Keskiviikkona Uudenmaan maakuntarajalla tarkistettiin 40 934 ajoneuvoa
NordenBladet —
09.04.2020 klo 09.26Helsinki
Keskiviikkona 8.4. Uudenmaan maakuntarajan yli pyrkiviä ajoneuvoja saapui poliisin tarkistuspisteille yhteensä 40 934. Ajoneuvoista 175 jouduttiin ohjaamaan takaisin. Valmiuslain rikkomisesta kirjoitettiin kolme sakkoa.
Junissa poliisi tarkisti keskiviikon aikana 608 henkilön matkan syyn. Kuusitoista junamatkustajaa joutui palaamaan. Junavalvonnassa ei kirjoitettu sakkoja valmiuslainrikkomisesta.
Poliisi valvoo poikkeusolojen kokoontumis- ja liikkumisrajoituksia myös pääsiäisenä. Vaikka edessä on pitkät vapaat ja olisi mukava lähteä esimerkiksi mökkeilemään, kehotamme pysymään kotioloissa ja juhlistamaan pääsiäistä ylimääräistä liikkumista ja sosiaalisia kontakteja välttäen.
– Liikkumisrajoituksen tavoitteena on vähentää koronaviruksen leviämistä Uudeltamaalta muualle Suomeen. Tämä voi joillekin tarkoittaa muutoksia pääsiäissuunnitelmiin, mutta toivomme, että Uudenmaan maakuntarajaa ei lähdetä ylittämään kokeilumielessä vaan vain välttämättömästä syystä, sanoo operaation johtaja, ylikomisario Jere Roimu Helsingin poliisista.
Uudenmaan maakuntarajan ylityskiellon valvonnan tilastot eivät ole verrannollisia 29.3.–4.4. ajanjakson vastaavien lukujen kanssa.
Lähde: Poliisi.fi