NordenBladet — Hätäkeskukseen ilmoitettiin 17.11.2022 kello 13.30 aikaan Kontiolahdella sattuneesta liikenneonnettomuudesta, jossa linja-auto oli kaatunut ojaan.Liikenneonnettomuus tapahtui torstaina 17.11. kello 13.30 aikaan Kontiolahdella Pyytivaarantiellä. Vastakkaisista suunnista ajaneet linja-autot törmäsivät toisiinsa ja toinen linja-autoista kaatui kyljelleen ojaan. Kaatuneessa linja-autossa oli 38 henkilöä ja ensihoitoyksiköt kuljettivat kolme lievästi loukkaantunutta henkilöä sairaalaan tarkastettavaksi. Toisessa linja-autossa oli kuljettajan lisäksi kolme henkilöä.Paikalla oli poliisin lisäksi useita pelastuslaitoksen ja ensihoidon yksiköitä sekä sosiaali- ja kriisipäivystyksen työntekijöitä. Poliisi epäilee esitutkinnan alkuvaiheessa molempien linja-autojen kuljettajia liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Rikosnimikkeet tarkentuvat esitutkinnan aikana. Onnettomuuspaikan raivaamisesta ja liikenneonnettomuuden tutkinnasta aiheutui haittaa muulle liikenteelle noin kahden tunnin ajan.
Hätäkeskukseen ilmoitettiin 17.11.2022 kello 13.30 aikaan Kontiolahdella sattuneesta liikenneonnettomuudesta, jossa linja-auto oli kaatunut ojaan.
Liikenneonnettomuus tapahtui torstaina 17.11. kello 13.30 aikaan Kontiolahdella Pyytivaarantiellä. Vastakkaisista suunnista ajaneet linja-autot törmäsivät toisiinsa ja toinen linja-autoista kaatui kyljelleen ojaan. Kaatuneessa linja-autossa oli 38 henkilöä ja ensihoitoyksiköt kuljettivat kolme lievästi loukkaantunutta henkilöä sairaalaan tarkastettavaksi. Toisessa linja-autossa oli kuljettajan lisäksi kolme henkilöä.
Paikalla oli poliisin lisäksi useita pelastuslaitoksen ja ensihoidon yksiköitä sekä sosiaali- ja kriisipäivystyksen työntekijöitä. Poliisi epäilee esitutkinnan alkuvaiheessa molempien linja-autojen kuljettajia liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Rikosnimikkeet tarkentuvat esitutkinnan aikana. Onnettomuuspaikan raivaamisesta ja liikenneonnettomuuden tutkinnasta aiheutui haittaa muulle liikenteelle noin kahden tunnin ajan.
NordenBladet — Keskusrikospoliisi on kesästä 2022 saakka tutkinut seksuaalirikosta, josta epäiltynä on eduskuntaryhmästään kesäkuussa eronnut kansanedustaja. Esitutkinta on valmis ja siirtyy syyteharkintaan.Esitutkinnassa on tutkittu vuonna 2015 tapahtunutta epäiltyä seksuaalirikosta.Poliisi epäilee rikoksesta yhtä henkilöä, ja myös asianomistajia on yksi. Epäilty ja asianomistaja ovat olleet tapatuma-aikaan täysi-ikäisiä.Esitutkinta on valmistunut ja siirtyy syyteharkintaan Etelä-Suomen syyttäjäalueelle. Poliisi ei tiedota tapauksesta enempää.
Keskusrikospoliisi on kesästä 2022 saakka tutkinut seksuaalirikosta, josta epäiltynä on eduskuntaryhmästään kesäkuussa eronnut kansanedustaja. Esitutkinta on valmis ja siirtyy syyteharkintaan.
Esitutkinnassa on tutkittu vuonna 2015 tapahtunutta epäiltyä seksuaalirikosta.
Poliisi epäilee rikoksesta yhtä henkilöä, ja myös asianomistajia on yksi. Epäilty ja asianomistaja ovat olleet tapatuma-aikaan täysi-ikäisiä.
Esitutkinta on valmistunut ja siirtyy syyteharkintaan Etelä-Suomen syyttäjäalueelle. Poliisi ei tiedota tapauksesta enempää.
NordenBladet — OmaRakennus havainnollistaa, mitä tietoa rakennetun ympäristön tietojärjestelmään on tulossa. Sen tarkoituksena on koota erilaisia rakennusta, kiinteistöä ja sen ympäristöä kuvaavia tietoja nähtäville. Palvelun demo-versio on käytettävissä ja sen avulla voi pohtia, miten hyödyntää tulevaa rakennetun ympäristön tietojärjestelmää ja yhteentoimivia tietomalleja.”Demo havainnollistaa, miten eri lähteistä tulevat tiedot voidaan koota yhteen ja mitä tietoa rakennetun ympäristön tietojärjestelmään on luvassa. OmaRakennuksen toivotaan auttavan niitä, jotka kehittävät erilaisia palveluja ja jatkosovelluksia rakennetun ympäristön tiedoista. Ajatuksena on näyttää, mitä eri olemassa olevat ja tulevat kansalliset tietovarannot käytännössä pitävät sisällään sekä herättää katsojassa ideoita siitä, minkälaisia mahdollisuuksia ne voisivat tarjota. Demo palvelee erityisesti niitä, jotka eivät tavallisesti lue tietomallikaavioita”, ympäristöministeriön Ryhti-hankkeen erityisasiantuntija Tuija Pakkanen sanoo.OmaRakennus-demon eräänlaisena teknisenä esikuvana on AuroraAI-hankkeessa rakennettu OmaElämä-demoportaali, jossa kehitetään tapoja vähentää omaisen kuolemaan liittyvää byrokratiaa.”OmaElämä-demossa ideana on, että jokaisella kansalaisella olisi elämässään oma sovellus, joka koostuisi kokoelmasta erilaisia ohjelmointirajapintoja. Niistä voisi katsoa omistuksensa, sukulaissuhteensa, perukirjansa, verotuksensa, tulonsa ja työhistoriansa. OmaRakennuksessa on meillä ollut vastaava idea, mutta keskiössä on henkilöiden sijaan rakennukset ja alueidenkäyttö. Niihin liittyviä tietoja tuodaan näkymään eri viranomaislähteistä”, Pakkanen selventää.”Kaikki Oma-demot soveltavat Digi- ja väestötietoviraston yhteentoimivuusalustaa, ja rajapinnat muodostetaan hyödyntäen sinne laadittuja tietomalleja. Demosta löytyy listattuna myös ohjelmointirajapintoja tietolähteisiin, esimerkiksi rakennus- ja huoneistorekisteriin, verohallinnon rakennustietoihin ja kiinteistöjärjestelmiin”, Pakkanen kertoo.Demon aineistot ovat esimerkkejä, eivät aitoa materiaalia. Rakennusaineisto on tuotettu demotestausta ja kehittämistä varten. Demossa näkyvät Espoon ja Valkeakosken tietomallimuotoiset kaava-aineistot ovat myös testiaineistoa, jotka tosin pohjautuvat oikeaan, voimassa olevaan kaavaan. Kaavan testiaineiston on tuottanut Gispo Oy.OmaRakennuksen toiminnallisuudet ovat toistaiseksi rajatut, ja demoa kehitetään edelleen. Tarkoituksena on, että demo valmistuisi tammikuussa 2023, ja sieltä olisi nähtävillä rakennetun ympäristön tietojärjestelmän tietosisällöt.Ketterää kokeilua ja toimintatapojen kehittämistäOhjelmistokehityksessä puhutaan hiekkalaatikoista. Ne ovat todellisista järjestelmistä eristettyjä testiympäristöjä, jossa ohjelmistoja voi testailla ketterästi.”Muutama vuosi sitten Verohallinnossa havaittiin, että viranomaisten on hankala soveltaa asiakkaita auttavia, uusiin teknologioihin perustuvia tuoreita ideoita. Kynnys luoda uusia toimintatapoja uusilla ohjelmistoilla oli korkea. Kun halutaan tehdä yhteistyötä relevantteja palveluita tarjoavien sidosryhmien kanssa, tarvitaan kuitenkin kokeilemista matalalla kynnyksellä. Siispä avasimme pilvialustaan tilin, joka on neutraali ja avoin kaikille viranomaisille”, Mikael af Hällström sanoo. Hän toimii Verohallinnossa MiniSuomi-innovaatioekosysteemin vetäjänä.”OmaRakennus on hyvä esimerkki ketterästä kokeilemisesta. Ympäristöministeriö lähestyi idealla, jossa rakennus- ja kaavatietojen tuomista ja yhdistämistä eri lähteistä voisi testata ja esitellä. Tämä on hyvin kustannustehokas tapa toimia”, af Hällström kertoo.”Kokeilujen tarkoituksena on haastaa olemassa olevaa lainsäädäntöä. Hiekkalaatikon avulla voidaan esitellä uusia toimintatapoja ja todistaa niiden toimivuutta, mikäli lainsäädäntöä muutettaisiin. MiniSuomi antaa siis mahdollisuuden näyttää konkreettisesti, mikä olisi mahdollista toteuttaa teknisesti”, af Hällström sanoo.Ryhti-muutostuki käyttää demoa kuntatapaamisissaDigiFinland Oy:n kunnille suunnattu Ryhti-muutostuki on jo käyttänyt OmaRakennus-demoa eri tilaisuuksissaan.”Demon avulla olemme näyttäneet kuntien asiantuntijoille, miten rakennetun ympäristön tietojärjestelmään liittyvä asiat voidaan toteuttaa, kun se aikanaan otetaan käyttöön – mitä se tulee pitämään sisällään ja miltä lopputulos voisi näyttää”, DigiFinlandin asiantuntija Konsta Kuorikoski kertoo.”OmaRakennus tuo hyviä esimerkkejä siitä, miten tiedot kytkeytyvät toisiinsa. Se osoittaa myös hyötyjä, joita tietojärjestelmä tuo vaikkapa kaavoitukseen. Demon avulla saamme myös kerättyä arvokasta palautetta ja näkökulmia asiantuntijoilta tulevan tietojärjestelmän kehityskohteista. Näin voimme tunnistaa mahdolliset epävarmuudet sekä kysymykset ja löytää niihin vastauksia”, Kuorikoski jatkaa.”Vaikka demo on vielä kehitysvaiheessa, olemme voineet osoittaa kunnille esimerkkien myötä, miksi alueidenkäytön ja rakentamisen tiedot halutaan tietojärjestelmään tietomallimuodossa – muun muassa miten rakennustunnuksella saadaan haettua rakennukseen liittyvät tiedot eri järjestelmistä samaan näkymään”, Kuorikoski toteaa.OmaRakennus-testiprojekti alkoi vuonna 2021 ympäristöministeriön Ryhti-hankkeen vetämä. Sen tuloksena on loppukesästä syntynyt ensimmäinen demoversio. Demon toteuttajana toimii Verohallinto. OmaRakennus on osa kansallisen tekoälyohjelman AuroraAI:n verkostoa ja yksi MiniSuomi-innovaatioekosysteemin kokeiluista.OmaRakennus-demoYhteentoimivuusalusta Dvv.fiDigiFinlandin Ryhti-muutostuki kunnilleLisätiedotTuija Pakkanen erityisasiantuntija p. +358 295 250 155 [email protected]
OmaRakennus havainnollistaa, mitä tietoa rakennetun ympäristön tietojärjestelmään on tulossa. Sen tarkoituksena on koota erilaisia rakennusta, kiinteistöä ja sen ympäristöä kuvaavia tietoja nähtäville. Palvelun demo-versio on käytettävissä ja sen avulla voi pohtia, miten hyödyntää tulevaa rakennetun ympäristön tietojärjestelmää ja yhteentoimivia tietomalleja.
NordenBladet — Keräyksessä poliisille luovutettiin muun muassa haulikoita, kiväärejä, pistooleja ja runsaasti patruunoita.Itä-Uudenmaan poliisilaitos järjesti alueellaan niin sanotun ”Armon vuosi” -keräyksen 31.10.-9.11.2022. Keräyksen aikana alueen asukkaiden oli mahdollista ilmoittaa poliisille noudettavaksi kaikenlaisia ampuma-aseita, aseen osia ja patruunoita ilman seuraamuksia.- Aseita ilmoitettiin yhteensä 229 noutopaikasta ja kävimme lähes jokaisessa niistä 11.-13.11.2022 välisenä aikana. Kaikki loput noudot saamme hoidettua kuluvan viikon aikana. Keräys sujui poliisin näkökulmasta erinomaisesti ja haluamme kiittää kaikkia mukana toimineita hyvästä yhteistyöstä, kiittelee komisario Juha Juurinen. Eniten yhteydenottajat luovuttivat erilaisia aseita, yhteensä 266 kpl ja näistä luvattomia oli 143. Keräyksessä luovuttiin 80 haulikosta, 40 kivääristä, 43 pienoiskivääristä, 63 pistoolista, 13 revolverista, 9 kaasuaseesta ja yhdestä konepistoolista. Lisäksi poliisille ilmoitettiin 228 kiloa luotipatruunoita ja 295 kiloa haulikonpatruunoita. Räjähteitä, nalleja ja muita vastaavia tavaroita haettiin useasta eri paikasta, muun muassa kolme käsikranaattia ja 15 kg aniittia.
Keräyksessä poliisille luovutettiin muun muassa haulikoita, kiväärejä, pistooleja ja runsaasti patruunoita.
Itä-Uudenmaan poliisilaitos järjesti alueellaan niin sanotun ”Armon vuosi” -keräyksen 31.10.-9.11.2022. Keräyksen aikana alueen asukkaiden oli mahdollista ilmoittaa poliisille noudettavaksi kaikenlaisia ampuma-aseita, aseen osia ja patruunoita ilman seuraamuksia.
– Aseita ilmoitettiin yhteensä 229 noutopaikasta ja kävimme lähes jokaisessa niistä 11.-13.11.2022 välisenä aikana. Kaikki loput noudot saamme hoidettua kuluvan viikon aikana. Keräys sujui poliisin näkökulmasta erinomaisesti ja haluamme kiittää kaikkia mukana toimineita hyvästä yhteistyöstä, kiittelee komisario Juha Juurinen.
Eniten yhteydenottajat luovuttivat erilaisia aseita, yhteensä 266 kpl ja näistä luvattomia oli 143. Keräyksessä luovuttiin 80 haulikosta, 40 kivääristä, 43 pienoiskivääristä, 63 pistoolista, 13 revolverista, 9 kaasuaseesta ja yhdestä konepistoolista. Lisäksi poliisille ilmoitettiin 228 kiloa luotipatruunoita ja 295 kiloa haulikonpatruunoita. Räjähteitä, nalleja ja muita vastaavia tavaroita haettiin useasta eri paikasta, muun muassa kolme käsikranaattia ja 15 kg aniittia.
NordenBladet — Lounais-Suomen poliisi on saanut selvitettyä isänpäivänä Ulvilassa roihunneiden tulipalojen sytyttäjät. Teoista on epäiltynä kaksi henkilöä.Poliisi on ottanut tapauksen tutkinnan yhteydessä kiinni kaksi nuorta aikuista miestä epäiltyinä tekoihin.Poliisi pääsi epäiltyjen tekijöiden jäljille omilla tutkinnallisilla toimenpiteillään. Toinen epäillyistä on vapautettu, mutta toinen on edelleen poliisin hallussa. Ulvilan Selmantiellä, Pappilantiellä ja Huvilamäentiellä sytytettyjen palojen lisäksi esitutkinnassa on selvinnyt neljäs tapaus, jossa Lauttarannassa sijaitsevaa liikekiinteistöä yritettiin sytyttää tuleen. Yrityksen asteelle jäänyt teko ajoittuu samaan aikaikkunaan kuin kolme muuta paloa.Poliisi kiittää yleisöä saamistaan vihjeistä ja jatkaa palojen tutkintaa kuulusteluin ja teknisellä tutkinnalla.
Lounais-Suomen poliisi on saanut selvitettyä isänpäivänä Ulvilassa roihunneiden tulipalojen sytyttäjät. Teoista on epäiltynä kaksi henkilöä.
Poliisi on ottanut tapauksen tutkinnan yhteydessä kiinni kaksi nuorta aikuista miestä epäiltyinä tekoihin.
Poliisi pääsi epäiltyjen tekijöiden jäljille omilla tutkinnallisilla toimenpiteillään. Toinen epäillyistä on vapautettu, mutta toinen on edelleen poliisin hallussa.
Ulvilan Selmantiellä, Pappilantiellä ja Huvilamäentiellä sytytettyjen palojen lisäksi esitutkinnassa on selvinnyt neljäs tapaus, jossa Lauttarannassa sijaitsevaa liikekiinteistöä yritettiin sytyttää tuleen. Yrityksen asteelle jäänyt teko ajoittuu samaan aikaikkunaan kuin kolme muuta paloa.
Poliisi kiittää yleisöä saamistaan vihjeistä ja jatkaa palojen tutkintaa kuulusteluin ja teknisellä tutkinnalla.
NordenBladet — Valtioneuvosto antoi tänään hallituksen esityksen laiksi Pohjois-Savon ja Kainuun maakunnissa sijaitsevan Tiilikkajärven kansallispuiston laajentamisesta. Kansallispuistoa laajennettaisiin noin 2441 hehtaarin verran valtion mailla. Tiilikkajärven kansallispuisto on nykyisellään 3450 hehtaarin laajuinen.”Tiilikkajärven kansallispuiston laajennuksessa saamme jopa 1300 hehtaaria lisää suojelun piiriin. Alueeseen kuuluu muun muassa vanhaa luonnontilaista metsää ja arvokkaita soita. Kansallispuistoverkostolla on suuri merkitys luontokadon torjunnassa, ja Tiilikkajärven laajentaminen on siihen tärkeä lisä,” ympäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalo sanoo.Laajennus edistäisi myös virkistyskäytöllisen yhteyden vahvistamista nykyisen Tiilikkajärven kansallispuiston, Pumpulikirkon metsien sekä Nuorisokeskus Metsäkartanon välille. Laajennusalueet sijaitsevat Tiilikan, Löytynsuon-Maamonsuon ja Pumpulikirkon Natura 2000 -alueilla sekä Ylä-Keyritty -järven pohjoispuolella.Kansallispuistoon liitettäisiin edustavia suoalueita sekä luonnontilaista, vanhaa kuusivaltaista metsää Pumpulikirkon alueelta. Myös geologisesti merkittävä Pumpulikirkon hiidenkirnu sisältyisi laajennusalueeseen.Tiilikkajärven kansallispuiston laajentaminen toisi suojelun piiriin myös noin 1300 hehtaaria metsätalousmaata Pumpulikirkon ja Ylä-Keyritty -järven alueelta. Alueella harjoitetaan jatkuvan kasvatuksen tutkimustoimintaa. Laajennuksen myötä metsätalouskäyttö ja tutkimustoiminta päättyisi kansallispuistoon liitettävän alan osalta. Kansallispuistossa hirven ajo olisi sallittua.Toisessa vaiheessa kansallispuistoon liitettäisiin maahankinnoin noin 1330 hehtaarin laajuinen Löytynsuon alue. Tornator Oyj:n omistuksessa olevat maat hankittaisiin valtiolle arviolta loppuvuonna 2022 ja liitettäisiin myös osaksi kansallispuistoa. Neuvotteluita maahankinnoista on yhtiön kanssa käyty syksyn aikana. Kansallispuisto voidaan perustaa vain valtion maille.Pohjois-Savon liitto ja Rautavaaran kunta tekivät ympäristöministeriölle aloitteen Tiilikkajärven kansallispuiston laajentamisesta syksyllä 2020. Kansallispuiston laajennusrajaus on esityksessä säilytetty pääosin Rautavaaran kunnan rajausesityksen mukaisena. Lakiesitys oli lausuntokierroksella syyskuussa 2022. Lausunnoissa pidettiin kansallispuiston laajentamista pääosin myönteisenä ja palautetta esitettiin erityisesti laajennusalueen rajausta, metsästystä, moottorikelkkareitistöä ja kansallispuiston palveluvarustusta koskien. Tavoitteena on, että laki kansallispuiston laajentamisesta tulisi voimaan 1.6.2023.
Valtioneuvosto antoi tänään hallituksen esityksen laiksi Pohjois-Savon ja Kainuun maakunnissa sijaitsevan Tiilikkajärven kansallispuiston laajentamisesta. Kansallispuistoa laajennettaisiin noin 2441 hehtaarin verran valtion mailla. Tiilikkajärven kansallispuisto on nykyisellään 3450 hehtaarin laajuinen.
NordenBladet — Poliisin valvonnassa jäi kiinni rattijuopumuksesta epäiltyjä kuljettajia Lahdessa ja Riihimäellä, yhden kiinni jääneen autosta löytyi lisäksi anastetuksi epäiltyä polttoainetta. Lahdessa otettiin kiinni mönkijän anastamisesta epäilty mies.LAHTI:Poliisi sai keskiviikkona iltapäivällä ilmoituksen Lahden keskustasta anastetusta mönkijästä. Mönkijä oli anastettu kaupan edustalta ilmoittajan ollessa kaupassa asioimassa. Hieman myöhemmin tuntomerkkeihin sopiva mönkijä ajoi poliisipartiota vastaan Kivimaalla. Partio löysi mönkijän lähistöltä ja otti sen läheisyydestä kiinni miehen ja naisen. Hieman yli 40-vuotiaan miehen hallusta löytyi mönkijästä anastettua omaisuutta. Mies otettiin kiinni moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta epäiltynä, miehen seurassa ollut nainen kuljetettiin poliisiasemalle etsintäkuulutusten vuoksi.Poliisipartio kiinnitti keskiviikkoiltana huomiota Mukkulankadulla edellään ajaneeseen autoon, johon oli kiinnitetty väärät rekisterikilvet. Pysäytettäessä selvisi, että poliisi oli aiemmin poistanut autosta siihen kuuluvat rekisterikilvet katsastamattomuuden ja erääntyneiden verojen vuoksi. Auton hieman yli 20-vuotiaalle mieskuljettajalle suoritettu puhalluskoe näytti nollaa, mutta hänelle tehty huumepikatesti oli positiivinen. Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Autosta poistettiin siihen kuulumattomat rekisterikilvet. RIIHIMÄKI:Liikenteenvalvontaa suorittanut poliisipartio havaitsi keskiviikkona puolenpäivän aikaan Riihimäellä ylinopeutta ajaneen henkilöauton. Poliisipartio mittasi auton nopeudeksi 80 km/h nopeusrajoituksen ollessa 50 km/h. Autoa kuljetti hieman yli 30-vuotias mies, joka oli ajokiellossa. Miehelle suoritettu puhalluskoe näytti nollaa, mutta hänelle suoritettu huumepikatesti oli positiivinen. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta sekä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.Poliisipartio pysäytti keskiviikkona puolenpäivän jälkeen Lopentiellä katsastamattomaksi havaitsemansa henkilöauton. Auton kuljettajaksi osoittautui hieman yli 30-vuotias ajokiellossa oleva mies. Miehelle suoritettu alkometrikoe oli kunnossa, mutta hänelle tehty huumepikatesti oli kuitenkin positiivinen. Auton kyydissä oli kanistereissa ja tynnyreissä noin 300 litraa anastetuksi epäiltyä polttoainetta sekä polttoaineen anastamiseen soveltuvaa välineistöä. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Lisäksi miestä ja matkustajana ollutta kolmekymppistä naista epäillään polttoainevarkaudesta.
Poliisin valvonnassa jäi kiinni rattijuopumuksesta epäiltyjä kuljettajia Lahdessa ja Riihimäellä, yhden kiinni jääneen autosta löytyi lisäksi anastetuksi epäiltyä polttoainetta. Lahdessa otettiin kiinni mönkijän anastamisesta epäilty mies.
LAHTI:
Poliisi sai keskiviikkona iltapäivällä ilmoituksen Lahden keskustasta anastetusta mönkijästä. Mönkijä oli anastettu kaupan edustalta ilmoittajan ollessa kaupassa asioimassa. Hieman myöhemmin tuntomerkkeihin sopiva mönkijä ajoi poliisipartiota vastaan Kivimaalla. Partio löysi mönkijän lähistöltä ja otti sen läheisyydestä kiinni miehen ja naisen. Hieman yli 40-vuotiaan miehen hallusta löytyi mönkijästä anastettua omaisuutta. Mies otettiin kiinni moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta epäiltynä, miehen seurassa ollut nainen kuljetettiin poliisiasemalle etsintäkuulutusten vuoksi.
Poliisipartio kiinnitti keskiviikkoiltana huomiota Mukkulankadulla edellään ajaneeseen autoon, johon oli kiinnitetty väärät rekisterikilvet. Pysäytettäessä selvisi, että poliisi oli aiemmin poistanut autosta siihen kuuluvat rekisterikilvet katsastamattomuuden ja erääntyneiden verojen vuoksi. Auton hieman yli 20-vuotiaalle mieskuljettajalle suoritettu puhalluskoe näytti nollaa, mutta hänelle tehty huumepikatesti oli positiivinen. Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Autosta poistettiin siihen kuulumattomat rekisterikilvet.
RIIHIMÄKI:
Liikenteenvalvontaa suorittanut poliisipartio havaitsi keskiviikkona puolenpäivän aikaan Riihimäellä ylinopeutta ajaneen henkilöauton. Poliisipartio mittasi auton nopeudeksi 80 km/h nopeusrajoituksen ollessa 50 km/h. Autoa kuljetti hieman yli 30-vuotias mies, joka oli ajokiellossa. Miehelle suoritettu puhalluskoe näytti nollaa, mutta hänelle suoritettu huumepikatesti oli positiivinen. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta sekä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Poliisipartio pysäytti keskiviikkona puolenpäivän jälkeen Lopentiellä katsastamattomaksi havaitsemansa henkilöauton. Auton kuljettajaksi osoittautui hieman yli 30-vuotias ajokiellossa oleva mies. Miehelle suoritettu alkometrikoe oli kunnossa, mutta hänelle tehty huumepikatesti oli kuitenkin positiivinen. Auton kyydissä oli kanistereissa ja tynnyreissä noin 300 litraa anastetuksi epäiltyä polttoainetta sekä polttoaineen anastamiseen soveltuvaa välineistöä. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Lisäksi miestä ja matkustajana ollutta kolmekymppistä naista epäillään polttoainevarkaudesta.
NordenBladet — Väkivallanteosta epäillyn henkilön osalta esitutkinta päättyi epäillyn menehdyttyä. Poliisi epäilee vanhuspalveluyksikön hoitohenkilökuntaa heitteillepanosta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta.Lounais-Suomen poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan tapauksessa, jossa kaksi turkulaisen vanhuspalveluyksikön asukasta joutui väkivallanteon uhreiksi syyskuussa 2021. Toinen uhreista, vuonna 1925 syntynyt nainen menehtyi ja toinen, vuonna 1934 syntynyt nainen sai sairaalahoitoa vaativia vammoja.Alussa poliisi tutki tapausta kahtena törkeänä pahoinpitelynä ja kuolemantuottamuksena. Väkivallanteosta epäilty, yksikössä tekoaikaan asunut iäkäs henkilö kuitenkin menehtyi esitutkinnan aikana ja esitutkinta päätettiin väkivallanteon osalta.Poliisi selvitti esitutkinnassa myös hoitohenkilökunnan osuutta tapahtuneeseen ja epäilee tapahtuma-aikaan työvuorossa olleita hoitajia ja lääkäriä heitteillepanosta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta. Rikosnimikkeet määräytyvät sen mukaan, onko epäilty henkilö virka- vai työsuhteessa.Väkivallanteko tapahtui 8. syyskuuta 2021 Kurjenmäkikoti 2:ssa, joka on Turun kaupungin vanhuspalveluyksikkö. Tapaus on siirtynyt syyttäjälle syyteharkintaan.
Väkivallanteosta epäillyn henkilön osalta esitutkinta päättyi epäillyn menehdyttyä. Poliisi epäilee vanhuspalveluyksikön hoitohenkilökuntaa heitteillepanosta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta.
Lounais-Suomen poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan tapauksessa, jossa kaksi turkulaisen vanhuspalveluyksikön asukasta joutui väkivallanteon uhreiksi syyskuussa 2021. Toinen uhreista, vuonna 1925 syntynyt nainen menehtyi ja toinen, vuonna 1934 syntynyt nainen sai sairaalahoitoa vaativia vammoja.
Alussa poliisi tutki tapausta kahtena törkeänä pahoinpitelynä ja kuolemantuottamuksena. Väkivallanteosta epäilty, yksikössä tekoaikaan asunut iäkäs henkilö kuitenkin menehtyi esitutkinnan aikana ja esitutkinta päätettiin väkivallanteon osalta.
Poliisi selvitti esitutkinnassa myös hoitohenkilökunnan osuutta tapahtuneeseen ja epäilee tapahtuma-aikaan työvuorossa olleita hoitajia ja lääkäriä heitteillepanosta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta. Rikosnimikkeet määräytyvät sen mukaan, onko epäilty henkilö virka- vai työsuhteessa.
Väkivallanteko tapahtui 8. syyskuuta 2021 Kurjenmäkikoti 2:ssa, joka on Turun kaupungin vanhuspalveluyksikkö.
NordenBladet — Eilen tiistai-iltana 15.11.2022 omakotitalo vaurioitui tulipalossa Siilinjärven Lehdontiellä.Hätäkeskus sai tulipalosta ilmoituksen tiistai-iltana klo 21.23. Poliisipartion mennessä paikalle oli kaksikerroksisen puutalon toinen pääty tulessa ja tuli oli levinnyt myös talon kattorakenteisiin. Paikalla oli useita pelastuslaitoksen yksiköitä sammutustöissä. Talon asukkaat olivat havahtuneet aiemmin, että asuntoon oli tullut savunhajua ja mennessään tarkastamaan taloa ulkoapäin, he olivat havainneet autokatoksessa olleiden polttopuiden olevan tulessa. Poliisi epäilee tulipaloa tahallaan sytytetyksi ja tutkii tapausta rikosnimikkeellä tuhotyö.Poliisi pyytää yleisöhavaintoja Siilinjärven Lehdontieltä sekä erityisesti Lehdontie 58 lähistöllä eilen illalla ennen tulipaloa liikkuneista henkilöistä ja ajoneuvoista. Kaikki paloon liittyvät tiedot ja havainnot voi ilmoittaa Itä-Suomen poliisin vihjenumeroon 0295 415 232 tai sähköpostilla vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi.
Hätäkeskus sai tulipalosta ilmoituksen tiistai-iltana klo 21.23. Poliisipartion mennessä paikalle oli kaksikerroksisen puutalon toinen pääty tulessa ja tuli oli levinnyt myös talon kattorakenteisiin. Paikalla oli useita pelastuslaitoksen yksiköitä sammutustöissä. Talon asukkaat olivat havahtuneet aiemmin, että asuntoon oli tullut savunhajua ja mennessään tarkastamaan taloa ulkoapäin, he olivat havainneet autokatoksessa olleiden polttopuiden olevan tulessa. Poliisi epäilee tulipaloa tahallaan sytytetyksi ja tutkii tapausta rikosnimikkeellä tuhotyö. Poliisi pyytää yleisöhavaintoja Siilinjärven Lehdontieltä sekä erityisesti Lehdontie 58 lähistöllä eilen illalla ennen tulipaloa liikkuneista henkilöistä ja ajoneuvoista. Kaikki paloon liittyvät tiedot ja havainnot voi ilmoittaa Itä-Suomen poliisin vihjenumeroon 0295 415 232 tai sähköpostilla vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi.
NordenBladet — Poliisi lähettää syyteharkintaan esitutkinta-aineiston, joka koskee Kuhmossa heinäkuussa tehtyä henkirikosta.Poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan, joka koskee Kuhmossa tehtyä henkirikosta. Esitutkinnan perusteella 41-vuotias mies murhasi äitinsä teräaseella 19. heinäkuuta 2022. Poliisi lähettää esitutkinta-aineiston syyteharkintaan rikosnimikkeillä murha ja hautarauhan rikkominen eikä tiedota asiasta enempää.
Poliisi lähettää syyteharkintaan esitutkinta-aineiston, joka koskee Kuhmossa heinäkuussa tehtyä henkirikosta.
Poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan, joka koskee Kuhmossa tehtyä henkirikosta. Esitutkinnan perusteella 41-vuotias mies murhasi äitinsä teräaseella 19. heinäkuuta 2022. Poliisi lähettää esitutkinta-aineiston syyteharkintaan rikosnimikkeillä murha ja hautarauhan rikkominen eikä tiedota asiasta enempää.