Kokemäen poliisiaseman tiedote 2.2.2020

NordenBladet — Harjavalta:
Vuonna -77 syntyneen mieshenkilön epäillään 1.2.2020 syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen Harjavallassa Hiirinjärventiellä n. klo 16.15 aikoihin. Kokemäen kenttäpartio oli suorittanut rattijuopumusvalvontaa Hiirijärventiellä. Partio oli valvontaa tehdessään pysäyttänyt vastaan tulleen ajoneuvon, jonka kuljettajalle suoritettu alkometrikoe antoi tuloksen 0.51 mg/l. Kuljettajalle suoritettu tarkkuusalkometrikoe antoi tuloksen 0.64 mg/l.
Kuljettajaa epäillään törkeän rattijuopumuksen lisäksi myös kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, koska tämän B-luokan ajo-oikeus ei ollut enää voimassa.
Huittinen:
Huittisissa Lauttakylänkadulla tapahtui lievä liikenneonnettomuus 1.2.2020 n. klo 19.30 aikoihin. Vuonna -85 syntynyt naishenkilö oli liittymässä Lauttakylänkadulle tiellä olleesta kerrostalon pihaliittymästä. Kuljettaja ei ollut havainnut vasemmalta tulevaa ajoneuvoa, jolloin ajoneuvot olivat törmänneet. Ajoneuvot kärsivät tapauksessa vahinkoja, mutta henkilövahingoilta vältyttiin.
Lauttakylänkadulle kääntyneen henkilöauton kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory