torstai, 13 marraskuun, 2025

Helena-Reet Ennet

Helena-Reet Ennet
20982 VIESTIT 0 KOMMENTIT

Rovaniemellä viikonloppuna varkauksia, pahoinpitelyitä ja törkeä rattijuopumus

NordenBladet — Viikonlopun aikana Rovaniemellä on anastettu ajoneuvojen lisävaloja sekä moottorikelkka. Lisäksi poliisi on selvitellyt törkeää rattijuopumusta sekä kahta pahoinpitelyä.Rovaniemellä anastettiin lisävaloja Poliisin partio pysäytti Rovaniemellä sunnuntaina aamuyöllä ajoneuvon, jonka kuljettajalla ei ollut ajo-oikeutta. Asian selvittelyn yhteydessä ajoneuvosta löytyi kolme lisävalopaneelia, joista oli johto ja kiinnikkeet katkaistu ja jotka olivat vielä lumen peitossa. Poliisi epäilee, että paneelit oli anastettu. Asiaa tutkitaan varkautena.Rattijuoppo ilmiantoi itsensä Poliisi sai sunnuntain vastaisena yönä ilmoituksen, jossa ilmoittaja itse kertoi ajaneensa ajoneuvonsa lumipenkkaan päihtyneenä. Partio tapasi paikan päältä penkkaan ajetun ajoneuvon sekä kuljettajan, joka puhalsi tarkkuusalkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävät lukemat. Lasten moottorikelkka viety NapapiiriltäLauantain ja sunnuntain välisenä yönä Napapiiriltä kahden huoltoaseman väliseltä alueelta anastettiin lasten kirkkaansininen Polaris -merkkinen moottorikelkka. Lauantain ja sunnuntain aikana poliisin kahdelta tehtävältä on lisäksi kirjattu pahoinpitelyt sekä virkamiehen vastustaminen ja törkeä kotirauhan rikkominen. 

Viikonlopun aikana Rovaniemellä on anastettu ajoneuvojen lisävaloja sekä moottorikelkka. Lisäksi poliisi on selvitellyt törkeää rattijuopumusta sekä kahta pahoinpitelyä.

Rovaniemellä anastettiin lisävaloja 
Poliisin partio pysäytti Rovaniemellä sunnuntaina aamuyöllä ajoneuvon, jonka kuljettajalla ei ollut ajo-oikeutta. Asian selvittelyn yhteydessä ajoneuvosta löytyi kolme lisävalopaneelia, joista oli johto ja kiinnikkeet katkaistu ja jotka olivat vielä lumen peitossa. Poliisi epäilee, että paneelit oli anastettu. Asiaa tutkitaan varkautena.

Rattijuoppo ilmiantoi itsensä 

Poliisi sai sunnuntain vastaisena yönä ilmoituksen, jossa ilmoittaja itse kertoi ajaneensa ajoneuvonsa lumipenkkaan päihtyneenä. Partio tapasi paikan päältä penkkaan ajetun ajoneuvon sekä kuljettajan, joka puhalsi tarkkuusalkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävät lukemat. 

Lasten moottorikelkka viety Napapiiriltä
Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Napapiiriltä kahden huoltoaseman väliseltä alueelta anastettiin lasten kirkkaansininen Polaris -merkkinen moottorikelkka. 

Lauantain ja sunnuntain aikana poliisin kahdelta tehtävältä on lisäksi kirjattu pahoinpitelyt sekä virkamiehen vastustaminen ja törkeä kotirauhan rikkominen.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Viisi epäiltyä rattijuoppoa jäi kiinni Hämeessä

NordenBladet — Hämeen poliisin rauhalliseen vuorokauteen mahtui viisi epäiltyä rattijuoppoa. Kolmen näistä epäillään syyllistyneen törkeisiin rattijuopumuksiin ja kahden epäillään autoilleen huumausaineiden vaikutuksen alaisina. Poliisipartioilla oli vuorokauden aikana 150 tehtävää.HOLLOLA. Poliisipartio suoritti liikennevalvontaa sunnuntai-iltana Hämeenkoskella. Partio pysäytti henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljetti 80-luvulla syntynyt ajokiellossa oleva nainen. Kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta huumepikatesti oli positiivinen.Poliisipartio kuulusteli naisen epäiltynä rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta sekä huumausaineen käyttörikokseen.HOLLOLA. Keski-ikäinen mies kuljetti henkilöautoa alkoholin vaikutuksen alaisena myöhään sunnuntai-iltana Salpakankaalla. Poliisipartio pysäytti miehen kuljettaman auton tarkastusta varten. Kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävä tuloksen, joten hänet vietiin tarkkuusalkometrikokeeseen. Tulos oli 0,80 mg/l.Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon epäiltynä törkeästä rattijuopumuksesta.LAHTI. Hätäkeskukseen tuli myöhään sunnuntai-iltana useita ilmoituksia miehestä, joka riehuu kerrostalon rappukäytävässä. Ilmoituksen mukaan mies oli hakannut asuntojen ovia ja hänellä olisi mukana kuokka.Tehtävälle menneet poliisipartiot tapasivat kyseisen miehen riehumassa talon häkkivarastossa. Hänellä oli hallussaan metallinen astalo, jolla hän hakkasi ovia. Hän uhkasi tappaa kaikki paikalla olleet poliisit ja heitteli poliiseja työkaluilla ja muilla tavaroilla.Riehuva mies saatiin taltutettuja, kun häneen kohdistettiin välineellistä voimaa projektiililaukaisimella sekä etälamauttimella.Kolmekymppinen mies oli rikkonut taloyhtiön rakenteita sekä irtainta omaisuutta. Hänet otettiin kiinni virkamiehen väkivaltaiseen vastustamiseen sekä vahingontekoon.LAHTI. Hätäkeskus antoi poliisipartiolle tehtävän sunnuntai-iltana Koiskalantielle. Ilmoituksen mukaan henkilöautolla oli törmätty puuhun.Poliisipartio sai tapahtumapaikalla selville, että parikymppinen mies oli ajanut henkilöautolla Koiskalantietä Ahtialasta Villähteen suuntaan. Mies oli menettänyt kuljettamansa auton hallinnan ajautuen kulkusuunnassaan oikealle törmäten puuhun.Autossa laukesivat kaikki turvatyynyt. Kuljettaja sekä autossa ollut matkustaja loukkaantuivat törmäyksessä. Poliisi tutkii tapahtunutta liikenneturvallisuuden vaarantamisena.LAHTI. Kolmekymppisen miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen maanantaina aamuyöllä puoli neljän aikoihin Lahden Launeella. Seulonta-alkometrillä suoritetun puhalluskokeen perusteella kuljettaja oli nauttinut alkoholia, joten hänet vietiin tarkkuusalkometrikokeeseen. Kokeen tulos oli 0.59 mg/l. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.HÄMEENLINNA. Poliisipartio pysäytti henkilöauton tarkastusta varten sunnuntaina iltapäivällä Tuuloksessa. Autoa kuljettanut keski-ikäinen mies puhalsi seulonta alkometriin nollatuloksen. Hän oli aggressiivinen ja vaikutti päihtyneeltä. Mies ei kuitenkaan suostunut huumepikatestiin, joten hänet vietiin verikokeeseen asian selvittämiseksi.Kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta sekä huumausaineen käyttörikokseen.RIIHIMÄKI. 80-luvulla syntyneen naisen epäillään ajaneen henkilöautolla alkoholin vaikutuksen sunnuntaina iltapäivällä Riihimäen Peltosaaressa. Hän oli törmännyt aitaan pysäköidessään autoaan kerrostalon pihassa.Nainen puhalsi seulonta-alkometriin kahden promillen tuloksen. Hänet vietiin verikokeisiin veren alkoholipitoisuuden määrittämiseksi ajohetkellä. Nainen määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon epäiltynä törkeästä rattijuopumuksesta. 

Hämeen poliisin rauhalliseen vuorokauteen mahtui viisi epäiltyä rattijuoppoa. Kolmen näistä epäillään syyllistyneen törkeisiin rattijuopumuksiin ja kahden epäillään autoilleen huumausaineiden vaikutuksen alaisina. Poliisipartioilla oli vuorokauden aikana 150 tehtävää.

HOLLOLA. Poliisipartio suoritti liikennevalvontaa sunnuntai-iltana Hämeenkoskella. Partio pysäytti henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljetti 80-luvulla syntynyt ajokiellossa oleva nainen. Kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta huumepikatesti oli positiivinen.
Poliisipartio kuulusteli naisen epäiltynä rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta sekä huumausaineen käyttörikokseen.

HOLLOLA. Keski-ikäinen mies kuljetti henkilöautoa alkoholin vaikutuksen alaisena myöhään sunnuntai-iltana Salpakankaalla. Poliisipartio pysäytti miehen kuljettaman auton tarkastusta varten. Kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävä tuloksen, joten hänet vietiin tarkkuusalkometrikokeeseen. Tulos oli 0,80 mg/l.
Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon epäiltynä törkeästä rattijuopumuksesta.

LAHTI. Hätäkeskukseen tuli myöhään sunnuntai-iltana useita ilmoituksia miehestä, joka riehuu kerrostalon rappukäytävässä. Ilmoituksen mukaan mies oli hakannut asuntojen ovia ja hänellä olisi mukana kuokka.
Tehtävälle menneet poliisipartiot tapasivat kyseisen miehen riehumassa talon häkkivarastossa. Hänellä oli hallussaan metallinen astalo, jolla hän hakkasi ovia. Hän uhkasi tappaa kaikki paikalla olleet poliisit ja heitteli poliiseja työkaluilla ja muilla tavaroilla.
Riehuva mies saatiin taltutettuja, kun häneen kohdistettiin välineellistä voimaa projektiililaukaisimella sekä etälamauttimella.
Kolmekymppinen mies oli rikkonut taloyhtiön rakenteita sekä irtainta omaisuutta. Hänet otettiin kiinni virkamiehen väkivaltaiseen vastustamiseen sekä vahingontekoon.

LAHTI. Hätäkeskus antoi poliisipartiolle tehtävän sunnuntai-iltana Koiskalantielle. Ilmoituksen mukaan henkilöautolla oli törmätty puuhun.
Poliisipartio sai tapahtumapaikalla selville, että parikymppinen mies oli ajanut henkilöautolla Koiskalantietä Ahtialasta Villähteen suuntaan. Mies oli menettänyt kuljettamansa auton hallinnan ajautuen kulkusuunnassaan oikealle törmäten puuhun.
Autossa laukesivat kaikki turvatyynyt. Kuljettaja sekä autossa ollut matkustaja loukkaantuivat törmäyksessä. Poliisi tutkii tapahtunutta liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

LAHTI. Kolmekymppisen miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen maanantaina aamuyöllä puoli neljän aikoihin Lahden Launeella. Seulonta-alkometrillä suoritetun puhalluskokeen perusteella kuljettaja oli nauttinut alkoholia, joten hänet vietiin tarkkuusalkometrikokeeseen. Kokeen tulos oli 0.59 mg/l. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

HÄMEENLINNA. Poliisipartio pysäytti henkilöauton tarkastusta varten sunnuntaina iltapäivällä Tuuloksessa. Autoa kuljettanut keski-ikäinen mies puhalsi seulonta alkometriin nollatuloksen. Hän oli aggressiivinen ja vaikutti päihtyneeltä. Mies ei kuitenkaan suostunut huumepikatestiin, joten hänet vietiin verikokeeseen asian selvittämiseksi.
Kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta sekä huumausaineen käyttörikokseen.

RIIHIMÄKI. 80-luvulla syntyneen naisen epäillään ajaneen henkilöautolla alkoholin vaikutuksen sunnuntaina iltapäivällä Riihimäen Peltosaaressa. Hän oli törmännyt aitaan pysäköidessään autoaan kerrostalon pihassa.
Nainen puhalsi seulonta-alkometriin kahden promillen tuloksen. Hänet vietiin verikokeisiin veren alkoholipitoisuuden määrittämiseksi ajohetkellä. Nainen määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon epäiltynä törkeästä rattijuopumuksesta.

 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Viranomaiset harjoittelevat koiratoimintaa Rovaniemellä

NordenBladet — Poliisin, Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen virkamiehet harjoittelevat yhdessä sekä viranomais- että koiratoimintaa 21. – 23.2.2023 Rovaniemellä.Ohjaajat ja -koirat harjoittelevat muun muassa Santa Parkin, Napapiirin yläasteen sekä Lappi Areenan tiloissa ja läheisyydessä. Harjoitukseen osallistuvat henkilöt tunnistaa virkapuvuista.Päivien pääpaino on koirien nenäharjoitteissa.

Poliisin, Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen virkamiehet harjoittelevat yhdessä sekä viranomais- että koiratoimintaa 21. – 23.2.2023 Rovaniemellä.

Ohjaajat ja -koirat harjoittelevat muun muassa Santa Parkin, Napapiirin yläasteen sekä Lappi Areenan tiloissa ja läheisyydessä. Harjoitukseen osallistuvat henkilöt tunnistaa virkapuvuista.

Päivien pääpaino on koirien nenäharjoitteissa.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Turun pääpoliisiasemalla liikennerikostutkintaa

NordenBladet — Viikonloppuna tutkintaa työllistivät liikennerikoksetTorstaina 16.2.2023 klo 20.20 aikaan poliisille ilmoitettiin liikennevahingosta Turussa Ahdetiellä. Poliisille ilmoitettiin henkilöauton kuljettajan menettäneen ajoneuvon hallinnan päätyen ojaan. Ennen ojaan päätymistä auto oli törmännyt yhteen liikennemerkkiin, erään talon pihalla pysäköitynä olleeseen autoon ja talon roska-astiaan. Auton kuljettaja puhalsi tapahtuman jälkeen alkometriin 0,93 mg/l tuloksen. Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Perjantaina 17.2.2023 klo 14.00 aikaan poliisipartio oli valvomassa liikennettä Liedossa Tampereen Valtatiellä. Valvonnan yhteydessä mitattiin eräälle henkilöautolle nopeudeksi 135 km/h alueella, missä nopeusrajoitus on 80 km/h. Ajoneuvon kuljettajalla ei ollut ajo-oikeutta. Kuljettajaa epäillään kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Perjantaina 17.2.2023 klo 20.00 aikaan illalla liikenteenvalvontaa suoritettiin puolestaan Turussa Turun Kehätiellä. Poliisipartio havaitsi Kehätiellä Vahdon liittymän kohdalla henkilöauton, joka ajoi juuri partion kohdalla ulos tieltä. Tämän jälkeen auto jatkoi matkaansa nurmikkoa pitkin noin 50 m ja lopulta päätyi noin 2 metriä syvään monttuun. Auto vaurioitui kauttaaltaan, mutta kuljettaja selvisi vain lievillä vammoilla. Kuljettaja puhalsi alkometriin tapahtuman jälkeen 0,67 mg/l lukemat. Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Sunnuntaina 19.2.2023 klo 01.00 aikaan poliisipartio pysäytti tarkastukseen henkilöauton Turussa Koukkarinkadulla. Ajoneuvon kuljettaja puhalsi alkometriin nolla promillea, mutta hänelle tehty huumepikatesti oli positiivinen kannabikselle. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Viikonlopun luminen ja räntäinen sää ja näistä aiheutunut huono ajokeli olivat osasyynä muutamaan muuhun yksittäiseen liikennevahinkoon lauantain ja sunnuntain aikana. Näistä liikennevahingoista ei kuitenkaan aiheutunut henkilövahinkoja.   

Viikonloppuna tutkintaa työllistivät liikennerikokset

Torstaina 16.2.2023 klo 20.20 aikaan poliisille ilmoitettiin liikennevahingosta Turussa Ahdetiellä. Poliisille ilmoitettiin henkilöauton kuljettajan menettäneen ajoneuvon hallinnan päätyen ojaan. Ennen ojaan päätymistä auto oli törmännyt yhteen liikennemerkkiin, erään talon pihalla pysäköitynä olleeseen autoon ja talon roska-astiaan. Auton kuljettaja puhalsi tapahtuman jälkeen alkometriin 0,93 mg/l tuloksen. Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

 

Perjantaina 17.2.2023 klo 14.00 aikaan poliisipartio oli valvomassa liikennettä Liedossa Tampereen Valtatiellä. Valvonnan yhteydessä mitattiin eräälle henkilöautolle nopeudeksi 135 km/h alueella, missä nopeusrajoitus on 80 km/h. Ajoneuvon kuljettajalla ei ollut ajo-oikeutta. Kuljettajaa epäillään kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

 

Perjantaina 17.2.2023 klo 20.00 aikaan illalla liikenteenvalvontaa suoritettiin puolestaan Turussa Turun Kehätiellä. Poliisipartio havaitsi Kehätiellä Vahdon liittymän kohdalla henkilöauton, joka ajoi juuri partion kohdalla ulos tieltä. Tämän jälkeen auto jatkoi matkaansa nurmikkoa pitkin noin 50 m ja lopulta päätyi noin 2 metriä syvään monttuun. Auto vaurioitui kauttaaltaan, mutta kuljettaja selvisi vain lievillä vammoilla. Kuljettaja puhalsi alkometriin tapahtuman jälkeen 0,67 mg/l lukemat. Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

 

Sunnuntaina 19.2.2023 klo 01.00 aikaan poliisipartio pysäytti tarkastukseen henkilöauton Turussa Koukkarinkadulla. Ajoneuvon kuljettaja puhalsi alkometriin nolla promillea, mutta hänelle tehty huumepikatesti oli positiivinen kannabikselle. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

 

Viikonlopun luminen ja räntäinen sää ja näistä aiheutunut huono ajokeli olivat osasyynä muutamaan muuhun yksittäiseen liikennevahinkoon lauantain ja sunnuntain aikana. Näistä liikennevahingoista ei kuitenkaan aiheutunut henkilövahinkoja.

 

 

 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Meri-Lapissa oli poliisilla kiireinen lauantai ilta ja yö

NordenBladet — Poliisia työllistivät juopuneet ja varkaat.Useampi väsynyt yön kulkija pääsi poliisin majoituksen levähtämään. Alaikäinen nainen ajeli Kemissä henkilöautoa ilman ajo-oikeutta. Kemissä kaksi miestä ajeli humaltuneena. Toisen epäillään humaltuneen alkoholista ja toisen huumeista. Simossa henkilöauto ajautui keskikaiteeseen. Henkilövahingoilta onneksi kuitenkin vältyttiin. Kemissä anastettiin aamuyöllä tunturiin matkalla olleelta seurueelta peräkärry majapaikan pihasta. Seurueella oli peräkärryssä lähes kaikki matkatavarat. Poliisi löysi peräkärryn muutama tunti anastuksen jälkeen. Vaikka pysähdys Kemissä olikin suunniteltua pidempi, ei hiihtolomareissu mennyt kuitenkaan kokonaan pilalle, kun poliisi sai palautettua seurueelle niin kärryin kuin muutkin matkatavat.  Poliisi otti kiinni myös mieskaksikon, joiden epäillään vahvasti liittyvä peräkärryn anastukseen.   

Poliisia työllistivät juopuneet ja varkaat.

Useampi väsynyt yön kulkija pääsi poliisin majoituksen levähtämään. 

Alaikäinen nainen ajeli Kemissä henkilöautoa ilman ajo-oikeutta. 

Kemissä kaksi miestä ajeli humaltuneena. Toisen epäillään humaltuneen alkoholista ja toisen huumeista. 

Simossa henkilöauto ajautui keskikaiteeseen. Henkilövahingoilta onneksi kuitenkin vältyttiin. 

Kemissä anastettiin aamuyöllä tunturiin matkalla olleelta seurueelta peräkärry majapaikan pihasta. Seurueella oli peräkärryssä lähes kaikki matkatavarat. Poliisi löysi peräkärryn muutama tunti anastuksen jälkeen. Vaikka pysähdys Kemissä olikin suunniteltua pidempi, ei hiihtolomareissu mennyt kuitenkaan kokonaan pilalle, kun poliisi sai palautettua seurueelle niin kärryin kuin muutkin matkatavat.  

Poliisi otti kiinni myös mieskaksikon, joiden epäillään vahvasti liittyvä peräkärryn anastukseen.  
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Liikennejuopumusepäilyjä yön aikana Etelä-Savon alueella.

NordenBladet — Poliisi tavoitti rattijuopumusepäiltyjä Mikkelissä ja SavonlinnassaHätäkeskukseen tuli sunnuntain vastaisena yönä ilmoitus, jonka mukaan Mikkelissä Otavankadulla oli tapahtunut liikenneonnettomuus, jossa toinen auto oli törmännyt vauhdikkaasti toisen kylkeen. Törmännyt auto oli poistunut paikalta jäämättä selvittämään asiaa.Poliisipartio löysi kyseisen auton hieman tapahtuneen jälkeen lähistöltä, ja auton välittömästä läheisyydestä lähti juosten pakoon yksi paikkakuntalainen mies, joka kuitenkin tavoitettiin poliisin toimesta pienen juoksukilpailun jälkeen. Mies puhalsi seulonta-alkometriin 0,85 mg/l, hänet vietiin verikokeisiin ja otettiin kiinni. Miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä rattijuopumuksesta, sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.Toisessa autossa olleet kolme henkilöä loukkaantuivat törmäyksessä lievästi.**Hätäkeskukseen tuli sunnuntaina aamuyöllä ilmoitus, että Savonlinnassa keskustan alueella on ulos ajettuna auto. Paikalle mennyt poliisipartio tapasi ulosajo paikalta paikkakuntalaisen miehen, joka kertoi kuljettaneensa kyseistä autoa. Miehelle tehty alkometripuhalluskoe näytti 1.6 o/oo lukemaa. Mies kuljetettiin verikokeeseen, jonka jälkeen hänet kuljetettiin kiinniotettuna poliisin tiloihin. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. 

Poliisi tavoitti rattijuopumusepäiltyjä Mikkelissä ja Savonlinnassa

Hätäkeskukseen tuli sunnuntain vastaisena yönä ilmoitus, jonka mukaan Mikkelissä Otavankadulla oli tapahtunut liikenneonnettomuus, jossa toinen auto oli törmännyt vauhdikkaasti toisen kylkeen. Törmännyt auto oli poistunut paikalta jäämättä selvittämään asiaa.

Poliisipartio löysi kyseisen auton hieman tapahtuneen jälkeen lähistöltä, ja auton välittömästä läheisyydestä lähti juosten pakoon yksi paikkakuntalainen mies, joka kuitenkin tavoitettiin poliisin toimesta pienen juoksukilpailun jälkeen. Mies puhalsi seulonta-alkometriin 0,85 mg/l, hänet vietiin verikokeisiin ja otettiin kiinni. Miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä rattijuopumuksesta, sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Toisessa autossa olleet kolme henkilöä loukkaantuivat törmäyksessä lievästi.

**

Hätäkeskukseen tuli sunnuntaina aamuyöllä ilmoitus, että Savonlinnassa keskustan alueella on ulos ajettuna auto. Paikalle mennyt poliisipartio tapasi ulosajo paikalta paikkakuntalaisen miehen, joka kertoi kuljettaneensa kyseistä autoa. Miehelle tehty alkometripuhalluskoe näytti 1.6 o/oo lukemaa. Mies kuljetettiin verikokeeseen, jonka jälkeen hänet kuljetettiin kiinniotettuna poliisin tiloihin. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Omaisuus- ja väkivaltarikoksia Etelä-Karjalassa

NordenBladet — Lappeenrannan poliisi tutkii viikonloppuna tapahtuneita omaisuus-, pahoinpitely- ja liikennerikoksia. Lappeenrannassa alkoholin ja huumausaineen vaikutuksen alaisena ollut kortiton kuljettaja suistui tieltä sukulaiselta anastamallaan autolla.OMAISUUSRIKOKSIAMies anasti Lappeenrannassa sunnuntaiyönä sukulaiselta henkilöauton menettäen lyhyehkön ajomatkan jälkeen ajoneuvon hallinnan. Poliisin suorittamien alustavien tutkimusten perusteella miehen epäillään syyllistyneen moottorikulkuneuvon käyttövarkauteen, törkeään rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen, liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta. Lappeenrantalaisessa hotellissa alkoholin vaikutuksen alaisena ollut mies riehaantui sunnuntaiyönä toistaiseksi tuntemattomasta syystä ja rikkoi hotellihuoneen huonekaluja ja muuta irtainta omaisuutta sekä heitteli tavaroita hotellin käytävälle. Mies tuotiin rikoksesta epäiltynä vahingontekoon Lappeenrannan poliisiasemalle. Hotellin henkilökunta selvittelee vahingon suuruutta. PAHOINPITELYRIKOKSIALauantaiyönä Lappeenrannassa ravintolan edustalla mies löi toista miestä nyrkillä kasvoihin. Poliisi ohjasi uhrin lääkäriin. Hänen vammoistaan ei tiedoteta tarkemmin. Poliisilla on tiedossa rikoksesta epäilty ja asiaa tutkitaan pahoinpitelynä.Ruokolahdella avoparille tuli yksityisasunnossa lauantai-iltana riitaa, jonka seurauksena puolisot pahoinpitelivät toisiaan. Poliisi ei tiedota heidän vammoistaan tarkemmin. Toinen osapuoli tuotiin Lappeenrannan poliisiasemalle. Kumpaakin epäillään pahoinpitelystä. Alkoholilla on osuutta tapahtuneeseen. 

Lappeenrannan poliisi tutkii viikonloppuna tapahtuneita omaisuus-, pahoinpitely- ja liikennerikoksia. Lappeenrannassa alkoholin ja huumausaineen vaikutuksen alaisena ollut kortiton kuljettaja suistui tieltä sukulaiselta anastamallaan autolla.

OMAISUUSRIKOKSIA
Mies anasti Lappeenrannassa sunnuntaiyönä sukulaiselta henkilöauton menettäen lyhyehkön ajomatkan jälkeen ajoneuvon hallinnan. Poliisin suorittamien alustavien tutkimusten perusteella miehen epäillään syyllistyneen moottorikulkuneuvon käyttövarkauteen, törkeään rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen, liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta. 

Lappeenrantalaisessa hotellissa alkoholin vaikutuksen alaisena ollut mies riehaantui sunnuntaiyönä toistaiseksi tuntemattomasta syystä ja rikkoi hotellihuoneen huonekaluja ja muuta irtainta omaisuutta sekä heitteli tavaroita hotellin käytävälle. Mies tuotiin rikoksesta epäiltynä vahingontekoon Lappeenrannan poliisiasemalle. Hotellin henkilökunta selvittelee vahingon suuruutta. 

PAHOINPITELYRIKOKSIA
Lauantaiyönä Lappeenrannassa ravintolan edustalla mies löi toista miestä nyrkillä kasvoihin. Poliisi ohjasi uhrin lääkäriin. Hänen vammoistaan ei tiedoteta tarkemmin. Poliisilla on tiedossa rikoksesta epäilty ja asiaa tutkitaan pahoinpitelynä.

Ruokolahdella avoparille tuli yksityisasunnossa lauantai-iltana riitaa, jonka seurauksena puolisot pahoinpitelivät toisiaan. Poliisi ei tiedota heidän vammoistaan tarkemmin. Toinen osapuoli tuotiin Lappeenrannan poliisiasemalle. Kumpaakin epäillään pahoinpitelystä. Alkoholilla on osuutta tapahtuneeseen.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Tampereen keskusta-alueelta kadonnut nainen on löytynyt

NordenBladet — Poliisi on tavoittanut Tampereelta keskiviikkoiltana kadonneen naisen fyysisesti hyväkuntoisena.Tampereelta 15. helmikuuta kadonnut ulkomaalainen nainen on löytynyt lauantai-iltana 18. helmikuuta Kemijärven keskustan läheisyydestä. Nainen on tavattu fyysisesti hyväkuntoisena.Poliisi kiittää ihmisiä hyvistä ja runsaista havainnoista, jotka ovat olleet suuresti avuksi naisen tavoittamisessa. On arvostettavaa, että yhä pidetään huolta toisista.Poliisi ei tiedota asiasta enempää. 

Poliisi on tavoittanut Tampereelta keskiviikkoiltana kadonneen naisen fyysisesti hyväkuntoisena.

Tampereelta 15. helmikuuta kadonnut ulkomaalainen nainen on löytynyt lauantai-iltana 18. helmikuuta Kemijärven keskustan läheisyydestä. Nainen on tavattu fyysisesti hyväkuntoisena.

Poliisi kiittää ihmisiä hyvistä ja runsaista havainnoista, jotka ovat olleet suuresti avuksi naisen tavoittamisessa. On arvostettavaa, että yhä pidetään huolta toisista.

Poliisi ei tiedota asiasta enempää.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Joensuussa hajotettu ravintolan oven lasi, havaintoja pyydetään

NordenBladet — Joensuun keskustassa sijaitsevan ruokaravintolan oven lasi oli hajotettu lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Poliisi otti kiinni törkeästä rattijuopumuksesta epäillyn miehen lauantai-iltapäivänä.

Joensuun keskustassa sijaitsevan ruokaravintolan oven lasi oli hajotettu lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Poliisi otti kiinni törkeästä rattijuopumuksesta epäillyn miehen lauantai-iltapäivänä.

Joensuussa Niskakadulla sijaitsevan ruokaravintolan oven lasi oli rikottu lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kello kolmen ja neljän välillä. Asiaa tutkitaan vahingontekona. Mahdollisia havaintoja tapahtumasta voi ilmoittaa arkisin poliisipäivystykseen numeroon 0295 415 455 tai 0295 415 320 sekä sähköpostilla vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi

 

Mies kuljetti henkilöautoa alkoholin vaikutuksen alaisena Joensuussa Mutalassa lauantaina iltapäivällä kello viiden aikoihin. Puhalluskokeen tulos oli 2,37 promillea. Asiaa tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena.

 

Nuoren miehen epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen Kontiolahdella VT6:lla lauantaina iltapäivällä kello viiden jälkeen ajamalla huomattavaa ylinopeutta. Ajoneuvolle mitattiin 125 kilometriä tunnissa tutkalukema nopeusrajoituksen ollessa 80 kilometriä tunnissa. Hetkeä aiemmin mies oli ohittanut kolme ajoneuvoa kovaa ylinopeutta ajaen näkyvyyden ollessa huono.

 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Mies polkupyöräili yöllä Lahden Villähteellä käsiase sekä teräase hallussaan

NordenBladet — Hämeen poliisilla oli kiireinen vuorokausi Tehtäviä kertyi lähemmäs 300 ja poliisin suojiin tuotiin erinäisistä syistä johtuen 20 henkilöä. Poliisia työllisti, niin perinteiset rattijuopumukset, huumeratit kuin häiriökäyttäytymiset.PÄIJÄT-HÄMEKello 10.00 aikaan pysäytti partio Lahdessa Eteläisellä Liipolankadulla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettaneelta 35-vuotiaalta mieheltä puuttui ajo-oikeus. Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana seitsemän kertaa kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Noin tuntia myöhemmin havaittiin sama mies jälleen auton ratissa. Tällä kertaa miehelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen myös huumausaineita ennen ajoon lähtöä. Mies toimitettiin verikokeeseen asian varmistamiseksi.Kello 20.00 aikaan, sai partio ilmoituksen henkilöauton ulosajosta Lahdessa VT12 tiellä Arolassa. Autoa kuljettanut 45-vuotias mies, oli lähtenyt ohittamaan edellä ajavaa autoa ja menettänyt autonsa hallinnan sekä suistunut ulos tieltä. Mies puhalsi seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän lukeman ja hänet kuljetettiin tarkkuusalkometrikokeeseen. Paikalle tullut sairaankuljetus varmisti, ettei miehelle tullut ulosajossa vammoja.Kello 21.30 ajoi partiota vastaan Orimattilassa, Myllylän alueella henkilöauto, jonka he päättivät tarkastaa.  Partion kääntyessä auton perään, hävisi se hetkeksi näkyvistä. Auto tavoitettiin uudestaan Kuohutiellä, jossa se oli pysähtyneenä. Auton kuljettajan paikka oli tyhjänä ja apukusin paikalta tavattiin auton omistaja. Auton kuskinoven vierestä lähtivät tuoreet jalkineen jäljet kerrostalojen taakse ja niitä seuraamalla tavoitettiin vähän matkan päästä 45-vuotias mies, joka myönsi kuljettaneensa autoa. Mies puhalsi nollat, mutta hänelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumausaineita. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta. Auton apukuskin paikalla istuvaa auton omistajaa, epäillään ajoneuvon luovuttamisesta ajo-oikeudettomalle.   Kello 22.15 kiinnitti partio huomiota valottomalla polkupyörällä ajavaan mieheen Villähteellä Lähdetiellä. Partio päätti pysäyttää pyöräilijän. Polkupyörällä liikkuneelle 30-vuotiaalle miehelle tehtiin turvallisuustarkastus, jossa miehen hallusta löytyi laiton käsiase, kääntöveitsi ja huumausaineita. Miehellä ei ollut esittää mitään järjellistä selitystä kyseisen arsenaalin kantamiselle, joten mies kiinniotettiin ampuma-aserikokseen, huumausaineen käyttörikokseen ja toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapitoon.KANTA-HÄMEKello 15.00 aikaan, pysäytti partio Forssassa Eteläisellä Puistokadulla pakettiauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 32-vuotias mies puhalsi seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän rajan. Mies toimitettiin tarkkuusalkometrikokeeseen, joka vahvisti rattijuopumus epäilyn.Noin kello 16.00 otti alle 60-vuotias mies taksin Riihimäen Korttionmäeltä ja pyysi kuskia ajamaan ravintolaan. Matkalla mies pyysi kuskia poikkeamaan hautausmaankautta, jonka jälkeen mies halusikin takaisin lähtöpisteeseen. Taksin palattua lähtöpisteeseen, poistui mies taksista ja jätti kydin maksamatta. Poliisi partio tavoitti kyytiläisen läheisestä kiinteistöstä ja puhutuksessa selvisi, että miehellä ei ollut rahaa maksaa 35 euron taksimatkaa. Asiasta kirjattiin rikosilmoitus lievästä petoksesta.Kello 17.00 aikaan, pysäytti partio Tammelassa Hakkapeliitantiellä henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 50-vuotia nainen puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Nainen kuljetettiin sairaalalle verikokeisiin epäilyn varmistamiseksi.Kello 19.00 aikaan, pysäytti partio Hämeenlinnassa Korkeakoulunkadulla henkilöauton, jonka kuljettajana toiminut 45-vuotias nainen puhalsi seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Nainen kuljetettiin tarkkuusalkometrikokeeseen asian varmistamiseksi.Kello 2.00 aikaan, pysäytti partio Riihimäellä Valtakadulla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 25-vuotias mies puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Mies kuljetettiin tarkkuusalkometrikokeeseen, joka vahvisti epäilyn.Kello 3.00 aikaan, sai partio hälytyksen Forssassa Wahreninkadulla sijaitsevaan ravintolaan, jossa asiakas oli heittänyt toista asiakasta lasilla päähän. Tapahtumapaikalla selvisi, että 23-vuotias mies oli hermostunut toiselle, hiukan nuoremmalle miehelle, joka oli keskustellut ravintolassa todistajana toimineen naisen kanssa. Mies oli ensin heittänyt juomat näiden päälle ja sen jälkeen viskannut vielä lasilla miestä. Asianomistajalle tuli lasinsiruista verta vuotava haava päähän. 

Hämeen poliisilla oli kiireinen vuorokausi Tehtäviä kertyi lähemmäs 300 ja poliisin suojiin tuotiin erinäisistä syistä johtuen 20 henkilöä. Poliisia työllisti, niin perinteiset rattijuopumukset, huumeratit kuin häiriökäyttäytymiset.

PÄIJÄT-HÄME

Kello 10.00 aikaan pysäytti partio Lahdessa Eteläisellä Liipolankadulla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettaneelta 35-vuotiaalta mieheltä puuttui ajo-oikeus. Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana seitsemän kertaa kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Noin tuntia myöhemmin havaittiin sama mies jälleen auton ratissa. Tällä kertaa miehelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen myös huumausaineita ennen ajoon lähtöä. Mies toimitettiin verikokeeseen asian varmistamiseksi.

Kello 20.00 aikaan, sai partio ilmoituksen henkilöauton ulosajosta Lahdessa VT12 tiellä Arolassa. Autoa kuljettanut 45-vuotias mies, oli lähtenyt ohittamaan edellä ajavaa autoa ja menettänyt autonsa hallinnan sekä suistunut ulos tieltä. Mies puhalsi seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän lukeman ja hänet kuljetettiin tarkkuusalkometrikokeeseen. Paikalle tullut sairaankuljetus varmisti, ettei miehelle tullut ulosajossa vammoja.

Kello 21.30 ajoi partiota vastaan Orimattilassa, Myllylän alueella henkilöauto, jonka he päättivät tarkastaa.  Partion kääntyessä auton perään, hävisi se hetkeksi näkyvistä. Auto tavoitettiin uudestaan Kuohutiellä, jossa se oli pysähtyneenä. Auton kuljettajan paikka oli tyhjänä ja apukusin paikalta tavattiin auton omistaja. Auton kuskinoven vierestä lähtivät tuoreet jalkineen jäljet kerrostalojen taakse ja niitä seuraamalla tavoitettiin vähän matkan päästä 45-vuotias mies, joka myönsi kuljettaneensa autoa. Mies puhalsi nollat, mutta hänelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumausaineita. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta. Auton apukuskin paikalla istuvaa auton omistajaa, epäillään ajoneuvon luovuttamisesta ajo-oikeudettomalle.   

Kello 22.15 kiinnitti partio huomiota valottomalla polkupyörällä ajavaan mieheen Villähteellä Lähdetiellä. Partio päätti pysäyttää pyöräilijän. Polkupyörällä liikkuneelle 30-vuotiaalle miehelle tehtiin turvallisuustarkastus, jossa miehen hallusta löytyi laiton käsiase, kääntöveitsi ja huumausaineita. Miehellä ei ollut esittää mitään järjellistä selitystä kyseisen arsenaalin kantamiselle, joten mies kiinniotettiin ampuma-aserikokseen, huumausaineen käyttörikokseen ja toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapitoon.

KANTA-HÄME

Kello 15.00 aikaan, pysäytti partio Forssassa Eteläisellä Puistokadulla pakettiauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 32-vuotias mies puhalsi seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän rajan. Mies toimitettiin tarkkuusalkometrikokeeseen, joka vahvisti rattijuopumus epäilyn.

Noin kello 16.00 otti alle 60-vuotias mies taksin Riihimäen Korttionmäeltä ja pyysi kuskia ajamaan ravintolaan. Matkalla mies pyysi kuskia poikkeamaan hautausmaankautta, jonka jälkeen mies halusikin takaisin lähtöpisteeseen. Taksin palattua lähtöpisteeseen, poistui mies taksista ja jätti kydin maksamatta. Poliisi partio tavoitti kyytiläisen läheisestä kiinteistöstä ja puhutuksessa selvisi, että miehellä ei ollut rahaa maksaa 35 euron taksimatkaa. Asiasta kirjattiin rikosilmoitus lievästä petoksesta.

Kello 17.00 aikaan, pysäytti partio Tammelassa Hakkapeliitantiellä henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 50-vuotia nainen puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Nainen kuljetettiin sairaalalle verikokeisiin epäilyn varmistamiseksi.

Kello 19.00 aikaan, pysäytti partio Hämeenlinnassa Korkeakoulunkadulla henkilöauton, jonka kuljettajana toiminut 45-vuotias nainen puhalsi seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Nainen kuljetettiin tarkkuusalkometrikokeeseen asian varmistamiseksi.

Kello 2.00 aikaan, pysäytti partio Riihimäellä Valtakadulla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 25-vuotias mies puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Mies kuljetettiin tarkkuusalkometrikokeeseen, joka vahvisti epäilyn.

Kello 3.00 aikaan, sai partio hälytyksen Forssassa Wahreninkadulla sijaitsevaan ravintolaan, jossa asiakas oli heittänyt toista asiakasta lasilla päähän. Tapahtumapaikalla selvisi, että 23-vuotias mies oli hermostunut toiselle, hiukan nuoremmalle miehelle, joka oli keskustellut ravintolassa todistajana toimineen naisen kanssa. Mies oli ensin heittänyt juomat näiden päälle ja sen jälkeen viskannut vielä lasilla miestä. Asianomistajalle tuli lasinsiruista verta vuotava haava päähän.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi