Liikenneaiheisia tehtäviä Hämeessä

NordenBladet — Hämeen poliisilaitoksen alueella on maanantain ja tiistain välinen yö ollut poliisin tehtävien osalta varsin rauhallinen. Tehtäviä partioilla oli kaikkiaan 70 kappaletta koko laitoksen alueella. Poliisin suojiin tuotiin päihtymyksen tai muun häiritsevän käytöksen vuoksi iltapäivän ja yön aikana kuusi henkilöä.
LAHTI
Maanantaina iltapäivällä kello 14.45 aikaan poliisi sai ilmoituksen liikenneonnettomuudesta Ala-Okeroistentien ja Helsingintien risteyksessä. Ilmoituksen mukaan henkilöauto oli törmännyt liikenteenjakajaan ja kaatanut liikennemerkin. Auto kuljettajineen oli poistunut paikalta ennen viranomaisten paikalle tuloa. Poliisipartio tavoitti kyseisen auton kotiosoitteesta. Tapausta tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
Maanantai-iltana kello 18.00 aikaan poliisi sai ilmoituksen henkilöauton ulosajosta Kiveriönkadulla. Autoa kuljettanut henkilö oli poistunut paikalta jalkaisin keskustan suuntaan ennen poliisin tuloa. Partio tavoittikin tuntomerkkeihin sopivan miehen tunnelikadulta. Autoa kuljettaneeksi osoittautunut 1980 luvulla syntynyt mies puhalsi alkometriin nolla tuloksen, mutta huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen. Mies käytettiin verikokeessa asian varmistamiseksi. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta sekä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
RIIHIMÄKI
Maanantaina iltapäivällä kello 14.45 aikaan poliisi sai ilmoituksen kahden henkilöauton välisestä peräänajosta Lahdentiellä Riihimäen ABC liikenneaseman kohdilla. Lopen suunnasta tullut 1930 luvulla syntyneen miehen kuljettama henkilöauto oli törmännyt liikennevaloissa seisoneen henkilöauton perään. Molempien autojen kuljettajat loukkaantuivat onnettomuudessa ja heidät vietiin tarkistettavaksi Riihimäen sairaalaan. Kuljettajien saamista vammoista ei ole tarkempaa tietoa. Autot vaurioituivat hinauskuntoon. Tapausta tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Alkoholilla tai muilla päihteillä ei ollut osuutta tapahtumaan.
JOKIOINEN
Maanantaina kello 23.00 aikaan poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen kahdesta henkilöautosta Vaulammintiellä joidenka välillä oli syntynyt vaaratilanne. Autot olivat pysähtyneet selvittämään tilannetta ja toisen auton kuljettaja oli havainnut toisen olevan mahdollisesti päihtynyt. Tämä päihtyneen oloinen kuljettaja oli poistunut paikalta autolla ennen kuin poliisipartio ehti paikalle. Partio tavoitti kuitenkin kyseisen auton. Autoa kuljettanut 1970 luvulla syntynyt mies puhalsi alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Mies käytettiin tarkkuusalkometrikokeessa ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory