NordenBladet — Henkilöauton kuljettaja menehtyi lauantaina 8. kesäkuuta klo 15 jälkeen tapahtuneessa liikenneonnettomuudessa Kouvolan Sippolassa.Henkilöauto oli ajautunut ulos suoralla tieosuudella toistaiseksi tuntemattomasta syystä. Kuljettaja oli autossa yksin. Onnettomuudella ei ole poliisin tietojen mukaan silminnäkijöitä.Onnettomuustutkintalautakunta on aloittanut onnettomuuden syiden tutkinnan. Poliisi ei tiedota asiasta toistaiseksi enempää.
Henkilöauton kuljettaja menehtyi lauantaina 8. kesäkuuta klo 15 jälkeen tapahtuneessa liikenneonnettomuudessa Kouvolan Sippolassa.
Henkilöauto oli ajautunut ulos suoralla tieosuudella toistaiseksi tuntemattomasta syystä. Kuljettaja oli autossa yksin. Onnettomuudella ei ole poliisin tietojen mukaan silminnäkijöitä.
Onnettomuustutkintalautakunta on aloittanut onnettomuuden syiden tutkinnan. Poliisi ei tiedota asiasta toistaiseksi enempää.
NordenBladet — Kolmea rattijuoppoa epäillään huumaantuneena ajamisestaLahti
Kolmea rattijuoppoa epäillään huumaantuneena ajamisesta
Lahti
Parikymppisen naisen epäillään olleen huumaavan aineen vaikutuksen alaisena kuljettaessaan henkilöautoa Iso-Paavolankadulla sunnuntaina iltapäivällä. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja huumausaineen käyttörikoksesta.
Lahti
Nelikymppisen miehen epäillään olleen huumaavan aineen vaikutuksen alaisena kuljettaessaan henkilöautoa Vesijärvenkadulla sunnuntaina illalla. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja huumausaineen käyttörikoksesta.
Lahti
Nelikymppisen miehen epäillään olleen huumaavan aineen vaikutuksen alaisena kuljettaessaan henkilöautoa Telakkakadulla aikaisin maanantaina aamulla. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja huumausaineen käyttörikoksesta.
NordenBladet — Väkivallanteko tapahtui sunnuntaina 9.6.2024.Poliisi sai sunnuntaina iltapäivällä 17.21 ilmoituksen väkivallanteosta Turussa Halisten sillalla. Väkivallan kohteeksi joutunut henkilö kuljetettiin sairaalaan saamaan jatkohoitoa. Hänen tilansa ei ole vakava. Tilanteesta ei tiettävästi aiheutunut vaaraa muille.Poliisi on ottanut tapaukseen liittyen kiinni yhden henkilön. Tämän hetken tiedon perusteella epäilty ja uhri tunsivat toisensa ennalta.Poliisi tutkii tapausta tapon yrityksenä. Esitutkinta on alkuvaiheessa eikä asiasta ole tällä hetkellä enempää tiedotettavaa.
Väkivallanteko tapahtui sunnuntaina 9.6.2024.
Poliisi sai sunnuntaina iltapäivällä 17.21 ilmoituksen väkivallanteosta Turussa Halisten sillalla.
Väkivallan kohteeksi joutunut henkilö kuljetettiin sairaalaan saamaan jatkohoitoa. Hänen tilansa ei ole vakava. Tilanteesta ei tiettävästi aiheutunut vaaraa muille.
Poliisi on ottanut tapaukseen liittyen kiinni yhden henkilön. Tämän hetken tiedon perusteella epäilty ja uhri tunsivat toisensa ennalta.
Poliisi tutkii tapausta tapon yrityksenä. Esitutkinta on alkuvaiheessa eikä asiasta ole tällä hetkellä enempää tiedotettavaa.
NordenBladet — Pahoinpitely tapahtui lauantain ja sunnuntain välisenä yönä noin klo 1.25.Lahdessa Ritaniemenkadulla lähellä Mukkulan tapahtumapuistoa tapahtui su 9.6.2024 klo 1.25 aikaan usean nuoren miehen toimesta pahoinpitely. Mahdollisia silminnäkijöitä pyydetään ilmoittamaan havaintonsa Hämeen poliisiin sähköpostiosoitteella vihjeet.hame@poliisi.fi
Pahoinpitely tapahtui lauantain ja sunnuntain välisenä yönä noin klo 1.25.
Lahdessa Ritaniemenkadulla lähellä Mukkulan tapahtumapuistoa tapahtui su 9.6.2024 klo 1.25 aikaan usean nuoren miehen toimesta pahoinpitely. Mahdollisia silminnäkijöitä pyydetään ilmoittamaan havaintonsa Hämeen poliisiin sähköpostiosoitteella vihjeet.hame@poliisi.fi
NordenBladet — Toukokuun lopun ja kesäkuun alun aikana Tohmajärvellä Värtsilän alueella sijaiseviin kiinteistöihin ja metsätyökoneeseen on kohdistunut varkausrikoksia.Poliisille on tullut lyhelle aikaa tietoon useampi varkausrikos Tohmajärvellä. Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet Kaurila – Jänisvaara alueella.Toukokuun loppupuolella murtauduttiin alueella sijaitsevaan mökkiin, josta josta anastettiin riistakamera. Kesäkuun alun aikana rakenteilla olevan talon työmaalta anastettiin huomattavan paljon omaisuutta, kuten aggregaatti, pöytähiomakoneita sekä hitsauskoneita. Lisäksi matkaan oli lähtenyt Husqvarna-merkkinen moottorisaha sekä muuta käyttötavaraa.Samoin kesäkuun alkupuolella murtauduttiin alueella olevaantoiseen mökkiin sekä toisen kiinteistön sauna ja ulkovarastoonMökistä anastettiin kameralaukku kameroineen sekä siihen liittyvine tarvikkeineen. Sauna- ulkovarastorakennuksista oli matkaan lähtenyt Primus-merkkinen kaasugrilli sekä tuoli. Lisäksi oli anastettu punainen Fiskarsin kirves.Myös polttoainetta oli kesäkuun 6. päivä anastettu Kaurilan metsäautotiellä olleesta metsätyökoneesta. Anastetun polttoaineen määrä oli ollut noin 350 litraa.Alueeseen on kohdistunut selkeästi paikallinen murtosarja, ja poliisi kehoittaakin alueella liikkuvia sekä asuvia ja siellä kiinteistöjä hallinnoivia tarkkaavaisuuteen.Valitettavasti edes lukitus ei ole kaikissa tapauksissa auttanut, vaan rakennuksiin on joissain tapauksissa menty voimalla lukot ja ovet vääntämällä.Poliisi tutkii tapauksia varkausrikoksina ja pyytääkin havaintoja touko- ja kesäkuun ajalta tapahtumiin.Mahdollisia havaintoja edellä mainittuihin asioihin liittyen pyydetään ilmoittamaan sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi, vihjepuhelimeen p. 0295 415 232 tai poliisipäivystykseen p. 0295 415 320 ma-pe klo 08-16.15.
Toukokuun lopun ja kesäkuun alun aikana Tohmajärvellä Värtsilän alueella sijaiseviin kiinteistöihin ja metsätyökoneeseen on kohdistunut varkausrikoksia.
Poliisille on tullut lyhelle aikaa tietoon useampi varkausrikos Tohmajärvellä. Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet Kaurila – Jänisvaara alueella.
Toukokuun loppupuolella murtauduttiin alueella sijaitsevaan mökkiin, josta josta anastettiin riistakamera.
Kesäkuun alun aikana rakenteilla olevan talon työmaalta anastettiin huomattavan paljon omaisuutta, kuten aggregaatti, pöytähiomakoneita sekä hitsauskoneita. Lisäksi matkaan oli lähtenyt Husqvarna-merkkinen moottorisaha sekä muuta käyttötavaraa.
Samoin kesäkuun alkupuolella murtauduttiin alueella olevaan toiseen mökkiin sekä toisen kiinteistön sauna ja ulkovarastoon Mökistä anastettiin kameralaukku kameroineen sekä siihen liittyvine tarvikkeineen. Sauna- ulkovarastorakennuksista oli matkaan lähtenyt Primus-merkkinen kaasugrilli sekä tuoli. Lisäksi oli anastettu punainen Fiskarsin kirves.
Myös polttoainetta oli kesäkuun 6. päivä anastettu Kaurilan metsäautotiellä olleesta metsätyökoneesta. Anastetun polttoaineen määrä oli ollut noin 350 litraa.
Alueeseen on kohdistunut selkeästi paikallinen murtosarja, ja poliisi kehoittaakin alueella liikkuvia sekä asuvia ja siellä kiinteistöjä hallinnoivia tarkkaavaisuuteen.
Valitettavasti edes lukitus ei ole kaikissa tapauksissa auttanut, vaan rakennuksiin on joissain tapauksissa menty voimalla lukot ja ovet vääntämällä.
Poliisi tutkii tapauksia varkausrikoksina ja pyytääkin havaintoja touko- ja kesäkuun ajalta tapahtumiin.
Mahdollisia havaintoja edellä mainittuihin asioihin liittyen pyydetään ilmoittamaan sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi, vihjepuhelimeen p. 0295 415 232 tai poliisipäivystykseen p. 0295 415 320 ma-pe klo 08-16.15.
NordenBladet — Päihteet ja piittaamattomuus liikenneturvallisuudesta näkyivät viikonlopun liikenteessä Lapin poliisilaitoksen alueella.Rovaniemi
Päihteet ja piittaamattomuus liikenneturvallisuudesta näkyivät viikonlopun liikenteessä Lapin poliisilaitoksen alueella.
Rovaniemi
Rovaniemen keskustassa lauantaina alkuillasta poliisipartio aikoi pysäyttää mopon mistä puuttui rekisterikilpi. Mopo ei kuitenkaan totellut pysäytysmerkkiä vaan pakeni ajaen jalkakäytäviä pitkin. Pakenemisyrityksestä huolimatta poliisipartio tavoitti kuljettajan, jota epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Keskustassa oli tapahtuma-aikaan runsaasti jalankulkijoita ja muuta liikennettä.
Tunturi-Lappi
Lauantai-aamuna Ivalon eteläpuolella Rovaniementiellä henkilöauto suistui tieltä ulos suurella nopeudella. Auto kaatoi mennessään useita ohuita puita pysähtyen vasta noin sadan metrin päähän tiestä. Loukkaantunut kuljettaja toimitettiin Lapin keskussairaalaan. Häntä epäillään rattijuopumuksen lisäksi liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, sekä huumausaineen käyttörikoksesta.
Lauantaina puoliltapäivin Sodankyläntiellä Kittilän taajaman välittömässä läheisyydessä lujaa vauhtia ajanut henkilöauto lähti heittelehtimään ajautuen lopulta tieltä ulos osuen pihaliittymään. Törmäyksestä seuranneen ilmalennon jälkeen auto pysähtyi valaisinpylvääseen mikä katkesi ja kaatui tielle. Törkeästä rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta epäilty kuljettaja vietiin Lapin keskussairaalaan saamaan hoitoa.
Lauantai yön aikana poliisi tavoitti rattijuoppoja myös Kittilässä ja Posiolla.
Meri-Lappi
Meri-Lapissa on ollut kesäinen aurinkoinen viikonloppu, mikä on pitänyt poliisin kohtalaisen kiireisenä. Katukuvassa näkyy, että koulut on päättyneet ja kesälomat alkaneet.
Torniosta lähti pitkäkyntisten matkaan skootteri.
Torniossa Aarnintiellä paloi henkilöauto. Auto oli palon aikana tyhjillään, joten henkilövahingoilta vältyttiin. Palon syttymissyytä selvitetään.
Rattijuoppoja oli viikonlopun aikana Keminmaassa ja Kemissä.
NordenBladet — Tiedotetta muokattu 9.6.2024 kello 10:51 Nainen löytynyt. Poistettu tiedotteesta kuva ja tarkemmat tuntomerkit. Poliisi etsii Espoossa kateissa olevaa naista. Nainen nähty viimeksi Tapiolan alueella lauantai-iltana kello 22. Ilmoitukset havainnoista hätäkeskukseen numeroon 112.Päivittyvää uutista ei enää täydennetä.
Tiedotetta muokattu 9.6.2024 kello 10:51 Nainen löytynyt. Poistettu tiedotteesta kuva ja tarkemmat tuntomerkit. Poliisi etsii Espoossa kateissa olevaa naista. Nainen nähty viimeksi Tapiolan alueella lauantai-iltana kello 22. Ilmoitukset havainnoista hätäkeskukseen numeroon 112.
NordenBladet — Hämeen poliisilla oli vuorokauden aikana tehtäviä 297 kappaletta.Lahdessa lauantai aamuna klo 09.53 partio pysäytti Vesijärvenkadulla henkilöauton, jota kuljetti noin 60-vuotias mies. Mies oli ajokiellossa ja puhalsi alkometriin 0.62 mg/l. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Hämeen poliisilla oli vuorokauden aikana tehtäviä 297 kappaletta.
Lahdessa lauantai aamuna klo 09.53 partio pysäytti Vesijärvenkadulla henkilöauton, jota kuljetti noin 60-vuotias mies. Mies oli ajokiellossa ja puhalsi alkometriin 0.62 mg/l. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Lahdessa sunnuntaiaamuna klo 04.46 partio pysäytti Vesijärvenkadulla henkilöauton, jota kuljetti 35-vuotias mies. Mies puhalsi alkometriin lukeman 0.70 mg/l, eikä miehellä ollut ajo-oikeutta. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Hämeenlinnassa sunnuntaina klo 00.38 poliisi sai hätäkeskukselta tehtävän, jonka mukaan henkilöauto lähestyy Hämeenlinnaa Tuuloksen suunnasta ja ajaa vastaantulevien kaistalla. Partio teki havainnon autosta Tuuloksentiellä kiihdyttäen sen perään. Auto ajoi keskellä kahta kaistaa ja välillä kokonaan vastaantulevien kaistalla. Auto saatiin pysäytettyä ja sitä kuljetti poliisin entuudestaan tuntema, ajokiellossa oleva, noin 35-vuotias mies. Miehelle suoritettu puhalluskoe näytti 0 tuloksen, mutta huumepikatesti oli positiivinen kahdelle eri huumausaineelle. Miehen käytös oli hyvin tokkuraista ja kävely horjuvaa. Mies käytettiin verikokeissa ja hänet kiinniotettiin epäiltynä törkeään rattijuopumukseen, liikenne turvallisuuden vaarantamiseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja huumausaineen käyttörikokseen.
NordenBladet — Oulun poliisilaitos tutkii Oulun keskustassa tapahtunutta pahoinpitelyä ja Kuusamossa tapahtunutta törkeää liikenneturvallisuuden vaarantamista.Kuusamossa Kemijärventiellä poliisipartiota vastaan ajoi lauantaina 8.6. myöhään illalla henkilöauto, jolle mitattiin nopeudeksi lähes 200 km/h nopeusrajoituksen ollessa 80 km/h. Partio kääntyi auton perään, mutta kuljettaja ei hidastanut vauhtia siitä huolimatta. Autoa ei tavoitettu enää partion toimesta, mutta poliisi jatkaa asian selvittämistä. Tapausta tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.——-Oulun keskustassa Uusikadulla tapahtui lauantain 8.6. ja sunnuntain 9.6. välisenä yönä väkivallanteko, jonka yhteydessä nuorta miestä lyötiin nyrkillä.Poliisin saamien tietojen mukaan miestä vastaan oli kävellyt kaksi henkilöä, joista toinen oli yhtäkkiä lyönyt häntä nyrkillä kasvojen seudulle. Poliisi tavoitti hetkeä myöhemmin lähistöltä henkilön, jonka epäillään syyllistyneen lyömiseen. Hänet otettiin kiinni epäiltynä pahoinpitelystä.
Oulun poliisilaitos tutkii Oulun keskustassa tapahtunutta pahoinpitelyä ja Kuusamossa tapahtunutta törkeää liikenneturvallisuuden vaarantamista.
Kuusamossa Kemijärventiellä poliisipartiota vastaan ajoi lauantaina 8.6. myöhään illalla henkilöauto, jolle mitattiin nopeudeksi lähes 200 km/h nopeusrajoituksen ollessa 80 km/h.
Partio kääntyi auton perään, mutta kuljettaja ei hidastanut vauhtia siitä huolimatta. Autoa ei tavoitettu enää partion toimesta, mutta poliisi jatkaa asian selvittämistä. Tapausta tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
——-
Oulun keskustassa Uusikadulla tapahtui lauantain 8.6. ja sunnuntain 9.6. välisenä yönä väkivallanteko, jonka yhteydessä nuorta miestä lyötiin nyrkillä.
Poliisin saamien tietojen mukaan miestä vastaan oli kävellyt kaksi henkilöä, joista toinen oli yhtäkkiä lyönyt häntä nyrkillä kasvojen seudulle.
Poliisi tavoitti hetkeä myöhemmin lähistöltä henkilön, jonka epäillään syyllistyneen lyömiseen. Hänet otettiin kiinni epäiltynä pahoinpitelystä.
NordenBladet — Nuoret miehet kaahasivat silmittömiä nopeuksia Nousiaisissa kasitiellä.Poliisi tapasi lauantain ja sunnuntain välisenä yönä klo 01 jälkeen Nousiaisissa kasitiellä kaksi nuorta miestä, jotka ajoivat huomattavaa ylinopeutta kohti pohjoista. Molemmat kuljettajat jäivät poliisin haaviin muutaman minuutin välein, mutta poliisin käsityksen mukaan tapauksilla ei ollut tekemistä keskenään eikä mistään kilpa-ajosta ollut kyse.Ensimmäinen nuori mies mittautti tutkaan lukeman 246 km/h, toinen muutamaa minuuttia myöhemmin 173 km/h. Molemmat tapahtuivat tiesouudella, jossa nopeusrajoitus on 100 km/h. Kuljettajia epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja heidän ajokorttinsa otettiin poliisin haltuun.Erityisen huolestuttavan asiasta tekee se, että kumpikin kuljettajista on vasta 17-vuotias ja on saanut ajokorttinsa ikäpoikkeusluvalla. Toisella heistä oli myös matkustaja kyydissään.
Nuoret miehet kaahasivat silmittömiä nopeuksia Nousiaisissa kasitiellä.
Poliisi tapasi lauantain ja sunnuntain välisenä yönä klo 01 jälkeen Nousiaisissa kasitiellä kaksi nuorta miestä, jotka ajoivat huomattavaa ylinopeutta kohti pohjoista. Molemmat kuljettajat jäivät poliisin haaviin muutaman minuutin välein, mutta poliisin käsityksen mukaan tapauksilla ei ollut tekemistä keskenään eikä mistään kilpa-ajosta ollut kyse.
Ensimmäinen nuori mies mittautti tutkaan lukeman 246 km/h, toinen muutamaa minuuttia myöhemmin 173 km/h. Molemmat tapahtuivat tiesouudella, jossa nopeusrajoitus on 100 km/h. Kuljettajia epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja heidän ajokorttinsa otettiin poliisin haltuun.
Erityisen huolestuttavan asiasta tekee se, että kumpikin kuljettajista on vasta 17-vuotias ja on saanut ajokorttinsa ikäpoikkeusluvalla. Toisella heistä oli myös matkustaja kyydissään.