Rovaniemen poliisin tiedote viikonlopulta

NordenBladet — Viikonlopun aikana Rovaniemellä jäi kiinni useita rattijuopumuksesta epäiltyjä.
Perjantai-illalla partio päätti tarkistaa keskustassa ajaneen kuljettajan ajokunnon. Kuljettaja osoittautui olevan ajokiellossa, minkä lisäksi hänelle tehty huumausainepikatesti oli positiivinen amfetamiinille. Autoa tarkistettaessa kävi ilmi, että siihen oli kiinnitetty toisen auton rekisterikilvet, ja että auto oli katsastamaton. Kaikkiaan kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta sekä ajoneuvorikkomuksista.
Partio pysäytti Rovaniemen keskustassa henkilöauton varhain lauantaiaamuna kuljettajan ajokunnon tarkistamiseksi. Kuljettaja osoittautui ajo-oikeudettomaksi ja hänelle tehty huumausainepikatesti oli positiivinen amfetamiinille. Kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.
Myös ensihoitajat pääsivät osallistumaan rattijuopumusten vastaisiin talkoisiin. Ensihoidon yksikkö havaitsi lauantai-iltana Viirinkankaalla voimakkaasti kaistalla seilanneen henkilöauton. Ensihoitajat saivat auton pysähtymään ja paikalle hälytetty poliisipartio puhallutti kuljettajan. Kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin yli kahden promillen lukemat, joten hänen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen.

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory