Vantaalla järjestetty juoksutapahtuma johti talousrikostutkintaan ja sakkoihin

NordenBladet —

13.01.2020 klo 08.55Itä-Uusimaa
Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen talousrikostutkinnassa on tutkittu nokialaisen, valtakunnallisellakin tasolla liikunta- ja juoksutapahtumia järjestävän yhtiön liiketoiminnassa tapahtunutta epäiltyä kokoontumisrikkomusta ja pelastusrikkomusta. Rikosepäily liittyy Vantaan Hakunilassa toukokuussa 2019 järjestettyyn juoksutapahtumaan sekä tapahtuman järjestämisessä havaittuihin puutteisiin lupa- ja turvallisuusasiakirjoissa.– Rikostutkinta käynnistyi, kun Pelastuslaitos teki tutkintapyynnön poliisin lupasektorille. Viranomaistarkastuksessa oli saatu havaintoja ja oli ilmennyt tietoja, joiden perusteella on syytä epäillä, että juoksutapahtuman järjestämisestä ja turvallisuudesta sekä lupaehtojen täyttämisestä vastannut yhtiö on laiminlyönyt tahallaan tai huolimattomuudesta johtuen ilmoitusvelvollisuuden ja aiheuttanut näin huomattavaa vaaraa yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle, kertoo tapauksen tutkinnanjohtaja talousrikosyksikön johtaja Mikko Kiiski Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta.– Yhtiö ei ollut toimittanut viranomaisille mitään asiakirjoja, kuten tapahtumailmoitusta tai ensihoitosuunnitelmaa määräajassa. Järjestyksenvalvojia ei myöskään ollut riittävästi, Kiiski jatkaa.Esitutkinnassa on selvinnyt myös, että tapahtuman pelastussuunnitelma ja turvallisuusasiakirjat oli toimitettu viranomaisille vasta tapahtuman ollessa jo käynnissä ja siksi asiassa on syytä epäillä myös pelastusrikkomusta.Talousrikostutkinnan keskeinen näkökulma rikostutkinnassa oli selvittää, onko menettelyllä saatu oikeudetonta taloudellista hyötyä – eli onko tapahtuma tuottanut järjestäjilleen rikoshyötyä epäillyllä velvoitteiden laiminlyönnillä.– Yksittäisen tapahtuman osalta oikeudeton hyöty on esitutkinnan perusteella jäänyt kohtuullisen pieneksi, joten poliisi ja syyttäjä arvioivat yhdessä, että sakko on tässä tapauksessa riittävä sanktio, Kiiski kertoo.Rikoksesta epäiltynä ja sakkomenettelyn kohteena oli johtohenkilö, joka on ollut vastuussa yrityksen operatiivisesta johtamisesta sekä päätöksenteosta ja siten tapahtuman järjestämisestä yhtiön puolelta.Esitutkinta on tehty loppuvuoden 2019 aikana hyödyntämällä talousrikostutkinnassa käyttöönotettua niin sanottua nopeutetun tutkinnan mallia. Nopeutetun esitutkintaprosessin tavoitteena on muun muassa vähentää avoimena olevien talousrikosjuttujen määrää. Mallin avulla on kyetty lyhentämään myös rikosten tutkinta-aikoja. Mallia on hyödynnetty monipuolisesti aiemminkin talousrikosjuttujen tutkinnassa.

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory