Anttolan liikenneonnettomuuden osallinen menehtyi

NordenBladet — Anttolassa 28.1.2020 tapahtuneen liikenneonnettomuuden osallinen menehtyi
Anttolan Pitkäpohjanlahdessa 19.1.2020 kello 14.39 tapahtuneessa liikenneonnettomuudessa osallisena ollut vuonna -84 syntynyt mikkeliläinen mies on menehtynyt Kuopion Yliopistollisessa sairaalassa.
Esitutkinnassa on selvinnyt, että henkilöauto oli ollut menossa tietä 62 kohti etelää, tarkoituksenaan kääntyä vasemmalle Pajatielle. Ajoneuvo oli ollut pysähdyksissä ja ryhmittäytyneenä oman ajokaistansa vasempaan laitaan vilkku päälle kytkettynä. Vastakkaisesta suunnasta lähestyi samaan aikaan kaksi pakettiautoa. Kääntymässä olleen henkilöauton kuljettaja odotti, että pakettiautot sivuuttavat auton, jolloin hän voisi kääntyä turvallisesti Pajatielle.
Kääntymässä olleen auton kanssa samaan suuntaan kulkeneen henkilöauton kuljettaja ei jarrutuksesta huolimatta pystynyt pysäyttämään autoa vaan törmäsi edessä olevaan ajoneuvoon. Törmäyksen seurauksena kääntymässä ollut henkilöauto siirtyi keskelle risteystä ja samalla vastaantulevan liikenteen kaistalle.
Vastakkaisesta suunnasta ensimmäisenä tulleen pakettiauton kuljettaja oli havainnut peräänajon ja hän pystyi ohittamaan risteysalueelle kolarin seurauksena siirtyneen henkilöauton osumatta tähän. Pakettiauton perässä ajanut toinen pakettiauto väisti kolariajoneuvoja mutta ajautui ajoradan oikealla puolella olleen metallikaiteen päälle ja siitä edelleen tien oikealla puolella olevaan järveen.
Pelastuslaitos hinasi järveen uponneen ajoneuvon pinnalle ja sukeltajat saivat ajoneuvon kuljettajan ulos autosta ja hänet kuljetettiin sairaalaan. Kuljettaja menehtyi onnettomuudessa saamiinsa vammoihin myöhemmin sairaalassa.
Liikenneonnettomuuteen liittyvä esitutkinta suoritetaan Mikkelin poliisiasemalla. Pakettiauton kuljettajan menehtymisen osalta asiassa suoritetaan erillinen kuolemansyyntutkinta.

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory