NordenBladet — Valtioneuvosto on tänään 7.11. tehnyt päätöksen valtakunnallisesti merkittävistä arkeologisista kohteista (VARK) osana valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita. Valtakunnallisesti merkittävien arkeologisten kohteiden inventointi kattaa noin 1 000 merkittävää aluetta, jotka sisältävät yhteensä noin 1400 arkeologista kohdetta.
Valtioneuvosto on tänään 7.11. tehnyt päätöksen valtakunnallisesti merkittävistä arkeologisista kohteista (VARK) osana valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita. Valtakunnallisesti merkittävien arkeologisten kohteiden inventointi kattaa noin 1 000 merkittävää aluetta, jotka sisältävät yhteensä noin 1400 arkeologista kohdetta.
NordenBladet — Ilmoituksen mukaan koulun oppilailla oli havaittu ampuma-ase. Poliisi on tavoittanut oppilaat ja ase osoittautui kuula-aseeksi.
Poliisi sai hätäkeskuksen kautta 7.11.2024 klo 14 jälkeen ilmoituksen Jyväskylän Mankolan yhteiskoululta, että koulun pihassa oli oppilaalla nähty ampuma-ase. Poliisi meni ilmoituksen perusteella paikalle usealla partiolla ja varautuneena mahdollisen aseistautuneen henkilön kohtaamiseen.
Poliisin saapuessa koululle kävi ilmi, että tapahtuneeseen liittyen kaksi oppilasta oli jo koulun henkilökunnan luona ja asian selvittely oli käynnissä. Koululla selvisi, että kolmen oppilaan kesken oli koulun pihalla esitelty kuula-aseeksi osoittautunut asetta. Oppilaista kaksi oli ohjattu rehtorin luo ja toisen heistä repusta löytyi kuula-aseeksi osoittautunut ase ja kaksi teräasetta. Poliisi on tavoittanut ja puhuttanut myös kolmannen tapahtumiin liittyvän oppilaan.
Kuula-ase ja teräaseet on poliisin hallussa. Kyseessä oli kolme alle 15-vuotiasta lasta ja tapahtuneen taustalla oli heidän kertomansa mukaan ajattelematon toiminta. Poliisi jatkaa tapahtuneen selvittämistä yhteistyössä koulun ja oppilaiden vanhempien kanssa. Asiasta on kirjattu rikosilmoitus epäillystä toisen vahingoittamiseen soveltuvien esineiden hallussapidosta ja lastensuojeluilmoitus.
Poliisi suhtautuu kaikkiin asehavaintoihin oppilaitoksissa ja julkisilla paikoilla aina äärimmäisen vakavasti. Poliisi muistuttaa jälleen, että järjestyslain mukaan ampuma-asetta tai räjähtävää esinettä erehdyttävästi muistuttavien esineiden hallussapito yleisellä paikalla on kielletty. Ajattelematon toiminta kuula-aseiden kanssa voi äärimmäisessä tapauksessa johtaa vakaviin vaaratilanteisiin. ]]>
Ilmoituksen mukaan koulun oppilailla oli havaittu ampuma-ase. Poliisi on tavoittanut oppilaat ja ase osoittautui kuula-aseeksi.
Poliisi sai hätäkeskuksen kautta 7.11.2024 klo 14 jälkeen ilmoituksen Jyväskylän Mankolan yhteiskoululta, että koulun pihassa oli oppilaalla nähty ampuma-ase. Poliisi meni ilmoituksen perusteella paikalle usealla partiolla ja varautuneena mahdollisen aseistautuneen henkilön kohtaamiseen.
Poliisin saapuessa koululle kävi ilmi, että tapahtuneeseen liittyen kaksi oppilasta oli jo koulun henkilökunnan luona ja asian selvittely oli käynnissä. Koululla selvisi, että kolmen oppilaan kesken oli koulun pihalla esitelty kuula-aseeksi osoittautunut asetta. Oppilaista kaksi oli ohjattu rehtorin luo ja toisen heistä repusta löytyi kuula-aseeksi osoittautunut ase ja kaksi teräasetta. Poliisi on tavoittanut ja puhuttanut myös kolmannen tapahtumiin liittyvän oppilaan.
Kuula-ase ja teräaseet on poliisin hallussa. Kyseessä oli kolme alle 15-vuotiasta lasta ja tapahtuneen taustalla oli heidän kertomansa mukaan ajattelematon toiminta. Poliisi jatkaa tapahtuneen selvittämistä yhteistyössä koulun ja oppilaiden vanhempien kanssa. Asiasta on kirjattu rikosilmoitus epäillystä toisen vahingoittamiseen soveltuvien esineiden hallussapidosta ja lastensuojeluilmoitus.
Poliisi suhtautuu kaikkiin asehavaintoihin oppilaitoksissa ja julkisilla paikoilla aina äärimmäisen vakavasti. Poliisi muistuttaa jälleen, että järjestyslain mukaan ampuma-asetta tai räjähtävää esinettä erehdyttävästi muistuttavien esineiden hallussapito yleisellä paikalla on kielletty. Ajattelematon toiminta kuula-aseiden kanssa voi äärimmäisessä tapauksessa johtaa vakaviin vaaratilanteisiin.
NordenBladet — Länsi-Uudenmaan poliisi seuraa koko sen toiminta-alueelta tulleita susihavaintoja päivittäin. Loka-marraskuun aikana eniten poliisin tietoon tulleita havaintoja on tehty Kirkkonummen alueella.
Kuten poliisi tiedotti lokakuun alussa, se teki 3.10. lopettamismääräyksen sudesta, joka oli aiheuttanut ihmiselle vaarallisia tilanteita Kirkkonummella. Tämän lisäksi poliisi antoi karkotuspäätöksen toisesta alueella liikkuvasta sudesta. Kyseiset päätökset eivät ole enää voimassa. Poliisi on kuitenkin 25.10. tehnyt Kirkkonummen alueelle uuden suden lopettamismääräyksen, joka on edelleen voimassa.
Poliisille on hätäkeskuksen kautta välittynyt kuukauden aikana 11 susihavaintoihin liittyviä tehtäviä Kirkkonummen alueelta.
− Poliisi on tehnyt toimenpiteitä sekä lopettamisen että karkottamisen eteen. Olemme yhteistyössä jäljittäneet sutta suurriistavirka-avun kanssa. Lisäksi partiomme pyrki lopettamaan suden Kirkkonummella, mutta tässä tapauksessa susi kuitenkin väisti luodin. Samasta sudesta on tämänkin jälkeen tullut uusia havaintoja, mutta selkeästi vähemmän kuin lokakuun taitteessa, kertoo komisario Markus Ramstedt.
Akuutista vaarasta tulee soittaa hätäkeskukseen
Poliisi sai etenkin lokakuun aikana runsaasti tietoa kansalaisten tekemistä susihavainnoista. Suurin osa näistä havainnoista tuli poliisin tietoon viiveellä, mutta mukana oli hätäkeskuksen kautta soitettuja reaaliaikaisia tilanteita, jotka ilmoittaja on kokenut uhkaavaksi.
Hätänumeroon 112 tulee soittaa, jos susi aiheuttaa vaaraa. Tällainen voi olla tilanne, jossa peloton susi on hoidetulla piha-alueella ja kiertelee sen lähiympäristössä poistumatta. Hätänumeroon voi lisäksi soittaa, jos peloton susi lähestyy ihmistä tai yrittää vahingoittaa ihmistä tai kotieläintä.
− On tärkeää, että edellä kuvatuista uhkaavista tilanteista todella soitetaan hätänumeroon. Jos saamme tiedon vaarallisesta tilanteesta seuraavan vuorokauden puolella, toimintamahdollisuutemme ovat luonnollisesti erilaiset kuin reaaliaikaisessa tilanteessa, kertoo komisario Ramstedt.
Jos havaitsee suden jäljet hoidetulla piha-alueella tai lähellä asuin- tai tuotantorakennusta, voi ottaa yhteyttä alueen petoyhdyshenkilöön. Samoin voi toimia tilanteissa, joissa susi on havaittu hoidetulla piha-alueella tai alle 100 metrin päässä asuin- tai tuotantorakennuksesta, mutta se poistuu ihmisen havaittuaan.]]>
Länsi-Uudenmaan poliisi seuraa koko sen toiminta-alueelta tulleita susihavaintoja päivittäin. Loka-marraskuun aikana eniten poliisin tietoon tulleita havaintoja on tehty Kirkkonummen alueella.
Kuten poliisi tiedotti lokakuun alussa, se teki 3.10. lopettamismääräyksen sudesta, joka oli aiheuttanut ihmiselle vaarallisia tilanteita Kirkkonummella. Tämän lisäksi poliisi antoi karkotuspäätöksen toisesta alueella liikkuvasta sudesta. Kyseiset päätökset eivät ole enää voimassa. Poliisi on kuitenkin 25.10. tehnyt Kirkkonummen alueelle uuden suden lopettamismääräyksen, joka on edelleen voimassa.
Poliisille on hätäkeskuksen kautta välittynyt kuukauden aikana 11 susihavaintoihin liittyviä tehtäviä Kirkkonummen alueelta.
− Poliisi on tehnyt toimenpiteitä sekä lopettamisen että karkottamisen eteen. Olemme yhteistyössä jäljittäneet sutta suurriistavirka-avun kanssa. Lisäksi partiomme pyrki lopettamaan suden Kirkkonummella, mutta tässä tapauksessa susi kuitenkin väisti luodin. Samasta sudesta on tämänkin jälkeen tullut uusia havaintoja, mutta selkeästi vähemmän kuin lokakuun taitteessa, kertoo komisario Markus Ramstedt.
Akuutista vaarasta tulee soittaa hätäkeskukseen
Poliisi sai etenkin lokakuun aikana runsaasti tietoa kansalaisten tekemistä susihavainnoista. Suurin osa näistä havainnoista tuli poliisin tietoon viiveellä, mutta mukana oli hätäkeskuksen kautta soitettuja reaaliaikaisia tilanteita, jotka ilmoittaja on kokenut uhkaavaksi.
Hätänumeroon 112 tulee soittaa, jos susi aiheuttaa vaaraa. Tällainen voi olla tilanne, jossa peloton susi on hoidetulla piha-alueella ja kiertelee sen lähiympäristössä poistumatta. Hätänumeroon voi lisäksi soittaa, jos peloton susi lähestyy ihmistä tai yrittää vahingoittaa ihmistä tai kotieläintä.
− On tärkeää, että edellä kuvatuista uhkaavista tilanteista todella soitetaan hätänumeroon. Jos saamme tiedon vaarallisesta tilanteesta seuraavan vuorokauden puolella, toimintamahdollisuutemme ovat luonnollisesti erilaiset kuin reaaliaikaisessa tilanteessa, kertoo komisario Ramstedt.
Jos havaitsee suden jäljet hoidetulla piha-alueella tai lähellä asuin- tai tuotantorakennusta, voi ottaa yhteyttä alueen petoyhdyshenkilöön. Samoin voi toimia tilanteissa, joissa susi on havaittu hoidetulla piha-alueella tai alle 100 metrin päässä asuin- tai tuotantorakennuksesta, mutta se poistuu ihmisen havaittuaan.
NordenBladet — Helsingin poliisilaitos on valvonut uudistetulla valvontakonseptilla erityisesti Helsingin päärautatieaseman ympäristöä, Kaisaniemen puistoa ja Kurvin aluetta.
Valvontaa on toteutettu uudistetulla valvontakonseptilla yhteensä kuuden viikon ajan syykuussa, lokakuussa ja marraskuun alussa.
Valvonnan kohteena ovat olleet erityisesti järjestäytynyt huumausaineiden katukauppa ja siihen liittyvät muut rikokset, alle 18-vuotiaiden päihteiden käyttö, häiriökäyttäytyminen ja kevyen liikenteen turvallisuus.
– Tehostettu valvonta on vähentänyt häiriöitä erityisesti Helsingin rautatieaseman ympäristössä ja Kaisaniemen puistossa. Syksyn ja talven myötä osa häiriöistä tulee siirtymään julkisiin sisätiloihin, jolloin me tulemme kohdentamaan omaa valvontatoimintaamme entistä enemmän näihin kohteisiin, kertoo ylikomisario Jere Roimu.
Valvontaa on tehostettu erityisesti niissä kaupunginosissa ja niillä ennakolta valituilla alueilla, joissa katuturvallisuuden ylläpitäminen on osoittautunut erityisen haastavaksi. Valvonta on tietojohtoisesti kohdennettua poliisin oman tilannekuvan sekä sidosryhmien ja kansalaisten palautteen perusteella.
Valvonnan tuloksia 14.10.–3.11.
1069 henkilöä on poistettu paikalta
232 suullista tai kirjallista huomautusta
79 henkilöä on otettu kiinni
5 törkeää huumausainerikosta
20 huumausainerikosta
37 huumausaineen käyttörikosta
56 muuta rikosilmoitusta
75 sakkoa
8 rikesakkoa
53 pysäköintivirhemaksua
Helsingin poliisi on jatkuvasti läsnä kaupungilla ja valmiina toimimaan
Helsingin poliisi on jatkuvasti läsnä kaupungilla ja valmiina toimimaan ympäri vuorokauden, vuoden jokaisena päivänä.
Poliisi kannustaa soittamaan hätänumeroon 112 kiireellisissä hätätilanteissa, kun tarvitaan poliisin, ensihoidon tai pelastuksen apua.
Poliisille voi lähettää kiireettömiä vihjeitä osoitteeseen vihjeet.helsinki@poliisi.fi mahdollisesta huumekaupasta tai muusta rikollisesta sekä katuturvallisuutta vaarantavasta toiminnasta. ]]>
Helsingin poliisilaitos on valvonut uudistetulla valvontakonseptilla erityisesti Helsingin päärautatieaseman ympäristöä, Kaisaniemen puistoa ja Kurvin aluetta.
Valvontaa on toteutettu uudistetulla valvontakonseptilla yhteensä kuuden viikon ajan syykuussa, lokakuussa ja marraskuun alussa.
Valvonnan kohteena ovat olleet erityisesti järjestäytynyt huumausaineiden katukauppa ja siihen liittyvät muut rikokset, alle 18-vuotiaiden päihteiden käyttö, häiriökäyttäytyminen ja kevyen liikenteen turvallisuus.
– Tehostettu valvonta on vähentänyt häiriöitä erityisesti Helsingin rautatieaseman ympäristössä ja Kaisaniemen puistossa. Syksyn ja talven myötä osa häiriöistä tulee siirtymään julkisiin sisätiloihin, jolloin me tulemme kohdentamaan omaa valvontatoimintaamme entistä enemmän näihin kohteisiin, kertoo ylikomisario Jere Roimu.
Valvontaa on tehostettu erityisesti niissä kaupunginosissa ja niillä ennakolta valituilla alueilla, joissa katuturvallisuuden ylläpitäminen on osoittautunut erityisen haastavaksi. Valvonta on tietojohtoisesti kohdennettua poliisin oman tilannekuvan sekä sidosryhmien ja kansalaisten palautteen perusteella.
Valvonnan tuloksia 14.10.–3.11.
1069 henkilöä on poistettu paikalta
232 suullista tai kirjallista huomautusta
79 henkilöä on otettu kiinni
5 törkeää huumausainerikosta
20 huumausainerikosta
37 huumausaineen käyttörikosta
56 muuta rikosilmoitusta
75 sakkoa
8 rikesakkoa
53 pysäköintivirhemaksua
Helsingin poliisi on jatkuvasti läsnä kaupungilla ja valmiina toimimaan
Helsingin poliisi on jatkuvasti läsnä kaupungilla ja valmiina toimimaan ympäri vuorokauden, vuoden jokaisena päivänä.
Poliisi kannustaa soittamaan hätänumeroon 112 kiireellisissä hätätilanteissa, kun tarvitaan poliisin, ensihoidon tai pelastuksen apua.
Poliisille voi lähettää kiireettömiä vihjeitä osoitteeseen vihjeet.helsinki@poliisi.fi mahdollisesta huumekaupasta tai muusta rikollisesta sekä katuturvallisuutta vaarantavasta toiminnasta.
NordenBladet — Kyseessä on vuosisuunnitelman mukainen poliisitoiminnan harjoitus.
Harjoituksen vuoksi Kotkan keskustan alueella liikkuu tänään tavallista enemmän poliisin henkilöstöä ja kalustoa.
Komisario Harri Horttanainen Kaakkois-Suomen poliisilaitoksesta kertoo, että harjoittelu on normaali ja tärkeä osa poliisin toimintaa ja sen kehittämistä. ]]>
Kyseessä on vuosisuunnitelman mukainen poliisitoiminnan harjoitus.
Harjoituksen vuoksi Kotkan keskustan alueella liikkuu tänään tavallista enemmän poliisin henkilöstöä ja kalustoa.
Komisario Harri Horttanainen Kaakkois-Suomen poliisilaitoksesta kertoo, että harjoittelu on normaali ja tärkeä osa poliisin toimintaa ja sen kehittämistä.
NordenBladet — Ismo Kumpulainen katosi Riihimäeltä vuonna 2000. Tutkinnassa on tullut esiin seikkoja, joiden perusteella asiassa on syytä epäillä rikosta.
Ismo Kumpulainen katosi helmikuussa 2000 Riihimäeltä osoittesta Kylänraitti 7. Kumpulainen oli palannut Ruotsin rallista ja mennyt illalla kaverinsa kanssa Riihimäellä Kylänraitti 7 -kiinteistöön. Tämän jälkeen Kumpulaisesta ei ole tehty varmoja havaintoja eikä häntä ole löydetty.
Hämeen poliisi on jatkanut tutkintaa Ismo Kumpulaisen katoamisen selvittämiseksi ja tutkinnassa on tullut esiin seikkoja, joiden perusteella asiassa on syytä epäillä rikosta. Poliisi ei usko Ismo Kumpulaisen kadonneen omatoimisesti.
Hämeen poliisi kaipaa edelleen asiaan liittyviä havaintoja ja vihjeitä henkilöiltä, joilla on mahdollisesti tietoa asiasta. Mahdolliset havainnot ja vihjeet pyydetään ilmoittamaan sähköpostitse osoitteeseen pitkakestoinentutkinta.kh.hame@poliisi.fi tai puhelimitse vihjepuhelimeen numeroon 0295 437 746.
Tässä vaiheessa poliisi ei tiedota asiasta enempää.]]>
Ismo Kumpulainen katosi Riihimäeltä vuonna 2000. Tutkinnassa on tullut esiin seikkoja, joiden perusteella asiassa on syytä epäillä rikosta.
Ismo Kumpulainen katosi helmikuussa 2000 Riihimäeltä osoittesta Kylänraitti 7. Kumpulainen oli palannut Ruotsin rallista ja mennyt illalla kaverinsa kanssa Riihimäellä Kylänraitti 7 -kiinteistöön. Tämän jälkeen Kumpulaisesta ei ole tehty varmoja havaintoja eikä häntä ole löydetty.
Hämeen poliisi on jatkanut tutkintaa Ismo Kumpulaisen katoamisen selvittämiseksi ja tutkinnassa on tullut esiin seikkoja, joiden perusteella asiassa on syytä epäillä rikosta. Poliisi ei usko Ismo Kumpulaisen kadonneen omatoimisesti.
Hämeen poliisi kaipaa edelleen asiaan liittyviä havaintoja ja vihjeitä henkilöiltä, joilla on mahdollisesti tietoa asiasta. Mahdolliset havainnot ja vihjeet pyydetään ilmoittamaan sähköpostitse osoitteeseen pitkakestoinentutkinta.kh.hame@poliisi.fi tai puhelimitse vihjepuhelimeen numeroon 0295 437 746.
Tässä vaiheessa poliisi ei tiedota asiasta enempää.
NordenBladet — Erävalvontaviranomaiset valvoivat hirvenmetsästystä lokakuun viikonloppuina Lounais-Suomessa valtakunnallisen valvontateeman mukaisesti. Valvonnassa saatujen havaintojen perusteella metsästäjät huolehtivat turvallisuusasioista pääosin kiitettävästi.
Lounais-Suomen poliisi valvoi metsästystä kattavasti Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa yhteistyössä Länsi-Suomen merivartioston, Metsähallituksen, Suomen riistakeskuksen sekä paikallisten riistanhoitoyhdistysten kanssa. Valvonnan aikana erävalvontaviranomaiset tapasivat yhteensä 385 metsästäjää. Yhtenä viikonloppuna valvontaa painotettiin poliisilaitosalueiden rajaseuduille.
– Valvonnan perusteella Lounais-Suomessa turvallisuusasioista huolehtiminen on hyvällä tasolla ja metsästystä ja ampuma-aseita koskevat lupa-asiat ovat kunnossa. Huomautettavaa kuitenkin löytyi yleisillä tiealueilla toimimisesta ja lupapapereiden jäämisestä kotiin, sanoo komisario Reijo Pennanen Lounais-Suomen poliisilaitokselta.
Valvontaa toteutettiin pääasiassa tapaamalla metsästäjiä kokoontumispaikoillaan. Erävalvontaviranomaiset seurasivat myös aktiivista käytännön metsästystoimintaa metsästystä häiritsemättä.
Ensiapuvalmiudet hyvällä tolalla
Erävalvontaviranomaisten käsityksen mukaan metsästäjien keskuudessa valvonta koettiin positiivisena asiana. Lupa-asioiden tarkistamisen yhteydessä käydyt keskustelut turvallisuusnäkökulmien huomioimisesta koettiin selvästi hyödylliseksi.
Turvallisuusteemaan liittyen valvontapaikoilla käytiin keskusteluja myös ensiapuvalmiuksista. Useista seurueista löytyi ensiaputaitoisia henkilöitä, ja asiaan oli kiinnitetty erityistä huomiota etenkin seurueissa, jotka liikkuvat kaukana avun ulottuvilta. Pitkien etäisyyksien vuoksi avun saapuminen voi kiireellisissä tapauksissa kestää, joten seurueen omien ensiapuvalmiuksien on oltava kunnossa.
– Erään seurueen ensiapulaukku vastasi varusteiltaan ammattilaistason ensihoitolaukkua, ja se sisälsi jopa defibrillaattorin. Ensiapukoulutettuja henkilöitä löytyi monista seurueista. Apua voi erämaa-alueilla tarvita kuka tahansa, joten ensiapuvalmiudet ovatkin erittäin hyödyllisiä, kertoo Mikko Jokinen Suomen riistakeskuksesta.
Yleisellä tiealueella metsästäminen kiellettyä
Poliisi kiinnitti lisäksi valvonnassa erityistä huomiota monien hirvenmetsästysalueiden rajautumisesta tiealueisiin. Käytännön syistä tämä on monesti järkevää, mutta etenkin vilkasliikenteiset valtaväylät tuovat omat turvallisuushaasteensa metsästysjärjestelyihin.
– On aina muistettava, että yleisellä tiealueella metsästäminen on kielletty ja ampuminen on rangaistava teko. Aseen käsittelyyn ja kantamiseen yleisillä tiealueilla on tarpeen kiinnittää huomiota. Hyvä tapa kantaa ase passipaikalle on pitää se lataamattomana suojuksessa, ohjeistaa Pennanen.]]>
Erävalvontaviranomaiset valvoivat hirvenmetsästystä lokakuun viikonloppuina Lounais-Suomessa valtakunnallisen valvontateeman mukaisesti. Valvonnassa saatujen havaintojen perusteella metsästäjät huolehtivat turvallisuusasioista pääosin kiitettävästi.
Lounais-Suomen poliisi valvoi metsästystä kattavasti Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa yhteistyössä Länsi-Suomen merivartioston, Metsähallituksen, Suomen riistakeskuksen sekä paikallisten riistanhoitoyhdistysten kanssa. Valvonnan aikana erävalvontaviranomaiset tapasivat yhteensä 385 metsästäjää. Yhtenä viikonloppuna valvontaa painotettiin poliisilaitosalueiden rajaseuduille.
– Valvonnan perusteella Lounais-Suomessa turvallisuusasioista huolehtiminen on hyvällä tasolla ja metsästystä ja ampuma-aseita koskevat lupa-asiat ovat kunnossa. Huomautettavaa kuitenkin löytyi yleisillä tiealueilla toimimisesta ja lupapapereiden jäämisestä kotiin, sanoo komisario Reijo Pennanen Lounais-Suomen poliisilaitokselta.
Valvontaa toteutettiin pääasiassa tapaamalla metsästäjiä kokoontumispaikoillaan. Erävalvontaviranomaiset seurasivat myös aktiivista käytännön metsästystoimintaa metsästystä häiritsemättä.
Ensiapuvalmiudet hyvällä tolalla
Erävalvontaviranomaisten käsityksen mukaan metsästäjien keskuudessa valvonta koettiin positiivisena asiana. Lupa-asioiden tarkistamisen yhteydessä käydyt keskustelut turvallisuusnäkökulmien huomioimisesta koettiin selvästi hyödylliseksi.
Turvallisuusteemaan liittyen valvontapaikoilla käytiin keskusteluja myös ensiapuvalmiuksista. Useista seurueista löytyi ensiaputaitoisia henkilöitä, ja asiaan oli kiinnitetty erityistä huomiota etenkin seurueissa, jotka liikkuvat kaukana avun ulottuvilta. Pitkien etäisyyksien vuoksi avun saapuminen voi kiireellisissä tapauksissa kestää, joten seurueen omien ensiapuvalmiuksien on oltava kunnossa.
– Erään seurueen ensiapulaukku vastasi varusteiltaan ammattilaistason ensihoitolaukkua, ja se sisälsi jopa defibrillaattorin. Ensiapukoulutettuja henkilöitä löytyi monista seurueista. Apua voi erämaa-alueilla tarvita kuka tahansa, joten ensiapuvalmiudet ovatkin erittäin hyödyllisiä, kertoo Mikko Jokinen Suomen riistakeskuksesta.
Yleisellä tiealueella metsästäminen kiellettyä
Poliisi kiinnitti lisäksi valvonnassa erityistä huomiota monien hirvenmetsästysalueiden rajautumisesta tiealueisiin. Käytännön syistä tämä on monesti järkevää, mutta etenkin vilkasliikenteiset valtaväylät tuovat omat turvallisuushaasteensa metsästysjärjestelyihin.
– On aina muistettava, että yleisellä tiealueella metsästäminen on kielletty ja ampuminen on rangaistava teko. Aseen käsittelyyn ja kantamiseen yleisillä tiealueilla on tarpeen kiinnittää huomiota. Hyvä tapa kantaa ase passipaikalle on pitää se lataamattomana suojuksessa, ohjeistaa Pennanen.
Poliisi on käynnistänyt esitutkinnan keskiviikkona 6. marraskuuta 2024 Kotkan keskuskoulussa tapahtuneesta välikohtauksesta. Kukaan ei saanut fyysisiä vammoja tilanteessa.
Rikoskomisario Iida Rokka Kaakkois-Suomen poliisilaitoksesta kertoo, että yksi alaikäinen henkilö on epäiltynä rikolliseen tekoon. Tutkintanimikkeenä on törkeän pahoinpitelyn yritys. Rokka toimii tapauksen tutkinnanjohtajana.
-Esitutkinta on vielä alussa, mutta meillä on jo varsin hyvä käsitys siitä, mitä on tapahtunut. Tutkinta jatkuu asianosaisten kuulemisella seuraavien päivien aikana, Rokka sanoo.
Kouluun uskaltaa tulla jatkossakin
Poliisilla oli keskiviikkona 6. marraskuuta usean partion tehtävä Kotkan keskuskoulussa. Hätäkeskukseen tulleen ilmoituksen mukaan yksi henkilö oli pyrkinyt lyömään muita ihmisiä teräaseella koulussa.
-Meidän tämänhetkisten tietojemme mukaan tilanne kesti hyvin lyhyen aikaa ja henkilö luopui itse teräaseesta, Rokka kertoo. Poliisi tavoitti epäillyn nopeasti koulun tiloista ja häntä on alustavasti puhutettu.
Rokka toteaa, että on luonnollista, että välikohtaus järkyttää koululaisia ja vanhempia. Kouluun voi Rokan mukaan tulla jatkossakin turvallisin mielin.
-Tapaus puhuttaa varmasti koululaisia ja saattaa herättää paljon kysymyksiä. Muistutan kaikkia siitä, että vaikka huhuja tapahtuneesta saattaa kulkea, sellaisia ei ole syytä levittää. Me tutkimme nyt, mitä on tapahtunut ja kerromme asiasta lisää, kun tutkinta etenee. ]]>
Epäiltynä on alaikäinen henkilö.
Poliisi on käynnistänyt esitutkinnan keskiviikkona 6. marraskuuta 2024 Kotkan keskuskoulussa tapahtuneesta välikohtauksesta. Kukaan ei saanut fyysisiä vammoja tilanteessa.
Rikoskomisario Iida Rokka Kaakkois-Suomen poliisilaitoksesta kertoo, että yksi alaikäinen henkilö on epäiltynä rikolliseen tekoon. Tutkintanimikkeenä on törkeän pahoinpitelyn yritys. Rokka toimii tapauksen tutkinnanjohtajana.
–Esitutkinta on vielä alussa, mutta meillä on jo varsin hyvä käsitys siitä, mitä on tapahtunut. Tutkinta jatkuu asianosaisten kuulemisella seuraavien päivien aikana, Rokka sanoo.
Kouluun uskaltaa tulla jatkossakin
Poliisilla oli keskiviikkona 6. marraskuuta usean partion tehtävä Kotkan keskuskoulussa. Hätäkeskukseen tulleen ilmoituksen mukaan yksi henkilö oli pyrkinyt lyömään muita ihmisiä teräaseella koulussa.
–Meidän tämänhetkisten tietojemme mukaan tilanne kesti hyvin lyhyen aikaa ja henkilö luopui itse teräaseesta, Rokka kertoo. Poliisi tavoitti epäillyn nopeasti koulun tiloista ja häntä on alustavasti puhutettu.
Rokka toteaa, että on luonnollista, että välikohtaus järkyttää koululaisia ja vanhempia. Kouluun voi Rokan mukaan tulla jatkossakin turvallisin mielin.
–Tapaus puhuttaa varmasti koululaisia ja saattaa herättää paljon kysymyksiä. Muistutan kaikkia siitä, että vaikka huhuja tapahtuneesta saattaa kulkea, sellaisia ei ole syytä levittää. Me tutkimme nyt, mitä on tapahtunut ja kerromme asiasta lisää, kun tutkinta etenee.
NordenBladet — Hätäkeskukseen noin kello 10:15 tulleen ilmoituksen mukaan Kannelmäen peruskoululla oli havaittu henkilö, jonka hallussa oli ase.
Poliisilla oli torstaina 7.11. hieman kello 10 jälkeen tehtävä Kannelmäen peruskoululla. Hätäkeskukseen tulleen ilmoituksen mukaan koulun tiloissa oli havaittu henkilö, jonka hallussa oli ase. Paikalle lähdettiin ilmoituksen mukaisen tehtävän vaatimilla resursseilla.
Nopeasti tapahtumapaikalle saapumisen jälkeen poliisi tavoitti hätäkeskukseen soittaneen alle 15-vuotiaan. Häntä puhuttaessa paljastui, että kyseessä oli pilapuhelu.
Poliisi kirjaa tapauksesta rikosilmoituksen perättömästä vaarailmoituksesta, ja tapauksen selvittelyä jatketaan poliisin, koulun, sosiaaliviranomaisten sekä huoltajien toimesta.
Poliisi keskustelee koululla perättömien vaarailmoitusten aiheuttamista seuraamuksista oppilaiden kanssa. Poliisi ottaa tämän tapaiset ilmoitukset aina vakavasti, ja ne sitovat merkittävästi viranomaisten resursseja. Erilaiset uhkaukset ja perättömät vaarailmoitukset voivat johtaa vaaratilanteisiin, minkä lisäksi ne saattavat aiheuttavat huolta ja pelkoa oppilaissa sekä henkilökunnassa. Poliisin nopean reagoinnin kautta pyritään aina rauhoittamaan tilanne ja palauttamaan koulun arki mahdollisimman normaaliksi.
Kannelmäen peruskoulu on ollut yhteydessä oppilaiden huoltajiin tapaukseen liittyen.]]>
Hätäkeskukseen noin kello 10:15 tulleen ilmoituksen mukaan Kannelmäen peruskoululla oli havaittu henkilö, jonka hallussa oli ase.
Poliisilla oli torstaina 7.11. hieman kello 10 jälkeen tehtävä Kannelmäen peruskoululla. Hätäkeskukseen tulleen ilmoituksen mukaan koulun tiloissa oli havaittu henkilö, jonka hallussa oli ase. Paikalle lähdettiin ilmoituksen mukaisen tehtävän vaatimilla resursseilla.
Nopeasti tapahtumapaikalle saapumisen jälkeen poliisi tavoitti hätäkeskukseen soittaneen alle 15-vuotiaan. Häntä puhuttaessa paljastui, että kyseessä oli pilapuhelu.
Poliisi kirjaa tapauksesta rikosilmoituksen perättömästä vaarailmoituksesta, ja tapauksen selvittelyä jatketaan poliisin, koulun, sosiaaliviranomaisten sekä huoltajien toimesta.
Poliisi keskustelee koululla perättömien vaarailmoitusten aiheuttamista seuraamuksista oppilaiden kanssa. Poliisi ottaa tämän tapaiset ilmoitukset aina vakavasti, ja ne sitovat merkittävästi viranomaisten resursseja. Erilaiset uhkaukset ja perättömät vaarailmoitukset voivat johtaa vaaratilanteisiin, minkä lisäksi ne saattavat aiheuttavat huolta ja pelkoa oppilaissa sekä henkilökunnassa. Poliisin nopean reagoinnin kautta pyritään aina rauhoittamaan tilanne ja palauttamaan koulun arki mahdollisimman normaaliksi.
Kannelmäen peruskoulu on ollut yhteydessä oppilaiden huoltajiin tapaukseen liittyen.
NordenBladet — Hämeessä tavattiin vuorokauden aikana useita päihtyneitä kuljettajia, joista yhden autosta löytyi myös ampuma-ase ja patruunoita. Lahdessa myymälävarkaan hallusta löytyi luvaton kaasusumutin. Lahdessa mopoa kuljettanut nuori loukkaantui peräänajo-onnettomuudessa.
LAHTI
Jalkarannantiellä sattui keskiviikkona iltapäivällä mopon ja henkilöauton välinen liikenneonnettomuus, jossa mopoa kuljettanut nuori mies loukkaantui. Alustavien tietojen mukaan henkilöauton kuljettaja ei ollut ajoissa havainnut vasemmalle kääntymässä ollutta mopoa, vaan oli törmännyt tämän perään. Henkilöauton kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Mopon kuljettaja sai törmäyksessä ensihoitoa vaativia vammoja.
Hätäkeskukseen tuli ilmoitus keskiviikkoiltana Lahden keskustassa epävarmasti etenevästä henkilöautosta. Poliisipartio tavoitti auton Ankkurin alueelta ja auton kuljettajaksi ilmeni noin 30-vuotias ajokiellossa oleva nainen. Naiselle suoritettu puhalluskoe näytti nollaa, mutta hänelle tehty huumausainepikatesti osoittautui positiiviseksi. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Poliisi sai torstaina aamuyöllä tehtävän Launeella sijaitsevaan markettiin, jossa oli otettu kiinni myymälävarkaudesta epäilty mies. Hieman alle 30-vuotias mies oli anastanut kaupasta erilaisia tuotteita noin 40 euron arvosta ja lisäksi hänen hallustaan löytyi turvallisuustarkastuksen yhteydessä luvaton kaasusumutin. Miehelle kirjattiin sakko näpistyksestä ja lievästä ampuma-aserikoksesta.
HÄMEENLINNA
Liikenteenvalvontaa suorittanut poliisipartio pysäytti keskiviikkona Turun Valtatiellä hieman alle 30-vuotiaan miehen kuljettaman henkilöauton. Miehelle suoritettu puhalluskoe oli kunnossa, mutta päihtyneeltä vaikuttaneelle miehelle päätettiin tehdä huumausainepikatesti. Huumausainepikatesti osoittautui positiiviseksi, minkä vuoksi mies toimitettiin verikokeeseen. Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.
Poliisi sai varhain torstaiaamuna ilmoituksen Katumalla tapahtuneesta ulosajosta. Hieman yli 30-vuotiaan miehen epäillään menettäneen ajoneuvon hallinnan ja törmänneen valaisinpylvääseen. Mies puhalsi alkometriin nollatuloksen, mutta huumausainepikatestin tulos oli positiivinen. Miehen hallusta löytyi lisäksi vähäinen määrä huumausaineeksi epäiltyä ainetta. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Mies käytettiin verikokeessa ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Törmäyksestä ei aiheutunut henkilövahinkoja.
RIIHIMÄKI
Poliisipartio pysäytti keskiviikkona iltapäivällä Lopentiellä pakettiauton, jonka kuljettajaksi osoittautui hieman yli 30-vuotias ajo-oikeudeton mies. Auton kuljettajalle suoritettu puhalluskoe oli kunnossa, mutta hänelle tehty huumausainepikatesti oli positiivinen. Autoa kuljettanutta miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Autosta löytyi etsinnän yhteydessä ampuma-ase ja autossa olleelta matkustajalta ampuma-aseen patruunoita. Matkustajana olleen hieman yli 40-vuotiaan miehen epäillään syyllistyneen ampuma-aserikokseen.]]>
Hämeessä tavattiin vuorokauden aikana useita päihtyneitä kuljettajia, joista yhden autosta löytyi myös ampuma-ase ja patruunoita. Lahdessa myymälävarkaan hallusta löytyi luvaton kaasusumutin. Lahdessa mopoa kuljettanut nuori loukkaantui peräänajo-onnettomuudessa.
LAHTI
Jalkarannantiellä sattui keskiviikkona iltapäivällä mopon ja henkilöauton välinen liikenneonnettomuus, jossa mopoa kuljettanut nuori mies loukkaantui. Alustavien tietojen mukaan henkilöauton kuljettaja ei ollut ajoissa havainnut vasemmalle kääntymässä ollutta mopoa, vaan oli törmännyt tämän perään. Henkilöauton kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Mopon kuljettaja sai törmäyksessä ensihoitoa vaativia vammoja.
Hätäkeskukseen tuli ilmoitus keskiviikkoiltana Lahden keskustassa epävarmasti etenevästä henkilöautosta. Poliisipartio tavoitti auton Ankkurin alueelta ja auton kuljettajaksi ilmeni noin 30-vuotias ajokiellossa oleva nainen. Naiselle suoritettu puhalluskoe näytti nollaa, mutta hänelle tehty huumausainepikatesti osoittautui positiiviseksi. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Poliisi sai torstaina aamuyöllä tehtävän Launeella sijaitsevaan markettiin, jossa oli otettu kiinni myymälävarkaudesta epäilty mies. Hieman alle 30-vuotias mies oli anastanut kaupasta erilaisia tuotteita noin 40 euron arvosta ja lisäksi hänen hallustaan löytyi turvallisuustarkastuksen yhteydessä luvaton kaasusumutin. Miehelle kirjattiin sakko näpistyksestä ja lievästä ampuma-aserikoksesta.
HÄMEENLINNA
Liikenteenvalvontaa suorittanut poliisipartio pysäytti keskiviikkona Turun Valtatiellä hieman alle 30-vuotiaan miehen kuljettaman henkilöauton. Miehelle suoritettu puhalluskoe oli kunnossa, mutta päihtyneeltä vaikuttaneelle miehelle päätettiin tehdä huumausainepikatesti. Huumausainepikatesti osoittautui positiiviseksi, minkä vuoksi mies toimitettiin verikokeeseen. Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.
Poliisi sai varhain torstaiaamuna ilmoituksen Katumalla tapahtuneesta ulosajosta. Hieman yli 30-vuotiaan miehen epäillään menettäneen ajoneuvon hallinnan ja törmänneen valaisinpylvääseen. Mies puhalsi alkometriin nollatuloksen, mutta huumausainepikatestin tulos oli positiivinen. Miehen hallusta löytyi lisäksi vähäinen määrä huumausaineeksi epäiltyä ainetta. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Mies käytettiin verikokeessa ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Törmäyksestä ei aiheutunut henkilövahinkoja.
RIIHIMÄKI
Poliisipartio pysäytti keskiviikkona iltapäivällä Lopentiellä pakettiauton, jonka kuljettajaksi osoittautui hieman yli 30-vuotias ajo-oikeudeton mies. Auton kuljettajalle suoritettu puhalluskoe oli kunnossa, mutta hänelle tehty huumausainepikatesti oli positiivinen. Autoa kuljettanutta miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Autosta löytyi etsinnän yhteydessä ampuma-ase ja autossa olleelta matkustajalta ampuma-aseen patruunoita. Matkustajana olleen hieman yli 40-vuotiaan miehen epäillään syyllistyneen ampuma-aserikokseen.