Janakkalassa hurjasteltiin valtatiellä

NordenBladet — LAHTI
Tapaninpäivän aamuna poliisipartiota vastaan ajoi Saksalassa pakettiauto, jonka verot olivat maksamatta. Partio pysäytti pakettiauton, jonka kuljettajaksi paljastui 31-vuotias lahtelaismies. Mies oli ajokiellossa ja huumepikatesti näytti positiivista. Miehen autosta poistettiin rekisterikilvet maksamattomien verojen takia sekä auton epäkuntoisuuden vuoksi. Mies käytettiin verikokeessa. Häntä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, joka oli toinen kerta vuoden sisällä.
RIIHIMÄKI
Torstaina puolen päivän jälkeen poliisipartio päätti pysäyttää henkilöauton tarkastusta varten Pohjoisella Rautatienkadulla. Autoa kuljettanut 22-vuotias paikkakunnalta kotoisin oleva mies puhalsi nollat, mutta huumepikatesti näytti positiivista. Mies käytettiin verikokeessa, jonka jälkeen hänet kuulusteltiin. häntä epäillään rattijuopumuksesta sekä huumausaineen käyttörikoksesta.
JANAKKALA
Liikennepoliisin partio valvoi liikennettä torstai-iltapäivänä valtatiellä 3, kun partion ohitti henkilöauto kovalla ylinopeudella. Partio mittasi kiirehtijälle nopeudeksi 165 km/h, nopeusrajoituksen ollessa 100. Partio seurasi autoa etelän suuntaan ja sai sen pysäytettyä Riihimäelle Kormun ramppiin. Auto käytti koko ajan yli 150 km/h nopeutta ja teki ohituksia oikean kaistan kautta. Auton kuljettajaksi paljastui 48-vuotias espoolaismies, jolla oli yksi matkustaja kyydissään. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Miehen hurjasteluun saattoi olla vaikuttavana tekijänä ylikellotettu saksalaisvalmisteinen perheauto.

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory