tiistai, 11 marraskuun, 2025

Helena-Reet Ennet

Helena-Reet Ennet
20980 VIESTIT 0 KOMMENTIT

Kokoontumisajo työllisti poliisia Pirkanmaalla

NordenBladet — Lauantai-illalla Lempäälän ja Pirkkalan alueella oli kokoontumisajo, johon osallistui useita satoja ajoneuvoja ja arviolta jopa toista tuhatta henkilöä. Tapahtumasta ei oltu ilmoitettu poliisille etukäteen.Ajoneuvoja, pääasiassa henkilöautoja, alkoi kokoontua illalla Pirkanhovin parkkialueelle jo ennen kello kuutta, mistä ne siirtyivät Lempäälän Realparkin alueelle. Täältä ajoneuvoletka siirtyi illan aikana edelleen Pirkkalaan.Kokoontumisen muuttuessa puoli yhdentoista maissa Pirkkalan Jasperintiellä kilpa-ajoiksi, poliisi joutui puuttumaan tapahtumiin usealla partiolla estääkseen henkilövahinkojen syntymisen. Enimmillään poliisin yksiköitä oli tehtävällä yli kaksikymmentä, mikä väistämättä vaikutti hetkellisesti myös muiden hälytystehtävien hoitamiseen.Tilanne oli ohitse hieman ennen puolta kahtatoista, viimeistenkin ajoneuvojen hajaantuessa paikalta. Huomattavan ylinopeuden tai muun vakavan piittaamattomuuden vuoksi ajokorttinsa menetti kolme henkilöä. Seuraamuksia annettiin kymmenkunta myös muista liikennerikoksista ja -rikkomuksista. 

Lauantai-illalla Lempäälän ja Pirkkalan alueella oli kokoontumisajo, johon osallistui useita satoja ajoneuvoja ja arviolta jopa toista tuhatta henkilöä. Tapahtumasta ei oltu ilmoitettu poliisille etukäteen.

Ajoneuvoja, pääasiassa henkilöautoja, alkoi kokoontua illalla Pirkanhovin parkkialueelle jo ennen kello kuutta, mistä ne siirtyivät Lempäälän Realparkin alueelle. Täältä ajoneuvoletka siirtyi illan aikana edelleen Pirkkalaan.

Kokoontumisen muuttuessa puoli yhdentoista maissa Pirkkalan Jasperintiellä kilpa-ajoiksi, poliisi joutui puuttumaan tapahtumiin usealla partiolla estääkseen henkilövahinkojen syntymisen. Enimmillään poliisin yksiköitä oli tehtävällä yli kaksikymmentä, mikä väistämättä vaikutti hetkellisesti myös muiden hälytystehtävien hoitamiseen.

Tilanne oli ohitse hieman ennen puolta kahtatoista, viimeistenkin ajoneuvojen hajaantuessa paikalta. Huomattavan ylinopeuden tai muun vakavan piittaamattomuuden vuoksi ajokorttinsa menetti kolme henkilöä. Seuraamuksia annettiin kymmenkunta myös muista liikennerikoksista ja -rikkomuksista. 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Oulun poliisi tutkii kahden henkilön kuolemaa

NordenBladet — Oulun poliisi tutkii kahden henkilön kuolemaa, joista toista tutkitaan epäiltynä henkirikoksena.Poliisi tiedotti aiemmin lauantaina kuolonkolarista Ouluntiellä, Kärsämäen pohjoispuolella. Henkilöauton kuljettaja kuoli törmättyään raskaaseen ajoneuvoon noin kello 12.Poliisi epäilee, että kolarin ajanut noin 30-vuotias mies syyllistyi ennen kuolemaansa henkirikokseen.Henkirikoksen epäillään tapahtuneen lauantainvastaisena yönä Hotelli Katinkullassa, Vuokatissa. Uhri oli noin 30-vuotias nainen. Sekä uhri että epäilty tekijä olivat kotoisin Haapavedeltä.Poliisi on suorittanut lauantaina tutkintaa Hotelli Katinkullassa ja onnettomuuspaikalla Kärsämäellä.Esitutkinta on alkutekijöissäänTapahtumien selvittäminen on vasta alkuvaiheessaan, ja tarkemmat tiedot tapahtumista tulevat selviämään esitutkinnan myötä. Rikoksen tekotavasta tai muista yksityiskohdista ei esitutkinnan alkuvaiheessa voida julkisuuteen kertoa ilman, että se vaarantaisi esitutkintaa.Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa tekemällä taktista ja teknistä tutkintaa.  Tapauksesta ei tässä vaiheessa voida tiedottaa enempää.Aiempi tiedote: Yksi henkilö on kuollut henkilöauton ja raskaan ajoneuvon kolarissa Kärsämäellä – Poliisi

Oulun poliisi tutkii kahden henkilön kuolemaa, joista toista tutkitaan epäiltynä henkirikoksena.

Poliisi tiedotti aiemmin lauantaina kuolonkolarista Ouluntiellä, Kärsämäen pohjoispuolella. Henkilöauton kuljettaja kuoli törmättyään raskaaseen ajoneuvoon noin kello 12.

Poliisi epäilee, että kolarin ajanut noin 30-vuotias mies syyllistyi ennen kuolemaansa henkirikokseen.

Henkirikoksen epäillään tapahtuneen lauantainvastaisena yönä Hotelli Katinkullassa, Vuokatissa. Uhri oli noin 30-vuotias nainen. 

Sekä uhri että epäilty tekijä olivat kotoisin Haapavedeltä.

Poliisi on suorittanut lauantaina tutkintaa Hotelli Katinkullassa ja onnettomuuspaikalla Kärsämäellä.

Esitutkinta on alkutekijöissään

Tapahtumien selvittäminen on vasta alkuvaiheessaan, ja tarkemmat tiedot tapahtumista tulevat selviämään esitutkinnan myötä. 

Rikoksen tekotavasta tai muista yksityiskohdista ei esitutkinnan alkuvaiheessa voida julkisuuteen kertoa ilman, että se vaarantaisi esitutkintaa.

Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa tekemällä taktista ja teknistä tutkintaa.  Tapauksesta ei tässä vaiheessa voida tiedottaa enempää.

Aiempi tiedote: Yksi henkilö on kuollut henkilöauton ja raskaan ajoneuvon kolarissa Kärsämäellä – Poliisi

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Yksi henkilö on kuollut henkilöauton ja raskaan ajoneuvon kolarissa Kärsämäellä

NordenBladet — Henkilöauto törmäsi vastaantulevan raskaaseen ajoneuvoon Ouluntiellä noin kello 12.Henkilöauton kuljettaja kuoli törmäyksessä.Onnettomuuspaikka sijaitsee Ouluntiellä, Kärsämäen pohjoispuolella Pyrrönperäntien risteyksen jälkeen.Poliisi selvittää onnettomuuteen liittyviä tapahtumia.

Henkilöauto törmäsi vastaantulevan raskaaseen ajoneuvoon Ouluntiellä noin kello 12.

Henkilöauton kuljettaja kuoli törmäyksessä.

Onnettomuuspaikka sijaitsee Ouluntiellä, Kärsämäen pohjoispuolella Pyrrönperäntien risteyksen jälkeen.

Poliisi selvittää onnettomuuteen liittyviä tapahtumia.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Murto lieksalaisen majoitusliikkeen tiloihin sekä muutama päihtynyt autoilija

NordenBladet — Lieksan Pankakoskentien majoitusliikkeen murrosta pyydetään silminnäkijähavaintoja. Lisäksi Pohjois-Karjalassa autoili useampi päihtyneeksi epäilty kuljettaja.Lauantaina kello 3.00 Joensuuntiellä Polvijärvellä epäillään henkilöauton kuljettajaa törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.  Hätäkeskukseen oli ilmoitettu päihtyneen henkilön lähteneen liikenteeseen Polvijärveltä. Partio tavoitti henkilöauton hieman myöhemmin Joensuuntieltä hiekkatien liittymästä pysähtyneenä, jolloin kuljettajan puhallustulos oli ylittänyt törkeän rattijuopumuksen rajan.  Saman kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta myös perjantaina kello 16.44 Lieksantiellä Kontiolahdessa.Lauantaina kello 02.22 Kuopiontiellä Viinijärvellä epäillään henkilöauton kuljettajaa törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Kuljettajalla ei ollut voimassa ole ajo-oikeutta. Henkilöauton kyydissä oli kuljettajan lisäksi kaksi matkustajaa.Perjantaina kello  21.10 mitattiin Kajaanintiellä Joensuussa henkilöautolle nopeudeksi 117 kilometriä tunnissa rajoituksen ollessa alueella 60 kilometriä tunnissa. Ajo-oikeudettomalle kuljettajalle suoritettu alkometrimittaus osoitti tulokseksi nolla promillea, mutta hänelle suoritettu huumepikatesti antoi positiivisen tuloksen. Kuljettaja käytettiin verikokeessa asian varmentamiseksi. Kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta sekä huumausaineen käyttörikokseen.  Henkilöauton kyydissä oli kuljettajan lisäksi yksi matkustaja.27.4 – 28.4 illan tai yön aikana oli murtauduttu Lieksassa Pankakoskentiellä sijaitsevaan majoitusliikkeeseen, josta anastettu omaisuutta. Mahdolliset havainnot alueella asiattomasti liikkuneista pyydetään ilmoittamaan sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi, vihjepuhelimeen 0295415232 tai poliisipäivystykseen 0295415320 arkisin kello 8-16.  

Lieksan Pankakoskentien majoitusliikkeen murrosta pyydetään silminnäkijähavaintoja. Lisäksi Pohjois-Karjalassa autoili useampi päihtyneeksi epäilty kuljettaja.

Lauantaina kello 3.00 Joensuuntiellä Polvijärvellä epäillään henkilöauton kuljettajaa törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.  Hätäkeskukseen oli ilmoitettu päihtyneen henkilön lähteneen liikenteeseen Polvijärveltä. Partio tavoitti henkilöauton hieman myöhemmin Joensuuntieltä hiekkatien liittymästä pysähtyneenä, jolloin kuljettajan puhallustulos oli ylittänyt törkeän rattijuopumuksen rajan.  
Saman kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta myös perjantaina kello 16.44 Lieksantiellä Kontiolahdessa.

Lauantaina kello 02.22 Kuopiontiellä Viinijärvellä epäillään henkilöauton kuljettajaa törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Kuljettajalla ei ollut voimassa ole ajo-oikeutta. Henkilöauton kyydissä oli kuljettajan lisäksi kaksi matkustajaa.

Perjantaina kello  21.10 mitattiin Kajaanintiellä Joensuussa henkilöautolle nopeudeksi 117 kilometriä tunnissa rajoituksen ollessa alueella 60 kilometriä tunnissa. Ajo-oikeudettomalle kuljettajalle suoritettu alkometrimittaus osoitti tulokseksi nolla promillea, mutta hänelle suoritettu huumepikatesti antoi positiivisen tuloksen. Kuljettaja käytettiin verikokeessa asian varmentamiseksi. Kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta sekä huumausaineen käyttörikokseen.  Henkilöauton kyydissä oli kuljettajan lisäksi yksi matkustaja.

27.4 – 28.4 illan tai yön aikana oli murtauduttu Lieksassa Pankakoskentiellä sijaitsevaan majoitusliikkeeseen, josta anastettu omaisuutta. Mahdolliset havainnot alueella asiattomasti liikkuneista pyydetään ilmoittamaan sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi, vihjepuhelimeen 0295415232 tai poliisipäivystykseen 0295415320 arkisin kello 8-16. 

 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Torniossa ajettiin lujaa

NordenBladet — Mies ajoi Jokivarrentiellä 60 km/h rajoitusalueella 122 km/h.Tornio 29.4.2022 kello 01.27 törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen, rattijuopumus, huumausaineen käyttörikos ja kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta Poliisipartiota vastaan tuli Jokivarrentiellä Kivirannan kohdalla 60 km/h rajoitusalueella henkilöauto 122 km/h nopeudella. Partio lähti auton perään ja auto pysähtyi. Kuljettajana oli 23-vuotias torniolainen mies. Miehelle tehtiin huumausainetesti, joka näytti positiivista amfetamiinille ja kannabikselle. Miehelle tehdyssä turvatarkastuksessa hänen taskusta löytyi kaksi minigrip-pussia, joiden sisällä epäiltyä hasista. Autoon suoritetussa paikanetsinnässä ei löytynyt mitään. Miehellä ei ollut ajo-oikeutta. Miestä käytettiin verikokeessa ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.Kemi 24.4.2023 varkausKaivokadulta anastettiin lukitusta varastosta lukittu sininen White-merkkinen maastopolkupyörä, rungonnumero 701630.Meri-Lapin alueella alkoi vappuviikonloppu muuten rauhallisissa merkeissä, ei rikosperusteisia kiinniottoja. 

Mies ajoi Jokivarrentiellä 60 km/h rajoitusalueella 122 km/h.

Tornio 29.4.2022 kello 01.27 törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen, rattijuopumus, huumausaineen käyttörikos ja kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta 

Poliisipartiota vastaan tuli Jokivarrentiellä Kivirannan kohdalla 60 km/h rajoitusalueella henkilöauto 122 km/h nopeudella. Partio lähti auton perään ja auto pysähtyi. Kuljettajana oli 23-vuotias torniolainen mies. Miehelle tehtiin huumausainetesti, joka näytti positiivista amfetamiinille ja kannabikselle. Miehelle tehdyssä turvatarkastuksessa hänen taskusta löytyi kaksi minigrip-pussia, joiden sisällä epäiltyä hasista. Autoon suoritetussa paikanetsinnässä ei löytynyt mitään. Miehellä ei ollut ajo-oikeutta. Miestä käytettiin verikokeessa ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Kemi 24.4.2023 varkaus
Kaivokadulta anastettiin lukitusta varastosta lukittu sininen White-merkkinen maastopolkupyörä, rungonnumero 701630.

Meri-Lapin alueella alkoi vappuviikonloppu muuten rauhallisissa merkeissä, ei rikosperusteisia kiinniottoja.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Hämeessä työntäyteinen vuorokausi

NordenBladet — Hämeen poliisilaitoksen alueella on kulunut vuorokausi ollut poliisille varsin työntäyteinen. Tehtäviä vuorokaudelle kertyi kaikkiaan 244 kappaletta koko laitoksen alueelle. Poliisia on työllistänyt mm. rattijuopot, häiriökäyttäytyminen ja muutamat pahoinpitelyt. Päihtymyksen tai muun häiriökäyttäytymisen vuoksi poliisin suojiin päätyi kuusi henkilöä.HÄMEENLINNAPerjantaina aamupäivällä noin kello 09.00 aikaan poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen mahdollisesta rattijuoposta, joka oli liikkeellä kuorma-autolla Itäportinkadulla. Paikalle lähtenyt poliisipartio tavoittikin tuntomerkkeihin sopivan auton. Kuljettajalle suoritettu seulonta-alkometrikoe ylitti törkeän rattijuopumuksen lukeman. Noin viisikymppinen mies käytettiin verikokeessa ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.LAHTIPerjantaina iltapäivällä kello 15.05 aikaan poliisipartio kiinnitti huomiota epävarmasti liikkuneeseen henkilöautoon Itäkadulla Liipolassa. Partio pysäytti auton selvittääkseen syyn ajotapaan. Autoa kuljettanut parikymppinen mies puhalsi lakometriin nolla tuloksen, mutta huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen. Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.Perjantai-iltana kello 23.50 aikaan poliisipartio pysäytti Sorvarinkadulla henkilöauton tarkistusta varten. Autoa kuljettanut noin viisikymppinen mies puhalsi alkometriin nolla tuloksen, mutta huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, sillä voimassa olevaa ajo-oikeuttakaan ei miehellä ollut.Lauantain puolella kello 00.45 aikaan Uudenmaankadulla poliisipartio pysäytti huomattavalla ylinopeudella vastaan tulleen henkilöauton. Auton nopeudeksi mitattiin 107km/h, rajoituksen ollessa 60km/h. Autoa kuljettanutta parikymppistä miestä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisen lisäksi törkeästä rattijuopumuksesta. Mies käytettiin tarkkuusalkometrikokeessa ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.Lauantain puolella kello 01.00 aikaan poliisipartio kiinnitti Vapaudenkadulla huomiota henkilöautoon, jonka kuljettajan tiedettiin olevan ajokiellossa. Kyseinen auto pysäytettiin Aleksanterikadulla. Autoa kuljettanut 2000 luvun alkupuolella syntynyt mies on jäänyt ajo-oikeudetta ajosta kiinni 23 kertaa vuoden sisällä.IITTILauantain puolella noin kello 01.00 aikaan poliisi kävi hätäkeskukseen tulleen ilmoituksen perusteella useamman partion voimin selvittämässä Löyttiläntien seurojentalolla nuorison juhlintaa. Ilman virallisia lupia järjestetty nuorten vappujuhlinta päättyi muutaman nuoren osalta poliisin suojissa, osan päästessä huoltajien mukana kotiin. Tapahtunutta tutkitaan kokoontumisrikkomuksena.HEINOLAPerjantai-iltana kello 18.25 aikaan liikennevalvontaa suorittanut poliisipartio pysäytti Tehtaankadulla henkilöauton tarkistaakseen kuljettajan ajokunnon. Autoa kuljettanut 1970-luvulla syntynyt mies puhalsi seulonta-alkometriin nolla tuloksen, mutta huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen. Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. 

Hämeen poliisilaitoksen alueella on kulunut vuorokausi ollut poliisille varsin työntäyteinen. Tehtäviä vuorokaudelle kertyi kaikkiaan 244 kappaletta koko laitoksen alueelle. Poliisia on työllistänyt mm. rattijuopot, häiriökäyttäytyminen ja muutamat pahoinpitelyt. Päihtymyksen tai muun häiriökäyttäytymisen vuoksi poliisin suojiin päätyi kuusi henkilöä.

HÄMEENLINNA
Perjantaina aamupäivällä noin kello 09.00 aikaan poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen mahdollisesta rattijuoposta, joka oli liikkeellä kuorma-autolla Itäportinkadulla. Paikalle lähtenyt poliisipartio tavoittikin tuntomerkkeihin sopivan auton. Kuljettajalle suoritettu seulonta-alkometrikoe ylitti törkeän rattijuopumuksen lukeman. Noin viisikymppinen mies käytettiin verikokeessa ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
LAHTI
Perjantaina iltapäivällä kello 15.05 aikaan poliisipartio kiinnitti huomiota epävarmasti liikkuneeseen henkilöautoon Itäkadulla Liipolassa. Partio pysäytti auton selvittääkseen syyn ajotapaan. Autoa kuljettanut parikymppinen mies puhalsi lakometriin nolla tuloksen, mutta huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen. Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.
Perjantai-iltana kello 23.50 aikaan poliisipartio pysäytti Sorvarinkadulla henkilöauton tarkistusta varten. Autoa kuljettanut noin viisikymppinen mies puhalsi alkometriin nolla tuloksen, mutta huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, sillä voimassa olevaa ajo-oikeuttakaan ei miehellä ollut.
Lauantain puolella kello 00.45 aikaan Uudenmaankadulla poliisipartio pysäytti huomattavalla ylinopeudella vastaan tulleen henkilöauton. Auton nopeudeksi mitattiin 107km/h, rajoituksen ollessa 60km/h. Autoa kuljettanutta parikymppistä miestä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisen lisäksi törkeästä rattijuopumuksesta. Mies käytettiin tarkkuusalkometrikokeessa ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Lauantain puolella kello 01.00 aikaan poliisipartio kiinnitti Vapaudenkadulla huomiota henkilöautoon, jonka kuljettajan tiedettiin olevan ajokiellossa. Kyseinen auto pysäytettiin Aleksanterikadulla. Autoa kuljettanut 2000 luvun alkupuolella syntynyt mies on jäänyt ajo-oikeudetta ajosta kiinni 23 kertaa vuoden sisällä.
IITTI
Lauantain puolella noin kello 01.00 aikaan poliisi kävi hätäkeskukseen tulleen ilmoituksen perusteella useamman partion voimin selvittämässä Löyttiläntien seurojentalolla nuorison juhlintaa. Ilman virallisia lupia järjestetty nuorten vappujuhlinta päättyi muutaman nuoren osalta poliisin suojissa, osan päästessä huoltajien mukana kotiin. Tapahtunutta tutkitaan kokoontumisrikkomuksena.
HEINOLA
Perjantai-iltana kello 18.25 aikaan liikennevalvontaa suorittanut poliisipartio pysäytti Tehtaankadulla henkilöauton tarkistaakseen kuljettajan ajokunnon. Autoa kuljettanut 1970-luvulla syntynyt mies puhalsi seulonta-alkometriin nolla tuloksen, mutta huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen. Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen Juvalla ja rattijuopumus Mikkelissä

NordenBladet — Juvalla henkilöautoa kuljettanut mies ajoi 187km/h, nopeusrajoituksen ollessa 100km/h. Mikkelissä mopoa kuljettaneen miehen epäillään ajaneen amfetamiinin vaikutuksen alaisena.MIKKELIPoliisipartio pysäytti perjantaina 28.4.2023 kello 16.20 aikaan Mikkelissä Mannerheimintiellä mopoilijan, jolle suoritettu huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen amfetamiinille. Lisäksi mopoa ajaneen miehen hallusta löytyi epäiltyä huumausainetta. Miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen sekä huumausainerikokseen.JUVAPoliisipartio mittasi perjantaina 28.4.2023 kello 21.30 aikaan Juvalla VT 5:llä henkilöauton nopeudeksi 187km/h, nopeusrajoituksen ollessa 100km/h.  Henkilöautoa kuljettaneen miehen epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.  

Juvalla henkilöautoa kuljettanut mies ajoi 187km/h, nopeusrajoituksen ollessa 100km/h. Mikkelissä mopoa kuljettaneen miehen epäillään ajaneen amfetamiinin vaikutuksen alaisena.

MIKKELI
Poliisipartio pysäytti perjantaina 28.4.2023 kello 16.20 aikaan Mikkelissä Mannerheimintiellä mopoilijan, jolle suoritettu huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen amfetamiinille. Lisäksi mopoa ajaneen miehen hallusta löytyi epäiltyä huumausainetta. Miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen sekä huumausainerikokseen.

JUVA
Poliisipartio mittasi perjantaina 28.4.2023 kello 21.30 aikaan Juvalla VT 5:llä henkilöauton nopeudeksi 187km/h, nopeusrajoituksen ollessa 100km/h.  Henkilöautoa kuljettaneen miehen epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. 
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Yksi henkilö menehtyi rakennuspalossa Meri-Rastilassa

NordenBladet — Hätäkeskus sai ilmoituksen kerrostalossa syttyneestä tulipalosta Meri-Rastilan tiellä. Ilmoitus tuli kello 12.06.Pelastuslaitoksen savusukeltajat löysivät palavasta huoneistosta vaikeasti loukkaantuneen henkilön, joka menehtyi palopaikalla.Poliisi selvittää tulipalon syttymissyytä. Kuolleen henkilön osalta tutkinta jatkuu kuolemansyyn tutkintana, eikä siitä tiedoteta enempää.

Hätäkeskus sai ilmoituksen kerrostalossa syttyneestä tulipalosta Meri-Rastilan tiellä. Ilmoitus tuli kello 12.06.

Pelastuslaitoksen savusukeltajat löysivät palavasta huoneistosta vaikeasti loukkaantuneen henkilön, joka menehtyi palopaikalla.

Poliisi selvittää tulipalon syttymissyytä. Kuolleen henkilön osalta tutkinta jatkuu kuolemansyyn tutkintana, eikä siitä tiedoteta enempää.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Hajuaisti on poliisikoiran supervoima ja se on poliisille korvaamaton apu

NordenBladet — Suomessa on yhteensä yli 200 poliisikoiraa. Koiran kouluttaminen on pitkäjänteistä työtä, joka vaatii sitoutuneen ohjaajan. Poliisille koirat ovat apu, jota ihminen tai teknologia eivät voi korvata. Kun poliisikoira saa vainun, ohjaajan pitää luottaa nelijalkaisen konstaapelin vaistoihin, vaikkei se aina tuntuisikaan loogiselta.— Monesti olen ajatellut, että kukaan ei menisi tuonne. Minä en ainakaan menisi tuonne! Mutta silloinkin mennään koiran perässä, vaikka se tuntuisi hölmöltä, kertoo Helsingin koirapoliisin ylikonstaapeli Jukka Vänttinen.Yleensä luotto kannattaa. Koiran hajuaisti on supervoima, jollaista ihminen tai teknologia ei voi korvata. Koiran vainun perässä löytyvät kadonneet ja karanneet sekä kätköt ja vaaralliset aineet. Koiran voi kouluttaa haistelemaan käytännössä mitä vain.Poliisikoira on monipuolinen ammattilainenHelsingin poliisilaitoksella on yhteensä noin 30 uransa eri vaiheissa olevaa poliisikoiraa. Nuorimmat ovat juuri koulutuksensa aloittaneita pentuja, vanhimmat kokeneita ammattilaisia.Poliisikoirayksiköistä käytetään lyhennettä K9, joka tulee englannin kielen sanasta canine (koiraeläin).Eniten laitoksella on partiokoiria, joita on noin 20. Partiokoiran peruskoulutukseen kuuluvat jäljestäminen, henkilö- ja esine-etsintä sekä voimankäyttö. Sen lisäksi jokainen partiokoira saa oman erikoisetsintäosa-alueen. Tällaisia ovat muun muassa huumeet, räjähtävät aineet, ruumiit ja palavat nesteet.— Koulutettava erikoisosa-alue valitaan laitoksen tarpeen mukaan. Lisäksi koiran pitää olla erikoisosa-alueelle sopiva, esimerkiksi räjähde-etsintää tekevän koiran täytyy olla rauhallinen liikkeissään, Jukka Vänttinen kertoo.Poliisin koirissa on useita eri rotuja, mutta partiokoirat ovat useimmiten saksanpaimenkoiria ja belgianpaimenkoira malinoiseja. Koirista suurin osa on uroksia.Kaikki Suomen poliisikoirat tulevat saman osoitteen kautta, Poliisiammattikorkeakoulun alaiselta Poliisikoiralaitokselta Hämeenlinnasta. Sinne ne hankitaan eri kasvattajilta Suomesta ja joskus muista Euroopan maista.Pitkäaikainen työkaveriJokaisella poliisikoiralla on oma ohjaaja. Koiran ja uuden ohjaajan peruskoulutus kestää kokonaisuudessaan kolme vuotta. Peruskoulutuksen jälkeen keskitytään vielä vuoden verran erikoisetsintäosa-alueen kouluttamiseen. Valmis poliisikoira jatkaa työuraansa noin 10-vuotiaaksi saman ohjaajan kanssa. Ohjaajien rekrytoinneissa painotetaankin pitkää sitoutumista. Koiran ohjaaminen on työn lisäksi elämäntapa, sillä työ ei lopu virka-ajan päättyessä. Poliisikoira elää ohjaajansa kanssa. Vaikka poliisikoira on poliisille ensi sijassa työväline, kiintyy siihen silti. Koira on työkaveri, jonka kanssa ohjaaja kulkee parhaimmillaan kymmenen vuotta. Joskus ohjaaja voi joutua vaikean paikan eteen, jos koirasta pitää luopua kesken koulutuksen. Aina poliisikoira ei pärjää, jolloin koira on pakko vaihtaa. Ohjaajan ja koiran välillä on oltava myös kemiaa, jotta työ toimii saumattomasti.Pitkät perinteetPoliisikoira ei ole perinteinen lemmikki, joten elo nelijalkaisen konstaapelin kanssa voi vaatia erikoisjärjestelyitä. Ihanteellinen tilanne on, että poliisikoira on vapaalla sosiaalinen ja rento. Partiokoiran pitää töissä kuitenkin olla ärhäkkä, joten kaikki poliisin koirat eivät vapaallakaan ole helposti käsiteltäviä.Tällaiset koirat eivät välttämättä voi asua sisällä muun perheen kanssa. Lomamatkatkin täytyy suunnitella siten, että poliisikoira voi lähteä mukaan tai sille löytyy sopiva hoitopaikka. — Koiraohjaaja on velvoitettu pitämään koiraa työkunnossa. Valtaosa harjoittelusta tapahtuu vapaa-ajalla, Vänttinen sanoo.Poliisikoiratoiminnalla on Suomessa pitkät perinteet. Suomen ensimmäinen poliisikoira, Hektor von der Volmeburg, tuli Helsinkiin vuonna 1909. Poliisikoiratoiminta lisääntyi 1950-luvulta alkaen, jolloin koiria alettiin käyttää satamissa, joiden kautta kuljetettiin erilaisia laittomia aineita.Viime vuonna Helsingissä poliisikoiraa käytettiin yli 1000 kertaa erilaisilla tehtävillä. Niistä 250 oli jäljestämistä ja 250 henkilöetsintää.Koiran ja ohjaajan kanssa keikkaa ajaa lisäksi partiomies, jolla on myös kokemusta koirien kanssa työskentelemisestä.Vastustelijat tottelevat poliisikoiraa paremmin kuin ihmistäPoliisikoira on myös poliisin voimankäyttöväline. Esimerkiksi vaarallisen henkilön kiinniottotilanteessa poliisikoira voidaan lähettää edeltä, jos kohdehenkilö ei tottele poliisimiehen käskytystä. Usein pelkkä koiran läsnäolo riittää toimimaan pelotteena. Yhdeksän kymmenestä rosvosta ei halua otella poliisikoiran kanssa, Jukka Vänttinen arvioi. — Koira saa ihmiset yleensä nopeasti pois piilosta. Suurin osa sanoo, että vie koira pois, kyllä mä nyt lähden teidän matkaan, Vänttinen kertoo.Voimankäyttökoulutuksessa koira opetetaan käskystä puremaan kohdetta, mutta ensisijaisesti turvaudutaan aina lievempiin keinoihin, kuten käskytyksen ja koiran käytöllä uhkaamiseen. Poliisikoiran läsnäolo vähentää varsinaisia voimankäyttötilanteita. Koiran käytöllä lisätään myös poliisin työturvallisuutta.Erikoiskoirina myös muita rotujaPartiokoirien lisäksi poliisilla on myös erikoiskoiria, joiden koulutus on partiokoiraa lyhyempi ja kestää kaksi vuotta. Lisäksi valmiusyksikkö Karhulla on omia poliisikoiria.Erikoiskoirilla on oma erityistehtävänsä, mutta niille ei opeteta esimerkiksi voimankäyttöä. Sen vuoksi näihin tehtäviin soveltuvat myös muut koirarodut, esimerkiksi labradorinnoutajat tai bordercolliet.Tavallisimmin erityistehtäviin koulutetut koirat etsivät esimerkiksi huumausaineita, räjähteitä tai ruumiiden hajua. Tämän lisäksi koiria koulutetaan etsimään aseita tai rahaa. Koirien käyttö etsinnöissä monipuolistuu jatkuvasti: viime vuosina koirat ovat saaneet koulutusta eritteiden sekä teknologian etsimiseen. Tällaisten taitojen avulla tutkinta voi hyödyntää koiria työssään aiempaa laajemmin.Erikoisräjähdekoira voi etsiä myös aseita, erikoishuumekoira rahaa ja ruumiskoira eritteitä. — Ruumiskoiraa voidaan käyttää esimerkiksi hukkuneen etsinnässä. Koira laitetaan veneen nokkaan ja vesietsinnässä koira voi merkitä sukeltajille tarkemman alueen. Osa ruumiskoirista tunnistaa myös muita eritteitä, mistä on ollut onnistumisia esimerkiksi seksuaalirikostutkinnoissa, Vänttinen kertoo.

Suomessa on yhteensä yli 200 poliisikoiraa. Koiran kouluttaminen on pitkäjänteistä työtä, joka vaatii sitoutuneen ohjaajan. Poliisille koirat ovat apu, jota ihminen tai teknologia eivät voi korvata. 

Kun poliisikoira saa vainun, ohjaajan pitää luottaa nelijalkaisen konstaapelin vaistoihin, vaikkei se aina tuntuisikaan loogiselta.

— Monesti olen ajatellut, että kukaan ei menisi tuonne. Minä en ainakaan menisi tuonne! Mutta silloinkin mennään koiran perässä, vaikka se tuntuisi hölmöltä, kertoo Helsingin koirapoliisin ylikonstaapeli Jukka Vänttinen.

Yleensä luotto kannattaa. Koiran hajuaisti on supervoima, jollaista ihminen tai teknologia ei voi korvata. Koiran vainun perässä löytyvät kadonneet ja karanneet sekä kätköt ja vaaralliset aineet. Koiran voi kouluttaa haistelemaan käytännössä mitä vain.

Poliisikoira on monipuolinen ammattilainen

Helsingin poliisilaitoksella on yhteensä noin 30 uransa eri vaiheissa olevaa poliisikoiraa. Nuorimmat ovat juuri koulutuksensa aloittaneita pentuja, vanhimmat kokeneita ammattilaisia.

Poliisikoirayksiköistä käytetään lyhennettä K9, joka tulee englannin kielen sanasta canine (koiraeläin).

Eniten laitoksella on partiokoiria, joita on noin 20. Partiokoiran peruskoulutukseen kuuluvat jäljestäminen, henkilö- ja esine-etsintä sekä voimankäyttö. Sen lisäksi jokainen partiokoira saa oman erikoisetsintäosa-alueen. Tällaisia ovat muun muassa huumeet, räjähtävät aineet, ruumiit ja palavat nesteet.

— Koulutettava erikoisosa-alue valitaan laitoksen tarpeen mukaan. Lisäksi koiran pitää olla erikoisosa-alueelle sopiva, esimerkiksi räjähde-etsintää tekevän koiran täytyy olla rauhallinen liikkeissään, Jukka Vänttinen kertoo.

Poliisin koirissa on useita eri rotuja, mutta partiokoirat ovat useimmiten saksanpaimenkoiria ja belgianpaimenkoira malinoiseja. Koirista suurin osa on uroksia.
Kaikki Suomen poliisikoirat tulevat saman osoitteen kautta, Poliisiammattikorkeakoulun alaiselta Poliisikoiralaitokselta Hämeenlinnasta. Sinne ne hankitaan eri kasvattajilta Suomesta ja joskus muista Euroopan maista.

Pitkäaikainen työkaveri

Jokaisella poliisikoiralla on oma ohjaaja. Koiran ja uuden ohjaajan peruskoulutus kestää kokonaisuudessaan kolme vuotta. 

Peruskoulutuksen jälkeen keskitytään vielä vuoden verran erikoisetsintäosa-alueen kouluttamiseen. 

Valmis poliisikoira jatkaa työuraansa noin 10-vuotiaaksi saman ohjaajan kanssa. Ohjaajien rekrytoinneissa painotetaankin pitkää sitoutumista. Koiran ohjaaminen on työn lisäksi elämäntapa, sillä työ ei lopu virka-ajan päättyessä. Poliisikoira elää ohjaajansa kanssa. 
Vaikka poliisikoira on poliisille ensi sijassa työväline, kiintyy siihen silti. Koira on työkaveri, jonka kanssa ohjaaja kulkee parhaimmillaan kymmenen vuotta. 

Joskus ohjaaja voi joutua vaikean paikan eteen, jos koirasta pitää luopua kesken koulutuksen. Aina poliisikoira ei pärjää, jolloin koira on pakko vaihtaa. Ohjaajan ja koiran välillä on oltava myös kemiaa, jotta työ toimii saumattomasti.

Pitkät perinteet

Poliisikoira ei ole perinteinen lemmikki, joten elo nelijalkaisen konstaapelin kanssa voi vaatia erikoisjärjestelyitä. Ihanteellinen tilanne on, että poliisikoira on vapaalla sosiaalinen ja rento. Partiokoiran pitää töissä kuitenkin olla ärhäkkä, joten kaikki poliisin koirat eivät vapaallakaan ole helposti käsiteltäviä.
Tällaiset koirat eivät välttämättä voi asua sisällä muun perheen kanssa. Lomamatkatkin täytyy suunnitella siten, että poliisikoira voi lähteä mukaan tai sille löytyy sopiva hoitopaikka. 

— Koiraohjaaja on velvoitettu pitämään koiraa työkunnossa. Valtaosa harjoittelusta tapahtuu vapaa-ajalla, Vänttinen sanoo.

Poliisikoiratoiminnalla on Suomessa pitkät perinteet. Suomen ensimmäinen poliisikoira, Hektor von der Volmeburg, tuli Helsinkiin vuonna 1909. Poliisikoiratoiminta lisääntyi 1950-luvulta alkaen, jolloin koiria alettiin käyttää satamissa, joiden kautta kuljetettiin erilaisia laittomia aineita.

Viime vuonna Helsingissä poliisikoiraa käytettiin yli 1000 kertaa erilaisilla tehtävillä. Niistä 250 oli jäljestämistä ja 250 henkilöetsintää.

Koiran ja ohjaajan kanssa keikkaa ajaa lisäksi partiomies, jolla on myös kokemusta koirien kanssa työskentelemisestä.

Vastustelijat tottelevat poliisikoiraa paremmin kuin ihmistä

Poliisikoira on myös poliisin voimankäyttöväline. Esimerkiksi vaarallisen henkilön kiinniottotilanteessa poliisikoira voidaan lähettää edeltä, jos kohdehenkilö ei tottele poliisimiehen käskytystä. Usein pelkkä koiran läsnäolo riittää toimimaan pelotteena. Yhdeksän kymmenestä rosvosta ei halua otella poliisikoiran kanssa, Jukka Vänttinen arvioi. 

— Koira saa ihmiset yleensä nopeasti pois piilosta. Suurin osa sanoo, että vie koira pois, kyllä mä nyt lähden teidän matkaan, Vänttinen kertoo.

Voimankäyttökoulutuksessa koira opetetaan käskystä puremaan kohdetta, mutta ensisijaisesti turvaudutaan aina lievempiin keinoihin, kuten käskytyksen ja koiran käytöllä uhkaamiseen. Poliisikoiran läsnäolo vähentää varsinaisia voimankäyttötilanteita. 

Koiran käytöllä lisätään myös poliisin työturvallisuutta.

Erikoiskoirina myös muita rotuja

Partiokoirien lisäksi poliisilla on myös erikoiskoiria, joiden koulutus on partiokoiraa lyhyempi ja kestää kaksi vuotta. Lisäksi valmiusyksikkö Karhulla on omia poliisikoiria.
Erikoiskoirilla on oma erityistehtävänsä, mutta niille ei opeteta esimerkiksi voimankäyttöä. Sen vuoksi näihin tehtäviin soveltuvat myös muut koirarodut, esimerkiksi labradorinnoutajat tai bordercolliet.

Tavallisimmin erityistehtäviin koulutetut koirat etsivät esimerkiksi huumausaineita, räjähteitä tai ruumiiden hajua. Tämän lisäksi koiria koulutetaan etsimään aseita tai rahaa. Koirien käyttö etsinnöissä monipuolistuu jatkuvasti: viime vuosina koirat ovat saaneet koulutusta eritteiden sekä teknologian etsimiseen. Tällaisten taitojen avulla tutkinta voi hyödyntää koiria työssään aiempaa laajemmin.

Erikoisräjähdekoira voi etsiä myös aseita, erikoishuumekoira rahaa ja ruumiskoira eritteitä. 

— Ruumiskoiraa voidaan käyttää esimerkiksi hukkuneen etsinnässä. Koira laitetaan veneen nokkaan ja vesietsinnässä koira voi merkitä sukeltajille tarkemman alueen. Osa ruumiskoirista tunnistaa myös muita eritteitä, mistä on ollut onnistumisia esimerkiksi seksuaalirikostutkinnoissa, Vänttinen kertoo.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Porin Pihlavan eilisestä väkivallanteosta epäilty mies vangittiin

NordenBladet — Lounais-Suomen poliisi tutkii tapahtunutta kahtena tapon yrityksenä, laittomana uhkauksena ja toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapitona.Poliisi epäilee torstaina aamupäivällä Porin Pihlavassa tapahtuneesta puukotuksesta 1970-luvun lopulla syntynyttä porilaismiestä.Ensin epäilty puukotti useamman kerran Pihlavassa sijaitsevan kauppaliikkeen läheisyydessä häntä vanhempaa miestä. Ensimmäisen puukotuksen jälkeen epäilty meni sisälle liikkeeseen, jossa hän puukotti kerran toiseksi uhriksi valikoitunutta vanhempaa miestä. Puukotusten uhrit ovat tämänhetkisen tiedon mukaan tekijälle tuntemattomia. Uhreilla ei ole välitöntä hengenvaaraa.Epäilty uhkaili terveysaseman henkilökuntaa ilma-aseellaToisen puukotuksen jälkeen epäilty poistui kauppaliikkeestä Pihlavan terveysasemalle, jossa hän esitti uhkauksen henkilökunnalle ja tehosti uhkaustaan aidonnäköisellä aseella. Ase osoittautui myöhemmin ilma-aseeksi. Poliisi otti epäillyn kiinni terveysasemalta ilman vastarintaa.Tapahtunutta tutkitaan kahtena tapon yrityksenä, laittomana uhkauksena ja toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapitona. Asiassa ei ole syytä epäillä terroristisessa tarkoituksessa tehtyä rikosta.Epäilty mies vangittiin perjantai-iltapäivänä Satakunnan käräjäoikeuden päätöksellä. Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa erinäisin taktisin ja teknisin tutkintamenetelmin muun muassa asianosaisten ja todistajien kuulemisilla.

Lounais-Suomen poliisi tutkii tapahtunutta kahtena tapon yrityksenä, laittomana uhkauksena ja toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapitona.

Poliisi epäilee torstaina aamupäivällä Porin Pihlavassa tapahtuneesta puukotuksesta 1970-luvun lopulla syntynyttä porilaismiestä.

Ensin epäilty puukotti useamman kerran Pihlavassa sijaitsevan kauppaliikkeen läheisyydessä häntä vanhempaa miestä. Ensimmäisen puukotuksen jälkeen epäilty meni sisälle liikkeeseen, jossa hän puukotti kerran toiseksi uhriksi valikoitunutta vanhempaa miestä. 

Puukotusten uhrit ovat tämänhetkisen tiedon mukaan tekijälle tuntemattomia. Uhreilla ei ole välitöntä hengenvaaraa.

Epäilty uhkaili terveysaseman henkilökuntaa ilma-aseella

Toisen puukotuksen jälkeen epäilty poistui kauppaliikkeestä Pihlavan terveysasemalle, jossa hän esitti uhkauksen henkilökunnalle ja tehosti uhkaustaan aidonnäköisellä aseella. Ase osoittautui myöhemmin ilma-aseeksi. Poliisi otti epäillyn kiinni terveysasemalta ilman vastarintaa.

Tapahtunutta tutkitaan kahtena tapon yrityksenä, laittomana uhkauksena ja toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapitona. Asiassa ei ole syytä epäillä terroristisessa tarkoituksessa tehtyä rikosta.

Epäilty mies vangittiin perjantai-iltapäivänä Satakunnan käräjäoikeuden päätöksellä. Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa erinäisin taktisin ja teknisin tutkintamenetelmin muun muassa asianosaisten ja todistajien kuulemisilla.

]]>

Lähde: Poliisi.fi