torstai, 13 marraskuun, 2025

Helena-Reet Ennet

Helena-Reet Ennet
20982 VIESTIT 0 KOMMENTIT

Törkeitä rattijuopumuksia yms. Hämeessä

NordenBladet — Hämeen poliisilaitoksen alueella on kulunut vuorokausi ollut poliisille tehtävien osalta varsin tavanomainen. Tehtäviä kertyi kaikkiaan 253 kappaletta koko poliisilaitoksen alueelta. Poliisia työllistivät mm. useat rattijuopumukset. Päihtymyksen tai muun häiriökäyttäytymisen vuoksi poliisi suojissa kävi huilaamassa kahdeksan henkilöä.LAHTIPerjantaina iltapäivällä kello 15.45 aikaan poliisipartio pysäytti Loviisankadulla henkilöauton tarkistaakseen kuljettajan ajokunnon. Autoa kuljettanut 2000-luvulla syntynyt mies alkometriin nolla tuloksen, mutta huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen. Kuljettaja myönsikin partiolle käyttäneensä huumausaineita. Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, sillä voimassa olevaa ajo-oikeuttakaan ei miehellä ollut.Lauantain puolella kello 00.49 aikaan poliisi sai ilmoituksen henkilöauton ja rekan välisestä peräänajosta VT4:llä Renkomäen kohdilla. Ilmoituksen mukaan henkilöauto oli törmännyt raskaan ajoneuvoyhdistelmän perään. Henkilöauton kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Henkilöauton kyydissä oli kuljettajan lisäksi kaksi henkilöä, jotka kaikki käytettiin sairaalassa tarkastettavana.ORIMATTILAPerjantai-iltana kello 22.20 aikaan poliisipartio pysäytti Erkontiellä pitkin ajoradan lumipenkkoja ajelevan henkilöauton tarkistaakseen kuljettajan ajokunnon. Autoa kuljettanutta miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.FORSSALauantaina aamuyöstä kello 03.40 aikaa poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen henkilöauton ulosajosta Siurilankadun ja Finlaysonintien risteyksessä. Paikalle lähtenyt poliisipartio tavoitti ulosajopaikalta poistuneen mies kolmikon Yhtiönkadulta. Kolmikko oli varsin haluton selvittämään partiolle tapahtunutta ulosajoa, joten kaikkia kuljettiin Hämeenlinnan poliisiasemalle asioiden selvittämiseksi. Tapausta tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena kahden henkilön osalta ja rattijuopumuksena yhden henkilön osalta, koska kuljettajasta ei ollut varmuutta. 

Hämeen poliisilaitoksen alueella on kulunut vuorokausi ollut poliisille tehtävien osalta varsin tavanomainen. Tehtäviä kertyi kaikkiaan 253 kappaletta koko poliisilaitoksen alueelta. Poliisia työllistivät mm. useat rattijuopumukset. Päihtymyksen tai muun häiriökäyttäytymisen vuoksi poliisi suojissa kävi huilaamassa kahdeksan henkilöä.

LAHTI
Perjantaina iltapäivällä kello 15.45 aikaan poliisipartio pysäytti Loviisankadulla henkilöauton tarkistaakseen kuljettajan ajokunnon. Autoa kuljettanut 2000-luvulla syntynyt mies alkometriin nolla tuloksen, mutta huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen. Kuljettaja myönsikin partiolle käyttäneensä huumausaineita. Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, sillä voimassa olevaa ajo-oikeuttakaan ei miehellä ollut.
Lauantain puolella kello 00.49 aikaan poliisi sai ilmoituksen henkilöauton ja rekan välisestä peräänajosta VT4:llä Renkomäen kohdilla. Ilmoituksen mukaan henkilöauto oli törmännyt raskaan ajoneuvoyhdistelmän perään. Henkilöauton kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Henkilöauton kyydissä oli kuljettajan lisäksi kaksi henkilöä, jotka kaikki käytettiin sairaalassa tarkastettavana.
ORIMATTILA
Perjantai-iltana kello 22.20 aikaan poliisipartio pysäytti Erkontiellä pitkin ajoradan lumipenkkoja ajelevan henkilöauton tarkistaakseen kuljettajan ajokunnon. Autoa kuljettanutta miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.
FORSSA
Lauantaina aamuyöstä kello 03.40 aikaa poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen henkilöauton ulosajosta Siurilankadun ja Finlaysonintien risteyksessä. Paikalle lähtenyt poliisipartio tavoitti ulosajopaikalta poistuneen mies kolmikon Yhtiönkadulta. Kolmikko oli varsin haluton selvittämään partiolle tapahtunutta ulosajoa, joten kaikkia kuljettiin Hämeenlinnan poliisiasemalle asioiden selvittämiseksi. Tapausta tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena kahden henkilön osalta ja rattijuopumuksena yhden henkilön osalta, koska kuljettajasta ei ollut varmuutta.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Vakava liikenneonnettomuus Petäjävedellä – onnettomuudessa menehtyi alle 18-vuotias nuori

NordenBladet — Petäjävedellä Kukkarontiellä tapahtui vakava liikenneonnettomuus perjantaina 29.12.2023 noin kello 19.30. Onnettomuudessa menehtyi toisen osallisena olleen henkilöauton matkustaja. Kaksi muuta henkilöä loukkaantuivat.Kyseessä oli kahden henkilöauton välinen nokkakolari, joka tapahtui ohitustilanteessa. Ohittamaan lähtenyt henkilöauto törmäsi vastaantulevien kaistalla toiseen henkilöautoon ja tämän seurauksena ajautui ojaan ja syttyi palamaan.

Petäjävedellä Kukkarontiellä tapahtui vakava liikenneonnettomuus perjantaina 29.12.2023 noin kello 19.30. Onnettomuudessa menehtyi toisen osallisena olleen henkilöauton matkustaja. Kaksi muuta henkilöä loukkaantuivat.

Kyseessä oli kahden henkilöauton välinen nokkakolari, joka tapahtui ohitustilanteessa. Ohittamaan lähtenyt henkilöauto törmäsi vastaantulevien kaistalla toiseen henkilöautoon ja tämän seurauksena ajautui ojaan ja syttyi palamaan.

Onnettomuudessa kuoli alle 18-vuotias matkustaja, joka oli ohittamaan lähteneen henkilöauton kyydissä. Lisäksi onnettomuudessa loukkaantuivat kyseisen henkilöauton kuljettaja sekä toisen osallisena olleen henkilöauton matkustaja.

Liikenne on onnettomuuspaikalla vielä hetkellisesti poikki. Poliisi selvittää onnettomuutta eikä tässä vaiheessa tiedota asiasta enempää. 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Aikuinen, varoita lasta uuden vuoden yllytyksistä

NordenBladet — Vuoden vaihteen aikaan Länsi-Uudenmaan poliisille tulee ajoittain ilmoituksia tapauksista, joissa näyttämisen halu on ajanut nuoria vahingollisiin tekoihin. Itse tehdyt pommit ja huolimaton ilotulitteiden käsittely ovat riski kaikille lähellä oleville.Uuden vuoden juhlintaan liittyy joillakin illanviettäjillä ilotulitteet ja muu arjesta poikkeava juhlinta. Joskus etenkin nuorten keskuudessa käy myös niin, että sinänsä harmiton hauskanpito muuttuukin yllytykseksi erilaisiin uhkarohkeisiin kokeiluihin.Länsi-Uudenmaan poliisille tulee toisinaan vuoden vaihteessa vastaan tilanteita, joissa lapsi tai nuori on käsitellyt ilotulitteita tai kemiallisia aineita varomattomasti. Lisäksi poliisi törmää toistuvasti nuorten itse tekemiin räjähteisiin, muun muassa pullopommeihin, jotka ovat voivat olla vaarallisia niin käyttäjille itselleen kuin täysin sivullisille henkilöille. Räjähteet voivat muistuttaa esimerkiksi tavallisia virvoitusjuomapulloja, mutta niiden sisällä onkin syövyttävää ainetta tai muuta henkeä ja terveyttä vaarantavia aineita.Siksi aikuisten on hyvä käydä keskustelu lasten ja nuorten kanssa etukäteen. Kavereiden yllytys, näyttämisenhalu tai jännityksen hakeminen eivät koskaan ole hyviä perusteita sille, että vaarantaa oman ja muiden turvallisuuden.Aikuinen, muistuta läheistä lasta tai nuorta siitä, että yhden hetken hupi voi johtaa kauaskantoisiin seuraamuksiin. Epämääräisiä räjähteitä ei siis tule käyttää tai tuntemattomia nesteitä juoda. Alkoholi ja muut päihteet eivät myöskään kuulu alaikäisten käsiin. 

Vuoden vaihteen aikaan Länsi-Uudenmaan poliisille tulee ajoittain ilmoituksia tapauksista, joissa näyttämisen halu on ajanut nuoria vahingollisiin tekoihin. Itse tehdyt pommit ja huolimaton ilotulitteiden käsittely ovat riski kaikille lähellä oleville.

Uuden vuoden juhlintaan liittyy joillakin illanviettäjillä ilotulitteet ja muu arjesta poikkeava juhlinta. Joskus etenkin nuorten keskuudessa käy myös niin, että sinänsä harmiton hauskanpito muuttuukin yllytykseksi erilaisiin uhkarohkeisiin kokeiluihin.

Länsi-Uudenmaan poliisille tulee toisinaan vuoden vaihteessa vastaan tilanteita, joissa lapsi tai nuori on käsitellyt ilotulitteita tai kemiallisia aineita varomattomasti. Lisäksi poliisi törmää toistuvasti nuorten itse tekemiin räjähteisiin, muun muassa pullopommeihin, jotka ovat voivat olla vaarallisia niin käyttäjille itselleen kuin täysin sivullisille henkilöille. Räjähteet voivat muistuttaa esimerkiksi tavallisia virvoitusjuomapulloja, mutta niiden sisällä onkin syövyttävää ainetta tai muuta henkeä ja terveyttä vaarantavia aineita.

Siksi aikuisten on hyvä käydä keskustelu lasten ja nuorten kanssa etukäteen. Kavereiden yllytys, näyttämisenhalu tai jännityksen hakeminen eivät koskaan ole hyviä perusteita sille, että vaarantaa oman ja muiden turvallisuuden.

Aikuinen, muistuta läheistä lasta tai nuorta siitä, että yhden hetken hupi voi johtaa kauaskantoisiin seuraamuksiin. Epämääräisiä räjähteitä ei siis tule käyttää tai tuntemattomia nesteitä juoda. Alkoholi ja muut päihteet eivät myöskään kuulu alaikäisten käsiin.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisilta muistutus: lainvastaiseen ilotulitteiden käyttöön puututaan

NordenBladet — Vuodenvaihteessa Lounais-Suomen poliisi valvoo tehostetusti erityisesti ilotulitteiden käyttöä. Väärinkäyttöön, kaikenlaiseen häiriökäyttäytymiseen sekä erityisesti nuorten päihteidenkäyttöön puututaan matalalla kynnyksellä.Ilotulitteiden käyttö on sallittua ilman erillistä ilmoitusta uudenvuodeniltana ja -yönä kello 18 ja 02 välisenä aikana. Lisäksi sekä Satakunnassa että Varsinais-Suomessa on erillisiä rajoitusalueita, joilla kielletään ilotulitteiden käyttö. Poliisi muistuttaa, että muuna aikana rakettien käyttö ilman erillistä ilmoitusta on lainvastaista. – Tällöin asialla ovat useimmiten alaikäiset. Jo pelkästään se, että alle 18-vuotiaat käsittelevät ilotulitteita, täyttää rikoksen tunnusmerkistön, muistuttaa ylikomisario Marja Kiiski Lounais-Suomen poliisilaitokselta. Ilotulitteiden varomattomasta käsittelystä, räjähdesäännösten rikkomisesta tai järjestysrikkomuksesta seuraa aina sakkorangaistus. Tällöin poliisi lisäksi takavarikoi ilotulitteet, kuten myös aina silloin, kun niitä havaitaan alaikäisten hallusta.”Puuttumiskynnys on matala”Kiiski painottaa asiassa erityisesti huoltajien vastuuta: ilotulitteita ja päihteitä ei saa luovuttaa alaikäiselle.– Ilotulitteiden ohella alaikäisen uudenvuodenviettoon ei tule myöskään kuulua päihteitä. Poliisi noudattaa valvonnassaan tarkoin sekä järjestyslain että alkoholilain säännöksiä ja erityisesti nuorten osalta puuttumiskynnys on erittäin matala, Kiiski sanoo.Poliisi ilmoittaa jokaisesta havaitusta alaikäisen päihteidenkäyttötapauksesta aina sekä huoltajalle että lastensuojeluviranomaiselle.Ilotulitekontit tärkeää suojataLisäksi poliisi kehottaa aiempien vuosien tapaan rakettimyyjiä kiinnittämään erityistä huomiota ja huolellisuutta ilotulitteiden varastointiin. Lounais-Suomen poliisin tietoon on tänäkin vuonna tullut jo yksi tapaus varastokonttiin kohdistuneesta murrosta. Eurassa keskiviikkona alkuyöstä tapahtuneen konttimurron yhteydessä varkaiden matkaan lähti tuhansien eurojen arvoisia ilotulitteita. Poliisi muistuttaa, että vastaavien rikosten ennaltaestämiseksi on tärkeää huolehtia ilotulitevaraston suojauksesta. Suojautumistapoja ovat kunnollinen lukitus, henkilövartiointi sekä kameravalvonta. 

Vuodenvaihteessa Lounais-Suomen poliisi valvoo tehostetusti erityisesti ilotulitteiden käyttöä. Väärinkäyttöön, kaikenlaiseen häiriökäyttäytymiseen sekä erityisesti nuorten päihteidenkäyttöön puututaan matalalla kynnyksellä.

Ilotulitteiden käyttö on sallittua ilman erillistä ilmoitusta uudenvuodeniltana ja -yönä kello 18 ja 02 välisenä aikana. Lisäksi sekä Satakunnassa että Varsinais-Suomessa on erillisiä rajoitusalueita, joilla kielletään ilotulitteiden käyttö. 

Poliisi muistuttaa, että muuna aikana rakettien käyttö ilman erillistä ilmoitusta on lainvastaista. 

– Tällöin asialla ovat useimmiten alaikäiset. Jo pelkästään se, että alle 18-vuotiaat käsittelevät ilotulitteita, täyttää rikoksen tunnusmerkistön, muistuttaa ylikomisario Marja Kiiski Lounais-Suomen poliisilaitokselta. 

Ilotulitteiden varomattomasta käsittelystä, räjähdesäännösten rikkomisesta tai järjestysrikkomuksesta seuraa aina sakkorangaistus. Tällöin poliisi lisäksi takavarikoi ilotulitteet, kuten myös aina silloin, kun niitä havaitaan alaikäisten hallusta.

”Puuttumiskynnys on matala”

Kiiski painottaa asiassa erityisesti huoltajien vastuuta: ilotulitteita ja päihteitä ei saa luovuttaa alaikäiselle.

– Ilotulitteiden ohella alaikäisen uudenvuodenviettoon ei tule myöskään kuulua päihteitä. Poliisi noudattaa valvonnassaan tarkoin sekä järjestyslain että alkoholilain säännöksiä ja erityisesti nuorten osalta puuttumiskynnys on erittäin matala, Kiiski sanoo.

Poliisi ilmoittaa jokaisesta havaitusta alaikäisen päihteidenkäyttötapauksesta aina sekä huoltajalle että lastensuojeluviranomaiselle.

Ilotulitekontit tärkeää suojata

Lisäksi poliisi kehottaa aiempien vuosien tapaan rakettimyyjiä kiinnittämään erityistä huomiota ja huolellisuutta ilotulitteiden varastointiin. 

Lounais-Suomen poliisin tietoon on tänäkin vuonna tullut jo yksi tapaus varastokonttiin kohdistuneesta murrosta. Eurassa keskiviikkona alkuyöstä tapahtuneen konttimurron yhteydessä varkaiden matkaan lähti tuhansien eurojen arvoisia ilotulitteita. 

Poliisi muistuttaa, että vastaavien rikosten ennaltaestämiseksi on tärkeää huolehtia ilotulitevaraston suojauksesta. Suojautumistapoja ovat kunnollinen lukitus, henkilövartiointi sekä kameravalvonta.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Epäilty törkeä rattijuopumus Kontiolahdella 28.12.2023

NordenBladet — Miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen Kontiolahdella 28.12.2023 noin kello 9 aikaan aamullaHätäkeskukseen ilmoitettiin Kontiolahdella lumipenkkaan ajautuneesta henkilöautosta 28.12.2023 noin kello 9 aikaan aamulla. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.

Miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen Kontiolahdella 28.12.2023 noin kello 9 aikaan aamulla

Hätäkeskukseen ilmoitettiin Kontiolahdella lumipenkkaan ajautuneesta henkilöautosta 28.12.2023 noin kello 9 aikaan aamulla. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Varkaat veivät pankkiautomaatin pyöräkuormaajan avulla Hämeenlinnassa

NordenBladet — Poliisi pyytää havaintoja perjantaina yöllä tehdystä käteisautomaatin anastuksesta Hämeenlinnan Lammilla.Perjantaina 29.12.2023 kello yhden ja kolmen välillä yöllä Lammin keskustassa Hämeenlinnassa anastettiin K-marketin seinästä käteisautomaatti. Varkaat käyttivät murtautumisessa ja automaatin anastamisessa välineenä Lammilta aiemmin anastettua isokokoista pyöräkuormaajaa. Poliisi epäilee, että tapahtumaan liittyy lisäksi punainen farmarimallinen henkilöauto, johon oli kytkettynä Lammilta myös anastettu traileri-perävaunu. Trailerin peräosassa on pystyyn nostetut rampit. Traileri on myös mahdollisesti ollut kytkettynä johonkin muuhun autoon illan tai yön aikana. Kaikki anastukseen liittyvät havainnot ja vihjeet pyydetään lähettämään Hämeen poliisilaitoksen vihjepostiin vihjeet.hame@poliisi.fi. 

Poliisi pyytää havaintoja perjantaina yöllä tehdystä käteisautomaatin anastuksesta Hämeenlinnan Lammilla.

Perjantaina 29.12.2023 kello yhden ja kolmen välillä yöllä Lammin keskustassa Hämeenlinnassa anastettiin K-marketin seinästä käteisautomaatti. Varkaat käyttivät murtautumisessa ja automaatin anastamisessa välineenä Lammilta aiemmin anastettua isokokoista pyöräkuormaajaa. Poliisi epäilee, että tapahtumaan liittyy lisäksi punainen farmarimallinen henkilöauto, johon oli kytkettynä Lammilta myös anastettu traileri-perävaunu. Trailerin peräosassa on pystyyn nostetut rampit. Traileri on myös mahdollisesti ollut kytkettynä johonkin muuhun autoon illan tai yön aikana. 

Kaikki anastukseen liittyvät havainnot ja vihjeet pyydetään lähettämään Hämeen poliisilaitoksen vihjepostiin vihjeet.hame@poliisi.fi. 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi selvitti Salossa aseiden valmistukseen liittyvän rikoskokonaisuuden

NordenBladet — Lounais-Suomen poliisi on saamassa valmiiksi esitutkinnan rikoskokonaisuudessa, jossa deaktivoituja ampuma-aseita muutettiin toimintakuntoisiksi ampuma-aseiksi.Maaliskuun 2023 alussa poliisi suoritti etsinnän Salossa sijaitsevaan ajoneuvo-alalla toimivaan yritykseen, josta takavarikoitiin 21 luvanvaraista ampuma-asetta. Lisäksi yrityksestä takavarikoitiin luvanvaraisia ampuma-aseen osia, patruunoita ja lupavapaita ampuma-aseita sekä deaktivoituja ampuma-aseita.

Lounais-Suomen poliisi on saamassa valmiiksi esitutkinnan rikoskokonaisuudessa, jossa deaktivoituja ampuma-aseita muutettiin toimintakuntoisiksi ampuma-aseiksi.

Maaliskuun 2023 alussa poliisi suoritti etsinnän Salossa sijaitsevaan ajoneuvo-alalla toimivaan yritykseen, josta takavarikoitiin 21 luvanvaraista ampuma-asetta. Lisäksi yrityksestä takavarikoitiin luvanvaraisia ampuma-aseen osia, patruunoita ja lupavapaita ampuma-aseita sekä deaktivoituja ampuma-aseita.

Valtaosa takavarikoiduista aseista oli kiväärejä, mutta joukossa oli myös sarjatuliaseita ja niiden osia. Näiden lisäksi poliisi takavarikoi yksittäisiä aseita muun muassa ajoneuvoista ja aseita ostaneelta henkilöltä.

– Luvattomien aseiden valmistaminen ja myyminen on ollut sekä suunnitelmallista että ammattimaista. Vaikuttaisi siltä, että aseita on valmistettu menekin mukaan ja teolla on tavoiteltu huomattavaa taloudellista hyötyä, kuvailee Turun järjestäytyneen rikollisuuden tutkintaryhmän rikoskomisario Tuomas Kuure Lounais-Suomen poliisilaitokselta.

Epäiltyinä yhteensä viisi henkilöä

Kokonaisuudessa on yhteensä viisi epäiltyä, joista kaksi on ollut vangittuna. Kumpikaan heistä ei ole enää vangittuna.

– Nämä kaksi vangittua ovat kokonaisuuden keskeiset henkilöt. Heistä toinen on pääasiassa valmistanut aseita ja toinen on välittänyt niitä eteenpäin, Kuure kertoo.

Epäillyistä kahden epäillään myyneen aseita ja/tai patruunoita. Yhdeltä epäillyltä aseiden valmistaja on hankkinut aseita ja niiden osia.  Kaksi epäiltyä on ostanut joko aseita ja patruunoita tai ainoastaan patruunoita.

Kaikki epäillyt ovat 1960-80-luvuilla syntyneitä miehiä. Heistä neljä asuu Lounais-Suomessa ja yksi Meri-Lapissa. Henkilöiden tunnistamisen välttämiseksi poliisi ei voi kertoa heistä yksilöidympiä tietoja.

Törkeitä ampuma-aserikoksia ja ampuma-aserikoksia sisältävä kokonaisuus on siirtymässä syyteharkintaan todennäköisesti helmikuussa 2024.

 

 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Lisätietoa Jyväskylän henkirikoksen tutkinnasta

NordenBladet — Teosta epäiltynä on vangittu aiemmin yksi henkilö ja tänään poliisi esittää kahta muuta henkilöä vangittavaksi samaan rikokseen liittyen.Jyväskylässä Kirrin uimarannalla tapahtui torstaina 21.12.23 henkirikos. Poliisi löysi paikalta sivullisen ilmoittamana 25-vuotiaan miehen ammuttuna. Poliisi tutkii henkirikosta tällä hetkellä tapahtumaolosuhteiden perusteella suunnitelmallisena tekona, jonka vuoksi rikosnimikkeenä on murha. Tapahtuman tutkinta on alussa ja rikosnimike voi muuttua tutkinnan edetessä.

Teosta epäiltynä on vangittu aiemmin yksi henkilö ja tänään poliisi esittää kahta muuta henkilöä vangittavaksi samaan rikokseen liittyen.

Jyväskylässä Kirrin uimarannalla tapahtui torstaina 21.12.23 henkirikos. Poliisi löysi paikalta sivullisen ilmoittamana 25-vuotiaan miehen ammuttuna. Poliisi tutkii henkirikosta tällä hetkellä tapahtumaolosuhteiden perusteella suunnitelmallisena tekona, jonka vuoksi rikosnimikkeenä on murha. Tapahtuman tutkinta on alussa ja rikosnimike voi muuttua tutkinnan edetessä.

Keski-Suomen käräjäoikeus on aiemmin vanginnut yhden henkilön todennäköisin syin epäiltynä tähän henkirikokseen ja poliisi esittää tänään kahta muuta henkilöä vangittavaksi samaan rikokseen liittyen.

Poliisi selvittää tutkinnassa kiinniotettujen osallisuutta ja rooleja tapahtuneessa. Uhri ja ainakin yksi epäillyistä tunsivat toisensa entuudestaan.

Poliisilla ei ole tässä vaiheessa muuta tiedotettavaa.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Helsingin poliisi valvoo näkyvästi yleistä järjestystä ja turvallisuutta uutenavuotena

NordenBladet — Erityisesti poliisi tulee kiinnittämään huomiota ja puuttumaan tarvittaessa kansalaisten ilotulitteiden käyttöön.Helsingin poliisi valvoo yleistä järjestystä ja turvallisuutta Helsingin keskustassa vuoden vaihtuessa 31.12.2022–1.1.2023.Helsingin pelastuslaitos on rajoittanut ilotulitteiden käyttöä Helsingin kaupungin alueella: Ilotulitteiden käytön kielto Helsingin kaupungin alueella (pelastustoimi.fi). Yleisesti ilotulitus on sallittua uudenvuoden aattoillasta klo 18.00–02:00.Poliisi muistuttaakin ilotulitteiden vastuullisesta käytöstä ja vetoaa erityisesti vanhempiin. Ilotulitteita ei saa luovuttaa alaikäisten haltuun. Vastuu raketeista on aina aikuisella. Alaikäisten hallusta löydetyt ilotulitteet ja räjähteet takavarikoidaan aina. Myös suojalaisien käyttö ilotulitteita ammuttaessa on nykyään pakollista.Lisäksi poliisi muistuttaa, että alkoholia saa pitää hallussaan ja käyttää vain 18 vuotta täyttänyt henkilö. Vanhemmilla on vastuu lasten ja nuorten turvallisesta juhlimisesta.

Erityisesti poliisi tulee kiinnittämään huomiota ja puuttumaan tarvittaessa kansalaisten ilotulitteiden käyttöön.

Helsingin poliisi valvoo yleistä järjestystä ja turvallisuutta Helsingin keskustassa vuoden vaihtuessa 31.12.2022–1.1.2023.

Helsingin pelastuslaitos on rajoittanut ilotulitteiden käyttöä Helsingin kaupungin alueella: Ilotulitteiden käytön kielto Helsingin kaupungin alueella (pelastustoimi.fi). Yleisesti ilotulitus on sallittua uudenvuoden aattoillasta klo 18.00–02:00.

Poliisi muistuttaakin ilotulitteiden vastuullisesta käytöstä ja vetoaa erityisesti vanhempiin. Ilotulitteita ei saa luovuttaa alaikäisten haltuun. Vastuu raketeista on aina aikuisella. Alaikäisten hallusta löydetyt ilotulitteet ja räjähteet takavarikoidaan aina. Myös suojalaisien käyttö ilotulitteita ammuttaessa on nykyään pakollista.

Lisäksi poliisi muistuttaa, että alkoholia saa pitää hallussaan ja käyttää vain 18 vuotta täyttänyt henkilö. Vanhemmilla on vastuu lasten ja nuorten turvallisesta juhlimisesta.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Mies kuoli Kuusamossa Itä-Rukalla moottorikelkkaonnettomuudessa

NordenBladet — Torstai-iltana 28.12.2023 Kuusamossa Itä-Rukalla moottorikelkkareitillä sattui moottorikelkkaonnettomuus, minkä seurauksen moottorikelkan kuljettaja menehtyi.Moottorikelkka oli ajautunut ulos kelkkareitiltä ja törmännyt puuhun. Poliisi jatkaa asian selvittämistä kuolemansyyn tutkintana eikä tiedota asiasta enempää.

Torstai-iltana 28.12.2023 Kuusamossa Itä-Rukalla moottorikelkkareitillä sattui moottorikelkkaonnettomuus, minkä seurauksen moottorikelkan kuljettaja menehtyi.

Moottorikelkka oli ajautunut ulos kelkkareitiltä ja törmännyt puuhun. Poliisi jatkaa asian selvittämistä kuolemansyyn tutkintana eikä tiedota asiasta enempää.

]]>

Lähde: Poliisi.fi