NordenBladet —
06.04.2020 klo 10.01Häme
Hämeen poliisilla oli tehtävämäärällisesti rauhallinen vuorokausi. Tehtäviä oli 121, joista yövuoron aikana hoidettiin 48. Tehtävämäärä oli normaali sunnuntaiksi. Kaupunkien keskustoissa ja taajamissa ei yöaikaan ollut juurikaan liikkujia. Partioinnin yhteydessä ei havaittu, että ravintoloita olisi ollut auki. Kotihälytyksiä oli normaalia enemmän.
Hämeenlinna. Hätäkeskus antoi sunnuntai-iltapäivänä metelikeikan kerrostaloasuntoon Nummen kaupunginosassa. Asunnosta tavattiin kaksi sekavaa miestä. Partio havaitsi tehtävän yhteydessä asunnossa olevan huumausaineiden käyttövälineitä ja kaksi polkupyörää.
Asuntoon määrättiin tehtäväksi kotietsintä, jonka yhteydessä löytyi huumausaineita huumausainerikoksen verran. Lisäksi todettiin, että polkupyörät olivat varastettuja.
23- ja 46-vuotiaat miehet otettiin kiinni epäiltynä huumausainerikokseen ja varkauteen.
Lahti. Partio tapasi maanantaina aamuyön tunteina 34-vuotiaan ajo-oikeudettoman miehen kuljettamassa henkilöautoa Lahdenkadulla. Hän puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen. Partio epäili kuljettajan olleen päihdyttävien aineiden vaikutuksen alaisena ja yritti suorittaa hänelle huumepikatestin. Mieheltä otettiin verikoe asian varmistamiseksi.
Autoon tehdyssä paikanetsinnässä löytyi huumausaineita käyttörikoksen verran. Tapahtuneesta kirjattiin rikosilmoitus rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja huumausaineen käyttörikoksesta.
Lahti. Nelikymppinen nainen oli näpistyspuuhissa sunnuntaina iltapäivällä tavaratalossa Alhonkadulla. Tuotesuojaportit olivat alkaneet hälyttää naisen ohittaessa ne. Henkilökunta otti näpistelijän kiinni hänen poistuttuaan kaupasta. Naisen repusta löytyi erilaisia tuotteita liki 300 sadan euron arvosta.
Hän ei ollut ensi kertaa asialla, sillä tämä oli naisen 16 omaisuusrikos vuoden sisällä. Asiasta kirjattiin rikosilmoitus näpistyksestä.
Lähde: Poliisi.fi