torstai, 13 marraskuun, 2025

Helena-Reet Ennet

Helena-Reet Ennet
20983 VIESTIT 0 KOMMENTIT

Rengasvaras jäi kiinni Riihimäellä

NordenBladet — Kulunut vuorokausi oli tehtävämäärällisesti rauhallinen Hämeen poliisilaitoksen alueella. Tehtäviä oli hieman alle 140. Muutamia omaisuusrikoksiin epäiltyjä henkilöitä jäi kiinni.RIIHIMÄKI. Poliisipartio havaitsi sunnuntaiaamuna rengasliikkeen pihassa pakettiauton, jonka sisään mies lastasi autonrenkaita. Partio pysähtyi selvittämään tilannetta miehen kanssa.Nelikymppinen mies oli lastannut useita kymmeniä renkaita autonsa kyytiin rengasliikkeen pihasta ja hän kertoi sen olevan luvallista puuhaa. Autosta löytyi myös elektroniikkatuotteita, jotka mies kertoi ottaneensa kodinkoneliikkeen takapihalta.Poliisi tutkii tapausta varkautena.RIIHIMÄKI. Poliisipartiot suorittivat liikennevalvontaa sunnuntain aamupäivällä Lopen kirkonkylällä. Partiot pysäyttivät marketin pihasta lähteneen pakettiauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut nelikymppinen mies puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen, joten hänet vietiin tarkkuusalkometrikokeeseen. Kokeen tulos 0,58 mg/l. Lisäksi miehellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.Kuljettaja kuulusteltiin epäiltynä törkeään rattijuopumukseen sekä kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.LOPPI. Hätäkeskus antoi poliisipartiolle liikenneonnettomuustehtävän sunnuntaina iltapäivällä Lopen Kantatielle. Ilmoituksen mukaan oli tapahtunut kahden auton välinen nokkakolari.Poliisipartio sai tapahtumapaikalla selville, että kahdeksankymppinen mies oli ajanut henkilöautolla Lopen Kantatietä Lopen suunnasta. Hän oli ajautunut vastaantulevien ajokaistalle törmäten vastaan ajaneen henkilöauton keulaan. Törmäyksen jälkeen miehen auto oli pyörähtänyt renkaillaan ympäri osuen vielä toisen henkilöauton keulaan.Poliisi tutkii tapahtunutta liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Ensihoito kuljetti onnettomuuspaikalta kaksi henkilöä jatkotutkimuksiin.LAHTI. Poliisipartiot saivat hätäkeskukselta tehtävän sunnuntaiaamuna Lahden Metsäkankaalle. Ilmoituksen mukaan kerrostalon kellaritiloissa oli murto käynnissä.Poliisipartiot tapasivat kerrostalon häkkivaraston käytävältä kaksi nuorta miestä. Miehet olivat nostaneet yhdestä häkkivarastosta tavaraa käytävän lattialle.Mieskaksikko otettiin kiinni ja miehet kuulusteltiin epäiltyinä varkauden yritykseen. 

Kulunut vuorokausi oli tehtävämäärällisesti rauhallinen Hämeen poliisilaitoksen alueella. Tehtäviä oli hieman alle 140. Muutamia omaisuusrikoksiin epäiltyjä henkilöitä jäi kiinni.

RIIHIMÄKI. Poliisipartio havaitsi sunnuntaiaamuna rengasliikkeen pihassa pakettiauton, jonka sisään mies lastasi autonrenkaita. Partio pysähtyi selvittämään tilannetta miehen kanssa.
Nelikymppinen mies oli lastannut useita kymmeniä renkaita autonsa kyytiin rengasliikkeen pihasta ja hän kertoi sen olevan luvallista puuhaa. Autosta löytyi myös elektroniikkatuotteita, jotka mies kertoi ottaneensa kodinkoneliikkeen takapihalta.
Poliisi tutkii tapausta varkautena.

RIIHIMÄKI. Poliisipartiot suorittivat liikennevalvontaa sunnuntain aamupäivällä Lopen kirkonkylällä. Partiot pysäyttivät marketin pihasta lähteneen pakettiauton tarkastusta varten. 
Autoa kuljettanut nelikymppinen mies puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen, joten hänet vietiin tarkkuusalkometrikokeeseen. Kokeen tulos 0,58 mg/l. Lisäksi miehellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.
Kuljettaja kuulusteltiin epäiltynä törkeään rattijuopumukseen sekä kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.

LOPPI. Hätäkeskus antoi poliisipartiolle liikenneonnettomuustehtävän sunnuntaina iltapäivällä Lopen Kantatielle. Ilmoituksen mukaan oli tapahtunut kahden auton välinen nokkakolari.
Poliisipartio sai tapahtumapaikalla selville, että kahdeksankymppinen mies oli ajanut henkilöautolla Lopen Kantatietä Lopen suunnasta. Hän oli ajautunut vastaantulevien ajokaistalle törmäten vastaan ajaneen henkilöauton keulaan. Törmäyksen jälkeen miehen auto oli pyörähtänyt renkaillaan ympäri osuen vielä toisen henkilöauton keulaan.
Poliisi tutkii tapahtunutta liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Ensihoito kuljetti onnettomuuspaikalta kaksi henkilöä jatkotutkimuksiin.

LAHTI. Poliisipartiot saivat hätäkeskukselta tehtävän sunnuntaiaamuna Lahden Metsäkankaalle. Ilmoituksen mukaan kerrostalon kellaritiloissa oli murto käynnissä.
Poliisipartiot tapasivat kerrostalon häkkivaraston käytävältä kaksi nuorta miestä. Miehet olivat nostaneet yhdestä häkkivarastosta tavaraa käytävän lattialle.
Mieskaksikko otettiin kiinni ja miehet kuulusteltiin epäiltyinä varkauden yritykseen.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Tampereella on tapahtunut useita katuryöstöjä syksyn aikana

NordenBladet — Sisä-Suomen poliisi on huolissaan syksyn aikana tapahtuneista katuryöstöistä, joiden määrä on lisääntynyt kiihtyvällä tahdilla. Sisä-Suomen poliisille on elokuun 2022 alun jälkeen tehty Tampereen alueelta yli 20 rikosilmoitusta, joissa on selkeitä yhteneväisiä piirteitä, joiden perusteella ne voidaan yhdistää liittyvän samantyyppiseen tekotapaan. Epäillyistä rikoksista 10 on tapahtunut marraskuun aikana.Tapauksia tutkitaan nimikkeillä törkeä ryöstö, ryöstö, ryöstön yritys ja laiton uhkaus. Teot ovat tapahtuneet suurimmaksi osaksi Tampereen ydinkeskustan alueella, mutta yksittäisiä ilmoituksia on myös lähiöistä kuten Tesomalta, Lielahdesta, Hervannasta ja Linnainmaalta. Tapahtuma-ajankohta on ollut yleisimmin viikonloppuyö. Ominaista rikoksille on tekotapaan liittyvät piirteet; tekijät lähestyvät ennalta tuntematonta uhria, uhkaavat väkivallalla tai teräaseella ja pahimmissa tapauksissa ovat käyttäneet fyysistä väkivaltaa saadakseen haltuunsa omaisuutta. Kolmessa tapauksessa uhrin kasvoille on sumutettu jotain sumutetta.  Ryöstösaaliksi on tavoiteltu ja saatu erilaista omaisuutta kuten rahaa, maksuvälineitä, matkapuhelimia, reppuja, kalliita merkkivaatteita tai -kenkiä ja kuulokkeita. Tutkittavana olevissa rikoksissa epäillyt tekijät ovat yleisimmin olleet varsin nuoria, arviolta 15-20 vuotiaita ja heitä on tyypillisesti useampi kuin yksi, tavallisimmin kahdesta neljään henkilöä. Monessa tapauksessa on myös tiedossa, että tekijät ovat olleet naamioituneita kommandopipolla tai kasvojen eteen vedetyllä huivilla. Ryöstörikokset ovat vakavia rikoksia, joiden tutkimiseen poliisi käyttää mahdollisimman kattavasti käytettävissä olevat keinot. Vaikka syksyn aikana Tampereella poliisille ilmoitettujen rikosten esitutkinnat ovat pääsääntöisesti vielä kesken, niissä on edistytty ja useiden tapausten osalta epäillyt tekijät ovat poliisin tiedossa. Tapaukset etenevät syyteharkintaan esitutkinnan valmistuttua. Tulee myös muistaa, että tämän tyyppisistä rikoksista saatava hyöty on varsin vähäinen verrattuna niiden vakavuuteen ja rikosvastuun toteutumisesta seuraavaan rangaistukseen.  Samantyyppisten katuryöstöjen yleistymisestä on tiedotettu aikaisemmin syksyllä useita kertoja eri puolilta Etelä-Suomea. Kyseessä on vielä hyvin lyhyen ajan ilmiö, eikä pidemmän ajan seurantatietoa tämäntyyppisten katuryöstöjen määrän kehityksestä ole saatavilla. Poliisi on huolissaan ilmiön yleistymisestä ja seuraa sitä tarkasti.  Sisä-Suomen poliisi myös kohdentaa näkyvää valvontaa alueille, joissa tyypillisimmin on tapahtunut tämäntyyppisiä rikoksia. Tampere on edelleen turvallinen kaupunki, vaikka tällainen ilmiö onkin nyt havaittu.Aikaisemmin on myös nostettu esille, että ryöstörikosten yleistyminen liittyy usein suoraan päihteiden käyttöön ja huumausainekauppaan.  Tässä käsitellyissä katuryöstöissä näyttää olevan kuitenkin kyse erilaisesta tekotyypistä, eikä niitä ole tutkinnassa ilmi tulleiden seikkojen perusteella pystytty liittämään suoraan huumausainekauppaan. Teoissa ei ole suoranaisia viitteitä katujengeistä tai järjestäytyneestä rikollisuudesta. -Kyseessä on aikamme ilmiö nuorten keskuudessa. Siihen liittyy nopean ja helpon vaurastumisen tavoittelu sekä ajatus elämästä kadulla vailla yhteiskunnan sääntöjä. Nuorten syrjäytyminen ja tulevaisuuden näköalattomuus voivat olla osatekijänä katuryöstöjen tekemiselle, arvioi rikoskomisario Markus Antila Sisä-Suomen poliisilaitokselta.  

Sisä-Suomen poliisi on huolissaan syksyn aikana tapahtuneista katuryöstöistä, joiden määrä on lisääntynyt kiihtyvällä tahdilla. Sisä-Suomen poliisille on elokuun 2022 alun jälkeen tehty Tampereen alueelta yli 20 rikosilmoitusta, joissa on selkeitä yhteneväisiä piirteitä, joiden perusteella ne voidaan yhdistää liittyvän samantyyppiseen tekotapaan. Epäillyistä rikoksista 10 on tapahtunut marraskuun aikana.

Tapauksia tutkitaan nimikkeillä törkeä ryöstö, ryöstö, ryöstön yritys ja laiton uhkaus. Teot ovat tapahtuneet suurimmaksi osaksi Tampereen ydinkeskustan alueella, mutta yksittäisiä ilmoituksia on myös lähiöistä kuten Tesomalta, Lielahdesta, Hervannasta ja Linnainmaalta. Tapahtuma-ajankohta on ollut yleisimmin viikonloppuyö. 

Ominaista rikoksille on tekotapaan liittyvät piirteet; tekijät lähestyvät ennalta tuntematonta uhria, uhkaavat väkivallalla tai teräaseella ja pahimmissa tapauksissa ovat käyttäneet fyysistä väkivaltaa saadakseen haltuunsa omaisuutta. Kolmessa tapauksessa uhrin kasvoille on sumutettu jotain sumutetta.  Ryöstösaaliksi on tavoiteltu ja saatu erilaista omaisuutta kuten rahaa, maksuvälineitä, matkapuhelimia, reppuja, kalliita merkkivaatteita tai -kenkiä ja kuulokkeita. 

Tutkittavana olevissa rikoksissa epäillyt tekijät ovat yleisimmin olleet varsin nuoria, arviolta 15-20 vuotiaita ja heitä on tyypillisesti useampi kuin yksi, tavallisimmin kahdesta neljään henkilöä. Monessa tapauksessa on myös tiedossa, että tekijät ovat olleet naamioituneita kommandopipolla tai kasvojen eteen vedetyllä huivilla. 

Ryöstörikokset ovat vakavia rikoksia, joiden tutkimiseen poliisi käyttää mahdollisimman kattavasti käytettävissä olevat keinot. Vaikka syksyn aikana Tampereella poliisille ilmoitettujen rikosten esitutkinnat ovat pääsääntöisesti vielä kesken, niissä on edistytty ja useiden tapausten osalta epäillyt tekijät ovat poliisin tiedossa. Tapaukset etenevät syyteharkintaan esitutkinnan valmistuttua. Tulee myös muistaa, että tämän tyyppisistä rikoksista saatava hyöty on varsin vähäinen verrattuna niiden vakavuuteen ja rikosvastuun toteutumisesta seuraavaan rangaistukseen.  

Samantyyppisten katuryöstöjen yleistymisestä on tiedotettu aikaisemmin syksyllä useita kertoja eri puolilta Etelä-Suomea. Kyseessä on vielä hyvin lyhyen ajan ilmiö, eikä pidemmän ajan seurantatietoa tämäntyyppisten katuryöstöjen määrän kehityksestä ole saatavilla. Poliisi on huolissaan ilmiön yleistymisestä ja seuraa sitä tarkasti.  Sisä-Suomen poliisi myös kohdentaa näkyvää valvontaa alueille, joissa tyypillisimmin on tapahtunut tämäntyyppisiä rikoksia. Tampere on edelleen turvallinen kaupunki, vaikka tällainen ilmiö onkin nyt havaittu.

Aikaisemmin on myös nostettu esille, että ryöstörikosten yleistyminen liittyy usein suoraan päihteiden käyttöön ja huumausainekauppaan.  Tässä käsitellyissä katuryöstöissä näyttää olevan kuitenkin kyse erilaisesta tekotyypistä, eikä niitä ole tutkinnassa ilmi tulleiden seikkojen perusteella pystytty liittämään suoraan huumausainekauppaan. 

Teoissa ei ole suoranaisia viitteitä katujengeistä tai järjestäytyneestä rikollisuudesta. -Kyseessä on aikamme ilmiö nuorten keskuudessa. Siihen liittyy nopean ja helpon vaurastumisen tavoittelu sekä ajatus elämästä kadulla vailla yhteiskunnan sääntöjä. Nuorten syrjäytyminen ja tulevaisuuden näköalattomuus voivat olla osatekijänä katuryöstöjen tekemiselle, arvioi rikoskomisario Markus Antila Sisä-Suomen poliisilaitokselta. 
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisilla rauhallinen viikonloppu eteläisessä Kymenlaaksossa

NordenBladet — Liikenteessä tavattiin muutama päihtynyt ja liukkaus yllättiHaminassa oli pysäköitynä olleesta kuorma-autosta varastettu polttoainetta perjantaina 18.11.2022 aamuyöllä. Rahallinen arvo anastetulle omaisuudelle noin 400 euroa. Varhain lauantai aamuyöllä Kotkassa Hyväntuulentielle pysähtyneen auton kuljettajalle poliisi suoritti puhalluskokeen, jonka tulos antaa syyn epäillä hänen syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen. Poliisille ilmoitettiin pahoinpitelystä keskustassa sijaitsevan ravintolan edustalla. Tekijästä ei ole tietoa. Pahoinpidellylle lievät vammat. Kotkan Pihkapolulla poliisin pysäyttämäksi tulleen auton kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja huumausainerikoksesta.Sunnuntaiaamuna Allintiellä Kotkassa havaittiin puuhun törmätty auto. Auton kuljettaja tavattiin läheisestä osoitteesta. Kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta, liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, huumausaineen käyttörikokseen ja moottorikulkuneuvon käyttövarkauteen. Kuljettaja oli ala-ikäinen, eikä hänellä ollut ajokorttia. Sunnuntaina kesärenkailla ajossa olleen henkilöauton kuljettaja ei saanut autoaan pysähtymään risteykseen ajettaessa.  Auto liukui ja törmäsi kahteen pysäköityyn autoon. Törmäillyt auto kärsi korivaurioita keulastaan. 

Liikenteessä tavattiin muutama päihtynyt ja liukkaus yllätti

Haminassa oli pysäköitynä olleesta kuorma-autosta varastettu polttoainetta perjantaina 18.11.2022 aamuyöllä. Rahallinen arvo anastetulle omaisuudelle noin 400 euroa. Varhain lauantai aamuyöllä Kotkassa Hyväntuulentielle pysähtyneen auton kuljettajalle poliisi suoritti puhalluskokeen, jonka tulos antaa syyn epäillä hänen syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen. Poliisille ilmoitettiin pahoinpitelystä keskustassa sijaitsevan ravintolan edustalla. Tekijästä ei ole tietoa. Pahoinpidellylle lievät vammat. Kotkan Pihkapolulla poliisin pysäyttämäksi tulleen auton kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja huumausainerikoksesta.

Sunnuntaiaamuna Allintiellä Kotkassa havaittiin puuhun törmätty auto. Auton kuljettaja tavattiin läheisestä osoitteesta. Kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta, liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, huumausaineen käyttörikokseen ja moottorikulkuneuvon käyttövarkauteen. Kuljettaja oli ala-ikäinen, eikä hänellä ollut ajokorttia. Sunnuntaina kesärenkailla ajossa olleen henkilöauton kuljettaja ei saanut autoaan pysähtymään risteykseen ajettaessa.  Auto liukui ja törmäsi kahteen pysäköityyn autoon. Törmäillyt auto kärsi korivaurioita keulastaan. 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Ajo-oikeudettomia kuljettajia Vakka-Suomessa

NordenBladet — Lounais-Suomen poliisi hoiti viikonloppuna päihtyneisiin ja ajo-oikeudettomiin kuljettajiin liittyviä tehtäviä Vakka-Suomen alueella.Sunnuntai-iltana noin kello 19.40 poliisi sai ilmoituksen mahdollisesti päihtyneestä, ilman kypärää mopoilevasta henkilöstä Uudenkaupungin Hakametsässä. Kyseiseltä paikalta poliisi löysi kerrostalon edustalta kilvettömän mopon. Vähän ajan kuluttua kerrostalosta tuli ulos mies, joka kertoi ajaneensa mopolla hetkeä aiemmin.Mies puhalsi 0,38 promillea poliisin alkometriin. Lisäksi hänelle suoritettiin huumausainepikatesti, joka näytti positiivista amfetamiinille ja bentsodiatsepiineille.Miehellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Häntä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä noin kello 00.30 poliisi pysäytti Kalannintiellä Uudessakaupungissa kuljettajan, jonka ajo oli epävarmaa.Auton kuljettajaksi osoittautui mies, jolla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Kyseessä oli miehen 7. kulkuneuvon kuljettaminen ilman vaadittavaa ajo-oikeutta vuoden sisään.

Lounais-Suomen poliisi hoiti viikonloppuna päihtyneisiin ja ajo-oikeudettomiin kuljettajiin liittyviä tehtäviä Vakka-Suomen alueella.

Sunnuntai-iltana noin kello 19.40 poliisi sai ilmoituksen mahdollisesti päihtyneestä, ilman kypärää mopoilevasta henkilöstä Uudenkaupungin Hakametsässä. 

Kyseiseltä paikalta poliisi löysi kerrostalon edustalta kilvettömän mopon. Vähän ajan kuluttua kerrostalosta tuli ulos mies, joka kertoi ajaneensa mopolla hetkeä aiemmin.

Mies puhalsi 0,38 promillea poliisin alkometriin. Lisäksi hänelle suoritettiin huumausainepikatesti, joka näytti positiivista amfetamiinille ja bentsodiatsepiineille.

Miehellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Häntä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä noin kello 00.30 poliisi pysäytti Kalannintiellä Uudessakaupungissa kuljettajan, jonka ajo oli epävarmaa.

Auton kuljettajaksi osoittautui mies, jolla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Kyseessä oli miehen 7. kulkuneuvon kuljettaminen ilman vaadittavaa ajo-oikeutta vuoden sisään.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Myyrmäessä torstaina tapahtuneen vakavan väkivallanteon tutkinta jatkuu

NordenBladet — Myyrmäessä torstain vastaisena yönä tapahtuneen vakavan väkivallanteon tutkinta jatkuu Itä-Uudenmaan poliisissa. Väkivallanteon uhriksi joutunut postinjakaja menehtyi lauantaina 19.11. sairaalassa.- Poliisi otti tekoon epäillyn henkilön kiinni tapahtumayönä ja hänet on nyt vangittu Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa todennäköisin syin epäiltynä murhasta, kertoo rikoskomisario Tero Tyynelä.- Pyydämme poliisissa edelleen havaintoja torstain vastaiselta aamuyöltä Myyrmäen ja Kaivokselan alueilta, erityisesti Myyrmäentieltä. Kaikki havainnot ja tiedot ovat meille arvokkaita ja olemme erityisen kiinnostuneita alueella liikkuneesta, täysin mustiin pukeutuneesta miehestä, muistuttaa Tyynelä.Kaikki tapahtumaan liittyvät vihjeet pyydämme ilmoittamaan Itä-Uudenmaan poliisin vihjesähköpostiosoitteeseen vihjeet.ita-uusimaa@poliisi.fi tai poliisin numeroon 050 399 9026.- Tiedotamme tapauksesta lisää tutkinnan edetessä, Tyynelä sanoo.

Myyrmäessä torstain vastaisena yönä tapahtuneen vakavan väkivallanteon tutkinta jatkuu Itä-Uudenmaan poliisissa. Väkivallanteon uhriksi joutunut postinjakaja menehtyi lauantaina 19.11. sairaalassa.

– Poliisi otti tekoon epäillyn henkilön kiinni tapahtumayönä ja hänet on nyt vangittu Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa todennäköisin syin epäiltynä murhasta, kertoo rikoskomisario Tero Tyynelä.

– Pyydämme poliisissa edelleen havaintoja torstain vastaiselta aamuyöltä Myyrmäen ja Kaivokselan alueilta, erityisesti Myyrmäentieltä. Kaikki havainnot ja tiedot ovat meille arvokkaita ja olemme erityisen kiinnostuneita alueella liikkuneesta, täysin mustiin pukeutuneesta miehestä, muistuttaa Tyynelä.

Kaikki tapahtumaan liittyvät vihjeet pyydämme ilmoittamaan Itä-Uudenmaan poliisin vihjesähköpostiosoitteeseen vihjeet.ita-uusimaa@poliisi.fi tai poliisin numeroon 050 399 9026.

– Tiedotamme tapauksesta lisää tutkinnan edetessä, Tyynelä sanoo.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Sisä-Suomen poliisin viikonloppu 18.-20.11.2022

NordenBladet — Perjantaina useampi poliisipartio osallistui tuloksellisesti katuryöstöstä epäiltyjen etsintään ja kiinniottoon. Lisäksi poliisilaitoksen viikonlopusta nousevat esiin lauantaina sattuneet takaa-ajot ja Tampereen Hippoksenkadun tulipalo.Perjantai-iltana Tampereella tapahtui ryöstö. Tapahtuman jälkeen useampi poliisipartio osallistui tekijöiden etsintöihin ja epäillyt, joita on yhteensä neljä, saatiin nopeasti kiinni.Perjantain ja lauantain välisenä yönä, noin klo 00.45, henkilöauton kuljettaja pakeni poliisia Sastamalassa. Takaa-ajo päättyi Huittistentiellä pakenijan ulosajoon, josta kuljettaja pakeni metsään jalan, jääden kuitenkin kiinni pienen juoksukilpailun jälkeen. Kuljettajaa epäillään mm. törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja rattijuopumuksesta.Lauantaiaamupäivällä kello 9.30 aikaan mönkijäkuski pakeni poliisia Jyväskylässä. Pakomatka päättyi kuskin ajettua menopelinsä jumiin kerrostalon sisäpihalle valopylvään ja keinun väliin. Kuljettajaa epäillään mm. moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja rattijuopumuksesta.Lauantaina poliisia työllisti Tampereella myös pienkerrostalon tulipalo. Paloa epäillään tahallaan sytytetyksi. 

Perjantaina useampi poliisipartio osallistui tuloksellisesti katuryöstöstä epäiltyjen etsintään ja kiinniottoon. Lisäksi poliisilaitoksen viikonlopusta nousevat esiin lauantaina sattuneet takaa-ajot ja Tampereen Hippoksenkadun tulipalo.

Perjantai-iltana Tampereella tapahtui ryöstö. Tapahtuman jälkeen useampi poliisipartio osallistui tekijöiden etsintöihin ja epäillyt, joita on yhteensä neljä, saatiin nopeasti kiinni.

Perjantain ja lauantain välisenä yönä, noin klo 00.45, henkilöauton kuljettaja pakeni poliisia Sastamalassa. Takaa-ajo päättyi Huittistentiellä pakenijan ulosajoon, josta kuljettaja pakeni metsään jalan, jääden kuitenkin kiinni pienen juoksukilpailun jälkeen. Kuljettajaa epäillään mm. törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja rattijuopumuksesta.

Lauantaiaamupäivällä kello 9.30 aikaan mönkijäkuski pakeni poliisia Jyväskylässä. Pakomatka päättyi kuskin ajettua menopelinsä jumiin kerrostalon sisäpihalle valopylvään ja keinun väliin. Kuljettajaa epäillään mm. moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja rattijuopumuksesta.

Lauantaina poliisia työllisti Tampereella myös pienkerrostalon tulipalo. Paloa epäillään tahallaan sytytetyksi.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

World Cup Levi 2022

NordenBladet — Poliisi valvoi Levin maailmancupin yleisötapahtumaa Kittilässä sekä teki tehostettua liikenteenvalvontaa.Maailmancupin yleisötapahtuma sujui poliisin näkökulmasta rauhallisesti. Liikenne oli viikonlopun aikana Levillä vilkasta, silti autoilijat ajoivat pääsääntöisesti liikennesääntöjen mukaisesti. Poliisi kirjoitti viikonlopun aikana Levillä noin kolmekymmentäviisi maksumuistutusta liikennerikkomuksista sekä ylinopeudesta.Maailmancupin viikonlopun aikana poliisi joutui puuttumaan yksityisasunnoissa tapahtuneisiin häiriöihin ja väkivaltatilanteisiin Kolarissa ja Muoniossa. Poliisi tavoitti Kittilässä etsintäkuulutetun henkilön, joka toimitettiin suorittamaan vankeustuomiotaan. Yön liikenteenvalvonnassa poliisille jäi kiinni yksi törkeä rattijuoppo, Kittilässä Levintiellä. 

Poliisi valvoi Levin maailmancupin yleisötapahtumaa Kittilässä sekä teki tehostettua liikenteenvalvontaa.

Maailmancupin yleisötapahtuma sujui poliisin näkökulmasta rauhallisesti. Liikenne oli viikonlopun aikana Levillä vilkasta, silti autoilijat ajoivat pääsääntöisesti liikennesääntöjen mukaisesti. Poliisi kirjoitti viikonlopun aikana Levillä noin kolmekymmentäviisi maksumuistutusta liikennerikkomuksista sekä ylinopeudesta.

Maailmancupin viikonlopun aikana poliisi joutui puuttumaan yksityisasunnoissa tapahtuneisiin häiriöihin ja väkivaltatilanteisiin Kolarissa ja Muoniossa. Poliisi tavoitti Kittilässä etsintäkuulutetun henkilön, joka toimitettiin suorittamaan vankeustuomiotaan. Yön liikenteenvalvonnassa poliisille jäi kiinni yksi törkeä rattijuoppo, Kittilässä Levintiellä.

 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Rovaniemen poliisin viikonloppua työllistivät pahoinpitelyt

NordenBladet — Rovaniemellä on siirrytty viettämään pikkujouluaikaa. Rovaniemen poliisilla on ollut viikonlopun aikana melko kiireistä. Kiirettä ovat aiheuttaneet mm. liikennetehtävät, pahoinpitely- ja omaisuusrikosten selvittely.Lauantaiaamuyöllä Rovaniemen keskustassa ohikulkija oli huomauttanut nuorisojoukkoa epäasiallisesta toiminnasta ja käyttäytymisestä, jonka seurauksena ohikulkijan ja nuorisojoukon välille oli syntynyt riitaa. Tapahtumapaikalle mennyt poliisipartio otti kiinni kolme nuorta miestä, jotka toimitettiin poliisilaitokselle epäiltyinä ohikulkijan pahoinpitelystä. Lauantaiaamuyöllä kahdella miehellä oli tullut musiikkitapahtumassa erimielisyyksiä. Erimielisyyden selvittäminen ajautui tilanteeseen, jossa toisen miehen epäillään kohdistaneen toiseen osapuoleen sen kaltaista väkivaltaa, että hänet tuotiin poliisilaitokselle epäiltynä pahoinpitelyyn.  

Rovaniemellä on siirrytty viettämään pikkujouluaikaa. Rovaniemen poliisilla on ollut viikonlopun aikana melko kiireistä. Kiirettä ovat aiheuttaneet mm. liikennetehtävät, pahoinpitely- ja omaisuusrikosten selvittely.

Lauantaiaamuyöllä Rovaniemen keskustassa ohikulkija oli huomauttanut nuorisojoukkoa epäasiallisesta toiminnasta ja käyttäytymisestä, jonka seurauksena ohikulkijan ja nuorisojoukon välille oli syntynyt riitaa. Tapahtumapaikalle mennyt poliisipartio otti kiinni kolme nuorta miestä, jotka toimitettiin poliisilaitokselle epäiltyinä ohikulkijan pahoinpitelystä. 

Lauantaiaamuyöllä kahdella miehellä oli tullut musiikkitapahtumassa erimielisyyksiä. Erimielisyyden selvittäminen ajautui tilanteeseen, jossa toisen miehen epäillään kohdistaneen toiseen osapuoleen sen kaltaista väkivaltaa, että hänet tuotiin poliisilaitokselle epäiltynä pahoinpitelyyn. 
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Kuopion keskustassa ammuttiin kohti kerrostaloa

NordenBladet — Kerrostaloa ammuttiin käsiaseella, poliisi pyytää havaintoja.Poliisi pyytää ilmoittamaan mahdollisia havaintoja tapauksesta sähköpostiin vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi tai vihjepuhelimeen numeroon 0295 415 232.Poliisi ei tutkinnan tässä vaiheessa tiedota tapauksesta enempää.   

Kerrostaloa ammuttiin käsiaseella, poliisi pyytää havaintoja.

Kuopion Snellmaninkadulla oli 20.11.2022 noin klo 06.30 aikaan ammuttu kerrostaloa käsiaseella. Kukaan ei loukkaantunut tilanteessa. Poliisi suoritti paikalla teknistä tutkintaa ja tutkii tapausta rikoksena. Rikosnimike tarkentuu tutkinnan edetessä.

Poliisi pyytää ilmoittamaan mahdollisia havaintoja tapauksesta sähköpostiin vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi tai vihjepuhelimeen numeroon 0295 415 232.

Poliisi ei tutkinnan tässä vaiheessa tiedota tapauksesta enempää. 
 
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Alaikäisten välinen vakava väkivaltarikos yleisellä paikalla Turussa

NordenBladet — Poliisi sai hälytyksen Turun Majakkarantaan lauantaina 19.11 illalla hieman ennen kello kymmentä. Paikalla oli lyöty puukolla alle 18 -vuotiasta nuorta ja aiheutettu hänelle hengenvaaralliset vammat. Myös toista alaikäistä nuorta oli lyöty puukolla, mutta hän selvisi tilanteesta vähäisemmin vammoin. Puukotusten lisäksi ainakin yhtä muuta nuorta oli pahoinpidelty nyrkein ja potkimalla.Tilanne tapahtumapaikalla on ollut sekava poliisin tullessa paikalle ja poliisin käsitys tapahtumien kulusta tarkentuu esitutkinnan edetessä. Poliisi otti tapahtumapaikan lähistöltä kiinni useita henkilöitä ja kiinniotettujen lisäksi lukuisia nuoria kuultiin yön aikana tapahtumiin liittyen. Paikalla oli tekohetkellä poliisin tämänhetkisten tietojen mukaan noin 20 nuorta. Vakavista rikoksista on kiinniotettuna kaksi henkilöä, jotka ovat molemmat alle 18 -vuotiaita.  Esitutkinta asiassa on alkuvaiheessa ja tutkintanimikkeet ovat kaksi tapon yritystä sekä törkeä pahoinpitely. Tutkintanimikkeet saattavat tutkinnan edetessä vaihtua tai niitä voi tulla lisää.Poliisi pyytää tapahtumaan liittyviä tietoja, havaintoja, kuvia tai videoita viestinä numeroon 0504117655 (whatsapp tai multimediaviesti) tai vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi  

Poliisi sai hälytyksen Turun Majakkarantaan lauantaina 19.11 illalla hieman ennen kello kymmentä. Paikalla oli lyöty puukolla alle 18 -vuotiasta nuorta ja aiheutettu hänelle hengenvaaralliset vammat. Myös toista alaikäistä nuorta oli lyöty puukolla, mutta hän selvisi tilanteesta vähäisemmin vammoin. Puukotusten lisäksi ainakin yhtä muuta nuorta oli pahoinpidelty nyrkein ja potkimalla.

Tilanne tapahtumapaikalla on ollut sekava poliisin tullessa paikalle ja poliisin käsitys tapahtumien kulusta tarkentuu esitutkinnan edetessä. Poliisi otti tapahtumapaikan lähistöltä kiinni useita henkilöitä ja kiinniotettujen lisäksi lukuisia nuoria kuultiin yön aikana tapahtumiin liittyen. Paikalla oli tekohetkellä poliisin tämänhetkisten tietojen mukaan noin 20 nuorta. 

Vakavista rikoksista on kiinniotettuna kaksi henkilöä, jotka ovat molemmat alle 18 -vuotiaita.  Esitutkinta asiassa on alkuvaiheessa ja tutkintanimikkeet ovat kaksi tapon yritystä sekä törkeä pahoinpitely. Tutkintanimikkeet saattavat tutkinnan edetessä vaihtua tai niitä voi tulla lisää.

Poliisi pyytää tapahtumaan liittyviä tietoja, havaintoja, kuvia tai videoita viestinä numeroon 0504117655 (whatsapp tai multimediaviesti) tai vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi 
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi