Pahoinpitely apteekin ovella, törkeitä liikennerikoksia ja havaintoja villiintyneistä koirista

NordenBladet —

05.03.2020 klo 10.11Kaakkois-Suomi
”Imatralla pahoinpitely apteekin ovella”
Imatralla 3.3.2020 illalla paikkakuntalainen keski-ikäinen nainen oli käyttäytynyt apteekin ovella kiihtyneesti ja häiritsevästi jonka vuoksi hänen pääsynsä apteekkiin oli estetty.
Nainen oli hermostunut pääsynsä estämisestä ja yrittänyt lyödä sekä potkinut apteekin henkilökuntaan kuuluvaa naista jalkoihin aiheuttaen potkuillaan lievää kipua.
Paikalle hälytettyä vartijaa nainen oli purrut kiinniottotilanteessa käteen ja sylkenyt tämän päälle. Vartijalle aiheutui puremisesta lieviä vammoja.
Poliisi tutkii asiaa kahtena pahoinpitelynä.
”Imatralla samana iltana toistunut törkeä rattijuopumus”
Keskiviikkona 4.3.2020 illalla poliisi pysäytti Imatralla Rajapatsaan kaupunginosassa entuudestaan tuntemansa paikkakuntalaisen noin 40-vuotiaan henkilöautoa kuljettaneen miehen jonka puhalluskoe osoitti yli törkeän rattijuopumuksen rajan. Kuljettajan ajo-oikeus oli peruutettu vastaavien rikosten vuoksi jo aiemmin.
Poliisi pysäytti saman kuljettajan Rajapatsaalla noin tunti edellisestä. Tälläkin kertaa miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja vuoden aikana jo yhdeksänteen kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.
Poliisi tutkii asiaa kahtena törkeänä rattijuopumuksena ja kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta.
”Lappeenrannassa törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen – ajoneuvo pysähtyi toistamiseen käytettyyn piikkimattoon”
Lappeenrannassa Mustolan kaupunginosassa 4.3.2020 illalla poliisi yritti pysäyttää pysäytysvaloja käyttäen entuudestaan tuntemansa noin 50-vuotiaan henkilöauton kuljettajan.
Noin 25 kilometriä kestäneen pakomatkan ja usein pysäytysyritysten jälkeen poliisi sai kahta piikkimattoa käyttäen ajoneuvon pysähtymään Nuijamaantielle.
Piikkimatot ylitettyään kuljettaja jatkoi ajoa renkaat tyhjänä. Nuijamaantiellä poliisipartio ajoi poliisiauton pakenevan henkilöauton eteen saaden pakoon yrittävän ajoneuvon pysähtymään.
Kuljettaja yritti vielä tämän jälkeenkin pakoon ja peruutti ajoneuvonsa tieltä josta ei enää yrityksistään huolimatta saanut ajoneuvoaan liikkeelle.
Kiinniotettaessa sekavasti käyttäytynyt mies ei suostunut tulemaan autostaan pitäen kiinni ajoneuvon ohjauspyörästä.
Noin 30 minuuttia kestäneen pakomatkansa aikana kuljettaja ajoi ”tyhjillä renkailla” noin 70 km/h, ohitti pakomatkansa aikana vaaraa aiheuttaen useita muita ajoneuvoja ja oli ajoittain vastaantulevan liikenteen kaistalla.
Nuijamaalla pysäyttämiseen osallistuneen kolmen poliisipartion apuna ajoneuvon pysäyttämisessä oli myös Rajavartiolaitoksen partio.
Poliisi tutkii asiaa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisen, rattijuopumuksena ja haitantekona virkamiehelle.
”Simpeleen Rautjärvellä havaintoja villiintyneistä koirista”
Simpeleen Rautjärvellä on tehty noin kuukauden aikana havaintoja villiintyneistä koirista. Viimeisin havainto on 3.3.2020 kahdesta koirasta jotka ovat ilmoittajan mukaan ajaneet takaa laitumella olleita nautoja.
Poliisi on varautunut koirien aiheuttamiin ongelmiin olemassa yhteydessä muihin viranomaistahoihin ja paikalliseen riistanhoitoyhdistykseen.

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory