Orimattilassa ajokiellossa oleva kuljettaja jätti noudattamatta poliisin pysäytysmerkkiä

NordenBladet —

19.02.2020 klo 15.46Häme
ORIMATTILA
Ajokiellossa oleva 20-vuotias mies ajoi tiistaina henkilöautolla poliisia vastaan Lahdentiellä 147 km/h nopeudella nopeusrajoituksen ollessa 80 km/h. Kuljettaja ei noudattanut poliisin pysäytysmerkkiä, vaan ajoi partiota karkuun. Poliisi ei tavoittanut autoa, mutta sai selville kuka autoa kuljetti tekoaikaan. Partio sai kuskiin puhelinyhteyden, joka myönsi ajaneensa autoa ja tuli poliisin kuulusteltavaksi. Häntä epäillään törkeästä liikenteen vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Kuljettaja on ajokiellossa ja hän on viimeisen vuoden aikana kuljettanut kulkuneuvoa ajo-oikeudetta kuusi kertaa.
RIIHIMÄKI
Tiistaina 18.2 illalla noin 60-vuotiaan miehen auto suistui tieltä Uusi-Karhintiellä Riihimäellä. Mies selvisi vammoitta, mutta puhalsi onnettomuuden jälkeen 2,5 promillea seulonta-alkometriin. Hänet käytettiin poliisiasemalla verikokeissa ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenteen vaarantamisesta.
HÄMEENLINNA
Noin 50-vuotias mies ajoi eilen tiistaina puolen päivän aikaan ajoneuvoa päihtyneenä Padasjoen tiellä. Hän puhalsi alkometriin 0,49 mg/l ja hänestä otettiin verikoe rattijuopumuksen varmistamiseksi. Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory