torstai, 13 marraskuun, 2025

Helena-Reet Ennet

Helena-Reet Ennet
20983 VIESTIT 0 KOMMENTIT

Rattijuoppoja jäi kiinni Hämeessä

NordenBladet — Päihtynyt nainen tarttui taksin rattiin kesken ajon, sylki poliisin päälle ja jätti taksin maksamatta.HÄMEENLINNA:Mieshenkilön epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja huumausaineen käyttörikokseen Hämeenlinnassa VT 12:sta Lammilla 13.11.2022 iltapäivällä. Kuljettajalle suoritettu huumausaineiden pikatesti antoi positiivisen tuloksen huumausaineelle.HOLLOLA:Naishenkilön epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen, lievään petokseen ja virkamiehen vastustamiseen Hollolassa 13.11.2022 illalla. Vahvasti päihtynyt naishenkilö oli tarttunut taksin rattiin kesken ajon. Poliisin saapuessa paikalle ja lähtiessään siirtämään epäiltyä poliisiautoon, oli nainen harannut voimakkaasti vastaan käsillään ja jaloillaan. Tämän lisäksi epäilty oli sylkenyt poliiseja päin. Naisen hallusta löytyi vähäinen määrä huumausainetta. Epäilty puhalsi poliisin alkometriin 0,65 mg/l. Tämän lisäksi taksimatka jäi maksamatta Lahdesta Hollolaan.LAHTI:Naishenkilön epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen Lahdessa Saksalankadulla 14.11.2022 yöllä. Kuljettaja puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 0,56 mg/l.Mieshenkilön epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta Lahdessa Metsäpellontiellä 14.11.2022 yöllä. Kuljettajalla suoritettu huumausaineiden pikatesti antoi positiivisen tuloksen huumausaineelle. Kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. 

Päihtynyt nainen tarttui taksin rattiin kesken ajon, sylki poliisin päälle ja jätti taksin maksamatta.

HÄMEENLINNA:
Mieshenkilön epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja huumausaineen käyttörikokseen Hämeenlinnassa VT 12:sta Lammilla 13.11.2022 iltapäivällä. Kuljettajalle suoritettu huumausaineiden pikatesti antoi positiivisen tuloksen huumausaineelle.

HOLLOLA:
Naishenkilön epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen, lievään petokseen ja virkamiehen vastustamiseen Hollolassa 13.11.2022 illalla. Vahvasti päihtynyt naishenkilö oli tarttunut taksin rattiin kesken ajon. Poliisin saapuessa paikalle ja lähtiessään siirtämään epäiltyä poliisiautoon, oli nainen harannut voimakkaasti vastaan käsillään ja jaloillaan. Tämän lisäksi epäilty oli sylkenyt poliiseja päin. Naisen hallusta löytyi vähäinen määrä huumausainetta. Epäilty puhalsi poliisin alkometriin 0,65 mg/l. Tämän lisäksi taksimatka jäi maksamatta Lahdesta Hollolaan.

LAHTI:
Naishenkilön epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen Lahdessa Saksalankadulla 14.11.2022 yöllä. Kuljettaja puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 0,56 mg/l.

Mieshenkilön epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta Lahdessa Metsäpellontiellä 14.11.2022 yöllä. Kuljettajalla suoritettu huumausaineiden pikatesti antoi positiivisen tuloksen huumausaineelle. Kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Viikonloppuna useita vahingontekoja Etelä-Kymenlaaksossa

NordenBladet — Omaisuuteen kohdistuneita vahingontekoja Haminassa ja Kotkassa. Juopuneita myös liikenteessä KotkassaKotkan Karhuvuoressa pysäköitynä olleen henkilöauton etusivulasi oli rikottu perjantai-illan ja lauantaiaamun välisenä aikana, Haminassa kerrostalon alaoven lasi rikottiin lauantaiyönä rappurallilla. Kotkan Metsolassa autoon murtauduttiin ammattikorkeakoulun pysäköintipaikalla perjantain ja lauantain välisenä yönä. Autosta oli anastettu sekalaista omaisuutta ja sitä oli yritetty käynnistää. Lankilassa henkilöautosta takalasi oli lyöty rikki lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Haminassa Etelä-Poitsilassa pysäköintipaikalla oli henkilöauton oikea takalasi rikottu. Vahingonteko tuli ilmi sunnuntaina. Keskustassa Haminassa henkilöautosta oli kadunpuolen renkaat puhkottu Sibeliuskadulla. Lauantaina keskiyöllä poliisi pysäytti Ristinkalliolla autoilijan, jonka epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen. Kahden tunnin kuluttua samoin Ristinkalliolla toisen kuljettajan puhaltama seulonta-alkometritulos antoi syyn epäillä kuljettajan syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen. Keskustassa Kotkansaarella varhain sunnuntaiaamuna poliisi pysäytti henkilöauton kuljettajan, jonka epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen. Sunnuntaina poliisi pysäytti mopoa kuljettaneen henkilön Karhulassa, jonka epäillään syyllistyneen huumausaineen käyttörikokseen ja rattijuopumukseen. Sunnuntai-iltana poliisi pysäytti VT7:llä Karhulassa henkilöauton kuljettajan, jonka epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Kuljettajan nopeus oli 160 km/h 100km/h alueella.

Omaisuuteen kohdistuneita vahingontekoja Haminassa ja Kotkassa. Juopuneita myös liikenteessä Kotkassa

Kotkan Karhuvuoressa pysäköitynä olleen henkilöauton etusivulasi oli rikottu perjantai-illan ja lauantaiaamun välisenä aikana, Haminassa kerrostalon alaoven lasi rikottiin lauantaiyönä rappurallilla. Kotkan Metsolassa autoon murtauduttiin ammattikorkeakoulun pysäköintipaikalla perjantain ja lauantain välisenä yönä. Autosta oli anastettu sekalaista omaisuutta ja sitä oli yritetty käynnistää. Lankilassa henkilöautosta takalasi oli lyöty rikki lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Haminassa Etelä-Poitsilassa pysäköintipaikalla oli henkilöauton oikea takalasi rikottu. Vahingonteko tuli ilmi sunnuntaina. Keskustassa Haminassa henkilöautosta oli kadunpuolen renkaat puhkottu Sibeliuskadulla. 

Lauantaina keskiyöllä poliisi pysäytti Ristinkalliolla autoilijan, jonka epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen. Kahden tunnin kuluttua samoin Ristinkalliolla toisen kuljettajan puhaltama seulonta-alkometritulos antoi syyn epäillä kuljettajan syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen. Keskustassa Kotkansaarella varhain sunnuntaiaamuna poliisi pysäytti henkilöauton kuljettajan, jonka epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen. Sunnuntaina poliisi pysäytti mopoa kuljettaneen henkilön Karhulassa, jonka epäillään syyllistyneen huumausaineen käyttörikokseen ja rattijuopumukseen. Sunnuntai-iltana poliisi pysäytti VT7:llä Karhulassa henkilöauton kuljettajan, jonka epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Kuljettajan nopeus oli 160 km/h 100km/h alueella.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Rattijuopumuksia ja pahoinpitelyjä Vakka-Suomen alueella

NordenBladet — Viikonloppuna Lounais-Suomen poliisia työllistivät alkoholin vaikutuksen alaisena liikkuneet kuskit sekä useat pahoinpitelyt Vakka-Suomessa.Lauantaina yöllä noin kello 1.30 poliisi pysäytti henkilöauton tarkistusta varten Kullervontiellä Uudessakaupungissa. Auton kuljettajana ollut nainen puhalsi 0,63 promillea poliisin alkometriin ja 0,61 promillea tarkkuusalkometriin.Kuljettajalle annettiin sakko rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.Törkeä rattijuopumus LaitilassaLauantain ja sunnuntain välisenä yönä poliisipartio havaitsi Laitilassa kaksi autoa niityllä tien vieressä. Autojen luona oli kaksi miestä.Kun partio pysähtyi kysymään tilanteesta, selvisi, että molemmat miehet olivat erittäin humalassa.Partion selvitellessä asiaa kävi ilmi, että toinen miehistä oli ajanut autonsa niitylle ja hänen autonsa oli jäänyt kiinni. Hän oli soittanut toiselle miehelle, joka oli tullut auttamaan, mutta myös hänen autonsa oli jäänyt jumiin.Niitylle ajautunut mies puhalsi poliisin alkometriin 2,08 promillea. Mies otettiin kiinni epäiltynä törkeästä rattijuopumuksesta. Hänet kuljetettiin Rauman poliisivankilaan.Viikonlopun aikana eri puolella Vakka-Suomea poliisia työllistivät myös useat pahoinpitelyt.

Viikonloppuna Lounais-Suomen poliisia työllistivät alkoholin vaikutuksen alaisena liikkuneet kuskit sekä useat pahoinpitelyt Vakka-Suomessa.

Lauantaina yöllä noin kello 1.30 poliisi pysäytti henkilöauton tarkistusta varten Kullervontiellä Uudessakaupungissa. Auton kuljettajana ollut nainen puhalsi 0,63 promillea poliisin alkometriin ja 0,61 promillea tarkkuusalkometriin.

Kuljettajalle annettiin sakko rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Törkeä rattijuopumus Laitilassa

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä poliisipartio havaitsi Laitilassa kaksi autoa niityllä tien vieressä. Autojen luona oli kaksi miestä.

Kun partio pysähtyi kysymään tilanteesta, selvisi, että molemmat miehet olivat erittäin humalassa.

Partion selvitellessä asiaa kävi ilmi, että toinen miehistä oli ajanut autonsa niitylle ja hänen autonsa oli jäänyt kiinni. Hän oli soittanut toiselle miehelle, joka oli tullut auttamaan, mutta myös hänen autonsa oli jäänyt jumiin.

Niitylle ajautunut mies puhalsi poliisin alkometriin 2,08 promillea. Mies otettiin kiinni epäiltynä törkeästä rattijuopumuksesta. Hänet kuljetettiin Rauman poliisivankilaan.

Viikonlopun aikana eri puolella Vakka-Suomea poliisia työllistivät myös useat pahoinpitelyt.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Liikennetehtävät työllistivät poliisia Porin seudulla

NordenBladet — Lounais-Suomen poliisia työllistivät liikennetehtävät Porin seudulla viikonloppuna.Poliisipartio suoritti lauantaina kello 21 aikaan liikenteenvalvontaa Ulvilan Pitkärannantiellä ja havaitsi mopon, jossa ei palanut valoja. Partio kääntyi mopon perään ja kytki pysäytysvalon päälle. Mopo kiihdytti partiota pakoon yli 80 km/h -nopeudella, rajoituksen ollessa 40 km/h. Partio sai lopulta pysäytettyä mopon Ulvilantien ja Sepänpellontien liikennevaloristeyksen lähellä. Mopon kuljettajana ollut 16-vuotias nuori mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Hänen kuljettamansa mopo oli muutettu kevytmoottoripyöräksi, mutta sitä ei oltu muutoskatsastettu. Kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta, ajoneuvorikkomukseen ja niskoitteluun poliisia vastaan. Partio sai lauantaina noin 21 aikaan hätäkeskukselta tehtävän Vähälinnankadun ja Säveltäjänkadun risteykseen , jossa oli tapahtunut mopon ja henkilöauton välinen kolari. Paikalla partiolle selvisi, että 13-vuotias poika oli kuljettanut mopoa Vähälinnankadulla ilman vaadittavaa ajo-oikeutta ja törmännyt kaistanvaihdon yhteydessä viereisellä kaistalla ajaneeseen henkilöautoon. Mopon rakenteellista nopeutta oli nostettu, mutta mopoa ei oltu muutoskatsastettu. Kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja ajoneuvorikkomuksesta. Poliisipartio yritti pysäyttää sunnuntaina kello 02.30 Tikkulantiellä henkilöautoa, jonka kuljettaja ei noudattanut pysäytysmerkkiä vaan jatkoi ajoaan huomattavaa ylinopeutta. Lopulta kuljettaja luopui pakoyrityksestä ja pysäytti autonsa Hevoshaankadulla. Kuljettajana toiminut mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon huomattavan ylinopeuden ja vaarallisen ajotavan vuoksi. Häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja niskoittelusta poliisia vastaan. Partio pysäytti Toejoella sunnuntaina kello 02.00 aikaan yöllä mopoauton, jonka kuljettajana ollut 16-vuotias nuori nainen puhalsi seulonta-alkometriin noin 0,5 promillen lukeman. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Hänen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen.  

Lounais-Suomen poliisia työllistivät liikennetehtävät Porin seudulla viikonloppuna.

Poliisipartio suoritti lauantaina kello 21 aikaan liikenteenvalvontaa Ulvilan Pitkärannantiellä ja havaitsi mopon, jossa ei palanut valoja. Partio kääntyi mopon perään ja kytki pysäytysvalon päälle. Mopo kiihdytti partiota pakoon yli 80 km/h -nopeudella, rajoituksen ollessa 40 km/h. Partio sai lopulta pysäytettyä mopon Ulvilantien ja Sepänpellontien liikennevaloristeyksen lähellä. Mopon kuljettajana ollut 16-vuotias nuori mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Hänen kuljettamansa mopo oli muutettu kevytmoottoripyöräksi, mutta sitä ei oltu muutoskatsastettu. Kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta, ajoneuvorikkomukseen ja niskoitteluun poliisia vastaan.

 

Partio sai lauantaina noin 21 aikaan hätäkeskukselta tehtävän Vähälinnankadun ja Säveltäjänkadun risteykseen , jossa oli tapahtunut mopon ja henkilöauton välinen kolari. Paikalla partiolle selvisi, että 13-vuotias poika oli kuljettanut mopoa Vähälinnankadulla ilman vaadittavaa ajo-oikeutta ja törmännyt kaistanvaihdon yhteydessä viereisellä kaistalla ajaneeseen henkilöautoon. Mopon rakenteellista nopeutta oli nostettu, mutta mopoa ei oltu muutoskatsastettu. Kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja ajoneuvorikkomuksesta.

 

Poliisipartio yritti pysäyttää sunnuntaina kello 02.30 Tikkulantiellä henkilöautoa, jonka kuljettaja ei noudattanut pysäytysmerkkiä vaan jatkoi ajoaan huomattavaa ylinopeutta. Lopulta kuljettaja luopui pakoyrityksestä ja pysäytti autonsa Hevoshaankadulla. Kuljettajana toiminut mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon huomattavan ylinopeuden ja vaarallisen ajotavan vuoksi. Häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja niskoittelusta poliisia vastaan.

 

Partio pysäytti Toejoella sunnuntaina kello 02.00 aikaan yöllä mopoauton, jonka kuljettajana ollut 16-vuotias nuori nainen puhalsi seulonta-alkometriin noin 0,5 promillen lukeman. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Hänen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen. 
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi tutkii Lohjalla 13.11. tapahtunutta pahoinpitelyä

NordenBladet — Länsi-Uudenmaan poliisi tutkii Lohjan keskustassa 13.11. tapahtunutta pahoinpitelyä.Lohjan keskusaukiolla tapahtui sunnuntaina hieman ennen iltakymmentä yhteenotto, jossa oli osallisina useita täysi-ikäisiä henkilöitä. Osalliset tunsivat toisensa entuudestaan. Yhteenoton yhteydessä ilmaan ammuttiin yksi laukaus. Kukaan ei loukkaantunut laukauksen seurauksena. Poliisi tutkii tapahtunutta pahoinpitelynä ja ampuma-aserikoksena. Paikalta poistui yhteenoton jälkeen kaksi ajoneuvoa. Poliisi tavoitti näistä toisen pian tapahtumien jälkeen ja otti kiinni kaksi henkilöä. Kiinnioton yhteydessä poliisi kirjasi rikosilmoituksen myös rattijuopumuksesta.Tapauksen esitutkinta on alussa, eikä poliisi tällä hetkellä tiedota siitä yksityiskohtaisemmin. 

Länsi-Uudenmaan poliisi tutkii Lohjan keskustassa 13.11. tapahtunutta pahoinpitelyä.

Lohjan keskusaukiolla tapahtui sunnuntaina hieman ennen iltakymmentä yhteenotto, jossa oli osallisina useita täysi-ikäisiä henkilöitä. Osalliset tunsivat toisensa entuudestaan. Yhteenoton yhteydessä ilmaan ammuttiin yksi laukaus. Kukaan ei loukkaantunut laukauksen seurauksena. Poliisi tutkii tapahtunutta pahoinpitelynä ja ampuma-aserikoksena. 

Paikalta poistui yhteenoton jälkeen kaksi ajoneuvoa. Poliisi tavoitti näistä toisen pian tapahtumien jälkeen ja otti kiinni kaksi henkilöä. Kiinnioton yhteydessä poliisi kirjasi rikosilmoituksen myös rattijuopumuksesta.

Tapauksen esitutkinta on alussa, eikä poliisi tällä hetkellä tiedota siitä yksityiskohtaisemmin.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen ym.

NordenBladet — Henkilöautolla Parkanontiellä 158 km/h:ssa, Laviassa päihtyneenä ratissa.Kankaanpään poliisin partio pysäytti  Lavian keskustassa 13.11.22 aamulla noin kello 9 henkilöauton, jonka kuljettaja oli päihtynyt. Mieskuljettaja puhalsi poliisin alkometriin 0.37 mg/l. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Häntä epäillään rattijuopumuksesta. Samana iltana, vähän ennen puoltayötä Kankaanpään poliisin partiota vastaan ajoi Parkanontiellä huomattavaa ylinopeutta henkilöauto, jolle partio mittasi nopeudeksi 158 km/h. Kyseisellä alueella nopeusrajoitus on 80 km/h. Mieskuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.  

Henkilöautolla Parkanontiellä 158 km/h:ssa, Laviassa päihtyneenä ratissa.

Kankaanpään poliisin partio pysäytti  Lavian keskustassa 13.11.22 aamulla noin kello 9 henkilöauton, jonka kuljettaja oli päihtynyt. Mieskuljettaja puhalsi poliisin alkometriin 0.37 mg/l. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Häntä epäillään rattijuopumuksesta. 

Samana iltana, vähän ennen puoltayötä Kankaanpään poliisin partiota vastaan ajoi Parkanontiellä huomattavaa ylinopeutta henkilöauto, jolle partio mittasi nopeudeksi 158 km/h. Kyseisellä alueella nopeusrajoitus on 80 km/h. Mieskuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. 
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Pelastuslaitoksen ja poliisin varmistustehtävä Liperin Vaiviossa

NordenBladet — Poliisilla ei ole Liperin Vaivion Keretinlahden etsintätehtävään lisätiedotettavaa Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen tiedotteen lisäksi.Poliisi käytti myös dronea alueen tarkastamisessa ja on lopettanut tehtävään liittyvät toimenpiteensä.

Poliisilla ei ole Liperin Vaivion Keretinlahden etsintätehtävään lisätiedotettavaa Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen tiedotteen lisäksi.

Poliisi käytti myös dronea alueen tarkastamisessa ja on lopettanut tehtävään liittyvät toimenpiteensä.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Rattijuoppo törmäili kaupan pihalla Rovaniemellä

NordenBladet — Rovaniemeläisen kauppaliikkeen pihalla autossaan ollut mies soitti sunnuntaina alkuillasta hätäkeskukseen, että hänen autoonsa törmättiin toisella autolla ja törmännyt auto lähti poistumaan paikalta.Poliisi tavoitti paikalta poistuneen auton ja myös sitä kuljettaneen naisen. Nainen puhalsi alkometriin törkeän rattijuopumuksen rajan ylittäneet lukemat.  Nainen tuotiin kiinniotettuna Rovaniemen poliisiaseman poliisivankilaan ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Esitutkinta käynnistettiin kuulusteluin heti sunnuntaiaamuna. 

Rovaniemeläisen kauppaliikkeen pihalla autossaan ollut mies soitti sunnuntaina alkuillasta hätäkeskukseen, että hänen autoonsa törmättiin toisella autolla ja törmännyt auto lähti poistumaan paikalta.

Poliisi tavoitti paikalta poistuneen auton ja myös sitä kuljettaneen naisen. Nainen puhalsi alkometriin törkeän rattijuopumuksen rajan ylittäneet lukemat. 

 

Nainen tuotiin kiinniotettuna Rovaniemen poliisiaseman poliisivankilaan ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Esitutkinta käynnistettiin kuulusteluin heti sunnuntaiaamuna. 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi epäilee Ulvilan tulipaloja tahallaan sytytetyiksi

NordenBladet — Poliisi tutkii kolmea Ulvilassa sunnuntaina tapahtunutta tulipaloa. Yleisövihjeitä tulipaloihin liittyen voi lähettää poliisille.Lounais-Suomen poliisi sai 13. marraskuuta kolme erillistä ilmoitusta Ulvilassa syttyneistä tulipaloista. Ilmoitus ensimmäisestä tulipalosta tuli hieman ennen kello 5 sunnuntaiaamuna Selmantieltä Vanhasta-Ulvilasta. Selmantiellä paloi varastorakennus.

Poliisi tutkii kolmea Ulvilassa sunnuntaina tapahtunutta tulipaloa. Yleisövihjeitä tulipaloihin liittyen voi lähettää poliisille.

Lounais-Suomen poliisi sai 13. marraskuuta kolme erillistä ilmoitusta Ulvilassa syttyneistä tulipaloista. Ilmoitus ensimmäisestä tulipalosta tuli hieman ennen kello 5 sunnuntaiaamuna Selmantieltä Vanhasta-Ulvilasta. Selmantiellä paloi varastorakennus.

Toinen ilmoitus tulipalosta tuli Pappilantieltä hieman ennen kello 7. Pappilantiellä paloi paperinkeräysastia. Kolmas tulipalo tuli poliisin tietoon noin kello 9.40, kun Huvilamäentieltä tuli ilmoitus rakennuspalosta. Pelastuslaitos on ollut sammuttamassa syttyneitä paloja.

Tulipalojen toistuvuus sekä palopaikkojen lyhyt etäisyys antavat aihetta epäillä, että tulipalot voivat olla tahallaan sytytettyjä. Tämän takia poliisi epäilee asiassa rikosta. Yleisövihjeitä Ulvilassa tapahtuneisiin tulipaloihin liittyen voi lähettää sähköpostiosoitteeseen vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Ylinopeuksia ja muita liikennejuttuja Pohjois-Karjalassa

NordenBladet — Törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen moottoripyörällä Joensuussa Kajaanintiellä (VT6) Henkilöauton kuljettajaa epäillään mm törkeästä rattijuopumuksesta ajaessaan Joensuussa Ilomantsintieltä Karsikkoon Nurmeksessa törkeä rattijuopumus ja törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminenMiehen epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen Joensuussa Kajaanintiellä lauantai-iltana ajaessaan moottoripyörällä ylinopeutta. Poliisipartio mittasi nopeudeksi 113 km/h nopeusrajoituksen ollessa 60 km/h ja 153 km/h rajoitusalueella 80 km/h. Kuljettaja määrättiin ajokieltoon.Nurmeksessa Valtimon puolella nuoren miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta. Poliisipartio pysäytti henkilöautoa kuljettaneen miehen Nurmeksentiellä kello 22.45, alkometer-puhalluskoe osoitti 2.15 promillea, kuljettajalla ei ole voimassa olevaa ajo-oikeutta.Joensuussa puolen yön jälkeen paikkakuntalaisen miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen, törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja huumausaineen käyttörikokseen kuljettaessaan henkilöautoa Ilomantsintiellä ja sieltä edelleen Karsikon taajama-alueelle reilulla ylinopeudella. Asutusalueella poliisipartion mittaama nopeus oli reilusti yli 100 km/h. Kuljettajalle suoritettu puhalluskoe näytti 1.24 promillea ja lisäksi huumausaine testi osoitti positiivista.Nuoren naisen kuljettama auto törmäsi valotolppaan Nurmeksessa sunnuntaina aamuyön puolella. Kuljettajan epäillään ajaneen kovalla nopeudella Pappilansuoralla, jossa hän menetti ajoneuvon hallinnan seurauksella, että auto osui valopylvääseen ja suistui sen jälkeen tieltä ulos vastaantulevien kaistan yli. Nuorta kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. 

Törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen moottoripyörällä Joensuussa Kajaanintiellä (VT6) Henkilöauton kuljettajaa epäillään mm törkeästä rattijuopumuksesta ajaessaan Joensuussa Ilomantsintieltä Karsikkoon Nurmeksessa törkeä rattijuopumus ja törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen

Miehen epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen Joensuussa Kajaanintiellä lauantai-iltana ajaessaan moottoripyörällä ylinopeutta. Poliisipartio mittasi nopeudeksi 113 km/h nopeusrajoituksen ollessa 60 km/h ja 153 km/h rajoitusalueella 80 km/h. Kuljettaja määrättiin ajokieltoon.

Nurmeksessa Valtimon puolella nuoren miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta. Poliisipartio pysäytti henkilöautoa kuljettaneen miehen Nurmeksentiellä kello 22.45, alkometer-puhalluskoe osoitti 2.15 promillea, kuljettajalla ei ole voimassa olevaa ajo-oikeutta.

Joensuussa puolen yön jälkeen paikkakuntalaisen miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen, törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja huumausaineen käyttörikokseen kuljettaessaan henkilöautoa Ilomantsintiellä ja sieltä edelleen Karsikon taajama-alueelle reilulla ylinopeudella. Asutusalueella poliisipartion mittaama nopeus oli reilusti yli 100 km/h. Kuljettajalle suoritettu puhalluskoe näytti 1.24 promillea ja lisäksi huumausaine testi osoitti positiivista.

Nuoren naisen kuljettama auto törmäsi valotolppaan Nurmeksessa sunnuntaina aamuyön puolella. Kuljettajan epäillään ajaneen kovalla nopeudella Pappilansuoralla, jossa hän menetti ajoneuvon hallinnan seurauksella, että auto osui valopylvääseen ja suistui sen jälkeen tieltä ulos vastaantulevien kaistan yli. Nuorta kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi