Liikenteessä vahinkoja

NordenBladet — Kello 17.11 tapahtui Sastamalassa Mouhijärventiellä ulosajo. 50-vuotias mies oli ajanut pakettiautollaan Mouhijärventietä Mouhijärveltä kohti Suodenniemeä. Noin 400 metriä ennen Kankaantien risteystä oli kuljettaja menettänyt ajoneuvonsa hallinnan ja ajautunut tien oikealle puolelle ojaan. Auto jäi keulastaan kiinni ojan pohjalle. Kuljettaja puhallutettiin ja puhallustulos antoi törkeän rattijuopumuksen lukemat. Kuljettajaa epäillään törkeän rattijuopumuksen lisäksi liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Kello 18.03 oli Mänttä-Vilppulassa Pohjaslahdentiellä rekan ulosajo. Ajoneuvoyhdistelmä oli ajanut Pohjaslahdentietä Vilppulan suunnasta kohti Virtoja. Muutama kilometri Pohjaslahden kylätaajaman jälkeen, kohdassa missä tiessä on pitkä ja melko jyrkkä mutka, oli ajoneuvo lähtenyt yllättäen luistamaan. Ajoneuvoyhdistelmä oli ajautunut tien vasemmalle puolelle päin kallioseinämää. Vetoajoneuvo kääntyi keula kohti tulosuuntaa ja sen kylki oli vasten kallioseinämää perävaunun jäädessä poikittain tielle. Ulosajaneen auton kyydissä oli kuljettajan lisäksi yksi matkustaja. Matkustaja sai lieviä vammoja. Tie oli kokonaan poikki useamman tunnin ajan. Tapahtumapaikan läheisyydessä tie oli paikoin liukas. Tapahtumaa tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
Kello 20.24 tapahtui Jyväskylässä Lohikoskentien ja Vapaaherrantien risteyksessä Kuorma-auton ja henkilöauton välinen liikennevahinko. Kuorma-auto oli tullut Nelostien liittymästä Lohikoskentielle tarkoituksenaan kääntää liikennevaloista kohti Laukaata. Kuorma-auton kääntäessä risteysalueelle törmäsi sen vasempaan eturenkaaseen henkilöauto. Henkilöauto poistui kiihdyttäen paikalta. Poliisipartiot tavoittivat tuntomerkkeihin sopivan henkilöauton Taulumäentieltä. Henkilöautoa kuljetti ajo-oikeudeton 51-vuotias mies. Kuljettaja puhallutettiin ja puhalluskoe antoi törkeän rattijuopumuksen lukemat. Henkilöauton matkustaja kuljetettiin ambulanssilla Keski-Suomen keskussairaalaan tarkastettavaksi. Henkilöauto vaurioitui etuosastaan. Tapahtunutta tutkitaan muun muassa törkeänä rattijuopumuksena ja liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
Kello 21.03 oli Tampereella Lempääläntien ja Tilkonmäenkadun risteyksessä kahden henkilöauton välinen liikennevahinko. Henkilöauto oli ajanut Lempääläntietä keskustan suunnasta kohti Multisiltaa. Tilkonmäenkadun risteyksessä Peltolammin suunnasta Tilkonmäen katua tuli toinen henkilöauto, jonka kuljettaja ei ollut havainnut keskustan suunnasta tullutta toista ajoneuvoa vaan ajoi suoraan sen eteen. Tapahtuma-aikaan Lempääläntien ja Tilkonmäenkadun risteyksen liikennevalot olivat vilkulla. Tilkonmäenkadulta risteykseen tuleville oli väistämisvelvollisuus osoitettu kärkikolmiolla. Toinen kuljettajista toimitettiin ambulanssilla Acutaan tarkistettavaksi. Molemmat ajoneuvot vaurioituivat törmäyksessä. Poliisi tutkii tapahtunutta liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory