NordenBladet — Tilanteeseen liittyy myös kortitta ajaminen sekä törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen
Tilanteeseen liittyy myös kortitta ajaminen sekä törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen
Sunnuntaina alkuillasta Varkaudessa Päiviönsaaren alueelta tuli ilmoituksia Hätäkeskukseen kaahailevasta sinisestä ajoneuvosta. Poliisipartio suuntasi alueelle ja saikin etsittyä kyseisen ajoneuvon erään kadun reunasta pysäköitynä.
Lopulta etsinnöissä lähialueelta löydettiin autoa kuljettanut mies, joka on Viron kansalainen, iältään vajaa 30-vuotias. Hänelle suoritettu alkometripuhallus antoi lukemaksi törkeän rattijuopumuksen ylityksen. Miehellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.
Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta sekä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, koska ajosta oli aiheutunut jonkin verran vaaraa sivulliselle.
NordenBladet — Sunnuntaina 27. marraskuuta valtatiellä 12 tapahtuneessa onnettomuudessa oli osallisena henkilöauto ja pakettiauto-perävaunuyhdistelmä. Yksi ihminen kuoli ja yksi loukkaantui onnettomuudessa.Poliisin alustavien tietojen mukaan henkilöauton kuljettaja ajoi Lahdentietä Lahden suunnasta kohti Tamperetta. Ajokaistalla oli toistaiseksi tuntemattomasta syystä pysähdyksissä pakettiauton ja perävaunun yhdistelmä. Henkilöauto törmäsi perävaunuun ja suistui loivasti ajosuunnasta katsottuna oikealle. Pakettiauto-perävaunuyhdistelmässä matkustanut 1960-luvulla syntynyt nainen kuoli törmäyksessä. Toinen ajoneuvoyhdistelmän matkustajista, 1980-luvulla syntynyt mies, loukkaantui vakavasti. Alustavien tietojen mukaan menehtynyt ja loukkaantunut eivät olleet törmäyksen aikana pakettiautossa sisällä, vaan seisoivat ulkona. Henkilöauton kuljettaja ja sen matkustaja vietiin tarkistettavaksi sairaalaan.Onnettomuus tapahtui Pälkäneellä Lahdentiellä noin kilometri ennen Hämeenlinnantien risteystä. Poliisi sai asiasta ilmoituksen kello 17.17. Alkoholilla ei epäillä olevan osuutta onnettomuuteen.Sisä-Suomen poliisilaitos ja onnettomuustutkintalautakunta tutkivat onnettomuutta ja siihen johtaneita syitä.
Sunnuntaina 27. marraskuuta valtatiellä 12 tapahtuneessa onnettomuudessa oli osallisena henkilöauto ja pakettiauto-perävaunuyhdistelmä. Yksi ihminen kuoli ja yksi loukkaantui onnettomuudessa.
Poliisin alustavien tietojen mukaan henkilöauton kuljettaja ajoi Lahdentietä Lahden suunnasta kohti Tamperetta. Ajokaistalla oli toistaiseksi tuntemattomasta syystä pysähdyksissä pakettiauton ja perävaunun yhdistelmä. Henkilöauto törmäsi perävaunuun ja suistui loivasti ajosuunnasta katsottuna oikealle.
Pakettiauto-perävaunuyhdistelmässä matkustanut 1960-luvulla syntynyt nainen kuoli törmäyksessä. Toinen ajoneuvoyhdistelmän matkustajista, 1980-luvulla syntynyt mies, loukkaantui vakavasti. Alustavien tietojen mukaan menehtynyt ja loukkaantunut eivät olleet törmäyksen aikana pakettiautossa sisällä, vaan seisoivat ulkona. Henkilöauton kuljettaja ja sen matkustaja vietiin tarkistettavaksi sairaalaan.
Onnettomuus tapahtui Pälkäneellä Lahdentiellä noin kilometri ennen Hämeenlinnantien risteystä. Poliisi sai asiasta ilmoituksen kello 17.17. Alkoholilla ei epäillä olevan osuutta onnettomuuteen.
Sisä-Suomen poliisilaitos ja onnettomuustutkintalautakunta tutkivat onnettomuutta ja siihen johtaneita syitä.
NordenBladet — Lounais-Suomen poliisilaitoksen Turun pääpoliisiasemalla oli kiireinen pikkujouluviikonloppu; poliisia työllistivät mm useat rattijuopumustapaukset ja pahoinpitelytPerjantaina 25.11.2022 aamuyöllä klo 04 jälkeen poliisipartio pysäytti henkilöauton Turussa Kuninkaankartanonkadulla. Kuljettajalle suoritettu puhalluskoe oli 1,07 mg/l ja näin häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.Perjantaina 25.11.2022 klo 09.15 Turun Kaskenkadulla poliisi pysäytti henkilöauton tarkastukseen. Kuljettaja oli ajo-oikeudeton ja hänelle suoritettu puhalluskoe oli 0,27 mg/l. Lisäksi kuljettajalle suoritettu huumepikatesti oli positiivinen kannabikselle ja bentsodiatsepiinille. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Perjantaina 25.11.2022 klo 19.15 aikaan Turussa Naantalin Pikatiellä poliisipartio kiinnitti huomionsa edellä ajaneeseen henkilöautoon, koska auto poikkesi ajolinjastaan sivusuunnassa kaistaviivan päälle useita kertoja. Ajoneuvon kuljettaja puhalsi alkometriin 0 promillea, mutta huumepikatesti oli positiivinen amfetamiinille ja bentsodiatsepiinille. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.Perjantaina 25.11.2022 klo 22.30 poliisipartio pysäytti Turussa Halistentiellä henkilöauton tarkastukseen. Henkilöauton kuljettajan puhalluskoe oli 0 promillea, mutta hänelle suoritettu huumepikatesti oli positiivinen kannabikselle. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.Perjantaina 25.11.2022 klo 23.20 kansalainen ilmoitti poliisille henkilöautosta, joka seilasi kaistalla ja meinasi ajaa useamman kerran tien keskikaiteeseen Kaarinassa. Poliisipartio tavoitti auton Uudenmaantieltä. Kuljettajalla ei ollut ajo-oikeutta ja hän puhalsi alkometriin 0,74 mg/l tuloksen. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.Lauantaina 26.11.2022 klo 00.20 aikaan poliisipartio pysäytti tarkastukseen henkilöauton Turun Uudenmaantiellä. Kuljettaja puhalsi alkometriin 0,61 mg/l ja myöhemmin poliisiasemalla tarkkuusalkometripuhallus oli 0,51 mg/l. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta.Lauantaina 26.11.2022 klo 00.40 poliisin rattijuopumusvalvontapaikalle Turun Kalevantielle saapui henkilöauto, jonka kuljettaja puhalsi poliisin alkometriin 0,83 promillea. Kuljettajaa on syytä epäillä rattijuopumuksesta. Vain 10 minuuttia tämän jälkeen samaiselle ratsiapaikalle Kalevantiellä saapui pakettiauto. Auton kuljettaja puhalsi alkometriin 1,29 promillea ja myöhemmin tarkkuusalkometriin 0,39 mg/l. Tätäkin kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta.Sunnuntaina 27.11.2022 klo 02.20 poliisille ilmoitettiin henkilöauton ulosajosta Raisiossa Raisiontiellä. Henkilöauto oli ajanut risteyksestä suoraan yli ja metsään. Kuljettajana toiminut henkilö puhalsi alkometriin lukemat 0,53 mg/l ja häntä on syytä epäillä törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.Perjantain 25.11. ja lauantain 25.11.2022 väliseltä yöltä poliisille kirjattiin kolme pahoinpitelyilmoitusta, jotka aiheuttivat poliisille akuutteja esitutkintatoimia lauantai aamusta alkaen. Pahoinpitelyjä tapahtui sekä yksityisasunnoissa että julkisilla paikoilla.Pahoinpitelyrikokset jatkuivat lauantaiaamulla, kun klo 10.20 aikoihin poliisin suojiin tuotiin Turussa jälleen yksi yksityisasunnossa pahoinpitelyyn syyllistynyt henkilö.Sunnuntaina 27.11.2022 yöllä klo 00.50 aikaan poliisille ilmoitettiin Liedossa tapahtuvasta polttoainevarkaudesta. Poliisi otti kiinni kaksi henkilö epäiltynä varkauteen. Henkilöiden epäillään anastaneen polttoainetta pysäköityinä olleista kuorma-autoista.
Lounais-Suomen poliisilaitoksen Turun pääpoliisiasemalla oli kiireinen pikkujouluviikonloppu; poliisia työllistivät mm useat rattijuopumustapaukset ja pahoinpitelyt
Perjantaina 25.11.2022 aamuyöllä klo 04 jälkeen poliisipartio pysäytti henkilöauton Turussa Kuninkaankartanonkadulla. Kuljettajalle suoritettu puhalluskoe oli 1,07 mg/l ja näin häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.
Perjantaina 25.11.2022 klo 09.15 Turun Kaskenkadulla poliisi pysäytti henkilöauton tarkastukseen. Kuljettaja oli ajo-oikeudeton ja hänelle suoritettu puhalluskoe oli 0,27 mg/l. Lisäksi kuljettajalle suoritettu huumepikatesti oli positiivinen kannabikselle ja bentsodiatsepiinille. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Perjantaina 25.11.2022 klo 19.15 aikaan Turussa Naantalin Pikatiellä poliisipartio kiinnitti huomionsa edellä ajaneeseen henkilöautoon, koska auto poikkesi ajolinjastaan sivusuunnassa kaistaviivan päälle useita kertoja. Ajoneuvon kuljettaja puhalsi alkometriin 0 promillea, mutta huumepikatesti oli positiivinen amfetamiinille ja bentsodiatsepiinille. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.
Perjantaina 25.11.2022 klo 22.30 poliisipartio pysäytti Turussa Halistentiellä henkilöauton tarkastukseen. Henkilöauton kuljettajan puhalluskoe oli 0 promillea, mutta hänelle suoritettu huumepikatesti oli positiivinen kannabikselle. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.
Perjantaina 25.11.2022 klo 23.20 kansalainen ilmoitti poliisille henkilöautosta, joka seilasi kaistalla ja meinasi ajaa useamman kerran tien keskikaiteeseen Kaarinassa. Poliisipartio tavoitti auton Uudenmaantieltä. Kuljettajalla ei ollut ajo-oikeutta ja hän puhalsi alkometriin 0,74 mg/l tuloksen. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Lauantaina 26.11.2022 klo 00.20 aikaan poliisipartio pysäytti tarkastukseen henkilöauton Turun Uudenmaantiellä. Kuljettaja puhalsi alkometriin 0,61 mg/l ja myöhemmin poliisiasemalla tarkkuusalkometripuhallus oli 0,51 mg/l. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta.
Lauantaina 26.11.2022 klo 00.40 poliisin rattijuopumusvalvontapaikalle Turun Kalevantielle saapui henkilöauto, jonka kuljettaja puhalsi poliisin alkometriin 0,83 promillea. Kuljettajaa on syytä epäillä rattijuopumuksesta. Vain 10 minuuttia tämän jälkeen samaiselle ratsiapaikalle Kalevantiellä saapui pakettiauto. Auton kuljettaja puhalsi alkometriin 1,29 promillea ja myöhemmin tarkkuusalkometriin 0,39 mg/l. Tätäkin kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta.
Sunnuntaina 27.11.2022 klo 02.20 poliisille ilmoitettiin henkilöauton ulosajosta Raisiossa Raisiontiellä. Henkilöauto oli ajanut risteyksestä suoraan yli ja metsään. Kuljettajana toiminut henkilö puhalsi alkometriin lukemat 0,53 mg/l ja häntä on syytä epäillä törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Perjantain 25.11. ja lauantain 25.11.2022 väliseltä yöltä poliisille kirjattiin kolme pahoinpitelyilmoitusta, jotka aiheuttivat poliisille akuutteja esitutkintatoimia lauantai aamusta alkaen. Pahoinpitelyjä tapahtui sekä yksityisasunnoissa että julkisilla paikoilla. Pahoinpitelyrikokset jatkuivat lauantaiaamulla, kun klo 10.20 aikoihin poliisin suojiin tuotiin Turussa jälleen yksi yksityisasunnossa pahoinpitelyyn syyllistynyt henkilö.
Sunnuntaina 27.11.2022 yöllä klo 00.50 aikaan poliisille ilmoitettiin Liedossa tapahtuvasta polttoainevarkaudesta. Poliisi otti kiinni kaksi henkilö epäiltynä varkauteen. Henkilöiden epäillään anastaneen polttoainetta pysäköityinä olleista kuorma-autoista.
NordenBladet — Sunnuntaina iltapäivällä tapahtui epäilty ryöstö Savonkadun R-Kioskilla Iisalmessa. Tekijä uhkasi tilanteessa kassatyöntekijää väkivallalla ja sai mukaansa pienen määrän käteistä rahaa. Tämän jälkeen tekijä poistui paikalta.Poliisi selvittää tekijää ja tutkii tapausta tässä vaiheessa ryöstönä. Mahdollisia havaintoja tekijästä ja tapahtumasta pyydetään vihjesähköpostiin vihjeet.ita-suomi@poliisi tai vihjepuhelimeen 029 5415 232.
Sunnuntaina iltapäivällä tapahtui epäilty ryöstö Savonkadun R-Kioskilla Iisalmessa. Tekijä uhkasi tilanteessa kassatyöntekijää väkivallalla ja sai mukaansa pienen määrän käteistä rahaa. Tämän jälkeen tekijä poistui paikalta.
Poliisi selvittää tekijää ja tutkii tapausta tässä vaiheessa ryöstönä. Mahdollisia havaintoja tekijästä ja tapahtumasta pyydetään vihjesähköpostiin vihjeet.ita-suomi@poliisi tai vihjepuhelimeen 029 5415 232.
NordenBladet — Keskimääräisesti kansalaiset ovat viettäneet kuluneen viikonlopun iltojen pikkujouluja rauhallisesti, mutta joiltakin pahoinpitelyiltä eikä rattijuopumuksilta vältytty tälläkään kertaa.Rattijuopumuksia MikkelissäPoliisi sai kiinni kaksi epäiltyä rattijuoppoa Mikkelissä.Poliisipartio pysäytti Mikkelin keskustassa, Porrassalmenkadulla henkilöauton jota kuljetti 23-vuotias mies. Mies puhalsi tarkkuusalkometriin 0,24mg/l lukeman, eikä hänellä ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.Toinen rattijuopumus tapahtui myös Mikkelin keskustassa Porrassalmenkadulla, missä poliisipartio pysäytti 20 -vuotiaan miehen kuljettaman henkilöauton. Mies puhalsi tarkkuusalkometrissä 0,76mg/l. Kangasniemellä pahoinpideltiin mieshenkilö.Poliisi kaipaa havaintoja 27.11.2022 noin klo 01.54 ravintola Bar Tigerin edustalla tapahtuneesta pahoinpitelystä.Ravintolasta poistunutta miestä oli pahoinpidelty ravintolan ulkopuolella ja tekijä oli poistunut paikalta teon jälkeen. Tekijän tuntomerkit ovat: kalju noin 40 -vuotias mies, päällään farkut, toppatakki ja lippis päässä lippa taaksepäin käännettynä.Pahoinpitelyyn ja siinä osallisina olleisiin henkilöihin liittyvistä havainnoista pyydetään ilmoittamaan sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi, vihjepuhelimeen p. 0295 415 232 tai poliisipäivystykseen p. 0295 415 455 ma-pe klo 08-16.15.
Keskimääräisesti kansalaiset ovat viettäneet kuluneen viikonlopun iltojen pikkujouluja rauhallisesti, mutta joiltakin pahoinpitelyiltä eikä rattijuopumuksilta vältytty tälläkään kertaa.
Rattijuopumuksia Mikkelissä Poliisi sai kiinni kaksi epäiltyä rattijuoppoa Mikkelissä. Poliisipartio pysäytti Mikkelin keskustassa, Porrassalmenkadulla henkilöauton jota kuljetti 23-vuotias mies. Mies puhalsi tarkkuusalkometriin 0,24mg/l lukeman, eikä hänellä ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Toinen rattijuopumus tapahtui myös Mikkelin keskustassa Porrassalmenkadulla, missä poliisipartio pysäytti 20 -vuotiaan miehen kuljettaman henkilöauton. Mies puhalsi tarkkuusalkometrissä 0,76mg/l.
Kangasniemellä pahoinpideltiin mieshenkilö. Poliisi kaipaa havaintoja 27.11.2022 noin klo 01.54 ravintola Bar Tigerin edustalla tapahtuneesta pahoinpitelystä. Ravintolasta poistunutta miestä oli pahoinpidelty ravintolan ulkopuolella ja tekijä oli poistunut paikalta teon jälkeen. Tekijän tuntomerkit ovat: kalju noin 40 -vuotias mies, päällään farkut, toppatakki ja lippis päässä lippa taaksepäin käännettynä. Pahoinpitelyyn ja siinä osallisina olleisiin henkilöihin liittyvistä havainnoista pyydetään ilmoittamaan sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi, vihjepuhelimeen p. 0295 415 232 tai poliisipäivystykseen p. 0295 415 455 ma-pe klo 08-16.15.
NordenBladet — Lounais-Suomen poliisi tutkii Loimaalla tapahtunutta liikenneonnettomuutta, jossa menehtyi kaksi nuorta aikuista. Asiaa tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, törkeänä kuolemantuottamuksena sekä kuolemansyyntutkintana.Kuolemiin johtanut onnettomuus tapahtui lauantaina hieman ennen kello 23:a Hannunkadun ja Varastokujan risteyksessä Loimaalla. Henkilöauto törmäsi varastorakennuksen seinään ja syttyi palamaan. Autossa oli kaksi nuorta aikuista, jotka molemmat menehtyivät onnettomuudessa.Paikalle osunut sivullinen yritti auttaa ja sammuttaa tulipaloa omalla käsisammuttimellaan. Auto oli kuitenkin pahasti vaurioitunut, eikä tuli ollut hallittavissa.– Paikalle tullut pelastuslaitos sammutti tulipalon, mutta mitään ei ollut enää tehtävissä onnettomuuden uhrien osalta. Paikalle saapui myös runsaasti nuorisoa ja paikalle järjestettiin kriisiapua, kertoo rikoskomisario Tommi Kosunen.Poliisi suoritti tapahtumapaikalla paikkatutkintaa ja teknistä tutkintaa yön aikana. Asiasta on myös ilmoitettu onnettomuustutkintakeskukselle.Poliisi epäilee, että törmäystä on edeltänyt suuri tilannenopeus. Poliisi suorittaa asiassa esitutkinnan sekä kuolemansyyntutkinnan.
Lounais-Suomen poliisi tutkii Loimaalla tapahtunutta liikenneonnettomuutta, jossa menehtyi kaksi nuorta aikuista. Asiaa tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, törkeänä kuolemantuottamuksena sekä kuolemansyyntutkintana.
Kuolemiin johtanut onnettomuus tapahtui lauantaina hieman ennen kello 23:a Hannunkadun ja Varastokujan risteyksessä Loimaalla. Henkilöauto törmäsi varastorakennuksen seinään ja syttyi palamaan. Autossa oli kaksi nuorta aikuista, jotka molemmat menehtyivät onnettomuudessa.
Paikalle osunut sivullinen yritti auttaa ja sammuttaa tulipaloa omalla käsisammuttimellaan. Auto oli kuitenkin pahasti vaurioitunut, eikä tuli ollut hallittavissa.
– Paikalle tullut pelastuslaitos sammutti tulipalon, mutta mitään ei ollut enää tehtävissä onnettomuuden uhrien osalta. Paikalle saapui myös runsaasti nuorisoa ja paikalle järjestettiin kriisiapua, kertoo rikoskomisario Tommi Kosunen.
Poliisi suoritti tapahtumapaikalla paikkatutkintaa ja teknistä tutkintaa yön aikana. Asiasta on myös ilmoitettu onnettomuustutkintakeskukselle.
Poliisi epäilee, että törmäystä on edeltänyt suuri tilannenopeus. Poliisi suorittaa asiassa esitutkinnan sekä kuolemansyyntutkinnan.
NordenBladet — Lounais-Suomen poliisi piti puhallusratsioita Salon keskustan alueella viikonloppuna.Perjantai-iltana Raitalankadulla poliisin ratsiaan ajoi henkilöauto, jonka kuljettajalle suoritettu puhalluskoe ylitti törkeän rattijuopumuksen rajan, tulos 1,36 promillea. Kuljettajalla ei ollut myöskään auton ajamiseen vaadittavaa ajo-oikeutta. Asiaa tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena ja kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta.Somerontiellä perjantaiyönä poliisipartiota vastaan ajoi 50 km/h nopeusrajoitusalueella henkilöauto kovalla nopeudella. Henkilöauton nopeudeksi mitattiin tutkalla 124 km/h. Autoa kuljettanut henkilö määrättiin välittömästi väliaikaiseen ajokieltoon ja asiaa tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.Hämeentiellä poliisin ratsiaan ajoi henkilöauto, jonka kuljettajalle suoritettu puhalluskoe ylitti törkeän rattijuopumuksen rajan, tuloksen ollessa 1,68 promillea. Kuljettaja oli jo aiemmin määrätty toistaiseksi voimassa olevaan ajokieltoon. Asiaa tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena ja kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta.Poliisipartio kiinnitti huomiota mopoautoon lauantaina klo 03.00 aikoihin Tupurissa. Mopoauto ajoi jalkakäytävää pitkin ja sen kuljettajalle suoritettu puhalluskoe ylitti rattijuopumuksen rajan. Kuljettajalla ei ollut mopoautoon kuljettamiseen vaadittavaa ajo-oikeutta. Asiaa tutkitaan rattijuopumuksena ja kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta.Sunnuntaiyönä poliisipartio pysäytti Kirkkokadulla tarkastusta varten henkilöauton. Suoritettu puhalluskoe kuljettajalle ylitti törkeän rattijuopumuksen rajan, tulos 1.8 promillea. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja asiaa tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena.
Lounais-Suomen poliisi piti puhallusratsioita Salon keskustan alueella viikonloppuna.
Perjantai-iltana Raitalankadulla poliisin ratsiaan ajoi henkilöauto, jonka kuljettajalle suoritettu puhalluskoe ylitti törkeän rattijuopumuksen rajan, tulos 1,36 promillea. Kuljettajalla ei ollut myöskään auton ajamiseen vaadittavaa ajo-oikeutta. Asiaa tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena ja kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta.
Somerontiellä perjantaiyönä poliisipartiota vastaan ajoi 50 km/h nopeusrajoitusalueella henkilöauto kovalla nopeudella. Henkilöauton nopeudeksi mitattiin tutkalla 124 km/h. Autoa kuljettanut henkilö määrättiin välittömästi väliaikaiseen ajokieltoon ja asiaa tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
Hämeentiellä poliisin ratsiaan ajoi henkilöauto, jonka kuljettajalle suoritettu puhalluskoe ylitti törkeän rattijuopumuksen rajan, tuloksen ollessa 1,68 promillea. Kuljettaja oli jo aiemmin määrätty toistaiseksi voimassa olevaan ajokieltoon. Asiaa tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena ja kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta.
Poliisipartio kiinnitti huomiota mopoautoon lauantaina klo 03.00 aikoihin Tupurissa. Mopoauto ajoi jalkakäytävää pitkin ja sen kuljettajalle suoritettu puhalluskoe ylitti rattijuopumuksen rajan. Kuljettajalla ei ollut mopoautoon kuljettamiseen vaadittavaa ajo-oikeutta. Asiaa tutkitaan rattijuopumuksena ja kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta.
Sunnuntaiyönä poliisipartio pysäytti Kirkkokadulla tarkastusta varten henkilöauton. Suoritettu puhalluskoe kuljettajalle ylitti törkeän rattijuopumuksen rajan, tulos 1.8 promillea. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja asiaa tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena.
NordenBladet — Lappeenrannan ja Imatran poliisia työllisti viikonvaihteessa väkivalta-, omaisuus- ja liikennerikokset. Lappeenrannassa tapahtunut tapon yritys viikonvaihteen vakavin rikos.VÄKIVALTARIKOKSET:Lappeenrannassa tapahtui lauantai-iltapäivällä yksityisasunnossa puukotus. Poliisi tutkii asiaa tapon yrityksenä. Uhri on toimitettu EKKS:aan. Esitutkinnan ollessa alkuvaiheessa poliisi tiedottaa asiasta tarkemmin viikolla 28.Imatralla Mansikkalassa tapahtui perjantai-iltana 25.11.2022 alle 15-vuotiaaseen kohdistunut pahoinpitely jossa on rikolliseen tekoon epäiltynä on alle 15-vuotias. Samassa yhteydessä uhrin polkupyörää oli vahingoitettu.Alustavan tiedon mukaan joku tai jotkut useista paikalla olleista nuorista olisivat kuvanneet pahoinpitelyn.Luumäellä Taavetissa oli torstain ja perjantain välisenä aikana pariskunnan välinen perheväkivaltatilanne jossa mies oli pahoinpidellyt sekä torstaina 24.11 että myöhään perjantai-iltana 25.11.2022 puolisoaan potkimalla. Poliisi otti miehen kiinni ja toimitti Lappeenrannan poliisiasemalla rikoksesta epäiltynä pahoinpitelyyn. Alkoholilla on osuutta tapahtuneeseen. Uhrin vammoista ei tiedoteta tarkemmin. Lappeenrannassa oli lauantaina yksityisasunnossa perheväkivaltatilanne jossa mies käytti lievää väkivaltaa puolisoaan kohtaan. Poliisi tutkii asiaa lievänä pahoinpitelynä, asianomistajan vammoista ei tiedoteta tarkemmin.OMAISUUSRIKOS:Imatran Imatrankoskella kaksi poliisin entuudestaan tuntemaa henkilöä murtautui lauantai yönä hotelliin ikkuna rikkomalla. Poliisi otti kaksikon hotellin lähistöltä kiinni ja toimitti Lappeenrannan poliisiasemalle rikoksesta epäiltyinä varkauteen. Hotellista on alustavan tiedon mukaan anastettu omaisuutta jota poliisi yksilöi asianomistajan kanssa.LIIKENNERIKOKSIA:Lappeenrannan poliisi pysäytti perjantai-iltana Taipalsaarella kuorma-auton kuljettajan jota epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Lauantai yönä poliisi tavoitti liikenteen valvonnan yhteydessä Lappeenrannassa henkilöauton kuljettajan jota epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.Imatralla poliisi pysäytti lauantai aamupäivällä henkilöauton kuljettajan jota epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.Sunnuntaina varhain aamulla poliisi pysäytti Lappeenrannan keskustassa henkilöauton kuljettajan jota epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.
Lappeenrannan ja Imatran poliisia työllisti viikonvaihteessa väkivalta-, omaisuus- ja liikennerikokset. Lappeenrannassa tapahtunut tapon yritys viikonvaihteen vakavin rikos.
VÄKIVALTARIKOKSET: Lappeenrannassa tapahtui lauantai-iltapäivällä yksityisasunnossa puukotus. Poliisi tutkii asiaa tapon yrityksenä. Uhri on toimitettu EKKS:aan. Esitutkinnan ollessa alkuvaiheessa poliisi tiedottaa asiasta tarkemmin viikolla 28.
Imatralla Mansikkalassa tapahtui perjantai-iltana 25.11.2022 alle 15-vuotiaaseen kohdistunut pahoinpitely jossa on rikolliseen tekoon epäiltynä on alle 15-vuotias. Samassa yhteydessä uhrin polkupyörää oli vahingoitettu. Alustavan tiedon mukaan joku tai jotkut useista paikalla olleista nuorista olisivat kuvanneet pahoinpitelyn.
Luumäellä Taavetissa oli torstain ja perjantain välisenä aikana pariskunnan välinen perheväkivaltatilanne jossa mies oli pahoinpidellyt sekä torstaina 24.11 että myöhään perjantai-iltana 25.11.2022 puolisoaan potkimalla. Poliisi otti miehen kiinni ja toimitti Lappeenrannan poliisiasemalla rikoksesta epäiltynä pahoinpitelyyn. Alkoholilla on osuutta tapahtuneeseen. Uhrin vammoista ei tiedoteta tarkemmin.
Lappeenrannassa oli lauantaina yksityisasunnossa perheväkivaltatilanne jossa mies käytti lievää väkivaltaa puolisoaan kohtaan. Poliisi tutkii asiaa lievänä pahoinpitelynä, asianomistajan vammoista ei tiedoteta tarkemmin.
OMAISUUSRIKOS: Imatran Imatrankoskella kaksi poliisin entuudestaan tuntemaa henkilöä murtautui lauantai yönä hotelliin ikkuna rikkomalla. Poliisi otti kaksikon hotellin lähistöltä kiinni ja toimitti Lappeenrannan poliisiasemalle rikoksesta epäiltyinä varkauteen. Hotellista on alustavan tiedon mukaan anastettu omaisuutta jota poliisi yksilöi asianomistajan kanssa.
LIIKENNERIKOKSIA: Lappeenrannan poliisi pysäytti perjantai-iltana Taipalsaarella kuorma-auton kuljettajan jota epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Lauantai yönä poliisi tavoitti liikenteen valvonnan yhteydessä Lappeenrannassa henkilöauton kuljettajan jota epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Imatralla poliisi pysäytti lauantai aamupäivällä henkilöauton kuljettajan jota epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Sunnuntaina varhain aamulla poliisi pysäytti Lappeenrannan keskustassa henkilöauton kuljettajan jota epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.
NordenBladet — Henkilöauton kuljettaja menehtyi aamuyöllä liikenneonnettomuudessa 27.11.2022 Kouvolassa Valtatie 6:lla Ruhanmäen kohdalla, missä takaa tullut henkilöauto törmäsi edellä menneeseen matkailuautoon.Poliisin alustavien tietojen perusteella henkilöauto on tullut Kouvolan suunnasta kohti Elimäkeä ja törmännyt samaan suuntaan kulkevan matkailuauton perään. Törmäyksen johdosta molemmat ajoneuvot suistuivat peräkkäin kulkusuunnassaan oikealle pientareelle ja syttyivät palamaan. Henkilöauton kuljettaja menehtyi tapahtumapaikalla. Matkailuauton kuljettaja ei loukkaantunut. Ajoneuvoissa ei ollut matkustajia.Liikenneonnettomuuden tutkinta jatkuu Kaakkois-Suomen poliisissa Kouvolassa. Tapahtumaa tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kuolemansyyntutkintana. Poliisi ei tiedota asiasta tässä vaiheessa enempää.
Henkilöauton kuljettaja menehtyi aamuyöllä liikenneonnettomuudessa 27.11.2022 Kouvolassa Valtatie 6:lla Ruhanmäen kohdalla, missä takaa tullut henkilöauto törmäsi edellä menneeseen matkailuautoon.
Poliisin alustavien tietojen perusteella henkilöauto on tullut Kouvolan suunnasta kohti Elimäkeä ja törmännyt samaan suuntaan kulkevan matkailuauton perään. Törmäyksen johdosta molemmat ajoneuvot suistuivat peräkkäin kulkusuunnassaan oikealle pientareelle ja syttyivät palamaan. Henkilöauton kuljettaja menehtyi tapahtumapaikalla. Matkailuauton kuljettaja ei loukkaantunut. Ajoneuvoissa ei ollut matkustajia.
Liikenneonnettomuuden tutkinta jatkuu Kaakkois-Suomen poliisissa Kouvolassa. Tapahtumaa tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kuolemansyyntutkintana. Poliisi ei tiedota asiasta tässä vaiheessa enempää.
NordenBladet — Poliisipartioilla oli tehtävämäärällisesti varsin kiireinen vuorokausi. Tehtäviä oli hieman yli 330 Hämeen poliisilaitoksen alueella. Rattijuoppoja jäi kiinni kuusi, joista kolmen epäillään olleen huumausaineiden vaikutuksen alaisina.HÄMEENLINNA. Nelikymppinen mies menetti kuljettamansa henkilöauton hallinnan lauantaiaamuna Hämeenlinnan Myllymäessä. Hän oli ajanut Vuorikatua Turuntie suuntaan tarkoituksenaan kääntyä oikealle Suomen Kasarmin kadulle. Tienpinta oli jäinen ja liukas, joten kuljettaja menetti auton hallinnan ajautuen risteyksessä suoraan törmäten talon seinään. Autossa oli kuljettajan lisäksi yksi matkustaja. Ensihoidon yksikkö kuljetti kuljettajan ja matkustajan sairaalaan tarkastuksiin. Kuljettajan epäillään syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.HÄMEENLINNA. Poliisipartio suoritti liikennevalvontaa lauantai-iltana Lahdensivuntiellä. Partio kiinnitti huomiota epävarmasti liikkuneeseen pakettiautoon ja päätti pysäyttää auton tarkastusta varten.Autoa kuljettanut kolmekymppinen mies puhalsi seulonta-alkometriin 0,69 mg/l, joten hänet puhallutettiin tarkkuusalkometrillä. Sen tulos oli 0,57 mg/l.Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon epäiltynä törkeästä rattijuopumuksesta.JANAKKALA. Hätäkeskukseen tuli ilmoitus keskipientareelle ajautuneesta henkilöautosta Helsinki-Tampere valtatiellä lauantai-iltana.Poliisipartiolle selvisi tapahtumapaikalla, että nuoren miehen kuljettamasta henkilöautosta oli loppunut polttoaine ja hän oli ohjannut autonsa pientareelle. Mies puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta huumepikatesti oli positiivinen.Kuljettajan hallusta löytyi turvallisuustarkastuksessa huumausaineita. Myös autoon määrätyssä paikanetsinnässä autosta löytyi vähäinen määrä huumausaineita.Miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen sekä kahteen huumausaineen käyttörikokseen.LAHTI. Nelikymppisen ajo-oikeudettoman miehen epäillään ajaneen pakettiautoa huumausaineiden vaikutuksen alaisena lauantaina puolenpäivän aikoihin valtatiellä 12 Pekanmäessä. Mies ajoi poliisipartiota vastaan ja partio päätti tarkastaa kuljettajan ja auton kunnon. Huumepikatesti oli positiivinen ja tämä oli miehen kahdeksas kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta vuoden sisällä.Partio käytti miehen verikokeissa ja kuulusteli hänet epäiltynä rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta sekä huumausaineen käyttörikokseen.LAHTI. Poliisipartio kiinni huomiota sen edessä epävarmasti liikkuneeseen pakettiautoon lauantai-iltana Lahden Liipolassa. Partio pysäytti auton tarkastusta varten. Autoa kuljetti ajokiellossa oleva keski-ikäinen mies. Hän puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta huumepikatesti positiivinen.Kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta sekä huumausaineen käyttörikokseen.Auton kyydissä oli nelikymppinen mies, jolla oli voimassa oleva etsintäkuulutus oikeuden istuntoon toimittamiseksi. Mies otetiin kiinni etsintäkuulutuksen perusteella ja vietiin poliisivankilaan odottamaan käräjiä.LAHTI. Hätäkeskus antoi poliisipartiolle tehtävän sunnuntain vastaisena yönä kello yhden aikoihin Lahdenkadulle. Ilmoituksen mukaan jalankulkija oli jäänyt auton alle suojatiellä.Poliisipartio sai tapahtumapaikalla selville, että kolmekymppinen nainen oli ajanut henkilöautolla keskimmäisellä ajokaistalla Lahdenkatua pohjoisen suuntaan. Hän ei ollut havainnut suojatiellä kävellyttä naista ennen kuin tämä oli ollut aivan auton edessä. Kuljettaja jarrutti voimakkaasti ja yritti väistää, mutta liukkaan tienpinnan takia auton kulki suoraan ja törmäsi jalankulkijaan. Jalankulkija loukkaantui törmäyksessä.Henkilöauton kuljettajan epäillään syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen sekä vammantuottamukseen. PADASJOKI. Lauantai-iltana hätäkeskukseen tuli kaksi ilmoitusta henkilöautosta, jonka kuljettaja vaikuttaa päihtyneeltä. Poliisipartio tapasi kyseisen auton hieman puolenyön jälkeen 24-tiellä Padasjoella.Autoa kuljettanut kolmekymppinen mies puhalsi seulota-alkometriin 0,85 mg/l tuloksen. Hänet vietiin verikokeisiin ja otettiin kiinni epäiltynä törkeään rattijuopumukseen.HEINOLA. Poliisipartio sai hätäkeskukselta tehtävän varhain sunnuntaiaamuna Heinolan Mustikkahakaan. Ilmoituksen mukaan henkilöauto oli törmännyt rautatolppaan ja puuhun.Poliisipartion tapahtumapaikkatutkinnan mukaan kolmekymppinen mies oli ajanut henkilöautoa Marjatietä Rajakadun suunnasta ajautuen kulkusuunnassaan oikealle törmäten valotolppaan ja sen jälkeen puuhun.Kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin 0,57 mg/l. Ensihoidon yksikkö kuljetti miehen sairaalaan. Hänen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen sekä liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.
Poliisipartioilla oli tehtävämäärällisesti varsin kiireinen vuorokausi. Tehtäviä oli hieman yli 330 Hämeen poliisilaitoksen alueella. Rattijuoppoja jäi kiinni kuusi, joista kolmen epäillään olleen huumausaineiden vaikutuksen alaisina.
HÄMEENLINNA. Nelikymppinen mies menetti kuljettamansa henkilöauton hallinnan lauantaiaamuna Hämeenlinnan Myllymäessä. Hän oli ajanut Vuorikatua Turuntie suuntaan tarkoituksenaan kääntyä oikealle Suomen Kasarmin kadulle. Tienpinta oli jäinen ja liukas, joten kuljettaja menetti auton hallinnan ajautuen risteyksessä suoraan törmäten talon seinään. Autossa oli kuljettajan lisäksi yksi matkustaja. Ensihoidon yksikkö kuljetti kuljettajan ja matkustajan sairaalaan tarkastuksiin. Kuljettajan epäillään syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.
HÄMEENLINNA. Poliisipartio suoritti liikennevalvontaa lauantai-iltana Lahdensivuntiellä. Partio kiinnitti huomiota epävarmasti liikkuneeseen pakettiautoon ja päätti pysäyttää auton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut kolmekymppinen mies puhalsi seulonta-alkometriin 0,69 mg/l, joten hänet puhallutettiin tarkkuusalkometrillä. Sen tulos oli 0,57 mg/l. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon epäiltynä törkeästä rattijuopumuksesta.
JANAKKALA. Hätäkeskukseen tuli ilmoitus keskipientareelle ajautuneesta henkilöautosta Helsinki-Tampere valtatiellä lauantai-iltana. Poliisipartiolle selvisi tapahtumapaikalla, että nuoren miehen kuljettamasta henkilöautosta oli loppunut polttoaine ja hän oli ohjannut autonsa pientareelle. Mies puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta huumepikatesti oli positiivinen. Kuljettajan hallusta löytyi turvallisuustarkastuksessa huumausaineita. Myös autoon määrätyssä paikanetsinnässä autosta löytyi vähäinen määrä huumausaineita. Miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen sekä kahteen huumausaineen käyttörikokseen.
LAHTI. Nelikymppisen ajo-oikeudettoman miehen epäillään ajaneen pakettiautoa huumausaineiden vaikutuksen alaisena lauantaina puolenpäivän aikoihin valtatiellä 12 Pekanmäessä. Mies ajoi poliisipartiota vastaan ja partio päätti tarkastaa kuljettajan ja auton kunnon. Huumepikatesti oli positiivinen ja tämä oli miehen kahdeksas kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta vuoden sisällä. Partio käytti miehen verikokeissa ja kuulusteli hänet epäiltynä rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta sekä huumausaineen käyttörikokseen.
LAHTI. Poliisipartio kiinni huomiota sen edessä epävarmasti liikkuneeseen pakettiautoon lauantai-iltana Lahden Liipolassa. Partio pysäytti auton tarkastusta varten. Autoa kuljetti ajokiellossa oleva keski-ikäinen mies. Hän puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta huumepikatesti positiivinen. Kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta sekä huumausaineen käyttörikokseen. Auton kyydissä oli nelikymppinen mies, jolla oli voimassa oleva etsintäkuulutus oikeuden istuntoon toimittamiseksi. Mies otetiin kiinni etsintäkuulutuksen perusteella ja vietiin poliisivankilaan odottamaan käräjiä.
LAHTI. Hätäkeskus antoi poliisipartiolle tehtävän sunnuntain vastaisena yönä kello yhden aikoihin Lahdenkadulle. Ilmoituksen mukaan jalankulkija oli jäänyt auton alle suojatiellä. Poliisipartio sai tapahtumapaikalla selville, että kolmekymppinen nainen oli ajanut henkilöautolla keskimmäisellä ajokaistalla Lahdenkatua pohjoisen suuntaan. Hän ei ollut havainnut suojatiellä kävellyttä naista ennen kuin tämä oli ollut aivan auton edessä. Kuljettaja jarrutti voimakkaasti ja yritti väistää, mutta liukkaan tienpinnan takia auton kulki suoraan ja törmäsi jalankulkijaan. Jalankulkija loukkaantui törmäyksessä. Henkilöauton kuljettajan epäillään syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen sekä vammantuottamukseen.
PADASJOKI. Lauantai-iltana hätäkeskukseen tuli kaksi ilmoitusta henkilöautosta, jonka kuljettaja vaikuttaa päihtyneeltä. Poliisipartio tapasi kyseisen auton hieman puolenyön jälkeen 24-tiellä Padasjoella. Autoa kuljettanut kolmekymppinen mies puhalsi seulota-alkometriin 0,85 mg/l tuloksen. Hänet vietiin verikokeisiin ja otettiin kiinni epäiltynä törkeään rattijuopumukseen.
HEINOLA. Poliisipartio sai hätäkeskukselta tehtävän varhain sunnuntaiaamuna Heinolan Mustikkahakaan. Ilmoituksen mukaan henkilöauto oli törmännyt rautatolppaan ja puuhun. Poliisipartion tapahtumapaikkatutkinnan mukaan kolmekymppinen mies oli ajanut henkilöautoa Marjatietä Rajakadun suunnasta ajautuen kulkusuunnassaan oikealle törmäten valotolppaan ja sen jälkeen puuhun. Kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin 0,57 mg/l. Ensihoidon yksikkö kuljetti miehen sairaalaan. Hänen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen sekä liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.