Mainos:



Poliisin lupapalveluiden asiakastilat ovat ruuhkautuneet Imatralla

NordenBladet ‚ÄĒ

18.03.2020 klo 14.28Kaakkois-Suomi
Hallitus on todennut yhteistoiminnassa tasavallan presidentin kanssa Suomen olevan poikkeusoloissa koronavirustilanteen vuoksi. Hallitus linjasi 16. maaliskuuta lisätoimenpiteistä, joiden tarkoituksena on suojata väestöä sekä turvata yhteiskunnan ja talouselämän toimintaa. Tämä poikkeustilanne vaikuttaa myös poliisin toimintaan monella tavalla.Poliisin asiakaspalveluiden osalta poliisi on ohjeistanut kansalaisia käyttämään mahdollisimman paljon sähköistä asiointipalvelua lupa-asioissa ja rikosilmoitusten tekemisessä. Näin voidaan välttää jonojen muodostuminen poliisiasemien asiakastiloihin.Näistä ohjeista huolimatta poliisin lupapalveluissa on asioinut tämän viikon aikana henkilökohtaisesti poikkeuksellisen paljon sellaisia asiakkaita, joilla on ollut kiireettömiä lupa-asioita. Erityisesti Imatran poliisiaseman asiakastiloissa on ollut ruuhkaa, koska asiakkaat ovat tulleet poliisiasemalle ilman ajanvarausta. Imatran poliisiasemalle onkin jouduttu laittamaan oviin opasteet, joissa asiakkaita ohjataan odottamaan omaa vuoroaan oven takana käytävätilassa tai ulkona poliisiaseman pihalla.Hallituksen 17.3. tekemän päätöksen mukaan yli 10 hengen kokoontumiset ovat kiellettyjä ja Imatran poliisiaseman asiakastilan odotustilat ovat pienet. Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen lupapalveluista vastaava ylikomisario Ari Järveläinen on harmissaan tästä tilanteesta.
‚Äď Vetoan nyt kaikkiin kansalaisiin, ett√§ jokainen kantaisi oman vastuunsa koronatartuntojen v√§hent√§miseksi. Koronaviruksen tarttuminen lupavirkailijaan vaarantaa samalla my√∂s muun poliisin henkil√∂kunnan terveyden, koska koko henkil√∂kunnalla on yhteiset tauko- ja sosiaalitilat. Mit√§ paremmin ihmiset noudattavat annettuja m√§√§r√§yksi√§ ja suosituksia, sit√§ paremmin poliisin henkil√∂kunta pysyy terveen√§ ja pystyy ohjaamaan voimavaroja kiireellisiin teht√§viin.Poliisi muistuttaa my√∂s siit√§, ett√§ poliisin asiakastiloihin tultaisiin aivan tervein√§. Jos on v√§h√§nkin flunssaoireita, on j√§√§t√§v√§ kotiin.Ohjeita poliisiasemalle tuleville‚ÄĘ Jos k√§ynti poliisin lupapalvelupisteess√§ on v√§ltt√§m√§t√∂nt√§, pyyd√§mme varaamaan ajan k√§ynnille.
‚ÄĘ Asioidessasi noudata k√§sihygieniasta annettuja ohjeita. L√∂yd√§t ohjeet Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) verkkosivuilta (www.thl.fi/korona).
‚ÄĘ Eth√§n tule paikalle, jos sinulla on flunssan oireita tai olet saapunut ulkomailta hiljattain.
‚ÄĘ Muuta tarvittaessa varaamaasi aikaa my√∂hemp√§√§n ajankohtaan joko ajanvarauspalvelussamme tai soittamalla neuvontapalveluumme.
Lisätietoja poliisin varautumisesta koronavirukseen
Usein kysyttyjä kysymyksiä koronan vaikutuksista poliisin toimintaan

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

error:
Copyright © NordenBladet 2008-2021 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory