Liikennevahinkoja ja rattijuopumus Porissa

NordenBladet — Sunnuntaina kello 13.40 aikaan sattui VT8:lla Niittymaan kohdalla kolari, missä Rauman suuntaan ajanut henkilöauto ajautui vastaantulevien kaistalle törmäten Porin suuntaan ajaneeseen henkilöautoon. Rauman suuntaan menossa ollutta autoa kuljetti v.-38 s ulkopaikkakuntalainen mies. Jostakin syystä miehen kuljettama auto ajautui pikkuhiljaa vastaantulevien kaistalle ja törmäsi Porin suuntaan ajaneen auton takaosaan sillä seurauksella, että auto pyörähti poikittain keskelle tietä. Porin suuntaan ajaneessa autossa oli kuljettajan lisäksi yksi matkustaja, kumpikaan ei loukkaantunut törmäyksessä. Myös toisen auton kuljettaja selvisi vammoitta. Auto kärsi huomattavat vahingot ja mm. vasen eturengas irtosi törmäyksessä.
Sunnuntai-iltana kello 19.30 aikaan sattui VT23:lla liikennevahinko, missä v.-34 s nainen kuljetti henkilöautoa Porista Pomarkun suuntaan. Naisen ajo oli ollut epävarmaa ja hänen kuljettamansa auto oli käynyt vastaantulevien kaistalla ainakin kaksi kertaa ennenkuin Noormarkun kohdalla osui Porin suuntaan ajaneen auton sivuun sillä seurauksella, että molempien autojen sivupeilit olivat osuneet toisiinsa ja rikkoutuneet. Ennen osumista Porin suuntaan ajanut auto oli joutunut väistämään naisen kuljettamaa autoa nokkakolarin välttämiseksi. Naista epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja poliisi määräsi hänet väliaikaiseen ajokieltoon.
Poliisi pysäytti maanantaiyönä kello 01.20 aikaan Porissa Outokummuntiellä henkilöauton, mitä kuljetti v.- 83 s porilainen mies. Miehelle suoritettu huumepikatesti antoi positiivisen tulloksen amfetamiinille. Miehellä ei myöskään ollut voimassaolevaa korttia ja häntä epäillään mm. rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory