NordenBladet — Poliisin saamien tietojen mukaan hiihtolomaviikon keskiviikkona 22.2. päivällä henkilöauto oli törmännyt suojatietä ylittävään sähköavusteiseen kolmipyörään, sillä seurauksella, että kolmipyörän miespuolinen kuljettaja oli kaatunut ja loukannut itseään. Onnettomuus oli tapahtunut Rauman keskustassa kanaalin tuntumassa. Henkilöauton kuljettajana toiminut nainen oli pysähtynyt kysymään kolmipyörän 1940 -luvulla syntyneen kuljettajan vointia. Mies oli lopulta päätynyt jatkamaan matkaansa omalla ajoneuvollaan.Paikalle oli pysähtyneenä myös muita ihmisiä, sillä tapahtuma tukki hetkellisesti liikenteen. Mies oli käyttänyt punaista päältä ajettavaa sähköavusteista kolmipyörää ja mieheen törmänneen henkilöauton väri oli todennäköisesti tumma/harmaa.Asiaa tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Poliisi pyytää tätä naiskuljettajaa ilmoittautumaan. Lisäksi kaikkia tapauksen nähneitä tai siitä tietäviä pyydetään ottamaan yhteyttä. Yhteystiedot:vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fiWhatsApp: 050 4117655Vihjepuhelin: 0295 417 259
Poliisin saamien tietojen mukaan hiihtolomaviikon keskiviikkona 22.2. päivällä henkilöauto oli törmännyt suojatietä ylittävään sähköavusteiseen kolmipyörään, sillä seurauksella, että kolmipyörän miespuolinen kuljettaja oli kaatunut ja loukannut itseään. Onnettomuus oli tapahtunut Rauman keskustassa kanaalin tuntumassa. Henkilöauton kuljettajana toiminut nainen oli pysähtynyt kysymään kolmipyörän 1940 -luvulla syntyneen kuljettajan vointia. Mies oli lopulta päätynyt jatkamaan matkaansa omalla ajoneuvollaan.
Paikalle oli pysähtyneenä myös muita ihmisiä, sillä tapahtuma tukki hetkellisesti liikenteen. Mies oli käyttänyt punaista päältä ajettavaa sähköavusteista kolmipyörää ja mieheen törmänneen henkilöauton väri oli todennäköisesti tumma/harmaa.
Asiaa tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Poliisi pyytää tätä naiskuljettajaa ilmoittautumaan. Lisäksi kaikkia tapauksen nähneitä tai siitä tietäviä pyydetään ottamaan yhteyttä.
NordenBladet — Viime viikon poliisitehtävissä Itä-Uudellamaalla näkyivät muun muassa päihtyneet kuljettajat, yksilön suojaan liittyvät tehtävät sekä kotihälytystehtävät. Valvontaa kohdistettiin erityisesti juna-asemille ja kauppakeskuksiin.Metallivarkaat kiinni poliisikoiran avullaLauantai-iltana metallivarkaissa olleen kaksikon teko jäi yrityksen asteelle. Poliisi sai hätäkeskuksen kautta tehtävän iltakahdeksalta Mäntsälään, missä alkutietojen mukaan oli käynnissä murtovarkaus. Teko oli nähtävissä kiinteistön valvontakameralta.- Paikalle saapunut poliisin koirapartio sai tuoreen havainnon osoitetulta alueelta ja lähti jäljestämään paikalta poistuneita. Noin kilometrin maastojälki johti kiinteistön piharakennukseen, josta poliisi otti kiinni kaksi henkilöä kiinni epäiltynä varkauden yritykseen, kertoo rikosylikomisario Anssi Murto.- Paikalta mistä koira oli tehnyt ensimmäisen havainnon, löytyi myös poiskuljetusta varten valmiiksi kasattua metallia. Poliisikoiran tarkan vainun avulla tämä varkaus jäi onneksi yrityksen asteelle, Murto jatkaa.Törkeään ryöstöön epäilty vangittiin perjantainaItä-Uudenmaan poliisissa on ollut tutkittavana tapaus, jossa henkilön epäillään viime vuoden marraskuussa, lauantaiyönä 19.11.2023 noin kello 03.19, ryöstäneen toisen henkilön Järvenpään keskustassa puukolla uhkaamalla ja väkivaltaa käyttämällä.- Uhrilta oli ryöstetty kallis älypuhelin ja ryöstön yhteydessä häntä oli yritetty lyödä teräaseella useampaan kertaan. Uhri sai tilanteessa pari viiltohaavaa reiteen ja lisäksi häntä oli myös kaasutettu pippurisumutteella, kertoo rikoskomisario Krista Vallila.- Epäilty tekijä vangittiin viime viikon perjantaina24.2. Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa todennäköisin syin epäiltynä törkeään ryöstöön. Tapauksen esitutkinta on ihan loppusuoralla ja se siirretään loppuviikosta syyttäjälle syyteharkintaan, Vallila jatkaa.Maahantulokiellossa ollut näpistelijä käännytettiin kotimaahansa Poliisin partio sai viime viikon perjantaina, iltapäivällä tehtävän Vantaan Koivukylässä sijaitsevaan kauppaliikkeeseen, missä henkilön epäiltiin syyllistyneen myymälävarkauteen.- Paikan päällä selvisi, että epäilty myymälävaras oli maahantulokieltoon määrätty henkilö. Hänet kuulusteltiin myymälävarkauteen epäiltynä, jonka jälkeen hänet käräjillä tehdyn pikahaasteen jälkeen käännytettiin takaisin kotimaahansa, kertoo rikoskomisario Timo Luoto.Työkaluvaras jäi kiinni Vantaalla Vantaan Martinlaaksossa autohallin pysäköityyn pakettiautoon murtauduttiin 23. -24.2. välisenä aikana. Varkaan matkaan lähti työkalupakki.- Epäillyn kaksikon jäljille päästiin, kun heidän havaittiin lähtevän kyseisen taloyhtiön saunatiloista mukanaan pakettiautosta anastetuksi epäilty työkalupakki. Toinen epäillyistä tekijöistä pääsi pakenemaan mutta toinen tavoitettiin ja otettiin kiinni varkausrikokseen epäiltynä, kertoo rikoskomisario Timo Luoto.- Epäillyn hallusta löytyi työkalupakin lisäksi kassi, josta löytyi lisää anastetuksi epäiltyä omaisuutta, jotka asianomistaja tunnisti omakseen, Luoto jatkaa.Paikan päältä kiinniotettu henkilö ei ole toistaiseksi ollut halukas kertomaan paikalta paenneen toisen epäillyn nimeä, mutta poliisi jatkaa asian selvittelyä.Rattijuoppoja Porvoossa ja AskolassaPoliisin partiot tavoittivat viime viikonlopun aikana muutamia rattijuoppoja liikenteenteestä muun muassa Porvoossa sekä Askolassa. – Kaikissa näistä tapauksista kuljettajan epäillään kuljettaneen ajoneuvoa alkoholin vaikutuksen alaisena. Kuljettajien ajo loppui siihen ja heidät määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon, kertoo rikoskomisario Freddie Cederlund. Henkilöauton ja moottorikelkan välinen yhteentörmäysLoviisassa tapahtui lauantaina 25.2. aamupäivällä moottorikelkan ja henkilöauton välinen liikenneonnettomuus. Moottorikelkan kuljettaja loukkaantui yhteentörmäyksessä ja hänet kuljetettiin sairaalaan hoidettavaksi.- Onnettomuuden tapahtumapaikka on metsäautotien ja kelkkareitin risteys, jossa osallisten kulkusuunnista katsoen oli rajoitettu näkyvyys. Tämä todennäköisesti omalta osaltaan vaikutti onnettomuuden syntyyn, Cederlund arvioi.Kokonaistehtävämäärä talvisella tasollaHiihtolomaviikon kokonaistehtävämäärä pysytteli ajankohtaan nähden normaalilla tasolla. Viikon aikana erilaisia poliisitehtäviä hoidettiin 1556. – Tehtävissä näkyivät muun muassa päihtyneet, häiriökäyttäytymiset, kotihälytystehtävät, rattijuopot, omaisuusrikokset, virka-avut, etsintäkuulutetut, liikenteestä aiheutuneet tehtävät sekä yleisten paikkojen valvonta. Kotihälytystehtävien määrä oli korkealla tasolla. Niitä hoidettiin viikon aikana yhteensä 145 ja niistä oli alkutietojen mukaan 47 väkivaltaan liittyviä, kertoo komisario Jarmo Ojala.Yksilönsuojaan liittyvien tehtävien määrä on pysynyt edelleen korkeana – Teemme jatkuvasti paljon tarkastuksia asuntoihin, kun omaiset ja muut läheiset ovat huolissaan kanssaihmisistä. Ihmisten mielenterveysongelmat, pahoinvointi sekä itsetuhoiset ajatukset näkyvät vahvasti tehtävissä, Ojala jatkaa.Pelkästään viime viikon aikana yksilön suojaan liittyviä pelastustehtäviä hoidettiin 54 ja yksilön suojaan liittyviä itsemurhan yritykseen tai sen uhkaan liittyviä tehtäviä 35.- Tämä ilmiö on huolestuttava ja se on jatkunut jo pidemmän aikaa, toteaa Ojala.Valvontaa juna-asemilla ja kauppakeskuksissaViime viikonloppuna poliisi kohdensi valvontaa kohteisiin, missä hiihtolomaa viettäviä nuoria kokoontui. – Valvontaa tehtiin muun muassa Tikkurilan juna-asemalla, jossa tarkistettiin häiriötä aiheuttaneita henkilöitä. Yleisilme asemalla oli kuitenkin melko rauhallinen. Huolestuttavana poliisi pitää sitä, että muutamilta nuorilta tulleen palautteen mukaan menon nuorten keskuudessa koetaan muuttuneen huonompaan suuntaan, kertoo komisario Jere Pääkkönen.- Valvontaa tehtiin myös Länsi-Vantaalla, jossa meno nuorison osalta oli rauhallista. Sen sijaan lauantai-iltapäivällä Hyvinkään kauppakeskus Willassa nuoriso häiriköi sen verran, että tilanne vaati useita poliisin partioita sen rauhoittamiseksi, Pääkkönen jatkaa.
Viime viikon poliisitehtävissä Itä-Uudellamaalla näkyivät muun muassa päihtyneet kuljettajat, yksilön suojaan liittyvät tehtävät sekä kotihälytystehtävät. Valvontaa kohdistettiin erityisesti juna-asemille ja kauppakeskuksiin.
Metallivarkaat kiinni poliisikoiran avulla
Lauantai-iltana metallivarkaissa olleen kaksikon teko jäi yrityksen asteelle.
Poliisi sai hätäkeskuksen kautta tehtävän iltakahdeksalta Mäntsälään, missä alkutietojen mukaan oli käynnissä murtovarkaus. Teko oli nähtävissä kiinteistön valvontakameralta.
– Paikalle saapunut poliisin koirapartio sai tuoreen havainnon osoitetulta alueelta ja lähti jäljestämään paikalta poistuneita. Noin kilometrin maastojälki johti kiinteistön piharakennukseen, josta poliisi otti kiinni kaksi henkilöä kiinni epäiltynä varkauden yritykseen, kertoo rikosylikomisario Anssi Murto.
– Paikalta mistä koira oli tehnyt ensimmäisen havainnon, löytyi myös poiskuljetusta varten valmiiksi kasattua metallia. Poliisikoiran tarkan vainun avulla tämä varkaus jäi onneksi yrityksen asteelle, Murto jatkaa.
Törkeään ryöstöön epäilty vangittiin perjantaina
Itä-Uudenmaan poliisissa on ollut tutkittavana tapaus, jossa henkilön epäillään viime vuoden marraskuussa, lauantaiyönä 19.11.2023 noin kello 03.19, ryöstäneen toisen henkilön Järvenpään keskustassa puukolla uhkaamalla ja väkivaltaa käyttämällä.
– Uhrilta oli ryöstetty kallis älypuhelin ja ryöstön yhteydessä häntä oli yritetty lyödä teräaseella useampaan kertaan. Uhri sai tilanteessa pari viiltohaavaa reiteen ja lisäksi häntä oli myös kaasutettu pippurisumutteella, kertoo rikoskomisario Krista Vallila.
– Epäilty tekijä vangittiin viime viikon perjantaina24.2. Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa todennäköisin syin epäiltynä törkeään ryöstöön. Tapauksen esitutkinta on ihan loppusuoralla ja se siirretään loppuviikosta syyttäjälle syyteharkintaan, Vallila jatkaa.
Maahantulokiellossa ollut näpistelijä käännytettiin kotimaahansa
Poliisin partio sai viime viikon perjantaina, iltapäivällä tehtävän Vantaan Koivukylässä sijaitsevaan kauppaliikkeeseen, missä henkilön epäiltiin syyllistyneen myymälävarkauteen.
– Paikan päällä selvisi, että epäilty myymälävaras oli maahantulokieltoon määrätty henkilö. Hänet kuulusteltiin myymälävarkauteen epäiltynä, jonka jälkeen hänet käräjillä tehdyn pikahaasteen jälkeen käännytettiin takaisin kotimaahansa, kertoo rikoskomisario Timo Luoto.
Työkaluvaras jäi kiinni Vantaalla
Vantaan Martinlaaksossa autohallin pysäköityyn pakettiautoon murtauduttiin 23. -24.2. välisenä aikana. Varkaan matkaan lähti työkalupakki.
– Epäillyn kaksikon jäljille päästiin, kun heidän havaittiin lähtevän kyseisen taloyhtiön saunatiloista mukanaan pakettiautosta anastetuksi epäilty työkalupakki. Toinen epäillyistä tekijöistä pääsi pakenemaan mutta toinen tavoitettiin ja otettiin kiinni varkausrikokseen epäiltynä, kertoo rikoskomisario Timo Luoto.
– Epäillyn hallusta löytyi työkalupakin lisäksi kassi, josta löytyi lisää anastetuksi epäiltyä omaisuutta, jotka asianomistaja tunnisti omakseen, Luoto jatkaa.
Paikan päältä kiinniotettu henkilö ei ole toistaiseksi ollut halukas kertomaan paikalta paenneen toisen epäillyn nimeä, mutta poliisi jatkaa asian selvittelyä.
Rattijuoppoja Porvoossa ja Askolassa
Poliisin partiot tavoittivat viime viikonlopun aikana muutamia rattijuoppoja liikenteenteestä muun muassa Porvoossa sekä Askolassa.
– Kaikissa näistä tapauksista kuljettajan epäillään kuljettaneen ajoneuvoa alkoholin vaikutuksen alaisena. Kuljettajien ajo loppui siihen ja heidät määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon, kertoo rikoskomisario Freddie Cederlund.
Henkilöauton ja moottorikelkan välinen yhteentörmäys
Loviisassa tapahtui lauantaina 25.2. aamupäivällä moottorikelkan ja henkilöauton välinen liikenneonnettomuus. Moottorikelkan kuljettaja loukkaantui yhteentörmäyksessä ja hänet kuljetettiin sairaalaan hoidettavaksi.
– Onnettomuuden tapahtumapaikka on metsäautotien ja kelkkareitin risteys, jossa osallisten kulkusuunnista katsoen oli rajoitettu näkyvyys. Tämä todennäköisesti omalta osaltaan vaikutti onnettomuuden syntyyn, Cederlund arvioi.
Kokonaistehtävämäärä talvisella tasolla
Hiihtolomaviikon kokonaistehtävämäärä pysytteli ajankohtaan nähden normaalilla tasolla. Viikon aikana erilaisia poliisitehtäviä hoidettiin 1556.
– Tehtävissä näkyivät muun muassa päihtyneet, häiriökäyttäytymiset, kotihälytystehtävät, rattijuopot, omaisuusrikokset, virka-avut, etsintäkuulutetut, liikenteestä aiheutuneet tehtävät sekä yleisten paikkojen valvonta. Kotihälytystehtävien määrä oli korkealla tasolla. Niitä hoidettiin viikon aikana yhteensä 145 ja niistä oli alkutietojen mukaan 47 väkivaltaan liittyviä, kertoo komisario Jarmo Ojala.
Yksilönsuojaan liittyvien tehtävien määrä on pysynyt edelleen korkeana
– Teemme jatkuvasti paljon tarkastuksia asuntoihin, kun omaiset ja muut läheiset ovat huolissaan kanssaihmisistä. Ihmisten mielenterveysongelmat, pahoinvointi sekä itsetuhoiset ajatukset näkyvät vahvasti tehtävissä, Ojala jatkaa.
Pelkästään viime viikon aikana yksilön suojaan liittyviä pelastustehtäviä hoidettiin 54 ja yksilön suojaan liittyviä itsemurhan yritykseen tai sen uhkaan liittyviä tehtäviä 35.
– Tämä ilmiö on huolestuttava ja se on jatkunut jo pidemmän aikaa, toteaa Ojala.
Valvontaa juna-asemilla ja kauppakeskuksissa
Viime viikonloppuna poliisi kohdensi valvontaa kohteisiin, missä hiihtolomaa viettäviä nuoria kokoontui.
– Valvontaa tehtiin muun muassa Tikkurilan juna-asemalla, jossa tarkistettiin häiriötä aiheuttaneita henkilöitä. Yleisilme asemalla oli kuitenkin melko rauhallinen. Huolestuttavana poliisi pitää sitä, että muutamilta nuorilta tulleen palautteen mukaan menon nuorten keskuudessa koetaan muuttuneen huonompaan suuntaan, kertoo komisario Jere Pääkkönen.
– Valvontaa tehtiin myös Länsi-Vantaalla, jossa meno nuorison osalta oli rauhallista. Sen sijaan lauantai-iltapäivällä Hyvinkään kauppakeskus Willassa nuoriso häiriköi sen verran, että tilanne vaati useita poliisin partioita sen rauhoittamiseksi, Pääkkönen jatkaa.
NordenBladet — Kuvauskoptereiden eli dronejen käytöstä on tullut poliisille arkipäivää Suomessa. Dronet antavat poliisille silmät taivaalle, ja niiden avulla pelastetaan jopa ihmishenkiä.Poliisi käyttää miehittämättömiä ilma-aluksia (UAS, Unmanned Aircraft System), eli droneja operatiivisessa toiminnassaan joka päivä. Noin puolessa kuvauskopterilla suoriteuista tehtävistä kopteri laitetaan ilmaan etsimään kadonnutta ihmistä, mutta niiden avulla voidaan tehdä myös paljon muuta.Kopteri antaa poliisille elävän kartanErilaiset tapahtumat ja mielenosoitukset työllistävät poliisia etenkin Helsingissä. Joillain keskusta-alueilla väkijoukon liikkeitä voidaan seurata staattisilla kaupunkikameroilla, mutta parhaan tilannekuvan saa reaaliaikaisen ilmakuvan avulla. Taivaalta käsin voidaan seurata eteneviä mielenosoitusryhmiä, jollaisia näkyy Helsingin kaduilla esimerkiksi itsenäisyyspäivänä.Aikaa ja rahaa säästöönKuvauskopterit yleistyivät poliisissa valtionhallinnon digitalisointitavoitteiden myötä. Tarkoitus oli tehostaa työskentelyä, ja siinä on myös onnistuttu.Luotto osaamiseen ja halu kehittyäHelsingin poliisissa miehittämätön ilmailu toimii osana johtokeskusta, mutta uusien lentäjien kouluttaminen tapahtuu keskitetysti Poliisiammattikorkeakoululla. Suomen kehitystä maailman huipulle on avittanut myös hyvä asenne. Uutta teknologiaa hyödynnetään ja sitä opetellaan käyttämään ennakkoluulottomasti.
Kuvauskoptereiden eli dronejen käytöstä on tullut poliisille arkipäivää Suomessa. Dronet antavat poliisille silmät taivaalle, ja niiden avulla pelastetaan jopa ihmishenkiä.
Poliisi käyttää miehittämättömiä ilma-aluksia (UAS, Unmanned Aircraft System), eli droneja operatiivisessa toiminnassaan joka päivä. Noin puolessa kuvauskopterilla suoriteuista tehtävistä kopteri laitetaan ilmaan etsimään kadonnutta ihmistä, mutta niiden avulla voidaan tehdä myös paljon muuta.
Vuonna 2015 poliisi osti ensimmäisen kuvauskopterin tekniseen tutkintaan. Sitä käytettiin onnettomuus- ja rikospaikkojen ilmakuvaamiseen. Sen jälkeen kehitys on ollut vauhdikasta. Tällä hetkellä Suomessa poliisilla on yli 600 koulutettua lennättäjää.
Suomi on alusta asti ollut edelläkävijä dronetoiminnassa muiden maiden viranomaisiin verrattuna. Monessa muussa maassa koptereilla kuvaaminen oli alussa erityistoimintaa, jota vain erikoiskoulutetut poliisit saivat toteuttaa. Suomessa strategia on ollut alusta lähtien tehdä droneista arjen työkalu. Sillä varmistetaan myös, että koptereita on käytössä silloin kun niitä tarvitaan.
– Meillä dronet kulkevat partioautoissa mukana. Voimme olla ylpeitä, että olemme maailman kärkiosaajia, kertoo Helsingin poliisilaitoksen UAS-toiminnan päällystövastaava, komisario Tuukka Skottman.
Poliisilla on omaa dronetoimintaa, mutta poliisi on varautunut myös vastatoimintaan, eli mahdollisiin dronejen tuomiin uhkiin.
Kopteri antaa poliisille elävän kartan
Erilaiset tapahtumat ja mielenosoitukset työllistävät poliisia etenkin Helsingissä. Joillain keskusta-alueilla väkijoukon liikkeitä voidaan seurata staattisilla kaupunkikameroilla, mutta parhaan tilannekuvan saa reaaliaikaisen ilmakuvan avulla. Taivaalta käsin voidaan seurata eteneviä mielenosoitusryhmiä, jollaisia näkyy Helsingin kaduilla esimerkiksi itsenäisyyspäivänä.
– Kuvauskopterit ovat poliisin silmät taivaalla. Suurin hyöty on se, että ne luovat laaja-alaisemman näyn poliisin tilannekuvaan, Skottman kertoo.
Yksi miehittämättömän ilmailun tärkeä tehtävä onkin lisätä poliisin tilannekuvaa kentältä johtokeskukseen tai esimerkiksi poliisin johtoautoon.
Dronejen tuomat hyödyt ovat monipuolisia. Arkisen poliisityön lisäksi kuvauskoptereita käytetään myös erityistoiminnoissa, esimerkiksi valtakunnallisessa valmiusyksikkö Karhussa. Ilmakuvauksella voidaan auttaa esimerkiksi räjähteisiin liittyvien turvallisuustarkastusten tekemistä. Uusimpana käyttöön on otettu liikennevalvontadroneja. Poliisi voi myös tukea muita viranomaisia dronetoiminnallaan.
Aikaa ja rahaa säästöön
Kuvauskopterit yleistyivät poliisissa valtionhallinnon digitalisointitavoitteiden myötä. Tarkoitus oli tehostaa työskentelyä, ja siinä on myös onnistuttu.
– Esimerkiksi onnettomuuspaikkojen dokumentointi vei ennen hirveästi aikaa, kun poliisi joutui käsin piirtämään etäisyydet. Nyt saman voi tehdä huomattavasti nopeammin, ja jäljet saadaan talteen mittatarkasti, komisario Tuukka Skottman kertoo.
Ajan lisäksi on säästetty myös rahaa. Esimerkiksi poliisin etsiessä kadonnutta henkilöä voidaan käyttää lämpökameralla varustettua dronea. Poliisin ei tarvitse lainata helikopteria Rajavartiolaitokselta ja odottaa sen saapumista, sillä oma drone saadaan nopeasti ilmaan.
– Helikopterin vuokraaminen on huomattavasti kalliimpaa ja hitaampaa kuin ketterän dronen lähettäminen ilmaan. Dronella ei kuitenkaan esimerkiksi kuljeteta henkilöitä, eli helikoptereillekin on käyttöä, Skottman sanoo.
Droneilla on lisätty myös poliisin työturvallisuutta. Aiemmin katoilla tapahtuvat poliisitehtävät vaativat poliisimieheltä aina kiipeilyä. Nykyään korkeat paikat ja tilanteet voidaan tarkistaa myös nopeasti kuvauskopterin avulla.
Luotto osaamiseen ja halu kehittyä
Helsingin poliisissa miehittämätön ilmailu toimii osana johtokeskusta, mutta uusien lentäjien kouluttaminen tapahtuu keskitetysti Poliisiammattikorkeakoululla. Suomen kehitystä maailman huipulle on avittanut myös hyvä asenne. Uutta teknologiaa hyödynnetään ja sitä opetellaan käyttämään ennakkoluulottomasti.
– Tällä voimme kompensoida myös sitä, että poliiseja on vähemmän. Organisaatiossa myös kannustetaan siihen, että poliisit oppivat käyttämään erilaisia työkaluja työssään. Luotamme poliisien osaamiseen, Skottman sanoo.
Poliisi noudattaa miehittämättömässä ilmailussa valtion ilmailusäännöksiä, jotka poikkeavat siviilien ilmailusäännöksistä. Poliisin käytössä olevat droonit ovat sekä kaupallisia että ei-kaupallisia. Yhä useammin kamerassa on mukana myös hyvällä erottelukyvyllä toimiva lämpökamera, joka onkin poliisille tärkeä työkalu. Komisario Tuukka Skottman muistaa useita tapauksia, joissa dronen avulla ollaan pelastettu ihmishenkiä.
– Kerran etsimme henkilöä, joka oli talvipakkasella joutunut jokeen, mutta oli onneksi päässyt sieltä itse pois. Poliisilla ei ollut tietoa henkilön sijainnista, joten ilmaan laitettiin lämpökameralla varustettu drone, jolla pystyttiin tarkastamaan pitkän matkaa joen vartta. Dronen avulla henkilö löytyi ajoissa.
NordenBladet — Torstaina 23.02.2023 tapahtui Kuopiossa risteyskolari, johon kaivataan silminnäkijöitä.Henkilöauto ajoi torstaina 23.2.2023 noin kello 10.50 Hannikaisenkatua Sibeliuksenkadun suunnasta Kalevalankadun suuntaan tarkoituksena kääntyä ajosuuntaansa nähden vasemmalle Kalevalankadulle. Samanaikaisesti oli Kalevalankatua ajanut Pekka Halosen kadun suunnasta henkilöauto, joka oli kääntynyt ajosuuntaansa nähden oikealle Hannikaisenkadulle. Risteyksessä Kalevalankatua pitkin tulleen auton vasen etukulma osui Hannikaisenkadun suunnasta tulleen henkilöauton vasempaan takaoveen. Kalevalankatua pitkin tullut auto ei pysähtynyt vaan jatkoi matkaansa kääntyen Pappilankadulle, jota jatkoi pysähtymättä. Molempiin ajoneuvoihin syntyi vaurioita törmäyksessä. Paikalta poistunut auto oli tummahko, ja ilmeisesti Mercedes- Benz- merkkinen. Tapahtuneesta oltiin heti yhteydessä hälytyskeskukseen, mutta toista osapuolta ei tavoitettu. Poliisi pyytää ilmoittamaan asiaan liittyviä havaintoja vihjepuhelimen numeroon 0295415232 tai sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi tai soittamalla numeroon 0295455068.
Torstaina 23.02.2023 tapahtui Kuopiossa risteyskolari, johon kaivataan silminnäkijöitä.
Henkilöauto ajoi torstaina 23.2.2023 noin kello 10.50 Hannikaisenkatua Sibeliuksenkadun suunnasta Kalevalankadun suuntaan tarkoituksena kääntyä ajosuuntaansa nähden vasemmalle Kalevalankadulle. Samanaikaisesti oli Kalevalankatua ajanut Pekka Halosen kadun suunnasta henkilöauto, joka oli kääntynyt ajosuuntaansa nähden oikealle Hannikaisenkadulle. Risteyksessä Kalevalankatua pitkin tulleen auton vasen etukulma osui Hannikaisenkadun suunnasta tulleen henkilöauton vasempaan takaoveen. Kalevalankatua pitkin tullut auto ei pysähtynyt vaan jatkoi matkaansa kääntyen Pappilankadulle, jota jatkoi pysähtymättä. Molempiin ajoneuvoihin syntyi vaurioita törmäyksessä. Paikalta poistunut auto oli tummahko, ja ilmeisesti Mercedes- Benz- merkkinen. Tapahtuneesta oltiin heti yhteydessä hälytyskeskukseen, mutta toista osapuolta ei tavoitettu. Poliisi pyytää ilmoittamaan asiaan liittyviä havaintoja vihjepuhelimen numeroon 0295415232 tai sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi tai soittamalla numeroon 0295455068.
NordenBladet — Myöhään maanantai- iltana suistui henkilöauto tieltä Iisalmessa.Poliisipartio valvoi liikennettä Iisalmen keskustassa maanantaina 27.2.2023 hieman ennen puoltayötä ja havaitsi henkilöauton ajavan vastaan ylinopeutta. Poliisipartio kääntyi auton perään, jolloin auton kuljettaja lähti kiihdyttämään nopeutta. Auton kuljettaja ajoi yli 100 km/h nopeutta 50 km/h alueella Eteläntiellä Peltosalmen suuntaan. Lopulta kuljettaja menetti auton hallinnan kääntyessään Lepokankaantielle ja suistui lumipenkkaan. Poliisi puhallutti autoa kuljettaneen miehen, jota epäillään rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Autossa oli yksi matkustaja. Henkilövahinkoja ei syntynyt. Tapahtuma-aikana oli pimeää, mutta tie oli valaistu. Muuta liikennettä oli vähän.
Myöhään maanantai- iltana suistui henkilöauto tieltä Iisalmessa.
Poliisipartio valvoi liikennettä Iisalmen keskustassa maanantaina 27.2.2023 hieman ennen puoltayötä ja havaitsi henkilöauton ajavan vastaan ylinopeutta. Poliisipartio kääntyi auton perään, jolloin auton kuljettaja lähti kiihdyttämään nopeutta. Auton kuljettaja ajoi yli 100 km/h nopeutta 50 km/h alueella Eteläntiellä Peltosalmen suuntaan. Lopulta kuljettaja menetti auton hallinnan kääntyessään Lepokankaantielle ja suistui lumipenkkaan. Poliisi puhallutti autoa kuljettaneen miehen, jota epäillään rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Autossa oli yksi matkustaja. Henkilövahinkoja ei syntynyt. Tapahtuma-aikana oli pimeää, mutta tie oli valaistu. Muuta liikennettä oli vähän.
NordenBladet — Poliisi on tavoittanut Tampereella maanantain ja tiistain välisenä yönä Lielahden alueelta kadonneeksi ilmoitetun miehen fyysisesti hyväkuntoisena.Poliisi kiittää yleisöä tehtävään saapuneista havainnoista. Asiasta ei tiedoteta enempää.
Poliisi on tavoittanut Tampereella maanantain ja tiistain välisenä yönä Lielahden alueelta kadonneeksi ilmoitetun miehen fyysisesti hyväkuntoisena.
Poliisi kiittää yleisöä tehtävään saapuneista havainnoista. Asiasta ei tiedoteta enempää.
NordenBladet — Poliisi kaipaa havaintoja maanantain ja tiistain välisenä yönä Tampereella Lielahden alueelta kadonneesta mieshenkilöstä.Mies on iältään 17 vuotta ja hänellä on oranssit hiukset, pituus noin 185-195cm ja vartaloltaan raskasrakenteinen. Miehellä on yllään mustat farkut, musta collegepaita, valkoiset Nike merkkiset tennarit ja musta selkäreppu jossa valkoisella Nike teksti.Poliisi pyytää ilmoittamaan kaikki havainnot kadonneesta hätänumeroon 112.
Poliisi kaipaa havaintoja maanantain ja tiistain välisenä yönä Tampereella Lielahden alueelta kadonneesta mieshenkilöstä.
Mies on iältään 17 vuotta ja hänellä on oranssit hiukset, pituus noin 185-195cm ja vartaloltaan raskasrakenteinen. Miehellä on yllään mustat farkut, musta collegepaita, valkoiset Nike merkkiset tennarit ja musta selkäreppu jossa valkoisella Nike teksti.
Poliisi pyytää ilmoittamaan kaikki havainnot kadonneesta hätänumeroon 112.
NordenBladet — Taivalkoskella tapahtui maanantaina 27.2.2023, noin klo:15 aikaan liikenneonnettomuus, jossa osallisina olivat puutavaralastissa oleva rekka ja linja-auto.Taivalkoskella tapahtui maanantaina 27.2.2023 hieman kello 15:n jälkeen koululaisia kuljettavan linja-auton ja puutavaralastissa olleen tukkirekan välinen liikenneonnettomuus. Tie oli onnettomuuspaikalla erittäin liukas. Puutavaralastissa ollut tukkirekka oli kääntymässä Posiontieltä vasemmalle Konepajantielle kun takana ajanut linja-auto törmäsi kääntyvän rekan vetoauton kylkeen.Linja-autossa oli vajaa parikymmentä koululaista, jotka kävivät tarkistuksella terveyskeskuksessa. Vain muutamalle lapselle tuli lieviä vammoja onnettomuudessa. Vammat olivat lähinnä ruhjeita ja mustelmia.Poliisi tutkii tapausta liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
Taivalkoskella tapahtui maanantaina 27.2.2023, noin klo:15 aikaan liikenneonnettomuus, jossa osallisina olivat puutavaralastissa oleva rekka ja linja-auto.
Taivalkoskella tapahtui maanantaina 27.2.2023 hieman kello 15:n jälkeen koululaisia kuljettavan linja-auton ja puutavaralastissa olleen tukkirekan välinen liikenneonnettomuus. Tie oli onnettomuuspaikalla erittäin liukas.
Puutavaralastissa ollut tukkirekka oli kääntymässä Posiontieltä vasemmalle Konepajantielle kun takana ajanut linja-auto törmäsi kääntyvän rekan vetoauton kylkeen. Linja-autossa oli vajaa parikymmentä koululaista, jotka kävivät tarkistuksella terveyskeskuksessa. Vain muutamalle lapselle tuli lieviä vammoja onnettomuudessa. Vammat olivat lähinnä ruhjeita ja mustelmia.
Poliisi tutkii tapausta liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
NordenBladet — Poliisi tavoitti viikonloppuna ratin takaa päihtyneitä kuljettajia Uudessakaupungissa ja Laitilassa. Laitilassa autokuntien välille kehkeytyi riitaa.Lounais-Suomen poliisin partio pysäytti Uudessakaupungissa Mältintiellä torstaina puolen yön aikaan henkilöauton, jonka kuljettajana oli ajo-oikeudeton mies. Hänelle tehty puhalluskoe näytti nollaa, mutta huumepikatesti osoitti positiivista huumausaineelle. Miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja huumausaineen käyttörikokseen.Riitaa autokuntien välilläLauantaina illalla kymmenen jälkeen partio sai hätäkeskukselta tehtävän Laitilaan, jossa ilmoitettiin auton vahingoittamisesta pullolla. Partion saavuttua paikalle ja selvitettyä tilannetta kävi ilmi, että tilanne oli alkanut liikenteessä valojen vilkuttelusta ja siitä edenneestä sananvaihdosta kahden autokunnan välillä. Poliisi tutkii tapausta kahtena lievänä vahingontekona. Rattijuopumus LaitilassaLauantain ja sunnuntain välisenä yönä poliisipartio tavoitti Laitilassa päihtyneen oloisen kuljettajan. Kuljettaja puhallutettiin ja hän puhalsi seulonta-alkometriin yhden promillen lukeman. Kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Poliisi tavoitti viikonloppuna ratin takaa päihtyneitä kuljettajia Uudessakaupungissa ja Laitilassa. Laitilassa autokuntien välille kehkeytyi riitaa.
Lounais-Suomen poliisin partio pysäytti Uudessakaupungissa Mältintiellä torstaina puolen yön aikaan henkilöauton, jonka kuljettajana oli ajo-oikeudeton mies. Hänelle tehty puhalluskoe näytti nollaa, mutta huumepikatesti osoitti positiivista huumausaineelle. Miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja huumausaineen käyttörikokseen.
Riitaa autokuntien välillä
Lauantaina illalla kymmenen jälkeen partio sai hätäkeskukselta tehtävän Laitilaan, jossa ilmoitettiin auton vahingoittamisesta pullolla. Partion saavuttua paikalle ja selvitettyä tilannetta kävi ilmi, että tilanne oli alkanut liikenteessä valojen vilkuttelusta ja siitä edenneestä sananvaihdosta kahden autokunnan välillä. Poliisi tutkii tapausta kahtena lievänä vahingontekona.
Rattijuopumus Laitilassa
Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä poliisipartio tavoitti Laitilassa päihtyneen oloisen kuljettajan. Kuljettaja puhallutettiin ja hän puhalsi seulonta-alkometriin yhden promillen lukeman. Kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
NordenBladet — Poliisihallituksen asettaman selvitysryhmän esitykset Vitja-hankkeesta ovat valmistuneet. Vaihtoehtoina on esitetty kolmea mallia, joiden aikataulut ja kustannukset on myös arvioitu. Selvityksen ja työryhmän esityksen pohjalta päätetään jatkotoimista.- Selvitys on rehellinen, avoin ja tasapuolinen punnitessaan vaihtoehtoja, Poliisin informaatioteknologiakeskuksen päällikkö Marko Manninen arvioi selvitystä.Vitja-hankkeen päätavoite on mahdollistaa koko rikosprosessi sähköisenä rikosilmoituksesta syyttäjälle, tuomioistuimeen ja rikosseuraamuksiin asti. Vitjan etenemisessä on ollut merkittäviä haasteita. Alkuperäiset aikataulut ja resurssitarpeet ovat olleet alimitoitettuja. – Kokoamme lisää tietoa päätöksenteon tueksi, kuvaa selvityksen jälkeisiä tehtäviä Vitja-ohjausryhmän puheenjohtaja poliisiylitarkastaja Hannu Kautto Poliisihallituksen poliisitoimintayksiköstä. – Tehtävämme on varmistaa, että valinnat tukevat tuloksellista, mahdollisimman taloudellista tietojärjestelmäkokonaisuutta, joka vastaa nykyhetken sekä tulevaisuuden tarpeisiin poliisin työn tukemiseksi ja tuottavuuden parantamiseksi, Kautto jatkaa.Poliisiylijohtaja tekee päätöksen valittavasta toimintamallista poliisitoimintayksikön esityksestä maaliskuussa 2023. Vitjan on tarkoitus korvata lukuisia poliisin elinkaarensa päässä olevia järjestelmiä. Osa nykyisten järjestelmien teknologiasta on vanhentunut. Poliisin tietojärjestelmien vanheneminen liittyy osin poliisin haastavaan taloustilanteeseen: teknologista korjausvelkaa järjestelmissä on jo paljon. Vitja-hankkeessa on valmistunut useita jo tuotannossa olevia järjestelmiä poliisille ja muille esitutkintaviranomaisille. Näitä ovat muun muassa tuntomerkkirekisteri, sähköinen rikosilmoitusprosessi, sekä henkilöiden tunnistaminen rikosilmoitukseen liitetyistä kuvista, poliisin tiedustelujärjestelmä sekä loppuihin järjestelmiin tiedonkäsittelymallit.Järjestelmissä on yli 50 liittymäpintaa kolmeenkymmeneen eri viranomaisjärjestelmään, jotta tieto liikkuisi automaattisesti ja turvallisesti viranomaiselta toiselle koko prosessin ajan. Kehitettävät järjestelmät vastaavat nykyisiin vaatimuksiin yksityisyyden suojasta, tietosuojasta, tietoturvasta, tapahtumalokeista sekä tiedon elinkaaren hallinnasta. Vitjan kokonaisuuden haastavuus on selvinnyt työn edetessä. Hanketta ja sen toimintamalleja on arvioitu säännöllisesti. Työn viivästyessä muun muassa lainsäädännön muutokset ovat aiheuttaneet lisää muutostarpeita. Esimerkiksi Poliisin henkilötietolaki 2019 on asettanut uusia velvoitteita, joita on vaikea toteuttaa tietojärjestelmään. Turvallisuusviranomaisten käyttämä turvallisuusverkko ja sen vaatimukset ovat myös vaikeuttaneet ja hidastaneet töitä. Selvitystyöryhmän keskeisin tavoite on ollut esittää vaihtoehtoja, joiden avulla jatkotyötä voidaan priorisoida ja tehostaa. Poliisitoiminnan järjestelmien osalta haasteena on se, että valmiita ratkaisuja ei ole. Erilaisen lainsäädännön vuoksi toisista maista ei voi myöskään suoraan kopioida ratkaisuja.
Poliisihallituksen asettaman selvitysryhmän esitykset Vitja-hankkeesta ovat valmistuneet. Vaihtoehtoina on esitetty kolmea mallia, joiden aikataulut ja kustannukset on myös arvioitu. Selvityksen ja työryhmän esityksen pohjalta päätetään jatkotoimista.
– Selvitys on rehellinen, avoin ja tasapuolinen punnitessaan vaihtoehtoja, Poliisin informaatioteknologiakeskuksen päällikkö Marko Manninen arvioi selvitystä.
Vitja-hankkeen päätavoite on mahdollistaa koko rikosprosessi sähköisenä rikosilmoituksesta syyttäjälle, tuomioistuimeen ja rikosseuraamuksiin asti. Vitjan etenemisessä on ollut merkittäviä haasteita. Alkuperäiset aikataulut ja resurssitarpeet ovat olleet alimitoitettuja.
– Kokoamme lisää tietoa päätöksenteon tueksi, kuvaa selvityksen jälkeisiä tehtäviä Vitja-ohjausryhmän puheenjohtaja poliisiylitarkastaja Hannu Kautto Poliisihallituksen poliisitoimintayksiköstä.
– Tehtävämme on varmistaa, että valinnat tukevat tuloksellista, mahdollisimman taloudellista tietojärjestelmäkokonaisuutta, joka vastaa nykyhetken sekä tulevaisuuden tarpeisiin poliisin työn tukemiseksi ja tuottavuuden parantamiseksi, Kautto jatkaa. Poliisiylijohtaja tekee päätöksen valittavasta toimintamallista poliisitoimintayksikön esityksestä maaliskuussa 2023.
Vitjan on tarkoitus korvata lukuisia poliisin elinkaarensa päässä olevia järjestelmiä. Osa nykyisten järjestelmien teknologiasta on vanhentunut. Poliisin tietojärjestelmien vanheneminen liittyy osin poliisin haastavaan taloustilanteeseen: teknologista korjausvelkaa järjestelmissä on jo paljon.
Vitja-hankkeessa on valmistunut useita jo tuotannossa olevia järjestelmiä poliisille ja muille esitutkintaviranomaisille. Näitä ovat muun muassa tuntomerkkirekisteri, sähköinen rikosilmoitusprosessi, sekä henkilöiden tunnistaminen rikosilmoitukseen liitetyistä kuvista, poliisin tiedustelujärjestelmä sekä loppuihin järjestelmiin tiedonkäsittelymallit.
Järjestelmissä on yli 50 liittymäpintaa kolmeenkymmeneen eri viranomaisjärjestelmään, jotta tieto liikkuisi automaattisesti ja turvallisesti viranomaiselta toiselle koko prosessin ajan. Kehitettävät järjestelmät vastaavat nykyisiin vaatimuksiin yksityisyyden suojasta, tietosuojasta, tietoturvasta, tapahtumalokeista sekä tiedon elinkaaren hallinnasta.
Vitjan kokonaisuuden haastavuus on selvinnyt työn edetessä. Hanketta ja sen toimintamalleja on arvioitu säännöllisesti. Työn viivästyessä muun muassa lainsäädännön muutokset ovat aiheuttaneet lisää muutostarpeita. Esimerkiksi Poliisin henkilötietolaki 2019 on asettanut uusia velvoitteita, joita on vaikea toteuttaa tietojärjestelmään. Turvallisuusviranomaisten käyttämä turvallisuusverkko ja sen vaatimukset ovat myös vaikeuttaneet ja hidastaneet töitä.
Selvitystyöryhmän keskeisin tavoite on ollut esittää vaihtoehtoja, joiden avulla jatkotyötä voidaan priorisoida ja tehostaa. Poliisitoiminnan järjestelmien osalta haasteena on se, että valmiita ratkaisuja ei ole. Erilaisen lainsäädännön vuoksi toisista maista ei voi myöskään suoraan kopioida ratkaisuja.