NordenBladet — Liikenteen valvontaa suorittanut partio tavoitti epäillyn rattijuopon liikenteestä Iin keskustassa maanantaina kello 13.40 aikaan.
Tarkastuksen yhteydessä kävi ilmi, että kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta, hän oli myös ajokiellossa. Huumausainepikatesti antoi positiivisen tuloksen amfetamiinille.
Poliisipartio käytti kuljettajaa verikokeessa tuloksen varmentamiseksi. Rikosilmoitus kirjattiin rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja huumausaineen käyttörikoksesta.
Hieman puolenyön jälkeen poliisipartio oli tehtävällä Kempeleessä. Partio tapasi miehen, jolla oli voimassa oleva etsintäkuulutus. Mies otettiin kiinni tämän kuulutuksen perusteella. Tässä yhteydessä miehelle suoritettiin turvallisuustarkastus. Miehen hallusta löytyi valkoista jauhetta, jonka testeri kertoi olevan amfetamiinia.
Miehen hallussa ollut huume-erä takavarikoitiin ja partio kirjasi rikosilmoituksen huumausainerikoksesta.]]>
Liikenteen valvontaa suorittanut partio tavoitti epäillyn rattijuopon liikenteestä Iin keskustassa maanantaina kello 13.40 aikaan.
Tarkastuksen yhteydessä kävi ilmi, että kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta, hän oli myös ajokiellossa. Huumausainepikatesti antoi positiivisen tuloksen amfetamiinille.
Poliisipartio käytti kuljettajaa verikokeessa tuloksen varmentamiseksi. Rikosilmoitus kirjattiin rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja huumausaineen käyttörikoksesta.
Hieman puolenyön jälkeen poliisipartio oli tehtävällä Kempeleessä. Partio tapasi miehen, jolla oli voimassa oleva etsintäkuulutus. Mies otettiin kiinni tämän kuulutuksen perusteella. Tässä yhteydessä miehelle suoritettiin turvallisuustarkastus. Miehen hallusta löytyi valkoista jauhetta, jonka testeri kertoi olevan amfetamiinia.
Miehen hallussa ollut huume-erä takavarikoitiin ja partio kirjasi rikosilmoituksen huumausainerikoksesta.
NordenBladet — Poliisitehtävä Vihdin Ojakkalassa liittyen väkivaltarikokseen.
Poliisilla on meneillään useamman partion tehtävä Vihdin Ojakkalassa, jossa on tapahtunut epäilty väkivaltarikos. Kaksi uhria, joista toinen on menehtynyt tapahtumapaikalle ja toinen uhri on toimitettu sairaalahoitoon. Poliisi on saanut epäillyn tekijän kiinni. Tapauksesta ei tässä vaiheessa tiedoteta enempää.]]>
Poliisitehtävä Vihdin Ojakkalassa liittyen väkivaltarikokseen.
Poliisilla on meneillään useamman partion tehtävä Vihdin Ojakkalassa, jossa on tapahtunut epäilty väkivaltarikos. Kaksi uhria, joista toinen on menehtynyt tapahtumapaikalle ja toinen uhri on toimitettu sairaalahoitoon. Poliisi on saanut epäillyn tekijän kiinni. Tapauksesta ei tässä vaiheessa tiedoteta enempää.
NordenBladet — Paikalliset etsijät löysivät miehen noin puolentoista kilometrin päästä katoamispaikasta.
Mies katosi Laukaassa 24.8. ja paikalliset etsijät löysivät hänet maastosta tänään 26.8. vähän ennen kuutta iltapäivällä. Mies oli löydettäessä kylmettynyt, mutta elossa.
Poliisi kiittää kaikkia etsintöihin osallistuneita ja havainnoista ilmoittaneita.]]>
Paikalliset etsijät löysivät miehen noin puolentoista kilometrin päästä katoamispaikasta.
Mies katosi Laukaassa 24.8. ja paikalliset etsijät löysivät hänet maastosta tänään 26.8. vähän ennen kuutta iltapäivällä. Mies oli löydettäessä kylmettynyt, mutta elossa.
Poliisi kiittää kaikkia etsintöihin osallistuneita ja havainnoista ilmoittaneita.
NordenBladet — Helsingin poliisi tutkii Pohjois-Haagassa eilisiltana tapahtunutta ampumista.
Ampumistapauksen tutkintaan liittyen otettiin kolme henkilöä kiinni Helsingin keskustassa tänään ennen kello 16 iltapäivällä. Henkilöt otettiin kiinni henkilöautosta, jonka poliisi pysäytti Kasarmikadulla. Kiinniotto-operaatiosta ei aiheutunut vaaraa sivullisille.
Poliisi on ottanut tapaukseen liittyen kiinni myös kaksi henkilöä Espoon Mäkkylässä eilen sunnuntai-iltana.
Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa ja tiedottaa asiasta lisää, kun se on tutkintaa vaarantamatta mahdollista.
Linkki aiempaan tiedotteeseen.]]>
Helsingin poliisi tutkii Pohjois-Haagassa eilisiltana tapahtunutta ampumista.
Ampumistapauksen tutkintaan liittyen otettiin kolme henkilöä kiinni Helsingin keskustassa tänään ennen kello 16 iltapäivällä. Henkilöt otettiin kiinni henkilöautosta, jonka poliisi pysäytti Kasarmikadulla. Kiinniotto-operaatiosta ei aiheutunut vaaraa sivullisille.
Poliisi on ottanut tapaukseen liittyen kiinni myös kaksi henkilöä Espoon Mäkkylässä eilen sunnuntai-iltana.
Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa ja tiedottaa asiasta lisää, kun se on tutkintaa vaarantamatta mahdollista.
NordenBladet — Poliisin haaviin jäi reilut sata ylinopeutta ajanutta kuljettajaa.
Valvoimme liikenteessä tehostetusti kuljettajien ajonopeuksia ja ajotapoja viime viikonloppuna.
Tehovalvonnassa haaviin jäi yli sata ylinopeutta ajanutta kuljettajaa. Heistä noin viidesosa oli alle 25-vuotiaita.
Määräsimme ylinopeudesta 34 liikennevirhemaksua ja 64 päiväsakkoa. Neljää kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kuusi kuljettajaa määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Moni ylinopeuksia ajaneista kuljettajista kertoi kaahailunsa syyksi kiireen. Muistutamme, että kiire ei ole hyväksyttävä syy rikkoa lakia ja asettaa muita ihmisiä vaaraan liikenteessä. ]]>
Poliisin haaviin jäi reilut sata ylinopeutta ajanutta kuljettajaa.
Valvoimme liikenteessä tehostetusti kuljettajien ajonopeuksia ja ajotapoja viime viikonloppuna.
Tehovalvonnassa haaviin jäi yli sata ylinopeutta ajanutta kuljettajaa. Heistä noin viidesosa oli alle 25-vuotiaita.
Määräsimme ylinopeudesta 34 liikennevirhemaksua ja 64 päiväsakkoa. Neljää kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kuusi kuljettajaa määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Moni ylinopeuksia ajaneista kuljettajista kertoi kaahailunsa syyksi kiireen. Muistutamme, että kiire ei ole hyväksyttävä syy rikkoa lakia ja asettaa muita ihmisiä vaaraan liikenteessä.
NordenBladet — Helsingin poliisi tutkii epäiltyä liikenneturvallisuuden vaarantamista, jossa pyöräilijän epäillään törmänneen jalankulkijaan kevyen liikenteen väylällä.
Törmäys tapahtui Herttoniemessä tiistaina 20. elokuuta noin kello 8 aamulla.
Poliisin saaman ilmoituksen mukaan alakouluikäinen lapsi oli ylittämässä kevyen liikenteen väylää osoitteen Abraham Wetterin tie 11 kohdalla, kun polkupyöräilijä osui asianomistajaan pyörällä.
Törmäyksen seurauksena lapsi lensi useita metrejä ja kaatui maahan. Hän löi päänsä ja sai haavoja eri puolille kehoa.
Pyöräilijä ei jäänyt auttamaan asianomistajaa, vaan hän jatkoi matkaa kohti Herttoniemen jäähallia.
Epäilty on vaaleaihoinen, noin 170 senttimetriä pitkä nainen. Hän ajoi urheilumallisella polkupyörällä. Yllään naisella oli vaatteet, joissa oli vihreää ja/tai mustaa väriä. Päässä hänellä oli musta kypärä.
Poliisi pyytää polkupyöräilijää tai hänet mahdollisesti tuntevia henkilöitä ilmoittautumaan sähköpostitse rek.helsinki@poliisi.fi. Poliisi on kiinnostunut myös silminnäkijähavainnoista tai muista tiedoista, jotka voisivat liittyä törmäykseen.]]>
Helsingin poliisi tutkii epäiltyä liikenneturvallisuuden vaarantamista, jossa pyöräilijän epäillään törmänneen jalankulkijaan kevyen liikenteen väylällä.
Törmäys tapahtui Herttoniemessä tiistaina 20. elokuuta noin kello 8 aamulla.
Poliisin saaman ilmoituksen mukaan alakouluikäinen lapsi oli ylittämässä kevyen liikenteen väylää osoitteen Abraham Wetterin tie 11 kohdalla, kun polkupyöräilijä osui asianomistajaan pyörällä.
Törmäyksen seurauksena lapsi lensi useita metrejä ja kaatui maahan. Hän löi päänsä ja sai haavoja eri puolille kehoa.
Pyöräilijä ei jäänyt auttamaan asianomistajaa, vaan hän jatkoi matkaa kohti Herttoniemen jäähallia.
Epäilty on vaaleaihoinen, noin 170 senttimetriä pitkä nainen. Hän ajoi urheilumallisella polkupyörällä. Yllään naisella oli vaatteet, joissa oli vihreää ja/tai mustaa väriä. Päässä hänellä oli musta kypärä.
Poliisi pyytää polkupyöräilijää tai hänet mahdollisesti tuntevia henkilöitä ilmoittautumaan sähköpostitse rek.helsinki@poliisi.fi. Poliisi on kiinnostunut myös silminnäkijähavainnoista tai muista tiedoista, jotka voisivat liittyä törmäykseen.
NordenBladet — Pääkaupunkiseudun poliisilaitokset eli Helsingin, Itä-Uudenmaan ja Länsi-Uudenmaan poliisilaitokset toteuttivat keskiviikkona 21.8. yhteistyössä pääteiden valvontapäivän.
Kaikkia Helsinkiin johtavia pääväyliä valvottiin tehostetusti kyseisen päivän ajan. Valvonta oli etukäteen suunniteltu vastaamaan työmatkaliikenteessä ilmenneisiin haasteisiin. Valvonnassa keskityttiin turvavälien ja ajonopeuksien valvontaan.
− Pääkaupunkiseudun pääväylät ovat nyt lomien loppumisen jälkeen jälleen ruuhkautuneita. Ajoetäisyyksiin ja nopeuksiin tulisi siis kiinnittää erityistä huomiota. Poliisi kehottaa myös varaamaan riittävästi aikaa työpaikalle siirtymiseen, ettei vaaratilanteita ja onnettomuuksia pääsisi kiireen vuoksi syntymään, sanoo komisario Hannu Kontola Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta.
Työmatkaliikenteessä korostuu tieliikennelain edellyttämät periaatteet eli yleiset velvollisuudet, ennakointivelvollisuus ja turvallinen ajoneuvon ajaminen. Noudattamalla vaadittuja periaatteita ja liikennesääntöjä tulee työmatkaliikenteestä sujuvampaa ja turvallisempaa kaikille.
− Pääkaupunkiseudun liikenteessä näkyy aivan liikaa esimerkiksi tilanteita, joissa ensin kiilataan toista kaistaa pitkin mahdollisimman pitkälle jonoa ohittaen, vaikka tiedetään kaistan päättyvän, ja sen jälkeen tungetaan väkisin pieneen väliin. Kyseinen toiminta on omiaan lisäämään ruuhkia, aiheuttamaan vaaratilanteita sekä lisäämään riskiä niin sanotun liikenneraivon syntymiseen, Kontola kertoo.
Poliisilaitosten yhteisvalvonnassa jouduttiin puuttumaan lukuisiin liikennerikoksiin. Sakkoja ja liikennevirhemaksuja kirjattiin päivän aikana noin 100. Ajokieltoon johtaneita vakavia piittaamattomuuksia kirjattiin 13. Törkeitä liikenneturvallisuuksien vaarantamisia todettiin kaksi. Näiden lisäksi valvonnassa tavattiin etsintäkuulutettuja, ajo-oikeudettomia ja takavarikoitiin tutkanpaljastimia.
− Hyvänä asiana voi pitää sitä, että valvonnassa ei tavattu päihtyneitä kuljettajia. Positiivinen asia oli myös se, että törkeitä liikenneturvallisuuksien vaarantamisia todettiin vain vähäinen määrä, Kontola toteaa.]]>
Pääkaupunkiseudun poliisilaitokset eli Helsingin, Itä-Uudenmaan ja Länsi-Uudenmaan poliisilaitokset toteuttivat keskiviikkona 21.8. yhteistyössä pääteiden valvontapäivän.
Kaikkia Helsinkiin johtavia pääväyliä valvottiin tehostetusti kyseisen päivän ajan. Valvonta oli etukäteen suunniteltu vastaamaan työmatkaliikenteessä ilmenneisiin haasteisiin. Valvonnassa keskityttiin turvavälien ja ajonopeuksien valvontaan.
− Pääkaupunkiseudun pääväylät ovat nyt lomien loppumisen jälkeen jälleen ruuhkautuneita. Ajoetäisyyksiin ja nopeuksiin tulisi siis kiinnittää erityistä huomiota. Poliisi kehottaa myös varaamaan riittävästi aikaa työpaikalle siirtymiseen, ettei vaaratilanteita ja onnettomuuksia pääsisi kiireen vuoksi syntymään, sanoo komisario Hannu Kontola Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta.
Työmatkaliikenteessä korostuu tieliikennelain edellyttämät periaatteet eli yleiset velvollisuudet, ennakointivelvollisuus ja turvallinen ajoneuvon ajaminen. Noudattamalla vaadittuja periaatteita ja liikennesääntöjä tulee työmatkaliikenteestä sujuvampaa ja turvallisempaa kaikille.
− Pääkaupunkiseudun liikenteessä näkyy aivan liikaa esimerkiksi tilanteita, joissa ensin kiilataan toista kaistaa pitkin mahdollisimman pitkälle jonoa ohittaen, vaikka tiedetään kaistan päättyvän, ja sen jälkeen tungetaan väkisin pieneen väliin. Kyseinen toiminta on omiaan lisäämään ruuhkia, aiheuttamaan vaaratilanteita sekä lisäämään riskiä niin sanotun liikenneraivon syntymiseen, Kontola kertoo.
Poliisilaitosten yhteisvalvonnassa jouduttiin puuttumaan lukuisiin liikennerikoksiin. Sakkoja ja liikennevirhemaksuja kirjattiin päivän aikana noin 100. Ajokieltoon johtaneita vakavia piittaamattomuuksia kirjattiin 13. Törkeitä liikenneturvallisuuksien vaarantamisia todettiin kaksi. Näiden lisäksi valvonnassa tavattiin etsintäkuulutettuja, ajo-oikeudettomia ja takavarikoitiin tutkanpaljastimia.
− Hyvänä asiana voi pitää sitä, että valvonnassa ei tavattu päihtyneitä kuljettajia. Positiivinen asia oli myös se, että törkeitä liikenneturvallisuuksien vaarantamisia todettiin vain vähäinen määrä, Kontola toteaa.
NordenBladet — Hätäkeskukseen ilmoitettiin 25.08.2024 klo 21.30 asumattoman puurakenteisen omakotitalon palavan Kiteellä Hovintiellä. Paikalle hälytettiin poliisin lisäksi useita pelastuksen yksiköitä. Pelastuslaitos suojasi läheisiä rakennuksia ja tiedusteli lähialueita voimakkaan kipinöinnin takia. Sammutustyöt jatkuivat 26.08.2024 aamuun saakka.
Poliisi jatkaa asian selvittämistä epäiltynä tuhotyönä.
Mahdollisia havaintoja edellä mainittuun asiaan liittyen pyydetään ilmoittamaan sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi, vihjepuhelimeen p. 0295 415 232 tai poliisipäivystykseen p. 0295 415 320 ma-pe klo 08-16.15
]]>
Hätäkeskukseen ilmoitettiin 25.08.2024 klo 21.30 asumattoman puurakenteisen omakotitalon palavan Kiteellä Hovintiellä. Paikalle hälytettiin poliisin lisäksi useita pelastuksen yksiköitä. Pelastuslaitos suojasi läheisiä rakennuksia ja tiedusteli lähialueita voimakkaan kipinöinnin takia. Sammutustyöt jatkuivat 26.08.2024 aamuun saakka.
Poliisi jatkaa asian selvittämistä epäiltynä tuhotyönä.
Mahdollisia havaintoja edellä mainittuun asiaan liittyen pyydetään ilmoittamaan sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi, vihjepuhelimeen p. 0295 415 232 tai poliisipäivystykseen p. 0295 415 320 ma-pe klo 08-16.15
NordenBladet — Poliisi tavoitti päihtyneen kuljettajan valvonnan yhteydessä 25.8.2024 valtatiellä 14 Rantasalmella
Poliisi suoritti liikennevalvontaa Rantasalmella valtatiellä 14 kahden partion toimesta 25.8.2024. Valvonnan yhteydessä poliisi oli pysäyttänyt tarkastusta varten ajoneuvon, jonka kuljettaja oli puhaltanut alkometriin yli kahden promillen lukeman. Myös tarkkuusalkometrin puhallus jäi osoittamaan törkeän rattijuopumuksen lukemaa. Törkeän rattijuopumuksen promilleraja 1,2 promillea tai 0,53 mg alkoholia litrassa uloshengitettyä ilmaa.]]>
Poliisi tavoitti päihtyneen kuljettajan valvonnan yhteydessä 25.8.2024 valtatiellä 14 Rantasalmella
Poliisi suoritti liikennevalvontaa Rantasalmella valtatiellä 14 kahden partion toimesta 25.8.2024. Valvonnan yhteydessä poliisi oli pysäyttänyt tarkastusta varten ajoneuvon, jonka kuljettaja oli puhaltanut alkometriin yli kahden promillen lukeman. Myös tarkkuusalkometrin puhallus jäi osoittamaan törkeän rattijuopumuksen lukemaa. Törkeän rattijuopumuksen promilleraja 1,2 promillea tai 0,53 mg alkoholia litrassa uloshengitettyä ilmaa.
NordenBladet — Poliisi tutkii Helsingin Meri-Rastilassa 26.8. tapahtunutta räjähdystä murhan yrityksenä.
Varhain maanantaiaamuna, noin kello 04:30, hätäkeskukseen tuli ilmoitus Meri-Rastilassa tapahtuneesta räjähdyksestä. Tapahtumapaikalla selvisi, että yksityisasunnossa oli tapahtunut räjähdys, jonka seurauksena kaksi ihmistä oli loukkaantunut. Molemmat loukkaantuneet kuljetettiin sairaalaan, ja heillä ei ole hengenvaaraa.
Räjähdys epäillään tahallisesti aiheutetuksi. Teosta epäillään vuonna 1980 syntynyttä miestä, joka on toinen loukkaantuneista. Poliisin selvitysten mukaan räjähdyksen syynä on ollut henkilön hallussa laittomasti ollut räjähdysaine. Tämän hetkisten tietojen mukaan toinen räjähdyksessä loukkaantunut on ollut teon ainoa kohde.
— Tämän tyyppisessä tapauksessa paljon vakavampien seurausten riski on suuri, sanoo tutkinnanjohtaja rikoskomisario Tuomas Lindholm.
Operaation aikana poliisi joutui eristämään tapahtumapaikan ympäristöä, rajoittamaan talon asukkaiden kulkua sekä evakuoimaan osan asukkaista. Poliisin tietojen mukaan räjähdyksessä ei ole loukkaantunut muita henkilöitä, ja pääasialliset aineelliset vahingot ovat rajautuneet tapahtuma-asuntoon. Poliisi on maanantaina tehnyt turvaamistoimia tapahtumapaikalla ja sen läheisyydessä, eikä alueella ole enää vaaraa kansalaisille.
Tapausta tutkitaan tällä hetkellä murhan yrityksenä sekä räjähderikoksena. Tapauksesta tiedotetaan tarvittaessa lisää tutkinnan edetessä.]]>
Poliisi tutkii Helsingin Meri-Rastilassa 26.8. tapahtunutta räjähdystä murhan yrityksenä.
Varhain maanantaiaamuna, noin kello 04:30, hätäkeskukseen tuli ilmoitus Meri-Rastilassa tapahtuneesta räjähdyksestä. Tapahtumapaikalla selvisi, että yksityisasunnossa oli tapahtunut räjähdys, jonka seurauksena kaksi ihmistä oli loukkaantunut. Molemmat loukkaantuneet kuljetettiin sairaalaan, ja heillä ei ole hengenvaaraa.
Räjähdys epäillään tahallisesti aiheutetuksi. Teosta epäillään vuonna 1980 syntynyttä miestä, joka on toinen loukkaantuneista. Poliisin selvitysten mukaan räjähdyksen syynä on ollut henkilön hallussa laittomasti ollut räjähdysaine. Tämän hetkisten tietojen mukaan toinen räjähdyksessä loukkaantunut on ollut teon ainoa kohde.
— Tämän tyyppisessä tapauksessa paljon vakavampien seurausten riski on suuri, sanoo tutkinnanjohtaja rikoskomisario Tuomas Lindholm.
Operaation aikana poliisi joutui eristämään tapahtumapaikan ympäristöä, rajoittamaan talon asukkaiden kulkua sekä evakuoimaan osan asukkaista. Poliisin tietojen mukaan räjähdyksessä ei ole loukkaantunut muita henkilöitä, ja pääasialliset aineelliset vahingot ovat rajautuneet tapahtuma-asuntoon. Poliisi on maanantaina tehnyt turvaamistoimia tapahtumapaikalla ja sen läheisyydessä, eikä alueella ole enää vaaraa kansalaisille.
Tapausta tutkitaan tällä hetkellä murhan yrityksenä sekä räjähderikoksena. Tapauksesta tiedotetaan tarvittaessa lisää tutkinnan edetessä.