisi sai lauantaina iltapäivällä kotihälytyksen yksityisasuntoon Paraisille. Asunnossa oli poliisin saapuessa kaksi loukkaantunutta henkilöä, mies ja nainen.
Poliisin tekemän esitutkinnan perusteella henkilöt olivat alkaneet riidellä keskenään ja tilanne kärjistyi puukotukseen. Poliisi epäilee naisen puukottaneen ensin miestä ja vahingoittaneen sitten itseään.
Asiaa tutkitaan törkeänä pahoinpitelynä. Poliisi jatkaa asian esitutkintaa eikä tiedota asiasta enempää.
NordenBladet — Lahdessa vartija otti kiinni miehen ja naisen, joiden epäillään saaneen kaupasta petoksella haltuunsa arvokkaan Dronen. Rattijuopumuksesta epäillyt kuljettajat ajoivat ulos tieltä Heinolassa sekä Jokioisilla, Hämeenlinnassa puolestaan rattijuopumuksesta epäilty jäi kiinni ajettuaan ylinopeutta.LAHTI:Poliisi sai maanantaina aamulla tehtävän Renkomäkeen, jossa liikkui hätäkeskukseen tehdyn ilmoituksen mukaan sekavasti käyttäytyvä mies. Partio tavoitti tuntomerkkeihin sopivan hieman yli 40-vuotiaan miehen, joka otettiin kiinni voimassaolevan etsintäkuulutuksen vuoksi. Miehen hallusta löytyi turvallisuustarkastuksen yhteydessä epäiltyä huumausainetta sekä huumaavia lääkkeitä, minkä vuoksi häntä epäillään huumausainerikoksesta.Poliisi sai maanantaina iltapäivällä ilmoituksen, jonka mukaan vartija oli ottanut Renkomäessä kiinni miehen ja naisen, jotka olivat saaneet kaupasta haltuunsa arvokkaan dronen vaihtamalla siihen hintalapun huomattavasti halvemmasta tuotteesta. Mies oli kuitenkin lähtenyt vartijalta karkuun ennen poliisin saapumista, mutta poliisi partio otti tuntomerkkeihin sopivan miehen kiinni lähistöltä. Mies ja nainen otettiin kiinni petoksesta epäiltyinä, molemmilla oli lisäksi voimassaolevia etsintäkuulutuksia. Lähes 1400 euron arvoinen drone saatiin takaisin myyntikuntoisena.HEINOLA:Poliisi sai maanantaina puolenpäivän aikaan ilmoituksen Lusissa tapahtuneesta henkilöauton ulosajosta. Henkilöautoa kuljettanut keski-ikäinen mies oli tuntemattomasta syystä ajautunut ulos tieltä törmäten sähkötolppaan. Sähkötolppa oli katkennut törmäyksessä ja miehen kuljettama auto oli vaurioitunut pahoin. Autossa yksin ollut kuljettaja toimitettiin sairaalaan tarkastettavaksi. Auton kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja rattijuopumuksesta. HÄMEENLINNA:Poliisipartio pysäytti maanantaina iltapäivällä Tuuloksessa, valtatiellä 12, ylinopeutta vastaantulleen henkilöauton. Auton nopeudeksi mitattiin 107 km/h vaikka nopeusrajoitus paikalla oli 80 km/h. Auton parikymppiselle mieskuljettajalle suoritettu puhalluskoe ylitti rangaistavuuden rajan, minkä vuoksi hänelle suoritettiin tarkkuusalkometrikoe. Miehelle kirjattiin kokeen jälkeen sakko rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Mies määrättiin myös väliaikaiseen ajokieltoon.JOKIOINEN:Poliisipartio sai maanantai-iltana ilmoituksen, jonka mukaan henkilöautoa kuljettanut nainen oli ajanut hiljaisella vauhdilla ojaan Jokioisilla. Poliisipartio tavoitti autosta kuljettajaksi epäillyn hieman alle 50-vuotiaan naisen, joka puhalsi alkometriin törkeän rattijuopumuksen rajan ylittävät lukemat. Törkeästä rattijuopumuksesta sekä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta epäilty nainen otettiin kiinni ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Lahdessa vartija otti kiinni miehen ja naisen, joiden epäillään saaneen kaupasta petoksella haltuunsa arvokkaan Dronen. Rattijuopumuksesta epäillyt kuljettajat ajoivat ulos tieltä Heinolassa sekä Jokioisilla, Hämeenlinnassa puolestaan rattijuopumuksesta epäilty jäi kiinni ajettuaan ylinopeutta.
LAHTI:
Poliisi sai maanantaina aamulla tehtävän Renkomäkeen, jossa liikkui hätäkeskukseen tehdyn ilmoituksen mukaan sekavasti käyttäytyvä mies. Partio tavoitti tuntomerkkeihin sopivan hieman yli 40-vuotiaan miehen, joka otettiin kiinni voimassaolevan etsintäkuulutuksen vuoksi. Miehen hallusta löytyi turvallisuustarkastuksen yhteydessä epäiltyä huumausainetta sekä huumaavia lääkkeitä, minkä vuoksi häntä epäillään huumausainerikoksesta.
Poliisi sai maanantaina iltapäivällä ilmoituksen, jonka mukaan vartija oli ottanut Renkomäessä kiinni miehen ja naisen, jotka olivat saaneet kaupasta haltuunsa arvokkaan dronen vaihtamalla siihen hintalapun huomattavasti halvemmasta tuotteesta. Mies oli kuitenkin lähtenyt vartijalta karkuun ennen poliisin saapumista, mutta poliisi partio otti tuntomerkkeihin sopivan miehen kiinni lähistöltä. Mies ja nainen otettiin kiinni petoksesta epäiltyinä, molemmilla oli lisäksi voimassaolevia etsintäkuulutuksia. Lähes 1400 euron arvoinen drone saatiin takaisin myyntikuntoisena.
HEINOLA:
Poliisi sai maanantaina puolenpäivän aikaan ilmoituksen Lusissa tapahtuneesta henkilöauton ulosajosta. Henkilöautoa kuljettanut keski-ikäinen mies oli tuntemattomasta syystä ajautunut ulos tieltä törmäten sähkötolppaan. Sähkötolppa oli katkennut törmäyksessä ja miehen kuljettama auto oli vaurioitunut pahoin. Autossa yksin ollut kuljettaja toimitettiin sairaalaan tarkastettavaksi. Auton kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja rattijuopumuksesta.
HÄMEENLINNA:
Poliisipartio pysäytti maanantaina iltapäivällä Tuuloksessa, valtatiellä 12, ylinopeutta vastaantulleen henkilöauton. Auton nopeudeksi mitattiin 107 km/h vaikka nopeusrajoitus paikalla oli 80 km/h. Auton parikymppiselle mieskuljettajalle suoritettu puhalluskoe ylitti rangaistavuuden rajan, minkä vuoksi hänelle suoritettiin tarkkuusalkometrikoe. Miehelle kirjattiin kokeen jälkeen sakko rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Mies määrättiin myös väliaikaiseen ajokieltoon.
JOKIOINEN:
Poliisipartio sai maanantai-iltana ilmoituksen, jonka mukaan henkilöautoa kuljettanut nainen oli ajanut hiljaisella vauhdilla ojaan Jokioisilla. Poliisipartio tavoitti autosta kuljettajaksi epäillyn hieman alle 50-vuotiaan naisen, joka puhalsi alkometriin törkeän rattijuopumuksen rajan ylittävät lukemat. Törkeästä rattijuopumuksesta sekä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta epäilty nainen otettiin kiinni ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
NordenBladet — Kaasulämmitteisten pientalojen omistajille tarjotaan nyt samankaltaista avustusta, jota öljylämmityksen vaihtajat ovat voineet hakea ELY-keskuksesta kahden vuoden ajan. Avustuksen jatkuva haku on avattu 18.10., ja sitä voi hakea 7.4.2022 jälkeen syntyneisiin kustannuksiin.Ympäristöministeriö ja Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus tiedottavat Uutta avustusta voidaan myöntää pientaloille, jotka on liitetty maakaasua kuljettavaan siirtoverkostoon. Suomessa arvioidaan olevan noin 4 000 avustuskelpoista kotitaloutta. Tukea voi hakea maakaasua käyttävän kaasulämmitysjärjestelmän poistamiseen ja korvaamiseen toisella lämmitysjärjestelmällä, ei kuitenkaan fossiilisia polttoaineita tai biokaasua tai -öljyä käyttävällä lämmitysjärjestelmällä.”Käsillä oleva energiakriisi alleviivaa, että kalliista ja riskialttiista fossiilienergiasta on irtauduttava nopeasti. Tämä koskee myös koteja. Kotitalouksille tarjolla olevat lämmitystaparemonttituet ovat olleet erittäin suosittuja, ja nyt avustusta on tarjolla myös maakaasulämmityksestä luopuville. Kannustan lämpimästi harkitsemaan, olisiko nyt hyvä hetki vaihtaa oman kodin lämmitys kestävämmäksi, ja selvittämään omaan tilanteeseen sopivin tukimuoto”, ympäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalo sanoo.Fossiilisesta lämmityksestä pois vaihtavia pientalojen omistajia tuetaan nyt monin eri tavoin, joten kukin kotitalous voi valita omaan tilanteeseensa ja rakennukseensa parhaiten sopivan tukimuodon useista vaihtoehdoista. Yhteen kohteeseen voi kuitenkin saada vain yhdenlaista valtion tukea.ELY-keskuksen avustuksen lisäksi lämmitysremontteihin on tarjolla kotitalousvähennystä verotuksessa sekä Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARAn energia-avustusta. Jälkimmäistä avustusta on tarjolla myös taloyhtiöille.Avustuksen ehdot pitkälti samat kuin öljylämmityksen vaihtajilleUutta avustusta tullaan myöntämään maakaasulämmityksen vaihtajille pitkälti samoin ehdoin kuin öljylämmityksen vaihtajille. Avustusta voivat hakea ympärivuotisessa asuinkäytössä olevien omakoti- ja paritalojen omistajat, ja sitä voidaan myöntää uudesta lämmitysmuodosta riippuen 2 500 tai 4 000 euroa. Avustuskelpoisia ovat 7.4.2022 jälkeen syntyneet kustannukset.”Hakijan kannattaa tutustua huolellisesti omaan kiinteistöön parhaiten sopiviin lämmitysratkaisuihin sekä avustuksen hakuohjeisiin. Hakuprosessi sujuu helpoiten, kun hankkii kerralla kaikki tarvittavat liitteet ja tekee hakemuksen sähköisesti Aluehallinnon asiointipalvelussa”, suosittelee ryhmäpäällikkö Vesa-Pekka Heikkilä Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksesta. Pirkanmaan ELY-keskus käsittelee koko maan avustushakemukset.Öljylämmityksen vaihtajille tarjottavaa avustusta on hakenut reilun kahden vuoden aikana jo yli 25 000 kotitaloutta. Avustushakemuksista on käsitelty tähän mennessä lähes 18 000, ja myönteisen päätöksen on saanut yli 16 000 hakijaa. Lähes 12 000 pientalon omistajaa on jo vaihtanut lämmityksen ja saanut avustuksen tililleen.Lue lisääAvustuksen ehdot ja hakeminen: Avustus pientalon kaasulämmityksestä luopumiseksi (ely -keskus.fi)Usein kysytyt kysymykset: Avustus maakaasulämmityksen vaihtajalle (ely-keskus.fi)Asiakaspalvelu ja neuvontaAvustuksen ehdot ja hakeminen: Ympäristöasioiden asiakaspalvelu (ely-keskus.fi)Tekniset ratkaisut: Kuluttajien energianeuvonta (motiva.fi)Lisätietoja medialleMinisterin haastattelupyynnöt: Heikki Isotalo ministeri Maria Ohisalon erityisavustaja p. 040 8617 204 [email protected]Avustus: Vesa-Pekka Heikkilä ryhmäpäällikkö Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus p. 0295 036 324 [email protected]Fossiilisesta öljy- ja kaasulämmityksestä luopuminen: Pekka Kalliomäki rakennusneuvos ympäristöministeriö p. 0295 250 114 [email protected]
Kaasulämmitteisten pientalojen omistajille tarjotaan nyt samankaltaista avustusta, jota öljylämmityksen vaihtajat ovat voineet hakea ELY-keskuksesta kahden vuoden ajan. Avustuksen jatkuva haku on avattu 18.10., ja sitä voi hakea 7.4.2022 jälkeen syntyneisiin kustannuksiin.
NordenBladet — Itä-Uudenmaan poliisin partio otti kiinni viime yönä Vantaalla miehen, jonka epäillään syyllistyneen viime viikon keskiviikkona 12.10. Korsossa tapahtuneeseen vakavaan väkivallantekoon.Poliisi julkaisi kuvan epäillystä 14.10. ja pyysi kansalaisia ilmoittamaan havainnoistaan suoraan hätäkeskukseen.– Viime öinen kiinniotto sujui rauhallisesti ja tapauksen tutkintaa jatketaan nyt Itä-Uudenmaan poliisissa. Tällä hetkellä meillä ei ole tapauksesta muuta tiedotettavaa, kertoo rikoskomisario Mikko Minkkinen.
Itä-Uudenmaan poliisin partio otti kiinni viime yönä Vantaalla miehen, jonka epäillään syyllistyneen viime viikon keskiviikkona 12.10. Korsossa tapahtuneeseen vakavaan väkivallantekoon.
Poliisi julkaisi kuvan epäillystä 14.10. ja pyysi kansalaisia ilmoittamaan havainnoistaan suoraan hätäkeskukseen.
– Viime öinen kiinniotto sujui rauhallisesti ja tapauksen tutkintaa jatketaan nyt Itä-Uudenmaan poliisissa. Tällä hetkellä meillä ei ole tapauksesta muuta tiedotettavaa, kertoo rikoskomisario Mikko Minkkinen.
NordenBladet — Hyökkäyksessä kuoli toinen koira.Tapauksen johdosta poliisilla on selvitettävänä koiran vartioinnin asianmukaisuus. Rikoslain säännös eläimen vartioimatta jättämisestä edellyttää eläimestä vastuussa olevalta henkilöltä tahallisuutta tai törkeää huolimattomuutta ja sen lisäksi pitää olla tietoisuus siitä, että eläin on ihmiselle vaarallinen.Tiedotusvälineet ovat tiedustelleet poliisilta eläimen lopettamisesta. Poliisilla on poliisilain nojalla tietyissä tarkkaan säännellyissä tapauksissa oikeus ottaa kiinni ja viimesijaisena keinona lopettaa eläin, mutta nyt kyseessä olevaan tapaukseen säännös ei sovellu. Poliisi ei ole myöskään antanut kyseessä olevan eläimen lopettamisen suhteen minkäänlaisia kehotuksia tai ohjeita.
Hyökkäyksessä kuoli toinen koira.
Tapauksen johdosta poliisilla on selvitettävänä koiran vartioinnin asianmukaisuus. Rikoslain säännös eläimen vartioimatta jättämisestä edellyttää eläimestä vastuussa olevalta henkilöltä tahallisuutta tai törkeää huolimattomuutta ja sen lisäksi pitää olla tietoisuus siitä, että eläin on ihmiselle vaarallinen.
Tiedotusvälineet ovat tiedustelleet poliisilta eläimen lopettamisesta. Poliisilla on poliisilain nojalla tietyissä tarkkaan säännellyissä tapauksissa oikeus ottaa kiinni ja viimesijaisena keinona lopettaa eläin, mutta nyt kyseessä olevaan tapaukseen säännös ei sovellu. Poliisi ei ole myöskään antanut kyseessä olevan eläimen lopettamisen suhteen minkäänlaisia kehotuksia tai ohjeita.
NordenBladet — Mökkikiinteistön rakennuksia tuhoutui korjauskelvottomiksi tulipalossa Söholmenin saaressa Kemiönsaaren eteläpuolella varhain maanantaiaamuna.Hätäkeskukseen tuli aikaisin maanantaiaamuna ilmoitus Käsnäsin satamasta käsin havaitusta tulipalosta Söholmenin saaressa Kasnäsin eteläpuolella. Kiinteistöllä olevista viidestä rakennuksesta kolme, mukaan lukien päärakennus, oli täyden palon vaiheessa pelastuslaitoksen saapuessa paikalle. Rakennukset tuhoutuivat palossa korjauskelvottomiksi. Saman kiinteistön kaksi erillään ollutta rakennusta säilyivät vahingoittumattomina.Palossa ei sattunut henkilövahinkoja. Lounais-Suomen poliisi tutkii tulipalon syytä normaalina palonsyyn tutkintana, eikä asiassa epäillä rikosta.
Mökkikiinteistön rakennuksia tuhoutui korjauskelvottomiksi tulipalossa Söholmenin saaressa Kemiönsaaren eteläpuolella varhain maanantaiaamuna.
Hätäkeskukseen tuli aikaisin maanantaiaamuna ilmoitus Käsnäsin satamasta käsin havaitusta tulipalosta Söholmenin saaressa Kasnäsin eteläpuolella.
Kiinteistöllä olevista viidestä rakennuksesta kolme, mukaan lukien päärakennus, oli täyden palon vaiheessa pelastuslaitoksen saapuessa paikalle. Rakennukset tuhoutuivat palossa korjauskelvottomiksi. Saman kiinteistön kaksi erillään ollutta rakennusta säilyivät vahingoittumattomina.
Palossa ei sattunut henkilövahinkoja. Lounais-Suomen poliisi tutkii tulipalon syytä normaalina palonsyyn tutkintana, eikä asiassa epäillä rikosta.
NordenBladet — Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus vangitsi tänään pidetyssä pakkokeinoistunnossa viime maanantaina syytä epäillä perustein vangitun naisen todennäköisin syin epäiltynä murhan yritykseen. Poliisi on edistynyt tutkinnassa ja sen perusteella naisen asema muuttui.Soinissa tapahtui perjantaina 7.10.2022 iltapäivällä ampumistapaus, jossa yritettiin ampua paikkakuntalainen mies. Tähän mennessä suoritetun tutkinnan perusteella on todennäköisiä syitä epäillä, että teko täyttää murhan yrityksen tunnusmerkistön. Poliisi ei tule esitutkinnan keskeneräisyyden vuoksi kertomaan tarkemmin mitkä ovat ne seikat, jotka tunnusmerkistön täyttävät.Poliisi pyytää yleisön havaintoja tiistaina 4.10.2022 Soinissa liikkuneesta punaisesta Toyota Yariksesta. Auto on ollut liikkeellä päivän aikana. Havainnot ilmoitetaan sähköpostitse vihjeet.pohjanmaa@poliisi.fi tai puhelimitse 0295 415 501.Tässä vaiheessa ei asiasta ole enempää tiedotettavaa.
Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus vangitsi tänään pidetyssä pakkokeinoistunnossa viime maanantaina syytä epäillä perustein vangitun naisen todennäköisin syin epäiltynä murhan yritykseen. Poliisi on edistynyt tutkinnassa ja sen perusteella naisen asema muuttui.
Soinissa tapahtui perjantaina 7.10.2022 iltapäivällä ampumistapaus, jossa yritettiin ampua paikkakuntalainen mies. Tähän mennessä suoritetun tutkinnan perusteella on todennäköisiä syitä epäillä, että teko täyttää murhan yrityksen tunnusmerkistön. Poliisi ei tule esitutkinnan keskeneräisyyden vuoksi kertomaan tarkemmin mitkä ovat ne seikat, jotka tunnusmerkistön täyttävät.
Poliisi pyytää yleisön havaintoja tiistaina 4.10.2022 Soinissa liikkuneesta punaisesta Toyota Yariksesta. Auto on ollut liikkeellä päivän aikana. Havainnot ilmoitetaan sähköpostitse vihjeet.pohjanmaa@poliisi.fi tai puhelimitse 0295 415 501.
Tässä vaiheessa ei asiasta ole enempää tiedotettavaa.
NordenBladet — Polttoainevarkaat jäivät kiinni Huittisissa viikonloppunaPerjantain ja lauantain välisenä yönä Huittisten Sammussa sijaitsevan yrityksen pihalla olleista ajoneuvoista anastettiin useita satoja litroja polttoainetta. Tekopaikan ohi ajanut vartija havaitsi lauantain vastaisena yönä yrityksen pihalla olleen tekijöiden käyttämän henkilöauton, jossa oli kilvet peitettynä. Tekijät tulivat yllätetyiksi vartijan toimesta ja pakenivat kyseisellä autolla paikalta välittömästi. Polttoaineanastukseen käytetty välineistö ja osa polttoainekanistereista jäi tekopaikalle tekijöiden lähdettyä karkuun. Tekijät jäivät kiinni ajettuaan autolla päin puuta Viialankadulla Huittisten keskustassa. Myös yrityksen omistajan neuvokas toiminta edesauttoi tekijöiden kiinnisaamista kun hän ajoi autonsa lähelle puuhun ajetun auton kuljettajan ovea niin ettei kuljettaja päässyt ulos autosta. Kuljettajana toiminutta henkilöä epäillään varkausrikoksen lisäksi kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Poliisi on selvittänyt asiaa viikonlopun ajan ja ottanut kiinni tutkinnassa ilmenneiden seikkojen perusteella neljä henkilöä. Tekijät ovat pidätettyinä polttoainevarkauden johdosta.
Polttoainevarkaat jäivät kiinni Huittisissa viikonloppuna
Perjantain ja lauantain välisenä yönä Huittisten Sammussa sijaitsevan yrityksen pihalla olleista ajoneuvoista anastettiin useita satoja litroja polttoainetta. Tekopaikan ohi ajanut vartija havaitsi lauantain vastaisena yönä yrityksen pihalla olleen tekijöiden käyttämän henkilöauton, jossa oli kilvet peitettynä. Tekijät tulivat yllätetyiksi vartijan toimesta ja pakenivat kyseisellä autolla paikalta välittömästi. Polttoaineanastukseen käytetty välineistö ja osa polttoainekanistereista jäi tekopaikalle tekijöiden lähdettyä karkuun. Tekijät jäivät kiinni ajettuaan autolla päin puuta Viialankadulla Huittisten keskustassa. Myös yrityksen omistajan neuvokas toiminta edesauttoi tekijöiden kiinnisaamista kun hän ajoi autonsa lähelle puuhun ajetun auton kuljettajan ovea niin ettei kuljettaja päässyt ulos autosta. Kuljettajana toiminutta henkilöä epäillään varkausrikoksen lisäksi kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Poliisi on selvittänyt asiaa viikonlopun ajan ja ottanut kiinni tutkinnassa ilmenneiden seikkojen perusteella neljä henkilöä. Tekijät ovat pidätettyinä polttoainevarkauden johdosta.
NordenBladet — Pakettiauton kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen Mikkelissä Savolaistenkadulla ja henkilöauto törmäsi Lappeenrannantiellä hirveen, josta aiheutui aineellisia vahinkoja.Poliisipartio pysäytti sunnuntaina 16.10.2022 kello 10.00 aikaan Mikkelissä Savolaistenkadulla pakettiauton kuljettajan ajokunnon tarkastusta varten, jossa yhteydessä kuljettajana toiminut mies puhalsi poliisin alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman 0,74mg/l. Mikkelissä Lappeenrannantiellä Pajulahti-Kakonkylän välillä tapahtui sunnuntaina 16.10.2022 kello 09.10 aikaan hirvikolari, jossa tien oikealta puolelta oli tullut kolme hirveä, jolloin Mikkelin suunnasta tullut henkilöauto törmäsi yhteen hirveen. Hirvet olivat jatkaneet matkaansa maastoon ja henkilöautoon oli aiheutunut lieviä vaurioita, henkilöautossa yksin ollut kuljettaja ei loukkaantunut tilanteessa.
Pakettiauton kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen Mikkelissä Savolaistenkadulla ja henkilöauto törmäsi Lappeenrannantiellä hirveen, josta aiheutui aineellisia vahinkoja.
Poliisipartio pysäytti sunnuntaina 16.10.2022 kello 10.00 aikaan Mikkelissä Savolaistenkadulla pakettiauton kuljettajan ajokunnon tarkastusta varten, jossa yhteydessä kuljettajana toiminut mies puhalsi poliisin alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman 0,74mg/l.
Mikkelissä Lappeenrannantiellä Pajulahti-Kakonkylän välillä tapahtui sunnuntaina 16.10.2022 kello 09.10 aikaan hirvikolari, jossa tien oikealta puolelta oli tullut kolme hirveä, jolloin Mikkelin suunnasta tullut henkilöauto törmäsi yhteen hirveen. Hirvet olivat jatkaneet matkaansa maastoon ja henkilöautoon oli aiheutunut lieviä vaurioita, henkilöautossa yksin ollut kuljettaja ei loukkaantunut tilanteessa.
NordenBladet — Joensuuntiellä Lieksassa Kelvän risteyksen kohdalla sattui hirvikolari sunnuntai-iltana. Joensuussa Papinkatu 10 kerrostalon sokkeliin töhrittiin graffiteja viime viikolla.Illalla puoli seitsemän aikaan hirvi oli juossut tielle Joensuuntiellä auton vasemmalta puolelta. Auto oli törmännyt eläimen takaosaan. Auton tuulilasi rikkoontui mutta eläin jatkoi matkaa metsään. Henkilövahingoilta säästyttiin ja poliisi hälytti suurriistavirka-avun tarkistamaan hirven mahdollisia vahinkoja. Graffititöhryjä Joensuun keskustassaPapinkatu 10:n taloyhtiö sai ilmoituksen talon sokkeliin tehdyistä töhrygraffiteista keskiviikkona 12.10.2022 minkä jälkeen asia ilmoitettiin poliisille. Poliisi pyytää ilmoittamaan havainnot sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi, vihjepuhelimeen puh. 0295 415 232 tai ma-pe klo 8-16.15 poliisipäivystykseen puh. 029 541 5320.
Joensuuntiellä Lieksassa Kelvän risteyksen kohdalla sattui hirvikolari sunnuntai-iltana. Joensuussa Papinkatu 10 kerrostalon sokkeliin töhrittiin graffiteja viime viikolla.
Illalla puoli seitsemän aikaan hirvi oli juossut tielle Joensuuntiellä auton vasemmalta puolelta. Auto oli törmännyt eläimen takaosaan. Auton tuulilasi rikkoontui mutta eläin jatkoi matkaa metsään. Henkilövahingoilta säästyttiin ja poliisi hälytti suurriistavirka-avun tarkistamaan hirven mahdollisia vahinkoja.
Graffititöhryjä Joensuun keskustassa
Papinkatu 10:n taloyhtiö sai ilmoituksen talon sokkeliin tehdyistä töhrygraffiteista keskiviikkona 12.10.2022 minkä jälkeen asia ilmoitettiin poliisille. Poliisi pyytää ilmoittamaan havainnot sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi, vihjepuhelimeen puh. 0295 415 232 tai ma-pe klo 8-16.15 poliisipäivystykseen puh. 029 541 5320.