tiistai, 11 marraskuun, 2025

Helena-Reet Ennet

Helena-Reet Ennet
20979 VIESTIT 0 KOMMENTIT

Päihtynyt mies yritti paeta autolla poliisia Parolassa VT3:lla

NordenBladet — Hämeen poliisilla oli vuorokaudessa tehtäviä hiukan yli 160 kappaletta. Poliisin suojiin päätyi 14 henkilöä. Parolassa VT3:lla oli poliisilla pienimuotoinen takaa-ajo ja Sysmässä mies törmäsi pakettiautolla bensiiniautomaattiin. Tavallisia rattijuoppoja, sekä huumaantuneena ajelijoita, tavattiin molemmilta kenttäjohtoalueilta.KANTA-HÄMETorstai aamuna, noin kello 8.00 aikaan, sai partio tehtäväksi mennä Hämeenlinnassa Ahvenistonkadulla sijaitsevalle sairaalan rakennustyömaalle, josta ilmoittajan mukaan oli juuri anastettu aidatulta alueelta lähes 300 euron työmaavalaisin. Ilmoittaja oli havainnut miehen menevän Kylätiellä sijaitsevan talon kellarikerrokseen lampun kanssa. Partio löysi kellarista 45-vuotiaan miehen, jonka hallussa oli anastettu lamppu. Mies kiinniotettiin ja lamppu palautetiin takaisin työmaalle.Kello 11.00 aikaan, ajoi partion edessä Hämeenlinnassa Tampereen Valtatiellä henkilöauto, jonka keskinopeudeksi mitattiin 112 km/h kun kyseisellä alueella on 80km/h nopeusrajoitus. Partio pysäytti ajoneuvon ja selvisi, että autoa kuljettaneella 38-vuotiaalla miehellä ei ollut ajo-oikeutta. Miehelle suoritettu seulonta-alkometrikoe näytti nollaa, mutta huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumeita. Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni kuusi kertaa kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.Kello 19.00 aikaan, päätti partio pysyttää Parolassa Valtatie 3:lla henkilöauton tarkastusta varten. Partion kytkiessä pysäytysvalon päälle, lähti auto kiihdyttämään voimakkaasti karkuun. Auto pakeni noin 5 kilometrin matkan ja kääntyi Kappakallion levikkeelle. Partion päästessä pysähtyneen auton taakse, oli kuskin paikka tyhjä, vaikka autosta ei ollut poistunut henkilöitä. Auton apukuskin paikalla istui mies ja takapenkillä kaksi miestä. Partion puhuttaessa miehiä, kiistivät kaikki ajaneensa autoa. Pienen keskustelun jälkeen, tunnusti yksi miehistä ajaneensa autoa. 20-vuotias mies puhalsi nollat, mutta hänelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumeita. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta. Miehellä oli myös useita etsintäkuulutuksia perässään. PÄIJÄT-HÄMETorstai aamuna, noin kello 9.00, pysäytti partio Kausalassa Vartiokujalla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 40-vuotias mies puhalsi nollat seulonta-alkometriin, mutta huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumeita. Mies kuljetettiin verikokeisiin asian varmistamiseksi.Kello 09.30 aikaan ilmoitti Sysmässä sijaitsevan huoltamon pitäjä, että mies oli törmännyt pakettiautolla polttoaineautomaattiin. Huoltamon pitäjän mennessä katsomaan ulos tapausta, oli autoilija törmännyt vielä useita kertoja polttoaineautomaattiin ja maksuautomaattiin, ennen kuin mies oli noussut autosta, ottanut polkupyörän takatilasta ja poistunut paikalta. Partio tapasi kyseisen miehen lähistöltä ja kiinniotti tämän vahingontekoon epäiltynä. Miehen hallusta löytyi turvallisuustarkastuksen yhteydessä aseen patruunoita sekä aseenosia. Mies ei ollut halukas tai kykenevä selvittämään poliisille asiaa. alkoholilla tai huumeilla ei ollut osuutta asiaan.Kello 12.00 aikaan, pysäytti partio Lahdessa Uudenmaankadulla henkilöauton tarkastusta varten. autoa kuljettanut 43-vuotias nainen puhalsi nollat seulonta-alkometriin, mutta hänelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti naisen käyttäneen huumeita. Autossa matkustajina olleilta kahdelta noin 25-vuotiaalta henkilöltä, löytyi hallustaan pieniä määriä huumausaineita. Auton kuljettaja toimitettiin verikokeisiin huumaantuneena ajon varmistamiseksi.Kello 21.00 aikaan sai partio tehtäväksi mennä Lahdessa Aittapellonkadulle, jossa ilmoittajan mukaan päihtynyt mies ajoi auton parkkiin taloyhtiön pihaan. Partion tullessa paikalle, istui käynnissä olevan auton kuskin paikalla selkeästi päihtynyt mies. Partio käski miehen sammuttaa auton ja mies teki työtä käskettynä, mutta sammuttamisen jälkeen miehen auto valui taakse päin, takana olevan poliisiauton keulaan. Miehen puhallus ylitti selkeästi törkeän rattijuopumuksen rajan. Miehen kunnon vuoksi hänet käytettiin verikokeessa. Poliisiautoon tuli lievät vauriot törmäyksen johdosta. 

Hämeen poliisilla oli vuorokaudessa tehtäviä hiukan yli 160 kappaletta. Poliisin suojiin päätyi 14 henkilöä. Parolassa VT3:lla oli poliisilla pienimuotoinen takaa-ajo ja Sysmässä mies törmäsi pakettiautolla bensiiniautomaattiin. Tavallisia rattijuoppoja, sekä huumaantuneena ajelijoita, tavattiin molemmilta kenttäjohtoalueilta.

KANTA-HÄME

Torstai aamuna, noin kello 8.00 aikaan, sai partio tehtäväksi mennä Hämeenlinnassa Ahvenistonkadulla sijaitsevalle sairaalan rakennustyömaalle, josta ilmoittajan mukaan oli juuri anastettu aidatulta alueelta lähes 300 euron työmaavalaisin. Ilmoittaja oli havainnut miehen menevän Kylätiellä sijaitsevan talon kellarikerrokseen lampun kanssa. Partio löysi kellarista 45-vuotiaan miehen, jonka hallussa oli anastettu lamppu. Mies kiinniotettiin ja lamppu palautetiin takaisin työmaalle.

Kello 11.00 aikaan, ajoi partion edessä Hämeenlinnassa Tampereen Valtatiellä henkilöauto, jonka keskinopeudeksi mitattiin 112 km/h kun kyseisellä alueella on 80km/h nopeusrajoitus. Partio pysäytti ajoneuvon ja selvisi, että autoa kuljettaneella 38-vuotiaalla miehellä ei ollut ajo-oikeutta. Miehelle suoritettu seulonta-alkometrikoe näytti nollaa, mutta huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumeita. Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni kuusi kertaa kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Kello 19.00 aikaan, päätti partio pysyttää Parolassa Valtatie 3:lla henkilöauton tarkastusta varten. Partion kytkiessä pysäytysvalon päälle, lähti auto kiihdyttämään voimakkaasti karkuun. Auto pakeni noin 5 kilometrin matkan ja kääntyi Kappakallion levikkeelle. Partion päästessä pysähtyneen auton taakse, oli kuskin paikka tyhjä, vaikka autosta ei ollut poistunut henkilöitä. Auton apukuskin paikalla istui mies ja takapenkillä kaksi miestä. Partion puhuttaessa miehiä, kiistivät kaikki ajaneensa autoa. Pienen keskustelun jälkeen, tunnusti yksi miehistä ajaneensa autoa. 20-vuotias mies puhalsi nollat, mutta hänelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumeita. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta. Miehellä oli myös useita etsintäkuulutuksia perässään. 

PÄIJÄT-HÄME

Torstai aamuna, noin kello 9.00, pysäytti partio Kausalassa Vartiokujalla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 40-vuotias mies puhalsi nollat seulonta-alkometriin, mutta huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumeita. Mies kuljetettiin verikokeisiin asian varmistamiseksi.

Kello 09.30 aikaan ilmoitti Sysmässä sijaitsevan huoltamon pitäjä, että mies oli törmännyt pakettiautolla polttoaineautomaattiin. Huoltamon pitäjän mennessä katsomaan ulos tapausta, oli autoilija törmännyt vielä useita kertoja polttoaineautomaattiin ja maksuautomaattiin, ennen kuin mies oli noussut autosta, ottanut polkupyörän takatilasta ja poistunut paikalta. Partio tapasi kyseisen miehen lähistöltä ja kiinniotti tämän vahingontekoon epäiltynä. Miehen hallusta löytyi turvallisuustarkastuksen yhteydessä aseen patruunoita sekä aseenosia. Mies ei ollut halukas tai kykenevä selvittämään poliisille asiaa. alkoholilla tai huumeilla ei ollut osuutta asiaan.

Kello 12.00 aikaan, pysäytti partio Lahdessa Uudenmaankadulla henkilöauton tarkastusta varten. autoa kuljettanut 43-vuotias nainen puhalsi nollat seulonta-alkometriin, mutta hänelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti naisen käyttäneen huumeita. Autossa matkustajina olleilta kahdelta noin 25-vuotiaalta henkilöltä, löytyi hallustaan pieniä määriä huumausaineita. Auton kuljettaja toimitettiin verikokeisiin huumaantuneena ajon varmistamiseksi.

Kello 21.00 aikaan sai partio tehtäväksi mennä Lahdessa Aittapellonkadulle, jossa ilmoittajan mukaan päihtynyt mies ajoi auton parkkiin taloyhtiön pihaan. Partion tullessa paikalle, istui käynnissä olevan auton kuskin paikalla selkeästi päihtynyt mies. Partio käski miehen sammuttaa auton ja mies teki työtä käskettynä, mutta sammuttamisen jälkeen miehen auto valui taakse päin, takana olevan poliisiauton keulaan. Miehen puhallus ylitti selkeästi törkeän rattijuopumuksen rajan. Miehen kunnon vuoksi hänet käytettiin verikokeessa. Poliisiautoon tuli lievät vauriot törmäyksen johdosta.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Epäilty törkeä rattijuopumus Kontiolahdella torstai-iltana

NordenBladet — Tapahtuma-ajan päihtymystila selviää verikoetuloksella.Henkilöautoilijan epäillään syyllistyneen 04.05.2023 hieman ennen ilta yhdeksää törkeään rattijuopumukseen Kontiolahdella Keskuskadulla. Asia tuli poliisin tietoon hätäkeskuksen kautta. Kuljettajaa ei tavattu ajosta, mutta ajon jälkeen saatu puhalluskoetulos ylitti törkeän rattijuopumusepäilyn rajan. Tapahtumien kulkua ja lopullista päihtymystulosta selvitetään kuulusteluilla ja verikoetuloksella.

Tapahtuma-ajan päihtymystila selviää verikoetuloksella.

Henkilöautoilijan epäillään syyllistyneen 04.05.2023 hieman ennen ilta yhdeksää törkeään rattijuopumukseen Kontiolahdella Keskuskadulla. Asia tuli poliisin tietoon hätäkeskuksen kautta. Kuljettajaa ei tavattu ajosta, mutta ajon jälkeen saatu puhalluskoetulos ylitti törkeän rattijuopumusepäilyn rajan. Tapahtumien kulkua ja lopullista päihtymystulosta selvitetään kuulusteluilla ja verikoetuloksella.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi edelleen tutkii sotkamolaisessa hotellissa sattunutta henkirikosta

NordenBladet — Epäillyn henkirikoksen esitutkinta jatkuu teknisenä tutkintana, ja tällä hetkellä poliisi odottaa siihen lausuntoja.Poliisi epäilee, että Hotelli Katinkullassa tehtiin henkirikos perjantain ja lauantain välisenä yönä 28.–29. huhtikuuta 2023. Epäillyn henkirikoksen esitutkinta jatkuu teknisenä tutkintana, johon poliisi odottaa lausuntoja. Lausuntojen saamiseen voi mennä kuukausia. Poliisi on edelleen myös puhuttanut ihmisiä ja tehnyt selvityksiä tapauksen selvittämiseksi.Oulun poliisilaitoksen alueperiaatteen mukaisesti henkirikosta on tutkinut 2. toukokuuta lähtien Kainuun-tutkintayksikön vaativa rikostutkinta, joka toimii Kajaanin poliisiasemalla.Tapahtumiin ja niiden kulkuun liittyy vielä niin paljon selvitettävää, ettei poliisi pysty esitutkintaa vaarantamatta kertomaan niistä enempää. Poliisi tiedottaa asiasta seuraavan kerran sitten, kun se on esitutkinnan kannalta mahdollista.

Epäillyn henkirikoksen esitutkinta jatkuu teknisenä tutkintana, ja tällä hetkellä poliisi odottaa siihen lausuntoja.

Poliisi epäilee, että Hotelli Katinkullassa tehtiin henkirikos perjantain ja lauantain välisenä yönä 28.–29. huhtikuuta 2023. Epäillyn henkirikoksen esitutkinta jatkuu teknisenä tutkintana, johon poliisi odottaa lausuntoja. Lausuntojen saamiseen voi mennä kuukausia. Poliisi on edelleen myös puhuttanut ihmisiä ja tehnyt selvityksiä tapauksen selvittämiseksi.

Oulun poliisilaitoksen alueperiaatteen mukaisesti henkirikosta on tutkinut 2. toukokuuta lähtien Kainuun-tutkintayksikön vaativa rikostutkinta, joka toimii Kajaanin poliisiasemalla.

Tapahtumiin ja niiden kulkuun liittyy vielä niin paljon selvitettävää, ettei poliisi pysty esitutkintaa vaarantamatta kertomaan niistä enempää. Poliisi tiedottaa asiasta seuraavan kerran sitten, kun se on esitutkinnan kannalta mahdollista.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Kipsi-hanke eteni lupaavasti, maa- ja metsätalouden vesienhallintaan vauhtia 

NordenBladet — ”Vesiensuojelu on tehokkaampaa, kun vähennämme kuormitusta vesistöä ympäröivällä valuma-alueella sen sijaan, että pelkästään kunnostamme yksittäisiä vesistöjä”, Vesiensuojelun tehostamisohjelman ohjelmapäällikkö Antton Keto ympäristöministeriöstä sanoo. Vesiensuojelu valuma-alueen näkökulmasta on näkynyt erityisesti ohjelman maa- ja metsätalouden toimissa. Vesiensuojelun tehostamisohjelmasta on rahoitettu eniten vesistökunnostuksia ja vesistökunnostusverkostojen osaamisen tukemista (21,7 miljoonaa euroa) sekä maa- ja metsätalouden toimia (20 miljoonaa euroa). Maa- ja metsätalouden vesistökuormitukseen- ja vesienhallintaan liittyvistä toimista noin puolet edistää myös Saaristomeriohjelman toteuttamista. Vesiensuojelun rahoituksen jakautuminen vesiensuojelun tehostamisohjelmassaKipsikäsittely vähensi kuormitusta, vesienhallinnan pilotit käyntiinKipsikäsittelyillä on vähennetty fosforipäästöjä Saaristomereen noin 32 tonnia vuoden 2022 loppuun mennessä. Päätöksiä ilmaisen kipsin toimittamisesta ja levittämisestä tehtiin lähes tuhannelle maanomistajalle ja 38 000 hehtaarille peltoa vuonna 2022, mistä ehdittiin levittää 21 400 hehtaaria. Peltojen kipsikäsittely laajeni Euroopan Unionin elpymis- ja palautumistukivälineen tuella Saaristomeren valuma-alueelta koko rannikkoalueelle niin, että tukikelpoisia alueita oli Pohjois-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan, Varsinais-Suomen, Pirkanmaan, Hämeen, Uudenmaan ja Kaakkois-Suomen ELY-keskusten alueilla. Ohjelman aikana kipsihakemuksia on hyväksytty noin 57 000 hehtaarille kappaletta ja kipsiä on levitetty yhteensä noin 39 000 hehtaarille vuoden 2022 loppuun mennessä. Tavoitteena on yhteensä 100 000 hehtaarin peltolevitysala vuoden 2025 loppuun mennessä.”Suurin kiinnostus kipsinlevitykseen oli Pohjois-Pohjanmaalla ja Kaakkois-Suomessa, kun hakemusten määrä suhteutetaan kipsin levitykseen soveltuvaan peltopinta-alaan. Saaristomeren valuma-alueen ja Länsi-Uudenmaan hakuinto jäi toivottua alhaisemmaksi, mistä huolimatta kipsihaku oli huikea menestys”, Antton Keto sanoo.Ohjelmassa käynnistettiin neljä pilottihanketta vesiensuojelulle tärkeissä maa- ja metsätalouskohteissa. Piloteissa suunnitellaan ja toteutetaan vesiensuojelu- ja vesienhallintatoimia. Vesienhallinnalla tarkoitetaan keinoja, joilla hallitaan veden määrää, laatua ja kulkua valuma-alueilla sekä pidätetään vettä esimerkiksi kastelua varten. Pilottialueet ovat Aurajoen vesistön Paattistenjoki Varsinais-Suomessa, Espoon Pitkäjärven valuma-alue Uudellamaalla, Kyyveden valuma-alue Etelä-Savossa ja Kovesjoen vesistöalue Pirkanmaalla.Maa- ja metsätalouden vesiensuojelua edistettiin myös vesienhallinnan hankeavustuksilla. Vuonna 2022 ohjelman rahoituksella toimi 28 hanketta, joista yhdeksän käynnistyi vuonna 2022.Hankkeissa tehdään laaja-alaista yhteistyötä muun muassa maanomistajien ja kuntien kanssa sekä edistetään valuma-aluekohtaista suunnittelua ja toimenpiteiden toteutusta.Tutkimus tukee maa- ja metsätalouden vesiensuojeluaOhjelman Valumavesi-tutkimushanke jatkoi tiedon tuottamista maatalouden luonnonmukaisesta vesienhallinnasta. Alustavien tulosten perusteella kaksitasouomat auttavat hallitsemaan niin maa- kuin metsätalouden kuormitusta. Lisäksi kaksitasouomilla pystytään vähentämään peltojen tulvimista ja lisätään luonnon monimuotoisuutta. Hanke julkaisi ohjeistuksen kaksitasouomien suunnitteluun, mitoitukseen, rakentamiseen ja hoitoon.MAAMERI-tutkimushanke päättyi vuonna 2022. Hankkeeseen osallistui 60 tutkijaa. Uusia havaintoja kerättiin tuhansia, joiden avulla tuotettiin tarkempaa tietoa Saaristomeren sisäisestä kuormituksesta, rehevöitymisen vaikutuksista Saaristomeren ekosysteemiin sekä siitä, miten fosfori kulkeutuu rannikolta avomerelle. Hankkeessa tuotettuja uusia malli- ja seurantamenetelmiä tarvitaan Saaristomeriohjelman toimeenpanossa.Ohjelmassa tutkittiin myös kipsin, rakennekalkin ja kuitulietteen vaikutuksia viljelyyn ja vesiensuojeluun. Kaikilla tutkituilla alueilla vesistöön päätyvä kuormitus on vähentynyt, ja osalla rakennekalkituilla alueilla on havaittu myös myönteisiä satovaikutuksia. Lähivesistä halutaan pitää huoltaVesiensuojelun tehostamisohjelman avustuksilla on pystytty vastaamaan eri toimijoiden tarpeeseen pitää huolta lähivesistä. Valtion osarahoitus on mahdollistanut lähivesiin panostamisen.Hankehakemusten määrät ovat olleet erittäin korkeita koko ohjelman ajan. Vuonna 2022 ohjelma myönsi avustusta 188 vesistökunnostushankkeelle, joihin osallistuu noin 400 tahoa. Kaksi kolmasosaa hankkeista on toteuttanut konkreettisia kunnostuksia, ja lisäksi hankkeissa on tehty kunnostussuunnitelmia ja tutkimusta sekä edistetty toimijoiden verkostoitumista ja neuvontaa.”Ohjelman tarjoama rahoitus ja tuki toimijoiden verkostoitumiseen sekä koulutukseen on lisännyt hankeaktiivisuutta, kannustanut toimijoita suunnittelemaan yhdessä suurempia hankekokonaisuuksia sekä lisännyt kiinnostusta vesiensuojelua kohtaan”, ohjelmapäällikkö Antton Keto sanoo.Sade- ja sulamisvesien synnyttämistä hulevesistä selvitysVesiensuojelun tehostamisohjelma teetti yhteistyössä Kuntaliiton kanssa selvityksen hulevesien hallinta- ja käsittelymenetelmistä. Selvitys perustui uusimpaan tutkimustietoon siitä, että hulevedet eivät ole niin puhtaita kuin aiemmin on arvioitu. Hulevesi johdetaan usein pois kaduilta hulevesiviemäreihin tai ojiin, joista ne lopulta päätyvät käsittelemättä mereen tai vesistöön. Uusi selvitys antaa ohjeita siitä, miten hulevesien likaantumista voidaan hillitä ja miten likaantuneita hulevesiä voidaan käsitellä paremmin.Ohjelmassa käynnistyi viime vuonna 12 uutta hanketta, joilla vähennetään päästöjä kaupunkivesiin. Kaikkiaan käynnissä on 26 hanketta, joissa on mukana 55 yritystä. Hankkeissa on tutkittu, otettu käyttöön tai luotu käyttöönottopotentiaali lähes 90 menetelmälle, joilla haitallisten aineiden päästöjä voidaan tulevaisuudessa tehokkaasti vähentää. 

”Vesiensuojelu on tehokkaampaa, kun vähennämme kuormitusta vesistöä ympäröivällä valuma-alueella sen sijaan, että pelkästään kunnostamme yksittäisiä vesistöjä”, Vesiensuojelun tehostamisohjelman ohjelmapäällikkö Antton Keto ympäristöministeriöstä sanoo. Vesiensuojelu valuma-alueen näkökulmasta on näkynyt erityisesti ohjelman maa- ja metsätalouden toimissa. 

Lähde: ym.fi

Päihtynyt kuljettaja ratissa Joensuussa ja kortiton kuljettaja Nurmeksessa

NordenBladet — Poliisipartio tapasi liikenteestä kuljettajia, joilla ei ollut henkilöauton kuljettamisen edellytykset kunnossa.​​​​​​​

Poliisipartio tapasi liikenteestä kuljettajia, joilla ei ollut henkilöauton kuljettamisen edellytykset kunnossa.

​​​​​​​

Keskiviikkona kello 20.30 Ilomantsintiellä Joensuussa poliisipartion pysäyttämän henkilöauton kuljettajan epäillään autoilleen päihteiden vaikutuksen alaisena. Kuljettajan puhallustulos oli ollut nolla promillea, mutta hänelle suoritettu huumepikatesti oli antanut positiivisen tuloksen huumausaineille. Kuljettaja käytettiin verikokeessa asian varmentamiseksi. Kuljettajalla oli kyydissään yksi matkustaja. Häntä epäillään rattijuopumuksesta.

 

 

Keskiviikkona kello 20.10 Nurmeksen Lehtovaarassa poliisipartio oli pysäyttänyt henkilöauton kuljettajan, joka oli ollut liikenteessä ilman ajo-oikeutta.  Kuljettajan käytössä ollut ajoneuvo oli lisäksi käyttökiellossa, koska ajoneuvovero oli jäänyt maksamatta. Kuljettajaa epäillään kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi tutkii epäiltyä murhaa

NordenBladet — Helsingin poliisi tiedotti maanantaina 24. huhtikuuta tutkivansa Pikku Huopalahdessa tapahtunutta epäiltyä tapon yritystä. 37-vuotias nainen löytyi pysäköidystä autosta parkkihallista vakavasti loukkaantuneena. Uhri on menehtynyt saamiinsa vammoihin keskiviikkona 3. toukokuuta.Poliisi tutki tapausta aluksi tapon yrityksenä. Tapauksen rikosnimike on muuttunut murhaksi.– Esitutkinnassa on tullut ilmi seikkoja, joiden perusteella on syytä epäillä, että teko on ollut suunniteltu, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tuomas Lindholm.Uhri löydettiin autosta torstaina 20. huhtikuuta. Samana päivänä poliisi otti kiinni yhden mieshenkilön teosta epäiltynä.Epäilty mies vangittiin maanantaina 24. huhtikuuta todennäköisin syin epäiltynä. Hän on edelleen vangittuna.Poliisi kaipaa edelleen silminnäkijähavaintoja ja vihjeitä asiaan liittyen. Havaintoja ja vihjeitä pyydetään 19.–20.4. väliseltä ajalta Paimionkujan läheisyydessä sijaitsevan parkkihallin läheisyydestä ja sen lähialueilta. Lisäksi poliisi on kiinnostunut harmaaseen Toyota Sedan -merkkiseen autoon liittyvistä havainnoista samalta ajankohdalta. Kaikki vihjeet pyydetään lähettämään osoitteeseen vakivaltavihjeet.helsinki@poliisi.fi.Aiempi tiedote: Poliisi tutkii epäiltyä tapon yritystä.

Helsingin poliisi tiedotti maanantaina 24. huhtikuuta tutkivansa Pikku Huopalahdessa tapahtunutta epäiltyä tapon yritystä. 37-vuotias nainen löytyi pysäköidystä autosta parkkihallista vakavasti loukkaantuneena. Uhri on menehtynyt saamiinsa vammoihin keskiviikkona 3. toukokuuta.

Poliisi tutki tapausta aluksi tapon yrityksenä. Tapauksen rikosnimike on muuttunut murhaksi.

– Esitutkinnassa on tullut ilmi seikkoja, joiden perusteella on syytä epäillä, että teko on ollut suunniteltu, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tuomas Lindholm.

Uhri löydettiin autosta torstaina 20. huhtikuuta. Samana päivänä poliisi otti kiinni yhden mieshenkilön teosta epäiltynä.

Epäilty mies vangittiin maanantaina 24. huhtikuuta todennäköisin syin epäiltynä. Hän on edelleen vangittuna.

Poliisi kaipaa edelleen silminnäkijähavaintoja ja vihjeitä asiaan liittyen. Havaintoja ja vihjeitä pyydetään 19.–20.4. väliseltä ajalta Paimionkujan läheisyydessä sijaitsevan parkkihallin läheisyydestä ja sen lähialueilta. Lisäksi poliisi on kiinnostunut harmaaseen Toyota Sedan -merkkiseen autoon liittyvistä havainnoista samalta ajankohdalta. Kaikki vihjeet pyydetään lähettämään osoitteeseen vakivaltavihjeet.helsinki@poliisi.fi.

Aiempi tiedote: Poliisi tutkii epäiltyä tapon yritystä.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Liikkenneaiheisia tehtäviä rauhallisessa Hämeessä

NordenBladet — Hämeen poliisilaitoksen rauhallisen vuorokauden poliisipartioiden tehtävät olivat hyvin liikennepainotteisia. Kaksi liikenneonnettomuutta, joissa oli osallisina kevyttä liikennettä. Hartolassa auto törmäsi polkupyöräilijään ja Lahdessa sähköpotkulautailija sekä lakaisukone osuivat toisiinsa.LAHTI. Poliisipartio sai hätäkeskukselta tehtävän keskiviikkoaamuna Lahden Launeelle. Ilmoituksen mukaan sähköpotkulautailija ja lakaisukone olivat törmänneet Launeenkadulla.Poliisipartio sai tapahtumapaikalla selville, että sähköpotkulautailija oli ylittämässä Launeenkatua suojatietä käyttämällä, kun lakaisukone oli törmännyt lautailijaan. Lautailija ei ollut kaatunut törmäyksessä, mutta hän loukkaantui. Sähköpotkulautailija vietiin ensihoidon sairaalaan tarkastuksiin.Lakaisukoneen kuljettaja ei ollut huomannut törmäystä ja hän ei ollut pysähtynyt tapahtumapaikalle. Kuljettaja tavoitettiin myöhemmin. Poliisi tutkii tapahtunutta liikenneturvallisuuden vaarantamisena.LAHTI. Kuusikymppisen naisen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen keskiviikkoiltana Lahden Niemen kaupunginosassa. Hätäkeskukseen tulleen ilmoituksen mukaan päihtynyt nainen oli siirtänyt autoaan pysäköintipaikalla edestakaisin ajaen lopulta sähkötolpan nurin.Partio tavoitti kuljettajan rappukäytävästä ja partio puhallutti hänet seulonta-alkometrillä. Tulos oli 0.70 mg/l. Kuljettaja vietiin verikokeisiin verenalkoholipitoisuuden määrittämiseksi ajohetkellä.HEINOLA. Poliisipartio kirjoitti parikymppiselle miehelle sakkovaatimuksen rattijuopumuksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta keskiviikkona iltapäivällä. Partio pysäytti ajokiellossa olevan miehen henkilöauton tarkastusta varten. Mies puhalsi seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän tuloksen, joten hänet vietiin tarkkuusalkometrikokeeseen. Kokeen tulos oli 0,37 mg/l.HARTOLA. Hätäkeskus antoi poliisipartiolle tehtävän keskiviikkona iltapäivällä Hartolan kirkonkylälle. Ilmoituksen mukaan henkilöauto polkupyöräilijä olivat kolaroineet.Poliisipartio sai selville, että vanhempi mies oli ajanut henkilöautolla Eteläisen teollisuustien suunnasta tarkoituksenaan ajaa Opintien yli Suoraan kuukerintielle. Hän ei havainnut ajoissa oikealta Opintietä lähestyvää polkupyöräilijää, joten hän törmäsi kuljettamallaan autolla polkupyörään. Pyöräilijä kaatui törmäyksen voimasta katuun. Pyöräilijä loukkaantui törmäyksessä ja hänet vietiin sairaalaan tarkastuksiin.Henkilöauton kuljettajan epäillään syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.HÄMEENLINNA. Poliisipartio sai keskiviikkoiltana tiedon, että kesi-ikäinen mies oli aikaisemmin päivällä anastanut puukon sekatavarakaupasta Hämeensaaressa.Partio tapasi kyseisen miehen kauppakeskuksen vessatilasta ja hänellä oli hallussaan anastettu puukko. Kiinniotettu mies uhkaili suusanallisesti satuttavansa poliisia. Putkatiloissa mies sylkäisi konstaapelia ja vartijaa. Miehen epäillään syyllistyneen virkamiehen väkivaltaiseen vastustamiseen sekä toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapitoon.RIIHIMÄKI. Nelikymppinen mies kuljetti henkilöautoa huumausaineiden vaikutuksen alaisena positiivisen huumepikatestin mukaan keskiviikkona aamupäivällä Riihimäen Peltosaaressa. Kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen sekä huumausaineen käyttörikokseen.Autoon määrätyssä paikanetsinnässä autosta löytyi vähäinen määrä huumausaineita. Auton kyydissä ollut kolmekymppinen mies kertoi huumeiden olevan hänen, joten poliisi epäilee matkustajan syyllistyneen huumausaineen käyttörikokseen.

Hämeen poliisilaitoksen rauhallisen vuorokauden poliisipartioiden tehtävät olivat hyvin liikennepainotteisia. Kaksi liikenneonnettomuutta, joissa oli osallisina kevyttä liikennettä. Hartolassa auto törmäsi polkupyöräilijään ja Lahdessa sähköpotkulautailija sekä lakaisukone osuivat toisiinsa.

LAHTI. Poliisipartio sai hätäkeskukselta tehtävän keskiviikkoaamuna Lahden Launeelle. Ilmoituksen mukaan sähköpotkulautailija ja lakaisukone olivat törmänneet Launeenkadulla.
Poliisipartio sai tapahtumapaikalla selville, että sähköpotkulautailija oli ylittämässä Launeenkatua suojatietä käyttämällä, kun lakaisukone oli törmännyt lautailijaan. Lautailija ei ollut kaatunut törmäyksessä, mutta hän loukkaantui. Sähköpotkulautailija vietiin ensihoidon sairaalaan tarkastuksiin.
Lakaisukoneen kuljettaja ei ollut huomannut törmäystä ja hän ei ollut pysähtynyt tapahtumapaikalle. Kuljettaja tavoitettiin myöhemmin. Poliisi tutkii tapahtunutta liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

LAHTI. Kuusikymppisen naisen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen keskiviikkoiltana Lahden Niemen kaupunginosassa. Hätäkeskukseen tulleen ilmoituksen mukaan päihtynyt nainen oli siirtänyt autoaan pysäköintipaikalla edestakaisin ajaen lopulta sähkötolpan nurin.
Partio tavoitti kuljettajan rappukäytävästä ja partio puhallutti hänet seulonta-alkometrillä. Tulos oli 0.70 mg/l. Kuljettaja vietiin verikokeisiin verenalkoholipitoisuuden määrittämiseksi ajohetkellä.

HEINOLA. Poliisipartio kirjoitti parikymppiselle miehelle sakkovaatimuksen rattijuopumuksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta keskiviikkona iltapäivällä. 
Partio pysäytti ajokiellossa olevan miehen henkilöauton tarkastusta varten. Mies puhalsi seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän tuloksen, joten hänet vietiin tarkkuusalkometrikokeeseen. Kokeen tulos oli 0,37 mg/l.

HARTOLA. Hätäkeskus antoi poliisipartiolle tehtävän keskiviikkona iltapäivällä Hartolan kirkonkylälle. Ilmoituksen mukaan henkilöauto polkupyöräilijä olivat kolaroineet.
Poliisipartio sai selville, että vanhempi mies oli ajanut henkilöautolla Eteläisen teollisuustien suunnasta tarkoituksenaan ajaa Opintien yli Suoraan kuukerintielle. Hän ei havainnut ajoissa oikealta Opintietä lähestyvää polkupyöräilijää, joten hän törmäsi kuljettamallaan autolla polkupyörään. Pyöräilijä kaatui törmäyksen voimasta katuun. Pyöräilijä loukkaantui törmäyksessä ja hänet vietiin sairaalaan tarkastuksiin.
Henkilöauton kuljettajan epäillään syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.

HÄMEENLINNA. Poliisipartio sai keskiviikkoiltana tiedon, että kesi-ikäinen mies oli aikaisemmin päivällä anastanut puukon sekatavarakaupasta Hämeensaaressa.
Partio tapasi kyseisen miehen kauppakeskuksen vessatilasta ja hänellä oli hallussaan anastettu puukko. Kiinniotettu mies uhkaili suusanallisesti satuttavansa poliisia. Putkatiloissa mies sylkäisi konstaapelia ja vartijaa. Miehen epäillään syyllistyneen virkamiehen väkivaltaiseen vastustamiseen sekä toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapitoon.

RIIHIMÄKI. Nelikymppinen mies kuljetti henkilöautoa huumausaineiden vaikutuksen alaisena positiivisen huumepikatestin mukaan keskiviikkona aamupäivällä Riihimäen Peltosaaressa. Kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen sekä huumausaineen käyttörikokseen.
Autoon määrätyssä paikanetsinnässä autosta löytyi vähäinen määrä huumausaineita. Auton kyydissä ollut kolmekymppinen mies kertoi huumeiden olevan hänen, joten poliisi epäilee matkustajan syyllistyneen huumausaineen käyttörikokseen.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi muistuttaa digitaitojen tärkeydestä: verkkopetoksen uhriksi voi joutua kuka tahansa

NordenBladet — Verkkopetokset ovat merkittävä rikosilmiö, jonka takia suomalaiset menettivät digihuijareille yhteensä 32,4 miljoonaa euroa vuonna 2022. Moniin sijoitus- ja lainahuijauksiin liittyvät kryptovaluutat, jolloin usein hyödynnetään huijauskohteen epätietoisuutta kyseisistä rahayksiköistä.Kryptovaluutat ovat valuuttamuoto, johon liittyviä mekanismeja, termejä ja toimijoita monikaan ei vielä tunne. Kryptovaluuttoja on olemassa tuhansia, ja uusia syntyy jatkuvasti. Huijauksen uhriksi voi joutua kuka tahansa, esimerkiksi äkkirikastumisen toivossa. Rikolliset etsivät usein haavoittavassa asemassa olevia, iäkkäitä henkilöitä tai pyrkivät käyttämään hyväkseen toimintakykyä alentavaa sairautta. Silti uhrien joukossa on niin nuoria, työikäisiä kuin ikäihmisiäkin. Kryptosijoituspetoksessa kansalainen saadaan kiinnostumaan valesijoituskohteesta ja tekemään tilin avaus sekä parin sadan alkusijoitus valeverkkosivustolla. Houkuttelu voidaan tehdä esimerkiksi tunnettuna liikemiehenä esiintyen tai luotettavan oloisessa valejulkaisussa mainostaen. ”Sijoitusneuvoja” esittää pian erilaisia syitä, miksi pitäisi sijoittaa lisää, mutta varojen kotiutus ei lopulta onnistukaan. Sijoittajaan voidaan myös ottaa yhteyttä ja pyytää tunnistautumaan esimerkiksi passin kopiolla. Sijoittajan koneeseen voidaan myös pyrkiä asentamaan erilaisia ”toimintaa helpottavia” ohjelmia, joilla kuitenkin saadaan kansalaisen kone haltuun. Vinkkejä, kuinka suojautua verkkopetoksilta:Jos sijoitus- tai lainatarjous kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, on parasta olla tarttumatta siihen. Jos et ymmärrä varmasti, mihin olet sijoittamassa, älä tee sitä. Kiireen tuntua tarjouksissa kannattaa varoa ja jättää tarjous väliin. Älä anna tietojasi mihinkään sivustoon, jonka aitoudesta et ole varma. Rikolliset tekevät hyvin luotettavan oloisia verkkosivuja ja sähköpostimainoksia, joko tekemällä näköisversioita aidoista, tai muutoin uskottavasti. Älä anna ulkopuolisten asentaa tietokoneellesi etähallintaohjelmaa, ellet tiedä tarkalleen, mitä tapahtuu. Älä lähetä kuvia henkilöllisyysasiakirjoistasi tuntemattomalle. Henkilötietoja voidaan käyttää valeidentiteettinä erilaisissa rikoksissa.Älä kirjaudu pankin palveluihin sähköpostin välityksellä, vaikka sähköposti vaikuttaisi tulevan pankista. Pankit eivät tällaista pyydä. Petoksen uhriksi joutumista ei pidä hävetä ja salailla, vaan asiasta on tehtävä aina rikosilmoitus. 

Verkkopetokset ovat merkittävä rikosilmiö, jonka takia suomalaiset menettivät digihuijareille yhteensä 32,4 miljoonaa euroa vuonna 2022. Moniin sijoitus- ja lainahuijauksiin liittyvät kryptovaluutat, jolloin usein hyödynnetään huijauskohteen epätietoisuutta kyseisistä rahayksiköistä.

Kryptovaluutat ovat valuuttamuoto, johon liittyviä mekanismeja, termejä ja toimijoita monikaan ei vielä tunne. Kryptovaluuttoja on olemassa tuhansia, ja uusia syntyy jatkuvasti. 

Huijauksen uhriksi voi joutua kuka tahansa, esimerkiksi äkkirikastumisen toivossa. Rikolliset etsivät usein haavoittavassa asemassa olevia, iäkkäitä henkilöitä tai pyrkivät käyttämään hyväkseen toimintakykyä alentavaa sairautta. Silti uhrien joukossa on niin nuoria, työikäisiä kuin ikäihmisiäkin. 

Kryptosijoituspetoksessa kansalainen saadaan kiinnostumaan valesijoituskohteesta ja tekemään tilin avaus sekä parin sadan alkusijoitus valeverkkosivustolla. Houkuttelu voidaan tehdä esimerkiksi tunnettuna liikemiehenä esiintyen tai luotettavan oloisessa valejulkaisussa mainostaen. ”Sijoitusneuvoja” esittää pian erilaisia syitä, miksi pitäisi sijoittaa lisää, mutta varojen kotiutus ei lopulta onnistukaan. 

Sijoittajaan voidaan myös ottaa yhteyttä ja pyytää tunnistautumaan esimerkiksi passin kopiolla. Sijoittajan koneeseen voidaan myös pyrkiä asentamaan erilaisia ”toimintaa helpottavia” ohjelmia, joilla kuitenkin saadaan kansalaisen kone haltuun. 

Vinkkejä, kuinka suojautua verkkopetoksilta:

  • Jos sijoitus- tai lainatarjous kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, on parasta olla tarttumatta siihen. 
  • Jos et ymmärrä varmasti, mihin olet sijoittamassa, älä tee sitä. 
  • Kiireen tuntua tarjouksissa kannattaa varoa ja jättää tarjous väliin. 
  • Älä anna tietojasi mihinkään sivustoon, jonka aitoudesta et ole varma. Rikolliset tekevät hyvin luotettavan oloisia verkkosivuja ja sähköpostimainoksia, joko tekemällä näköisversioita aidoista, tai muutoin uskottavasti. 
  • Älä anna ulkopuolisten asentaa tietokoneellesi etähallintaohjelmaa, ellet tiedä tarkalleen, mitä tapahtuu. 
  • Älä lähetä kuvia henkilöllisyysasiakirjoistasi tuntemattomalle. Henkilötietoja voidaan käyttää valeidentiteettinä erilaisissa rikoksissa.
  • Älä kirjaudu pankin palveluihin sähköpostin välityksellä, vaikka sähköposti vaikuttaisi tulevan pankista. Pankit eivät tällaista pyydä. 
  • Petoksen uhriksi joutumista ei pidä hävetä ja salailla, vaan asiasta on tehtävä aina rikosilmoitus. 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Opas kunnan ilmastosuunnitelman valmisteluun on julkaistu

NordenBladet — Ympäristöministeriö ja Suomen ympäristökeskus ovat julkaisseet kunnille suunnatun oppaan ilmastosuunnitelman laadintaan. Opas on suunnattu erityisesti ilmastotyötään aloitteleville kunnille.Uuden ilmastolain mukaan kunnan on laadittava tai päivitettävä ilmastosuunnitelma vähintään kerran valtuustokaudessa. Ensimmäinen ilmastolain mukainen ilmastosuunnitelma tulee valmistua viimeistään valtuustokaudella 2025-2029.Ympäristöministeriön ja Suomen ympäristökeskuksen laatima opas sisältää tietoa ilmastolakiin kirjatusta suunnitelmavelvoitteesta sekä ohjeita ja neuvoja suunnitelman valmistelemiseksi. Opas on suunnattu erityisesti ilmastotyötään aloitteleville kunnille, ja siinä annetaan ohjeita ja neuvoja lain mukaisen suunnitelman valmistelemiseksi. Oppaassa on myös hyödyllistä tietoa kunnianhimoisemmasta toteutuksesta ilmastotyössään jo pidemmälle edenneille kunnille.Suomen ympäristökeskuksen ylläpitämät kuntien ja alueiden päästötietopalvelu ja päästöskenaariotyökalu tukevat kuntia päästökehityksen seurannassa ja tavoitteen asettamisessa sekä toimenpiteiden vaikutusten arvioinnissa ja seurannassa. Tietopalvelu ja työkalu ovat maksuttomia ja niitä päivitetään vuosittain. Ilmastosuunnitelma tukee pitkäjänteistä ilmastotyötäKunnan ilmastosuunnitelman tulee sisältää muun muassa päästövähennystavoite ja toimet kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi. Lisäksi kunnan on seurattava suunnitelman toteutumista ja otettava se huomioon kuntastrategiassa ja kunnan toimintakertomuksessa. Ilmastosuunnitelman hyväksyy kunnan valtuusto. Suunnitelman laatimisessa voidaan hyödyntää alueellista yhteistyötä ja laatia suunnitelma yhdessä alueen muiden kuntien kanssa.Ympäristöministeriö on käynnistänyt avustushaun kunnille, joilla ei ole vielä voimassa olevaa ilmastosuunnitelmaa tai se on vanhentunut. Vuonna 2025 alkavalla valtuustokaudella avustusta myönnetään kaikille kunnille. Lisäksi ympäristöministeriö ja Suomen ympäristökeskus järjestävät koulutuksia kunnan ilmastosuunnitelman valmistelun tueksi. Reilulla 70 kunnalla on ilmastosuunnitelma. Näissä kunnissa asuu yhteensä yli 3,7 miljoonaa asukasta, eli kaksi kolmasosaa suomalaisista on jo nyt ilmastosuunnitelman piirissä. Suunnitelma puuttuu erityisesti pieniltä, alle 10 000 asukkaan kunnilta.

Ympäristöministeriö ja Suomen ympäristökeskus ovat julkaisseet kunnille suunnatun oppaan ilmastosuunnitelman laadintaan. Opas on suunnattu erityisesti ilmastotyötään aloitteleville kunnille.

Lähde: ym.fi

Poliisi tutkii epäiltyä pahoinpitelyä Pukinmäen koululla

NordenBladet — Helsingin poliisi selvittää tapausta, jossa nuorten epäillään pahoinpidelleen 13-vuotiaan tytön.Epäilty pahoinpitely tapahtui tiistaina 2. toukokuuta noin kello 14.15. Poliisi epäilee, että 12–14-vuotiaiden tyttöjen joukko kävi 13-vuotiaan tytön kimppuun kesken koulupäivän. Ainakin yhdellä epäillyistä oli jonkinlainen naamio kasvoillaan. Pahoinpitely tapahtui ulkona.– Epäillyt myös kuvasivat teon, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Sampo Suomala.Epäillyt tekijät saatiin pian kiinni koulun lähistöltä.Tapaus ei etene syyteharkintaan, koska kaikki epäillyt ovat alle 15-vuotiaita. Sosiaaliviranomaiset vastaavat osaltaan tapauksen selvittämisen seuraavista toimenpiteistä.

Helsingin poliisi selvittää tapausta, jossa nuorten epäillään pahoinpidelleen 13-vuotiaan tytön.

Epäilty pahoinpitely tapahtui tiistaina 2. toukokuuta noin kello 14.15. 

Poliisi epäilee, että 12–14-vuotiaiden tyttöjen joukko kävi 13-vuotiaan tytön kimppuun kesken koulupäivän. Ainakin yhdellä epäillyistä oli jonkinlainen naamio kasvoillaan. Pahoinpitely tapahtui ulkona.

– Epäillyt myös kuvasivat teon, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Sampo Suomala.

Epäillyt tekijät saatiin pian kiinni koulun lähistöltä.

Tapaus ei etene syyteharkintaan, koska kaikki epäillyt ovat alle 15-vuotiaita. Sosiaaliviranomaiset vastaavat osaltaan tapauksen selvittämisen seuraavista toimenpiteistä.

]]>

Lähde: Poliisi.fi