Väärää rahaa liikkeellä Pohjois-Savossa

NordenBladet — Pohjois-Savossa on viime aikoina maksettu tai yritetty maksaa useita kertoja ostoksia väärällä rahalla. Vääriä rahoja alkoi esiintyä vuoden 2019 lopulla ja nyt tammikuun aikana ilmoitusten määrä on selvästi lisääntynyt. Setelit ovat yleisimmin olleet 10 tai 20 euron seteleitä, joissa on lukenut pienellä esimerkiksi copy, invalid tai movie money. Liikkeellä on myös sellaisia vääriä seteleitä, joissa tällaista kirjoitusta ei ole. Seteleitä on tarjottu pienemmissä kauppaliikkeissä sekä ruokaläheteille. Setelien vastaanottajien kannattaa huolellisesti katsoa onko seteli aito tai mahdollisuuksien mukaan käyttää rahantunnistuslaitetta myös pienempien setelien kohdalla.
***
Keskiviikkona iltapäivällä kello 16.30 aikaan sattui kahden henkilöauton välinen peräänajo Suonenjoella Rautalammintiellä. Rautalammintietä Suonenjoen keskustan suunnasta tullut henkilöauton kuljettaja oli kääntymässä Harjakankaantielle, kun hänen takaansa tullut henkilöauto törmäsi auton perään. Molemmissa autoissa oli kuljettajan lisäksi yksi matkustaja. Törmänneen auton nopeus oli kuljettajan mukaan noin 30-40 km/h, eikä alustavan arvion mukaan kenellekkään osalliselle tullut vakavia vammoja.

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory