perjantai, 14 marraskuun, 2025

Helena-Reet Ennet

Helena-Reet Ennet
20983 VIESTIT 0 KOMMENTIT

EU:n ympäristöministerit päättävät 16.3. teollisuuden ja kotieläintilojen päästöjen vähentämisestä

NordenBladet — Euroopan unionin ympäristöministereillä on tavoitteena hyväksyä 16.3. yleisnäkemys komission ehdotuksesta teollisuuspäästödirektiivin päivittämiseksi. Neuvoston asialistalla on myös komission ehdotukset, jotka koskevat pakkaus- ja pakkausjäteasetusta, asetusta hiilenpoistojen sertifioinnista sekä yhdyskuntajätevesidirektiivin päivittämistä. Suomea edustaa Brysselissä valtiosihteeri Terhi Lehtonen.Teollisuuspäästödirektiivillä pyritään vähentämään suurista teollisuuslaitoksista ja eläinsuojista aiheutuvia päästöjä ilmaan, veteen ja maaperään sekä päästöistä johtuvia ympäristö- ja terveyshaittoja. Päivityksessä halutaan laajentaa direktiivi koskemaan myös kaivoksia ja suuria nautatiloja. Direktiiviä sovellettaisiin jatkossa myös nautatiloihin ja yhdistelmätiloihin, joiden eläinyksikkömäärä on 350. Lisäksi siipikarjatilojen eläinyksikkömäärä olisi 280. Nautojen ja sikojen laajaperäinen kasvatus rajattaisiin soveltamisalan ulkopuolelle tietyin ehdoin.Teollisuuspäästödirektiivillä säädellään EU:n alueella noin 52 000 teollisuuslaitoksen ja kotieläintilan päästöjä. Suomessa on noin 1 000 teollisuuslaitosta tai suurta eläinsuojaa, jotka kuuluvat nykyisen direktiivin soveltamisalaan. Soveltamisalaan kuuluisi komission päivitysehdotuksen perusteella noin 2 400 laitosta.Suomen tavoite on, että neuvosto hyväksyy yleisnäkemyksen. Suomi toivoisi kuitenkin, että kaikkien eläinten eläinyksikkörajaa pidettäisiin lähempänä komission alkuperäistä ehdotustalaskettaisiin alhaisemmaksi, jotta nykyistä suurempi osa eläintilojen päästöistä olisi direktiivin soveltamisalan piirissä. Ehdotuksen piirissä olevien eläinsuojia on Suomessa jo pidemmän aikaa säädelty parhaan käyttökelpoisen tekniikan mukaisesti ja ehdotuksella sääntely laajenisi vastaavaksi myös muissa EU-maissa. Yleisnäkemys koskee myös teollisuuslaitosten päästöjen sääntelyn vähimmäisvaatimuksia EU-maissa. Uutena kaikilla teollisuuslaitoksilla tulisi olla jatkossa käytössä ympäristöjärjestelmä ja siirtymäsuunnitelma vuosille 2030-2050 kohti puhdasta ja ilmastoneutraalia tuotantoa, joka ottaa huomioon kiertotalouden periaatteet. Näiltä osin Suomi on tyytyväinen saavutettuun kompromissiratkaisuun.Ministerit keskustelevat myös ehdotuksesta, jonka tarkoituksena on perustaa hiilenpoistoja koskeva EU:n sertifiointikehys. Ehdotuksen tavoitteena on helpottaa laadukkaiden hiilipoistotoimien, kuten hiiliviljelyn, hiilen tuotteisiin varastoinnin ja pysyväisvarastoinnin, käyttöönottoa EU:ssa. Valtioneuvosto pitää hyvänä EU-tason lähestymistapaa, mutta ehdotus jättää epäselväksi, miten asetuksella voidaan edistää kunnianhimoisten kansallisten ja EU-tason pitkän aikavälin ilmastotavoitteiden saavuttamista.

Euroopan unionin ympäristöministereillä on tavoitteena hyväksyä 16.3. yleisnäkemys komission ehdotuksesta teollisuuspäästödirektiivin päivittämiseksi. Neuvoston asialistalla on myös komission ehdotukset, jotka koskevat pakkaus- ja pakkausjäteasetusta, asetusta hiilenpoistojen sertifioinnista sekä yhdyskuntajätevesidirektiivin päivittämistä. Suomea edustaa Brysselissä valtiosihteeri Terhi Lehtonen.

Lähde: ym.fi

Vesiensuojelukysely: Puhtaat vedet ovat tärkeä osa suomalaisten identiteettiä

NordenBladet — Yhdeksän kymmenestä suomalaisesta pitää puhtaita vesiä identiteetillemme tärkeänä. Lähes yhtä moni suomalainen on sitä mieltä, että puhtaat vedet ja Itämeri ovat tärkeitä ihmisten terveydelle ja hyvinvoinnille, luonnolle sekä paikkakunnan ja alueen vetovoimalle. Vankka enemmistö uskoo myös, että puhtaat vedet ovat edellytys tuottavalle elinkeinoelämälle.Tulokset ovat peräisin ympäristöministeriön teettämästä kyselystä, joka selvitti suomalaisten käsityksiä vesien ja Itämeren merkityksestä ja tilasta sekä niiden suojelusta. Kyselyyn osallistui 1012 vastaajaa ympäri Suomen. Vesien tärkeimmät hyödyt heille liittyivät maisemaan ja ääniin, vesiluonnosta nauttimiseen sekä virkistymiseen ja harrastamiseen vesien äärellä.”Luvut kertovat siitä, kuinka suuri huoli suomalaisilla on vesistöjen tilasta. On tärkeää että Suomi jatkaa vesistöjen ja erityisesti Itämeren tilaa parantavia toimia jatkossakin. Meillä on vain yksi meri ja siitä on pidettävä huolta”, ympäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalo kommentoi kyselyn tuloksia.Itämeren tila herättää huoltaVastaajista suuri enemmistö, 74 prosenttia, on huolissaan tai erittäin huolissaan Itämeren tilasta. Järvi- ja jokivesien tilasta on huolissaan tai erittäin huolissaan 45 prosenttia vastaajista. Pohjavesien tilasta eli pohjaveden puhtaudesta ja sen riittämisestä esimerkiksi juoma- tai kasteluvedeksi on huolissaan tai erittäin huolissaan noin kolmannes vastaajista.Kansalaisilla on varsin hyvä käsitys vesien tilasta, vaikka he arvioivatkin Itämeren rannikkovesien tilan selvästi paremmaksi sekä järvi-, joki- ja pohjavesien tilan huonommaksi kuin ne ovat uusimpien tila-arvioiden mukaan.Pahimpina uhkina annetuista vaihtoehdoista pidetään haitta-aineiden päästöjä (kemikaalit, roskat, öljy, mikromuovit jne.) ja rehevöitymistä.Vajaa puolet vastaajista on sitä mieltä, että Suomi huolehtii hyvin vesiensä tilasta, ja 11 prosentin mielestä Suomi ei huolehdi vesien tilasta hyvin. ”Lähivesien puhtaus on selvästi suomalaisten hyvinvoinnille tärkeää. Vesien ja Itämeren tilan parantamisella hillitsemme myös ilmastonmuutosta sekä torjumme luontokatoa ja saastumista. Tavoitteemme on, että jatkamme yhteistyössä tehostettua vesiensuojelua myös seuraavalla hallituskaudella”, ympäristöneuvos Saara Bäck ympäristöministeriöstä kertoo. Vesien suojelua ja kunnostamista lisättäväSeitsemän kymmenestä suomalaisesta on sitä mieltä, että vesiensuojelua ja vesien kunnostamista täytyy lisätä. Vain noin neljännes on sitä mieltä, että ainoastaan valtion tulee rahoittaa vesiensuojelutoimia. Vastaajille annettiin ehdotuksia tahoista, joiden tulisi rahoittaa vesiensuojelua valtion lisäksi. Lähes 60 prosenttia vastaajista toivoo kuntien osallistuvan rahoitukseen. Maan- ja metsänomistajilta sekä vesialueiden omistajilta toivoo rahoitusta 48 prosenttia ja paikallisilta yrityksiltä 44 prosenttia vastaajista. ”Valtion tulee jatkossakin turvata rahoitus toimille Itämeren sekä sisä- ja pohjavesien tilan parantamiseksi ja turvaamiseksi. Toivon myös, että yritykset tukisivat vielä enemmän vesiensuojelua, esimerkiksi alueen vesistökunnostuksia”, Bäck kertoo.Suomalaisista 77 prosenttia ajattelee, että suomalaiset voivat itse vaikuttaa omilla teoillaan vesien ja Itämeren tilaan. Arjen teoista merkityksellisiksi tunnistetaan roskaamisen välttäminen, jätteiden kierrättäminen ja se, etteivät lääkejätteet ja muut haitalliset aineet päädy viemäriin tai suoraan luontoon esimerkiksi pesuvesien ja kemikaalien käytön kautta. Näiden tekojen merkityksen tunnistaa noin 85 prosenttia vastaajista. Kasvisruokavalion ja luonnonkalan syömisen merkitystä vesien tilan kannalta ei tunnisteta yhtä hyvin: sitä pitää merkityksellisenä 30 prosenttia vastaajista.Yhdeksän kymmenestä arvioi saavansa tarpeeksi tietoa vesien ja Itämeren tilasta. Ylivoimaisesti suurin tiedon lähde on media (aikakausi- ja sanomalehdet, radio ja televisio), josta ammentaa tietoa 64 prosenttia vastaajista. Seuraavaksi eniten tietoa saadaan, erityisesti nuorison keskuudessa, sosiaalisesta mediasta (22 prosenttia vastaajista).Kyselyn toteutti aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI. Kyselyn vastaajajoukko haettiin CINT-palvelun avulla. Vastanneista 57 prosenttia oli naisia ja 43 miehiä. 

Yhdeksän kymmenestä suomalaisesta pitää puhtaita vesiä identiteetillemme tärkeänä. Lähes yhtä moni suomalainen on sitä mieltä, että puhtaat vedet ja Itämeri ovat tärkeitä ihmisten terveydelle ja hyvinvoinnille, luonnolle sekä paikkakunnan ja alueen vetovoimalle. Vankka enemmistö uskoo myös, että puhtaat vedet ovat edellytys tuottavalle elinkeinoelämälle.

Lähde: ym.fi

Rattijuopumukset työllistivät poliisia Oulussa

NordenBladet — Oulun poliisi tavoitti tiistai-illan ja keskiviikon vastaisen yön aikana kaksi kuljettajaa, joita on syytä epäillä rattijuopumuksesta ja yhden autoilijan, jota epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.Poliisipartio tapasi tiistai-iltana puoli kymmenen aikaan liikennevalvontatehtävän yhteydessä Koskelantieltä nuoren mieskuljettajan, jolle tehty huumausainepikatesti näytti positiivista amfetamiinille. Miehellä oli kyydissään muutaman kuukauden ikäinen vauva. Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Hieman puolen yön jälkeen poliisipartio kiinnitti huomiota keskustassa autollaan sivuluisussa ajavaan kuljettajaan ja pysäytti hänet tarkastusta varten. Noin neljäkymmentävuotias mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 1,24 promillea. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.Keskiviikkona aamuyöllä noin neljän aikaan partio pysäytti taajamavalvontatehtävällä Kaakkurissa nuoren mieskuljettajan, joka oli ajokiellossa. Miehelle tehty huumausainepikatesti antoi positiivisen tuloksen kannabikselle ja kokaiinille. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.Kokonaisuutena tiistain ja keskiviikon välinen yö oli Oulun kenttäjohtoalueella melko rauhallinen.  

Oulun poliisi tavoitti tiistai-illan ja keskiviikon vastaisen yön aikana kaksi kuljettajaa, joita on syytä epäillä rattijuopumuksesta ja yhden autoilijan, jota epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.

Poliisipartio tapasi tiistai-iltana puoli kymmenen aikaan liikennevalvontatehtävän yhteydessä Koskelantieltä nuoren mieskuljettajan, jolle tehty huumausainepikatesti näytti positiivista amfetamiinille. Miehellä oli kyydissään muutaman kuukauden ikäinen vauva. Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. 
Hieman puolen yön jälkeen poliisipartio kiinnitti huomiota keskustassa autollaan sivuluisussa ajavaan kuljettajaan ja pysäytti hänet tarkastusta varten. Noin neljäkymmentävuotias mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 1,24 promillea. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Keskiviikkona aamuyöllä noin neljän aikaan partio pysäytti taajamavalvontatehtävällä Kaakkurissa nuoren mieskuljettajan, joka oli ajokiellossa. Miehelle tehty huumausainepikatesti antoi positiivisen tuloksen kannabikselle ja kokaiinille. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Kokonaisuutena tiistain ja keskiviikon välinen yö oli Oulun kenttäjohtoalueella melko rauhallinen. 
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Pahoinpitelyitä, varkausrikoksia ja turvalaitteiden käytön valvontaa Itä-Uudellamaalla

NordenBladet — Viime viikon poliisitehtävissä Itä-Uudellamaalla näkyivät pahoinpitelyt, varkausrikokset ja turvalitteiden käytön valvonta. Lisäksi poliisi on huolissaan nuorten käyttäytymisestä ja siitä, että osa nuorista voi todella huonosti.Kokonaistehtävämäärä nousee kevättä kohdenHätäkeskuksen poliisille välittämissä tehtävissä oli viime viikolla havaittavissa nousua edellisviikkoihin verrattuna. Nousua oli vajaat 100 tehtävää. Erilaisia poliisitehtäviä hoidettiin Itä-Uudenmaan alueella yhteensä 1641.- Kotihälytystehtävien määrässä ei viime viikkojen aikana ole tapahtunut merkittävää muutosta ja niitä meille välitettiin 134, joista perheväkivaltaan liittyviä tehtäviä oli 48, kertoo komisario Tomi Salosyrjä.Pahoinpitelyrikosten määrä hienoisessa kasvussaPahoinpitelyrikoksia kirjattiin viime viikolla hieman edellisviikkoja enemmän.- Etenkin yleisellä paikalla tapahtuneiden väkivaltarikosten määrä on noussut yksityisellä paikalla tapahtuvia pahoinpitelyjä enemmän. Yleisen paikan väkivaltarikoksia kirjattiin viime viikolla 40. Ryöstöjen määrässä ei tapahtunut juurikaan muutosta edellisiin viikkoihin verrattuna, Salosyrjä jatkaa.Tehtävistä mainittakoon Järvenpäässä sijaitsevalla työmaalla tapahtunut varkausrikos, missä murtauduttiin kahteen työmaakonttiin. Varkaiden matkaan lähti suuri määrä työkaluja.  Poliisi muistuttaa, että työmaiden valvonta ja omaisuuden merkintä näyttelevät tärkeää osaa tämänkaltaisten rikosten selvittämisessä ja ennalta ehkäisemisessä.- Vantaalla yritettiin ryöstää kioski väkivallalla uhkaamalla, mutta saaliiksi jäi lopulta vain makeispusseja. Lisäksi Vantaalla sijaitsevasta pyöräliikkeestä anastettiin arvokas polkupyörä, mutta tekijä saatiin kiinni ajosta neuvokkaan poliisipartion toimesta, summaa Salosyrjä.Turvalaitteiden käyttöä ja tarkkaamattomuutta liikenteessä valvottiin valtakunnallisestiPoliisin partiot valvoivat viime viikolla tehostetusti turvalaitteiden, kuten turvavyön ja lasten turvalaitteiden käyttöä sekä tarkkaamattomuutta liikenteessä koko maassa. Valvonnan tuloksista tiedotetaan tällä viikolla.- Liikennepoliisisektorin partiot tavoittivat viikon aikana liikenteestä myös muutamia rattijuoppoja sekä kuljettajia, joilla ei ollut vaadittavaa ajo-oikeutta, kertoo komisario Katri Lehti.- Valvontaa tehtiin viikonloppuna tehostetusti myös Vantaan Kivistön alueella, mistä oli poliisille tullut palautetta pysäköintiin liittyvästä ongelmasta. Määräsimme alueella muutamia pysäköintivirhemaksuja sekä suullisia huomautuksia vääristä pysäköinneistä, Lehti jatkaa.Useisiin henkilöautoihin murtauduttiin JärvenpäässäJärvenpään Haarajoella sijaitsevalla omakotitaloalueella murtauduttiin viikonlopun aikana useaan pysäköitynä olleeseen autoon. – Autojen sisällä muun muassa pengottu paikkoja, revitty irti johtoja ja anastettu autoissa ollutta irtainta omaisuutta, kertoo rikoskomisario Otto Hiltunen.Poliisi haluaa muistuttaa, että autojen ovet kannattaa pitää aina lukittuina, vaikka auto olisi pysäköitynä omaan kotipihaan.- Näiden edellä mainittujen tapausten osalta epäilty tekijä on jo poliisin tiedossa ja hänet on kuulusteltu epäiltynä kolmeen varkauteen, Hiltunen jatkaa.Poliisi huolissaan nuorten hyvinvoinnistaPoliisi on huolissaan nuorten käyttäytymisestä ja siitä, että osa nuorista voi todella huonosti. Nuorten saaminen oikeanlaisen tuen piiriin on haasteellista ja osalta nuorista puuttuu tärkeä tukiverkko kokonaan.- Poliisi tekee jatkuvasti yhteistyötä useiden eri viranomaisten kanssa, jotta nuorille saataisiin oikeanlaista apua ja tukea ja mahdollisesti jo alkanut rikoskierre katkaistua. Pyrimme olemaan aktiivisessa yhteistyössä koulujen kanssa erityisesti akuuteissa vakavissa tilanteissa.  Ankkuritapaamisiin ohjataan nuoria tarpeen vaatiessa, kertoo vanhempi konstaapeli Tiina Kuosa poliisilaitoksen ennalta estävän toiminnan ryhmästä.Nuorten tekemät väkivaltarikokset ovat lisääntyneet ja raaistuneet ja yhä useammalla poliisin tehtävillä tapaamalla nuorella on halussaan jonkinlainen teräase tai muu astalo. Teräaseita on tavattu jopa alakouluikäisten hallusta. Myös nuorten päihteiden käytön lisääntyminen huolestuttaa.- Huolestuttavaa on ollut myös huomata, että raakaankin väkivaltaan ja törkeään kielenkäyttöön turvaudutaan nykyään yhä herkemmin erilaisissa tilanteissa. Kuosa jatkaa.Käynnissä ollut auto varkaan matkaan Poliisi sai varhain perjantaiaamuna 10.3. hätäkeskukselta tehtävän, jossa alkutietojen mukaan käynnissä ollut auto oli anastettu Vantaalla sijaitsevan kauppaliikkeen lastauslaiturin edustalta.- Koirapartioiden koulutuspäiville matkalla ollut poliisin partio sai havainnon tuntomerkkeihin sopivasta autosta ja sai sen pysäytettyä, kertoo komisario Jere Pääkkönen.Poliisin tekemässä turvallisuustarkastuksessa kuljettajan hallusta löytyi pari teräasetta. Alustavassa puhuttelussa kuljettaja myönsi poliisille, että tilaisuus teki varkaan ja anastus oli hetken päähänpisto, joskin huono sellainen.- Kuljettaja otettiin kiinni epäiltynä moottorikulkuneuvon käyttövarkauteen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta, Pääkkönen jatkaa. 

Viime viikon poliisitehtävissä Itä-Uudellamaalla näkyivät pahoinpitelyt, varkausrikokset ja turvalitteiden käytön valvonta. Lisäksi poliisi on huolissaan nuorten käyttäytymisestä ja siitä, että osa nuorista voi todella huonosti.

Kokonaistehtävämäärä nousee kevättä kohden

Hätäkeskuksen poliisille välittämissä tehtävissä oli viime viikolla havaittavissa nousua edellisviikkoihin verrattuna. Nousua oli vajaat 100 tehtävää. Erilaisia poliisitehtäviä hoidettiin Itä-Uudenmaan alueella yhteensä 1641.

– Kotihälytystehtävien määrässä ei viime viikkojen aikana ole tapahtunut merkittävää muutosta ja niitä meille välitettiin 134, joista perheväkivaltaan liittyviä tehtäviä oli 48, kertoo komisario Tomi Salosyrjä.

Pahoinpitelyrikosten määrä hienoisessa kasvussa

Pahoinpitelyrikoksia kirjattiin viime viikolla hieman edellisviikkoja enemmän.

– Etenkin yleisellä paikalla tapahtuneiden väkivaltarikosten määrä on noussut yksityisellä paikalla tapahtuvia pahoinpitelyjä enemmän. Yleisen paikan väkivaltarikoksia kirjattiin viime viikolla 40. Ryöstöjen määrässä ei tapahtunut juurikaan muutosta edellisiin viikkoihin verrattuna, Salosyrjä jatkaa.

Tehtävistä mainittakoon Järvenpäässä sijaitsevalla työmaalla tapahtunut varkausrikos, missä murtauduttiin kahteen työmaakonttiin. Varkaiden matkaan lähti suuri määrä työkaluja.  Poliisi muistuttaa, että työmaiden valvonta ja omaisuuden merkintä näyttelevät tärkeää osaa tämänkaltaisten rikosten selvittämisessä ja ennalta ehkäisemisessä.

– Vantaalla yritettiin ryöstää kioski väkivallalla uhkaamalla, mutta saaliiksi jäi lopulta vain makeispusseja. Lisäksi Vantaalla sijaitsevasta pyöräliikkeestä anastettiin arvokas polkupyörä, mutta tekijä saatiin kiinni ajosta neuvokkaan poliisipartion toimesta, summaa Salosyrjä.

Turvalaitteiden käyttöä ja tarkkaamattomuutta liikenteessä valvottiin valtakunnallisesti

Poliisin partiot valvoivat viime viikolla tehostetusti turvalaitteiden, kuten turvavyön ja lasten turvalaitteiden käyttöä sekä tarkkaamattomuutta liikenteessä koko maassa. Valvonnan tuloksista tiedotetaan tällä viikolla.

– Liikennepoliisisektorin partiot tavoittivat viikon aikana liikenteestä myös muutamia rattijuoppoja sekä kuljettajia, joilla ei ollut vaadittavaa ajo-oikeutta, kertoo komisario Katri Lehti.

– Valvontaa tehtiin viikonloppuna tehostetusti myös Vantaan Kivistön alueella, mistä oli poliisille tullut palautetta pysäköintiin liittyvästä ongelmasta. Määräsimme alueella muutamia pysäköintivirhemaksuja sekä suullisia huomautuksia vääristä pysäköinneistä, Lehti jatkaa.

Useisiin henkilöautoihin murtauduttiin Järvenpäässä

Järvenpään Haarajoella sijaitsevalla omakotitaloalueella murtauduttiin viikonlopun aikana useaan pysäköitynä olleeseen autoon. 

– Autojen sisällä muun muassa pengottu paikkoja, revitty irti johtoja ja anastettu autoissa ollutta irtainta omaisuutta, kertoo rikoskomisario Otto Hiltunen.

Poliisi haluaa muistuttaa, että autojen ovet kannattaa pitää aina lukittuina, vaikka auto olisi pysäköitynä omaan kotipihaan.

– Näiden edellä mainittujen tapausten osalta epäilty tekijä on jo poliisin tiedossa ja hänet on kuulusteltu epäiltynä kolmeen varkauteen, Hiltunen jatkaa.

Poliisi huolissaan nuorten hyvinvoinnista

Poliisi on huolissaan nuorten käyttäytymisestä ja siitä, että osa nuorista voi todella huonosti. Nuorten saaminen oikeanlaisen tuen piiriin on haasteellista ja osalta nuorista puuttuu tärkeä tukiverkko kokonaan.

– Poliisi tekee jatkuvasti yhteistyötä useiden eri viranomaisten kanssa, jotta nuorille saataisiin oikeanlaista apua ja tukea ja mahdollisesti jo alkanut rikoskierre katkaistua. Pyrimme olemaan aktiivisessa yhteistyössä koulujen kanssa erityisesti akuuteissa vakavissa tilanteissa.  Ankkuritapaamisiin ohjataan nuoria tarpeen vaatiessa, kertoo vanhempi konstaapeli Tiina Kuosa poliisilaitoksen ennalta estävän toiminnan ryhmästä.

Nuorten tekemät väkivaltarikokset ovat lisääntyneet ja raaistuneet ja yhä useammalla poliisin tehtävillä tapaamalla nuorella on halussaan jonkinlainen teräase tai muu astalo. Teräaseita on tavattu jopa alakouluikäisten hallusta. Myös nuorten päihteiden käytön lisääntyminen huolestuttaa.

– Huolestuttavaa on ollut myös huomata, että raakaankin väkivaltaan ja törkeään kielenkäyttöön turvaudutaan nykyään yhä herkemmin erilaisissa tilanteissa. Kuosa jatkaa.

Käynnissä ollut auto varkaan matkaan 

Poliisi sai varhain perjantaiaamuna 10.3. hätäkeskukselta tehtävän, jossa alkutietojen mukaan käynnissä ollut auto oli anastettu Vantaalla sijaitsevan kauppaliikkeen lastauslaiturin edustalta.

– Koirapartioiden koulutuspäiville matkalla ollut poliisin partio sai havainnon tuntomerkkeihin sopivasta autosta ja sai sen pysäytettyä, kertoo komisario Jere Pääkkönen.

Poliisin tekemässä turvallisuustarkastuksessa kuljettajan hallusta löytyi pari teräasetta. Alustavassa puhuttelussa kuljettaja myönsi poliisille, että tilaisuus teki varkaan ja anastus oli hetken päähänpisto, joskin huono sellainen.

– Kuljettaja otettiin kiinni epäiltynä moottorikulkuneuvon käyttövarkauteen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta, Pääkkönen jatkaa.

 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Pohjanmaalla tehtiin viime viikolla tehostettua turvalaite- ja tarkkaamattomuusvalvontaa

NordenBladet — Poliisi valvoi viime viikolla tehostetusti turvalaitteiden, kuten turvavyön ja lasten turvalaitteiden käyttöä sekä tarkkaamattomuutta liikenteessä. Tarkkaamattomuusvalvonnassa valvottiin toimintaa ja asioita, jotka vaikuttavat kuljettajan kykyyn keskittyä ajamiseen tai muun liikenteen havainnointiin.Pohjanmaa poliisilaitoksen alueella turvalaitteiden käyttämättömyydestä kirjoitettiin yhteensä 246 kpl liikennevirhemaksuja ja viestintävälineiden käytöstä ajon aikana sai liikennevirhemaksun 75 ajoneuvon kuljettajaa.- Turvavyöttömiä matkustajia tavattiin erityisesti pakettiautojen kyydistä, ja erityisesti eri työfirmojen pakettiautojen työntekijät matkustivat käyttämättä turvavyötä. Kaiken kaikkiaan turvavyön käyttöprosentti oli sangen korkea, kertoo Pohjanmaan poliisilaitoksen liikennepoliisisektorin ylikomisario Janne Kangas.Kangas huomauttaa, että uudemmissa autoissa turvavöiden muistuttimet ilmoittavat valo- ja äänimerkein, jos turvavyö on jäänyt kiinnittämättä liikkeelle lähdettäessä. Tällä on luultavasti ollut turvavöiden käyttöä lisäävä vaikutus.Eri paikkakunnilla turvavyön käytön aktiivisuudessa ei havaittu suurempia eroavaisuuksia.Valvonnan yhteydessä annettiin lisäksi huomautuksia ajoneuvojen kunnosta, pysäytettiin muutama ajo-oikeudeton kuljettaja ja rattijuopuneita sekä kirjoitettiin mm. ylinopeussakkoja.  

Poliisi valvoi viime viikolla tehostetusti turvalaitteiden, kuten turvavyön ja lasten turvalaitteiden käyttöä sekä tarkkaamattomuutta liikenteessä. Tarkkaamattomuusvalvonnassa valvottiin toimintaa ja asioita, jotka vaikuttavat kuljettajan kykyyn keskittyä ajamiseen tai muun liikenteen havainnointiin.

Pohjanmaa poliisilaitoksen alueella turvalaitteiden käyttämättömyydestä kirjoitettiin yhteensä 246 kpl liikennevirhemaksuja ja viestintävälineiden käytöstä ajon aikana sai liikennevirhemaksun 75 ajoneuvon kuljettajaa.

– Turvavyöttömiä matkustajia tavattiin erityisesti pakettiautojen kyydistä, ja erityisesti eri työfirmojen pakettiautojen työntekijät matkustivat käyttämättä turvavyötä. Kaiken kaikkiaan turvavyön käyttöprosentti oli sangen korkea, kertoo Pohjanmaan poliisilaitoksen liikennepoliisisektorin ylikomisario Janne Kangas.

Kangas huomauttaa, että uudemmissa autoissa turvavöiden muistuttimet ilmoittavat valo- ja äänimerkein, jos turvavyö on jäänyt kiinnittämättä liikkeelle lähdettäessä. Tällä on luultavasti ollut turvavöiden käyttöä lisäävä vaikutus.

Eri paikkakunnilla turvavyön käytön aktiivisuudessa ei havaittu suurempia eroavaisuuksia.

Valvonnan yhteydessä annettiin lisäksi huomautuksia ajoneuvojen kunnosta, pysäytettiin muutama ajo-oikeudeton kuljettaja ja rattijuopuneita sekä kirjoitettiin mm. ylinopeussakkoja. 
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Pahoinpitelyjä Joensuussa ja Polvijärvellä

NordenBladet — Joensuun keskustassa maanantai-iltana pahoinpideltiin mies lyömällä ja potkimalla ympäri kehoa. Tekijöinä oli ollut 4-5 nuorta miestä. Myös Polvijärvellä pahoinpideltiin mies. Naisen epäillään lyöneen miestä veitsellä päähän yksityisasunnossa.

Joensuun keskustassa maanantai-iltana pahoinpideltiin mies lyömällä ja potkimalla ympäri kehoa. Tekijöinä oli ollut 4-5 nuorta miestä. Myös Polvijärvellä pahoinpideltiin mies. Naisen epäillään lyöneen miestä veitsellä päähän yksityisasunnossa.

Maanantaina klo 18.18 aikaan hätäkeskukseen oli ilmoitettu pahoinpitelystä Joensuun keskustassa. Ilmoituksen mukaan miestä pahoinpideltiin Joensuun koskikadun ja kauppakadun risteyksessä. Paikalla selvisi poliisipartiolle, että miestä oli lyöty ja potkittu usean henkilön toimesta. Tekijöinä oli ollut 4-5 nuorta miestä, joilla oli päällä löysät mustat vaatteet. Pahoinpidelty mies oli onnistunut pakenemaan läheiseen ravintolaan. Miehelle tuli vammoja tilanteen seurauksena. Ensihoito toimitti uhrin Pohjois-Karjalan keskussairaalaan. Pahoinpidellyltä mieheltä oli tilanteessa anastettu omaisuutta.  Tapausta tutkitaan pahoinpitelynä ja näpistyksenä.

 

Myöhään maanantai-iltana Polvijärvellä nainen pahoinpiteli miestä yksityisasunnossa veitsellä päähän lyömällä. Ensihoito kuljetti miehen saamaan hoitoa Pohjois-Karjalan keskussairaalaan. Tapausta tutkitaan törkeänä pahoinpitelynä. 

 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi perustaa kaksi uutta katujengeihin keskittynyttä ryhmää

NordenBladet — Helsingin poliisissa aloittaa kaksi uutta katujengirikollisuuden torjuntaan erikoistuvaa ryhmää.Ensinnäkin Helsingin poliisin rikostutkintayksikköön perustetaan tutkintaryhmä, joka suorittaa katujengirikostorjuntaa koko pääkaupunkiseudulla. Toinen kokoonpano sijoitetaan Helsingin poliisin hälytys- ja valvontayksikön ennalta estävään toimintoon. Ryhmän tavoitteena on estää uusien katujengien muodostuminen, purkaa olemassa olevia jengejä ja auttaa nuoria irti katujengitoiminnasta.Uudet ryhmät tekevät tiivistä yhteistyötä myös keskenään. Yhteistyö on tosin jo tuttua, sillä lokakuussa Helsingin poliisilaitoksella aloitti katujengeihin liittyvä koordinaatioryhmä. Ryhmän puheenjohtajana toimii rikosylitarkastaja Markku Heinikari. Poliisille osoitettiin lisätalousarvioesityksessä noin 2,5 miljoonaa euroa nuorten rikollisuuden ja katujengirikollisuuden torjuntaan. Osa summasta kohdennettiin moniammatillisen ja ennaltaehkäisevän ankkuritoiminnan vahvistamiseen ja osa rikosten tutkimiseen erityisesti Helsingissä, Vantaalla, Espoossa ja Turussa. Lisäksi Uudenmaan poliisiyksiköt saivat rahoituksen exit-toiminnan kehittämiseen.Rahoitus on tässä vaiheessa myönnetty vajaaksi vuodeksi.Katujengirikollisuus vaatii tehostettua rikostorjuntaaRikostutkintayksikön väkivaltarikokset-toimintoon sijoitettavan tutkintaryhmän vahvuus on 16 poliisihenkilöä. Tehtävänä on estää, paljastaa ja tutkia vakavaa katujengirikollisuutta, kuten henkeen ja terveyteen kohdistuvia rikoksia. Tutkintaryhmään tulee asiantuntijuus katujengirikollisuuden lisäksi myös nuorisorikollisuudesta, nuorten jengiytymisestä ja rikoksen estämiseksi käytettävistä salaisista tiedonhankintakeinoista.– Katujengirikollisuuden tehokas torjunta edellyttää poliisilta ilmiön tuntemista, ajantasaista tilannekuvaa ja kykyä nopeisiin toimenpiteisiin. Nyt perustettavan tutkintaryhmän avulla poliisi pystyy entistä tehokkaammin keskittymään ilmiön torjuntaan ja selvittämään vakavaa katujengirikollisuutta, sanoo rikosylitarkastaja Markku Heinikari, joka johtaa Helsingin poliisin rikostutkintayksikköä.Katujengirikollisuus on enimmäkseen keskittynyt pääkaupunkiseudulle. Helsingin poliisilaitokselle perustettava tutkintaryhmä tutkii katujengirikollisuutta koko pääkaupunkiseudun alueella tiiviissä yhteistyössä Länsi- ja Itä-Uudenmaan poliisilaitosten ja Keskusrikospoliisin kanssa. Poliisilla on valmiiksi olemassa valtakunnallinen verkosto, joka keskittyy katujengirikollisuuden torjuntaan. Tavoitteena on tilannekuvan ylläpitäminen ja tutkintatoimien kohdentaminen sekä tehostaminen.Rikollisuuden ennalta ehkäisyä ja tukea jengeistä irtautumiseen Valvonta ja ennalta estävän toiminnon uusi ryhmä toimii nuorten parissa ja tekee tiivistä yhteistyötä useiden eri sidosryhmien kanssa. Ryhmän tehtävänä on ennaltaehkäistä katujengien muodostumista ja purkaa jo syntyneitä jengejä.– Ryhmä tekee myös niin kutsuttua exit-toimintaa eli auttaa niitä nuoria, jotka haluavat irti jengeistä. On tärkeää, että nuorille voidaan tarjota heidän tarvitsemaansa apua ”yhden luukun periaatteella”. Tässä ankkuritoiminta on merkittävässä roolissa, valvonta ja ennalta estävän toiminnon johtaja, ylikomisario Jari Taponen sanoo.Moniammatillisen ankkuritoiminnan asiakkaista yli puolet ovat alle 18-vuotiaita. Tuen pariin saapuva nuori on voinut tehdä rikoksen tai olla epäiltynä rikostapauksessa. Myös päihteiden käyttö, haasteelliset elämäntilanteet tai viitteet väkivaltaiseen ekstremismiin voivat johtaa tuen piiriin. Poliisin lisäksi nuori saa ankkuritoiminnasta tukea sosiaalitoimesta, terveystoimesta ja nuorisotoimesta. – Ankkuritoiminnassa nuoren tilannetta arvioidaan usean ammattilaisen näkökulmasta samalla kertaa. Rikollisuuteen ja katujengien muodostumiseen johtavat syyt ovat moninaisia, eikä näin suurta ilmiötä voida ratkoa yksin. Siksi laaja yhteistyö eri toimijoiden kanssa on avainasemassa, ylikomisario Jari Taponen kertoo.Viime vuonna julkaistun tutkimuksen mukaan ankkuritoimintaan osallistuneilla nuorilla oli pienempi riski tehdä uusia rikoksia kuin vertailuryhmällä.Ennalta estävän uuden ryhmän tavoitteena on tavoittaa jatkossa yhä enemmän niitä nuoria, jotka ovat syrjäytymisvaarassa, oirehtivat rikoksilla tai ovat jo syyllistyneet rikoksiin. Tämä tapahtuu kohtaamalla nuoria niissä paikoissa, joissa he kokoontuvat. Tällaisia ovat esimerkiksi kauppakeskukset, nuorisotalot, tapahtumat ja liikenteen solmukohdat kuten asemat.– Oleellisinta ennalta estävässä toiminnassa on se, että pyrimme estämään nuorten henkilöiden syyllistymisen rikolliseen toimintaan ja katkaisemaan jo syntyneet rikoskierteet, ylikomisario Taponen sanoo. 

Helsingin poliisissa aloittaa kaksi uutta katujengirikollisuuden torjuntaan erikoistuvaa ryhmää.

Ensinnäkin Helsingin poliisin rikostutkintayksikköön perustetaan tutkintaryhmä, joka suorittaa katujengirikostorjuntaa koko pääkaupunkiseudulla. 

Toinen kokoonpano sijoitetaan Helsingin poliisin hälytys- ja valvontayksikön ennalta estävään toimintoon. Ryhmän tavoitteena on estää uusien katujengien muodostuminen, purkaa olemassa olevia jengejä ja auttaa nuoria irti katujengitoiminnasta.

Uudet ryhmät tekevät tiivistä yhteistyötä myös keskenään. Yhteistyö on tosin jo tuttua, sillä lokakuussa Helsingin poliisilaitoksella aloitti katujengeihin liittyvä koordinaatioryhmä. Ryhmän puheenjohtajana toimii rikosylitarkastaja Markku Heinikari. 

Poliisille osoitettiin lisätalousarvioesityksessä noin 2,5 miljoonaa euroa nuorten rikollisuuden ja katujengirikollisuuden torjuntaan. Osa summasta kohdennettiin moniammatillisen ja ennaltaehkäisevän ankkuritoiminnan vahvistamiseen ja osa rikosten tutkimiseen erityisesti Helsingissä, Vantaalla, Espoossa ja Turussa. Lisäksi Uudenmaan poliisiyksiköt saivat rahoituksen exit-toiminnan kehittämiseen.

Rahoitus on tässä vaiheessa myönnetty vajaaksi vuodeksi.

Katujengirikollisuus vaatii tehostettua rikostorjuntaa

Rikostutkintayksikön väkivaltarikokset-toimintoon sijoitettavan tutkintaryhmän vahvuus on 16 poliisihenkilöä. Tehtävänä on estää, paljastaa ja tutkia vakavaa katujengirikollisuutta, kuten henkeen ja terveyteen kohdistuvia rikoksia. 

Tutkintaryhmään tulee asiantuntijuus katujengirikollisuuden lisäksi myös nuorisorikollisuudesta, nuorten jengiytymisestä ja rikoksen estämiseksi käytettävistä salaisista tiedonhankintakeinoista.

– Katujengirikollisuuden tehokas torjunta edellyttää poliisilta ilmiön tuntemista, ajantasaista tilannekuvaa ja kykyä nopeisiin toimenpiteisiin. Nyt perustettavan tutkintaryhmän avulla poliisi pystyy entistä tehokkaammin keskittymään ilmiön torjuntaan ja selvittämään vakavaa katujengirikollisuutta, sanoo rikosylitarkastaja Markku Heinikari, joka johtaa Helsingin poliisin rikostutkintayksikköä.

Katujengirikollisuus on enimmäkseen keskittynyt pääkaupunkiseudulle. Helsingin poliisilaitokselle perustettava tutkintaryhmä tutkii katujengirikollisuutta koko pääkaupunkiseudun alueella tiiviissä yhteistyössä Länsi- ja Itä-Uudenmaan poliisilaitosten ja Keskusrikospoliisin kanssa. 

Poliisilla on valmiiksi olemassa valtakunnallinen verkosto, joka keskittyy katujengirikollisuuden torjuntaan. Tavoitteena on tilannekuvan ylläpitäminen ja tutkintatoimien kohdentaminen sekä tehostaminen.

Rikollisuuden ennalta ehkäisyä ja tukea jengeistä irtautumiseen 

Valvonta ja ennalta estävän toiminnon uusi ryhmä toimii nuorten parissa ja tekee tiivistä yhteistyötä useiden eri sidosryhmien kanssa. Ryhmän tehtävänä on ennaltaehkäistä katujengien muodostumista ja purkaa jo syntyneitä jengejä.

– Ryhmä tekee myös niin kutsuttua exit-toimintaa eli auttaa niitä nuoria, jotka haluavat irti jengeistä. On tärkeää, että nuorille voidaan tarjota heidän tarvitsemaansa apua ”yhden luukun periaatteella”. Tässä ankkuritoiminta on merkittävässä roolissa, valvonta ja ennalta estävän toiminnon johtaja, ylikomisario Jari Taponen sanoo.

Moniammatillisen ankkuritoiminnan asiakkaista yli puolet ovat alle 18-vuotiaita. Tuen pariin saapuva nuori on voinut tehdä rikoksen tai olla epäiltynä rikostapauksessa. Myös päihteiden käyttö, haasteelliset elämäntilanteet tai viitteet väkivaltaiseen ekstremismiin voivat johtaa tuen piiriin. Poliisin lisäksi nuori saa ankkuritoiminnasta tukea sosiaalitoimesta, terveystoimesta ja nuorisotoimesta. 

– Ankkuritoiminnassa nuoren tilannetta arvioidaan usean ammattilaisen näkökulmasta samalla kertaa. Rikollisuuteen ja katujengien muodostumiseen johtavat syyt ovat moninaisia, eikä näin suurta ilmiötä voida ratkoa yksin. Siksi laaja yhteistyö eri toimijoiden kanssa on avainasemassa, ylikomisario Jari Taponen kertoo.

Viime vuonna julkaistun tutkimuksen mukaan ankkuritoimintaan osallistuneilla nuorilla oli pienempi riski tehdä uusia rikoksia kuin vertailuryhmällä.

Ennalta estävän uuden ryhmän tavoitteena on tavoittaa jatkossa yhä enemmän niitä nuoria, jotka ovat syrjäytymisvaarassa, oirehtivat rikoksilla tai ovat jo syyllistyneet rikoksiin. Tämä tapahtuu kohtaamalla nuoria niissä paikoissa, joissa he kokoontuvat. Tällaisia ovat esimerkiksi kauppakeskukset, nuorisotalot, tapahtumat ja liikenteen solmukohdat kuten asemat.

– Oleellisinta ennalta estävässä toiminnassa on se, että pyrimme estämään nuorten henkilöiden syyllistymisen rikolliseen toimintaan ja katkaisemaan jo syntyneet rikoskierteet, ylikomisario Taponen sanoo. 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi siirtää syyteharkintaan katujengin tekemiä epäiltyjä rikoksia

NordenBladet — Helsingin poliisilaitos on tutkinut epäiltyjä rikoksia, joissa on epäiltyinä helsinkiläisen katujengin jäseniä. Teot tapahtuivat vuosina 2021–2022. Kokonaisuuteen kuuluu toistakymmentä rikosta, joissa on yhteensä 23 epäiltyä. Osa kokonaisuuteen kuuluvista rikoksista on siirtynyt syyteharkintaan aiemmin ja osa on jo käsitelty käräjäoikeudessa.Epäillyt ovat 18–29-vuotiaita, ja heidän epäillään tehneen rikoksia erilaisissa kokoonpanoissa ja rooleissa.Kuusi henkilöä on ollut vangittuna parin viikon päästä syyteharkintaan siirtyvän esitutkinnan aikana. Helsinkiläisjengin johtohahmoksi epäilty 24-vuotias mies on edelleen vangittuna. – Tutkinnan kohteena olleella jengillä on nimi, ja ryhmä leimautuu vahvasti yhteen alueeseen Helsingissä. Jengin jäsenet tekevät rikoksia yhdessä. He ihailevat ja esittelevät rikollista elämäntapaa sosiaalisessa mediassa. Gangsta rap -musiikkia käytetään välineenä tarinankerronnassa. Tällaisesta jengirikollisuudesta on tullut uusi normaali Helsingissä, sanoo rikosylitarkastaja Markku Heinikari, joka on Helsingin poliisilaitoksen rikostutkintayksikön päällikkö.Syyteharkintaan siirtyvät muun muassa tapon yritys, kaksi törkeää ryöstöä, törkeän kiristyksen yritys, törkeä ampuma-aserikos, törkeitä huumausainerikoksia, oikeudenkäytössä kuultavan uhkaaminen ja törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelu. Poliisi on takavarikoinut kokonaisuuteen liittyen useita ampuma-aseita.Syksy 2021: törkeitä ryöstöjä Itä-HelsingissäPoliisi epäilee, että kolme 18–19-vuotiasta miestä pakottivat 15-vuotiaan autoonsa aseella uhaten Itäkeskuksen uimahallin parkkipaikalla. Tapaus sattui syyskuussa 2021.Autokyyti kesti noin 20 minuuttia, minkä aikana epäillyt ryöstivät uhrin. Pojan epäillään sopineen heidän kanssaan tupakkakaupat uimahallille. Poika ei tuntenut miehiä etukäteen.Tapausta tutkittiin törkeänä ryöstönä ja törkeänä vapaudenriistona. Tapaus on siirtynyt syyteharkintaan aiemmin.Saman mieskolmikon epäillään pahoinpidelleen 26-vuotiasta miestä Vuosaaressa joitakin päiviä myöhemmin. Heidän epäillään myös ryöstäneen asianomistajalta puukolla uhaten omaisuutta. Tapaus siirtyy syyteharkintaan törkeänä ryöstönä.– Uhri oli istunut pysäköidyssä autossa, jonka eteen ja taakse ajoivat yhtäkkiä autot. Ajoneuvojen kyydistä nousi naamioituneita miehiä, jotka avasivat uhrin auton oven ja hyökkäsivät tämän kimppuun, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Crista Granroth.Syksy 2021 ja kesä 2022: kaksi ampumistapausta VuosaaressaLokakuussa 2021 helsinkiläisjengin 24-vuotiaan johtohahmon epäillään ampuneen useita laukauksia kohti 25-vuotiasta miestä Vuosaaressa. Yksi laukauksista osui asianomistajaa jalkaan. Tapaus siirtyy syyteharkintaan tapon yrityksenä.– Epäilemme, että miesten välillä oli epäselvyyksiä velasta. Tapauksesta epäillään myös 18- ja 19-vuotiaita miehiä, kertoo tutkinnanjohtaja Granroth.Toinen ampumistapaus sattui Vuosaaren McDonald’s-ravintolan pihassa kesäkuussa 2022. Tuolloin helsinkiläisjengin 24-vuotias johtohahmo ampui auton kyydistä useita laukauksia.Poliisipartio pysäytti paikalta poistuneen auton ja otti 24-vuotiaan epäillyn ja kuljettajana toimineen 18-vuotiaan miehen kiinni. Heidät vangittiin myöhemmin. Autosta myös takavarikoitiin ase.– Esitutkinnan perusteella epäilimme, että ampumisen kohteena olivat toisen helsinkiläisjengin jäsenet. He olivat ampumishetkellä McDonald’sin pihassa. Tapausta tutkittiin murhan yrityksenä, kertoo rikosylitarkastaja Markku Heinikari.Käräjäoikeudessa 24-vuotias mies tuomittiin ampuma-aserikoksesta ja laittomista uhkauksista seitsemän kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Tuomio on lainvoimainen. Mies vapautui tutkintavankeudesta kesällä 2022.Kevät 2022: katusakon kiristäminen ja uhrin lähipiirin uhkaaminenHelsinkiläisjengin 24-vuotiaan johtohahmon epäillään yrittäneen kiristää 26-vuotiaalta niin sanottua katusakkoa. Kiristäminen alkoi keväällä 2022 ja keskeytyi hetkeksi, kun johtohahmo oli vangittuna McDonald’sin ampumisen takia.Kiristämisen epäillään jatkuneen epäillyn vapauduttua. Kun kiristyksen kohde ei maksanut summaa, epäilty alkoi uhkailla väkivallalla tämän lähipiiriä.Poliisi epäilee, että katusakon kiristämiseen liittyy myös epäilty ryöstö lokakuussa 2022. Johtohahmon epäillään ryöstäneen kiristyksen kohteen läheisen henkilön Kaisaniemessä. Poliisi otti epäillyn kiinni seuraavana päivänä, ja hänet vangittiin. Tapaus siirtyy syyteharkintaan törkeänä ryöstönä.Viiden helsinkiläisjengin jäsenen epäillään etsineen ryöstön asianomistajan ja tavanneen hänet Töölössä heti johtohahmon kiinnioton jälkeen. Heidän epäillään uhanneen uhria. Tämän tapauksen epäillyt ovat 24–29-vuotiaita. Tapaus siirtyy syyteharkintaan oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamisena. Esitutkinnan perusteella poliisi epäilee, että johtohahmo jakoi vankilasta ohjeita jengin jäsenille ulkomaailmaan. Epäilty ohjeisti jäseniä vaikuttamaan häntä koskevien rikosasioiden asianomistajiin ja todistajiin. Miehen epäillään myös suunnitelleen kiristyksen kohteen ja tämän läheisen vahingoittamista vapautumisensa jälkeen. Asia siirtyy syyteharkintaan törkeän henkeen ja terveyteen kohdistuvan rikoksen valmisteluna.

Helsingin poliisilaitos on tutkinut epäiltyjä rikoksia, joissa on epäiltyinä helsinkiläisen katujengin jäseniä. Teot tapahtuivat vuosina 2021–2022. Kokonaisuuteen kuuluu toistakymmentä rikosta, joissa on yhteensä 23 epäiltyä. Osa kokonaisuuteen kuuluvista rikoksista on siirtynyt syyteharkintaan aiemmin ja osa on jo käsitelty käräjäoikeudessa.

Epäillyt ovat 18–29-vuotiaita, ja heidän epäillään tehneen rikoksia erilaisissa kokoonpanoissa ja rooleissa.

Kuusi henkilöä on ollut vangittuna parin viikon päästä syyteharkintaan siirtyvän esitutkinnan aikana. Helsinkiläisjengin johtohahmoksi epäilty 24-vuotias mies on edelleen vangittuna. 

– Tutkinnan kohteena olleella jengillä on nimi, ja ryhmä leimautuu vahvasti yhteen alueeseen Helsingissä. Jengin jäsenet tekevät rikoksia yhdessä. He ihailevat ja esittelevät rikollista elämäntapaa sosiaalisessa mediassa. Gangsta rap -musiikkia käytetään välineenä tarinankerronnassa. Tällaisesta jengirikollisuudesta on tullut uusi normaali Helsingissä, sanoo rikosylitarkastaja Markku Heinikari, joka on Helsingin poliisilaitoksen rikostutkintayksikön päällikkö.

Syyteharkintaan siirtyvät muun muassa tapon yritys, kaksi törkeää ryöstöä, törkeän kiristyksen yritys, törkeä ampuma-aserikos, törkeitä huumausainerikoksia, oikeudenkäytössä kuultavan uhkaaminen ja törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelu. Poliisi on takavarikoinut kokonaisuuteen liittyen useita ampuma-aseita.

Syksy 2021: törkeitä ryöstöjä Itä-Helsingissä

Poliisi epäilee, että kolme 18–19-vuotiasta miestä pakottivat 15-vuotiaan autoonsa aseella uhaten Itäkeskuksen uimahallin parkkipaikalla. Tapaus sattui syyskuussa 2021.

Autokyyti kesti noin 20 minuuttia, minkä aikana epäillyt ryöstivät uhrin. Pojan epäillään sopineen heidän kanssaan tupakkakaupat uimahallille. Poika ei tuntenut miehiä etukäteen.

Tapausta tutkittiin törkeänä ryöstönä ja törkeänä vapaudenriistona. Tapaus on siirtynyt syyteharkintaan aiemmin.

Saman mieskolmikon epäillään pahoinpidelleen 26-vuotiasta miestä Vuosaaressa joitakin päiviä myöhemmin. Heidän epäillään myös ryöstäneen asianomistajalta puukolla uhaten omaisuutta. Tapaus siirtyy syyteharkintaan törkeänä ryöstönä.

– Uhri oli istunut pysäköidyssä autossa, jonka eteen ja taakse ajoivat yhtäkkiä autot. Ajoneuvojen kyydistä nousi naamioituneita miehiä, jotka avasivat uhrin auton oven ja hyökkäsivät tämän kimppuun, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Crista Granroth.

Syksy 2021 ja kesä 2022: kaksi ampumistapausta Vuosaaressa

Lokakuussa 2021 helsinkiläisjengin 24-vuotiaan johtohahmon epäillään ampuneen useita laukauksia kohti 25-vuotiasta miestä Vuosaaressa. Yksi laukauksista osui asianomistajaa jalkaan. Tapaus siirtyy syyteharkintaan tapon yrityksenä.

– Epäilemme, että miesten välillä oli epäselvyyksiä velasta. Tapauksesta epäillään myös 18- ja 19-vuotiaita miehiä, kertoo tutkinnanjohtaja Granroth.

Toinen ampumistapaus sattui Vuosaaren McDonald’s-ravintolan pihassa kesäkuussa 2022. Tuolloin helsinkiläisjengin 24-vuotias johtohahmo ampui auton kyydistä useita laukauksia.

Poliisipartio pysäytti paikalta poistuneen auton ja otti 24-vuotiaan epäillyn ja kuljettajana toimineen 18-vuotiaan miehen kiinni. Heidät vangittiin myöhemmin. Autosta myös takavarikoitiin ase.

– Esitutkinnan perusteella epäilimme, että ampumisen kohteena olivat toisen helsinkiläisjengin jäsenet. He olivat ampumishetkellä McDonald’sin pihassa. Tapausta tutkittiin murhan yrityksenä, kertoo rikosylitarkastaja Markku Heinikari.

Käräjäoikeudessa 24-vuotias mies tuomittiin ampuma-aserikoksesta ja laittomista uhkauksista seitsemän kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Tuomio on lainvoimainen. Mies vapautui tutkintavankeudesta kesällä 2022.

Kevät 2022: katusakon kiristäminen ja uhrin lähipiirin uhkaaminen

Helsinkiläisjengin 24-vuotiaan johtohahmon epäillään yrittäneen kiristää 26-vuotiaalta niin sanottua katusakkoa. Kiristäminen alkoi keväällä 2022 ja keskeytyi hetkeksi, kun johtohahmo oli vangittuna McDonald’sin ampumisen takia.

Kiristämisen epäillään jatkuneen epäillyn vapauduttua. Kun kiristyksen kohde ei maksanut summaa, epäilty alkoi uhkailla väkivallalla tämän lähipiiriä.

Poliisi epäilee, että katusakon kiristämiseen liittyy myös epäilty ryöstö lokakuussa 2022. Johtohahmon epäillään ryöstäneen kiristyksen kohteen läheisen henkilön Kaisaniemessä. Poliisi otti epäillyn kiinni seuraavana päivänä, ja hänet vangittiin. Tapaus siirtyy syyteharkintaan törkeänä ryöstönä.

Viiden helsinkiläisjengin jäsenen epäillään etsineen ryöstön asianomistajan ja tavanneen hänet Töölössä heti johtohahmon kiinnioton jälkeen. Heidän epäillään uhanneen uhria. Tämän tapauksen epäillyt ovat 24–29-vuotiaita. Tapaus siirtyy syyteharkintaan oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamisena. 

Esitutkinnan perusteella poliisi epäilee, että johtohahmo jakoi vankilasta ohjeita jengin jäsenille ulkomaailmaan. Epäilty ohjeisti jäseniä vaikuttamaan häntä koskevien rikosasioiden asianomistajiin ja todistajiin. 

Miehen epäillään myös suunnitelleen kiristyksen kohteen ja tämän läheisen vahingoittamista vapautumisensa jälkeen. Asia siirtyy syyteharkintaan törkeän henkeen ja terveyteen kohdistuvan rikoksen valmisteluna.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Tiellä ja sen ulkopuolella huonosti käyttäytyneet kuljettajat sekä työmaavarkaudet ovat työllistäneet poliisia

NordenBladet — Menneellä viikolla Länsi-Uudenmaan poliisi otti kiinni varkaita eri työmailla ja kohtasi kuljettajia, jotka ajoivat väärissä paikoissa, päihtyneenä ja ylinopeutta. Lisäksi kerromme viikkotiedotteessa tapauksesta, jossa alaikäinen osoitti ohikulkijaa laserosoittimella ja sanallisen yhteenoton jälkeen löi tätä.Poliisi otti kiinni useita henkilöitä eri työmaavarkauksissaPerjantaina 10.3. poliisin partio sai hätäkeskukselta tehtävän rakennustyömaalle Espooseen. Alueella oli havaittu mahdollisia varkaita, jotka peittivät valvontakameroita. Useampi poliisin partio saapui työmaalle, ja tehtävälle lähti myös koirapoliisipartio. Koira sai jäljen työmaalta ja seurasi sitä alueen ulkopuolelle. Hetken jäljestyksen jälkeen poliisi löysi jalkineenjälkiä, jotka johtivat mahdollisten epäiltyjen tekijöiden luokse.Poliisi käskytti kaksikkoa, mutta miehet eivät totelleet. Lopulta poliisi käytti epäiltyjen kiinniottamiseen koiraa ja takavarikoi anastetun omaisuuden. Poliisi tutkii tapausta nimikkeellä törkeä varkaus.Lauantaina 11.3. espoolaisen kerrostalon rakennustyömaalle murtauduttiin. Kaksi epäiltyä murtautujaa poistuivat juosten ennen poliisin saapumista, mutta heistä saatiin tuntomerkkejä. Poliisi saapui paikalle useiden partioiden voimin. Poliisi jäljesti ja otti lähialueelta kiinni kaksi henkilöä. Kaksikon epäillään varastaneen omaisuutta ainakin taloyhtiön autotallista.Autoilija hiihtoladulla, päihtynyt 16-vuotias ja kaahaavia varusmiehiäViikonloppuna 10.-12.3. Länsi-Uudenmaan poliisilla riitti jälleen tehtävää liikenteessä.Perjantaina poliisi suoritti turvalaite- ja tarkkaamattomuusvalvontaa. Teemavalvonnassa kiinnitettiin huomiota esimerkiksi turvavöiden käyttöön ja kännykän käyttämiseen ajaessa. Poliisihallituksen 3.3. julkaiseman tiedotteen mukaan vuonna 2021 moottoriajoneuvo-onnettomuuksissa menehtyneistä 65 henkilöä ei ollut käyttänyt turvavyötä. Heistä eri todennäköisyyksillä arvioiden olisi pelastunut noin kolmekymmentä, jos turvavöitä olisi käytetty.Lauantaina poliisi kohtasi Oittaan hiihtoladulla ajavan autonkuljettajan. Puhutettu kuljettaja oli sitä mieltä, että hän voi ajaa latuja pitkin. Poliisi oli eri mieltä ja antoi kuljettajalle sakon. Poliisi tapasi myös 16-vuotiaan, joka suditti traktorimönkijää yleisellä tiellä päihtyneenä. Sunnuntaina poliisi tapasi varusmiehiä, jotka ajoivat 139 kilometrin tuntinopeudella alueella, jonka rajoitus on 100 kilometriä tunnissa. Toinen varusmies kuljetti ajoneuvoaan 120 kilometrin tuntinopeudella alueella, jonka rajoitus oli 50 kilometriä tunnissa.Koko viikonlopun aikana poliisi kirjasi muun muassa 4 törkeää liikenneturvallisuuden vaarantamista, 22 sakkoa, 20 liikennevirhemaksua, 12 ajokieltoa ja 6 rikosilmoitusta.Alaikäinen osoitti laserosoittimella ja löi ohikulkijaaAsianomistaja oli kulkenut 11.3. kadulla Espoossa, kun häntä oli osoiteltu kasvoihin ja silmiin laserosoittimella. Täysi-ikäinen asianomistaja oli lähtenyt kohti rakennuksen sisäpihaa, jossa häntä osoitelleet nuoret olivat neljän henkilön porukassa.Kun asianomistaja kysyi syytä teolle, poliisin nykyisten tietojen mukaan yksi neljästä nuoresta kohdisti häneen väkivaltaa lyömällä. Sen jälkeen kaikki nuoret lähtivät juosten pakoon.Paikalle tullut poliisin partio tavoitti kaikki neljä henkilöä. Heistä tehtiin lastensuojeluilmoitukset. Tiedotetta muokattu 14.3.2023 kello 13:55: Lisätty paikkakunta viimeiseen tapaukseen.

Menneellä viikolla Länsi-Uudenmaan poliisi otti kiinni varkaita eri työmailla ja kohtasi kuljettajia, jotka ajoivat väärissä paikoissa, päihtyneenä ja ylinopeutta. Lisäksi kerromme viikkotiedotteessa tapauksesta, jossa alaikäinen osoitti ohikulkijaa laserosoittimella ja sanallisen yhteenoton jälkeen löi tätä.

Poliisi otti kiinni useita henkilöitä eri työmaavarkauksissa

Perjantaina 10.3. poliisin partio sai hätäkeskukselta tehtävän rakennustyömaalle Espooseen. Alueella oli havaittu mahdollisia varkaita, jotka peittivät valvontakameroita. Useampi poliisin partio saapui työmaalle, ja tehtävälle lähti myös koirapoliisipartio. Koira sai jäljen työmaalta ja seurasi sitä alueen ulkopuolelle. Hetken jäljestyksen jälkeen poliisi löysi jalkineenjälkiä, jotka johtivat mahdollisten epäiltyjen tekijöiden luokse.

Poliisi käskytti kaksikkoa, mutta miehet eivät totelleet. Lopulta poliisi käytti epäiltyjen kiinniottamiseen koiraa ja takavarikoi anastetun omaisuuden. Poliisi tutkii tapausta nimikkeellä törkeä varkaus.

Lauantaina 11.3. espoolaisen kerrostalon rakennustyömaalle murtauduttiin. Kaksi epäiltyä murtautujaa poistuivat juosten ennen poliisin saapumista, mutta heistä saatiin tuntomerkkejä. Poliisi saapui paikalle useiden partioiden voimin. Poliisi jäljesti ja otti lähialueelta kiinni kaksi henkilöä. Kaksikon epäillään varastaneen omaisuutta ainakin taloyhtiön autotallista.

Autoilija hiihtoladulla, päihtynyt 16-vuotias ja kaahaavia varusmiehiä

Viikonloppuna 10.-12.3. Länsi-Uudenmaan poliisilla riitti jälleen tehtävää liikenteessä.

Perjantaina poliisi suoritti turvalaite- ja tarkkaamattomuusvalvontaa. Teemavalvonnassa kiinnitettiin huomiota esimerkiksi turvavöiden käyttöön ja kännykän käyttämiseen ajaessa. Poliisihallituksen 3.3. julkaiseman tiedotteen mukaan vuonna 2021 moottoriajoneuvo-onnettomuuksissa menehtyneistä 65 henkilöä ei ollut käyttänyt turvavyötä. Heistä eri todennäköisyyksillä arvioiden olisi pelastunut noin kolmekymmentä, jos turvavöitä olisi käytetty.

Lauantaina poliisi kohtasi Oittaan hiihtoladulla ajavan autonkuljettajan. Puhutettu kuljettaja oli sitä mieltä, että hän voi ajaa latuja pitkin. Poliisi oli eri mieltä ja antoi kuljettajalle sakon. Poliisi tapasi myös 16-vuotiaan, joka suditti traktorimönkijää yleisellä tiellä päihtyneenä. 

Sunnuntaina poliisi tapasi varusmiehiä, jotka ajoivat 139 kilometrin tuntinopeudella alueella, jonka rajoitus on 100 kilometriä tunnissa. Toinen varusmies kuljetti ajoneuvoaan 120 kilometrin tuntinopeudella alueella, jonka rajoitus oli 50 kilometriä tunnissa.

Koko viikonlopun aikana poliisi kirjasi muun muassa 4 törkeää liikenneturvallisuuden vaarantamista, 22 sakkoa, 20 liikennevirhemaksua, 12 ajokieltoa ja 6 rikosilmoitusta.

Alaikäinen osoitti laserosoittimella ja löi ohikulkijaa

Asianomistaja oli kulkenut 11.3. kadulla Espoossa, kun häntä oli osoiteltu kasvoihin ja silmiin laserosoittimella. Täysi-ikäinen asianomistaja oli lähtenyt kohti rakennuksen sisäpihaa, jossa häntä osoitelleet nuoret olivat neljän henkilön porukassa.

Kun asianomistaja kysyi syytä teolle, poliisin nykyisten tietojen mukaan yksi neljästä nuoresta kohdisti häneen väkivaltaa lyömällä. Sen jälkeen kaikki nuoret lähtivät juosten pakoon.

Paikalle tullut poliisin partio tavoitti kaikki neljä henkilöä. Heistä tehtiin lastensuojeluilmoitukset.

 

Tiedotetta muokattu 14.3.2023 kello 13:55: Lisätty paikkakunta viimeiseen tapaukseen.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Terveydenhuollolle oma jäteopas

NordenBladet — Ympäristöministeriö on julkaissut terveydenhuollon jäteoppaan. Oppaassa annetaan selkeitä ohjeita jätehuollon järjestämiseksi keskeisille terveydenhoitoalalla syntyville jätelajeille. Terveydenhuollossa syntyy toimialalle tyypillisiä jätteitä (esimerkiksi tartuntavaaralliset jätteet, biologiset jätteet ja pistävät ja viiltävät jätteet), erilaisia vaarallisia jätteitä ja radioaktiivisia jätteitä sekä tavanomaista yhdyskuntajätettä.Viime vuosien jätelainsäädännön uudistukset vaikuttavat myös terveydenhuollon jätehuoltoon. Jätelainsäädännön uudistusten tavoitteena on vähentää jätteen määrää, lisätä kierrätystä ja vähentää merkittävästi jätteiden loppusijoitusta kaatopaikoille. Myös yhdyskuntajätehuollon vastuunjakoa on uudistettu useissa vaiheissa. Yksityisten sosiaali- ja terveydenhuoltoyksiköiden yhdyskuntajätehuollon järjestämisvastuu siirtyi kunnilta sosiaali- ja terveydenhuoltoyksiköille vuonna 2019. Vuoden 2023 alusta myös julkisten terveydenhuollon yksiköiden yhdyskuntajätehuollon järjestämisvastuu siirtyi kunnilta Helsinkiä lukuun ottamatta uusille hyvinvointialueille. Opas on tarkoitettu sekä julkisten että yksityisen terveydenhuollon yksiköiden, niille palveluja tarjoavien jätehuoltoyritysten, jätelain noudattamista valvovien kunnan ympäristönsuojeluviranomaisten sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten käyttöön. Tavoitteena on yhtenäistää terveydenhuollon jätehuoltokäytäntöjä valtakunnallisesti.

Ympäristöministeriö on julkaissut terveydenhuollon jäteoppaan. Oppaassa annetaan selkeitä ohjeita jätehuollon järjestämiseksi keskeisille terveydenhoitoalalla syntyville jätelajeille. 

Lähde: ym.fi