26.03.2020 klo 12.59Oulu
Ma 25.3.2020 iltapäivällä Siikajoella tapahtuneessa h-auton ulosajossa saivat surmansa autoa kuljettanut v.- 70 ja matkustajana ollut v.- 02 syntyneet miehet.
Tapahtumapaikka oli Siikajoki, Paavola, Rantsilantie. H-auton kuljettaja oli ajanut Paavolan suunnasta kohti Rantsilaa. Suoralla tieosuudella h-auto oli ajautunut kulkusuunnassa oikealle ulos tieltä törmäten ojan vastapenkkaan, lähtenyt tästä ilmalentoon, pysähtyen n. 60 metrin päähän ulosajokohdasta.
Paikalle tullut ensihoidon yksikkö totesi kuljettajan ja matkustajan menehtyneen onnettomuudessa saamiinsa vammoihin.
Tapahtumalle ei ole silminnäkijöitä. Paikkatutkinnassa todettujen törmäysjälkien ja h-auton vaurioiden perusteella asiassa epäillään käytetyn huomattavaa ajonopeutta. Tapahtumapaikalla on nopeusrajoitus 80 km/h. Asiasta on kirjattu rikosilmoitus nimikkeillä törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen ja kuolemantuottamus. Tässä vaiheessa ei epäillä alkoholilla olevan osuutta onnettomuuteen. Asiassa suoritetaan lisäksi kuolemansyyn tutkinta, jossa saadaan selvyys välittömästä kuolinsyystä ja myötävaikuttaneista seikoista.
Poliisi ei tiedota asiasta enempää.
Ylivieskassa 26.3.2020
Ilkka Piispanen
Tutkinnanjohtaja
Rikosylikomisario
Oulun poliisilaitos
NordenBladet — Ke 25.3 päivällä poliisipartio pysäytti Kankaanpäässä h-auton jonka kuljettajan huumepikatesti näytti positiivista. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta sekä huumausaineen käyttörikoksesta.
Ke 25.3. iltapäivällä Niinisalossa kävi kaksi nuorta miestä iäkkään rouvan asunnolla, sillä verukkeella, että auton syyläri kaipasi vettä. Sisälle pääsyn yhteydessä rouvan lompakosta katosi rahaa. Samanlainen vielä vahvistamaton tapahtuma tapahtui myös eilen illansuussa Honkajoella. Poliisi neuvoo olemaan päästämättä tuntemattomia henkilöitä sisälle asuntoon.
Ke 25.3 klo 19.40 Karvian Sarvelassa tapahtui 2 auton raju yhteentörmäys. Näkemäesteen kohdalla keltaisella viivalla ohittamaan lähtenyt ulkomaalaisen kuljettama h-auto törmäsi vastaan tulevaan paketti-autoon. Autoissa kyydissä olleet henkilöt eivät loukkaantuneen vakavasti osin turvatyynyjen ansiosta. Alkoholilla ei ollut osuutta onnettomuuteen.
NordenBladet — Kokemäen poliisiaseman tiedote 26.3.2020:
Keskiviikkona 25.3. illalla klo 22 jälkeen Kokemäen Huhdanpääntien ja Sääksjärventien ympäristössä paloi maastoa ja siinä yhteydessä saunarakennus vaurioitui. Maastoa paloi noin 100 metrin alueelta. Poliisi tutkii palon syttymissyytä.
26.03.2020 klo 09.40Itä-Suomi
Torstaina klo 1.00 Joensuun Reijolassa epäillään joensuulaisnaisen syyllistyneen rattijuopumukseen kuljettamalla henkilöautoa huumausaineen vaikutuksen alaisena. Naisen puhallustulos oli nolla promillea, mutta hänelle suoritettu huumepikatesti osoitti positiivisen tuloksen amfetamiinille. Naisella ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.
_________
Torstaina klo 7.30 Tohmajärven kirkonkylällä oli paikkakuntalainen mies ottanut luvatta käyttöönsä henkilöauton, jonka omistaja oli ilmoittanut asiasta hätäkeskukseen. Auton luvatta käyttöönsä ottanut mies oli palannut takaisin samaan osoitteeseen, mistä oli auton ottanut. Poliisipartio tavoitti miehen jonkin matkan päästä kävelemästä. Miehen puhallustulos oli 2.70 promillea. Miehellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.
26.03.2020 klo 09.34Poliisihallitus
Hallitus esitti 25.3.2020 eduskunnalle, että liikennettä rajoitetaan 19. huhtikuuta asti Uudeltamaalta muualle Suomeen ja muualta Suomesta Uudellemaalle. Rajoituksen on määrä astua voimaan perjantaina 27.3.2020. Liikkumisrajoitusten tarkoituksena on hillitä koronaviruksen leviämistä Uudeltamaalta muualle Suomeen.– Vastuu koronaviruksen leviämisen estämisestä on nyt kaikilla. Tämä on koko yhteiskunnan yhteinen ponnistus. Kaikkien tulee tehdä nyt osansa, että suojaamme mahdollisimman tehokkaasti riskiryhmiä ja vähennämme terveydenhuollon ylikuormittumista, poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen painottaa.
Kolehmaisen mukaan poliisi tulee valvomaan liikkumisrajoitusta ensimmäisinä päivinä näkyvästi, jotta tietoa asiasta saadaan levitettyä ja ihmiset pystyvät noudattamaan annettuja rajoituksia. Sulut asetetaan Uudellemaalle johtaville teille. Pääväylille ja isoimmille teille tulee ympärivuorokautisia tarkastuspisteitä. Myös viestintää tehostetaan.
‒ Valvontaa jatketaan tietysti myös sen jälkeen, mutta päävastuu toimia oikein tässä tilanteessa on kuitenkin jokaisella meillä, riippumatta näkyvästä valvonnasta ja sen määrästä tai siitä, paljonko rajoituksen rikkomisesta voi seurata sakkoja, Kolehmainen sanoo.
Kolehmaisen mukaan liikkumis- ja oleskelurajoitusten valvonnassa sovelletaan poliisin lievempiä toimivaltuuksia, joita ovat neuvot, kehotukset ja käskyt. Poliisi selvittää matkustamisen edellytyksen perusteet ja tarvittaessa neuvoo rajoituksia rikkovaa palaamaan kotiinsa sekä tarvittaessa käskee henkilöä poistumaan rajoituksen alueelta. Vasta vakavammissa ja piittaamattomissa tapauksissa poliisi tulee käyttämään sakkorangaistusta. Liikkumis- ja oleskelurajoitusten rikkominen on rangaistavaa valmiuslakirikkomuksena joka voidaan käsitellä sakkomenettelyssä, jos se on yksinkertainen ja selvä.Maakunnan rajan ylittämiseen tarvitaan perusteltu syy
Liikkumisrajoitukset koskevat lähtökohtaisesti kaikkia, joilla ei ole erikseen perusteltua syytä liikkua Uudeltamaalta muualle Suomeen tai muualta Suomesta Uudellemaalle.– Kaikki ylimääräiset matkustamiset Uudeltamaalta muualle Suomeen ja muualta Suomesta Uudellemaalle tulee nyt siirtää tuonnemmaksi. Jokaisen toimilla on nyt vaikutusta siihen, kuinka nopeasti pääsemme palaamaan takaisin normaaliin arkeen, Kolehmainen tiivistää.Kiireelliset hälytystehtävät aina ykkösprioriteettiKolehmainen muistuttaa, että sinällään erilaisten liikkumiseen liittyvien rajoitusten valvonta, paikkojen eristäminen ja liikenteenvalvonta ovat osa jokapäiväistä poliisitoimintaa. Rajoitusten mittakaava ja niiden ihmisten valtava määrä, joiden jokapäiväiseen elämään rajoitukset vaikuttavat, asettavat poliisitoiminnalle haasteita.
‒ Pelkästään liikkumisrajoitusten valvonta voi sitoa jopa 700 poliisia. Kiireelliset hälytystehtävät hoidetaan kuitenkin aina. Ne ovat prioriteetissa ensimmäisenä, Kolehmainen sanoo.
Kolehmaisen mukaan Uudenmaan alueen poliisilaitokset muodostavat tilanneorganisaation, joka huolehtii liikkumisrajoituksien valvonnasta. Siihen liittyvää poliisitoimintaa johtaa Helsingin poliisilaitos.
‒ Vaikka nyt on pidettävä fyysistä etäisyyttä, tarvitsemme henkistä läheisyyttä. Pidetään puhelimitse yhteyttä iäkkäämpiin sukulaisiin, ystäviin ja tuttaviin. Naapuriapu ja kuntien kotipalvelut auttavat meitä selviämään tästä tilanteesta yhdessä, Kolehmainen toteaa.
Uuttamaata koskevat liikkumisrajoitukset tiivistetysti:
Sallittua on:
Jokaisella on oikeus palata koti- tai asuinpaikkakunnalleen
Rajoituksesta voidaan poiketa, jos liikkuminen on välttämätöntä:
viranomaistoiminnassa
työn, elinkeinon tai luottamustoimen harjoittamiseksi
lakisääteisen velvollisuuden täyttämiseksi
lähiomaisen kuoleman vuoksi
lapsen tapaamisoikeuden toteuttamiseksi
muun painavan henkilökohtaisen syyn vuoksi
Vapaa-ajan matkustus on kielletty.
Jokaisen tulee valmistautua esittämään tarkastuspisteellä riittävä suullinen tai kirjallinen peruste tai syy liikkumiselle ja Uudenmaan rajan ylittämiselle. Poliisi tekee välttämättömyysarvion tapauskohtaisesti.
26.03.2020 klo 09.21Kaakkois-Suomi
Keskiviikko iltana 25.3.2020 iäkäs paikkakuntalainen mies oli pudonnut jäihin ja hukkunut Lappeenrannan itäosassa.
Useita tunteja kestäneeseen laajamittaiseen etsintään osallistui poliisin lisäksi pelastuslaitos, rajavartiolaitos ja vapaaehtoinen pelastuspalvelu.
Etsinnässä käytettiin poliisikoiria, pelastuslaitoksen hydrokopteria, rajavartiolaitoksen helikopteria ja sekä poliisin että rajavartiolaitoksen miehittämättömiä ilma-aluksia(droneja).
Viimein poliisin miehittämätön ilma-alus paikallisti torstaina 26.3.2020 yöllä jäässä avannon josta pelastuslaitoksen sukeltajat löysivät miehen menehtyneenä.
Poliisi varoittaa heikoista jäistä eikä tiedota asiasta enempää.
Keskiviikko iltana 25.3.2020 Imatran Vuoksenniskalla neljän nuorehkon miehen joukko pahoinpiteli kaksi keski-ikäistä paikkakuntalaista miestä ja anasti toisen uhrin lompakon.
Nuorisojoukko oli seurannut miehiä näiden poistuttua baarista ja käynyt heihin kiinni. Tilanne oli edennyt painiksi ja lyönneiksi joiden yhteydessä toiselta uhrilta oli pudonnut lompakko. Nuorisojoukko anasti toisen uhrin lompakon ja pakeni paikalta. Uhrien saamat vammat eivät ole vakavia.
Keskiviikkona 25.3.2020 myöhäisillasta Lappeenrannassa noin 40-vuotias aviomies oli yrittänyt huitoa saman ikäistä vaimoaan heidän yhteisessä asunnossa puutupessa olevalla koristemiekalla.
Vaimo oli päässyt pakenemaan ja lukittautunut asunnon toiseen huoneeseen.
Poliiisi otti miehen kiinni epäiltynä pahoinpitelyn yritykseen, alkoholilla oli osuutta tapahtuneeseen.
26.03.2020 klo 09.01Itä-Suomi
Leppävirralla on murtauduttu 22.-24.3.2020 sunnuntain ja tiistain välisenä aikana vapaa-ajan asunnon varastotilaan. Varastotilasta oli anastettu mm. runsaasti kalastusvälineitä sekä Husqvarna moottorisaha.Tapahtumaan liittyviä vihjeitä otetaan vastaan sähköpostiin vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi tai numeroon 0295415232.
Juvalla keskiviikkona 25.3.2020 noin kello 17.00 aikaan noin 50 vuotias mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 2,38 o/oo. Mies oli autoillut Juvan keskustassa ja kauppareissun jälkeen ulkopuolinen henkilö esti miehen lähtemästä uudestaan autoilemaan. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.
Joroisissa vt5:llä Sydänmaan risteyksessä kohdalla tapahtui keskiviikkona 25.3.2020 noin kello 19.00 hirven ja henkilöauton välinen törmäys. Henkilöauton kuljettaja kertoi poliisille, että tielle oli tullut emä ja vasa. Kuljettaja ehti jarruttamaan, mutta auton keula osui toisen hirven takajalkaan. Henkilöauton kyydissä oli kuljettajan lisäksi kolme matkustajaa, mutta kukaan ei loukkaantunut.Auto vauroitui törmäyskohdasta. Hirvet poistuivat metsään.
26.03.2020 klo 03.57Oulu
Oulun poliisin partiot saivat keskiviikkona 25.3. hieman klo 23:n jälkeen tehtävän Oulun Haukiputaalle. Ilmoituksen mukaan päihtynyt henkilö on lähtenyt liikkeelle henkilöautolla.
Poliisipartio sai tehtävälle matkalla ollessaan havainnon tuntomerkkeihin sopivasta ajoneuvosta, joka ajoi heitä vastaan Martinniementiellä. Partio kääntyi ympäri ja lähti tavoittamaan autoa.
Autoa tavoittaessaan partio havaitsi vähän matkan päässä henkilön makaamassa tiellä. Pian kävi ilmi, että partiota vastaan ajanut auto oli törmännyt polkupyörällä liikkeellä olleeseen mieheen. Törmäyksen uhriksi joutunut keski-ikäinen mies todettiin myöhemmin menehtyneeksi tapahtuneen seurauksena.
Toinen poliisipartio tavoitti hetkeä myöhemmin samaisen auton Pohjantieltä matkalla etelää kohti. He saivat pysäytettyä auton, jonka kuljettajaksi todettiin oululainen 47- vuotias mies. Hän puhalsi alkometriin törkeän rattijuopumuksen rajan ylittävän lukeman.
Kuljettaja toimitettiin kiinniotettuna poliisin tiloihin. Häntä epäillään tässä vaiheessa törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kuolemantuottamuksesta.
NordenBladet — Vanha asumaton omakotitalo on palanut Kokkolan Kirkkotiellä keskiviikko aamupäivällä 25.3.2020. Talo paloi kauttaaltaan ja tuli oli myös levinnyt nurmikolle ja läheisiin pihakoivuihin. Palon syttymissyytä tutkitaan, palon epäillään alkaneen talon sisältä. Palokunta on tarkastanut talon eikä sisällä ollut ketään.
25.03.2020 klo 16.25Poliisihallitus
Poliisi on saanut paljon kysymyksiä mahdollisista liikkumisrajoituksista. Tässä vaiheessa emme pysty valitettavasti kaikkiin niihin vastaamaan.
‒ Olennaista ei ole nyt se, miten poliisi valvoisi tai tulisiko sakkoja, vaan se, että meillä jokaisella on vastuu omasta käytöksestämme ja tilanteen edelleen kehittymisestä jo nyt, poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen toteaa.
Liikkumisrajoitusten valvonta ei tulisi poikkeamaan poliisin päivittäisistä toimenpiteistä. Siinä missä tyypillisesti poliisi rajoittaisi liikkumista viikonloppuiltaisin puistoissa ja taajamissa järjestyshäiriöiden vuoksi, tehtäisiin samanlaisia toimia nyt laajemmassa mittakaavassa.
‒ Poliisilla on tarvittavat valtuudet ja toimintakäytänteet rajoitusten noudattamisen valvontaan. Tavoitteena on huolehtia väestön turvallisuudesta, Kolehmainen sanoo.
Mikäli liikkumisrajoituksia tullaan asettamaan, poliisi pyytää tarvittaessa virka-apua yhteistyöviranomaisilta.
‒ Ne antaisivat apua sen verran kuin heidän on mahdollista omilta tehtäviltään apua antaa, Kolehmainen sanoo.
Kolehmaisen mukaan poliisi on varautunut tiedottamaan omasta toiminnastaan heti, mikäli hallitus tekee asiassa uusia päätöksiä.
‒ Poliisin tehtävänä on olla kaikkien turvaaja, kaikkina aikoina. Tämä velvoite korostuu erityisesti poikkeusoloissa, poliisiylijohtaja toteaa.