Poliisi tutkii Oulun Metsokankaalla tapahtunutta yöllistä ampumista

NordenBladet —

03.02.2020 klo 10.59Oulu
Oulun poliisi on aikaisemmin tiedottanut, että lauantaina 1.2.2020 aamuyöstä Oulun Metsokankaalla tapahtui ampumavälikohtaus parkkialueella. Ensitietojen perusteella paikalla oli kaksi autoseuruetta ja paikalla ammuttiin laukauksia, mutta tapauksessa ei syntynyt henkilövahinkoja.
Pian tapahtuman jälkeen poliisi tavoitti paikalla olleet autoseurueet muualta Oulusta. Poliisi otti kiinni kolme henkilöä, joiden epäillään liittyvän ampumiseen.
Esitutkinnassa selvitetyn perusteella parkkipaikalla on kohdannut kaksi seuruetta. Tilanne on edennyt siihen, että paikalla on ammuttu useita laukauksia, minkä jälkeen seurueet ovat poistuneet paikalta. Ammutut laukaukset eivät ole aiheuttaneet henkilövahinkoja, eikä laukausten tiedetä aiheuttaneen myöskään omaisuusvahinkoja. Yksi henkilö on myöntänyt ampuneensa useita laukauksia ilmaan parkkipaikalla.
Tapahtumaan liittyen poliisi on takavarikoinut pistoolin, jota on käytetty ampumisessa. Kiinniotetut henkilöt on vapautettu kuulustelujen jälkeen.
Poliisi jatkaa asian esitutkintaa epäiltynä vaaran aiheuttamisena ja ampuma-aserikoksena. Poliisi selvittää mm. tapahtumankulkua ja ampumiseen liittyvää motiivia.
Asiaan liittyvistä havainnoista tai tiedoista pyydetään ilmoittamaan Oulun poliisin vihjepuhelimeen p.0295 416 194 tai sähköpostiin vihjeet.oulu(at)poliisi.fi.

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory