sunnuntai, 16 marraskuun, 2025

Helena-Reet Ennet

Helena-Reet Ennet
20983 VIESTIT 0 KOMMENTIT

Lappeenrannassa raju ulosajo, Etelä-Karjalassa useita liikennerikoksia

NordenBladet —

08.05.2020 klo 11.06Kaakkois-Suomi
Lappeenrannassa torstaina 7.5.2020 illalla paikkakuntalainen alkoholin vaikutuksen alaisena ollut alaikäinen mies menetti kovassa vauhdissa omistamansa henkilöautonsa hallinnan ja suistui tieltä.
Alustavassa tarkastuksessa kaikilla autossa olleille, kuljettajalle sekä neljälle nuorelle matkustajalle, oli aiheutunut eri asteisia vammoja eri puolille vartaloa ja heidät kuljetettiin EKKS:aan.
Tiellä olleista jäljistä päätellen ajoneuvo oli ollut sivuluisussa ennen tieltä suistumista lähes 100 metriä jonka jälkeen ajautunut tieltä kulkusuunnassaan vasemmalle katkoen puita.
Ajoneuvon nopeudeksi onnettomuushetkellä on arvioitu noin 100 km/h tiellä jolla on 60 km/h nopeusrajoitus.
Alustavassa puhuttelussa osa matkustajista kertoi ennen onnettomuutta pyytäneensä kuljettajaa hiljentämään ajonopeutta mutta hän ei ollut reagoinut pyyntöihin. Matkustajat kertoivat myös etteivät he olleet tietoisia kuljettajan olleen alkoholin vaikutuksen alaisena mutta tietoisia tämän nauttineen vähäisen määrän alkoholia.
Alustavissa tutkimuksissa todettiin ajoneuvon turvalaitteiden lauenneen ja ettei kaikki takaistuimen turvavyöt olleet kunnossa, ei ole varmuutta käyttikö kaikki matkustajat turvavöitä joilla oli siihen mahdollisuus.
Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta ja useammasta vammantuottamuksesta, hänet määrättiin ajokieltoon.
”Onnettomuuden seuraukset olisivat voineet olla vielä vakavammat.”
Keskiviikkona 6.5.2020 yöllä Imatralla henkilöauto oli suistunut kovalla vauhdilla perä edellä omakotitalon kuistille vahingoittaen kuistin ja siellä olleen polkupyörän korjauskuntoon. Poliisi tutkii asiaa liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
Torstaina 7.5.2020 aamupäivällä poliisin suorittaessa liikenteenvalvontaa Luumäellä pysäytettiin pakettiautolla liikkunut paikkakuntalainen mies jonka epäillään syyllistyneen lähes 1.5 promillen puhalluskokeen perusteella törkeään rattijuopumukseen. Mies määrättiin ajokieltoon.
Torstaina 7.5.2020 illalla poliisi sai ilmoituksen jonka mukaan Imatralla paikkakuntalainen mies oli ajanut pakettiautolla päin postilaatikkorivistöä.
Poliisi tavoitti ”väsyneen kuljettajan” sammuneena kiinteistön ulkorappusilta. Miehelle tehty puhalluskoe osoitti kahden promillen lukemia. Mies määrättiin ajokieltoon.
Perjantaiyönä 8.5.2020 poliisi havaitsi Imatralla henkilöauton jonka ajovaloista osa ja tuulilasi oli rikki.
Paikkakuntalaiselle miehelle suoritettu puhalluskoe osoitti 1.5 promillen lukemia ja hänen hallustaan löytyi kannabista. Miehelle suoritettu huumetesti osoitti hänen nauttineen alkoholin lisäksi kannabista.
Miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta, ajo-oikeutensa hän oli menettänyt jo aiemmin.

Lähde: Poliisi.fi

Kouvolan poliisi kaipaa havaintoja epäiltyyn vahingontekoon ja liikennevahinkoon

NordenBladet —

08.05.2020 klo 10.13Kaakkois-Suomi
Kouvola 26.04.-27.04.2020
Poliisi kaipaa havaintoja epäiltyyn vahingontekoon. Osoitteessa Salpausselänkatu 55 on naarmutettu mustaa BMW-merkkistä henkilöautoa 26.04.2020-27.04.2020 välisen yön aikana.
Kouvola 06.05.2020 klo 14.30
Poliisi kaipaa havaintoja epäiltyyn peräänajoon Kaupinkadun ja Kaitilankadun risteyksessä. Ilmoittajan mukaan hänen odottaessaan Kaupinkadulla pysähdyksissä kääntymistä oikealle, hänen peräänsä ajoi musta Audi-merkkinen henkilöauto. Ilmoittajalla itsellään harmaa Skoda Fabia.
Havainnot voi ilmoittaa:
rikostorjunta.kymenlaakso@poliisi.fi
0504479574

Lähde: Poliisi.fi

Kova ylinopeus VT 2:lla Nakkilassa

NordenBladet — Liikennepoliisin partio mittasi 7.5.2020 klo 16.45 VT 2:lla Nakkilan Ruskilassa Porin suuntaan tulleen henkilöauton nopeudeksi 157 km/h:ssa. Alueella on nopeusrajoituksena 100 km/h:ssa. Auton kuljettaja, vuonna 1969 syntynyt mieshenkilö, määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Asiaa tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Lähde: Poliisi.fi

Liikennepainotteinen vuorokausi Hämeessä

NordenBladet — FORSSA:
Mieshenkilön epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen tiellä nro 284 Kalsussa 7.5.2020 päivällä. Hämeen poliisilaitoksen liikennepoliisin partio oli suorittamassa nopeusvalvontaa, kun partio mittasi ajoneuvoyhdistelmän (henkilöauto + perävaunu ) nopeudeksi 134 km/h nopeusrajoituksen ollessa alueella 80 km/h. Kuljettaja määrättiin poliisin toimesta väliaikaiseen ajokieltoon.
Mieshenkilön epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen Forssassa Tampereentiellä Parkkiaron kohdalla 7.5.2020 iltapäivällä. Kuljettaja puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 1,12 mg/l. Poliisi mittasi ennen pysäyttämistä ajoneuvon nopeudeksi 127 km/h nopeusrajoituksen ollessa alueella 80 km/h.
LAHTI:
Mieshenkilön epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, huumausaineen käyttörikokseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta Lahdessa Kalevantie ja Rantatien risteyksessä 7.5.2020 illalla. Kuljettaja oli ajautunut risteyksessä ojaan. Tapahtumapaikalla oli nähtävissä 17 metriä pitkät jarrutusjäljet. Kuljettajalle suoritettu huumausaineiden pikatesti antoi positiivisen tuloksen huumausaineelle. Kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Ajoneuvo kärsi keulastaan vaurioita, ei henkilövahinkoja.
RIIHIMÄKI:
Mieshenkilön epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen Riihimäellä Pohjoinen Rautatienkadulla Lidl pihassa 7.5.2020 illalla. Kuljettaja puhalsi poliisin alkometriin 2,29 promillea. Kuljettaja oli liikenteessä kilvettömällä skootterilla.
JOKIOINEN:
Mieshenkilön epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen Jokioisilla VT2 varalaskupaikan kohdalla henkilöautolla 7.5.2020 iltapäivällä. Kuljettajan käyttämäksi nopeudeksi mitattiin 161 km/h nopeusrajoituksen ollessa 100 km/h alueella. Poliisi määräsi kuljettajan väliaikaiseen ajokieltoon.

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi kaipaa vihjeitä tummanvihreästä Opel henkilöautosta

NordenBladet —

08.05.2020 klo 09.06Pohjanmaa
25.3.2020, klo 19.15-19.25 Kokkolassa, sattui Pohjoisväylän ja Katariinankadun risteyksessä liikenneonnettomuus, jossa loukkaantui vakavasti mopoilija. Poliisi kaipaa tietoja mopoilijan perässä olleesta tummanvihreästä Opel henkilöautosta ja sen kuljettajasta. Kyseessä mahdollisesti noin 2000-luvun Opel Astra. Tietoja autosta ja sen kuljettajasta voi lähettää osoitteeseen vihjeet.pohjanmaa@poliisi.fi.

Lähde: Poliisi.fi

Kuopion Kortejoella palaneen talon raivaukset on saatu päätökseen

NordenBladet —

08.05.2020 klo 07.44Itä-Suomi
Kuopion Kortejoella keskiviikkona iltapäivällä sattuneen tulipalon raivaukset on saatu päätökseen. Raunioista löytyi yksi ruumis, jonka poliisi epäilee olevan toinen asunnossa asunut nainen. Toinen asukas sai vakavia palovammoja ja on edelleen hoidossa KYS:ssa. Poliisi ja pelastuslaitos suoritti palonsyyntutkintaa eilisen päivän, mutta ruumista ei vielä löytynyt. Kuopion vapaapalokunnan henkilöitä jäi torstai-iltana palopaikan jälkivartiointiin, kun he olivat huomanneet raunioiden alkavan uudelleen kytemään. Sammutustöiden yhteydessä he olivat huomanneet raunioissa ruumiin paikassa, jota ei eilisen aikana oltu ehditty vielä tutkimaan.
Asian tutkinta jatkuu palonsyyn- ja kuolemansyyntutkintana. Poliisi haluaa kiittää pelastuslaitoksen ja vapaapalokunnan henkilöstöä heidän antamastaan merkittävästä avusta asian tutkinnassa.

Lähde: Poliisi.fi

Törkeä rattijuopumus crossipyörällä Inarissa

NordenBladet — Poliisille ilmoitettiin keskiviikkona iltapäivällä, että kypärätön mies ajoi kovaa vauhtia crossimoottoripyörällä Ivalon keskustassa. Hieman myöhemmin miehen todettiin kaatuneen Ivalontien ja Näverniementien risteyksessä. Miehen käyttämä moottoripyörä oli rekisteröimätön ja alkoholilla epäillään olevan osuutensa kaatumisessa. Kaatumisen seurauksena kuljettaja loukkaantui sairaalahoitoa vaativasti.

Lähde: Poliisi.fi

Puukotus Kuopion Haapanimellä

NordenBladet — Kuopion Haapaniemellä sijaitsevalla kevyenliikenteenväylällä tapahtui puukotus torstaina iltapäivällä hieman kello 14 jälkeen. Uhriin kohdistettiin useita todennäköisesti teräaseella tehtyjä hengenvaarallisia iskuja. Poliisin tämän hetken näkemyksen mukaan teko vaikuttaa suunnitelmalliselta, minkä vuoksi yhdessä voimakkaan väkivallan takia tekoa tutkitaan murhan yrityksenä. Uhri on toimitettu KYS:aan eikä hänen tämän hetkisestä tilasta ole tietoa. Vartija otti epäillyn kiinni läheltä tapahtumapaikkaa. Poliisin tiedossa ei ole, että tapahtuneesta olisi aiheutunut vaaraa sivullisille.
Asianomistaja on kuopiolainen noin 30-vuotias nainen ja rikoksesta epäilty on ulkopaikkakuntalainen noin 40-vuotias mies. Molemmat tunsivat toisensa entuudestaan.
Asiasta tiedotetaan mahdollisesti lisää perjantain aikana.

Lähde: Poliisi.fi

Lapin poliisilaitos tutkii Paistunturin paliskunnassa tapahtuneeksi epäiltyä porovarkautta

NordenBladet —

07.05.2020 klo 16.21Lappi
Paistunturin paliskunta teki 3.5. poliisille rikosilmoituksen epäillen poroja anastetun korvamerkkejä ym. tunnisteita väärentämällä ja liittämällä porot omien porojen joukkoon. Paistunturin paliskunta on selvittänyt asiaa omin toimenpitein ja näiden selvittelyjen sekä poliisille asiassa kertyneiden tietojen perusteella asiaa on ryhdytty tutkimaan törkeinä varkaus- ja väärennysrikoksina. Anastetuksi epäillyn omaisuuden arvo on arvioitu huomattavaksi.
Tutkinnan ollessa hyvin alkuvaiheessa poliisi ei tiedota tässä vaiheessa enempää.

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi epäilee enää yhtä henkilöä Kannelmäen juna-asemalla tapahtuneesta henkirikoksesta – ”Ei varsinaista motiivia”

NordenBladet —

07.05.2020 klo 16.12Helsinki
Poliisi on edistynyt Kannelmäessä 26.4.2020 tapahtuneen henkirikoksen tutkinnassa. Toinen aiemmin rikoksesta epäiltynä vangittu mies on vapautettu. Häntä ei enää epäillä rikoksesta.
– Poliisi epäilee siis taposta yhtä henkilöä, joka on viime viikolla vangittu vuonna 2000 syntynyt mies. Esitutkinnassa tähän mennessä saatujen tietojen mukaan rikoksesta epäilty ja rikoksen uhri, 18-vuotias mies, eivät tunteneet toisiaan entuudestaan, sanoo tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Juhani Vuorisalo Helsingin poliisilaitokselta.
Esitutkinnassa ei ole tullut ilmi mitään varsinaista motiivia teolle.
– Ilmeisesti epäilty ja uhri kohtasivat sattumalta juna-asemalla. Tekoa edelsi lyhyt sanailu, jonka päätteeksi vangitun miehen epäillään puukottaneen uhria, Vuorisalo jatkaa.
Tämän tarkempia tietoja ei poliisilla tässä vaiheessa esitutkintaa ole tapahtuneesta julkisuuteen antaa. Poliisi tiedottaa asiasta seuraavan kerran, kun esitutkinta on valmis ja asia siirtyy syyteharkintaan.

Lähde: Poliisi.fi