Poliisi varoittaa vesistöjen arvaamattomasta jäätilanteesta Itä-Suomessa

NordenBladet —

28.02.2020 klo 10.27Itä-Suomi
Kulunut talvi on mm. Itä-Suomessa ollut säiden osalta hyvin poikkeava aiempiin talviin verrattuna. Normaalisti tähän aikaan vuodesta vesistöjen jääpeitteet ovat vahvimmillaan, mutta tänä talvena näin ei ole. Vaikka esimerkiksi Pohjois-Savon alueella paikka paikoin jääpeite voi olla jopa kolmen kymmenen sentin paksuinen, niin pitkien leutojen sääjaksojen vuoksi se voi olla suurelta osin pehmyttä ja heikkoa ns. kohvajäätä.
Itä-Suomessa poliisille on viime päivinä tehty useita ilmoituksia autoilusta sellaisilla jääalueilla, joita ilmoittaja on pitänyt vaarallisena. Poliisi varoittaa, että autolla ei kannata järvien jäille lähteä, koska erot jään vahvuudessa voivat vaihdella paikoitellen todella paljon. Nyt meneillään oleva pakkasjakso voi toki parantaa tilannetta, mutta jään vahveneminen ottaa aikaa useita päiviä. Turhia riskejä ei kannata ottaa myöskään moottorikelkoilla tai mönkijöillä. Mikäli et varmasti tiedä ja tunne jääaluetta, jonne olet aikeissa lähteä moottorikelkalla tai mönkijällä, niin jätä lähtemättä.

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory