Mainos:



Iisalmessa murto ruokaravintolaan.

NordenBladet ‚ÄĒ Iisalmessa murtauduttiin tiistain ja keskiviikon v√§lisen√§ y√∂n√§ Kirkkopuistonkadulla sijaitsevaan ravintolaan rikkomalla ulko-oven lasi. Viel√§ ei ole tiedossa mit√§ kaikkea ravintolasta on anastettu. Lis√§ksi Makkaralahdessa rikottiin tiistai-iltana kello 22 aikaan ruokakaupan lasi heitt√§m√§ll√§ ikkunaa kivell√§. Sis√§√§n liikkeeseen ei oltu p√§√§sty.Sivullisen havintojen mukaan paikalla oli ollut kaksi henkil√∂√§.
***
Henkilöauto suistui ulos tieltä tiistaina iltapäivällä kello 14 aikaan Keiteleellä Tossavanlahdentiellä. Auto suistui ulos tieltä kulkusuuntaansa nähden oikealle puolelle ojaan ja pyörähti ojaan katolleen. Auton kuljettaja loukkaantui sen verran, että hänet vietiin tarkistetavaksi Pielaveden terveyskeskukseen. Autossa ei ollut kuljettajan lisäksi muita matkustajia. Tapahtumapaikalla tien pinta oli jäinen ja urainen.
***
Henkilöauto ja täysperävaunurekka osuivat kyljistä toisiinsa Kiuruvedellä Murrontiellä tiistai-iltana kello 18 aikaan. Henkilöauton kuljettaja oli ajamassa Murrontietä kohti Rytkyntietä. Ennen Läheahontien risteystä olevassa jyrkässä kaarteessa henkilöautoa oli tullut vastaan täysperävaunurekka, jonka perävaunu oli osunut henkilöauton vasempaan kylkeen. Autosta vaurioitui vasemman puoleinen sivupeili, joka iskeytyi kuljettajan oven ikkunaan, rikkoen ikkunan. Kyseinen rekka oli mahdollisesti väriltään vihreä ja kuljetti mahdollisesti haketta.
Poliisi pyytää rekan kuljettajaa ottamaan yhteyttä numeroon 0295415232 tai sähköpostilla vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

error:
Copyright © NordenBladet 2008-2021 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory