torstai, 13 marraskuun, 2025

Helena-Reet Ennet

Helena-Reet Ennet
20983 VIESTIT 0 KOMMENTIT

Poikkeuksellisen turvallinen vuosi liikenteessä 2023

NordenBladet — Liikenneturvallisuus on jatkanut hyvää kehitystään ja tieliikenteessä kuolleiden määrässä on päästy jo toisena vuonna peräkkäin alle 200. Eniten vähenivät henkilöautossa matkustaneiden liikennekuolemat.Poliisin tietoon tulleiden ennakkotilastojen mukaan vuonna 2023 tieliikenteessä kuoli 173 henkilöä. Vastaava ennakkotieto vuonna 2022 oli 196. Vuoden 2023 lopullinen lukumäärä tulee jonkin verran vielä kasvamaan, kun tilastot täsmentyvät alkuvuodesta 2024.Tarkasteltaessa tienkäyttäjäryhmittäin menehtyneiden määriä voidaan todeta, että henkilöautossa matkustavien kohdalla vähennys oli selkeästi suurin. Pakettiautossa matkustavien osalta taas nousu oli suurin.Lapsia, alle 15-vuotiaita menehtyi vuoden 2023 tammi-marraskuun aikana ennätyksellisen vähän – ainoastaan yksi jalankulkija. Vuonna 2022 lapsia menehtyi kahdeksan, joista kaksi oli jalankulkijaa, kaksi pyöräilijää, kaksi henkilöautossa ollutta ja kaksi muun kulkuneuvon kyydissä.Liikenneturvallisuustilanteen aikaansaamiseen ja sen parantamiseen vaikuttavat kaikki tienkäyttäjät: infraa ylläpitävät viranomaiset, liikennettä valvovat viranomaiset, turvalliseksi suunnitellut ajoneuvot, turva- ja suojavälineiden oikea käyttö ym. Yhdessä teemme siis turvallisen liikenteen, jatketaan tästä ja tehdään vuodesta 2024 edellistä vuottakin turvallisempi.

Liikenneturvallisuus on jatkanut hyvää kehitystään ja tieliikenteessä kuolleiden määrässä on päästy jo toisena vuonna peräkkäin alle 200. Eniten vähenivät henkilöautossa matkustaneiden liikennekuolemat.

Poliisin tietoon tulleiden ennakkotilastojen mukaan vuonna 2023 tieliikenteessä kuoli 173 henkilöä. Vastaava ennakkotieto vuonna 2022 oli 196. Vuoden 2023 lopullinen lukumäärä tulee jonkin verran vielä kasvamaan, kun tilastot täsmentyvät alkuvuodesta 2024.

Tarkasteltaessa tienkäyttäjäryhmittäin menehtyneiden määriä voidaan todeta, että henkilöautossa matkustavien kohdalla vähennys oli selkeästi suurin. Pakettiautossa matkustavien osalta taas nousu oli suurin.

Lapsia, alle 15-vuotiaita menehtyi vuoden 2023 tammi-marraskuun aikana ennätyksellisen vähän – ainoastaan yksi jalankulkija. Vuonna 2022 lapsia menehtyi kahdeksan, joista kaksi oli jalankulkijaa, kaksi pyöräilijää, kaksi henkilöautossa ollutta ja kaksi muun kulkuneuvon kyydissä.

Liikenneturvallisuustilanteen aikaansaamiseen ja sen parantamiseen vaikuttavat kaikki tienkäyttäjät: infraa ylläpitävät viranomaiset, liikennettä valvovat viranomaiset, turvalliseksi suunnitellut ajoneuvot, turva- ja suojavälineiden oikea käyttö ym. Yhdessä teemme siis turvallisen liikenteen, jatketaan tästä ja tehdään vuodesta 2024 edellistä vuottakin turvallisempi.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi otti kiinni espoolaisessa kauppakeskuksessa pelkoa herättäneen henkilön

NordenBladet — Länsi-Uudenmaan poliisi sai keskiviikkona 10.1. noin kello 9.30 tehtävän Espoossa sijaitsevaan kauppakeskus Lippulaivaan. Kauppakeskuksessa toimivassa marketissa oli havaittu poikkeuksellisesti käyttäytynyt henkilö, joka oli huutanut kovaäänisesti ja maininnut puheissaan myös aseen.Tehtävään osallistui useita poliisipartioita. Poliisi tavoitti henkilön noin viidessä minuutissa tehtävän alkamisesta. Hänellä ei ollut hallussaan asetta.Kauppakeskuksen toiminta jatkui tehtävän ajan normaalisti, eikä asiakkaita tai henkilöstöä evakuoitu poliisin nopeasti tekemän kiinnioton vuoksi.Koska henkilöllä ei ollut hallussaan asetta, eikä hän esimerkiksi uhannut kauppakeskuksen asiakkaita tai henkilökuntaa, poliisi ei kirjaa asiasta rikosilmoitusta. 

Länsi-Uudenmaan poliisi sai keskiviikkona 10.1. noin kello 9.30 tehtävän Espoossa sijaitsevaan kauppakeskus Lippulaivaan. Kauppakeskuksessa toimivassa marketissa oli havaittu poikkeuksellisesti käyttäytynyt henkilö, joka oli huutanut kovaäänisesti ja maininnut puheissaan myös aseen.

Tehtävään osallistui useita poliisipartioita. Poliisi tavoitti henkilön noin viidessä minuutissa tehtävän alkamisesta. Hänellä ei ollut hallussaan asetta.

Kauppakeskuksen toiminta jatkui tehtävän ajan normaalisti, eikä asiakkaita tai henkilöstöä evakuoitu poliisin nopeasti tekemän kiinnioton vuoksi.

Koska henkilöllä ei ollut hallussaan asetta, eikä hän esimerkiksi uhannut kauppakeskuksen asiakkaita tai henkilökuntaa, poliisi ei kirjaa asiasta rikosilmoitusta. 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi kertoo tarkemmin Telegram-viestintäsovelluksen ryhmistä

NordenBladet — Lapin poliisilaitos tarkentaa 9.1.2024 julkaisemaansa uutista Poliisi varoittaa vanhempia Telegram -viestintäsovelluksen ryhmistä, joissa kaupitellaan päihteitä.Poliisin tietoon on tullut Telegram-päihdekauppaan liittyen yksittäistapauksia, joissa on ollut mukana alaikäisiä. Varsinaisesta ilmiöstä ei poliisin näkökulmasta kuitenkaan ole kyse ja poliisin tavoite onkin, ettei se laajene ilmiöksi. Tästä syystä poliisi on tiedottanut asiasta jo varhaisessa vaiheessa.Telegram-viestisovelluksen päihdekauppaan liittyvissä ryhmissä kaupataan kaikenlaisia päihteitä, kuten muun muassa alkoholia, nikotiinituotteita, sähkötupakkaa, kannabista ja muita huumeita tai lääkeaineita. Tämän lisäksi on tullut esiin viitteitä siitä, että jotkut nuoret myyvät siellä myös omia, esimerkiksi ADHD-lääkkeitään.Kaikki tietoon tulleet tapaukset ovat tulleet ilmi poliisin omissa selvityksissä sekä kansalaisilta tulleiden vihjeiden kautta. Nuorin asiaan liittyvä henkilö on ollut 13-vuotias. Alaikäiset, jotka liittyvät tämänkaltaisiin päihteitä välittäviin ryhmiin, liittyvät niihin todennäköisesti juuri siitä syystä, että voivat hankkia sitä kautta erilaisia päihteitä.Vanhemmilla on vastuu alaikäisen lapsen kasvusta, kehityksestä ja turvallisuudesta. Vanhempien on hyvä olla tietoisia, mitä lapset ja nuoret älypuhelimillaan tekevät ja millaista sisältöä he siellä käyttävät.  Huoltajalla on oikeus tarkistaa alaikäisen puhelin ja sen sisältö, jos hänellä on perusteltu syy huolestua lapsen hyvinvoinnista.Jos huoltajana huomaa, että lapsella on puhelimellaan esimerkiksi Telegram-sovellus, tai mikä hyvänsä sovellus, on aina tärkeää käydä keskustelu kotona siitä, mihin tarkoitukseen nuori sovellusta käyttää ja millaisiin ryhmiin hän niissä kuuluu. Tämä korostuu, mitä nuoremmasta lapsesta on kyse.Jos ilmenee, että alaikäinen on tekemissä päihteiden kanssa, asiaan on syytä puuttua ja hakea tarvittaessa ulkopuolista apua, jos kodin omat keinot tilanteen ratkaisemiseksi eivät riitä.

Lapin poliisilaitos tarkentaa 9.1.2024 julkaisemaansa uutista Poliisi varoittaa vanhempia Telegram -viestintäsovelluksen ryhmistä, joissa kaupitellaan päihteitä.

Poliisin tietoon on tullut Telegram-päihdekauppaan liittyen yksittäistapauksia, joissa on ollut mukana alaikäisiä. Varsinaisesta ilmiöstä ei poliisin näkökulmasta kuitenkaan ole kyse ja poliisin tavoite onkin, ettei se laajene ilmiöksi. Tästä syystä poliisi on tiedottanut asiasta jo varhaisessa vaiheessa.

Telegram-viestisovelluksen päihdekauppaan liittyvissä ryhmissä kaupataan kaikenlaisia päihteitä, kuten muun muassa alkoholia, nikotiinituotteita, sähkötupakkaa, kannabista ja muita huumeita tai lääkeaineita. Tämän lisäksi on tullut esiin viitteitä siitä, että jotkut nuoret myyvät siellä myös omia, esimerkiksi ADHD-lääkkeitään.

Kaikki tietoon tulleet tapaukset ovat tulleet ilmi poliisin omissa selvityksissä sekä kansalaisilta tulleiden vihjeiden kautta. Nuorin asiaan liittyvä henkilö on ollut 13-vuotias. Alaikäiset, jotka liittyvät tämänkaltaisiin päihteitä välittäviin ryhmiin, liittyvät niihin todennäköisesti juuri siitä syystä, että voivat hankkia sitä kautta erilaisia päihteitä.

Vanhemmilla on vastuu alaikäisen lapsen kasvusta, kehityksestä ja turvallisuudesta. Vanhempien on hyvä olla tietoisia, mitä lapset ja nuoret älypuhelimillaan tekevät ja millaista sisältöä he siellä käyttävät.  Huoltajalla on oikeus tarkistaa alaikäisen puhelin ja sen sisältö, jos hänellä on perusteltu syy huolestua lapsen hyvinvoinnista.

Jos huoltajana huomaa, että lapsella on puhelimellaan esimerkiksi Telegram-sovellus, tai mikä hyvänsä sovellus, on aina tärkeää käydä keskustelu kotona siitä, mihin tarkoitukseen nuori sovellusta käyttää ja millaisiin ryhmiin hän niissä kuuluu. Tämä korostuu, mitä nuoremmasta lapsesta on kyse.

Jos ilmenee, että alaikäinen on tekemissä päihteiden kanssa, asiaan on syytä puuttua ja hakea tarvittaessa ulkopuolista apua, jos kodin omat keinot tilanteen ratkaisemiseksi eivät riitä.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Hattulassa asiakas pahoinpiteli haastemiestä

NordenBladet — Hämeen poliisilla oli varsin rauhallinen vuorokausi. Tehtäviä kertyi 130 kappaletta ja poliisin suojiin päätyi 18 henkilöä.KANTA-HÄME

Hämeen poliisilla oli varsin rauhallinen vuorokausi. Tehtäviä kertyi 130 kappaletta ja poliisin suojiin päätyi 18 henkilöä.

KANTA-HÄME

Kello 10.40 aikaan oli haastemies viemässä Hattulassa asuvalle 46-vuotiaalle miehelle haastetta, jolloin mies oli yllättäen lyönyt haastemiestä nyrkillä päähän. Haastemies poistui asunnosta ja teki asiasta ilmoituksen poliisille. Asiasta kirjattiin rikosilmoitus nimikkeellä virkamiehen väkivaltainen vastustaminen.

Kello 12.20 aikaan jäi Riihimäellä Voimalankadulla sijaitsevassa tavaratalossa kiinni näpistyksestä 23-vuotias nainen. Nainen oli ottanut hyllystä 12 euroa maksavat lukulasit ja poistunut kassalinjan ohi maksamatta niitä. Nainen kiinniotettiin vartijoiden toimesta. Nainen on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni erilaisista omaisuusrikoksista 13 kertaa.

Kello 13.15 aikaan tapahtui Forssassa Hämeentiellä liikennevalo-ohjatussa risteyksessä peräänajo, josta peräänajaja oli poistunut paikalta, jättämättä yhteystietoja. Asianomistaja oli ajanut Hämeentietä kohti Forssan keskustaa ja oli pysähtynyt liikennevaloihin odottamaan vihreän vaihtumista, jolloin samaa kaistaa tullut henkilöauto törmäsi asianomistajan auton perään. Perään ajaneesta autosta oli aluksi noussut mies katsomaan vaurioita, mutta hetken kuluttua mies oli hypännyt takaisin autoonsa sanomatta mitään. Asianomistaja pystyi kertomaan auton rekisterinumeron ja autoa kuljettaneen henkilön tuntomerkit poliisille. Poliisi kirjasi asiasta ilmoituksen rikosnimikkeellä liikenneturvallisuuden vaarantaminen.

PÄIJÄT-HÄME

Ei tilannekeskuksesta tiedotettavia asioita.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Kuopiossa kadonnut nainen on löytynyt

NordenBladet — Poliisi tiedotti tiistaina 9.1.2024 Kuopiossa kadonneesta naisesta. Nainen on löytynyt kunnossa.Poliisi kiittää saamistaan havainnoista.

Poliisi tiedotti tiistaina 9.1.2024 Kuopiossa kadonneesta naisesta. Nainen on löytynyt kunnossa.

Poliisi kiittää saamistaan havainnoista.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Kadonnut nainen Kuopiossa

NordenBladet — Poliisi etsii noin 80-vuotiasta naista Kuopiossa. Nainen on nähty viimeksi tiistaina 9.1.2024 noin kello 16.30 Puijonlaaksossa.Uutista on muokattu tiistaina 9.1.2024 kello 19.51. Henkilön löydyttyä henkilön tiedot ja kuvat on poistettu uutisesta yksityisyyden suojan varmistamiseksi. 

Poliisi etsii noin 80-vuotiasta naista Kuopiossa. Nainen on nähty viimeksi tiistaina 9.1.2024 noin kello 16.30 Puijonlaaksossa.

Uutista on muokattu tiistaina 9.1.2024 kello 19.51. Henkilön löydyttyä henkilön tiedot ja kuvat on poistettu uutisesta yksityisyyden suojan varmistamiseksi.

 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Kokkolassa kadonnut nainen on löytynyt

NordenBladet — Poliisi tiedotti aiemmin tiistaina 9.1.2024 Kokkolan keskustassa kadonneesta iäkkäästä naisesta.Nainen on löytynyt kunnossa.

Poliisi tiedotti aiemmin tiistaina 9.1.2024 Kokkolan keskustassa kadonneesta iäkkäästä naisesta.

Nainen on löytynyt kunnossa.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi jatkaa Turun Aninkaisten koulutalon tapauksen selvittämistä

NordenBladet — Lounais-Suomen poliisi jatkaa Turun Aninkaisten koulutalolla tiistaina tapahtuneen välikohtauksen selvittämistä. Suurikokoisen teräaseen kanssa oppilaitoksessa liikkunut henkilö on poliisin tiedossa.Poliisille annetun hätäkeskusilmoituksen, paikan päällä Turun Aninkaisten koulutalolla tehtyjen puhutusten ja valvontakameratallenteiden perusteella on selvinnyt, että päihtynyt ja sekavasti käyttäytynyt henkilö tuli koulutalon biljardiaulaksi kutsuttuun tilaan.Siellä hän otti esille noin 30–40 sentin mittaisen teräaseen ja esitteli sitä kahdelle opiskelijalle. Opiskelijat pakenivat opettajanhuoneeseen ja soittivat hätänumeroon. Kukaan ei vahingoittunut tilanteessa.Paikalla oli nopeasti useita poliisin partioita, jotka oppilaitoksen henkilökunnan avustuksella tarkastivat kiinteistön. Tilanne paikan päällä oli poliisin toimien ajan rauhallinen, ja poliisi oli läsnä koulukiinteistöllä koulupäivän päättymiseen saakka. Epäilty poistui koululta ennen poliisin tuloaSekavasti käyttäytynyttä henkilöä epäillään laittomasta uhkauksesta. Epäilty tallentui oppilaitoksen valvontakameraan, ja poliisi on pystynyt selvittämään hänen liikkeitään kiinteistön alueella.Henkilö oli poistunut kiinteistöstä poliisin saapuessa paikalle. Poliisi on tunnistanut henkilön, mutta häntä ei ole vielä tavoitettu. Poliisin tietojen mukaan epäilty ei ole koulun opiskelija.Tapauksen tutkinnanjohtaja määräytyy keskiviikon aikana. Poliisi tiedottaa asiasta, kun asiassa on tiedotettavaa ja se on esitutkinnallisesti mahdollista. 

Lounais-Suomen poliisi jatkaa Turun Aninkaisten koulutalolla tiistaina tapahtuneen välikohtauksen selvittämistä. Suurikokoisen teräaseen kanssa oppilaitoksessa liikkunut henkilö on poliisin tiedossa.

Poliisille annetun hätäkeskusilmoituksen, paikan päällä Turun Aninkaisten koulutalolla tehtyjen puhutusten ja valvontakameratallenteiden perusteella on selvinnyt, että päihtynyt ja sekavasti käyttäytynyt henkilö tuli koulutalon biljardiaulaksi kutsuttuun tilaan.

Siellä hän otti esille noin 30–40 sentin mittaisen teräaseen ja esitteli sitä kahdelle opiskelijalle. 

Opiskelijat pakenivat opettajanhuoneeseen ja soittivat hätänumeroon. Kukaan ei vahingoittunut tilanteessa.

Paikalla oli nopeasti useita poliisin partioita, jotka oppilaitoksen henkilökunnan avustuksella tarkastivat kiinteistön. Tilanne paikan päällä oli poliisin toimien ajan rauhallinen, ja poliisi oli läsnä koulukiinteistöllä koulupäivän päättymiseen saakka. 

Epäilty poistui koululta ennen poliisin tuloa

Sekavasti käyttäytynyttä henkilöä epäillään laittomasta uhkauksesta. Epäilty tallentui oppilaitoksen valvontakameraan, ja poliisi on pystynyt selvittämään hänen liikkeitään kiinteistön alueella.

Henkilö oli poistunut kiinteistöstä poliisin saapuessa paikalle. Poliisi on tunnistanut henkilön, mutta häntä ei ole vielä tavoitettu. Poliisin tietojen mukaan epäilty ei ole koulun opiskelija.

Tapauksen tutkinnanjohtaja määräytyy keskiviikon aikana. Poliisi tiedottaa asiasta, kun asiassa on tiedotettavaa ja se on esitutkinnallisesti mahdollista.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Kouvolassa kahden henkilöauton välinen nokkakolari – kaksi loukkaantunut

NordenBladet — Kouvolassa Mikkelintiellä Toikkalan kohdilla tapahtui nokkakolari noin kello 16.45.Nokkakolarissa loukkaantui kaksi henkilöä. Poliisi ohjaa paikan päällä liikennettä ja selvittää tapahtunutta.

Kouvolassa Mikkelintiellä Toikkalan kohdilla tapahtui nokkakolari noin kello 16.45.

Nokkakolarissa loukkaantui kaksi henkilöä. Poliisi ohjaa paikan päällä liikennettä ja selvittää tapahtunutta.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Iäkäs nainen kadonnut Kokkolassa

NordenBladet — Kokkolan keskusta-alueella kateissa ollut nainen on löytynyt.Uutista on päivitetty kello 17.57. Kadonnut on löytynyt kunnossa. Henkilön tiedot on poistettu uutisesta yksityisyyden suojan varmistamiseksi.

Kokkolan keskusta-alueella kateissa ollut nainen on löytynyt.

Uutista on päivitetty kello 17.57. Kadonnut on löytynyt kunnossa. Henkilön tiedot on poistettu uutisesta yksityisyyden suojan varmistamiseksi.

]]>

Lähde: Poliisi.fi