torstai, 13 marraskuun, 2025

Helena-Reet Ennet

Helena-Reet Ennet
20983 VIESTIT 0 KOMMENTIT

Vantaalla kuolemaan johtaneesta onnettomuudesta aloitettu esitutkinta

NordenBladet — Vantaan Tikkurilassa 2.3. yöllä, noin kello 02.00 tapahtuneen kuolemaan johtaneen onnettomuuden tutkinta etenee. Onnettomuudessa nuori nainen putosi kerrostalon seitsemännen kerroksen parvekkeelta ja menehtyi. Poliisi ilmoitti onnettomuudesta rakennusvalvontaan, joka määräsi onnettomuuspaikan kerrostalon kaikki parvekkeet käyttökieltoon.– Onnettomuuteen johtaneiden syiden selvittämisessä olemme tehneet erittäin tiivistä yhteistyötä Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin kanssa, rikoskomisario Josefiina Hiltunen Itä-Uudenmaan poliisista kertoo. Poliisi on tähän asti tutkinut asiaa kuolemansyyn selvittämisenä. Poliisin omien selvitysten ja tänään 28.3. Tukesilta saamien tietojen perusteella poliisi on päättänyt aloittaa asiasta esitutkinnan. Asiaa tutkitaan tässä vaiheessa nimikkeellä kuolemantuottamus. Nimikkeet saattavat tarkentua esitutkinnan edetessä.– Uusien onnettomuuksien välttämiseksi haluamme avata joitakin yksityiskohtia tapauksesta. Poliisi epäilee, että nuori nainen on kaatunut parvekkeella kaidetta vasten, jolloin parvekekaiteen lasi on pettänyt ja nainen on pudonnut seitsemännestä kerroksesta, Hiltunen jatkaa.Tukes selvittää onnettomuuskohteen parvekekaidejärjestelmän vaatimustenmukaisuutta– Tukes selvittää edelleen parvekekaidejärjestelmän vaatimustenmukaisuutta. Olemme tähän mennessä teettäneet kohteen parvekekaiteen rakennesuunnitelmista vertailulaskelmat, jotka ovat nyt valmistuneet. Muilta osin selvitystyö on vielä kesken, eikä lopullisia päätelmiä voi vielä tehdä, sanoo ryhmäpäällikkö Lauri Walden Tukesista. Vertailulaskennassa on tarkasteltu kaidejärjestelmän alumiinisen rungon sekä putoamiselta suojaavien lasiosien rakenteellista kestävyyttä. Kaidejärjestelmää koskevat laskentaperusteet on esitetty eurokoodistandardeissa sekä kansallisessa lainsäädännössä. Lujuuslaskennassa käytettävät kuormat ovat tuulikuorma, viivakuorma sekä pistekuorma. Laskennallisessa selvityksessä on havaittu, että kohteeseen suunniteltu lasityyppi (4+4 mm laminoitu lasi) kahdelta sivulta kaiderunkoon tuettuna ei täytä pistekuormavaatimusta. Kaidejärjestelmälle tehdään vielä iskunkestävyyskoe, jonka avulla voidaan todentaa kaiteen alumiinirungon ja suojaavan lasiosuuden yhteentoimivuus.– Vertailulaskelmat on tehty vain kyseisen kohteen parvekekaidejärjestelmälle. Parvekekaiteet suunnitellaan aina kohdekohtaisesti, joten emme voi ottaa kantaa siihen miten yleisestä suunnitteluvirheestä on kysymys, mutta emme voi myöskään poissulkea sitä mahdollisuutta, etteikö vastaavia ratkaisuja olisi muuallakin. Tätä asiaa Tukes alkaa nyt selvittämään, Walden jatkaa.Tukes on ryhtynyt markkinavalvontatoimenpiteisiin sekä käynnistää valvontahankkeen, jossa selvitetään laajasti alan toimijoilta, löytyykö Suomessa muita kohteita, joissa on käytetty vastaavia suunnitteluperiaatteita.Tukes toimii rakennustuotteiden markkinavalvontaviranomaisena ja sen valvonta kohdistuu markkinoilla olevien rakennustuotteiden vaatimustenmukaisuuteen. Tukes ei valvo rakentamista, rakennusten suunnittelua, tuotteiden asentamista eikä niiden käyttöä tai huoltoa. Nämä asiat kuuluvat rakennushankkeeseen ryhtyvälle, kiinteistön omistajille ja rakennusvalvontaviranomaisille.– Jos teillä on huoli asuntonne parvekkeen käyttöturvallisuudesta tai siitä onko se toteutettu rakentamismääräysten mukaisesti, voitte olla yhteydessä taloyhtiönne hallitukseen tai isännöitsijään. Taloyhtiö voi tarvittaessa hankkia ulkopuolisen asiantuntijan selvittämään asiaa tai olla yhteydessä asuinkuntanne rakennusvalvontaan, kehottaa Walden.Lisätietoa markkinavalvonnasta: Valvontakeinot | Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Tukesin tiedote 17.3. Tukes selvittää Tikkurilan onnettomuuteen liittyvän parvekkeen kaiderakenteen turvallisuutta

Vantaan Tikkurilassa 2.3. yöllä, noin kello 02.00 tapahtuneen kuolemaan johtaneen onnettomuuden tutkinta etenee. Onnettomuudessa nuori nainen putosi kerrostalon seitsemännen kerroksen parvekkeelta ja menehtyi. Poliisi ilmoitti onnettomuudesta rakennusvalvontaan, joka määräsi onnettomuuspaikan kerrostalon kaikki parvekkeet käyttökieltoon.

– Onnettomuuteen johtaneiden syiden selvittämisessä olemme tehneet erittäin tiivistä yhteistyötä Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin kanssa, rikoskomisario Josefiina Hiltunen Itä-Uudenmaan poliisista kertoo. 

Poliisi on tähän asti tutkinut asiaa kuolemansyyn selvittämisenä. Poliisin omien selvitysten ja tänään 28.3. Tukesilta saamien tietojen perusteella poliisi on päättänyt aloittaa asiasta esitutkinnan. Asiaa tutkitaan tässä vaiheessa nimikkeellä kuolemantuottamus. Nimikkeet saattavat tarkentua esitutkinnan edetessä.

– Uusien onnettomuuksien välttämiseksi haluamme avata joitakin yksityiskohtia tapauksesta. Poliisi epäilee, että nuori nainen on kaatunut parvekkeella kaidetta vasten, jolloin parvekekaiteen lasi on pettänyt ja nainen on pudonnut seitsemännestä kerroksesta, Hiltunen jatkaa.

Tukes selvittää onnettomuuskohteen parvekekaidejärjestelmän vaatimustenmukaisuutta

– Tukes selvittää edelleen parvekekaidejärjestelmän vaatimustenmukaisuutta. Olemme tähän mennessä teettäneet kohteen parvekekaiteen rakennesuunnitelmista vertailulaskelmat, jotka ovat nyt valmistuneet. Muilta osin selvitystyö on vielä kesken, eikä lopullisia päätelmiä voi vielä tehdä, sanoo ryhmäpäällikkö Lauri Walden Tukesista. 

Vertailulaskennassa on tarkasteltu kaidejärjestelmän alumiinisen rungon sekä putoamiselta suojaavien lasiosien rakenteellista kestävyyttä. Kaidejärjestelmää koskevat laskentaperusteet on esitetty eurokoodistandardeissa sekä kansallisessa lainsäädännössä. Lujuuslaskennassa käytettävät kuormat ovat tuulikuorma, viivakuorma sekä pistekuorma. Laskennallisessa selvityksessä on havaittu, että kohteeseen suunniteltu lasityyppi (4+4 mm laminoitu lasi) kahdelta sivulta kaiderunkoon tuettuna ei täytä pistekuormavaatimusta. Kaidejärjestelmälle tehdään vielä iskunkestävyyskoe, jonka avulla voidaan todentaa kaiteen alumiinirungon ja suojaavan lasiosuuden yhteentoimivuus.

– Vertailulaskelmat on tehty vain kyseisen kohteen parvekekaidejärjestelmälle. Parvekekaiteet suunnitellaan aina kohdekohtaisesti, joten emme voi ottaa kantaa siihen miten yleisestä suunnitteluvirheestä on kysymys, mutta emme voi myöskään poissulkea sitä mahdollisuutta, etteikö vastaavia ratkaisuja olisi muuallakin. Tätä asiaa Tukes alkaa nyt selvittämään, Walden jatkaa.

Tukes on ryhtynyt markkinavalvontatoimenpiteisiin sekä käynnistää valvontahankkeen, jossa selvitetään laajasti alan toimijoilta, löytyykö Suomessa muita kohteita, joissa on käytetty vastaavia suunnitteluperiaatteita.

Tukes toimii rakennustuotteiden markkinavalvontaviranomaisena ja sen valvonta kohdistuu markkinoilla olevien rakennustuotteiden vaatimustenmukaisuuteen. Tukes ei valvo rakentamista, rakennusten suunnittelua, tuotteiden asentamista eikä niiden käyttöä tai huoltoa. Nämä asiat kuuluvat rakennushankkeeseen ryhtyvälle, kiinteistön omistajille ja rakennusvalvontaviranomaisille.

– Jos teillä on huoli asuntonne parvekkeen käyttöturvallisuudesta tai siitä onko se toteutettu rakentamismääräysten mukaisesti, voitte olla yhteydessä taloyhtiönne hallitukseen tai isännöitsijään. Taloyhtiö voi tarvittaessa hankkia ulkopuolisen asiantuntijan selvittämään asiaa tai olla yhteydessä asuinkuntanne rakennusvalvontaan, kehottaa Walden.

Lisätietoa markkinavalvonnasta: Valvontakeinot | Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) 
Tukesin tiedote 17.3. Tukes selvittää Tikkurilan onnettomuuteen liittyvän parvekkeen kaiderakenteen turvallisuutta

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Hämeessä autoiltiin päihtyneenä

NordenBladet — Poliisi tavoitti kolme päihtynyttä kuljettajaaLahtiNelikymppisen miehen epäillään olleen huumaavan aineen vaikutuksen alaisena kuljettaessaan henkilöautoa Lehmiojantiellä maanantaina iltapäivällä. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.LahtiSeitsemänkymppisen miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen kuljettamalla henkilöautoa Mukkulankadulla alkoholin vaikutuksen alaisena maanantaina illalla.JanakkalaNelikymppisen miehen epäillään olleen alkoholin ja huumaavan aineen vaikutuksen alaisena kuljettaessaan henkilöautoa Harvialantiellä maanantaina iltapäivällä. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. 

Poliisi tavoitti kolme päihtynyttä kuljettajaa

Lahti
Nelikymppisen miehen epäillään olleen huumaavan aineen vaikutuksen alaisena kuljettaessaan henkilöautoa Lehmiojantiellä maanantaina iltapäivällä. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Lahti
Seitsemänkymppisen miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen kuljettamalla henkilöautoa Mukkulankadulla alkoholin vaikutuksen alaisena maanantaina illalla.

Janakkala
Nelikymppisen miehen epäillään olleen alkoholin ja huumaavan aineen vaikutuksen alaisena kuljettaessaan henkilöautoa Harvialantiellä maanantaina iltapäivällä. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi paljasti mittavia huumausaineiden maahantuonteja – tutkinta valmistumassa

NordenBladet — Sisä-Suomen poliisilaitos ja Keskusrikospoliisi ovat tutkineet epäiltyjä törkeitä huumausainerikoksia liittyen Alankomaista Suomeen suuntautuneeseen huumausaineiden salakuljetukseen ja levitykseen. Rikollisryhmän epäillään tuoneen Suomeen viime vuonna kymmeniä kiloja huumausaineita. Kuva poliisin kotietsinnällä löydetyistä ja takavarikoiduista amfetamiineista. Kuva: PoliisiEsitutkinta epäillyistä törkeistä huumausainerikoksista sai alkunsa, kun poliisi otti heinäkuussa 2022 Tampereella poliisitehtävän yhteydessä kiinni henkilön, jonka hallusta löytyi huumausainetta. Poliisi selvitti esitutkinnassa, että alankomaalainen rikollisryhmä salakuljetti huumausaineita Suomeen.Sisä-Suomen poliisilaitos on esitutkinnassa selvittänyt huumausaineiden levittämistä Suomessa, ja Keskusrikospoliisi on yhteistyössä Alankomaiden poliisin kanssa tutkinut kokonaisuuden kansainvälistä puolta.– Esitutkinta käynnistyi, kun taksinkuljettaja soitti hätäkeskukseen ja kertoi, että hänen asiakkaansa oli nukahtanut taksiin ja maksu matkasta oli saamatta. Kuljettaja ei ollut saanut asiakasta hereille. Poliisi tuli paikalle ja löysi taksiin nukahtaneen henkilön hallusta noin puoli kiloa amfetamiinia, jonka alkuperää lähdettiin selvittämään, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Ari Luoto Sisä-Suomen poliisilaitoksesta.Esitutkinnan edetessä poliisi selvitti taksiin nukahtaneelle henkilölle amfetamiinia myyneen henkilön henkilöllisyyden sekä hänelle huumausaineita toimittaneen alankomaalaisen miehen henkilöllisyyden. Alankomaalainen epäilty otettiin kiinni syyskuussa 2022 Vantaalla ja poliisi takavarikoi hänen asuttamastaan asunnosta noin 13 kiloa amfetamiinia, 2 kiloa kokaiinia, noin 8 500 kpl amfetamiinia sisältäneitä tabletteja sekä käteistä rahaa lähes 50 000 euroa.Rikollisryhmän epäillään järjestäneen neljä huumausainekuljetusta SuomeenPoliisi epäilee huumausainerikoksista alankomaalaista järjestäytynyttä rikollisryhmää, jonka epäillään kuljettaneen ja levittäneen huumausaineita Alankomaista Suomeen neljällä erillisellä kerralla toukokuun ja elokuun 2022 välisenä aikana. Esitutkinnan mukaan epäillyt salakuljettivat Suomeen yhteensä noin 59 kg amfetamiinia, 7 kg kokaiinia, 78 000 ekstaasitablettia ja 13 000 amfetamiinia sisältävää tablettia. Esitutkinnassa selvisi, että huumausaineita on salakuljetettu piilotettuina Suomeen toimitettujen paineilmakompressorien sisään. Saman rikollisryhmän epäillään myös myyneen maahantuomansa huumausaineet ostajille Suomessa.– Huumausaineita kuljettaneen rikollisryhmän toiminta on poliisin käsityksen mukaan ollut suunnitelmallista, ammattimaista ja järjestäytynyttä. Rikollisryhmä lähetti omia miehiään Suomeen pitkäksi ajoiksi ottamaan vastaan Alankomaista lähetettyjä huumausaine-eriä. Nämä Suomessa olevat alankomaalaiset huolehtivat myös aineiden varastoinnista ja jakelivat niitä ostajille. Poliisi epäilee, että huumausainekaupasta rikoshyötynä saatu käteinen raha kuljetettiin Suomesta Alankomaihin muun muassa erillisen rahakuriirin avulla, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Hans Fagerström Keskusrikospoliisista.– Esitutkinnan mukaan huumausaineita kaupattiin Suomessa ostajille pikaviestisovellusten avulla siten, että markkinointia suomalaisten ostajien välillä johdettiin Alankomaista käsin. Esitutkinnassa selvisi myös, miksi Suomi valikoitui kohdemaaksi organisaatiolle huumeiden myymiselle. Rikollisryhmä katsoi, että Suomessa saa vielä hyvän katteen myynnistä toisin kuin Alankomaissa. Myyntitoiminta Suomessa koettiin myös melko turvalliseksi, tutkinnanjohtaja Luoto sanoo.Poliisin tietojen mukaan rikollisryhmä oli lähettämässä viidettä huumausaine-erää Suomeen elo-syyskuun vaihteessa 2022, mutta tämä lähetys peruuntui, kun poliisi otti syyskuussa 2022 kiinni rikollisryhmän huumausaineiden vastaanottajana ja levittäjänä Suomessa toimineen jäsenen.Poliisi takavarikoi huumausaineita, käteistä rahaa ja GPS-laitteitaPoliisi on esitutkinnan aikana takavarikoinut Vantaalla tehdyn huumausaine- ja käteistakavarikon lisäksi GPS-seurantalaitteita, joita rikollisryhmän epäillään käyttäneen salakuljetusten seurantaan sekä Suomeen lähetetyn rikollisryhmän jäsenen seuraamiseen. Alankomaalaisen järjestäytyneen rikollisryhmän epäillään saaneen huumausainekaupasta rikoshyötyä noin 663 000 euroa.Kaiken kaikkiaan poliisi epäilee esitutkintaan liittyen 11 henkilöä törkeistä huumausainerikoksista. Epäiltyjä on otettu esitutkintaan liittyen kiinni myös Alankomaissa Suomen antaman eurooppalaisen pidätysmääräyksen nojalla, mutta epäiltyjen luovuttaminen Suomeen ei ole vielä toteutunut.Esitutkinta valmistuu maalis-huhtikuun vaihteessa ja siirtyy syyteharkintaan Länsi-Suomen syyttäjäalueelle.Kuvat: Poliisi epäilee, että huumausaineet salakuljetettiin Suomeen piilotettuina paineilmakompressorien sisälle. Kuvissa näkyy, että huumeiden piilottamista varten kompressoriin tehty aukko oli hitsattu umpeen ja maalattu salakuljetusta varten. Epäillyt lähettivät toisilleen kuvamateriaalia kuljetuksen eri vaiheista. Kuva: PoliisiEpäiltyjen välisessä viestinvaihdossa lähetettyjä kuvia huumausaineista. Kuva: PoliisiEpäillyn puhelimesta löytynyt kuva huumausaine-erästä, jonka poliisi epäilee tuodun Suomeen. Kuva: Poliisi.Poliisi epäilee, että rikollisryhmän palkkaama rahakuriiri kuljetti huumausainekaupasta saatua rikoshyötyä käteisenä rahana takaisin Alankomaihin. Epäiltyjen välisestä viestinvaihdosta löytyneissä kuvissa rahoja oli pakattu kuljetusta varten folioon. Kuva: PoliisiKuva poliisin kotietsinnällä löydetyistä ja takavarikoiduista amfetamiineista. Kuva: Poliisi

Sisä-Suomen poliisilaitos ja Keskusrikospoliisi ovat tutkineet epäiltyjä törkeitä huumausainerikoksia liittyen Alankomaista Suomeen suuntautuneeseen huumausaineiden salakuljetukseen ja levitykseen. Rikollisryhmän epäillään tuoneen Suomeen viime vuonna kymmeniä kiloja huumausaineita.

Kuva poliisin kotietsinnällä löydetyistä ja takavarikoiduista amfetamiineista. Kuva: Poliisi

Esitutkinta epäillyistä törkeistä huumausainerikoksista sai alkunsa, kun poliisi otti heinäkuussa 2022 Tampereella poliisitehtävän yhteydessä kiinni henkilön, jonka hallusta löytyi huumausainetta. Poliisi selvitti esitutkinnassa, että alankomaalainen rikollisryhmä salakuljetti huumausaineita Suomeen.

Sisä-Suomen poliisilaitos on esitutkinnassa selvittänyt huumausaineiden levittämistä Suomessa, ja Keskusrikospoliisi on yhteistyössä Alankomaiden poliisin kanssa tutkinut kokonaisuuden kansainvälistä puolta.

– Esitutkinta käynnistyi, kun taksinkuljettaja soitti hätäkeskukseen ja kertoi, että hänen asiakkaansa oli nukahtanut taksiin ja maksu matkasta oli saamatta. Kuljettaja ei ollut saanut asiakasta hereille. Poliisi tuli paikalle ja löysi taksiin nukahtaneen henkilön hallusta noin puoli kiloa amfetamiinia, jonka alkuperää lähdettiin selvittämään, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Ari Luoto Sisä-Suomen poliisilaitoksesta.

Esitutkinnan edetessä poliisi selvitti taksiin nukahtaneelle henkilölle amfetamiinia myyneen henkilön henkilöllisyyden sekä hänelle huumausaineita toimittaneen alankomaalaisen miehen henkilöllisyyden. Alankomaalainen epäilty otettiin kiinni syyskuussa 2022 Vantaalla ja poliisi takavarikoi hänen asuttamastaan asunnosta noin 13 kiloa amfetamiinia, 2 kiloa kokaiinia, noin 8 500 kpl amfetamiinia sisältäneitä tabletteja sekä käteistä rahaa lähes 50 000 euroa.

Rikollisryhmän epäillään järjestäneen neljä huumausainekuljetusta Suomeen

Poliisi epäilee huumausainerikoksista alankomaalaista järjestäytynyttä rikollisryhmää, jonka epäillään kuljettaneen ja levittäneen huumausaineita Alankomaista Suomeen neljällä erillisellä kerralla toukokuun ja elokuun 2022 välisenä aikana. Esitutkinnan mukaan epäillyt salakuljettivat Suomeen yhteensä noin 59 kg amfetamiinia, 7 kg kokaiinia, 78 000 ekstaasitablettia ja 13 000 amfetamiinia sisältävää tablettia. Esitutkinnassa selvisi, että huumausaineita on salakuljetettu piilotettuina Suomeen toimitettujen paineilmakompressorien sisään. 

Saman rikollisryhmän epäillään myös myyneen maahantuomansa huumausaineet ostajille Suomessa.

– Huumausaineita kuljettaneen rikollisryhmän toiminta on poliisin käsityksen mukaan ollut suunnitelmallista, ammattimaista ja järjestäytynyttä. Rikollisryhmä lähetti omia miehiään Suomeen pitkäksi ajoiksi ottamaan vastaan Alankomaista lähetettyjä huumausaine-eriä. Nämä Suomessa olevat alankomaalaiset huolehtivat myös aineiden varastoinnista ja jakelivat niitä ostajille. Poliisi epäilee, että huumausainekaupasta rikoshyötynä saatu käteinen raha kuljetettiin Suomesta Alankomaihin muun muassa erillisen rahakuriirin avulla, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Hans Fagerström Keskusrikospoliisista.

– Esitutkinnan mukaan huumausaineita kaupattiin Suomessa ostajille pikaviestisovellusten avulla siten, että markkinointia suomalaisten ostajien välillä johdettiin Alankomaista käsin. Esitutkinnassa selvisi myös, miksi Suomi valikoitui kohdemaaksi organisaatiolle huumeiden myymiselle. Rikollisryhmä katsoi, että Suomessa saa vielä hyvän katteen myynnistä toisin kuin Alankomaissa. Myyntitoiminta Suomessa koettiin myös melko turvalliseksi, tutkinnanjohtaja Luoto sanoo.

Poliisin tietojen mukaan rikollisryhmä oli lähettämässä viidettä huumausaine-erää Suomeen elo-syyskuun vaihteessa 2022, mutta tämä lähetys peruuntui, kun poliisi otti syyskuussa 2022 kiinni rikollisryhmän huumausaineiden vastaanottajana ja levittäjänä Suomessa toimineen jäsenen.

Poliisi takavarikoi huumausaineita, käteistä rahaa ja GPS-laitteita

Poliisi on esitutkinnan aikana takavarikoinut Vantaalla tehdyn huumausaine- ja käteistakavarikon lisäksi GPS-seurantalaitteita, joita rikollisryhmän epäillään käyttäneen salakuljetusten seurantaan sekä Suomeen lähetetyn rikollisryhmän jäsenen seuraamiseen. Alankomaalaisen järjestäytyneen rikollisryhmän epäillään saaneen huumausainekaupasta rikoshyötyä noin 663 000 euroa.

Kaiken kaikkiaan poliisi epäilee esitutkintaan liittyen 11 henkilöä törkeistä huumausainerikoksista. Epäiltyjä on otettu esitutkintaan liittyen kiinni myös Alankomaissa Suomen antaman eurooppalaisen pidätysmääräyksen nojalla, mutta epäiltyjen luovuttaminen Suomeen ei ole vielä toteutunut.

Esitutkinta valmistuu maalis-huhtikuun vaihteessa ja siirtyy syyteharkintaan Länsi-Suomen syyttäjäalueelle.

Kuvat: 

  1. Poliisi epäilee, että huumausaineet salakuljetettiin Suomeen piilotettuina paineilmakompressorien sisälle. Kuvissa näkyy, että huumeiden piilottamista varten kompressoriin tehty aukko oli hitsattu umpeen ja maalattu salakuljetusta varten. Epäillyt lähettivät toisilleen kuvamateriaalia kuljetuksen eri vaiheista. Kuva: Poliisi
  2. Epäiltyjen välisessä viestinvaihdossa lähetettyjä kuvia huumausaineista. Kuva: Poliisi
  3. Epäillyn puhelimesta löytynyt kuva huumausaine-erästä, jonka poliisi epäilee tuodun Suomeen. Kuva: Poliisi.
  4. Poliisi epäilee, että rikollisryhmän palkkaama rahakuriiri kuljetti huumausainekaupasta saatua rikoshyötyä käteisenä rahana takaisin Alankomaihin. Epäiltyjen välisestä viestinvaihdosta löytyneissä kuvissa rahoja oli pakattu kuljetusta varten folioon. Kuva: Poliisi
  5. Kuva poliisin kotietsinnällä löydetyistä ja takavarikoiduista amfetamiineista. Kuva: Poliisi

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Vapaaehtoisuuteen perustuvat käyttöosuusvelvoitteet yksi keino edistää kiertotaloutta 

NordenBladet — Kiertotaloudessa halutaan pitää materiaalit kierrossa mahdollisimman pitkään. Yksi keino asian edistämiseksi on käyttöosuusvelvoite. Se kannattaa ottaa käyttöön Suomessa aluksi vapaaehtoisilla keinoilla, ehdotetaan ympäristöministeriön tilaamassa Kierrätysmateriaalien käyttöosuusvelvoite kierotalouden edistäjänä -selvityksessä. Selvityksessä suositellaan erityisesti vapaaehtoisia green deal -sopimuksia*.Käyttöosuusvelvoite tarkoittaa, että esimerkiksi materiaalien tai tuotteiden valmistajien tai jakelijoiden täytyy käyttää tietyissä materiaaleissa tai tuoteryhmässä määrättyjä osuuksia kierrätysraaka-ainetta. Suomessa ei ole tähän velvoittavaa lainsäädäntöä, eikä käyttöosuusvelvoitteen vaikuttavuudesta ole kokemukseen perustuvaa tutkimusta.Selvityksessä suositellaan, että käyttöosuusvelvoitteet otetaan käyttöön kansallisella tasolla aluksi vapaaehtoisilla keinoilla. Käyttöosuusvelvoite voi olla esimerkiksi julkisten hankintojen hankintakriteeri, vapaaehtoinen toimialaa koskeva green deal -sopimus tai tuotestandardin, merkin tai sertifikaatin mukainen vaatimus. Kierrätysasteen nostamisessa tehokkaimpia keinoja ovat kuitenkin todennäköisesti oikeudellisesti sitovat, siirtymäajat huomioivat velvoitteet. Tällaisten asettaminen kansallisesti on kuitenkin haastavaa EU:n sisämarkkinoita ja tuotteiden sekä materiaalien vapaata liikkuvuutta koskevien normien takia.Selvityksessä arvioidaan käyttöosuusvelvoitteen tai vastaavien ohjauskeinojen soveltuvuutta, vaikuttavuutta ja toteutettavuutta seuraavissa materiaali- ja tuoteryhmissä: muovit, kuitukankaat, betonimurske maanrakennuksessa sekä typpi- ja fosforiravinteet.Suositusten mukaan kierrätetyn muovin markkinoita voitaisiin tehostaa kehittämällä ja ottamalla käyttöön kestomuovituotteiden valmistajille green deal -sopimus massataseperiaatetta soveltaen. Rakentamisen muovien osalta voitaisiin laajentaa nykyistä rakentamisen muovien green dealia vahvistamalla julkisten hankintojen roolia sopimuksessa sekä lisäämällä tuoteryhmiä. Tarkasteltavaksi voitaisiin muovituotteiden osalta ottaa myös mahdollisuus vapaaehtoiseen tuottajavastuujärjestelmään käyttöosuusvelvoitetta tukevana ohjauskeinona.Myös kuitukangastuotteiden valmistajille suositellaan vapaaehtoista sitoumusta green deal -sopimuksella toteutettuna ja massataseperiaatetta soveltaen. Betonimurskeen käyttöä voitaisiin vauhdittaa ensi vaiheessa neuvottelemalla maarakentamisen julkisia hankintoja koskeva green deal -sopimus, johon sisällytettäisiin betonimurskeen ja muiden materiaalien kierrätettyä sisältöä koskeva toimenpide. Ravinteille ei pystytty muodostamaan tämän selvityksen pohjalta suosituksia. 

Kiertotaloudessa halutaan pitää materiaalit kierrossa mahdollisimman pitkään. Yksi keino asian edistämiseksi on käyttöosuusvelvoite. Se kannattaa ottaa käyttöön Suomessa aluksi vapaaehtoisilla keinoilla, ehdotetaan ympäristöministeriön tilaamassa Kierrätysmateriaalien käyttöosuusvelvoite kierotalouden edistäjänä -selvityksessä. Selvityksessä suositellaan erityisesti vapaaehtoisia green deal -sopimuksia*.

Lähde: ym.fi

Kuolemaan johtanut moottorikelkkaonnettomuus Kolarissa

NordenBladet — Mieshenkilö kuoli moottorikelkkaonnettomuudessa Kolarin Hannukaisissa.Noin 60 vuotias mieshenkilö oli ollut ystäviensä kanssa moottorikelkkailemassa Ylläksen alueella. Hannukaisissa, virallisella moottorikelkkareitillä, mies oli menettänyt jyrkästi oikealle kaartuvassa mutkassa kuljettamansa moottorikelkan hallinnan seurauksin, että oli törmännyt puuhun. Mies menehtyi tapahtumapaikalla saamiinsa vammoihin. 

Mieshenkilö kuoli moottorikelkkaonnettomuudessa Kolarin Hannukaisissa.

Noin 60 vuotias mieshenkilö oli ollut ystäviensä kanssa moottorikelkkailemassa Ylläksen alueella. Hannukaisissa, virallisella moottorikelkkareitillä, mies oli menettänyt jyrkästi oikealle kaartuvassa mutkassa kuljettamansa moottorikelkan hallinnan seurauksin, että oli törmännyt puuhun. Mies menehtyi tapahtumapaikalla saamiinsa vammoihin. 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Kuolemaan johtanut moottorikelkkaonnettomuus Kolarissa

NordenBladet — Mieshenkilö kuoli moottorikelkkaonnettomuudessa Kolarin Hannukaisissa.Noin 60 vuotias mieshenkilö oli ollut ystäviensä kanssa moottorikelkkailemassa Ylläksen alueella. Hannukaisissa, virallisella moottorikelkkareitillä, mies oli menettänyt jyrkästi oikealle kaartuvassa mutkassa kuljettamansa moottorikelkan hallinnan seurauksin, että oli törmännyt puuhun. Mies menehtyi tapahtumapaikalla saamiinsa vammoihin. 

Mieshenkilö kuoli moottorikelkkaonnettomuudessa Kolarin Hannukaisissa.

Noin 60 vuotias mieshenkilö oli ollut ystäviensä kanssa moottorikelkkailemassa Ylläksen alueella. Hannukaisissa, virallisella moottorikelkkareitillä, mies oli menettänyt jyrkästi oikealle kaartuvassa mutkassa kuljettamansa moottorikelkan hallinnan seurauksin, että oli törmännyt puuhun. Mies menehtyi tapahtumapaikalla saamiinsa vammoihin. 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Useita verkkokauppahuijauksia

NordenBladet — Pohjois-Karjalan alueella kirjattiin 24 tunnin sisällä 10 uutta lievää petosta, liittyen käytetyn tavaran myyntiinPoliisi kirjasi 10 uutta lievää petosta, mitkä liittyivät verkkokaupoissa ilmoitettuihin käytettyihin tavaroihin. Jokaisessa huijauksessa ostaja oli maksanut tuotteen etukäteen, mutta sen jälkeen myyjä ei koskaan toimittanut ostettua tuotetta. Tuotteiden hinnat olivat 50 euron ja 400 euron välillä.

Pohjois-Karjalan alueella kirjattiin 24 tunnin sisällä 10 uutta lievää petosta, liittyen käytetyn tavaran myyntiin

Poliisi kirjasi 10 uutta lievää petosta, mitkä liittyivät verkkokaupoissa ilmoitettuihin käytettyihin tavaroihin. Jokaisessa huijauksessa ostaja oli maksanut tuotteen etukäteen, mutta sen jälkeen myyjä ei koskaan toimittanut ostettua tuotetta. Tuotteiden hinnat olivat 50 euron ja 400 euron välillä.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi tutkii Itäkeskuksen epäiltyä pahoinpitelyä ja laitonta uhkausta

NordenBladet — Itäkeskuksen metroaseman lähettyvillä tapahtui epäilty pahoinpitely lauantaina 25. maaliskuuta hieman ennen puoltapäivää. Poliisi tutkii tapausta myös laittomana uhkauksena.Poliisi otti paikan päältä kiinni 38-vuotiaan miehen, joka oli kiinniotettuna ja pidätettynä maanantai-iltapäivään asti. Epäilty päästettiin vapaaksi 27.3., koska tutkinnanjohtaja ja syyttäjä eivät nähneet edellytyksiä vangitsemisvaatimukselle.– Epäilty on ollut kuulusteluissa yhteistyökykyinen ja myöntänyt pääpiirteissään tapahtumien kulun. Tämänhetkisen käsityksen mukaan tapahtumaketju on ollut ennemminkin päähänpisto kuin ennalta suunniteltu teko, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tommi Lehtonen. Poliisi jatkaa tapauksen tutkimista muun muassa kuulustelemalla lisää todistajia. Poliisi on ollut yhteydessä myös asianomistajaan.

Itäkeskuksen metroaseman lähettyvillä tapahtui epäilty pahoinpitely lauantaina 25. maaliskuuta hieman ennen puoltapäivää. Poliisi tutkii tapausta myös laittomana uhkauksena.

Poliisi otti paikan päältä kiinni 38-vuotiaan miehen, joka oli kiinniotettuna ja pidätettynä maanantai-iltapäivään asti. Epäilty päästettiin vapaaksi 27.3., koska tutkinnanjohtaja ja syyttäjä eivät nähneet edellytyksiä vangitsemisvaatimukselle.

– Epäilty on ollut kuulusteluissa yhteistyökykyinen ja myöntänyt pääpiirteissään tapahtumien kulun. Tämänhetkisen käsityksen mukaan tapahtumaketju on ollut ennemminkin päähänpisto kuin ennalta suunniteltu teko, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tommi Lehtonen. 

Poliisi jatkaa tapauksen tutkimista muun muassa kuulustelemalla lisää todistajia. Poliisi on ollut yhteydessä myös asianomistajaan.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Pyöräilijän ja linja-auton välinen liikenneonnettomuus Vaasassa

NordenBladet — Vaasan Suvilahdessa Rinnakkaistiellä tapahtui 24.3.2023 klo 13 aikaan linja-auton ja pyöräilijän välinen liikenneonnettomuus, jossa linja-auto törmäsi suojatietä pyörällä ylittäneeseen noin 80 -vuotiaaseen mieheen. Pyöräilijä loukkaantui vakavasti ja kuoli saamiinsa vammoihin myöhemmin samana päivänä sairaalassa.Linja-autonkuljettaja oli ajanut Rinnakkaisentietä pitkin kaupungin suunnasta, kun yllättäen Mäyräpolun kohdalla pyöräilijä oli kääntynyt oikealta suojatielle linja-auton eteen. Linja-autonkuljettaja ei ehtinyt reagoida ja keula osui pyöräilijään, jonka seurauksena pyöräilijä kaatui. Pyöräilijällä oli tilanteessa väistämisvelvollisuus, sillä kyseessä ei ollut pyörätienjatke. Linja-autossa oli kuusi matkustajaa, joista kukaan ei loukkaantunut. Poliisi tutki tapausta liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Poliisi ei tiedota tapauksesta enempää.

Vaasan Suvilahdessa Rinnakkaistiellä tapahtui 24.3.2023 klo 13 aikaan linja-auton ja pyöräilijän välinen liikenneonnettomuus, jossa linja-auto törmäsi suojatietä pyörällä ylittäneeseen noin 80 -vuotiaaseen mieheen. Pyöräilijä loukkaantui vakavasti ja kuoli saamiinsa vammoihin myöhemmin samana päivänä sairaalassa.

Linja-autonkuljettaja oli ajanut Rinnakkaisentietä pitkin kaupungin suunnasta, kun yllättäen Mäyräpolun kohdalla pyöräilijä oli kääntynyt oikealta suojatielle linja-auton eteen. Linja-autonkuljettaja ei ehtinyt reagoida ja keula osui pyöräilijään, jonka seurauksena pyöräilijä kaatui. Pyöräilijällä oli tilanteessa väistämisvelvollisuus, sillä kyseessä ei ollut pyörätienjatke. Linja-autossa oli kuusi matkustajaa, joista kukaan ei loukkaantunut. Poliisi tutki tapausta liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Poliisi ei tiedota tapauksesta enempää.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Ravintolapuukotus Joensuussa tutkittiin tapon yrityksenä

NordenBladet — Poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan joensuulaisessa ravintolassa 19.1.2023 tapahtuneesta tapon yrityksestä. 31-vuotias joensuulaismies on myöntänyt aiheuttaneensa 40-vuotiaan puukotuksen uhrin vammat.Poliisi sai tiedon epäillystä puukotuksesta ravintolassa Joensuun Rantakylässä 19.1.2023 noin kello 23.00. Ravintolan sisätiloissa oli puukotettu 40 -vuotiasta miestä vatsan seudulle. Uhri toimitettiin Pohjois-Karjalan keskussairaalaan.Poliisin heti tapahtumapaikalla saaman selvityksen mukaan teosta voitiin todennäköisin syin epäillä 31-vuotiasta joensuulaista miestä. Mies ilmoittautui itse poliisille 21.1.2023. Poliisi otti miehen kiinni ja pidätti hänet. Pohjois-Karjalan käräjäoikeus vangitsi miehen 24.1.2023 todennäköisin syin epäiltynä tapon yrityksestä.Tapon yrityksestä epäilty joensuulainen mies on poliisin kuulusteluissa myöntänyt aiheuttaneensa 40-vuotiaan puukotuksen uhrin vammat.Esitutkinnassa on lisäksi selvinnyt, että puukotuksen uhrin epäillään pahoinpidelleen puukottajaansa tuon illan aikana lyömällä tätä pään alueelle. Esitutkinnassa on myös selvinnyt, että puukotuksen uhri ja epäilty puukottaja ovat tunteneet toisensa jo ennen kyseistä tapausta. Poliisi on saanut valmiiksi asian esitutkinnan. Esitutkintapöytäkirja on siirtynyt syyteharkintaan Itä-Suomen syyttäjänvirastoon.  

Poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan joensuulaisessa ravintolassa 19.1.2023 tapahtuneesta tapon yrityksestä. 31-vuotias joensuulaismies on myöntänyt aiheuttaneensa 40-vuotiaan puukotuksen uhrin vammat.

Poliisi sai tiedon epäillystä puukotuksesta ravintolassa Joensuun Rantakylässä 19.1.2023 noin kello 23.00. Ravintolan sisätiloissa oli puukotettu 40 -vuotiasta miestä vatsan seudulle. Uhri toimitettiin Pohjois-Karjalan keskussairaalaan.

Poliisin heti tapahtumapaikalla saaman selvityksen mukaan teosta voitiin todennäköisin syin epäillä 31-vuotiasta joensuulaista miestä. Mies ilmoittautui itse poliisille 21.1.2023. Poliisi otti miehen kiinni ja pidätti hänet. Pohjois-Karjalan käräjäoikeus vangitsi miehen 24.1.2023 todennäköisin syin epäiltynä tapon yrityksestä.

Tapon yrityksestä epäilty joensuulainen mies on poliisin kuulusteluissa myöntänyt aiheuttaneensa 40-vuotiaan puukotuksen uhrin vammat.

Esitutkinnassa on lisäksi selvinnyt, että puukotuksen uhrin epäillään pahoinpidelleen puukottajaansa tuon illan aikana lyömällä tätä pään alueelle. Esitutkinnassa on myös selvinnyt, että puukotuksen uhri ja epäilty puukottaja ovat tunteneet toisensa jo ennen kyseistä tapausta. 

Poliisi on saanut valmiiksi asian esitutkinnan. Esitutkintapöytäkirja on siirtynyt syyteharkintaan Itä-Suomen syyttäjänvirastoon. 

 

]]>

Lähde: Poliisi.fi