NordenBladet — Sunnuntaina iltapäivällä poliisi sai vihjeen Oulun keskustassa olevan auton luona huumeiden kanssa askartelevasta neljän henkilön ryhmästä. Paikalle menneet kaksi poliisipartiota tavoitti kolme osallista paikan päältä ja hetkeä myöhemmin vielä neljännen lähistöltä.Heidän hallustaan löytyi huumausaineiksi luettavia lääkeaineita. Autoon suoritetussa etsinnässä löytyi lisäksi luvaton katkaistu haulikko. Poliisi kirjasi nelikon kiinni poliisiasemalle epäiltynä törkeään ampuma-aserikokseen ja huumausaineen käyttörikokseen.
Sunnuntaina iltapäivällä poliisi sai vihjeen Oulun keskustassa olevan auton luona huumeiden kanssa askartelevasta neljän henkilön ryhmästä.
Paikalle menneet kaksi poliisipartiota tavoitti kolme osallista paikan päältä ja hetkeä myöhemmin vielä neljännen lähistöltä. Heidän hallustaan löytyi huumausaineiksi luettavia lääkeaineita. Autoon suoritetussa etsinnässä löytyi lisäksi luvaton katkaistu haulikko. Poliisi kirjasi nelikon kiinni poliisiasemalle epäiltynä törkeään ampuma-aserikokseen ja huumausaineen käyttörikokseen.
NordenBladet — Kangaslammella ja Juvalla oli käynyt lauantaina 1.6.2024 ovelta ovelle kauppiaita, jotka olivat anastaneet vanhusten asunnoista rahaa, lääkkeitä ja pankkikortteja.Kangaslammella Kivenlahdentiellä ja Teknologiantiellä sekä Juvalla Elotiellä oli lauantaina 1.6.2024 käynyt mies ja nainen, jotka olivat menneet vanhempien henkilöiden oville ja kaupanneet mm. pyyhkeitä. Kaupanteon jälkeen kyseiset henkilöt olivat esittäneet tarpeensa käydä vanhuksien asuntojen vessassa ja vessassa käynnin jälkeen nämä henkilöt olivat poistuneet. Myöhemmin vanhukset olivat huomanneet, että heidän lääkkeensä, käteinen raha sekä pankkikortit olivat hävinneet, joten on syytä epäillä, että nämä ”kauppiaat” olivat ne anastaneet.
Kangaslammella ja Juvalla oli käynyt lauantaina 1.6.2024 ovelta ovelle kauppiaita, jotka olivat anastaneet vanhusten asunnoista rahaa, lääkkeitä ja pankkikortteja.
Kangaslammella Kivenlahdentiellä ja Teknologiantiellä sekä Juvalla Elotiellä oli lauantaina 1.6.2024 käynyt mies ja nainen, jotka olivat menneet vanhempien henkilöiden oville ja kaupanneet mm. pyyhkeitä. Kaupanteon jälkeen kyseiset henkilöt olivat esittäneet tarpeensa käydä vanhuksien asuntojen vessassa ja vessassa käynnin jälkeen nämä henkilöt olivat poistuneet. Myöhemmin vanhukset olivat huomanneet, että heidän lääkkeensä, käteinen raha sekä pankkikortit olivat hävinneet, joten on syytä epäillä, että nämä ”kauppiaat” olivat ne anastaneet.
Kauppiaina toimineet mies ja nainen olivat käyttäneet kasvomaskeja ja he olivat liikenteessä todennäköisesti beigen värisellä tai vaalealla henkilöautolla – muita tuntomerkkejä heistä ei ole.
Poliisi varoittaa ovelta ovelle myyjistä, joita ei millään verukkeella tule päästää asuntoon – ei vessassa käynnin eikä janon tunteen eikä minkään muunkaan verukkeen takia.
Mahdolliset havainnot kyseisistä kauppiaista tai heidän autostaan tulee ilmoittaa puhelimitse numeroon 0295415232 tai sähköpostilla vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi
NordenBladet — Poliisi tiedotti tänään aiemmin Helsingissä kadonneesta iäkkäästä miehestä.Mies on löytynyt kunnossa. Poliisi kiittää havainnoista ilmoittaneita.
Poliisi tiedotti tänään aiemmin Helsingissä kadonneesta iäkkäästä miehestä.
Mies on löytynyt kunnossa. Poliisi kiittää havainnoista ilmoittaneita.
NordenBladet — Helsingin keskustassa tänään 2.6. järjestettävä mielenosoituskulkue vaikuttaa liikenteeseen iltapäivällä. Poliisi ohjaa liikennettä ja turvaa mielenosoituksen kulkua.Kello 13.30: Mielenosoituskulkueen on tarkoitus lähteä liikkeelle Senaatintorilta noin kello 14.30. Kulkue kulkee reittiä Senaatintori – Pohjoisesplanadi – Mannerheimintie – Töölönlahdenkatu – Kansalaistori. Kulkue tulee vaikuttamaan liikenteen sujumiseen väliaikaisesti kyseisillä teillä. Poliisi on paikalla ohjaamassa liikennettä ja turvaamassa yleistä järjestystä ja turvallisuutta.Uutista päivitetään ja voit seurata päivityksiä osoitteessa poliisi.fi.
Helsingin keskustassa tänään 2.6. järjestettävä mielenosoituskulkue vaikuttaa liikenteeseen iltapäivällä. Poliisi ohjaa liikennettä ja turvaa mielenosoituksen kulkua.
Kello 13.30: Mielenosoituskulkueen on tarkoitus lähteä liikkeelle Senaatintorilta noin kello 14.30. Kulkue kulkee reittiä Senaatintori – Pohjoisesplanadi – Mannerheimintie – Töölönlahdenkatu – Kansalaistori. Kulkue tulee vaikuttamaan liikenteen sujumiseen väliaikaisesti kyseisillä teillä. Poliisi on paikalla ohjaamassa liikennettä ja turvaamassa yleistä järjestystä ja turvallisuutta.
Uutista päivitetään ja voit seurata päivityksiä osoitteessa poliisi.fi.
NordenBladet — Pelastuslaitoksen pintapelastaja löysi lauantaina 1.6.2024 päivällä kadonneeksi ilmoitetun ikäkkään mieshenkilön Lapinlahdella.Lauantaina 1.6.2024 klo12.29 iäkäs mieshenkilö ilmoitettiin kadonneeksi Lapinlahdella. Kadonneeksi ilmoitettu mies löytyi samana päivänä hukkuneena pelastuslaitoksen pintapelastajan toimesta Linnansalmen uimarannan kohdalta vedestä.Poliisi jatkaa asian selvittämistä kuolemansyyn tutkintana, eikä tiedota asiasta enempää.
Lauantaina 1.6.2024 klo12.29 iäkäs mieshenkilö ilmoitettiin kadonneeksi Lapinlahdella. Kadonneeksi ilmoitettu mies löytyi samana päivänä hukkuneena pelastuslaitoksen pintapelastajan toimesta Linnansalmen uimarannan kohdalta vedestä. Poliisi jatkaa asian selvittämistä kuolemansyyn tutkintana, eikä tiedota asiasta enempää.
NordenBladet — Koulujen päättäjäisviikonloppu sujui Pohjois-Karjalassa pääosin rauhallisesti.Joensuussa nuoret kokoontuivat perinteisesti Kirkkopuistoon, jossa poliisin arviolta oli satoja nuoria. Vaikka nuorten kesäloman aloitusta juhlittiin maltillisesti, poliisi joutui puuttumaan muutaman nuoren aggressiiviseen käytökseen ja noin kymmenen nuorta toimitettiin kotiin tai sairaalaan päihtymystilan vuoksi.
Koulujen päättäjäisviikonloppu sujui Pohjois-Karjalassa pääosin rauhallisesti.
Joensuussa nuoret kokoontuivat perinteisesti Kirkkopuistoon, jossa poliisin arviolta oli satoja nuoria. Vaikka nuorten kesäloman aloitusta juhlittiin maltillisesti, poliisi joutui puuttumaan muutaman nuoren aggressiiviseen käytökseen ja noin kymmenen nuorta toimitettiin kotiin tai sairaalaan päihtymystilan vuoksi.
Päihteet olivat illan hämärtyessä Joensuun Kirkkopuistossa näkyvästi esillä, joten puolenyön aikoihin Kirkkopuisto ja sen läheinen pysäköintialue tyhjennettiin päällystöpäivystäjän määräyksestä. Häiriöt päättyivät tämän jälkeen välittömästi ja alue rauhoittui.
Myös muualla Pohjois-Karjalassa koulujen päättymisen juhlinta on sujunut rauhallisesti, eikä juhlinta ole antanut aihetta rikosilmoitusten kirjaamiseen.
Poliisi haluaa kiittää nuoria maltillisesta juhlimisesta ja toivottaa hyvää kesälomaa kaikille.
NordenBladet — Poliisi pyytää ilmoittamaan havainnot kadonneesta hätänumeroon 112.Poliisi etsii 88-vuotiasta miestä Helsingissä. Hän on kadonnut Helsingin Veräjämäestä lauantai-illan 1.6. ja sunnuntaiaamun 2.6. kello 9 välisenä aikana. Kadonnut on noin 176 cm pitkä ja kalju. Hän liikkuu ilman apuvälineitä ja hänellä on yllään harmaat housut, sininen tuulitakki, valkoinen paita ja silmälasit. Kuvat kadonneesta:Kuva 1Kuva 2 Poliisi pyytää ilmoittamaan havainnot kadonneesta hätänumeroon 112.
Poliisi pyytää ilmoittamaan havainnot kadonneesta hätänumeroon 112.
Poliisi etsii 88-vuotiasta miestä Helsingissä. Hän on kadonnut Helsingin Veräjämäestä lauantai-illan 1.6. ja sunnuntaiaamun 2.6. kello 9 välisenä aikana. Kadonnut on noin 176 cm pitkä ja kalju. Hän liikkuu ilman apuvälineitä ja hänellä on yllään harmaat housut, sininen tuulitakki, valkoinen paita ja silmälasit.
NordenBladet — Kesäinen sää keräsi nuoria juhlistamaan koulujen päättymistä eri puolilla Lappia. Poliisi valvoi näkyvästi yleistä järjestystä ja turvallisuutta ja juhlinta sujui pääosin rauhallisissa merkeissä. Poliisin puuttumista esimerkiksi alaikäisten päihteiden käyttöön tai teräaseiden hallussapitoon tarvittiin aiempia vuosia vähemmän.Perjantai-iltana väkeä oli vielä liikkeellä maltillisesti. Poliisi valvoi tehostetusti järjestystä eri puolilla Lappia rikosten ja häiriöiden ennalta estämiseksi, kiertäen nuorison suosimia illanviettopaikkoja, kuten rantoja, puistoja ja laavuja. Lauantaina Rovaniemellä Ounaskosken uimaranta keräsi poliisin arvion mukaan jopa 600-700 nuorta juhlistamaan koulujen päättymistä. Poliisin ennalta estävän toiminnan partio jalkautui nuorten pariin illaksi. Torniossa ja Kemissä tavattiin myös runsaasti nuoria, mutta kokonaisuutena arvioiden myös näissä paikoissa meno vaikutti olevan edellisvuotta hieman rauhallisempaa.
Kesäinen sää keräsi nuoria juhlistamaan koulujen päättymistä eri puolilla Lappia. Poliisi valvoi näkyvästi yleistä järjestystä ja turvallisuutta ja juhlinta sujui pääosin rauhallisissa merkeissä. Poliisin puuttumista esimerkiksi alaikäisten päihteiden käyttöön tai teräaseiden hallussapitoon tarvittiin aiempia vuosia vähemmän.
Perjantai-iltana väkeä oli vielä liikkeellä maltillisesti. Poliisi valvoi tehostetusti järjestystä eri puolilla Lappia rikosten ja häiriöiden ennalta estämiseksi, kiertäen nuorison suosimia illanviettopaikkoja, kuten rantoja, puistoja ja laavuja. Lauantaina Rovaniemellä Ounaskosken uimaranta keräsi poliisin arvion mukaan jopa 600-700 nuorta juhlistamaan koulujen päättymistä. Poliisin ennalta estävän toiminnan partio jalkautui nuorten pariin illaksi. Torniossa ja Kemissä tavattiin myös runsaasti nuoria, mutta kokonaisuutena arvioiden myös näissä paikoissa meno vaikutti olevan edellisvuotta hieman rauhallisempaa.
Moottoripyöräilijä törmäsi poroon Kemijärvellä
Lauantaina moottoripyöräilijä törmäsi poroon Kemijärvellä noin 100 kilometrin tuntivauhdilla ohitustilanteen jälkeen. Poro kuoli törmäyksen seurauksena ja loukkaantunut moottoripyöräilijä kuljetettiin helikopterilla sairaalahoitoon. Tieltä jouduttiin katkaisemaan liikenne potilaan siirtämisen ajaksi. Asiassa ei epäillä rikosta.
Viikonlopun aikana poliisi tavoitti liikenteestä Lapissa kolme rattijuoppoa. Poliisin talteen kerättiin runsaasti myös juopuneita sekä yleistä järjestystä ja tuvallisuutta häiritseviä henkilöitä.
Pahoinpitelyitä tapahtui viikonlopun aikana muutama. Ounaskosken rannalla epäillään kahden miehen pahoinpidelleen kolmatta lauantaina törkeästi. Rovaniemellä miehen epäillään kohdistaneen kumppaniinsa lievää väkivaltaa. Kemissä tutkitaan sekä perjantaina että lauantaina tapahtuneita teräaseella tehtyjä törkeitä pahoinpitelyn yrityksiä. Näissä tapauksissa vältyttiin kuitenkin vakavilta vammoilta.
NordenBladet — Joensuun Jaamankankaantie 10:stä on anastettu rakennusvaiheessa ollut hirsinen työkaluvarasto.Keskeneräinen varasto on kadonnut 2.3-12.5.2024 välisenä aikana. Varasto on ruskea, jossa musta katto. Kooltaan varasto on 2,8×5,2m.Mahdollisia havaintoja edellä mainittuun asiaan liittyen pyydetään ilmoittamaan sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi, vihjepuhelimeen p. 0295 415 232 tai poliisipäivystykseen p. 0295 415 320 ma-pe klo 08-16.15.
Joensuun Jaamankankaantie 10:stä on anastettu rakennusvaiheessa ollut hirsinen työkaluvarasto.
Keskeneräinen varasto on kadonnut 2.3-12.5.2024 välisenä aikana. Varasto on ruskea, jossa musta katto. Kooltaan varasto on 2,8×5,2m.
Mahdollisia havaintoja edellä mainittuun asiaan liittyen pyydetään ilmoittamaan sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi, vihjepuhelimeen p. 0295 415 232 tai poliisipäivystykseen p. 0295 415 320 ma-pe klo 08-16.15.
NordenBladet — Koulujen päättymistä ja kesäloman alkamista juhlittiin eri puolilla Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen aluetta pääosin rauhallisesti.Vilkkaimpia juhlimispaikkoja tänä vuonna olivat Järvenpään Rantapuisto, Porvoon Kokonniemi ja Köttbodan uimaranta, Keravan urheilupuisto sekä Hyvinkään Martin koulun kenttä. Vantaalla vilkkain nuorison suosimista juhlintapaikoista oli Leppäkorven maauimala. Koulujen päättäjäisiin varauduttiin useiden partioiden erillisorganisaatiollaItä-Uudenmaan poliisissa varauduttiin viime vuosien tapaan koulujen päättäjäisten valvontaan useiden partioiden erillisorganisaatiolla. Valvontaa tehtiin myös ilmasta käsin dronella. – Valvontaa kohdennettiin erityisesti ennalta tiedossa oleviin, nuorison suosimiin kohteisiin. Mukana valvomassa omissa rooleissaan oli myös useita poliisin yhteistyökumppaneita, kuten kaupunkien ja kuntien nuorisotyöntekijöitä, seurakuntien ja järjestöjen nuorisotyöntekijöitä sekä SPR, kertoo rikoskomisario Kaisa Holappa.Nuorilta takavarikoitiin ja hävitettiin alkoholia– Alaikäisten nuorten hallusta takavarikoitiin ja hävitettiin reilu määrä alkoholia päättäjäisillan aikana. Nuorilla oli pääsääntöisesti hallussaan mietoja alkoholijuomia, mutta joukkoon mahtui myös väkevämpiäkin juomia. Poliisi takavarikoi nuorten hallusta illan aikana myös huumausaineita, teleskooppipatukoita sekä kaasusumuttimen, Holappa jatkaa.Ilotulitteita ammuttiin illan aikana reippaastiHätäkeskukseen tehtiin päättäjäisillan aikana useita ilmoituksia ilotulitteista. – Huolta poliisille aiheuttivat muun muassa Mäntsälästä, Tuusulasta, Vantaalta sekä eri puolilta Keravaa ammutut ilotulitteet. Ilotulitteiden hallussapito ja niiden vaarallinen käsittely ovat olleet viime vuosina valitettavan yleinen ilmiö nuorten keskuudessa koulujen päättäreissä, Holappa jatkaa.Poliisin partiot hoitivat erilaisia poliisitehtäviä lauantain ilta viiden ja sunnuntaityön kello kahden välisenä aikana lähes 400. Tehtäviä riitti aina odotukselle saakka. – Nuoriin liittyvät tehtävät olivat pääsääntöisesti häiriötehtäviä, mutta illan ja yön aikana mukaan mahtui myös muutamia väkivaltaan liittyvä tehtäviä. Päättäjäisä juhlineen nuorten osalta ilta oli Itä-Uudellamaalla, varsinkin Vantaalla, poikkeuksellisen rauhallinen ja sujui ilman isompia ylilyöntejä, Holappa kiittelee.Päättäjäisillan- ja yön tapahtumista viestittiin aktiivisestiPoliisi viesti aktiivisesti päättäjäisillan ja yön tapahtumista eri sosiaalisen median kanavissa. – Kansalaisten oli mahdollista seurata meitä tuttuun tapaan poliisilaitoksemme tileillä X:ssä, Instagramissa ja Facebookissa, summaa Holappa.
Koulujen päättymistä ja kesäloman alkamista juhlittiin eri puolilla Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen aluetta pääosin rauhallisesti.
Vilkkaimpia juhlimispaikkoja tänä vuonna olivat Järvenpään Rantapuisto, Porvoon Kokonniemi ja Köttbodan uimaranta, Keravan urheilupuisto sekä Hyvinkään Martin koulun kenttä. Vantaalla vilkkain nuorison suosimista juhlintapaikoista oli Leppäkorven maauimala.
Koulujen päättäjäisiin varauduttiin useiden partioiden erillisorganisaatiolla
Itä-Uudenmaan poliisissa varauduttiin viime vuosien tapaan koulujen päättäjäisten valvontaan useiden partioiden erillisorganisaatiolla. Valvontaa tehtiin myös ilmasta käsin dronella.
– Valvontaa kohdennettiin erityisesti ennalta tiedossa oleviin, nuorison suosimiin kohteisiin. Mukana valvomassa omissa rooleissaan oli myös useita poliisin yhteistyökumppaneita, kuten kaupunkien ja kuntien nuorisotyöntekijöitä, seurakuntien ja järjestöjen nuorisotyöntekijöitä sekä SPR, kertoo rikoskomisario Kaisa Holappa.
Nuorilta takavarikoitiin ja hävitettiin alkoholia
– Alaikäisten nuorten hallusta takavarikoitiin ja hävitettiin reilu määrä alkoholia päättäjäisillan aikana. Nuorilla oli pääsääntöisesti hallussaan mietoja alkoholijuomia, mutta joukkoon mahtui myös väkevämpiäkin juomia. Poliisi takavarikoi nuorten hallusta illan aikana myös huumausaineita, teleskooppipatukoita sekä kaasusumuttimen, Holappa jatkaa.
Ilotulitteita ammuttiin illan aikana reippaasti
Hätäkeskukseen tehtiin päättäjäisillan aikana useita ilmoituksia ilotulitteista.
– Huolta poliisille aiheuttivat muun muassa Mäntsälästä, Tuusulasta, Vantaalta sekä eri puolilta Keravaa ammutut ilotulitteet. Ilotulitteiden hallussapito ja niiden vaarallinen käsittely ovat olleet viime vuosina valitettavan yleinen ilmiö nuorten keskuudessa koulujen päättäreissä, Holappa jatkaa.
Poliisin partiot hoitivat erilaisia poliisitehtäviä lauantain ilta viiden ja sunnuntaityön kello kahden välisenä aikana lähes 400. Tehtäviä riitti aina odotukselle saakka.
– Nuoriin liittyvät tehtävät olivat pääsääntöisesti häiriötehtäviä, mutta illan ja yön aikana mukaan mahtui myös muutamia väkivaltaan liittyvä tehtäviä. Päättäjäisä juhlineen nuorten osalta ilta oli Itä-Uudellamaalla, varsinkin Vantaalla, poikkeuksellisen rauhallinen ja sujui ilman isompia ylilyöntejä, Holappa kiittelee.
Päättäjäisillan- ja yön tapahtumista viestittiin aktiivisesti
Poliisi viesti aktiivisesti päättäjäisillan ja yön tapahtumista eri sosiaalisen median kanavissa.
– Kansalaisten oli mahdollista seurata meitä tuttuun tapaan poliisilaitoksemme tileillä X:ssä, Instagramissa ja Facebookissa, summaa Holappa.