Hämeessä runsaasti rattijuoppoja liikkeellä

NordenBladet — Hämeen poliisin lauantain vastainen vilkas vuorokausi tarjosi runsaasti erilaisia tehtäviä. Kanta-Hämeen puolella tehtäviä oli 194 ja Päijät-Hämeen puolella niitä oli 182 kappaletta. Rattijuopumusten määrä oli valitettavan runsas, rattijuoppoja tavattiin 15 eri tapauksessa, joista peräti kahdeksan oli törkeän rajan ylittäviä. Huumausaineiden epäillään liittyvän seitsemään rattijuopumukseen. Pahoinpitelyistä kirjattiin viisi rikosilmoitusta, varkausrikoksista yksitoista ja näpistyksistä kaksitoista ilmoitusta. Erilaisista petosrikoksista ilmoituksia kirjattiin seitsemän kappaletta.
HEINOLA
Hevossaarentiellä sijaitsevasta kauppaliikkeestä ilmoitettiin näpistyksestä perjantaina ennen kaupan sulkeutumista. Poliisin varsin hyvin tuntema heinolalaismies oli anastanut yhden pariston ja laittanut sen taskuunsa. Mies oli maksanut tuotteen kiinni jäätyään. Miehen rikoshistoria vuoden sisällä sisälsi 15 anastusrikosta.
LAHTI
Hennalassa rakenteilla olevaan kerrostaloon murtauduttiin lauantaina aamuyöstä. Asiasta ilmoitti ohikulkija, joka oli nähnyt ikkunan rikkomisen ja tummiin pukeutuneen henkilön menevän sisään taloon. Poliisipartiot löysivät talosta eristepakettien alle piiloutuneen 18-vuotiaan sysmäläismiehen. Mies otettiin kiinni varkauden yritykseen epäiltynä.
HÄMEENLINNA
Perjantaina illalla ilmoitettiin pahoinpitelystä Sibeliuksenkadulla sijaitsevan kerrostalon rappukäytävässä. Ilmoittaja kertoi poliisipartiolle, että hänen ovikelloaan oli soitettu. Kun hän oli mennyt avaamaan ovea, siellä oli ollut naapurin mies. Naapurin mies oli lyönyt ilmoittajaa jollain esineellä ja poistunut paikalta omaan asuntoonsa. Poliisipartio tavoitti pahoinpitelijän asunnostaan. Hänet otettiin kiinni päällystöpäivystäjän määräyksestä.
HÄMEENLINNA
Lauantaina aamuyöstä tapahtui pahoinpitely keskustassa sijaitsevassa ravintolassa. Ravintolassa olleet mies ja nainen olivat alkaneet nujakoimaan sillä seurauksella, että molemmille osapuolille tuli vähäinen määrä vammoja, ruhjeita sekä nirhaumia. järjestyksenvalvojat olivat saaneet tilanteen rauhoittumaan ennen poliisin paikalle tuloa. Tapahtumien kulkua selvitellään poliisissa. Asiasta kirjattiin rikosilmoitus pahoinpitelystä.

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory