Mainos:

Hämeen poliisi toivottaa hyvää isänpäivää

NordenBladet — Rauhallinen vuorokausi Hämeen poliisilaitoksen alueella.
HÄMEENLINNA:
Naishenkilön epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, huumausaineen käyttörikokseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta Hämeenlinnassa tiellä nro 10 9.11.2019 iltapäivällä. Kuljettaja menetti ajoneuvon hallinnan ajautuen vastaantulevien kaistojen yli ojaan osuen siellä olleisiin kivetyksiin. Kuljettaja oli kuljettanut ajoneuvoa Hämeenlinnasta Forssan suuntaan. Vaihtia tapahtumahetkellä oli noin 80 km/h. Kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Ajoneuvo kärsi siinä määrin vaurioita, että se jouduttiin hinaamaan ulosajopaikalta pois. Kuljettaja kuljetettiin Kanta- Hämeen keskussairaalaan tarkastettavaksi. Kuljettajan käytös tapahtumpaikalla antoi syyn olettaa kuljettajan käyttäneen huumausaineita.
LAHTI:
Mieshenkilön epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen Lahdessa Lahdenkadulla Kivimaan Lidl:n kohdalla 9.11.2019 illalla klo 21:00 aikaan. Paikalla ollut poliisipartio mittasi ajoneuvon nopeudeksi 131 km/h nopeusrajoituksen ollessa alueella 50 km/h. Kuljettaja määrättiin poliisin toimesta väliaikaiseen ajokieltoon.
MUUTA:
Hämeen poliisi toivottaa hyvää isänpäivää.

Lähde: Poliisi.fi



error:
Copyright © NordenBladet 2008-2019 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory