tiistai, 11 marraskuun, 2025

Helena-Reet Ennet

Helena-Reet Ennet
20980 VIESTIT 0 KOMMENTIT

Poliisi on mukana turvaamassa pääsiäisen meno- ja paluuliikennettä

NordenBladet — Poliisi tulee olemaan väkevästi mukana pääsiäisen menoliikenteen valvonnassa varsinkin vilkkaimmilla tieosuuksilla. Kiirastorstain vilkkaaseen liikenteen poliisi suosittelee lähtemään hyvin levänneenä ja toiset huomioivalla joustavalla ajotavalla. Turha kiire pois ja ehjänä perille.Valvontaa koordinoidaan Finntrafficin Tieliikennekeskuksesta Helsingistä, jossa päivystävät kiirastorstaina myös poliisitarkastaja Heikki Kallio Poliishallituksesta ja ylikomisario Dennis Pasterstein Helsingin poliisilaitokselta ollen samalla median käytettävissä mahdollisissa kyselyissä ja haastatteluissa menoliikenteen osalta.Pääsiäisen tieliikenne-ennusteen mukaan liikenne on vilkkaimmillaan kiirastorstainaPääsiäisen vilkasliikenteisimpien päivien ennakoidaan olevan perinteiseen tapaan kiirastorstai 28.3. sekä toinen pääsiäispäivä 1.4.2024.Menoliikenne on vilkkaimmillaan kiirastorstaina kello 13–19. Liikennettä on runsaasti myös pitkäperjantaina kello 9–14 välisenä aikana, pohjoisessa vielä myöhemminkin. Ajoittaista jonoutumista saattaa esiintyä etenkin pääkaupunkiseudun ulosmenoteillä sekä valtateillä 4 ja 5 aina Jyväskylän ja Mikkelin korkeuksille saakka.Paluuliikenne alkaa kasvamaan jo sunnuntai-iltapäivän ja -illan aikana 31.3, paluuliikennehuipun sijoittuessa maanantaille 1.4. klo 12 ja 20 välille. Jonoutumisiin onkin syytä varautua etenkin Etelä-Suomen teillä.Turvallinen liikenne varmistetaan pääsiäisenäkin yhteispelillä. Ennakointi on avainasemassa, jotta liikenne sujuu ongelmitta: Huollettu auto, ajamiseen keskittynyt kuski sekä ennen kaikkea eri keli- ja liikennetilanteen huomioiva joustava ja toiset huomioiva ajotapa kantavat pitkälle.− Lähde matkaan vain hyvin levänneenä ja varaa ajomatkaan runsaasti aikaa, jolloin hermostuminen muihin tienkäyttäjiin maantiellä on epätodennäköisempää ja turhat ja vaaralliset ohitukset jäävät pois. Tarkasta, että tuulilasinpesunestettä on säiliössä riittävästi, rengaspaineet ovat kunnossa ja alla ovat keliin sopivat renkaat. Riittävä turvaväli edellä ajavaan antaa aina pelivaraa yllättäviin jarrutuksiin, vaikkapa eläimen rynnätessä tielle, poliisitarkastaja Heikki Kallio Poliisihallituksesta kiteyttää.

Poliisi tulee olemaan väkevästi mukana pääsiäisen menoliikenteen valvonnassa varsinkin vilkkaimmilla tieosuuksilla. Kiirastorstain vilkkaaseen liikenteen poliisi suosittelee lähtemään hyvin levänneenä ja toiset huomioivalla joustavalla ajotavalla. Turha kiire pois ja ehjänä perille.

Valvontaa koordinoidaan Finntrafficin Tieliikennekeskuksesta Helsingistä, jossa päivystävät kiirastorstaina myös poliisitarkastaja Heikki Kallio Poliishallituksesta ja ylikomisario Dennis Pasterstein Helsingin poliisilaitokselta ollen samalla median käytettävissä mahdollisissa kyselyissä ja haastatteluissa menoliikenteen osalta.

Pääsiäisen tieliikenne-ennusteen mukaan liikenne on vilkkaimmillaan kiirastorstaina

Pääsiäisen vilkasliikenteisimpien päivien ennakoidaan olevan perinteiseen tapaan kiirastorstai 28.3. sekä toinen pääsiäispäivä 1.4.2024.

  • Menoliikenne on vilkkaimmillaan kiirastorstaina kello 13–19. Liikennettä on runsaasti myös pitkäperjantaina kello 9–14 välisenä aikana, pohjoisessa vielä myöhemminkin. Ajoittaista jonoutumista saattaa esiintyä etenkin pääkaupunkiseudun ulosmenoteillä sekä valtateillä 4 ja 5 aina Jyväskylän ja Mikkelin korkeuksille saakka.

  • Paluuliikenne alkaa kasvamaan jo sunnuntai-iltapäivän ja -illan aikana 31.3, paluuliikennehuipun sijoittuessa maanantaille 1.4. klo 12 ja 20 välille. Jonoutumisiin onkin syytä varautua etenkin Etelä-Suomen teillä.

Turvallinen liikenne varmistetaan pääsiäisenäkin yhteispelillä. Ennakointi on avainasemassa, jotta liikenne sujuu ongelmitta: Huollettu auto, ajamiseen keskittynyt kuski sekä ennen kaikkea eri keli- ja liikennetilanteen huomioiva joustava ja toiset huomioiva ajotapa kantavat pitkälle.

− Lähde matkaan vain hyvin levänneenä ja varaa ajomatkaan runsaasti aikaa, jolloin hermostuminen muihin tienkäyttäjiin maantiellä on epätodennäköisempää ja turhat ja vaaralliset ohitukset jäävät pois. Tarkasta, että tuulilasinpesunestettä on säiliössä riittävästi, rengaspaineet ovat kunnossa ja alla ovat keliin sopivat renkaat. Riittävä turvaväli edellä ajavaan antaa aina pelivaraa yllättäviin jarrutuksiin, vaikkapa eläimen rynnätessä tielle, poliisitarkastaja Heikki Kallio Poliisihallituksesta kiteyttää.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Torniosta on anastettu pyöräkuormaaja

NordenBladet — Torniosta on anastettu kuvan mukainen Volvo L30G -merkkinen pyöräkuormaaja sunnuntai-maanantaiyönä.Mäkikalliontieltä Torniosta on anastettu Volvon pyöräkuormaaja maanantaina 25.3.2024 noin klo 03.00. Mahdollisista havainnoista pyöräkuormaajaan liittyen pyydetään ilmoittamaan poliisille. Vihjeet pyydetään ilmoittamaan joko numeroon 0295 466 259 tai sähköpostilla vihjeet.lappi@poliisi.fi.

Torniosta on anastettu kuvan mukainen Volvo L30G -merkkinen pyöräkuormaaja sunnuntai-maanantaiyönä.

Mäkikalliontieltä Torniosta on anastettu Volvon pyöräkuormaaja maanantaina 25.3.2024 noin klo 03.00. Mahdollisista havainnoista pyöräkuormaajaan liittyen pyydetään ilmoittamaan poliisille. Vihjeet pyydetään ilmoittamaan joko numeroon 0295 466 259 tai sähköpostilla vihjeet.lappi@poliisi.fi.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Lapin poliisi valvoo tehostetusti pääsiäisen ajan liikennettä

NordenBladet — Päätiestön lisäksi Lapin poliisi keskittää valvontaa tunturikeskuksiin johtaville teille. Valvonnan painopisteitä ovat erityisesti ajonopeudet, ajotapa sekä ajoneuvojen kunto ja kuormaus.Perinteisten valvontamuotojen ohella poliisi käyttää automaattisia liikennevalvontalaitteita. Poliisi valvoo myös moottorikelkkailua painottaen hiihtokeskusten alueita.Pääsiäisen menoliikenne näkyy pohjoisen teillä kiirastorstainaMenoliikenteessä on odotettavissa ajoittaista jonoutumista Pohjois-Suomessa myös alkuillasta, kertoo Lapin poliisilaitoksen liikenneyksikön johtaja komisario Mika Grönroos.Matka-ajossa ylimääräisellä ohittelulla sekä kiireellä ei voita aikaa ja voi aiheuttaa vaaratilanteita tiellä liikkujille. Ajo-olosuhteet ovat pääsiäisenä Lapissa talviset, mikä on muistettava ajonopeuksissa. Myös turvavälit on huomioitava, jotta jää aikaa reagoida vaihtuviin liikennetilanteisiin sekä eläimiin. Ennen matkalle lähtöä ajoneuvon ja talvirenkaiden kunto kannattaa tarkastaa.Moni tunturikeskuksiin matkaava vetää perässään kevytperävaunua, jossa kulkee kelkka tai kaksi. Myös nämä ovat valvonnan alla ja Grönroosin mukaan huolimattomasti takapainoiseksi kuormattu kevätperävaunu voi jarruttomana äkillisessä tilanteessa aiheuttaa ajoneuvon hallinnan menetyksen.Lapissa pääsiäisliikenne näkyy myös maastossaPääsiäiseksi on odotettavissa runsaasti maastoliikennettä niin tunturikeskusten lomalaisten kuin mökeille menevien keskuudessa. Lunta on paljon ja hyvät ajokelit jatkuvat pitkälle kevääseen. Poliisi toivoo moottorikelkkailijoiden tiedostavan maastoliikenteeseen liittyvät riskit.Nopeuden sovittaminen riittävän alhaiseksi on keskeisintä vahinkojen ennaltaehkäisyssä. Moottorikelkkailussa ei tarvita kovaa nopeutta vahingon syntyyn, koska ajoympäristö on haastava. Kapeat reitit mutkittelevat puustojen keskellä, jossa liikutaan tehokkailla moottorikelkoilla, usein vähällä ajokokemuksella.Kokemattomien kuljettajien, jotka vuokraavat moottorikelkan, toivotaan hakevan ajotuntumaa opastetulta safarilta tai kysyvän vuokraamoista ”harjoitteluavaimia” kelkkoihin. Näissä avaimissa moottorikelkan kiihtyvyyttä ja huippunopeutta on rajoitettu. Harjoitteluavaimilla on mahdollista pienentää vakavan vahingon riskiä merkittävästi.Alkoholi ei kuulu moottorikelkkailuun, kuten ei minkään ajoneuvon kuljettamiseen. Käytä suojakypärää ja hätäkatkaisijaa, tunnista ajoympäristöön liittyvät riskit ja kuljeta moottorikelkkaa ainoastaan paikoissa, joissa ajaminen on sallittua Grönroos muistuttaa turvallisen ajokokemuksen perusteista.

Päätiestön lisäksi Lapin poliisi keskittää valvontaa tunturikeskuksiin johtaville teille. Valvonnan painopisteitä ovat erityisesti ajonopeudet, ajotapa sekä ajoneuvojen kunto ja kuormaus.

Perinteisten valvontamuotojen ohella poliisi käyttää automaattisia liikennevalvontalaitteita. Poliisi valvoo myös moottorikelkkailua painottaen hiihtokeskusten alueita.

Pääsiäisen menoliikenne näkyy pohjoisen teillä kiirastorstaina

Menoliikenteessä on odotettavissa ajoittaista jonoutumista Pohjois-Suomessa myös alkuillasta, kertoo Lapin poliisilaitoksen liikenneyksikön johtaja komisario Mika Grönroos.

Matka-ajossa ylimääräisellä ohittelulla sekä kiireellä ei voita aikaa ja voi aiheuttaa vaaratilanteita tiellä liikkujille. Ajo-olosuhteet ovat pääsiäisenä Lapissa talviset, mikä on muistettava ajonopeuksissa. Myös turvavälit on huomioitava, jotta jää aikaa reagoida vaihtuviin liikennetilanteisiin sekä eläimiin. Ennen matkalle lähtöä ajoneuvon ja talvirenkaiden kunto kannattaa tarkastaa.

Moni tunturikeskuksiin matkaava vetää perässään kevytperävaunua, jossa kulkee kelkka tai kaksi. Myös nämä ovat valvonnan alla ja Grönroosin mukaan huolimattomasti takapainoiseksi kuormattu kevätperävaunu voi jarruttomana äkillisessä tilanteessa aiheuttaa ajoneuvon hallinnan menetyksen.

Lapissa pääsiäisliikenne näkyy myös maastossa

Pääsiäiseksi on odotettavissa runsaasti maastoliikennettä niin tunturikeskusten lomalaisten kuin mökeille menevien keskuudessa. Lunta on paljon ja hyvät ajokelit jatkuvat pitkälle kevääseen. Poliisi toivoo moottorikelkkailijoiden tiedostavan maastoliikenteeseen liittyvät riskit.

Nopeuden sovittaminen riittävän alhaiseksi on keskeisintä vahinkojen ennaltaehkäisyssä. Moottorikelkkailussa ei tarvita kovaa nopeutta vahingon syntyyn, koska ajoympäristö on haastava. Kapeat reitit mutkittelevat puustojen keskellä, jossa liikutaan tehokkailla moottorikelkoilla, usein vähällä ajokokemuksella.

Kokemattomien kuljettajien, jotka vuokraavat moottorikelkan, toivotaan hakevan ajotuntumaa opastetulta safarilta tai kysyvän vuokraamoista ”harjoitteluavaimia” kelkkoihin. Näissä avaimissa moottorikelkan kiihtyvyyttä ja huippunopeutta on rajoitettu. Harjoitteluavaimilla on mahdollista pienentää vakavan vahingon riskiä merkittävästi.

Alkoholi ei kuulu moottorikelkkailuun, kuten ei minkään ajoneuvon kuljettamiseen. Käytä suojakypärää ja hätäkatkaisijaa, tunnista ajoympäristöön liittyvät riskit ja kuljeta moottorikelkkaa ainoastaan paikoissa, joissa ajaminen on sallittua Grönroos muistuttaa turvallisen ajokokemuksen perusteista.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Hämeessä jälleen runsaasti päihtyneitä kuljettajia liikenteessä

NordenBladet — Hämeen poliisilla oli vuorokauden aikana 145 tehtävää. Poliisin suojiin päätyi 11 henkilöä. Varsinkin Päijät-Hämeen puolelta tavattiin useita rattijuoppoja. Huomioitavaa oli, että yhtään huumausaineissa autoa kuljettanutta ei tavattu liikenteestä.PÄIJÄT-HÄME

Hämeen poliisilla oli vuorokauden aikana 145 tehtävää. Poliisin suojiin päätyi 11 henkilöä. Varsinkin Päijät-Hämeen puolelta tavattiin useita rattijuoppoja. Huomioitavaa oli, että yhtään huumausaineissa autoa kuljettanutta ei tavattu liikenteestä.

PÄIJÄT-HÄME

Sunnuntaina kello 10.20 aikaan partio pysäytti Lahdessa Urpupolulla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 26-vuotias mies puhalsi seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Mies kuljetettiin tarkkuusalkometrikokeeseen, joka vahvisti epäilyn. Miehen kuljettama auto oli myös katsastamaton ja liikennekäytöstä poistettu.

Kello 12.45 aikaan partio pysäytti Lahdessa Kiveriönkadulla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 42-vuotias nainen puhalsi seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Nainen kuljetettiin tarkkuusalkometrikokeeseen, joka vahvisti epäilyn.

Kello 14.30 aikaan partio pysäytti Sysmässä Suopellontien ja Suurkyläntien risteyksen tuntumassa henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 61-vuotias mies puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Mies kuljetettiin verikokeeseen asian varmistamiseksi.

Kello 20.45 aikaan partio pysäytti Lahdessa Lahdenkadulla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 30-vuotias mies puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Mies kuljetettiin tarkkuusalkometrikokeeseen, joka vahvisti epäilyn.

KANTA-HÄME

Ei tilannekeskuksesta tiedotettavia tapahtumia.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

EU:n ympäristöministerit keskustelevat EU:n 2040-ilmastotavoitteesta 

NordenBladet — EU:n ympäristöministerit kokoontuvat maanantaina 25.3. Brysseliin keskustelemaan EU:n vuotta 2040 koskevasta ilmastotavoitteesta. Suomea edustaa Brysselissä ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen. Suomi kannattaa komission ehdotusta asettaa EU:lle 90 prosentin nettopäästövähennystavoite vuodelle 2040 Euroopan komissio julkaisi helmikuun alussa vuoden 2040 ilmastotavoitetta koskevan kattavan tiedonannon sekä teollisen hiilenhallinnan tiedonannon. Suomi on vaikuttanut tiedonantoihin kattavasti jo ennen niiden julkaisua. Ennakkovaikuttaminen vuoden 2040 ilmastotavoitetta koskevaan tiedonantoon oli yksi kolmesta valtioneuvostotason prioriteeteista tänä vuonna. Suomi tukee komission ehdotusta asettaa EU:lle vuodelle 2040 90 prosentin nettopäästövähennystavoite, joka kattaa sekä päästöjen vähentämisen että hiilinielut. Samalla Suomi korostaa, että toimeenpanossa pitäisi painottaa kustannustehokkaita päästövähennyksiä ja että tavoitetta toimeenpanevassa lainsäädännössä olisi huomioitava maankäyttösektorin nykytilanne ja epävarmuudet. Komission tiedonannon mukaan teollisen hiilenhallinnan teknologiat ovat merkittävässä roolissa ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi. ”Hallitusohjelman mukaisesti haluamme hyödyntää teknologista kehitystä päästövähennyksissä sekä parantaa ydinvoiman asemaa. Edistämme Suomena aktiivisesti teknisten nielujen laajamittaista käyttöönottoa. Suomen kannalta keskeistä on luoda erityisesti biogeenisen hiilidioksidin talteenottoon kannustimia sekä investointeja edistävät laskentasäännöt EU-sääntelyssä”, ministeri Mykkänen painottaa. Lisäksi ympäristöneuvosto käy periaatekeskustelut tekstiili- ja elintarvikejätteitä koskevista direktiivimuutoksista sekä asetuksesta muovipellettihävikin estämisestä. Suomi suhtautuu myönteisesti komission tavoitteeseen vähentää elintarvikejätteen määrää, mutta pitää oikeudellisesti sitovia tavoitteita kotitalouksille haasteellisina. Elintarvikejätteen vähentämistavoitteen tulisi kotitalouksissa koskea vain ruokahävikkiä eli syömäkelpoista osaa elintarvikejätteestä (ei esimerkiksi kasvisten kuoria). Suomi kannattaa myös tekstiilijätteen tuottajavastuuta keinona vähentää tekstiilituotannon ja -kulutuksen ympäristökuormaa. Tekstiilijätteen tuottajavastuun toimeenpanossa Suomi peräänkuuluttaa mahdollisuutta kerätä uudelleenkäytettävää tekstiiliä edelleen nykyisenkaltaisesti. Lisätietoja Lyydia Ylönen 
Ministeri Mykkäsen erityisavustaja 
p. 050 476 1341 
[email protected] 
EU:n 2040-ilmastotavoite 
Laura Aho 
neuvotteleva virkamies 
p. 029 525 0135 
[email protected] 

EU:n ympäristöministerit kokoontuvat maanantaina 25.3. Brysseliin keskustelemaan EU:n vuotta 2040 koskevasta ilmastotavoitteesta. Suomea edustaa Brysselissä ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen. 

Lähde: ym.fi

Poliisi otti yhden henkilön kiinni Laajasalossa

NordenBladet — Poliisi sai sunnuntaina 24. maaliskuuta noin kello 17.30 hätäkeskuksen kautta tiedon, että yksi henkilö oli uhannut viestillä toista henkilöä. Poliisi otti tapaukseen liittyen yhden miehen kiinni.Poliisin tämänhetkisten tietojen mukaan uhkaus oli tullut kuvaviestinä kolmannelle henkilölle, joka ilmoitti asiasta hätäkeskukseen. Lähetetyssä kuvassa epäillyllä henkilöllä oli hallussa ampuma-ase. Poliisi lähti tavoittamaan kuvan lähettäjää ja henkilö otettiin kiinni Helsingin Laajasalossa sijaitsevasta yksityisasunnosta. Ampuma-asetta ei löytynyt asunnosta. Tehtävälle osallistui useita poliisipartioita.Tapausta tutkitaan alustavasti laittomana uhkauksena. Poliisi jatkaa tapahtumien tutkintaa, eikä tapauksesta toistaiseksi tiedoteta enempää.

Poliisi sai sunnuntaina 24. maaliskuuta noin kello 17.30 hätäkeskuksen kautta tiedon, että yksi henkilö oli uhannut viestillä toista henkilöä. Poliisi otti tapaukseen liittyen yhden miehen kiinni.

Poliisin tämänhetkisten tietojen mukaan uhkaus oli tullut kuvaviestinä kolmannelle henkilölle, joka ilmoitti asiasta hätäkeskukseen. Lähetetyssä kuvassa epäillyllä henkilöllä oli hallussa ampuma-ase. Poliisi lähti tavoittamaan kuvan lähettäjää ja henkilö otettiin kiinni Helsingin Laajasalossa sijaitsevasta yksityisasunnosta. Ampuma-asetta ei löytynyt asunnosta. Tehtävälle osallistui useita poliisipartioita.

Tapausta tutkitaan alustavasti laittomana uhkauksena. Poliisi jatkaa tapahtumien tutkintaa, eikä tapauksesta toistaiseksi tiedoteta enempää.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Porin kauppatorilla väkivaltatilanne.

NordenBladet — Poliisi tutkii Porin kauppatorilla tapahtunutta väkivaltatilannetta, jossa yksi henkilö sai vammoja teräaseesta.Poliisi sai sunnuntaiaamuna hieman ennen kello 5 ilmoituksen Porin kauppatorilta, jossa kerrottiin yhden henkilön saaneen vammoja teräaseesta. Tilanteen selvittämisen seurauksena poliisi on ottanut kolme henkilöä, joiden epäillään liittyvän tekoon. Poliisi tutkii asiaa törkeänä pahoinpitelynä.

Poliisi tutkii Porin kauppatorilla tapahtunutta väkivaltatilannetta, jossa yksi henkilö sai vammoja teräaseesta.

Poliisi sai sunnuntaiaamuna hieman ennen kello 5 ilmoituksen Porin kauppatorilta, jossa kerrottiin yhden henkilön saaneen vammoja teräaseesta. Tilanteen selvittämisen seurauksena poliisi on ottanut kolme henkilöä, joiden epäillään liittyvän tekoon. Poliisi tutkii asiaa törkeänä pahoinpitelynä.

Asian esitutkinta on vasta alkuvaiheessa ja tällä hetkellä poliisilla ei ole vielä mahdollista kertoa yksityiskohtaisia tietoja.

Poliisi jatkaa asian esitutkintaa suorittamalla kuulusteluja ja muita esitutkintatoimenpiteitä. Asiasta tiedotetaan enemmän, kun se on esitutkintaa vaarantamatta mahdollista.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Viikonlopun juhlinta jatkui kosteissa merkeissä Lapissa

NordenBladet — Viikonlopun juhliminen on jatkunut yleisen ilonpidon mutta myös alkoholin merkeissä. Valitettavasti osa viikonlopun viettäjistä istahti humalapäissään auton rattiin.Rovaniemellä poliisi turvasi Pride-kulkuetta

Viikonlopun juhliminen on jatkunut yleisen ilonpidon mutta myös alkoholin merkeissä. Valitettavasti osa viikonlopun viettäjistä istahti humalapäissään auton rattiin.

Rovaniemellä poliisi turvasi Pride-kulkuetta

Rovaniemen Pride-viikko huipentui lauantaina Pride-kulkueeseen, joka keräsi noin neljäsataa osanottajaa. Poliisi turvasi kulkueen sujumisen häiriöittä. Kulkue sujui aurinkoisessa, mutta tuulisessa säässä halki kaupungin keskustan.

Törkeä rattijuopumus Sodankylässä

Sodankylässä poliisi sai ilmoituksen mahdollisesta rattijuoposta. Poliisipartio tavoitti kyseisen auton erään talon pihasta, mutta kuljettaja oli mennyt taloon sisälle eikä suostunut avaamaan ovea. Partion päästyä taloon sisään se löysi autoa kuljettaneen henkilön, joka yritti piiloutua poliisilta. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.

Törkeä rattijuopumus Kemissä

Rikostutkinnan partio oli matkalla lauantaina iltapäivällä tehtävälle, kun he huomasivat Sauvonväylän ja Karjalahdenkadun risteyksessä liikenteenjakajan ylitse ajavan henkilöauton. Henkilöauto rikkoi liikennemerkin ja ajautui kevyen liikenteen väylälle. Ajoneuvo palasi takaisin ajoradalle ja jatkoi matkaa.

Poliisipartio joutui ajamaan huomattavaa nopeutta saavuttaakseen kyseisen henkilöauton. Partio pysäytti henkilöauton moottoritielle. Kuljettajana ollut mies puhallutettiin alkometrillä ja hän puhalsi törkeän rattijuopumuksen ylittävän rajan. Mies tuotiin tarkkuusalkometriin Kemin poliisilaitokselle, määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja kuulusteltiin. Hänen ajokorttinsa otettiin poliisin haltuun. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Rattijuopumus Kemissä

Poliisipartio pysäytti Kemissä iltapäivällä Keskikadulla henkilöauton kuljettajan ajokunnon tarkastamista varten. Kuljettajana oli poliisin entuudestaan tuntema nainen. Alkometri näytti naiselle 0-tuloksen, mutta naisen käytöksen vuoksi hänen epäiltiin olevan muun päihdyttävän aineen vaikutuksen alaisena. Naisella ei ole myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta.

Nainen käytettiin verikokeissa mahdollisten veressä olevien päihdyttävien aineiden selvittämisen vuoksi. Naista epäillään rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

Posiolla rähinämieltä

Synttärijuhlat äityivät tappeluksi Posiolla, kun joku vieraista riehaantui. Yksi rähinöitsijöistä lähti jo kertaalleen pois, mutta palasi sitten takaisin juhlataloon, missä tappelu jatkui. Poliisipartio selvitti asiaa ja toimitti riehujan putkaan.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Kuolemaan johtanut ulosajo tie-25:lla Raaseporissa

NordenBladet — Poliisi tutkii 24.3.2024 aamuyöllä Raaseporin Meltolassa Tie-25:lla tapahtunutta henkilöauton ulosajoa, jossa noin 61 -vuotias mieskuljettaja menehtyi saamiinsa vammoihin.Asiaa tutkitaan kuolemansyyntutkintana sekä ilmeisen ylinopeuden vuoksi törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Poliisi ei tiedota asiasta enempää.

Poliisi tutkii 24.3.2024 aamuyöllä Raaseporin Meltolassa Tie-25:lla tapahtunutta henkilöauton ulosajoa, jossa noin 61 -vuotias mieskuljettaja menehtyi saamiinsa vammoihin.

Asiaa tutkitaan kuolemansyyntutkintana sekä ilmeisen ylinopeuden vuoksi törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Poliisi ei tiedota asiasta enempää.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Pieksämäellä reilu ylinopeus 60 km/h -nopeusrajoitusalueella

NordenBladet — Kuljettaja määrättiin ajokieltoon, matkustajia kyydissä kolme henkilöä samaan aikaanPieksämäellä Järvisuomentiellä lauantaina klo 21 aikaan poliisi mittasi paikkakuntalaiselle henkilöauton mieskuljettajalle tutkalla 60 km/h -nopeusrajoitusalueella 114 km/h ajonopeuden. Tien kohta oli pimeän aikaan katulampuin valaistu. Kyydissä kolme matkustajaa.  Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Kuljettaja määrättiin ajokieltoon, matkustajia kyydissä kolme henkilöä samaan aikaan

Pieksämäellä Järvisuomentiellä lauantaina klo 21 aikaan poliisi mittasi paikkakuntalaiselle henkilöauton mieskuljettajalle tutkalla 60 km/h -nopeusrajoitusalueella 114 km/h ajonopeuden. Tien kohta oli pimeän aikaan katulampuin valaistu. Kyydissä kolme matkustajaa.  Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Rikosnimikkeenä näin ollen törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen.

]]>

Lähde: Poliisi.fi