Mainos:

Hämeessä poliisilla rauhallinen yövuoro

NordenBladet — Hämeen poliisilaitoksen alueella on maanantain ja tiistain välinen yön sujunut poliisin kannalta rauhallisesti. Tehtävä oli kaikkiaan 53 kappaletta koko laitoksen alueella. Päihtymyksen tai muun häiriökäyttämisen vuoksi poliisin suojiin tuotiin vain kaksi henkilöä.
LAHTI
Maanantaina iltapäivällä poliisipartio kävi noutamassa poliisilaitokselle Launeella sijaitsevasta kauppaliikkeestä sekavanoloisen naisen joka oli syyllistynyt näpistykseen. Nainen oli anastanut liikkeestä kosmetiikkatuotteita. Liikkeessä ollut vartija oli ottanut naisen kiinni kassalinjan jälkeen ja ilmoittanut tapahtuneesta hätäkeskukseen. Turvallisuustarkastuksen yhteydessä naisen hallusta löytyi kääntöveitsi. Naista epäillään näpistyksestä sekä toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapidosta.
HATTULA
Maanantaina kello 17.25 aikaan poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen henkilöauton ulosajosta Salimäentiellä. Auto oli ajautunut ulos tieltä oikealle kääntyvässä kurvissa. Onnettomuudessa henkilöauto vaurioitui pahoin. Autoa kuljettanut vuonna 2002 syntynyt mies sekä kyydissä ollut samanikäinen mies loukkaantuivat lievästi ja toimitettiin Kanta-Hämeen keskussairaalaan. Auton kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
ORIMATTILA
Tiistain puolella kello 02.30 aikaan poliisi sai ilmoituksen matkailuautosta joka oli ajautunut ojaan Heinämaantiellä. Poliisipartio tapasi autolta kaksi vuonna 1995 syntynyttä miestä jotka olivat silminnähden päihtyneitä. Miesten alkometriin suorittamat puhallustulokset ylittivätkin törkeän rattijuopumuksen lukeman. Miehet otettiin kiinni Lahden poliisiasemalle epäiltynä törkeästä rattijuopumuksesta.

Lähde: Poliisi.fi



error:
Copyright © NordenBladet 2008-2020 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory