lauantai, 10 toukokuun, 2025

Helena-Reet Ennet

Helena-Reet Ennet
20874 VIESTIT 0 KOMMENTIT

Hallitusohjelman toimet luonnossa liikkumisen edistämiseksi käynnistyvät

NordenBladet — Kansallisen luonnon virkistyskäytön strategian 2030 toimintaohjelma vuosille 2023–2025 on valmistunut. Ohjelman sisältämillä toimilla helpotetaan pääsyä lähiluontoon sekä edistetään terveyttä ja hyvinvointia.Luonnossa liikkuminen ja luonnon virkistyskäyttö huomioidaan hallitusohjelmassa useassa yhteydessä. Ympäristökasvatusta ja etenkin lasten ja nuorten luonnossa liikkumisen mahdollisuuksia edistetään. Luonnon kunnioittaminen ja eränkäynti nähdään osana suomalaista kulttuuria. Luonto ja retkeily tunnistetaan myös Suomen matkailun keskeisinä vetovoimatekijöinä.Ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen muistuttaa, että mahdollisuus virkistyä luonnossa on kansallinen vahvuus, josta kannattaa pitää kiinni.”Vuodenajasta viis, useimmilla suomalaisilla on onneksi mahdollisuus lähteä jopa suoraan kotiovelta lähiluontoon. Tehdään luonnosta ja liikunnan tuomasta hyvinvoinnista arjen voimavara”, Mykkänen sanoo.Kuntien merkitys on tunnistettu virkistyskäyttöstrategian toimintaohjelmaa laadittaessa merkittäväksi. Huomiota kiinnitetään myös esteettömyyteen, kohdetarjontaan, luonnon kestävyyteen ja turvallisuuteen. Tutkimus- ja selvitystarpeita tunnistetaan yhdessä tutkimuslaitosten kanssa, erityisesti virkistyskäytön tuottamia hyötyjä kansanterveydelle ja niiden taloudellisia vaikutuksia. ”Pimeänä vuodenaikana lenkille saattaa tarvita otsalampun, mutta takaisin tullessa mieli on taatusti parempi kuin lähtiessä. Luonnossa liikkumista edistämällä vahvistamme niin mielen vireyttä kuin toimintakykyämmekin”, liikunnallisen elämäntavan ja toimintakyvyn ministerityöryhmää johtava tiede- ja kulttuuriministeri Sari Multala toteaa.Toimintaohjelman laadinnasta vastasi ympäristöministeriön asettama, laajapohjainen koordinaatioryhmä. Toimenpiteiden toteutus jakautuu usean eri ministeriön hallinnonaloille tukien kaikenikäisten suomalaisten mahdollisuuksia luonnossa liikkumiseen. Valmistelussa tehtiin yhteistyötä myös keskeisten sidosryhmien kanssa.Kansallisen luonnon virkistyskäytön strategian 2030 tavoitteina ovat lähiluonnon saavutettavuus, terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen, luonnon kestävyyden vaaliminen virkistyskäytössä, voimavarojen tunnistaminen ja yhteistyö sekä luonnon virkistyskäytön monimuotoisuus. Strategian toteutumista arvioidaan väliarvioinnissa vuonna 2025.LisätietojaMatti Nieminen
erityisasiantuntija
ympäristöministeriö
p. 0295 250 001
[email protected]

Kansallisen luonnon virkistyskäytön strategian 2030 toimintaohjelma vuosille 2023–2025 on valmistunut. Ohjelman sisältämillä toimilla helpotetaan pääsyä lähiluontoon sekä edistetään terveyttä ja hyvinvointia.

Lähde: ym.fi

Poliisilla tarkastustehtävä ammattiopisto Sampon tiloissa Lappeenrannassa – tilanteeseen ei liity vaaraa

NordenBladet — Saimme tänään torstaina 23.maaraskuuta hieman ennen klo 10 aamulla vaarailmoituksen, joka liittyi Saimaan ammattiopisto Sampon tiloihin Lappeenrannassa. Poliisi kävi tarkastamassa tilat, eikä mitään vaaraan liittyvää havaittu.Saimme tänään torstaina 23.maaraskuuta hieman ennen klo 10 aamulla ilmoituksen, joka liittyi vaaraan ammattiopisto Sampon tiloissa. Ilmoitus liittyi oppilaitoksen opiskelijoiden sisäisessä keskusteluryhmässä käytyyn keskusteluun. Poliisi kävi tarkastamassa oppilaitoksen tilat, eikä mitään ilmoitettuun vaaraan liittyvää havaittu.Tutkimme asiaa perättömänä vaarailmoituksena, ja selvitämme ilmoituksen tekijää.Oppilaitos tiedotti itse henkilökuntaa ja opiskelijoita tilanteesta. 

Saimme tänään torstaina 23.maaraskuuta hieman ennen klo 10 aamulla vaarailmoituksen, joka liittyi Saimaan ammattiopisto Sampon tiloihin Lappeenrannassa. Poliisi kävi tarkastamassa tilat, eikä mitään vaaraan liittyvää havaittu.

Saimme tänään torstaina 23.maaraskuuta hieman ennen klo 10 aamulla ilmoituksen, joka liittyi vaaraan ammattiopisto Sampon tiloissa. Ilmoitus liittyi oppilaitoksen opiskelijoiden sisäisessä keskusteluryhmässä käytyyn keskusteluun. 

Poliisi kävi tarkastamassa oppilaitoksen tilat, eikä mitään ilmoitettuun vaaraan liittyvää havaittu.

Tutkimme asiaa perättömänä vaarailmoituksena, ja selvitämme ilmoituksen tekijää.
Oppilaitos tiedotti itse henkilökuntaa ja opiskelijoita tilanteesta. 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Raittiina rattiin − poliisi valvoo pikkujoululiikennettä viikonloppuna

NordenBladet — Poliisi valvoo koko maassa tehostetusti liikennejuopumuksia perjantaista sunnuntaihin 24.–26.11.2023. Poliisi muistuttaa pikkujoulun viettäjiä, ja kaikkia muitakin jo etukäteen siitä, että päihteet ja autoilu eivät kuulu yhteen. − Hyvä muistisääntö on, että jos otat et aja, neuvoo poliisitarkastaja Heikki Ihalainen Poliisihallituksesta ja jatkaa, että pikkujoulun viettäjien kannattaa varata joko kyyti tai taksiraha saataville kotimatkaa varten. Poliisi tekee puhalluskokeita myös lauantain ja sunnuntain aamuliikenteessä. Jos alkoholia on käytetty runsaasti, myös seuraavana päivänä voi olla syytä pidättäytyä ajamasta. – Vaikka alkoholi olisikin poistunut verestä, ajaminen voi olla kiellettyä väsymistilan takia. Kannattaa siis pysyä poissa ratista, kunnes on täysin ajokuntoinen, Ihalainen muistuttaa.Valvontajakson aikana kiinnitetään huomiota myös kuljettajien ajoterveysvaatimusten täyttymiseen.Rattijuopumus yksi yleisimpiä riskitekijöitä kuolemaan johtaneissa onnettomuuksissaOnnettomuustietoinstituutin vuoden 2021 vuosiraportin mukaan rattijuopumus on ylinopeuden ohella yleisimpänä riskitekijänä kuolemaan johtaneissa moottoriajoneuvo-onnettomuuksissa. Onnettomuuksien pääaiheuttajista 40 % ajoi jonkin päihdyttävän aineen vaikutuksen alaisena ja alkoholi oli näissä onnettomuuksissa yleisimmin käytetty päihde (29 % pääaiheuttajista).

Poliisi valvoo koko maassa tehostetusti liikennejuopumuksia perjantaista sunnuntaihin 24.–26.11.2023. 

Poliisi muistuttaa pikkujoulun viettäjiä, ja kaikkia muitakin jo etukäteen siitä, että päihteet ja autoilu eivät kuulu yhteen. 

− Hyvä muistisääntö on, että jos otat et aja, neuvoo poliisitarkastaja Heikki Ihalainen Poliisihallituksesta ja jatkaa, että pikkujoulun viettäjien kannattaa varata joko kyyti tai taksiraha saataville kotimatkaa varten. 

Poliisi tekee puhalluskokeita myös lauantain ja sunnuntain aamuliikenteessä. 

Jos alkoholia on käytetty runsaasti, myös seuraavana päivänä voi olla syytä pidättäytyä ajamasta. 

– Vaikka alkoholi olisikin poistunut verestä, ajaminen voi olla kiellettyä väsymistilan takia. Kannattaa siis pysyä poissa ratista, kunnes on täysin ajokuntoinen, Ihalainen muistuttaa.

Valvontajakson aikana kiinnitetään huomiota myös kuljettajien ajoterveysvaatimusten täyttymiseen.

Rattijuopumus yksi yleisimpiä riskitekijöitä kuolemaan johtaneissa onnettomuuksissa

Onnettomuustietoinstituutin vuoden 2021 vuosiraportin mukaan rattijuopumus on ylinopeuden ohella yleisimpänä riskitekijänä kuolemaan johtaneissa moottoriajoneuvo-onnettomuuksissa. 

Onnettomuuksien pääaiheuttajista 40 % ajoi jonkin päihdyttävän aineen vaikutuksen alaisena ja alkoholi oli näissä onnettomuuksissa yleisimmin käytetty päihde (29 % pääaiheuttajista).

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Koulu-uhkaus Meri-Lapissa

NordenBladet — 16-vuotias poika oli tehnyt koulu-uhkauksen anonyymillä sovelluksella.Kemin poliisille tuli keskiviikkoaamuna tieto kouluun kohdistuvasta uhasta. Anonyymissä keskustelusovelluksessa oli kirjoitettu yön aikana viesti, jossa esitettiin uhkaus kohdistuen Ammattiopisto Lappiaan ja siellä oleviin ihmisiin. Uhkauksen tapahtuma-ajankohtana oli torstai 23.11.2023.Poliisi sai selville uhkauksen tekijän henkilöllisyyden. Uhkauksen kirjoittajaksi kävi ilmi 16-vuotias nuori, joka kertoi, ettei ole tehnyt uhkausta todellisessa tarkoituksessa. Asiasta on kirjattu rikosilmoitus perättömästä vaarailmoituksesta.

16-vuotias poika oli tehnyt koulu-uhkauksen anonyymillä sovelluksella.

Kemin poliisille tuli keskiviikkoaamuna tieto kouluun kohdistuvasta uhasta. Anonyymissä keskustelusovelluksessa oli kirjoitettu yön aikana viesti, jossa esitettiin uhkaus kohdistuen Ammattiopisto Lappiaan ja siellä oleviin ihmisiin. Uhkauksen tapahtuma-ajankohtana oli torstai 23.11.2023.

Poliisi sai selville uhkauksen tekijän henkilöllisyyden. Uhkauksen kirjoittajaksi kävi ilmi 16-vuotias nuori, joka kertoi, ettei ole tehnyt uhkausta todellisessa tarkoituksessa.

 
Asiasta on kirjattu rikosilmoitus perättömästä vaarailmoituksesta.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Helmi-ohjelman hankehaku kunnille ja järjestöille tammikuussa – Kunta- ja Järjestö-Helmi -avustushaku tukee konkreettista ennallistamis- ja luonnonhoitotyötä

NordenBladet — Kunnille ja järjestöille suunnattu erityisavustus Helmi-ohjelman mukaisten elinympäristöjen kunnostus-, hoito- ja ennallistamishankkeiden toteuttamiseen on haettavissa 2.1.2024–31.1.2024. Avustusta myönnetään hankkeisiin, joissa vahvistetaan luonnon monimuotoisuutta heikentyneiden elinympäristöjen tilaa parantavilla toimilla. Avustuksen myöntää koko maassa keskitetysti Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus).Helmi-elinympäristöohjelma 2021–2030 vahvistaa luonnon monimuotoisuutta ja tarttuu Suomen luonnon köyhtymisen suurimpaan suoraan syyhyn: elinympäristöjen vähenemiseen ja niiden laadun heikkenemiseen. Avustusta myönnetään konkreettisiin toimenpiteisiin Helmi-ohjelman mukaisten elinympäristöjen tilan parantamiseksi. Hankkeita voidaan suunnitella yksittäisille kohteille tai niissä voi yhdistyä useita eri kohteita ja elinympäristöjä, hyödyttäen siten laajoja ekologisia kokonaisuuksia.Avustusta voivat hakea kunnat, kuntayhtymät ja muut kuntaomisteiset toimijat sekä yhdistykset, säätiöt, yhteisten vesialueiden osakaskunnat ja näiden yhteenliittymät eli kalatalousalueet. Hankkeita voidaan toteuttaa myös yhteishankkeina. Tällöin avustus myönnetään päähakijalle, joka vastaa hankkeen hallinnoinnista kaikkien hakijoiden puolesta. Kaikkien hankkeen osapuolien on kuitenkin täytettävä hakukelpoisuusvaatimukset.Avustus on harkinnanvarainen ja sen myöntäminen perustuu hakuohjeessa esitettyihin kriteereihin sekä kokonaisarviointiin. Lisäksi hankkeiden eduksi voidaan katsoa esimerkiksi hankkeen toteutusvalmius, kohteiden suunniteltu ja turvattu jatkohoito tai toimenpiteiden sijoittuminen Helmi-keskittymien yhteyteen. Helmi-keskittymät ovat monimuotoisuuden kannalta alueellisesti tärkeitä seutuja, joilla on tunnistettu paljon tarpeita elinympäristöjen tilan parantamiseksi niin luonnonsuojelualueilla kuin niiden ulkopuolellakin. Helmi-keskittymiä tunnistetaan, jotta Helmi-ohjelman ennallistamis-, kunnostus-, ja hoitotoimenpiteitä voidaan kohdentaa laajemmiksi, toisiaan tukeviksi kokonaisuuksiksi.Avustusta viiteen eri elinympäristöönKunta- ja Järjestö-Helmi -avustuksia myönnetään viiteen Helmi-ohjelman teemaan liittyviin hankkeisiin:Soiden ennallistaminenLintuvesien ja kosteikkojen kunnostaminen ja hoitoPerinneympäristöjen kunnostaminen ja hoitoMetsäisten elinympäristöjen hoitoPienvesien ja rantaluonnon kunnostaminenAvustusta myönnetään enintään 80 prosenttia hankkeen toteutuneista hyväksyttävistä kokonaiskustannuksista. Erityisistä syistä avustusta voidaan myöntää enintään 95 prosenttia. Perusteita korkeammalle avustusprosentille ovat esimerkiksi merkittävä määrä vapaaehtoistyötä tai merkittävä luontoarvo, jossa esiintyy kiireellistä hoitoa vaativa uhanalainen lajisto.Uudenmaan ELY-keskus järjestää webinaarin hausta kiinnostuneille 11.12. kello 14–15.Ratkaisuja Suomen luonnon köyhtymisen pysäyttämiseksiKunta- ja järjestö-Helmi –avustus on synnyttänyt tähän mennessä 144 hanketta 79 kunnassa. Helmi-ohjelman tavoitteena on vahvistaa Suomen luonnon monimuotoisuutta ja parantaa elinympäristöjen tilaa muun muassa suojelemalla ja ennallistamalla soita, kunnostamalla ja hoitamalla lintuvesiä, perinnebiotooppeja ja metsäisiä elinympäristöjä sekä kunnostamalla vesi- ja rantaluontoa. Tavoitteena on luonnon monimuotoisuuden tilan parantamisen ohella edistää ekosysteemipalveluja, vesiensuojelua, hiilensidontaa sekä muuta ilmastonmuutoksen hillintää ja muutokseen sopeutumista.LisätietojaMaaret Väänänen
ohjelmapäällikkö
ympäristöministeriö
p. 0295 250 370
[email protected]
Niina Vähätalo
ylitarkastaja
Uudenmaan ELY-keskus
p. 0295 021 286
[email protected]

Kunnille ja järjestöille suunnattu erityisavustus Helmi-ohjelman mukaisten elinympäristöjen kunnostus-, hoito- ja ennallistamishankkeiden toteuttamiseen on haettavissa 2.1.2024–31.1.2024. Avustusta myönnetään hankkeisiin, joissa vahvistetaan luonnon monimuotoisuutta heikentyneiden elinympäristöjen tilaa parantavilla toimilla. Avustuksen myöntää koko maassa keskitetysti Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus).

Lähde: ym.fi

Susi lopetettiin poliisin määräyksellä Kankaanpäässä

NordenBladet — Kankaanpäässä Vihteljärvellä liikkunut susi lopetettiin poliisin määräyksellä keskiviikkona aamupäivällä.Poliisi antoi määräyksen suden lopettamiseen, koska se oli loukannut toisen etujalkansa. Susi oli myös liikkunut toistuvasti talojen pihoilla viime kuukausien aikana.

Kankaanpäässä Vihteljärvellä liikkunut susi lopetettiin poliisin määräyksellä keskiviikkona aamupäivällä.

Poliisi antoi määräyksen suden lopettamiseen, koska se oli loukannut toisen etujalkansa. Susi oli myös liikkunut toistuvasti talojen pihoilla viime kuukausien aikana.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Lapin poliisilaitos turvaa yleistä järjestystä ja turvallisuutta myös Lapin itäosissa

NordenBladet — Poliisi seuraa tarkasti turvallisuustilanteen kehittymistä Suomen itärajalla ja toimii yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa.Poliisin ensisijaisena tehtävänä on turvata yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Tämä tehtävä poliisilla on myös laajamittaisen laittoman maahantulon tilanteessa. Sen vuoksi poliisi on entistä enemmän näkyvillä myös Lapin maakunnan itäosissa.Tällä hetkellä Lapin poliisilaitoksella rekisteröidään Sallan rajavartioaseman kautta vastaanotettuja turvapaikanhakijoita. Olemme joutuneet priorisoimaan tehtäviä ja poliisin henkilöstöä on siirretty omasta perustehtävästä tähän rekisteröintiin ja turvapaikanhakijoiden puhuttamisiin. Lapin poliisilaitos on alkuviikosta valmistellut lisää rekisteröintilaitteistoja käyttövalmiuteen ja poliisin tekemä itärajan yli Lappiin saapuneiden turvapaikanhakijoiden rekisteröinti on keskitetty Rovaniemen pääpoliisiasemalle.

Poliisi seuraa tarkasti turvallisuustilanteen kehittymistä Suomen itärajalla ja toimii yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa.

Poliisin ensisijaisena tehtävänä on turvata yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Tämä tehtävä poliisilla on myös laajamittaisen laittoman maahantulon tilanteessa. Sen vuoksi poliisi on entistä enemmän näkyvillä myös Lapin maakunnan itäosissa.

Tällä hetkellä Lapin poliisilaitoksella rekisteröidään Sallan rajavartioaseman kautta vastaanotettuja turvapaikanhakijoita. Olemme joutuneet priorisoimaan tehtäviä ja poliisin henkilöstöä on siirretty omasta perustehtävästä tähän rekisteröintiin ja turvapaikanhakijoiden puhuttamisiin. Lapin poliisilaitos on alkuviikosta valmistellut lisää rekisteröintilaitteistoja käyttövalmiuteen ja poliisin tekemä itärajan yli Lappiin saapuneiden turvapaikanhakijoiden rekisteröinti on keskitetty Rovaniemen pääpoliisiasemalle.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Riihimäellä elintarvike varkaita

NordenBladet — Hämeen poliisilla rauhallinen pakkasyö, tehtäviä vuorokauden aikana 147 kpl.Lahti. Tiistaina päivällä partio pysäytti Eteläisellä Liipolankadulla henkilöauton, jota kuljetti noin 30-vuotias mies. Miehellä ei ole ajo-oikeutta ja huumepikatesti oli positiivinen amfetamiinille. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Hämeen poliisilla rauhallinen pakkasyö, tehtäviä vuorokauden aikana 147 kpl.

Lahti. Tiistaina päivällä partio pysäytti Eteläisellä Liipolankadulla henkilöauton, jota kuljetti noin 30-vuotias mies. Miehellä ei ole ajo-oikeutta ja huumepikatesti oli positiivinen amfetamiinille. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Riihimäki. Tiistaina ennen puolta yötä poliisi sai hätäkeskukselta tehtävän, jonka mukaan kaksi naista oli anastanut ABC-huoltamolta runsaasti elintarvikkeita ja poistuneet autolla paikalta. Kyseinen auto ajoi partiota vastaan ja se pysäytettiin. Auton sisällä oli havaittavissa runsaasti anastetuksi epäiltyjä elintarvikkeita. Noin 30-vuotiaat naiset otettiin kiinni varkaudesta epäiltynä.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Kadonnut löytynyt Tampereella

NordenBladet — Muistisairas Leila Valkama löytynyt.Leila Valkama on löytynyt tänä aamuna hyvässä kunnossa. Valkama on ollut yön lämpimissä olosuhteissa. Poliisi kiittää vapaaehtoista pelastuspalvelua sekä kansalaisia havainnoistaan. Poliisi ei tiedota asiasta enempää.

Muistisairas Leila Valkama löytynyt.

Leila Valkama on löytynyt tänä aamuna hyvässä kunnossa. Valkama on ollut yön lämpimissä olosuhteissa. Poliisi kiittää vapaaehtoista pelastuspalvelua sekä kansalaisia havainnoistaan. Poliisi ei tiedota asiasta enempää.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Muistisairas nainen kateissa Tampereella

NordenBladet — Länsi-Tampereella on kateissa vuonna -34 syntynyt Leila Valkama.Poliisi kaipaa havaintoja rollaattorin avulla liikkuvasta muistisairaasta Leila Valkamasta. Valkama on lähtenyt maanantaipäivän aikana kotoaan Tampereelta Tohlopista. Valkama on hoikka ja noin 160 cm pitkä. Yllään hänellä on mahdollisesti punertavat kengät, musta talvitakki ja pinkki käsilaukku. Havainnoista pyydetään ilmoittamaan hätäkeskukseen. 

Länsi-Tampereella on kateissa vuonna -34 syntynyt Leila Valkama.

Poliisi kaipaa havaintoja rollaattorin avulla liikkuvasta muistisairaasta Leila Valkamasta. Valkama on lähtenyt maanantaipäivän aikana kotoaan Tampereelta Tohlopista. Valkama on hoikka ja noin 160 cm pitkä. Yllään hänellä on mahdollisesti punertavat kengät, musta talvitakki ja pinkki käsilaukku. Havainnoista pyydetään ilmoittamaan hätäkeskukseen.

 

]]>

Lähde: Poliisi.fi