Loimaan poliisin viikko

NordenBladet — Loimaalla Nappulan päiväkodin pihalla olevaa leikkimökkiä on vahingoitettu pe-ti 24.-28.1.2020 välisenä aikana osoitteessa Sammonkatu 1. Kyseisen päiväkodin omaisuutta on rikottu myös 10. – 13.1.2020 välisenä aikana.
Auran ABC:lta anastettiin erilaisia elintarviketuotteita muutaman hengen seurueen toimesta sekä ruokailtiin maksamatta sunnuntai-iltana kahdeksan ja yhdeksän välillä. Henkilökunta on osin ehtinyt puuttumaan tilanteeseen, ja poliisi on selvittänyt tekijöiden henkilöllisyyksiä.
n. 40-vuotias nainen ajautui Pöytyän Yläneentiellä kuljettamallaan henkilöautolla ulos tieltä sunnuntaina loppupäivästä ennen viittä. Auto päätyi lopulta katolleen ojaan menosuunnassaan tien vasemmalle puolelle. Tien pinta on ollut erittäin liukas. Kyydissä oli yksi samanikäinen miesmatkustaja. Sekä kuljettaja että kyydissä ollut henkilö pääsivät itse ulos autosta ja loukkaantuivat lievästi. Poliisi on tutkinut asiaa liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
Ulkomaalaistaustaisen n. 40-vuotiaan mieshenkilön epäillään syyllistyneen henkilöautoa kuljettaessaan törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen Loimaalla VT2:lla Kollasenkulman kohdalla keskiviikkona puoli neljän aikaan. Mies ajoi poliisipartiota vastaan kovalla vauhdilla, ja poliisi mittasi tutkalla auton nopeudeksi 171 km/h, jossa nopeudenmittauksessa huomioitu kolmen kilometrin varmuusvähennys. Poliisipartio kääntyi auton perään, joka takaa-ajon aikana ohitti useita ajoneuvoja. Poliisi säilytti hädin tuskin näköyhteyden kyseiseen ajoneuvoon. Kuljettaja kuitenkin pysähtyi lopulta huomattuaan poliisin pysäytysmerkin. Autossa oli kyydissä 3 matkustajaa. Kuljettaja määrättiin poliisin toimesta väliaikaiseen ajokieltoon ja hänet pikahaastettiin syyttäjän toimesta epäillyn rikoksen osalta oikeuden käsittelyyn.
Turuntien ja Koskentien risteyksessä, Koski TL:ssä tapahtui keskiviikkona puoli seitsemän aikaan henkilöauton ja ajoneuvoyhdistelmän välinen kolari. 18-vuotias mieskuljettaja kuljetti henkilöautoa Koskentiellä, Koski Tl suunnasta kohti VT 10 Stop-risteystä. Kujettaja koitti jarruttaa ennen stop-merkkiä, mutta jarrutus ei onnistunut, vaan ajoneuvo jatkoi pysähtymättä suoraan Valtatielle. Saman aikaisesti Turun suunnasta saapui ajoneuvoyhdistelmä, kuljettajanaan n. 40-vuotias mieshenkilö. Poliisin selvitysten mukaan henkilöauto tuli suoraan ajoneuvoyhdistelmän keulan eteen. Törmäyksen seurauksena henkilöauto suistui katolleen ojaan ja ajoneuvoyhdistelmä suistui kulkusuunnassaan oikealle, ulos ajoradalta. Yhdistelmän vetoauto pysyi pystyssä, mutta elintarvikkeita sisältänyt perävaunu kaatui kyljelleen ojaan. Törmäyksen seurauksena kaatui yksi risteyksen katuvalo. Henkilöauton kuljettaja loukkasi törmäyksessä olkapäätään ja hänet kuljetettiin ambulanssilla sairaalaan tarkastettavaksi. Yhdistelmän kuljettaja loukkaantui lievästi, eikä hän tarvinnut jatkohoitoa ambulanssin toimesta. Kuorma-auton ylösnoston järjestelyt siirtyivät seuraavaan päivään. Henkilöauto vahingoittui törmäyksessä kauttaaltaan. Yhdistelmäajoneuvon tarkoista vaurioista ei tietoa. Henkilöauton kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory