Toimintaympäristön muutos ja henkilöstömäärän väheneminen vaikuttavat poliisityön vaatimuksiin

NordenBladet —

22.11.2019 klo 15.13Poliisihallitus
Toimintaympäristön muutos yhdessä koko tämän vuosikymmenen jatkuneen henkilöstömäärän vähenemisen kanssa ovat vaikuttaneet perustavalla tavalla poliisityön vaatimuksiin.
– Ihmiset odottavat, että palvelumme ovat nopeasti saatavissa, rikoksia estetään ennalta ja ne selvitetään tehokkaasti. Tilastojen valossa palvelumme ovat kuitenkin kokonaisuutena heikentyneet. Toimintavalmiusajat ovat pidentyneet, samoin rikosten tutkinta-ajat.
Näin totesi poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen puhuessaan Poliisiammattikorkeakoulussa Tampereella järjestetyssä uusien poliisien valatilaisuudessa 22.11.2019.
Enimmäisvasteajat koko maahan
Poliisilla on vuosittain yli miljoona hälytystehtävää, joista kiireellisimpiä noin 70 000. Kaupunkimaisissa kunnissa vasteaika on keskimäärin kymmenen minuuttia, taajaan asutuissa lähes 20 ja maaseutumaisissa lähes 30 minuuttia.
– Kun tilastoja katsotaan vieläkin lähempää, niin erot kasvavat. Helsingissä partio oli viime vuonna paikalla viidessä minuutissa. Savukoskella apua joutui odottamaan reilusti yli tunnin, Kolehmainen totesi.
Suomi näyttäytyy kovin erilaiselta myös tehtävämäärien osalta.
– Helsingissä kiireellisiä tehtäviä oli viime vuonna yli 9 000, Savukoskella neljä. Yksittäisen asiakkaan näkökulmasta määrillä ei ole kuitenkaan merkitystä. Jokaiselle avuntarvitsijalle on tärkeintä saada apua omassa asiassaan, Kolehmainen totesi.
Hallitusohjelmassa linjataan, että poliisille määritellään enimmäisvasteajat koko maassa. Kolehmaisen mukaan poliisi perustaakin työryhmän, joka tekee päättäjille esitykset vasteaikoihin liittyvistä tavoitteista ja voimavaroista.
Maalittaminen heikentää työssä jaksamista
Henkilöstöbarometrin mukaan työ poliisissa koetaan mielekkäiksi, ja se halutaan tehdä hyvin. Lähiyhteisön työilmapiiri on hyvä. Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen otti puheessaan esille maalittamisen, joka voi heikentää työhyvinvointia ja jaksamista. Tilanteen parantamiseksi onkin ryhdytty toimenpiteisiin.
– Olemmekin yhdessä Valtakunnansyyttäjänviraston ja käräjäoikeuksien laamannien kanssa tehneet lakiesityksen, jonka avulla viranomainen voisi suojautua nykyistä paremmin epäasialliselta vaikuttamiselta. Se ei silti poistaisi sitä, että poliisi näkyisi edelleen kasvollisena katukuvassa.
Valan antoi 140 uutta poliisia
Valatilaisuudessa eettisen valan antoi noin 140 pääosin kuluvana vuonna valmistunutta poliisia. Vala annettiin myös ruotsiksi, sillä tilaisuudessa on mukana ruotsinkielisen poliisikoulutuksen suorittaneita poliiseja.
Eettisen valan tarkoituksena on saada poliisit entistä selvemmin sisäistämään ne arvot ja hyvät toimintatavat, joita poliisilta odotetaan Suomessa. Vala ei ole juridisesti sitova, mutta sen antamisella halutaan korostaa poliisina toimimisen vastuullisuutta. Eettisen valan antavat poliisit lupaavat muun muassa kunnioittaa jokaisen ihmisarvoa ja oikeuksia sekä käyttäytyä rehdisti ja auttavaisesti.
Puhe kokonaisuudessaan poliisin verkkosivulla osoitteessa https://www.poliisi.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/intermin/embeds/poliisiwwwstructure/85932_191122_Poliisien_valajuhlapuhe_fin_ja_sv_PYJ.pdf?b268dfbd406fd788

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory